Lue keskustelun säännöt.
Mistä te lapsettomat kuvittelette lapsiperheellisten jäävän paitsi?
27.10.2021 |
Taas kun lueskelin tuota " kaikki muuttuu lapsen myötä"- keskustelua, niin siellä tuli tällainenkin ajatus vastaan. Että lapsiperheellinen yrittää laittaa " vahingon kiertämään", että muutkin jäisi niin paljosta paitsi. Eli mistä siis?
Muutenkin nämä keskustelut kuulostaa aina siltä, että kun kerran lapsia hankkii, niin sitten ne on ikuisesti vauvoja/taaperoita, ja niissä on kiinni koko ajan.
Näin 43-vuotiaana kolmen mahtavan teinin äitinä voin sanoa, että mikään ei estä minua tekemästä haluamiani asioita, eikä ole estänyt moneen vuoteen.
Ja siis jotenkin ylipäätään tuo ajatusmalli, että " kaikki muuttuu" olisi jotenkin huono asia? Ihmiset jotka haluaa lapsia HALUAA NIITÄ. Haluaa sen lapsiperhe-elämän. Toki siellä voi tulla yllätyksiäkin, mutta noin pääsääntöisesti sen valinnan kyllä tekee ihan tietoisesti.
Ja sitten vielä: ei kaikki muutu. Moni asia muuttuu, mutta ei todellakaan kaikki. Tai toki riippuu varmasti perheestäkin ja lapsesta, onko terve jne. Mutta ainakin itsellä on säilynyt oma ura, ystävät, harrastukset, mielenkiinnonkohteet. Ja aikanaan kun ei niin paljon " päässyt" ( ei olisi ollut kyllä halujakaan) baareihin juoksemaan, niin silloin kun sitten lähti juhlimaan, se tuntui paljon merkityksellisemmältä kuin nyt, kun se on aina mahdollista.
Kommentit (362)
En usko lapsiperheellisten jäävän paitsi mistään, jos lapsia nimenomaan halutaan. Lapsia haluamattomana taas jää paitsi paljon kaikesta, jos hapsia hankkii :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Tuo onnistuu vain, jos ei ole töissä eikä opiskele - eikä ole pari- tai ystävyyssuhteita. Jos noista on mitään, sulla EI ole koko aikaa omaa aikaa, rauhaa ja vapautta. Ja joku aina välillä tarvitsee juuri sinua.
Minä en ymmärrä, mikä edes on ihailtavaa elämässä, jossa kukaan ei piittaa tai tarvitse sinua. Niin me ollaan kaikki tässä asiassa erilaisia.
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
On aivan eri asia aikuisten väliset suhteet kuin lapsen ja vanhemman välinen. Minulla ei ole huollettavia ja voin tehdä omaa elämääni koskevat päätökset miettimättä lapsia. Voin vaikka jäädä työttömäksi, tällä hetkellä olenkin. Ei ole mikään katastrofi minulle. Olen parisuhteessa toisen vapaan aikuisen ihmisen kanssa, meidän välillämme ei ole mitään riippuvuussuhdetta.
Jäädä työttömäksi = saada potkut mt-ongelmien takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Tuo onnistuu vain, jos ei ole töissä eikä opiskele - eikä ole pari- tai ystävyyssuhteita. Jos noista on mitään, sulla EI ole koko aikaa omaa aikaa, rauhaa ja vapautta. Ja joku aina välillä tarvitsee juuri sinua.
Minä en ymmärrä, mikä edes on ihailtavaa elämässä, jossa kukaan ei piittaa tai tarvitse sinua. Niin me ollaan kaikki tässä asiassa erilaisia.
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Onko käsite "olkinukke" sinulle tuttu?
Itse lapsettomana voi käyttää rahani nukkeihin ja tehdä nukenvaatteita ja askarrella kaikenlaista kivaa nukeille. Voin käydä juoksulenkillä ja ulkoilemassa muutenkin kun huvittaa.
