Lue keskustelun säännöt.
Mistä te lapsettomat kuvittelette lapsiperheellisten jäävän paitsi?
27.10.2021 |
Taas kun lueskelin tuota " kaikki muuttuu lapsen myötä"- keskustelua, niin siellä tuli tällainenkin ajatus vastaan. Että lapsiperheellinen yrittää laittaa " vahingon kiertämään", että muutkin jäisi niin paljosta paitsi. Eli mistä siis?
Muutenkin nämä keskustelut kuulostaa aina siltä, että kun kerran lapsia hankkii, niin sitten ne on ikuisesti vauvoja/taaperoita, ja niissä on kiinni koko ajan.
Näin 43-vuotiaana kolmen mahtavan teinin äitinä voin sanoa, että mikään ei estä minua tekemästä haluamiani asioita, eikä ole estänyt moneen vuoteen.
Ja siis jotenkin ylipäätään tuo ajatusmalli, että " kaikki muuttuu" olisi jotenkin huono asia? Ihmiset jotka haluaa lapsia HALUAA NIITÄ. Haluaa sen lapsiperhe-elämän. Toki siellä voi tulla yllätyksiäkin, mutta noin pääsääntöisesti sen valinnan kyllä tekee ihan tietoisesti.
Ja sitten vielä: ei kaikki muutu. Moni asia muuttuu, mutta ei todellakaan kaikki. Tai toki riippuu varmasti perheestäkin ja lapsesta, onko terve jne. Mutta ainakin itsellä on säilynyt oma ura, ystävät, harrastukset, mielenkiinnonkohteet. Ja aikanaan kun ei niin paljon " päässyt" ( ei olisi ollut kyllä halujakaan) baareihin juoksemaan, niin silloin kun sitten lähti juhlimaan, se tuntui paljon merkityksellisemmältä kuin nyt, kun se on aina mahdollista.
Kommentit (362)
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä välttämättä jääkään paitsi mistään, mikä itselle olisi tärkeää. Itse en halua lapsia koska todellakin jäisin paitsi monesta minulle tärkeästä asiasta vähintäänkin monen vuoden ajan.
Tämä. Jos haluaa lapsia, ei tietenkään jää mistään paitsi, koska saa ne lapset jotka haluaa. Kyllähän se elämä lasten myötä väkisin muuttuu, eikä kukaan lapsellinen mulle voi väittää mitään muuta. Tai sitten epäilen kyllä vahvasti kyseisen henkilön soveltuvuutta vanhemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lapsi rajoittaa. Minulla on koira, sekin rajoittaa mutta vähemmän kun lapsi.
Kun lähetään pariksi viikoksi reissuun (ei tietenkään nyt, koska korona) niin koira menee hoitoon vanhemmilleni. Lastahan ei saa nykyään jättää hoitoon pitkäksi aikaa tjsp?
Aloittaja tässä, mulla on niitä teinejä ja koira. MÄ voin mennä miten tykkään, kun mulla on kotona aina kolme koiranhoitajaa jo valmiina.
Mutta toki mulla ei ole mitään syytä jättää lapsia pois parin viikon reissuilta, joten silloin koira menee veljelleni tai vanhemmille tai kavereille, ottajia on pienelle kiltille koiralle.
Mutta jos siis on iltameno tai yön yli tai viikonloppu, niin ei tarvitse järjestellä mitään.
Älä jaksa valehdella. En usko hetkeäkään että et lastesi ja miehesi kanssa sovi miten mennään ja tullaan.
Missä kohtaa olen maininnut sanallakaan miestä? Miksi sulla on oletus, että meidän perheeseemme kuuluisi mies? Lapsilla toki on isä, ja isäänsä läheiset välit, mutta ei meidän perheeseen kuulu mitään mun miestä.
Ja siis tottakai mä sovin lasteni kanssa miten mennään ja tullaan. Mutta kaikki aina järjestyy, kun noita teinejä tosiaan on 3 kpl, ei ne koskaan ole kaikki samaan aikaan jossain.
