Miksi seurustelemattomuutta pidetään huonona asiana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku 40v ikänsä yksin elänyt on jo niin pinttynyt tapoihinsa, että tuskin pystyy kompromisseihin, mitä suhteessa tarvitaan.

Naisena välillä mietin, että sinkkumies saattaa olla pihi ja tarkka enkä oikein tiedä sopiiko nainen siihen kuvioon. Naiset ostavat vaatteita ja vesilaskukin voi kasvaa.

Niin me sinkkumiehet emme osta vaatteita, emmekä käytä lainkaan vettä. - Minäkin  käyn vain maitokylvyissä ja puhdistan itseni eteerisillä öljyillä ja höyryillä.

Mutta joo. Itse mietin taas, että mitä mahtoi taas ajatella nainen, jonka kanssa olin taannoin treffeillä kun hän halusi tietää, että miten olen aimmissa parisuhtessani auttanut kotitöissä. - Hän ei tainnut pitää vastauksestani kun sanoin, että en ole kokenut itseäni auttajaksi vaan olen yrittänyt olla vastavuoroinen kumppani, joka kantaa oman vastuunsa arjen rullaamisesta ja sujumisesta.

Sinkkumies

 

Me naiset ostetaan enemmän vaatteita kuin te miehet ja pitkiin hiuksiin kuluu enemmän vettä, joten nuo asiat voi olla oikeasti ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku 40v ikänsä yksin elänyt on jo niin pinttynyt tapoihinsa, että tuskin pystyy kompromisseihin, mitä suhteessa tarvitaan.

Naisena välillä mietin, että sinkkumies saattaa olla pihi ja tarkka enkä oikein tiedä sopiiko nainen siihen kuvioon. Naiset ostavat vaatteita ja vesilaskukin voi kasvaa.

Niin me sinkkumiehet emme osta vaatteita, emmekä käytä lainkaan vettä. - Minäkin  käyn vain maitokylvyissä ja puhdistan itseni eteerisillä öljyillä ja höyryillä.

Mutta joo. Itse mietin taas, että mitä mahtoi taas ajatella nainen, jonka kanssa olin taannoin treffeillä kun hän halusi tietää, että miten olen aimmissa parisuhtessani auttanut kotitöissä. - Hän ei tainnut pitää vastauksestani kun sanoin, että en ole kokenut itseäni auttajaksi vaan olen yrittänyt olla vastavuoroinen kumppani, joka kantaa oman vastuunsa arjen rullaamisesta ja sujumisesta.

Sinkkumies

 

Me naiset ostetaan enemmän vaatteita kuin te miehet ja pitkiin hiuksiin kuluu enemmän vettä, joten nuo asiat voi olla oikeasti ongelma.

Nykypäivänä on varmaan viisaampaa asua erikseen.

Kyllähän siinä monelle herää ajatus, että siinä seurustelemattomassa täytyy olla jotkin vikaa, kun ei kelpaa. Ja moni luultavasti kuvittelee itsensä siihen asemaan ja ahdistuu. Yllättävän moni ei ole hyvissä väleissä itsensä kanssa, vaan pelkää yksinoloa. 

Kyllä kai meissä seurustelemattomissa jotain vikaa onkin, kun emme ole kelvanneet kenellekään. Aikamoinen määrä hyvää puolisoainesta jää käyttämättä, kun joku usein ulkoinen asia häätää potentiaalisen kumppanin matkoihinsa. Hämmästyttää usein, millä perusteella kumppani nykyään valitaan. Ulkonäkö ja ulkoiset mitat ja ehkä varallisuus - ainakin oletettu - painavat vaa'assa enemmän kuin esim. luonne. Väärin perustein valittu kumppani ei sitten vastaakaan odotuksia ja tuloksena on pian avioero. Silloin sitä toivoo vain, ettei pari olisi ehtinyt hankkia jälkeläisiä. Ei ole lapsille hyväksi, jos äiti- ja isäpuolet vaihtuvat jatkuvalla syötöllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, jotka elää pitkälle aikuisikään ilman seurustelua, vaikka parisuhteen haluaisivat, tuskin pystyvät koskaan sellaista enää saamaankaan. Syynä voi olla esim lievä asperger yms

Tai traumaattiset kokemukset.