Kyllähän se lapsi rajoittaa. Minulla on koira, sekin rajoittaa mutta vähemmän kun lapsi.
Kun lähetään pariksi viikoksi reissuun (ei tietenkään nyt, koska korona) niin koira menee hoitoon vanhemmilleni. Lastahan ei saa nykyään jättää hoitoon pitkäksi aikaa tjsp?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te lapsiperheelliset luulette lapsettomien jäävän paitsi?
Jokainen lapsi on perheenjäsen, jota rakastaa ja joka rakastaa sinua. Lapsettomalla on yksi rakkauden kohde ja rakastava ihminen aina vähemmän.
Lapsen tehtävä rakastaa aikuinen ehjäksi ihmiseksi? Ihminen on riippuvainen muiden rakkaudesta?
Kyllä. Ihminen jotka ei kukaan rakasta - noita akkoja näkyy Vastaamon jonossa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lapsi rajoittaa. Minulla on koira, sekin rajoittaa mutta vähemmän kun lapsi.
Kun lähetään pariksi viikoksi reissuun (ei tietenkään nyt, koska korona) niin koira menee hoitoon vanhemmilleni. Lastahan ei saa nykyään jättää hoitoon pitkäksi aikaa tjsp?
Kauhean kiva että heität koiran vanhemmillesi 🤦🏻♂️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Tuo onnistuu vain, jos ei ole töissä eikä opiskele - eikä ole pari- tai ystävyyssuhteita. Jos noista on mitään, sulla EI ole koko aikaa omaa aikaa, rauhaa ja vapautta. Ja joku aina välillä tarvitsee juuri sinua.
Minä en ymmärrä, mikä edes on ihailtavaa elämässä, jossa kukaan ei piittaa tai tarvitse sinua. Niin me ollaan kaikki tässä asiassa erilaisia.
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
On aivan eri asia aikuisten väliset suhteet kuin lapsen ja vanhemman välinen. Minulla ei ole huollettavia ja voin tehdä omaa elämääni koskevat päätökset miettimättä lapsia. Voin vaikka jäädä työttömäksi, tällä hetkellä olenkin. Ei ole mikään katastrofi minulle. Olen parisuhteessa toisen vapaan aikuisen ihmisen kanssa, meidän välillämme ei ole mitään riippuvuussuhdetta.
Et todellakaan ole missään parisuhteessa muuta luin kissasi kanssa.
Mitä ihmettä? Ai koska olen työtön enkä halua lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Muutan kommenttiani vieläkin helpommin ymmärrettäväksi, kun vanhemmuus näkyy vieneen niin monelta hahmottamiskyvyn ja tuoneen tilalle halun puolustautua yksityiskohtaisesti:
Alkajaisiksi 18 vuodesta omaa rauhaa ja siitä vapaudesta, ettei tarvitse tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Asian voi kiteyttää vielä paremmin:
Minä, minä ja minä.
Ketä varten ihmisen sitten pitäisi elää ellei itseään varten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse lapsettomana voi käyttää rahani nukkeihin ja tehdä nukenvaatteita ja askarrella kaikenlaista kivaa nukeille. Voin käydä juoksulenkillä ja ulkoilemassa muutenkin kun huvittaa.
Unohdit keppihevosharrastuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomien on mahdotonta ymmärtää, että jotkut haluaa elää ns kalenterielämää lasten ehdoilla ja vieläpä nauttivat kaikesta siitä lapsiperherumbasta. Samoin kuin lapsiperheille on mahdotonta ymmärtää, ettei joku koe lapsiperhe-elämää yhtään omaksi jutukseen ja uupuvat jo ajatuksesta.
Yllättävän yleistä, ettei siitä "kalenterielämästä" suostuta luopumaan lasten aikuistumisen myötä, vaan vaaditaan lasta samalla tavoin täyttämään emän oma kalenteri, vaikka hänellä on jo omakin elämä.
