Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko oikeasti, syvästi rakastavaan ihmissuhteeseen se, että sinä tai se toinen on joskus (ei usein) ihan kauhea?
21.10.2021 |
Onko tämä yleistä ja luonteenomaista tärkeille ihmissuhteille? Onko hyväksyttävää että joskus ihminen on ihan täysi per5e mutta häntä kuitenkin rakastetaan ja suhde jatkuu ja jatkaa elämäänsä ja kaikki menee lopulta hyvin? Sukulaisuussuhteissa tämä voi varmaan tulla useammin vastaan koska niitä vain täytyy kestää, mutta miten esimerkiksi parisuhde? Onko teillä kokemuksia siitä että toinen on ollut ihan kakkakikkare (tai sinä itse olet ollut) jonain tiettynä aikana, mutta loppujen lopuksi sen sietäminen / kestäminen / toisen rakastaminen on ollut sen arvoista?
Kysyn totta kai koska olen itse tässä tilanteessa. Minulla on kumppani, jota moni ihminen menneisyydessä on kohdellut tosi huonosti, ja nyt hän purkaa sen minuun ja käyttäytyy kuin täysi ääliö. Hyvä ihminen, ala-arvoinen käytös (tällä hetkellä).
Kommentit (182)
Melko herkkähipiäistä sakkia, jos toisen pitää aina olla ihana ja täydellinen.
Erikseen sitten parisuhdeväkivalta, pettäminen, jatkuva valehteleminen, yms. Kyllä jokaiseen parisuhteeseen kuuluu se "myötä- ja vastoinkäymisissä", koska ei kukaan jaksa olla jatkuvasti täydellinen. Riidat ja hankaluudet nyt vaan kuuluvat elämään, ja parisuhteessa pitäisi myös pystyä luottamaan siihen, että se toinen ei lähde heti kälppimään, jos hetken aikaa onkin vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla)
Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -
En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.
Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.
Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa.
Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.
Eli teillä on henkistä väkivaltaa ja paljon. Niinhän se ei kuulu mennä. Ei ole millään muotoa normaalia olla kauhea ihmisille, joista välittää. Normaali ihminen pystyy olemaan vähintään neutraali ihan kaikille.
Sori mutta ihan tavallisilla ihmisillä on haavoja jotka muuttaa omaa käytöstä. Jos etsit jotain täysin ehjää hajutonta mautonta ihmistä niin onnea mutta en usko että löydät. Rakkaudessa ja kumppanuudessa on kyse juuri tästä että auttaa toista parantumaan. Ei tarkoita että tarvii olla kynnysmattona 20 vuotta, mutta jos jonkin aikaa kestää toisen kipuja ja tilanne etenee, se on hyvä asia.
Sori, mutta minkäänlaiset haavat ei oikeuta haukkumaan toista ja syyttelemään perättömästi tai muutenkaan kaatamaan lokaa toisen niskaan. Rakkaudessa on kyse luottamuksesta ja toisen kunnioittamisesta. Se ei ole kunnioittavaa eikä varsinkaan osoita luottamusta, jos syyttelet toista aiheetta. Parisuhde ei ole terapiasessio.
Ei olekaan, mutta aika hyvin olet säästynyt elämän kolhuilta jos et itse koskaan ole ollut kelju toisille. Hyvä huudella sieltä aurinkoiselta kokemattomien paikalta. Suuret sydämet antaa tilaa muillekin kuin sinunlaisillesi tietäjille.
Moni hyvä ihminen tarvitsee anteeksiantoa jossain vaiheessa elämää. Ei ole paljon eletty jos näin ei ole.
Terveisin Elämänkolulainen 19-wee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla)
Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -
En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.
Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.
Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa.
Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.
Eli teillä on henkistä väkivaltaa ja paljon. Niinhän se ei kuulu mennä. Ei ole millään muotoa normaalia olla kauhea ihmisille, joista välittää. Normaali ihminen pystyy olemaan vähintään neutraali ihan kaikille.
Sori mutta ihan tavallisilla ihmisillä on haavoja jotka muuttaa omaa käytöstä. Jos etsit jotain täysin ehjää hajutonta mautonta ihmistä niin onnea mutta en usko että löydät. Rakkaudessa ja kumppanuudessa on kyse juuri tästä että auttaa toista parantumaan. Ei tarkoita että tarvii olla kynnysmattona 20 vuotta, mutta jos jonkin aikaa kestää toisen kipuja ja tilanne etenee, se on hyvä asia.
Sori, mutta minkäänlaiset haavat ei oikeuta haukkumaan toista ja syyttelemään perättömästi tai muutenkaan kaatamaan lokaa toisen niskaan. Rakkaudessa on kyse luottamuksesta ja toisen kunnioittamisesta. Se ei ole kunnioittavaa eikä varsinkaan osoita luottamusta, jos syyttelet toista aiheetta. Parisuhde ei ole terapiasessio.
