Lue keskustelun säännöt.
Mistä te lapsettomat kuvittelette lapsiperheellisten jäävän paitsi?
27.10.2021 |
Taas kun lueskelin tuota " kaikki muuttuu lapsen myötä"- keskustelua, niin siellä tuli tällainenkin ajatus vastaan. Että lapsiperheellinen yrittää laittaa " vahingon kiertämään", että muutkin jäisi niin paljosta paitsi. Eli mistä siis?
Muutenkin nämä keskustelut kuulostaa aina siltä, että kun kerran lapsia hankkii, niin sitten ne on ikuisesti vauvoja/taaperoita, ja niissä on kiinni koko ajan.
Näin 43-vuotiaana kolmen mahtavan teinin äitinä voin sanoa, että mikään ei estä minua tekemästä haluamiani asioita, eikä ole estänyt moneen vuoteen.
Ja siis jotenkin ylipäätään tuo ajatusmalli, että " kaikki muuttuu" olisi jotenkin huono asia? Ihmiset jotka haluaa lapsia HALUAA NIITÄ. Haluaa sen lapsiperhe-elämän. Toki siellä voi tulla yllätyksiäkin, mutta noin pääsääntöisesti sen valinnan kyllä tekee ihan tietoisesti.
Ja sitten vielä: ei kaikki muutu. Moni asia muuttuu, mutta ei todellakaan kaikki. Tai toki riippuu varmasti perheestäkin ja lapsesta, onko terve jne. Mutta ainakin itsellä on säilynyt oma ura, ystävät, harrastukset, mielenkiinnonkohteet. Ja aikanaan kun ei niin paljon " päässyt" ( ei olisi ollut kyllä halujakaan) baareihin juoksemaan, niin silloin kun sitten lähti juhlimaan, se tuntui paljon merkityksellisemmältä kuin nyt, kun se on aina mahdollista.
Kommentit (362)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
Olitko sinä 18 vuotiaaksi asti kiinni äitisi tississä? Olet outo.
Meillä lapset touhusi omia leikkejään jo viisi vuotta täytettyään.
Kymmenvuotiaina sai houkutella yhteisiin tekemisiin.
Miten nuo tissit tähän liittyy?
Tälläisiä ketjuja perustavat ja niissä riehuvat puolesta ja vastaan useimmiten ne, jotka eivät ole sinut sen oman valintansa kanssa. Muilla ei ole tarvetta. Just saying.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et nuku vkl aamuisin pitkään, rahaa vingutaan, matkustelu maksaa enemmän, kaupoissa saa vahdata missä vekara viipottaa, ei nukkumista vuoteen jos vauvalla koliikki ja kaikki lomat joudut järjestämään lapsen lomien mukaan, myös kesällä stressi kuka hoitaa kun vanhemmat töissä.
Sellasiahan niistä sun lapsista tulee kuin sinäkin. Omani nukkuu viikonloppuisin kymmeneen, kuten minäkin.
Nukutte samassa sängyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Vierailija kirjoitti:
Tälläisiä ketjuja perustavat ja niissä riehuvat puolesta ja vastaan useimmiten ne, jotka eivät ole sinut sen oman valintansa kanssa. Muilla ei ole tarvetta. Just saying.
Tämä. Meillä on yksi lapsi ja lapsiluku on täynnä. Pystyn sanomaan sen ääneen, että kaipaan omaa aikaa, enkä enää uudelleen lähtisi vauvarumbaan mukaan.
Rakastan lastani yli kaiken, mutta en lähde väittämään, että vapaaehtoisesti lapseton jäisi mistään paitsi. Tottakai lapsi muuttaa koko elämän. Olet myös seuraavat 18 vuotta "systeemin vanki" neuvoloineen ja kouluineen.
Typerää väitellä aiheesta, meitä ihmisiä ja heidän elämän toiveitaan on niin erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Tuo onnistuu vain, jos ei ole töissä eikä opiskele - eikä ole pari- tai ystävyyssuhteita. Jos noista on mitään, sulla EI ole koko aikaa omaa aikaa, rauhaa ja vapautta. Ja joku aina välillä tarvitsee juuri sinua.
Minä en ymmärrä, mikä edes on ihailtavaa elämässä, jossa kukaan ei piittaa tai tarvitse sinua. Niin me ollaan kaikki tässä asiassa erilaisia.
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Vierailija kirjoitti:
Useimmat perheelliset ovat eläneet lapsetonta elämää hyvän aikaa, eli tietävät kyllä mitä se on eli eivät jää mistään paitsi.
Tämä. Tyhjää ja merkityksetöntä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin vielä lasten isän kanssa yhdessä, en jäänyt juuri mistään paitsi. Jos halusin lähteä ulos yksin, pääsin kyllä. Kävin välillä myös reissuissa yksin, kun ei miestä edes kiinnostanut mukaan lähtö. Eron jälkeen meillä lapset 50% ja kovin paljon ei eroa ole näissä viikoissa. Enemmän löydän positiivisia asioita lapsiviikoissa. On seuraa, vaikka lapset paljon keskenäänkin ovat. Nuorempi on 8v ja kyllä mä voin lenkille tai kauppaan lähteä milloin vain. Aamulla nuo lähtee keskenään kouluun, kun minä olen jo töissä. Tulen töistä ja teen ruuan. Samalla sitä valmistaa kerralla enemmän. Muuten nuo osaavat itse ruokansa ottaa. Ja vapailla saan nukkua niin pitkään kuin haluan. Ja siivoavat omat jälkensä. Ja kun itsekin tykkään käydä uimassa, puistossa jne, niin kivempi se on kun on lapsetkin mukana. Ja elin sitä lapsetonta elämääkin 28v ja tulen taas yksin elämään 10v päästä. Ja minulla on lemmikki, mihinkään extempore pitkälle reissulle en lähtisi muutenkaan. Ja työtkin tämän estää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläisiä ketjuja perustavat ja niissä riehuvat puolesta ja vastaan useimmiten ne, jotka eivät ole sinut sen oman valintansa kanssa. Muilla ei ole tarvetta. Just saying.