Ja sekin on heidän omaa syytään, kun eivät ole hoidattaneet päätään kuntoon. Näin olen saanut kuulla.

Ikisinkut, onko teillä vilkas sosiaalinen elämä ja teillä on ystäviä, myös hyvin läheisiä?

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aiemmin ettei tuolla ole väliä mutta sitten aloin tapailla 30-vuotiasta miestä joka oli koko ikänsä ollut sinkku ja asunut yksin vuosikausia. Hän oli täysin jumittunut omiin tapoihinsa eikä osannut miettiä kompromisseja koska ei ollut joutunut aiemmin huomioomaan seurustelukumppania. Tämä näkyi kaikessa mutta otetaan nyt esimerkkinä vaikka elokuvan katselu. Jos itse pidin eniten genrestä x ja hän genrestä y niin yritin miettiä mikä elokuva voisi miellyttää meitä molempia. Hän taas mietti vain että koska hän pitää eniten genrestä y niin sillä totta kai mennään. Hän ei ollut valmis millään tavalla tekemään elämässään tilaa toiselle ihmiselle vaan ikään kuin oletti että joku vain mukautuu ja sujahtaa hänen elämäänsä ilman että hänen tarvitsee tehdä mitään.

Tuossa tapauksessa kärjistyivätkin ne suurimmat riskit joita kokemattomuus voi tuoda mukanaan. Ensinnäkin se voi indikoida että taustalla on jokin selkeä syy miksi pitkiä suhteita ei ole muodostunut (kuten tällä tyypillä yleinen joustamattomuus) ja lisäksi se voi indikoida että henkilö on niin tottunut olemaan yksin ja miettimään vain omia tarpeitaan että on hankala alkaa huomioida seurustelukumppania.

Tuon kokemuksen jälkeen olen ollut varautuneempi. En tietenkään tarkoita etteikö suhde voisi onnistua kokemattoman kanssa mutta näen nyt selvemmin mahdolliset riskit. Samanlaisia kokemuksia minulla ei ole ollut sellaisten ihmisten kanssa joilla on ollut edes yksi pidempi (vuoden tai enemmän) seurustelusuhde. Ja olen siis itse 29-vuotias joten mietin tässä kolmenkympin hujakoilla olevia miehiä.

Siis tuo mies ei ole riskitapaus ikänsä ja seurustelemattomuuden vuoksi vaan päinvastoin seurustelemattomuus johtuu tuosta hänen kyvyttömyydestään tehdä kompromisseja. Sinulla ei toki ole velvollisuutta opettaa häntä mutta toki olisit voinut pyytää miestä ajattelemaan miltä hänestä tuntuisi jos kaikki tehtäisiin aina sinun ehdoilla ja hänen toiveena viisveisattaisiin. Hän olisi saattanut jopa ymmärtää sen ja ehkä korjata toimintaansa.

Tuollainen kokematon tai pitkään seurustelematon henkilö saattaa jopa tiedostaa oman yksinäisyytensä sen verran hyvin että kun kerran sattuu löytämään suhteen niin hän tosissaan yrittää pitää siitä kiinni huomioimalla toisenkin osapuolen mahdollisimman hyvin. Toki tässäkin on riskinsä koska osa ihmisistä menettää taas oman mielenkiintonsa tuollaisessa tilanteessa.

Aika järjetöntä väittää että kotona luuhaamalla yhden ihmisen kanssa olisi jotenkin opettavaisempaa, kuin sinkulla joka pitää yllä useita ihmissuhteita ja pitää langat käsissään. Yleensä jos ihminen pärjää hyvin itsekseen, rima on luonnostaan vähän korkeammalla kuin enemmän tai vähemmän läheisriippuvaisella. Aika hassua kuunnella kun näistä pahimmat tuskailee kun on jo puoli vuotta ollut sinkkuna ja suorastaan hoitoon pitäisi laittaa.