Ei olekaan, mutta aika hyvin olet säästynyt elämän kolhuilta jos et itse koskaan ole ollut kelju toisille. Hyvä huudella sieltä aurinkoiselta kokemattomien paikalta. Suuret sydämet antaa tilaa muillekin kuin sinunlaisillesi tietäjille.
Moni hyvä ihminen tarvitsee anteeksiantoa jossain vaiheessa elämää. Ei ole paljon eletty jos näin ei ole.
Kelju on eri asia kuin säännönmukaisesti kamala ja ilkeä ja perusteettomia syytöksiä laukova. Miksi haluat puolustella henkistä väkivaltaa käyttävää ihmistä vähättelemällä hänen tekojaan? Oletko itse koulukiusaaja tai muuten vaan kiusaaja, jonka mielestä on ok kiusata, jos on kokenut ikäviä asioita?
Siis edelleen: katson tilannetta ja jos jatkuu pitkään, lopetan suhteen. On eri asia hetkellisesti sietää jonkun tuskia kuin alistua vuosien ajaksi epäterveeseen suhteeseen. Nämä ovat kaksi ihan eri asiaa, mutta jotenkin ilmeisesti sinun ja palstan kaaliin tämä ei millään mahdu kun pitää selittää moneen kertaan.
Tosi alhainen heitto tuo koulukiusaajajuttu kun olin monta vuotta koulukiusattu. Olit itse varmaan joku tosi hieno siellä koulussa kun jeesustelet noin paljon. Häpeäisit. Empaattiset ihmiset pystyy ajattelemaan kaikkia asianosaisia, itse vain trippailet sinua ilman loppua.
Muka koulukiusattu ja silti kommentoi tähän tapaan:
Hyvä huudella sieltä aurinkoiselta kokemattomien paikalta. Suuret sydämet antaa tilaa muillekin kuin sinunlaisillesi tietäjille.
Tuo, jos mikä on kiusaajan puhetta. Sinähän et voi tietää yhtään mitään minun elämästäni ja kokemuksistani. Päälle vielä haukkuminen empatiakyvyttömäksi jeesustelijaksi niin kiusaajan tunnusmerkit sen kun vahvistuvat. Moni alunperin kiusattuhan ryhtyy itse kiusaajaksi, koska kokee että hyökkäys on paras puolustus.
Sanon koska kuulostat siltä. Et tuonut keskusteluun mitään sellaista tulokulmaa että haluaisit ymmärtää minun aloittajan näkökulmaa. Olet aurinkoinen kokematon jos sinua ei ole kiusattu. Ilmeisesti ei ole tai sitten et kykene käsittelemään kokemuksiasi vaan tulet tänne piiskaamaan ihmisiä joita et tunne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla)
Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -
En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.
Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.
Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa.
Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.
Mitä hittoa sinä sekoilet? Eihän tuo ole ollenkaan tervettä saati mikään olan kohautuksella kuitattava "näinhän se menee"-asia. Niille, joista oikeasti välittää, ei olla kauheita. Kumppanisi ei välitä sinusta oikeasti, jos ei ole sinulle ystävällinen ja rakastava.
Sori mutta elämä ei ole näin mustavalkoista. Ihan varmasti täällä on tälläkin hetkellä läsnä ihmisiä jotka ovat joko olleet kauheita tai sietäneet kauheaa ja kaikki on sen jälkeen järjestynyt. Eivät uskalla sanoa mitään kun sinä räyhäät että pitää olla täydellistä tai ei saa olla kenenkään kanssa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia olentoja eikä heitä voi potkia pois vain siksi että sattuu. Jos ongelma ei ratkea niin sitten heitä täytyy vastuuttaa mutta ei ennen kuin antaa mahdollisuuden.
Sori, mutta elämä on juurikin niin mustavalkoista, että henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei pidä sietää hetkeäkään. Jos sille antaa pikkusormen, on äkkiä niin alitettu, ettei uskalla hengittääkään kysymättä toiselta lupaa. Toki, jos sellaisesta elämästä nautit, niin anna palaa vaan. Kyllä ne silmät ehkä viimeistään sairaalavuoteella aukeavat. Jos hyvin käy.
Siis edelleenkään ei ole fyysistä väkivaltaa ollut hetkeäkään, eli mitä on nämä puheet sairaalavuoteesta?
Kuulostat tosi tuomitsevalta ihmiseltä, varmaan omalla tunnollasi on paljonkin asioita joita et myönnä. Tasapainoiset ihmiset pystyvät empatiaan puolin ja toisin.
Ikävä pilata ruusuiset kuvitelmasi, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, jos puolisosi aikansa syytelyään jne. huitaisisi nyrkilläkin. Väkivallalla on tapana pahentua, jos sitä alkujaankin ilmenee. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa ja väylä fyysiseen väkivaltaa.
