Miksi Suomessa liikenneturvallisuus sysätään jalankulkijoiden vastuulle?
Elämme vuoden pimeintä aikaa, ja jatkuvasti saa kuulla samaa toitotusta heijastimista. Vuosi-pari sitten jalankulkija jäi kaupungissa suojatiellä auton alle, ja uutisen kommentit täyttyivät jalankulkijan syyllistäjistä. Jalankulkijan pitäisi vuorata itsensä heijastimiin sen sijaan, että autoilijat hidastaisivat vauhtia.
Olin pari vuotta sitten yliopistovaihdossa Ranskassa. Siellä oli loppusyksystä iltaisin ja aamuisin ihan yhtä pimeää kuin Suomessakin. Ei siellä kukaan todellakaan käyttänyt heijastinta, ja vaatetus oli jopa tummempaa kuin Suomessa. Silti autoilijat antoivat aina suojatiellä jalankulkijalle tietä, eikä siellä tarvinnut kulkea liikenteessä sydän kurkussa. Autoilijat saattoivat jopa päästää tien yli, vaikka heillä olisi ollut vihreä valo.
Samoin olin melko yllättynyt, kun jokunen vuosi sitten katsoin Ruotsin surkein kuski -ohjelmaa. Ajo-opettaja huomautti jok'ikinen kerta, jos autoilija ei päästänyt jalankulkijaa kadun yli. Suomen versiossa keskityttiin pääasiassa vaihteiden käyttöön ja pysäköimiseen.
P.S. kyllä, käytän itse heijastinta. Astun suojatielle vasta, kun olen täysin varma, että auto pysähtyy. Ei se kuitenkaan tarkoita, että tällainen asenne olisi oikein.
Kommentit (136)
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:07"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:41"]
Autoilija on "king of the road". Jalankulkijat ja pyöräilijät asennoituu vaan sen mukaan, eikä valita.
[/quote]
Toivon, että se allejäävä
[/quote]
Sinä voit toivoa vaikka joulupukilta villasukkia, siitä king of the road ei välitä. Se jatkaa vakaata kulkuaan jalankulkijoista piittaamatta.
[/quote]
Teiden kuninkaan onkin sitten ehkä parempi vain pysyä autossaan, ettei itselleen käy huonosti.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:07"]
Ne jotka ei käytä heijastinta, ovat mulle lainsuojattomia.
[/quote]
Nussi puluja idiootti.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:07"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:41"]
Autoilija on "king of the road". Jalankulkijat ja pyöräilijät asennoituu vaan sen mukaan, eikä valita.
[/quote]
Toivon, että se allejäävä
[/quote]
Sinä voit toivoa vaikka joulupukilta villasukkia, siitä king of the road ei välitä. Se jatkaa vakaata kulkuaan jalankulkijoista piittaamatta.
[/quote]
Teiden kuninkaan onkin sitten ehkä parempi vain pysyä autossaan, ettei itselleen käy huonosti.
[/quote]
King of the road on 195/100 mies, joten ei hätää vaikka käy kahvillakin.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:04"][quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:32"]
Jos jalankulkija ei käytä heijastinta, niin se on todellakin oma vika jos jää auton alle. Autosta on lähes mahdotonta havaita tummiin pukeutunutta junttia suojatiellä, erityisesti jos vastaan ajaa autoja joiden valot kadottavat tuon juntin aivan kokonaan pimentoon. Vaan kun nämä autottomat tollot eivät kykene sitä millään käsittämään. Eivät ole kai koskaan autolla ajaneet. Samoin valottomat pyöräilijät saavat syyttää itseään jos kuolevat auton alle. Mikä siinä on niin ksittämättömän hankala tajuta: TEITÄ EI EHDI HAVAITSEMAAN PIMEÄSSÄ!!!
[/quote]
Kyllä siellä sinunkin autossa on penkin ja ratin välissä vähintään yhtä juntti kuski.
Sivistynyt kuljettaja huomaa jalankulkijan ja antaa tälle tietä. Pitää vähän hidastaa ja lopettaa se päätön kaahotus, niin ehtii havannoida paremmin.
[/quote]
Miten pimeässä huomaat ilman heijastimia liikkuvan jalankulkijan? Alle se jää jos ei kävele valkosen viivan takana.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:07"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:41"]
Autoilija on "king of the road". Jalankulkijat ja pyöräilijät asennoituu vaan sen mukaan, eikä valita.
[/quote]
Toivon, että se allejäävä
[/quote]
Sinä voit toivoa vaikka joulupukilta villasukkia, siitä king of the road ei välitä. Se jatkaa vakaata kulkuaan jalankulkijoista piittaamatta.
[/quote]
Teiden kuninkaan onkin sitten ehkä parempi vain pysyä autossaan, ettei itselleen käy huonosti.
[/quote]
King of the road on 195/100 mies, joten ei hätää vaikka käy kahvillakin.
[/quote]
Hyvä, siitä jääkin oikein kuningasläntti kun jää kahville mennessä sellasen 565/3,5t alle.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:41"]
Autoilija on "king of the road". Jalankulkijat ja pyöräilijät asennoituu vaan sen mukaan, eikä valita.