Sain aika pahasti nenilleni edellisessä lyhyessä suhdeyritelmässä, sitä ennen olin ollut n. 20 vuotta yksikseni lähes täysin ilman läheisiä kontakteja vastasukupuolen kanssa. Siinä tuli melko lailla selväksi, että olen  kelvotonta materiaalia parisuhteeseen, en osannut mitään. Jossain eronjälkeisessä läheisyydenkaipuisessa mielenhäiriössä kuitenkin oli pakko yrittää deittailua uudestaan ja ajauduinkin taas yhteyksiin erään kanssa. Välimatkaa oli runsaasti ja häntä ei vähäiset kokemukseni tuntuneet haittaavan, mutta minulla iski jarrut täysin kiinni. Oli vaan se tunne, ettei minusta ole mihinkään enkä jotenkin edes haluaisi tavata. Jotenkin oudosti mitä paremmin juttu luisti, sen suuremmaksi tuli se tunne ettei tästä mitään tule. Hän kuitenkin halusi kovin tavata, sain työn ja tuskan kautta sitten ilmaistua miten asia on. Tuntuisihan tässä jonkun sortin päänuppiongelmia siis olevan, mutta mikä nyt johtuu mistäkin. Joka tapauksessa kaduttaa tuo että piti edes yrittää vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä joku pelkää, että jos ei ole koskaan seurustellut niin on sen ensimmäisen seurustelukumppanin "työ" opettaa miten seurustellessa toimitaan.

Jos toinen on jo tottunut seurustelija ja toinen aloittaa vasta niin ovat ikäänkuin eri tasoilla.

On helpompi olla oman tyyppisen ihmisen kanssa. On helpompaa kun seurustelun lähtötilanne on suunnilleen sama.

Vai että miten toimitaan. Oletko tyhmä? Ilmeisesti olet. henkilökohtaisesti oksettaa suhteesta suhteeseen hyppijät ja näiltäkö pitäisi oppia miten toimia. Voi Jeesus sentään... Parisuhteessa ollaan rehellisiä, sovitaan yhteiset säännöt, ollaan uskollisia ja rakastetaan ja jos ei nämä toimi, niin nostetaan kissa pöydälle ja erotaan. Suhteeseen ei pidä koskaan heittäytyä kevein perustein.

Aivan. Väittäisin, että aiemmin seurustelematon ihminen ottaa parisuhteen paljon enemmän tosissaan, jos joskus siis pääsee siihen tilanteeseen, että tuntee jonkun henkilön olevan juuri hänelle parisuhteeseen sopiva ja tämä toinenkin haluaa suhteen tämän seurustelemattoman kanssa.

No tässä ennen seurustelemattoman vakavissaan ottamisessa on myös omat riskinsä.

Jos täysin seurustelematon ottaa jonkun lopulta aloittamansa seurustelusuhteen tosissaan, mutta se toinen, kokeneempi, ei olekaan niin tosissaan tai vaikka näkee, ettei vaan ole kemiaa tai muuten sopivat toisillee niin saattaa tulla ongelmia.

Kokematon ihminen saattaa loukkaantua tästä syvästi, jäädä ehkä roikkumaan, ei vaan usko, ettei jatkoa seurustelulle tule, syyllistää sitä, joka ei halua jatkaa jne.

Koska on todellinen lottopotti ennen seurustelemattomalle löytää kertaheitolla ihminen, joka on sopiva, haluaa vakavaa suhdetta, haluaa aloittaa vakavan seurustelun seurustelemattoman kanssa jne.

Ovatko nämä seurustelemattomat niin itsekkäitä, että kunhan he vaan sitten löytävät itselleen mieleisen ihmisen ja lopulta alkavat seurustella niin asia on selvä kuin pläkki. Että kaikki sitten menee kuin vettä vaan ja kirkonkellot kaikaa korvissa.

Ehei, monesti vakava parisuhde löytyy vasta kokeilujen ja erehdysten kautta. Harvoin se ensimmäisestä kerrasta löytyy napakymppi.

Riippuu tietenkin ihmisestä, mutta väittäisin, että vuosia seurustelemattomalle henkilölle hyppääminen takaisin sinkuksi ei ole kovinkaan iso muutos.