Siis varmaan tunnetkin läpikohtaisin minun ja muiden tuntemattomien palstalaisten elämät ja niiden ihmiset. Tai ehkä et. Olemme joskus puhuneet miehen kanssa fyysisestä väkivallasta, ja hän on nimenomaan sanonut että ei halua ylittää sitä rajaa kenenkään kanssa. En ole erityistapaus vaan tämä on hänelle kaikkia koskeva linja. Ne kuukaudet jotka olen hänet tuntenut, ei mitään lyömiseen päinkään ole tapahtunut kenenkään kanssa. Sinulla ilmeisesti vain on tarve saada maalitaulu kun torstai-iltana jokin muu asia ottaa päähän. Tunnen mieheni paremmin kuin sinä. Enemmän pelottaisi olla samassa huoneessa sinun kanssa kuin hänen, sori vain.
Voi herranjestat miten naiivi olet! Ei kai kukaan nyt ennakkoon kerro, että aionpa muuten tirvaista sinua :D Mutta niinpä vaan hyvinkin moni "en koskaan löisi ketään"-ihminen on lyönyt. Ja useaan kertaankin vielä. Siinä ei auta, vaikka kuinka hyvin toisen tuntisit, kun tilanne kärjistyy ja nyrkki heilahtaa.
Ei tuollainen ole pidemmän päälle sopivaa eikä sitä pidä alkaa ymmärtämään. Suhteesta puuttuu arvostus ja kunnioitus nimenomaan. Varsinkin jos se riehumisen ja ääliömäosyyden tausta on oma huono olo, joka tahdotaan kaataa toisen niskaan. Itse olen käyttäytynyt kamalasti huonolla hetkellä, huutanut ja heittänyt tuolin kattoon... mutta olin kyllä aivan hel veti n vihainen miehelleni. Raivoreaktio oli kohtuuton ja kadutti tietysti vaikka vihaisuuteen minulla oli mielestäni oikeus (mies tunaroi sillälailla, että jouduttiin asumaan vuosi pidempään väärällä paikkakunnalla yms.). Suhde ei mielestäni ole kuitenkaan terve jos siinä tarkoituksella satutetaan ja loukataan toista minkään selityksen varjolla kun itsellä on paha olla. Jos henkisesti väkivaltainenkin suhde voi parantua jos satuttaminen ei ole juurtunut syvälle, mutta sekin vaatii todellista halua ja motivaatiota muuttaa asioita, vaikka sekään ei aina olisi helppoa. Useammin väkivaltaisessa suhteessa ei kuitenkaan ole tahtoa olla satuttamatta toista ja itseään. Ei se siitä paremmaksi muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, okei, kuulostaa siltä että elät ihan ihanteittesi mukaisessa parisuhteessa. Ei mitään ongelmaa siis, jatkakaa.
Vierailija kirjoitti:
Melko herkkähipiäistä sakkia, jos toisen pitää aina olla ihana ja täydellinen.
Erikseen sitten parisuhdeväkivalta, pettäminen, jatkuva valehteleminen, yms. Kyllä jokaiseen parisuhteeseen kuuluu se "myötä- ja vastoinkäymisissä", koska ei kukaan jaksa olla jatkuvasti täydellinen. Riidat ja hankaluudet nyt vaan kuuluvat elämään, ja parisuhteessa pitäisi myös pystyä luottamaan siihen, että se toinen ei lähde heti kälppimään, jos hetken aikaa onkin vaikeaa.
Juuri tämä oli omakin pointtini, terveisin ap. En ihan oikeasti ymmärrä tätä ajattelumallia että mitään pienintäkään pierua ei saa tulla tai on joku psykopaatti. Mitä nämä kommentoijat itse oikein ovat? Tuskin mitään kovin mukavaa seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sinulla on ilmeisesti itselläsi traumatausta. Et ymmärrä, mikä on normaalia parisuhteessa ja mikä ei. Olet yliymmärtäväinen, syyttelet itseäsi, puolustelet miestä, ja sinulla on hyvin vahva halu auttaa, olet valmis kestämään kurjuutta "ylevän ja hyvän" syyn takia. Haluat kouluttaa miestä, tai siis ohjailla, mutta ikävä kyllä terve parisuhde ei toimi tuolta pohjalta.
Kumppani ei ole terapeutti, vaan kun rupeat terapoimaan miestä, ryhdyt hänelle äidiksi ja hän saa silloin ihan luvan kanssa olla pikkulapsi.
Miehelläsi saattaa olla (diagnosoimaton) persoonallisuushäiriö tai jokin muu mt-ongelma. "Paraneminen" on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, ja siihen tarvitaan ammattilaisia avuksi. Ennen kaikkea henkilön pitää itse haluta muutosta, mutta en nyt näin äkkiseltään nähnyt mainintaa, että mies itse olisi ilmaissut kaipaavansa apua. Tämä "ohjaajaksi" ryhtyminen ei varmaankaan ollut miehen idea?
Kiinnostaisi kuulla omasta taustasi, mutta eihän se tietenkään minulle kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla)
Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -
En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.
Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.
Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa.
Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.
