Kuuluuko oikeasti, syvästi rakastavaan ihmissuhteeseen se, että sinä tai se toinen on joskus (ei usein) ihan kauhea?
Onko tämä yleistä ja luonteenomaista tärkeille ihmissuhteille? Onko hyväksyttävää että joskus ihminen on ihan täysi per5e mutta häntä kuitenkin rakastetaan ja suhde jatkuu ja jatkaa elämäänsä ja kaikki menee lopulta hyvin? Sukulaisuussuhteissa tämä voi varmaan tulla useammin vastaan koska niitä vain täytyy kestää, mutta miten esimerkiksi parisuhde? Onko teillä kokemuksia siitä että toinen on ollut ihan kakkakikkare (tai sinä itse olet ollut) jonain tiettynä aikana, mutta loppujen lopuksi sen sietäminen / kestäminen / toisen rakastaminen on ollut sen arvoista?
Kysyn totta kai koska olen itse tässä tilanteessa. Minulla on kumppani, jota moni ihminen menneisyydessä on kohdellut tosi huonosti, ja nyt hän purkaa sen minuun ja käyttäytyy kuin täysi ääliö. Hyvä ihminen, ala-arvoinen käytös (tällä hetkellä).
Kommentit (182)
Kunpa mä olisin aikanaan saanut luettavakseni tällaisia näkemyksiä ja kokemuksia, ennen kuin ajauduin kamalaan parisuhteeseen, jonka haavoja parantelen yhä. Vaikka jos en heti olisi uskonutkaan lukemaani, olisi silmäni kuitenkin avautuneet nopeammin.
Väkivaltainen eksäni osasi suhteen alussa tulkita jostain reaktioistani, että olen kokenut väkivaltaa, sanoi jotain "sinäkin olet kokenut kauheita". Minä tyhmänä tulkitsin sen myötätunnoksi, vaikka hän varmaan vain juuri oli spotannut seuraavan "helpon" uhrin. En ollut ensimmäinen enkä viimeinen nainen, joka joutui hänen väkivallan kohteeksi.