Eihän kenenkään toki ole kenenkään kanssa pakko seurustella. Oletko miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että ihmiset voisivat yleisesti harkita enemmän kannattaako suhteeseen ryhtyä ylipäätään, niin ei tarvitsisi kokea niin montaa erehdystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku 40v ikänsä yksin elänyt on jo niin pinttynyt tapoihinsa, että tuskin pystyy kompromisseihin, mitä suhteessa tarvitaan.

Naisena välillä mietin, että sinkkumies saattaa olla pihi ja tarkka enkä oikein tiedä sopiiko nainen siihen kuvioon. Naiset ostavat vaatteita ja vesilaskukin voi kasvaa.

Lisäksi nainen voi haluta sisustaa ja meikkejä voi ilmestyä kylppäriin.

Joo, kaikkea tuollaista kamalaa. Kumppani voi haluta myös lemmikin tai lapsen tai molemmat, niihin kuluu aikaa ja rahaa ja ne taatusti jossakin vaiheessa sotkee.

Yksin 40v asunut on jo tapoihinsa niin pinttinyt, ettei elämässä ole tilaakaan muille. Noin se yleensä menee, joukossa voi olla joku poikkeuskin mutta pääsääntö on, että seurustelemattomuus on varoitusmerkki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku 40v ikänsä yksin elänyt on jo niin pinttynyt tapoihinsa, että tuskin pystyy kompromisseihin, mitä suhteessa tarvitaan.

Naisena välillä mietin, että sinkkumies saattaa olla pihi ja tarkka enkä oikein tiedä sopiiko nainen siihen kuvioon. Naiset ostavat vaatteita ja vesilaskukin voi kasvaa.

Niin me sinkkumiehet emme osta vaatteita, emmekä käytä lainkaan vettä. - Minäkin  käyn vain maitokylvyissä ja puhdistan itseni eteerisillä öljyillä ja höyryillä.

Mutta joo. Itse mietin taas, että mitä mahtoi taas ajatella nainen, jonka kanssa olin taannoin treffeillä kun hän halusi tietää, että miten olen aimmissa parisuhtessani auttanut kotitöissä. - Hän ei tainnut pitää vastauksestani kun sanoin, että en ole kokenut itseäni auttajaksi vaan olen yrittänyt olla vastavuoroinen kumppani, joka kantaa oman vastuunsa arjen rullaamisesta ja sujumisesta.

Sinkkumies

 

Me naiset ostetaan enemmän vaatteita kuin te miehet ja pitkiin hiuksiin kuluu enemmän vettä, joten nuo asiat voi olla oikeasti ongelma.

Niin. Joskus tuntuu, etä on ihmisä, jotka osaavat ihan itse luoda ja tehdä ongelmia, silloinkin kun niitä ei ole. - sitten on heitä, joille ei ole koskaan mitään ongelmaa kaikki on aina hyvin ja  vastaus on myönteinen sillonkin kun sen pitäisi tai se voisi yhtä hyvin olla olla kielteinen. Ja tai joille kaiiki on aivan sama ja yhdentekevää; kun kumppanina sinä päätät ja valitset ei hän. koska niin miksi ei? 

Kumpikin ääripää on kumppanina varmasti raskas.

Itse haluaisin kumppanikseni sellaisen jolla on sekä omia mielipitetä ja käsityksiä mutta myös kykyä kuunnella muiden mielipiteitä ja käsityksiä silloinkin kun ne eivät ole samoja kuin hänen omansa. Toisin sanoen haluaisin elää ja olla vastavuorosessa parisuhteessa.

En siis sellaisessa, jossa jompi -kumpi olisi heikompi ja toinen vahvempi tai jossa olisi rooleina suhteen johtaja ja päättäjä, jonka aina odotettaisiin sanovan viimeisen sanan. Tai olevan se, joka tekee lopulliset päätökset.

Ja vastaavasti toisen roolina olisi olla johdettava, joka elää ja on myötäeläjäna ja sopeuttamalla alati oman toimintansa ja mielipiteensä "suhteen johtajan" viitoittamiksi.