Mitä hittoa sinä sekoilet? Eihän tuo ole ollenkaan tervettä saati mikään olan kohautuksella kuitattava "näinhän se menee"-asia. Niille, joista oikeasti välittää, ei olla kauheita. Kumppanisi ei välitä sinusta oikeasti, jos ei ole sinulle ystävällinen ja rakastava.
Sori mutta elämä ei ole näin mustavalkoista. Ihan varmasti täällä on tälläkin hetkellä läsnä ihmisiä jotka ovat joko olleet kauheita tai sietäneet kauheaa ja kaikki on sen jälkeen järjestynyt. Eivät uskalla sanoa mitään kun sinä räyhäät että pitää olla täydellistä tai ei saa olla kenenkään kanssa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia olentoja eikä heitä voi potkia pois vain siksi että sattuu. Jos ongelma ei ratkea niin sitten heitä täytyy vastuuttaa mutta ei ennen kuin antaa mahdollisuuden.
Sori, mutta elämä on juurikin niin mustavalkoista, että henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei pidä sietää hetkeäkään. Jos sille antaa pikkusormen, on äkkiä niin alitettu, ettei uskalla hengittääkään kysymättä toiselta lupaa. Toki, jos sellaisesta elämästä nautit, niin anna palaa vaan. Kyllä ne silmät ehkä viimeistään sairaalavuoteella aukeavat. Jos hyvin käy.
Siis edelleenkään ei ole fyysistä väkivaltaa ollut hetkeäkään, eli mitä on nämä puheet sairaalavuoteesta?
Kuulostat tosi tuomitsevalta ihmiseltä, varmaan omalla tunnollasi on paljonkin asioita joita et myönnä. Tasapainoiset ihmiset pystyvät empatiaan puolin ja toisin.
Ikävä pilata ruusuiset kuvitelmasi, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, jos puolisosi aikansa syytelyään jne. huitaisisi nyrkilläkin. Väkivallalla on tapana pahentua, jos sitä alkujaankin ilmenee. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa ja väylä fyysiseen väkivaltaa.
Siis varmaan tunnetkin läpikohtaisin minun ja muiden tuntemattomien palstalaisten elämät ja niiden ihmiset. Tai ehkä et. Olemme joskus puhuneet miehen kanssa fyysisestä väkivallasta, ja hän on nimenomaan sanonut että ei halua ylittää sitä rajaa kenenkään kanssa. En ole erityistapaus vaan tämä on hänelle kaikkia koskeva linja. Ne kuukaudet jotka olen hänet tuntenut, ei mitään lyömiseen päinkään ole tapahtunut kenenkään kanssa. Sinulla ilmeisesti vain on tarve saada maalitaulu kun torstai-iltana jokin muu asia ottaa päähän. Tunnen mieheni paremmin kuin sinä. Enemmän pelottaisi olla samassa huoneessa sinun kanssa kuin hänen, sori vain.
Voi herranjestat miten naiivi olet! Ei kai kukaan nyt ennakkoon kerro, että aionpa muuten tirvaista sinua :D Mutta niinpä vaan hyvinkin moni "en koskaan löisi ketään"-ihminen on lyönyt. Ja useaan kertaankin vielä. Siinä ei auta, vaikka kuinka hyvin toisen tuntisit, kun tilanne kärjistyy ja nyrkki heilahtaa.
Siis jos ihminen ei ole moneen kuukauteen kertaakaan lyönyt minua tai ketään muutakaan, lähtökohtaisesti oletan että hän ei ole fyysisesti väkivaltainen. Mielestäsi minun pitäisi nyt epäillä häntä väkivallasta joka tapahtuu ainoastaan sinun fantasioissasi tai toiveissasi? Hanki apua oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla)
Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -
En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.
Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.
Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa.
Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.
Eli teillä on henkistä väkivaltaa ja paljon. Niinhän se ei kuulu mennä. Ei ole millään muotoa normaalia olla kauhea ihmisille, joista välittää. Normaali ihminen pystyy olemaan vähintään neutraali ihan kaikille.
Sori mutta ihan tavallisilla ihmisillä on haavoja jotka muuttaa omaa käytöstä. Jos etsit jotain täysin ehjää hajutonta mautonta ihmistä niin onnea mutta en usko että löydät. Rakkaudessa ja kumppanuudessa on kyse juuri tästä että auttaa toista parantumaan. Ei tarkoita että tarvii olla kynnysmattona 20 vuotta, mutta jos jonkin aikaa kestää toisen kipuja ja tilanne etenee, se on hyvä asia.
Sori, mutta minkäänlaiset haavat ei oikeuta haukkumaan toista ja syyttelemään perättömästi tai muutenkaan kaatamaan lokaa toisen niskaan. Rakkaudessa on kyse luottamuksesta ja toisen kunnioittamisesta. Se ei ole kunnioittavaa eikä varsinkaan osoita luottamusta, jos syyttelet toista aiheetta. Parisuhde ei ole terapiasessio.
