Lue keskustelun säännöt.
Mistä te lapsettomat kuvittelette lapsiperheellisten jäävän paitsi?
27.10.2021 |
Taas kun lueskelin tuota " kaikki muuttuu lapsen myötä"- keskustelua, niin siellä tuli tällainenkin ajatus vastaan. Että lapsiperheellinen yrittää laittaa " vahingon kiertämään", että muutkin jäisi niin paljosta paitsi. Eli mistä siis?
Muutenkin nämä keskustelut kuulostaa aina siltä, että kun kerran lapsia hankkii, niin sitten ne on ikuisesti vauvoja/taaperoita, ja niissä on kiinni koko ajan.
Näin 43-vuotiaana kolmen mahtavan teinin äitinä voin sanoa, että mikään ei estä minua tekemästä haluamiani asioita, eikä ole estänyt moneen vuoteen.
Ja siis jotenkin ylipäätään tuo ajatusmalli, että " kaikki muuttuu" olisi jotenkin huono asia? Ihmiset jotka haluaa lapsia HALUAA NIITÄ. Haluaa sen lapsiperhe-elämän. Toki siellä voi tulla yllätyksiäkin, mutta noin pääsääntöisesti sen valinnan kyllä tekee ihan tietoisesti.
Ja sitten vielä: ei kaikki muutu. Moni asia muuttuu, mutta ei todellakaan kaikki. Tai toki riippuu varmasti perheestäkin ja lapsesta, onko terve jne. Mutta ainakin itsellä on säilynyt oma ura, ystävät, harrastukset, mielenkiinnonkohteet. Ja aikanaan kun ei niin paljon " päässyt" ( ei olisi ollut kyllä halujakaan) baareihin juoksemaan, niin silloin kun sitten lähti juhlimaan, se tuntui paljon merkityksellisemmältä kuin nyt, kun se on aina mahdollista.
Kommentit (362)
Vierailija kirjoitti:
Mistä te lapsiperheelliset luulette lapsettomien jäävän paitsi?
Jokainen lapsi on perheenjäsen, jota rakastaa ja joka rakastaa sinua. Lapsettomalla on yksi rakkauden kohde ja rakastava ihminen aina vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
Olitko sinä 18 vuotiaaksi asti kiinni äitisi tississä? Olet outo.
Meillä lapset touhusi omia leikkejään jo viisi vuotta täytettyään.
Kymmenvuotiaina sai houkutella yhteisiin tekemisiin.
Vai niin. Sinä siis hankit sijaissynnyttäjän ja siirsit vastasyntyneet lapsesi jonkun muun hoitoon ja maksettaviksi?
Yritä nyt vähän edes käyttää aivojasi.
Riidoista tappeluista ja murheilta ....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläisiä ketjuja perustavat ja niissä riehuvat puolesta ja vastaan useimmiten ne, jotka eivät ole sinut sen oman valintansa kanssa. Muilla ei ole tarvetta. Just saying.
Tämä. Meillä on yksi lapsi ja lapsiluku on täynnä. Pystyn sanomaan sen ääneen, että kaipaan omaa aikaa, enkä enää uudelleen lähtisi vauvarumbaan mukaan.
Rakastan lastani yli kaiken, mutta en lähde väittämään, että vapaaehtoisesti lapseton jäisi mistään paitsi. Tottakai lapsi muuttaa koko elämän. Olet myös seuraavat 18 vuotta "systeemin vanki" neuvoloineen ja kouluineen.
Typerää väitellä aiheesta, meitä ihmisiä ja heidän elämän toiveitaan on niin erilaisia.Rakastat lastasi yli kaiken ja silti näet hänessä pelkkää riesaa, ja lapseton ei jäisi mitään paitsi...? haloo nyt, vela.
Haloo nyt itsellesi. Puhuin vauvavuodesta. Ei ollut minun juttuni. Olen asian kanssa sinut ja siksi en enempää lisäänny.
Lähinnä ihmetyttää miten täällä oletetaan, että kun jonkun elämä olisi merkityksetöntä ilman lasta, niin kaikkien muidrnkin elämän olisi oltava. Te ette voi tuntea toisten tunteita.
Ette myöskään vapaaehtoisesti lapsettomien.
Itselläni on heitä paljonkin löhipiirissäja suvussa, mutta ei tulisi koskaan mieleenkäön alkaa neuvomaan, kuinka heidön elämänsä saisi merkityksen vasta lapsen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
Oikeastiko joku ajattelee näin? Miten sitten jos elät parisuhteessa, onko tilanne sama? Että se puoliso estää sen oman rauhan? Ja jos ei estä, niin miksi ei, jos lapsi muka estää?
Katsos lapset on tosi vähän aikaa koko ajan riippuvaisia vanhemmistaan. He kasvavat koko ajan, ja heidän kanssaan voi aivan ikätasoisesti tehdä sopimuksia, milloin vanhemman pitää saada olla rauhassa.