Tämä! Itse jouduin jo hakemaan lähestymiskieltoa, kun muuttavat aina perässä ihan viereen ja tuppautuvat kylään kysymättä, seuraavat mukaan matkoille. "Sinä olet MINUN lapseni, minä olen sinut synnyttänyt!!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Muutan kommenttiani vieläkin helpommin ymmärrettäväksi, kun vanhemmuus näkyy vieneen niin monelta hahmottamiskyvyn ja tuoneen tilalle halun puolustautua yksityiskohtaisesti:
Alkajaisiksi 18 vuodesta omaa rauhaa ja siitä vapaudesta, ettei tarvitse tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Asian voi kiteyttää vielä paremmin:
Minä, minä ja minä.
Ketä varten ihmisen sitten pitäisi elää ellei itseään varten?
Vain kivenkova narsisti voi esittää tuollaisen kysymyksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat perheelliset ovat eläneet lapsetonta elämää hyvän aikaa, eli tietävät kyllä mitä se on eli eivät jää mistään paitsi.
Tämä. Tyhjää ja merkityksetöntä elämää.
Tuo on trolli. Mutta on niitä oikeasti, joilla ei ole mitään sisältöä ennen lapsia. Minusta on outoa jos opiskelu, kaverit, työ, kulttuuri, harrastukset, mikään ei tuo elämään sisältöä. Kauheaa jos jää lapsettomaksi tai jos lapsetkaan eivät täytä sitä merkityksettömyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
Oikeastiko joku ajattelee näin? Miten sitten jos elät parisuhteessa, onko tilanne sama? Että se puoliso estää sen oman rauhan? Ja jos ei estä, niin miksi ei, jos lapsi muka estää?
Katsos lapset on tosi vähän aikaa koko ajan riippuvaisia vanhemmistaan. He kasvavat koko ajan, ja heidän kanssaan voi aivan ikätasoisesti tehdä sopimuksia, milloin vanhemman pitää saada olla rauhassa.
Kumman rajattomia on lapsettomien kuvitelmat lasten kanssa elämisestä.
Tottakai mies ja lapset estää oman rauhan ja vapauden. Aina ja kaikissa päätöksissä joutuu ne huomioimaan. Toki mies aikuisena ihmisenä ei tarvitse esim. Jatkuvaa valvontaa ja hoitoa kuten lapsi,. Perheellisellä ihmisellä on vastuu aina niistä perheenjäsenistä.
Lapset tarvitsee jatkuvaa hoitoa ja valvontaa sen pikkulapsivaiheen. Miten tämä tuntuu menevän koko ajan jotenkin ohi? Ihan älytöntä, kun selitetään että " 18 vuotta on oma aika ja rauha mennyttä" no ei ole. Mun esikoinen on jo 18 ja ei hän ole tarvinnut jatkuvaa hoitoa ja valvontaa yli kymmeneen vuoteen. Ja mitä vanhemmaksi on tullut, sen enemmän hänestä on aikuista seuraa ja apua kaikissa kodin jutuissa.
Niin ja ehkä se on jo itsestään selvää, että meillä on tosi hyvät ja läheiset välit. Minä arvostan ja rakastan lapsiani ja he tekevät samoin minulle.
Eiköhän se ole ihan yksilöllistä miten elämänsä kokee, ja mitä asioita arvostaa.
Itse en ole koskaan tuntenut minkään näköistä halua tai mielitekoa perheenperustamista kohtaan. Halu puuttuu kokonaan.
En kestäisi varmasti viikkoakaan sellaista elämää jossa jään paitsi yhtenäisistä yöunista ja omaan tahtiin rauhassa heräämisestä.
En jaksaisi varmaan kuin pari päivää sellaista elämää, jossa koko ajan pitää olla vastuussa toisen tarpeiden tyydyttämisestä.
En jaksa enkä kestä sitä että, koko ajan pitää keskeyttää tekeminen ja rientää toiseen tekemiseen ja tehdä kiireessä monta asiaa.