Ei olekaan, mutta aika hyvin olet säästynyt elämän kolhuilta jos et itse koskaan ole ollut kelju toisille. Hyvä huudella sieltä aurinkoiselta kokemattomien paikalta. Suuret sydämet antaa tilaa muillekin kuin sinunlaisillesi tietäjille.
Moni hyvä ihminen tarvitsee anteeksiantoa jossain vaiheessa elämää. Ei ole paljon eletty jos näin ei ole.
Kelju on eri asia kuin säännönmukaisesti kamala ja ilkeä ja perusteettomia syytöksiä laukova. Miksi haluat puolustella henkistä väkivaltaa käyttävää ihmistä vähättelemällä hänen tekojaan? Oletko itse koulukiusaaja tai muuten vaan kiusaaja, jonka mielestä on ok kiusata, jos on kokenut ikäviä asioita?
Siis edelleen: katson tilannetta ja jos jatkuu pitkään, lopetan suhteen. On eri asia hetkellisesti sietää jonkun tuskia kuin alistua vuosien ajaksi epäterveeseen suhteeseen. Nämä ovat kaksi ihan eri asiaa, mutta jotenkin ilmeisesti sinun ja palstan kaaliin tämä ei millään mahdu kun pitää selittää moneen kertaan.
Tosi alhainen heitto tuo koulukiusaajajuttu kun olin monta vuotta koulukiusattu. Olit itse varmaan joku tosi hieno siellä koulussa kun jeesustelet noin paljon. Häpeäisit. Empaattiset ihmiset pystyy ajattelemaan kaikkia asianosaisia, itse vain trippailet sinua ilman loppua.
Muka koulukiusattu ja silti kommentoi tähän tapaan:
Hyvä huudella sieltä aurinkoiselta kokemattomien paikalta. Suuret sydämet antaa tilaa muillekin kuin sinunlaisillesi tietäjille.
Tuo, jos mikä on kiusaajan puhetta. Sinähän et voi tietää yhtään mitään minun elämästäni ja kokemuksistani. Päälle vielä haukkuminen empatiakyvyttömäksi jeesustelijaksi niin kiusaajan tunnusmerkit sen kun vahvistuvat. Moni alunperin kiusattuhan ryhtyy itse kiusaajaksi, koska kokee että hyökkäys on paras puolustus.
Sanon koska kuulostat siltä. Et tuonut keskusteluun mitään sellaista tulokulmaa että haluaisit ymmärtää minun aloittajan näkökulmaa. Olet aurinkoinen kokematon jos sinua ei ole kiusattu. Ilmeisesti ei ole tai sitten et kykene käsittelemään kokemuksiasi vaan tulet tänne piiskaamaan ihmisiä joita et tunne.
Miksi ylipäätään tulit tänne hakemaan näkemyksiä, jos kelpuutat vain sinulle mieluisat näkemykset? Nythän selkeästi hyökkäät heti, jos joku ei olekaan sitä mieltä, että rakkaus parantaa karskeimmankin väkivallantekijän. Eli et edes halua ottaa neuvoja vastaan, vaan haluat pitää tiukasti kiinni omasta näkökulmastasi. Silloin keskustelu on kovin turhaa.
Normaalia olla joskus inhottavakin. Pääasia, ettei lyö ja muistaa antaa takaisin samalla mitalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on ilmeisesti itselläsi traumatausta. Et ymmärrä, mikä on normaalia parisuhteessa ja mikä ei. Olet yliymmärtäväinen, syyttelet itseäsi, puolustelet miestä, ja sinulla on hyvin vahva halu auttaa, olet valmis kestämään kurjuutta "ylevän ja hyvän" syyn takia. Haluat kouluttaa miestä, tai siis ohjailla, mutta ikävä kyllä terve parisuhde ei toimi tuolta pohjalta.
Kumppani ei ole terapeutti, vaan kun rupeat terapoimaan miestä, ryhdyt hänelle äidiksi ja hän saa silloin ihan luvan kanssa olla pikkulapsi.
Miehelläsi saattaa olla (diagnosoimaton) persoonallisuushäiriö tai jokin muu mt-ongelma. "Paraneminen" on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, ja siihen tarvitaan ammattilaisia avuksi. Ennen kaikkea henkilön pitää itse haluta muutosta, mutta en nyt näin äkkiseltään nähnyt mainintaa, että mies itse olisi ilmaissut kaipaavansa apua. Tämä "ohjaajaksi" ryhtyminen ei varmaankaan ollut miehen idea?
Kiinnostaisi kuulla omasta taustasi, mutta eihän se tietenkään minulle kuulu.
Just näin, minun ajatukseni.
Ei, ei kuulu. Syvästi rakastava ihmissuhde saa haluamaan olla paras versio itsestään. Joskus se on enemmän, joskus vähemmän, koskaan ei tietoisesti ihan kauhea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla)
Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -
En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.
Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.
Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa.
Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.