Kumman rajattomia on lapsettomien kuvitelmat lasten kanssa elämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomien on mahdotonta ymmärtää, että jotkut haluaa elää ns kalenterielämää lasten ehdoilla ja vieläpä nauttivat kaikesta siitä lapsiperherumbasta. Samoin kuin lapsiperheille on mahdotonta ymmärtää, ettei joku koe lapsiperhe-elämää yhtään omaksi jutukseen ja uupuvat jo ajatuksesta.
Yllättävän yleistä, ettei siitä "kalenterielämästä" suostuta luopumaan lasten aikuistumisen myötä, vaan vaaditaan lasta samalla tavoin täyttämään emän oma kalenteri, vaikka hänellä on jo omakin elämä.
Vapaudesta ja rahasta. Tästä seuraa monenlaista estettä elämälle luonnollisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiperheelliset jäävät paitsi parittelusta niin kauan kuin lapset nukkuvat samassa asunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mietitään aina itsekkäästi omaa näkökulmaa eikä sen lapsen? Aina sama näkökulma. Mistä se TOINEN IHMINEN jää paitsi, kun joutuu syntymään liikakansoituksen, lisääntyvän työttömyyden ja ilmastokriisin keskelle.
Suomessakin 300 000 ihmisitä liikaa.
Ilmastokriisi xD ei juma
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
Oma rauha = moniongelmainen ja sosiaalisesti erittäin rajoittunut erakkoisuus
Vierailija kirjoitti:
Miksi mietitään aina itsekkäästi omaa näkökulmaa eikä sen lapsen? Aina sama näkökulma. Mistä se TOINEN IHMINEN jää paitsi, kun joutuu syntymään liikakansoituksen, lisääntyvän työttömyyden ja ilmastokriisin keskelle.
Suomessakin 300 000 ihmisitä liikaa.
Lapsia tehdään silkasta itsekyydestä. Ei kukaan vanhempi ajattele, että tekee lapsen yhteisön jäseneksi, joka elättää seuraavan sukupolven vaan he tekee lapsen tyydyttämään niitä omia narsistisia tarpeitaan ja lapsen harteille laitetaan taakka aikuisen ihmisen läheisyyden kaipuun tyydyttäminen, yksinäisyyden poistaminen, jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Tuo onnistuu vain, jos ei ole töissä eikä opiskele - eikä ole pari- tai ystävyyssuhteita. Jos noista on mitään, sulla EI ole koko aikaa omaa aikaa, rauhaa ja vapautta. Ja joku aina välillä tarvitsee juuri sinua.
Minä en ymmärrä, mikä edes on ihailtavaa elämässä, jossa kukaan ei piittaa tai tarvitse sinua. Niin me ollaan kaikki tässä asiassa erilaisia.
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
On aivan eri asia aikuisten väliset suhteet kuin lapsen ja vanhemman välinen. Minulla ei ole huollettavia ja voin tehdä omaa elämääni koskevat päätökset miettimättä lapsia. Voin vaikka jäädä työttömäksi, tällä hetkellä olenkin. Ei ole mikään katastrofi minulle. Olen parisuhteessa toisen vapaan aikuisen ihmisen kanssa, meidän välillämme ei ole mitään riippuvuussuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vapaudesta ja rahasta. Tästä seuraa monenlaista estettä elämälle luonnollisesti.
Velanaiset tunnetusti ovat kitupiikkejä jotka eivät säästä ja harrastukset ovat villasukkien kutominen samasta langasta aina välillä purkamalla sekä kirjaston kirjat 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Muutan kommenttiani vieläkin helpommin ymmärrettäväksi, kun vanhemmuus näkyy vieneen niin monelta hahmottamiskyvyn ja tuoneen tilalle halun puolustautua yksityiskohtaisesti:
Alkajaisiksi 18 vuodesta omaa rauhaa ja siitä vapaudesta, ettei tarvitse tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Tuo onnistuu vain, jos ei ole töissä eikä opiskele - eikä ole pari- tai ystävyyssuhteita. Jos noista on mitään, sulla EI ole koko aikaa omaa aikaa, rauhaa ja vapautta. Ja joku aina välillä tarvitsee juuri sinua.
Minä en ymmärrä, mikä edes on ihailtavaa elämässä, jossa kukaan ei piittaa tai tarvitse sinua. Niin me ollaan kaikki tässä asiassa erilaisia.
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
On aivan eri asia aikuisten väliset suhteet kuin lapsen ja vanhemman välinen. Minulla ei ole huollettavia ja voin tehdä omaa elämääni koskevat päätökset miettimättä lapsia. Voin vaikka jäädä työttömäksi, tällä hetkellä olenkin. Ei ole mikään katastrofi minulle. Olen parisuhteessa toisen vapaan aikuisen ihmisen kanssa, meidän välillämme ei ole mitään riippuvuussuhdetta.