[/quote]
...Teuvoo-o-o-oo, sun Angliasi myytiin...

Et olisi edes suuri jota olen vetänyt perseeseen pataan vetämäsen jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:21"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:04"][quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:32"] Jos jalankulkija ei käytä heijastinta, niin se on todellakin oma vika jos jää auton alle. Autosta on lähes mahdotonta havaita tummiin pukeutunutta junttia suojatiellä, erityisesti jos vastaan ajaa autoja joiden valot kadottavat tuon juntin aivan kokonaan pimentoon. Vaan kun nämä autottomat tollot eivät kykene sitä millään käsittämään. Eivät ole kai koskaan autolla ajaneet. Samoin valottomat pyöräilijät saavat syyttää itseään jos kuolevat auton alle. Mikä siinä on niin ksittämättömän hankala tajuta: TEITÄ EI EHDI HAVAITSEMAAN PIMEÄSSÄ!!! [/quote] Kyllä siellä sinunkin autossa on penkin ja ratin välissä vähintään yhtä juntti kuski. Sivistynyt kuljettaja huomaa jalankulkijan ja antaa tälle tietä. Pitää vähän hidastaa ja lopettaa se päätön kaahotus, niin ehtii havannoida paremmin. [/quote] Miten pimeässä huomaat ilman heijastimia liikkuvan jalankulkijan? Alle se jää jos ei kävele valkosen viivan takana.
[/quote]
Laita dille autostas valot päälle, jos osaat.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:47"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:07"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:41"]
Autoilija on "king of the road". Jalankulkijat ja pyöräilijät asennoituu vaan sen mukaan, eikä valita.
[/quote]
Toivon, että se allejäävä
[/quote]
Sinä voit toivoa vaikka joulupukilta villasukkia, siitä king of the road ei välitä. Se jatkaa vakaata kulkuaan jalankulkijoista piittaamatta.
[/quote]
Teiden kuninkaan onkin sitten ehkä parempi vain pysyä autossaan, ettei itselleen käy huonosti.
[/quote]
King of the road on 195/100 mies, joten ei hätää vaikka käy kahvillakin.
[/quote]
Hyvä, siitä jääkin oikein kuningasläntti kun jää kahville mennessä sellasen 565/3,5t alle.
[/quote]
...pitää vaan muistaa vielä laittaa se karjapuskuri....
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 15:08"]Elämme vuoden pimeintä aikaa, ja jatkuvasti saa kuulla samaa toitotusta heijastimista. Vuosi-pari sitten jalankulkija jäi kaupungissa suojatiellä auton alle, ja uutisen kommentit täyttyivät jalankulkijan syyllistäjistä. Jalankulkijan pitäisi vuorata itsensä heijastimiin sen sijaan, että autoilijat hidastaisivat vauhtia.
Olin pari vuotta sitten yliopistovaihdossa Ranskassa. Siellä oli loppusyksystä iltaisin ja aamuisin ihan yhtä pimeää kuin Suomessakin. Ei siellä kukaan todellakaan käyttänyt heijastinta, ja vaatetus oli jopa tummempaa kuin Suomessa. Silti autoilijat antoivat aina suojatiellä jalankulkijalle tietä, eikä siellä tarvinnut kulkea liikenteessä sydän kurkussa. Autoilijat saattoivat jopa päästää tien yli, vaikka heillä olisi ollut vihreä valo.
Samoin olin melko yllättynyt, kun jokunen vuosi sitten katsoin Ruotsin surkein kuski -ohjelmaa. Ajo-opettaja huomautti jok'ikinen kerta, jos autoilija ei päästänyt jalankulkijaa kadun yli. Suomen versiossa keskityttiin pääasiassa vaihteiden käyttöön ja pysäköimiseen.
P.S. kyllä, käytän itse heijastinta. Astun suojatielle vasta, kun olen täysin varma, että auto pysähtyy. Ei se kuitenkaan tarkoita, että tällainen asenne olisi oikein.
[/quote] ai Ranskassa? parisissa on vasta ne hullummat kuskit
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 18:30"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 18:25"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 17:24"]
Halusin vain tuoda esiin sen, että ensisijainen ongelma suomalaisessa liikennekulttuurissa on yleensä erityisesti autoilijoiden asennevammaisuus.
[/quote]
En ole juurikaan matkustellut niin en tiedä. Ajetaanko muualla sitten huomattavasti jouhevammin ja turvallisemmin? Eli esim. nämä Italiassa torvet soi koko ajan " vittuun siitä minun edestä" jne. jutut on ihan tuubaa?
[/quote]
Temperamentti ja itsekäs ylimielisyys ovat hieman eri asioita. Käsittääkseni ne italialaiset autoilijat lesoaa lähinnä muille autoilijoille, kevyelle liikenteelle annetaan kai sielläkin tilaa.