En kestä jos jään paitsi hiljaista ja rauhallista omaa kotia, joka todellakin on vain minun ikioma kotini.
Jään mielelläni paitsi raskausajasta ja sen oireista.
Jään mielelläni paitsi synnytyksestä.
Jään mielelläni paitsi imetyksestä.
Jään mielelläni paitsi vaippojen vaihdoista.
Jään mielelläni paitsi kaikesta siitä taloudellisesta panostamisesta mitä lapsien myötä on pakko tehdä.
Jään mielelläni paitsi kaikista "elämän äänistä".
Jään mielelläni paitsi korvatulehduksista ja kaikista lasten räkäklimpeistä.
Jään mielelläni paitsi lapsen itkuista.
Jään mielelläni paitsi kaikesta huolesta mitä tulee kun lapsi kasvaa.
Jään mielelläni paitsi lapsen teini-iästä ja nuoruudesta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lapsi rajoittaa. Minulla on koira, sekin rajoittaa mutta vähemmän kun lapsi.
Kun lähetään pariksi viikoksi reissuun (ei tietenkään nyt, koska korona) niin koira menee hoitoon vanhemmilleni. Lastahan ei saa nykyään jättää hoitoon pitkäksi aikaa tjsp?
Kuka sellaisen kieltää ettei lasta saa jättää hoitoon jos lähtee reissuun……?
Huh, kamalan ilkeitä nämä äiti-ihmiset ainakin ovat. Haukutaan täysin tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi, mielenterveysongelmista kärsiviksi ja ties miski vain koska he eivät halua lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Tuo onnistuu vain, jos ei ole töissä eikä opiskele - eikä ole pari- tai ystävyyssuhteita. Jos noista on mitään, sulla EI ole koko aikaa omaa aikaa, rauhaa ja vapautta. Ja joku aina välillä tarvitsee juuri sinua.
Minä en ymmärrä, mikä edes on ihailtavaa elämässä, jossa kukaan ei piittaa tai tarvitse sinua. Niin me ollaan kaikki tässä asiassa erilaisia.
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
On aivan eri asia aikuisten väliset suhteet kuin lapsen ja vanhemman välinen. Minulla ei ole huollettavia ja voin tehdä omaa elämääni koskevat päätökset miettimättä lapsia. Voin vaikka jäädä työttömäksi, tällä hetkellä olenkin. Ei ole mikään katastrofi minulle. Olen parisuhteessa toisen vapaan aikuisen ihmisen kanssa, meidän välillämme ei ole mitään riippuvuussuhdetta.
Jäädä työttömäksi = saada potkut mt-ongelmien takia.
Nyt on ilmeisesti jo mt-ongelmia, koska olen lapseton? Voi hyvänen aika. Työttömäksi jäin kun vakkari palasi mammalomalta takaisin, olin tuuraamassa. Työttömyys tosin on minulle ihan ok ainakin näin ansiosidonnaisella, kivasti omaa aikaa eikä tarvitse huolehtia muista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
Oikeastiko joku ajattelee näin? Miten sitten jos elät parisuhteessa, onko tilanne sama? Että se puoliso estää sen oman rauhan? Ja jos ei estä, niin miksi ei, jos lapsi muka estää?
Katsos lapset on tosi vähän aikaa koko ajan riippuvaisia vanhemmistaan. He kasvavat koko ajan, ja heidän kanssaan voi aivan ikätasoisesti tehdä sopimuksia, milloin vanhemman pitää saada olla rauhassa.
Kumman rajattomia on lapsettomien kuvitelmat lasten kanssa elämisestä.
18 vuotta omaa rauhaa tarkoittaa sitä, että ei tarvitse sietää lapsia missään yhteydessä. Tuliko nyt sanonuksi riittävän yksinkertaisesti?
Lapsen tehtävä rakastaa aikuinen ehjäksi ihmiseksi? Ihminen on riippuvainen muiden rakkaudesta?