Haluaisin parisuhteen, jossa kumpi vain voi vuorollaan olla sekä vahva että heikko. Yhdessä useimmiten enemmän kuin kumpikaan yksin. 

yksin elän ja tai olen mutta onneksi en ole yksinäinen, vaikka olen huomannut, miten nämä asiat: yksin vs yksinäisneä - oleminen menevät osalla sekaisin joko tahattomasti tai kai joillain myös ihan tietoisesti. Valitettavasti.

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Imagokeskeiset kuvittelevat varmaan, että sellainen, joka ei ole ”kelvannut” muille, ei nosta heidän statusarvoaan riittävästi muiden silmissä. Ja yksinkertaiset ihmiset voivat kuvitella, että toisessa on jotakin vialla, jos ei ole ”kelvannut” kellekään.

Järkevä ihminen kyllä ymmärtää, että on parempi pysyä sinkkuna, kuin ottaa itselleen epäsopiva puoliso. Ja jos elämäntilanteet ovat olleet sellaisia, ettei itselle sopivaa ole tullut helposti vastaan, niin silloin voi pysyä pitkäänkin sinkkuna. (Samoin, jos luonteenpiirteet tai muut ominaisuudet poikkeavat keskiverrosta, niin tietenkin menee aikaa löytää itsensä kaltainen/sopiva puoliso.)

Juuri näin. Vielä 1980-90-luvuilla eli sitkeässä käsitys, että ihmisessä on jotain vikaa jos ei ole seurustellut. Että on jotenkin outo tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Aika järjetöntä väittää että kotona luuhaamalla yhden ihmisen kanssa olisi jotenkin opettavaisempaa, kuin sinkulla joka pitää yllä useita ihmissuhteita ja pitää langat käsissään. Yleensä jos ihminen pärjää hyvin itsekseen, rima on luonnostaan vähän korkeammalla kuin enemmän tai vähemmän läheisriippuvaisella. Aika hassua kuunnella kun näistä pahimmat tuskailee kun on jo puoli vuotta ollut sinkkuna ja suorastaan hoitoon pitäisi laittaa.

Ei tässä puhuta nyt sinkkuudesta yleensä vaan siitä, ettei ole koskaan seurustellut.

Olen nyt itsekin sinkku, mutta miellän itseni, etten kuulu tähän keskusteltuun ryhmään koska minulla on ollut parisuhteita ja seurustelua. Olen elänyt monensorttista elämää.

Mutta olen kyllä samaa mieltä, että nuorena yhteen menneellä ja yhden saman ihmisen kanssa olevalla ei ole myöskään niin paljon ihmissuhdekokemusta kuin jollain muulla tavalla eläneellä.

Minusta parasta elämänkoulua ihmisuhteiden ja elämänkokemuksen kannalta olisi osata olla suhteessa ja sitten viihtyä myös yksin sinkkuna jos sellainen tilanne tälle ihmiselle tulee.

Molemmissa on puolensa ja puolensa. Aikuisena pitää pärjätä molemmissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, jotka elää pitkälle aikuisikään ilman seurustelua, vaikka parisuhteen haluaisivat, tuskin pystyvät koskaan sellaista enää saamaankaan. Syynä voi olla esim lievä asperger yms

Tai traumaattiset kokemukset.

Ja sekin on heidän omaa syytään, kun eivät ole hoidattaneet päätään kuntoon. Näin olen saanut kuulla.

Vaikka trauma ei ole sun syy, ei se ole potentiaalisen kumppaninkaan. Ja se vaikuttaa hoitamattomana suhteeseen, en minäkään yrittäisi terapoida kun en sen alan ammattilainen ole.

Että ikävä kyllä, oma pää ensin kuntoon, sitten yrittämään parisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aiemmin ettei tuolla ole väliä mutta sitten aloin tapailla 30-vuotiasta miestä joka oli koko ikänsä ollut sinkku ja asunut yksin vuosikausia. Hän oli täysin jumittunut omiin tapoihinsa eikä osannut miettiä kompromisseja koska ei ollut joutunut aiemmin huomioomaan seurustelukumppania. Tämä näkyi kaikessa mutta otetaan nyt esimerkkinä vaikka elokuvan katselu. Jos itse pidin eniten genrestä x ja hän genrestä y niin yritin miettiä mikä elokuva voisi miellyttää meitä molempia. Hän taas mietti vain että koska hän pitää eniten genrestä y niin sillä totta kai mennään. Hän ei ollut valmis millään tavalla tekemään elämässään tilaa toiselle ihmiselle vaan ikään kuin oletti että joku vain mukautuu ja sujahtaa hänen elämäänsä ilman että hänen tarvitsee tehdä mitään.