Me oltiin pitkään tahtomattamme lapseton pariskunta ja sitten elämä kuitenkin yllätti meidät iloisesti ja pienokainen syntyi meille perheenlisäksi. Lapsettomuutta ja sen mukanaan tuomia asioita työstettiin vuosia. Nyt vuoden lapsiperhearkea eläneenä voisin sanoa, että rankempaahan tämä on, kuin mikään muu aiemmassa elämässä koskaan, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Ymmärrän kuitenkin aidosti myös heitä, jotka tekevät tietoisen valinnan lapsettomuudesta. T: nelikymppinen äiti
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ihmettele että velat täällä kyseenalaistavat jopa ihmisten välisen rakkauden. Kun eivät siitä mitään tiedä.
Velan ei tarvitse lisääntyä, että joku rakastaisi :D
Vierailija kirjoitti:
”Kukaan ihminen ei ole saari.”
Oletteko tällaisesta kuulleet, velat?
Olen kuullut aika paljonkin kaiken maailman fraaseja ja vänkytyksiä tässä neljänkymmenen vuoden aikana. Luen aika paljon. Myös tuo lausahdus on ennenstään tuttu.
Oletko koskaan itse kuullut sellaista että, kenenkään ei ole pakko haluta samoja asioita kuin sinun ja täällä on itsemääräämisoikeus.
Oletko koskaan kuullut jakamattomasta ihmisarvosta?
Oletko koskaan kuullut siitä että, varas syyttää kaikkia varkaaksi?
Oletko koskaan kuullut sellaista että, se on itse joka toista sanoo (kivenkova narsisti ja mt-ongelmainen, itsekäs, kyvytön rakastamaan)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nälästä ja puutteesta. Lapsiperheelle tulee tukia enemmän kuin tilille mahtuu
Aidosti ihmetyttää tämä luulo että lapsiperhelle sataa kaikki tukia. NIITÄ EI OIKEASTI OLE. On vain lapsilisä joka on itikan paska.
Perheen elättäminen maksaa omassa tapauksessa 5000e kuussa. Joku muutaman sadan lapsilisä on se ja sama. Mitään muuta tukea ei tule. Maksan veroja 3800e/kk joten turha lässyttää siitä että tarhapaikka on subventoitu. Se olen ennemmin minä joka subventoin tarhaa.
Juu, suurin osahan suomalaisista vanhemmista maksaa veroja vajaa neljätonnia kuussa per pää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Muutan kommenttiani vieläkin helpommin ymmärrettäväksi, kun vanhemmuus näkyy vieneen niin monelta hahmottamiskyvyn ja tuoneen tilalle halun puolustautua yksityiskohtaisesti:
Alkajaisiksi 18 vuodesta omaa rauhaa ja siitä vapaudesta, ettei tarvitse tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Asian voi kiteyttää vielä paremmin:
Minä, minä ja minä.
Ketä varten ihmisen sitten pitäisi elää ellei itseään varten?
Vain kivenkova narsisti voi esittää tuollaisen kysymyksen.
Niin ihminen on narsisti, joka tekee omia valintoja, arvioita ja päätöksiä omassa elämässään teki tämä lapsia tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläisiä ketjuja perustavat ja niissä riehuvat puolesta ja vastaan useimmiten ne, jotka eivät ole sinut sen oman valintansa kanssa. Muilla ei ole tarvetta. Just saying.
Tämä. Meillä on yksi lapsi ja lapsiluku on täynnä. Pystyn sanomaan sen ääneen, että kaipaan omaa aikaa, enkä enää uudelleen lähtisi vauvarumbaan mukaan.
Rakastan lastani yli kaiken, mutta en lähde väittämään, että vapaaehtoisesti lapseton jäisi mistään paitsi. Tottakai lapsi muuttaa koko elämän. Olet myös seuraavat 18 vuotta "systeemin vanki" neuvoloineen ja kouluineen.
Typerää väitellä aiheesta, meitä ihmisiä ja heidän elämän toiveitaan on niin erilaisia.Rakastat lastasi yli kaiken ja silti näet hänessä pelkkää riesaa, ja lapseton ei jäisi mitään paitsi...? haloo nyt, vela.
Kuuluu sanoa " rakastan lastani yli kaiken" mutta... Lause voi jatkua vaikka " kadun että tein lapsia.".
Kunhan sanoo sen täällä palstalla, eikä pienille lapsille suoraan, kuten oma emämme teki.