Mitä hittoa sinä sekoilet? Eihän tuo ole ollenkaan tervettä saati mikään olan kohautuksella kuitattava "näinhän se menee"-asia. Niille, joista oikeasti välittää, ei olla kauheita. Kumppanisi ei välitä sinusta oikeasti, jos ei ole sinulle ystävällinen ja rakastava.
Sori mutta elämä ei ole näin mustavalkoista. Ihan varmasti täällä on tälläkin hetkellä läsnä ihmisiä jotka ovat joko olleet kauheita tai sietäneet kauheaa ja kaikki on sen jälkeen järjestynyt. Eivät uskalla sanoa mitään kun sinä räyhäät että pitää olla täydellistä tai ei saa olla kenenkään kanssa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia olentoja eikä heitä voi potkia pois vain siksi että sattuu. Jos ongelma ei ratkea niin sitten heitä täytyy vastuuttaa mutta ei ennen kuin antaa mahdollisuuden.
Sori, mutta elämä on juurikin niin mustavalkoista, että henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei pidä sietää hetkeäkään. Jos sille antaa pikkusormen, on äkkiä niin alitettu, ettei uskalla hengittääkään kysymättä toiselta lupaa. Toki, jos sellaisesta elämästä nautit, niin anna palaa vaan. Kyllä ne silmät ehkä viimeistään sairaalavuoteella aukeavat. Jos hyvin käy.
Siis edelleenkään ei ole fyysistä väkivaltaa ollut hetkeäkään, eli mitä on nämä puheet sairaalavuoteesta?
Kuulostat tosi tuomitsevalta ihmiseltä, varmaan omalla tunnollasi on paljonkin asioita joita et myönnä. Tasapainoiset ihmiset pystyvät empatiaan puolin ja toisin.
Ikävä pilata ruusuiset kuvitelmasi, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, jos puolisosi aikansa syytelyään jne. huitaisisi nyrkilläkin. Väkivallalla on tapana pahentua, jos sitä alkujaankin ilmenee. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa ja väylä fyysiseen väkivaltaa.
Siis varmaan tunnetkin läpikohtaisin minun ja muiden tuntemattomien palstalaisten elämät ja niiden ihmiset. Tai ehkä et. Olemme joskus puhuneet miehen kanssa fyysisestä väkivallasta, ja hän on nimenomaan sanonut että ei halua ylittää sitä rajaa kenenkään kanssa. En ole erityistapaus vaan tämä on hänelle kaikkia koskeva linja. Ne kuukaudet jotka olen hänet tuntenut, ei mitään lyömiseen päinkään ole tapahtunut kenenkään kanssa. Sinulla ilmeisesti vain on tarve saada maalitaulu kun torstai-iltana jokin muu asia ottaa päähän. Tunnen mieheni paremmin kuin sinä. Enemmän pelottaisi olla samassa huoneessa sinun kanssa kuin hänen, sori vain.
Voi herranjestat miten naiivi olet! Ei kai kukaan nyt ennakkoon kerro, että aionpa muuten tirvaista sinua :D Mutta niinpä vaan hyvinkin moni "en koskaan löisi ketään"-ihminen on lyönyt. Ja useaan kertaankin vielä. Siinä ei auta, vaikka kuinka hyvin toisen tuntisit, kun tilanne kärjistyy ja nyrkki heilahtaa.
Siis jos ihminen ei ole moneen kuukauteen kertaakaan lyönyt minua tai ketään muutakaan, lähtökohtaisesti oletan että hän ei ole fyysisesti väkivaltainen. Mielestäsi minun pitäisi nyt epäillä häntä väkivallasta joka tapahtuu ainoastaan sinun fantasioissasi tai toiveissasi? Hanki apua oikeasti.
Ei lähtökohtaisesti olettaa, mutta KUN henkistä väkivaltaa jo on, on realistista tiedostaa, että fyysistäkin voi tulla. Vaikka kuinka toivoisit, nyt ei ole kyse kenenkään fantasioista, vaan oikeasta elämästä, jossa tällaisia asioita tapahtuu. Minä en apua tarvitse, koska en ole niin naiivi, että pitäisin henkistä väkivaltaa normaalina ja kuvittelisin, että pari kuukautta ilman iskuja tarkoittaa automaattisesti loppuelämää ilman iskuja.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on ilmeisesti itselläsi traumatausta. Et ymmärrä, mikä on normaalia parisuhteessa ja mikä ei. Olet yliymmärtäväinen, syyttelet itseäsi, puolustelet miestä, ja sinulla on hyvin vahva halu auttaa, olet valmis kestämään kurjuutta "ylevän ja hyvän" syyn takia. Haluat kouluttaa miestä, tai siis ohjailla, mutta ikävä kyllä terve parisuhde ei toimi tuolta pohjalta.
Kumppani ei ole terapeutti, vaan kun rupeat terapoimaan miestä, ryhdyt hänelle äidiksi ja hän saa silloin ihan luvan kanssa olla pikkulapsi.