Tämä. Meillä on yksi lapsi ja lapsiluku on täynnä. Pystyn sanomaan sen ääneen, että kaipaan omaa aikaa, enkä enää uudelleen lähtisi vauvarumbaan mukaan.
Rakastan lastani yli kaiken, mutta en lähde väittämään, että vapaaehtoisesti lapseton jäisi mistään paitsi. Tottakai lapsi muuttaa koko elämän. Olet myös seuraavat 18 vuotta "systeemin vanki" neuvoloineen ja kouluineen.
Typerää väitellä aiheesta, meitä ihmisiä ja heidän elämän toiveitaan on niin erilaisia.
Rakastat lastasi yli kaiken ja silti näet hänessä pelkkää riesaa, ja lapseton ei jäisi mitään paitsi...? haloo nyt, vela.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä te lapsiperheelliset luulette lapsettomien jäävän paitsi?
Vierailija kirjoitti:
Tälläisiä ketjuja perustavat ja niissä riehuvat puolesta ja vastaan useimmiten ne, jotka eivät ole sinut sen oman valintansa kanssa. Muilla ei ole tarvetta. Just saying.
Sieltä tuli totuus. En minä kolmen lapsen kanssa koe mistään jääväni paitsi. Ihan kaikkea voi tehdä mitä ennenkin, vaikka tietysti järjesteltävää on enemmän. Tiesin tämän olevan edessä jo silloin kun ensimmäistä suunniteltiin.
Samoin lapseton ystäväni tietää mistä luopuu, mutta on ihan sinut asian kanssa. Kummallakaan ei ole mitään tarvetta todistella valintojensa oikeellisuutta itselleen tai muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Parisuhde ja perheen perustaminen ei ole enää mikään ihanne ja normi. Helppo ja hyvä elämä on sellaista, jossa joutuu näkeemään mahdollisemman vähän sitä vaivaa ja ponnistelemaan. Itse esim teen osa-aikaista työtä sen mukaan mikä itsestäni hyvältä tuntuu. Elän itseäni varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläisiä ketjuja perustavat ja niissä riehuvat puolesta ja vastaan useimmiten ne, jotka eivät ole sinut sen oman valintansa kanssa. Muilla ei ole tarvetta. Just saying.
Tämä. Meillä on yksi lapsi ja lapsiluku on täynnä. Pystyn sanomaan sen ääneen, että kaipaan omaa aikaa, enkä enää uudelleen lähtisi vauvarumbaan mukaan.
Rakastan lastani yli kaiken, mutta en lähde väittämään, että vapaaehtoisesti lapseton jäisi mistään paitsi. Tottakai lapsi muuttaa koko elämän. Olet myös seuraavat 18 vuotta "systeemin vanki" neuvoloineen ja kouluineen.
Typerää väitellä aiheesta, meitä ihmisiä ja heidän elämän toiveitaan on niin erilaisia.Rakastat lastasi yli kaiken ja silti näet hänessä pelkkää riesaa, ja lapseton ei jäisi mitään paitsi...? haloo nyt, vela.
Kuuluu sanoa " rakastan lastani yli kaiken" mutta... Lause voi jatkua vaikka " kadun että tein lapsia.".
Miksi mietitään aina itsekkäästi omaa näkökulmaa eikä sen lapsen? Aina sama näkökulma. Mistä se TOINEN IHMINEN jää paitsi, kun joutuu syntymään liikakansoituksen, lisääntyvän työttömyyden ja ilmastokriisin keskelle.
Suomessakin 300 000 ihmisitä liikaa.
Lapsettomien on mahdotonta ymmärtää, että jotkut haluaa elää ns kalenterielämää lasten ehdoilla ja vieläpä nauttivat kaikesta siitä lapsiperherumbasta. Samoin kuin lapsiperheille on mahdotonta ymmärtää, ettei joku koe lapsiperhe-elämää yhtään omaksi jutukseen ja uupuvat jo ajatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Ex tempore elämästä.
Niin no, työtön miljönääri toki voi elää täysin noin mutta meillä muilla on esim työt ja loma-ajat.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mietitään aina itsekkäästi omaa näkökulmaa eikä sen lapsen? Aina sama näkökulma. Mistä se TOINEN IHMINEN jää paitsi, kun joutuu syntymään liikakansoituksen, lisääntyvän työttömyyden ja ilmastokriisin keskelle.
Suomessakin 300 000 ihmisitä liikaa.
Minä ja minun tarpeeni synnyttää. Ei siinä muita näkökulmia kaivata.
Ex tempore elämästä.