Vierailija kirjoitti:
Tälläisiä ketjuja perustavat ja niissä riehuvat puolesta ja vastaan useimmiten ne, jotka eivät ole sinut sen oman valintansa kanssa. Muilla ei ole tarvetta. Just saying.
Jaaa... mua ainakin lähinnä ärsyttää vaan sellaiset yleistykset ja väittämät, jotka ei omalla kohdalla pidä millään lailla paikkaansa. Siksi täällä "riehun".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No ei, meillä teinit on huoneissaan niin tiiviisti et pitää välillä tsekata et hengittävät :D
Enkä halua 100% omaa rauhaa, minusta lapsissa on ihana juuri se että he ovat, jutellaan, halitaan, pusitaan, jaetaan yhdessä asioita, mennään kävelylenkille, katsotaan leffaa.... Kaikkea kivaa. Yksinkin tosiaan saan olla, liiaksikin kun miestä myöden kaikki on koneillaan, toki itsekin ;)
Puolivanhemmuutta kokeillessani jäin paitsi myöhään valvomisesta, pitkään nukkumisesta, suunnittelemattomista kauppareissuista, aikatauluttomuudesta, vähäisistä kotitöistä, kahdenkeskisestä ajasta kumppanin kanssa… sori, oli ihan liikaa uhrauksia makuuni, toki ymmärrän ettei koe menettävänsä sinänsä mitään lasten vuoksi jos tällaiset asiat ei ole tärkeitä juuri itselle muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ihmettele että velat täällä kyseenalaistavat jopa ihmisten välisen rakkauden. Kun eivät siitä mitään tiedä.
Velan ei tarvitse lisääntyä, että joku rakastaisi :D
Minulle kyllä riittää lemmikkini pyytetön rakkaus ja hänen antamat märät pusut/tassuilla leipomiset.
En ole kateellinen tuntemilleni ihmisille ketkä ovat haudanneet lapsensa tai kenen lapsi on syntynyt vammaisena/pahasti sairaana.
Osaan rakastaa itseäni ja minulla ei ole koskaan tylsää yksin. Koska tunnen itseni aika hyvin, en koskaan ole yksinäinen. Meitä onnellisia erakoita on aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
”Kukaan ihminen ei ole saari.”
Oletteko tällaisesta kuulleet, velat?
Olen perheellinen mutta sanonpa sen että moni on yksinäinen saari. Esim mulla ei ole yhteyttä narsistiseen lapsuusperheeseen ja narsistivanhemman valheiden takia koko suku sulki minut ulkopuolelle.
Iso osa aikuisuudestani oli sitä että olin yksinäinen saari valtameressä. Ei vanhempia tai sisaruksia elämässä. Ei sukua eikä yhteisöä. Ei ystäviä. Vaan ypöyksin, aina. Ilman mitään rukea, apua, välittämistä.
Sittemmin onneksi perheellistyin ja rakastan perhettäni yli kaiken. Mutta muistan yhä hyvin sen mitä on olla yksinäinen saari valtameressä.
Ja moni ihminen on yksinäinen saari nytkin. Osa omasta halusta, osa vastoin omaa halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laatuaikaa , nautintoa , matkailua, kunnon yöunet ,ei kitiseviä kakaroita .
No toki omaa aikaa ja vapautta on alkuvuosina vähemmän, mutta sekin on ohimenevä vaihe. Asunto ja asuinpaikka on katsottava sen mukaan että lapsille on tilaa ja lähellä on hyvät koulut ym. Lasten kanssa täytyy viettää aikaa, se on jostain muusta (harrastukset, lepo, muut menot jne.) pois. Perheen kanssa matkustaminen on kalliimpaa, ja kaikki kulut kasvaa muutenkin.
Minulle itselleni lapset ja vanhemmuus ovat tuoneet elämään niin paljon positiivisia asioita, ettei nämä ”menetykset” paina niiden rinnalla mitään. Olen itse valinnut lisääntyä, ja olen ollut tietoinen jo etukäteen, että jotkin asiat elämässä muuttuvat.