Miehelläsi saattaa olla (diagnosoimaton) persoonallisuushäiriö tai jokin muu mt-ongelma. "Paraneminen" on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, ja siihen tarvitaan ammattilaisia avuksi. Ennen kaikkea henkilön pitää itse haluta muutosta, mutta en nyt näin äkkiseltään nähnyt mainintaa, että mies itse olisi ilmaissut kaipaavansa apua. Tämä "ohjaajaksi" ryhtyminen ei varmaankaan ollut miehen idea?
Kiinnostaisi kuulla omasta taustasi, mutta eihän se tietenkään minulle kuulu.
Tämä oli melkein asiallinen kommentti, joten voin vastata. Tulen itse hyvin traumaattisesta taustasta ja olen sen trauman vuoksi itse tehnyt asioita, joista en ole ylpeä. En ole pettänyt ketään, en ole lyönyt, olen vain käyttäytynyt huonosti. Mieheni menee suht samoilla linjoilla, joten oman kokemukseni vuoksi ja hänen taustansa vuoksi ymmärrän, että läheiset ihmissuhteet voivat olla alkuun tosi vaikeita.
Pakko sanoa että olen ihan järkyttynyt palstan epäempaattisuuden ja tuomitsevaisuuden tasosta. Ilmeisesti täällä on jotain täysin omia kipuja kieltäviä ihmisiä tai tosi helpon elämän kokeneita, jotka kuvittelevat ihmisten olevan jotain robotteja joilta vaaditaan täydellisyyttä oli taustalla mitä tahansa. Tosi ahdistavaa lukea teidän kommentteja joissa ei ole mitään myötätuntoa ketään kohtaan. Haluaako joku oikeasti olla teidän seurassa livenä? Samanlaiset tollot kuin mitä itse olette?
Heh hauska kysymys. Naiset on useimmitin ainakin kerran kuussa menkkaraivoissa. Kerran viikossa siivousraivossa ja päivittäin mies ei huomioi/tajua raivoissa. Eli ihan ok
Olin aika mielipuolisessa tapailusuhteessa, kummatkin kävi ihan kuumana toisiinsa mutta tekemäni virheet hän vaikutti ottavan jotenkin henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja tahallisina tekoina. Jos mokasin jotain, niin olin yhtäkkiä muuttunut siitä maailman ihanimmasta ja parhaasta suurimmaksi viholliseksi, joka piti tuhota. Ei vaikuttanut oikein terveeltä meiningiltä ainakaan se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on ilmeisesti itselläsi traumatausta. Et ymmärrä, mikä on normaalia parisuhteessa ja mikä ei. Olet yliymmärtäväinen, syyttelet itseäsi, puolustelet miestä, ja sinulla on hyvin vahva halu auttaa, olet valmis kestämään kurjuutta "ylevän ja hyvän" syyn takia. Haluat kouluttaa miestä, tai siis ohjailla, mutta ikävä kyllä terve parisuhde ei toimi tuolta pohjalta.
Kumppani ei ole terapeutti, vaan kun rupeat terapoimaan miestä, ryhdyt hänelle äidiksi ja hän saa silloin ihan luvan kanssa olla pikkulapsi.
Miehelläsi saattaa olla (diagnosoimaton) persoonallisuushäiriö tai jokin muu mt-ongelma. "Paraneminen" on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, ja siihen tarvitaan ammattilaisia avuksi. Ennen kaikkea henkilön pitää itse haluta muutosta, mutta en nyt näin äkkiseltään nähnyt mainintaa, että mies itse olisi ilmaissut kaipaavansa apua. Tämä "ohjaajaksi" ryhtyminen ei varmaankaan ollut miehen idea?
Kiinnostaisi kuulla omasta taustasi, mutta eihän se tietenkään minulle kuulu.
Tämä oli melkein asiallinen kommentti, joten voin vastata. Tulen itse hyvin traumaattisesta taustasta ja olen sen trauman vuoksi itse tehnyt asioita, joista en ole ylpeä. En ole pettänyt ketään, en ole lyönyt, olen vain käyttäytynyt huonosti. Mieheni menee suht samoilla linjoilla, joten oman kokemukseni vuoksi ja hänen taustansa vuoksi ymmärrän, että läheiset ihmissuhteet voivat olla alkuun tosi vaikeita.
Pakko sanoa että olen ihan järkyttynyt palstan epäempaattisuuden ja tuomitsevaisuuden tasosta. Ilmeisesti täällä on jotain täysin omia kipuja kieltäviä ihmisiä tai tosi helpon elämän kokeneita, jotka kuvittelevat ihmisten olevan jotain robotteja joilta vaaditaan täydellisyyttä oli taustalla mitä tahansa. Tosi ahdistavaa lukea teidän kommentteja joissa ei ole mitään myötätuntoa ketään kohtaan. Haluaako joku oikeasti olla teidän seurassa livenä? Samanlaiset tollot kuin mitä itse olette?