Et todellakaan ole missään parisuhteessa muuta luin kissasi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
Oikeastiko joku ajattelee näin? Miten sitten jos elät parisuhteessa, onko tilanne sama? Että se puoliso estää sen oman rauhan? Ja jos ei estä, niin miksi ei, jos lapsi muka estää?
Katsos lapset on tosi vähän aikaa koko ajan riippuvaisia vanhemmistaan. He kasvavat koko ajan, ja heidän kanssaan voi aivan ikätasoisesti tehdä sopimuksia, milloin vanhemman pitää saada olla rauhassa.
Kumman rajattomia on lapsettomien kuvitelmat lasten kanssa elämisestä.
Tottakai mies ja lapset estää oman rauhan ja vapauden. Aina ja kaikissa päätöksissä joutuu ne huomioimaan. Toki mies aikuisena ihmisenä ei tarvitse esim. Jatkuvaa valvontaa ja hoitoa kuten lapsi,. Perheellisellä ihmisellä on vastuu aina niistä perheenjäsenistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Tuo onnistuu vain, jos ei ole töissä eikä opiskele - eikä ole pari- tai ystävyyssuhteita. Jos noista on mitään, sulla EI ole koko aikaa omaa aikaa, rauhaa ja vapautta. Ja joku aina välillä tarvitsee juuri sinua.
Minä en ymmärrä, mikä edes on ihailtavaa elämässä, jossa kukaan ei piittaa tai tarvitse sinua. Niin me ollaan kaikki tässä asiassa erilaisia.
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
On aivan eri asia aikuisten väliset suhteet kuin lapsen ja vanhemman välinen. Minulla ei ole huollettavia ja voin tehdä omaa elämääni koskevat päätökset miettimättä lapsia. Voin vaikka jäädä työttömäksi, tällä hetkellä olenkin. Ei ole mikään katastrofi minulle. Olen parisuhteessa toisen vapaan aikuisen ihmisen kanssa, meidän välillämme ei ole mitään riippuvuussuhdetta.
Olet riippuvainen siitä että hän lypsää lettuusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Muutan kommenttiani vieläkin helpommin ymmärrettäväksi, kun vanhemmuus näkyy vieneen niin monelta hahmottamiskyvyn ja tuoneen tilalle halun puolustautua yksityiskohtaisesti:
Alkajaisiksi 18 vuodesta omaa rauhaa ja siitä vapaudesta, ettei tarvitse tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Asian voi kiteyttää vielä paremmin:
Minä, minä ja minä.
Vierailija kirjoitti:
Et nuku vkl aamuisin pitkään, rahaa vingutaan, matkustelu maksaa enemmän, kaupoissa saa vahdata missä vekara viipottaa, ei nukkumista vuoteen jos vauvalla koliikki ja kaikki lomat joudut järjestämään lapsen lomien mukaan, myös kesällä stressi kuka hoitaa kun vanhemmat töissä.
Aloittaja vastaa:
Kaikki ei muutenkaan nuku aamuisin pitkään ( kuten minä aika harvoin), mutta lapsillakin on varsin erilaisia unirytmejä, ja mun kuopus on jo tosi pienestä nukkunut aamuisin tosi pitkään. Lisäksi asioita voi halutessaan ennakoida, aamupalakamat valmiiksi kaappiin vain esiin otettavaksi ja piirretyt pyörimään. Ja unta kuulaan, jos siltä tuntuu.
Mun lapset ei kyllä vingu rahaa, vaan ihan järkevästi neuvotellaan siitä, mihin rahaa saa ja mihin ei. Lisäksi tekevät merkittävän paljon kotitöitä, joten mun ei kauheasti tarvitse kotona tehdä asioita. En esim. ole pessyt vessoja vuosiin, kun jostain syystä lapsista se on ihan kivaa hommaa. Ovat siis saaneet valita kodistamme omat ylläpito-alueensa.
Lapset oppii kyllä käyttäytymään kaupassa kun asian kanssa on johdonmukainen, eivätkä viipottele siellä täällä. Muutenkin tällaiset "huolet" tuntuu aika älyttömiltä. Hui kamalaa, lapsi viipotti nyt jossain.
Nukkuminen on lapsikohtaista, ja koliikkiin ja refluksiin sekä allergioihinkin saa apua. Mutta tottakai valvominen on raskasta monille. Mä nukahdan uudestaan niin helposti, että lasten heräilyt vauvavuonna eivät haitanneet.
Lomia voi kyllä järjestää ihan omaan tahtiin, nämä on melkoisen helppo sopia koulun kanssa, jos haluaa. Me oltiin viimeksi just ennen koronaa 3 viikkoa Italiassa marraskuussa.
Siitä lapsesta…?