Lapset kasvaa nopeasti, ja voimme myöhemmin elää miehen kanssa uudestaan elämää kahdestaan. Mutta samalla meillä on ne ihanat lapset, jotka puolestaan rakentavat omaa elämäänsä ja perhettään.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, eikä lapsiperhe-elämä sovi kaikille. Kaikki ihmiset ei myöskään sovellu vanhemmiksi. Meille tämä on oikea valinta, ja oma perhe, eli mies ja lapset, tuo elämässäni suurinta onnea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Muutan kommenttiani vieläkin helpommin ymmärrettäväksi, kun vanhemmuus näkyy vieneen niin monelta hahmottamiskyvyn ja tuoneen tilalle halun puolustautua yksityiskohtaisesti:
Alkajaisiksi 18 vuodesta omaa rauhaa ja siitä vapaudesta, ettei tarvitse tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Asian voi kiteyttää vielä paremmin:
Minä, minä ja minä.
Ketä varten ihmisen sitten pitäisi elää ellei itseään varten?
Vain kivenkova narsisti voi esittää tuollaisen kysymyksen.
Niin ihminen on narsisti, joka tekee omia valintoja, arvioita ja päätöksiä omassa elämässään teki tämä lapsia tai ei.
Minä olen aika varma että, narsisteilla (ihan oikeilla naristeilla) on useammin lapsi tai lapsia, kuin että älyäisivät jäädä lapsettomiksi.
Narsistihan ei jätä omia geenejään levittämättä ja omaa jatkettaan tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä välttämättä jääkään paitsi mistään, mikä itselle olisi tärkeää. Itse en halua lapsia koska todellakin jäisin paitsi monesta minulle tärkeästä asiasta vähintäänkin monen vuoden ajan.
Tämä. Jos haluaa lapsia, ei tietenkään jää mistään paitsi, koska saa ne lapset jotka haluaa. Kyllähän se elämä lasten myötä väkisin muuttuu, eikä kukaan lapsellinen mulle voi väittää mitään muuta. Tai sitten epäilen kyllä vahvasti kyseisen henkilön soveltuvuutta vanhemmaksi.
Niin, ehkä näitä pitäisi avata vähän enemmän. Mua ärsyttää se, että sanotaan että KAIKKI muuttuu. Joillain ehkä, mutta itse en ole koskaan kokenut noin. Ainakaan se kaiken perusta, eli minä itse en ole muuttunut. Mä olen muutenkin aina sanonut, että ihan ensimmäisenä mä olen aina mä, " Tiina", sen jälkeen olen äiti, puoliso, työntekijä jne. Eli minä olen pysynyt itsenäni.
Ja sitten se oletus, että se muutos olisi vain negatiivista, vain menetyksiä. Eihän se niin ole, vaikka tottakai niitäkin asiaan kuuluu. Kuitenkin suurin osa muutoksista on kivoja ja elämään kuuluvia, kasvattavia ja rikkautta elämään tuovia.
Vierailija kirjoitti:
Mistä te lapsiperheelliset luulette lapsettomien jäävän paitsi?
Mm. Siitä mielettömästä rakkauden määrästä jonka oma vauva yleensä ihmisessä herättää. Lapsen kehityksen seuraaminen on ihan mieletöntä. En todellakaan tiennyt miten suuria tunteita oman lapsen hymy herättää. Tai se kun lapsi löytää omat kätensä, lähtee liikkeelle jne. Miten vanhemmuus muuttaa ihmistä, ymmärtää omia vanhempiaan paremmin.
Minusta lapsettomana oli hauskempaa. Sain tehdä mitä halusin, eikä ollut niin paljon siivottavaa ja pyykättävää. Voin lähteä reissuun, jos mieli teki, tai harrastaa tai vaikka lukea kirjaa keskeytyksettä. Voin tehdä sitä ruokaa mitä halusin. Rahaa riitti ja säästöjäkin oli mukavasti.
On tuo lapsi ihan kiva sekin, mutta erilaista elämää tämä on. Rahasta on tiukkaa.
Aidosti ihmetyttää tämä luulo että lapsiperhelle sataa kaikki tukia. NIITÄ EI OIKEASTI OLE. On vain lapsilisä joka on itikan paska.
Perheen elättäminen maksaa omassa tapauksessa 5000e kuussa. Joku muutaman sadan lapsilisä on se ja sama. Mitään muuta tukea ei tule. Maksan veroja 3800e/kk joten turha lässyttää siitä että tarhapaikka on subventoitu. Se olen ennemmin minä joka subventoin tarhaa.