Tuossa tapauksessa kärjistyivätkin ne suurimmat riskit joita kokemattomuus voi tuoda mukanaan. Ensinnäkin se voi indikoida että taustalla on jokin selkeä syy miksi pitkiä suhteita ei ole muodostunut (kuten tällä tyypillä yleinen joustamattomuus) ja lisäksi se voi indikoida että henkilö on niin tottunut olemaan yksin ja miettimään vain omia tarpeitaan että on hankala alkaa huomioida seurustelukumppania.

Tuon kokemuksen jälkeen olen ollut varautuneempi. En tietenkään tarkoita etteikö suhde voisi onnistua kokemattoman kanssa mutta näen nyt selvemmin mahdolliset riskit. Samanlaisia kokemuksia minulla ei ole ollut sellaisten ihmisten kanssa joilla on ollut edes yksi pidempi (vuoden tai enemmän) seurustelusuhde. Ja olen siis itse 29-vuotias joten mietin tässä kolmenkympin hujakoilla olevia miehiä.

Siis tuo mies ei ole riskitapaus ikänsä ja seurustelemattomuuden vuoksi vaan päinvastoin seurustelemattomuus johtuu tuosta hänen kyvyttömyydestään tehdä kompromisseja. Sinulla ei toki ole velvollisuutta opettaa häntä mutta toki olisit voinut pyytää miestä ajattelemaan miltä hänestä tuntuisi jos kaikki tehtäisiin aina sinun ehdoilla ja hänen toiveena viisveisattaisiin. Hän olisi saattanut jopa ymmärtää sen ja ehkä korjata toimintaansa.

Tuollainen kokematon tai pitkään seurustelematon henkilö saattaa jopa tiedostaa oman yksinäisyytensä sen verran hyvin että kun kerran sattuu löytämään suhteen niin hän tosissaan yrittää pitää siitä kiinni huomioimalla toisenkin osapuolen mahdollisimman hyvin. Toki tässäkin on riskinsä koska osa ihmisistä menettää taas oman mielenkiintonsa tuollaisessa tilanteessa.

Miksi luulet etten olisi yrittänyt saada suhdetta toimimaan? Päinvastoin. Erokin tuli lopulta hänen aloitteestaan koska hän jäi mieluummin odottamaan että vastaan tulisi joku "täydellinen" jonka kanssa kaikki mielenkiinnon kohteet, tavat, halut jne. menisivät heti täysin mutkattomasti yhteen. Omasta näkökulmasta olimme kuitenkin pääosin oikein hyvin yhteen sopivia ja eromme olivat niin pieniä että helposti olisimme saaneet jutun toimimaan jos hän vain olisi ollut valmis joustamaan edes millimetrin. Hänen käsityksensä seurustelusta vain vastasi kokemattoman nuoren ruusuista kuvitelmaa. Kokemus olisi tuonut tuohon kuvitelmaan edes hitusen realistisuutta.

Tästä on jo pari vuotta aikaa mutta edelleenkin hän on sinkkuna. No, toivon mukaan on itse tyytyväinen.

Tämä ei varmasti pidä paikkansa kaikkien kohdalla, mutta tämä on yksi haaste, mihin olen seurustelemattomien kanssa törmännyt. En siis todellakaan yleistä, että kaikilla on näin.