Miksi se, että joku näkee hälytysmerkit, joilta itse tiukasti suljet silmäsi, on sinulle noin paha paikka? Ymmärrän, että totuus sattuu, mutta ei se ole mikään syy ampua viestintuojaa. Täällä on varmasti monia, joilla on omakohtaista kokemusta tilanteiden kärjistymisestä. Ei sen ääneen sanominen tarkoita, ettei olisi myötätuntoa. Ennemminkin päinvastoin. Myötätuntoa kun on sekin, että yrittää auttaa ihmisen pois tilanteesta, jota tämä itse ei tajua uhkaavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu millä tavalla kauhea. Esimerkiksi väkivalta ei missään olosuhteissa kuulu minkäänlaiseen ihmissuhteeseen.
Minun tapauksessa fyysistä väkivaltaa ei ole ikinä esiintynyt eikä vaikuta tulevaisuudessakaan todennäköiseltä. Meillä ongelma on pähkinänkuoressa se, että toisella on paljon matkalaukkua huonosta kohtelusta + emme ole olleet yhdessä vielä kovin pitkään joten en tunne kaikkia hänen asioitaan tai haavojaan mutta häneltä puuttuu tunneäly täysin ja siksi hän lataa vanhoja kipujaan päin minua ihan aiheetta. Noin esimerkiksi, hänen entinen kumppaninsa petti häntä -> siispä kaikki mitä teen viittaa ihan satavarmasti pettämiseen. Olen itse asiassa hyvin uskollinen puoliso, ja tämä vain lisää hänen epävarmuuttaan. En halua olla terapeutti, mutta jos on jotain kohtuullisia keinoja auttaa tässä, autan mielelläni. Mielestäni kaikki haavat ei kuulu terapiaan vaan rakastaville läheisille myös. Johonkin se raja totta kai täytyy vetää, mutta haluaisin tehdä sen mikä jää rajan kohtuulliselle puolen.
Oi jeesus, ihan ku mun ja miehen tarina. Ja tässä mä yhä olen, yli 3v mennyt. Nimenomaan entisten suhteiden traumat tuotu tähän suhteeseen ja siihen lisäksi päälle sellainen uhriutuva ajatusmaailma. Ihan helvetisti tää on kysynyt pinnaa multa kyllä, jaksaa vääntää rautalangasta samoja asioita ja tehdä selväksi et mä en hyväksy minkäänlaista kontrollointia tai edes sen yrittämistä. Lisäks oon välillä puuttunut tohon sen "aina mulle käy huonosti" ajatusmaailmaan kyseenalaistamalla eri tilanteita ja tekijöitä jne.
Ja miksikö olen yhä tässä? Koska jostain selittämättömästä syystä mä rakastan tuota miestä niinkuin en ole ikinä ketään rakastanut. Se ei ole paha ihminen, juntti ja ajattelematon kyllä ja välillä itsekäskin. Mut sit siinä on se ihana ja rakastava puoli. Lyhyesti: en ole eläissäni kokenut vastaavaa yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa. Samalla en ole eläissäni kokenut näin älyttömiä turhautumisen tunteita kuin hänen kanssaan. Hän on käynyt psykologilla ihan omasta tahdostaan purkamassa näitä ongelmiaan ja hitaasti mutta varmasti menee eteenpäin.
Sen sanon että jos ap sulla ei ole valtavia tunteita tätä tyyppiä kohtaan, niin ei maksa vaivaa jatkaa tuota suhdetta. Se tulee kysymään sulta paljon voimia, eli siitä pitää saada vielä paljon enemmän kuin mitä se sulta vaatii. Lisäksi muista tämä: milliäkään et saa antaa periksi ja jättää menoja väliin tai alkaa pelätä ja varoa kaikkea puolison "pettämissyytösten" takia tai niitä vältelläksesi. Tiedän että itsestään selvien asioiden loputon toistaminen on väsyttävää, mut jos annat miehelle jonkinlaista kontrollia oman tahtosi yli, niin siitä ei hyvää seuraa.
Mä tapaan sanoa aina kylmästi vaan et jos kaipaa elämäänsä epävarmaa ja kontrolloitavaa puolisoa, niin on hyvä ja lähtee etsimään sellaisen, ovi on tuossa. Minusta hän ei sellaista saa.
Muka koulukiusattu ja silti kommentoi tähän tapaan:
Hyvä huudella sieltä aurinkoiselta kokemattomien paikalta. Suuret sydämet antaa tilaa muillekin kuin sinunlaisillesi tietäjille.
Tuo, jos mikä on kiusaajan puhetta. Sinähän et voi tietää yhtään mitään minun elämästäni ja kokemuksistani. Päälle vielä haukkuminen empatiakyvyttömäksi jeesustelijaksi niin kiusaajan tunnusmerkit sen kun vahvistuvat. Moni alunperin kiusattuhan ryhtyy itse kiusaajaksi, koska kokee että hyökkäys on paras puolustus.