Osalla seurustelemattomista on todella kovat odotukset parisuhdetta kohtaan (koska niitä parisuhdeasioita ei ole päässyt kokemaan). Olen törmännyt siihen, että parisuhteelta odotetaan ihan valtavasti yhteisen tekemisen osalta, seksuaalisesti jne. Sellainen "haluan kokea kanssasi kaiken, mitä parisuhteeseen kuuluu" -ajattelu. Nämä ihmiset olisivat halunneet matkustella yhdessä pitkin maailmaa, harrastaa yhdessä ja kokeilla uusia asioita - sellaisia juttuja, joita he parisuhteesta odottivat. Sitten heidän sanojensa mukaan monen vuoden jälkeen olisi häiden ja perheen perustamisen aika, kunhan ensin on rauhassa saanut kokea arkea kahden.

Omalla kohdalla taas olin kokenut jo aiemmassa pitkässä parisuhteessa monet parisuhdeasiat. En halunnut käyttää vuosia matkusteluun ja parisuhdeasioiden kokemiseen, vaan kaipasin puolisoa arkeen ja halusin perustaa perheen. Ikä teki myös osansa, olin lähestymässä kolmeakymmentä ja perhettä toivovana en halunnut käyttää vuosikausia seurusteluun ilman varmuutta lapsista. En halunnut ottaa sitä riskiä, että seurustelisin jonkun kanssa vuosikaudet ja sitten hän ilmoittaisikin, että ei sittenkään halua perhettä. Jotakuta toista tuo ei olisi haitannut, mutta minä toivoin perhettä todella kovasti.

Löysin itselleni puolison, joka ajatteli samoin kuin itsekin. Halusimme molemmat perheen melko pian, eikä meillä ollut suurta tarvetta nähdä yhdessä paljon maailmaa ja elää kahden. Muutimme yhteen vuoden etäsuhteen jälkeen, meillä on lapsi ja naimisiin menimme 2,5 v ensitapaamisesta. Olen tosi iloinen ja sovimme puolisoni kanssa hyvin yhteen. Meille tämä oli toimiva ratkaisu, vaikka kaikille ei olisi.

Enkä siis tässä paheksu sitä, että osa seurustelemattomista halusi elää pitkään arkea kahdestaan kumppanin kanssa ja nauttia siitä vaiheesta elämää. Ymmärrän hyvin, että moni kaipasi yksin vietettyjen vuosien tai vuosikymmenten jälkeen aikaa parisuhteelle. Toivoin, että nuo ihmiset löytäisivät kumppanin, jonka kanssa saisivat rauhassa elää parisuhdearkea kahden ennen perheen perustamista, jos sitä toivoivat.❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä joku pelkää, että jos ei ole koskaan seurustellut niin on sen ensimmäisen seurustelukumppanin "työ" opettaa miten seurustellessa toimitaan.

Jos toinen on jo tottunut seurustelija ja toinen aloittaa vasta niin ovat ikäänkuin eri tasoilla.

On helpompi olla oman tyyppisen ihmisen kanssa. On helpompaa kun seurustelun lähtötilanne on suunnilleen sama.

Vai että miten toimitaan. Oletko tyhmä? Ilmeisesti olet. henkilökohtaisesti oksettaa suhteesta suhteeseen hyppijät ja näiltäkö pitäisi oppia miten toimia. Voi Jeesus sentään... Parisuhteessa ollaan rehellisiä, sovitaan yhteiset säännöt, ollaan uskollisia ja rakastetaan ja jos ei nämä toimi, niin nostetaan kissa pöydälle ja erotaan. Suhteeseen ei pidä koskaan heittäytyä kevein perustein.

Aivan. Väittäisin, että aiemmin seurustelematon ihminen ottaa parisuhteen paljon enemmän tosissaan, jos joskus siis pääsee siihen tilanteeseen, että tuntee jonkun henkilön olevan juuri hänelle parisuhteeseen sopiva ja tämä toinenkin haluaa suhteen tämän seurustelemattoman kanssa.

No tässä ennen seurustelemattoman vakavissaan ottamisessa on myös omat riskinsä.

Jos täysin seurustelematon ottaa jonkun lopulta aloittamansa seurustelusuhteen tosissaan, mutta se toinen, kokeneempi, ei olekaan niin tosissaan tai vaikka näkee, ettei vaan ole kemiaa tai muuten sopivat toisillee niin saattaa tulla ongelmia.

Kokematon ihminen saattaa loukkaantua tästä syvästi, jäädä ehkä roikkumaan, ei vaan usko, ettei jatkoa seurustelulle tule, syyllistää sitä, joka ei halua jatkaa jne.

Koska on todellinen lottopotti ennen seurustelemattomalle löytää kertaheitolla ihminen, joka on sopiva, haluaa vakavaa suhdetta, haluaa aloittaa vakavan seurustelun seurustelemattoman kanssa jne.

Ovatko nämä seurustelemattomat niin itsekkäitä, että kunhan he vaan sitten löytävät itselleen mieleisen ihmisen ja lopulta alkavat seurustella niin asia on selvä kuin pläkki. Että kaikki sitten menee kuin vettä vaan ja kirkonkellot kaikaa korvissa.

Ehei, monesti vakava parisuhde löytyy vasta kokeilujen ja erehdysten kautta. Harvoin se ensimmäisestä kerrasta löytyy napakymppi.

Riippuu tietenkin ihmisestä, mutta väittäisin, että vuosia seurustelemattomalle henkilölle hyppääminen takaisin sinkuksi ei ole kovinkaan iso muutos.

Eihän kenenkään toki ole kenenkään kanssa pakko seurustella. Oletko miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että ihmiset voisivat yleisesti harkita enemmän kannattaako suhteeseen ryhtyä ylipäätään, niin ei tarvitsisi kokea niin montaa erehdystä?

Olen sen kannalla, että mieluummin minä elän kuin jätän elämättä. Minua harmittaa elämätön elämä tai liika arkuus enemmän.

Tunnen, että kuitenkin ne erehdyksetkin tai suhteet, jotka eivät ole tarkoitettu loppuelämäksi jotenkin kasvattavat ja kehittävät ihmisenä.

Paremmin kuin se, että laittaa pään piiloon ettei vaan ihastu tai tule aloitettua suhdetta.

Olen mieluummin avoimin mielin kuin sulkeutunut.

Kun kuitenkin on niin monta kivaa ihmistä ja antoisaa elämänvaihetta saanut tavata ja elää. Mukavia muistoja on enemmän kuin huonoja.

Tietysti ei koko aikaa ole ruusuilla tanssimista. Mutta se kuuluu elämään.

Toi on totta, mitä vanhempi sitä enemmän se seurustellut on jo kokenut ne parisuhdejutut ja haluaa joko perhettä tai muuta sitoumusta.

Kun ekaa kertaa seurusteleva ei vielä halua perhettä, hänelle on uutta ja ihmeellistä se pelkkä seurustelu.

Mun tuntemista ihan seurustelemattomista kyllä aika pienen tuntemisen perusteella näkee, missä on vika. Joustamattomuutta, täydellisyyden hakua ja vaatimista, hankalaa luonnetta ja kyvytyömyyttä nähdä omia virheitä esiintyy. Sopivat kyllä kavereiksi, mutta saman katon alla en edes yrittäisi elää, ei tulisi mitään.

Edellä puhutaan että kokemattomalla on liian suuret odotukset. No jaa-a, mitenkä sen nyt ottaa jos se oli se kokeneempi joka aina nosti huutoäläkän jos en jotain tehnyt oikein. Minusta kyllä vaikutti siltä, että se kokenut oli se suurine odotuksineen ja minun olisi heti pitänyt olla se teeveestä tuttu täydellinen rakastaja. Toki itselläni kokemattomana saattoi olla hieman vaaleanpunaiset käsitykset asioista, mutta jos se todellinen parisuhde tosiaan on sitä niinkuin tällä realistisemmalla osapuolella, että alusta saakka irvistellen väännetään joka asiasta vähintään joka toinen päivä niin nou tänks. Ja itse olin vieläpä melkoisen joustava, koska halusinhan ihastuksissani miellyttää.

Vierailija kirjoitti:

Ikisinkut, onko teillä vilkas sosiaalinen elämä ja teillä on ystäviä, myös hyvin läheisiä?

Haha no ei ole. Olisikin tiivis ystäväporukkaa vaan kun ei ole vaan on muutama hyvä ystävä. Sosiaalista elämää ei juurikaan ole.