Mun mielestäni vastuu menee tasan jalankulkijan ja autoilijan kesken. Autoilijan tulee hidastaa esim. ennen suojatietä ja varmistaa, ettei kukaan vahingossakaan kurvaa auton alle, mutta myös jalankulkijan pitää kiinnittää huomiota omaan varustukseensa.
Itse asun maaseudulla, jossa ainoat suojatiet ja pyörätiet ovat keskustan alueella. Suurin osa minunkin työmatkastani on 80km/h, enkä ihan liikenteenkään sujuvuuden vuoksi voi ajaa sitä 60km/h -vauhdilla pelko perseessä. Liian monta kertaa on käynyt niin, että huomaan tienpientareella kävelevän jalankulkijan ihan viime hetkellä, että ehdin häntä väistämään, vaikka olisinkin ajanut rauhallisesti rajoitusten mukaan silmät tiessä. Jo se yksi hihasta roikkuva heijastin olisi välttänyt nämäkin läheltä piti -tilanteet kokonaan. Itsellänikin on jokaisessa takissa väh. yksi heijastin ja lenkkeillessäni pidän myös heijastinliiviä, koska itse autoilijana tiedän, kuinka vaikea "pimeää" jalankulkijaa on huomata.
Pahimpia ainakin täälläpäin ovat kuitenkin pyöräilijät. Ihan puskista saattaa suojatien ylittää täyttä vauhtia joku (ja ihan aikuisia ovat olleet), vaikka suojatielle ei edes saisi ajaa pyörällä, vaan pyörä pitäisi taluttaa yli. Onneksi ajan suojateiden läheisyydessä hiljaa, eikä vahinkoa ole päässyt käymään, mutta tällainen tyhjästä eteen ajaminen aiheuttaa vaaratilanteita sekin, vaikka autoilija kuinka ajaisi hiljaa. Jokaisen suojatien eteen kun ei voi pysähtyä, jos ei havaitse tietä ylittämässä olevia jalankulkijoita. Pyöräilijä kuitenkin voi tulla ihan tyhjästä. Ymmärrän, jos pieni lapsi päästää suojatieltäkin täyttä vauhtia pyörällä, mutta aikuisen ihmisen pitäisi tietää jo suojatien ja pyörätienjatkeen ero.
Summasummarun: miksi jokainen jalankulkija ei siis maksimoisi omaa turvallisuuttaan käyttämällä sitä heijastinta? Halpa henkivakuutus ja säästää monesti myös niiltä idiooteilta siellä tienpäällä.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 15:50"]
Kertokaapa nyt niitä ratkaisuja? Vai jatketaanko vaan valittamista?
[/quote]Kunnon sakot kuskeille jotka ei välitä suojatiestä. Töyssyt mitään auta vaan sakkoja sakkoja ja kortti pois helpommin.
Norjassa on kovat sakot tollasesta ja sen huomaa! Siellä ne autot todellakin pysähtyvät suojatien eteen AINA, kun seisot jalkakäytävällä menossa yli.
Yhtä lailla kesän valoisimpaan aikaan joudun jalankulkijana seistä odottamassa, milloin autot suvaitsevat päästää minut suojatien yli. Uskomatonta. Kohdissa, joissa on huono näkyvyys molemmilla, autoilijat siitä huolimatta ajavat täyttä nopeutta suojatien kohdalla. Ei heillä tunnu olevan huolta, että saattavat joutua edesvastuuseen, jos jonkun yli ajavat.
Hyvä huomio oli alkupäässä ketjua, että autoilijoilla harvoin näkee heijastimia.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:35"]
Jos jäisin kävellessä auton alle niin syyttäisin vaan itseäni. Joo joo blaa blaa säännöt ja vastuu. Ei siinä auton alla enää paljon auta huutaa "minä olin oikeessa, sun syy"
[/quote]
Näitä keskusteluja lukiessa väillä melkein toivoisin jääväni kävellessä auton alle, että pääsisi täältä idioottien keskeltä. Ja tuskinpa ne tuulilasiin liiskautuneet suoletkaan sille yliajaneelle itsekkäälle ja ylimieliselle paskiaiselle mitään traumoja ja katumusta aiheuttaisi, jatkaisi seuraavana päivänä vaan samaan malliin. Nähty on, valitettavasti.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:51"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 18:44"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 16:20"]
Autoilijoilla on myös erittäin huono tietämys, milloin heidän kuuluu väistää pyöräilijää. [/quote]
No, ihan tasapuolisuuden vuoksi osalla pyöräilijöitä ei ole minkäänlaista käsitystä liikennesäännöistä, vaan ajetaan niin kuin pulloperse sika. Pyöräilijä VÄISTÄÄ oikealta tulevia eikä suojatietä saa ajaa pyörällä (erittäin harva suojatie on pyörätien jatke).
[/quote]
yksikään suojatie ei ole pyörätien jatke, mutta joka pyörötiellä on jatke eikä suojatie. Suojatie on siellä missä ei muutenkaan saa aikuinen ajaa pyörällä. Jos saat laillisesti ajaa alueella on siinä silloin jatke.
[/quote]
Kun pyöräilijä tulee kevyneliikenteen väylää risteykseen, niin hän väistää sekä oikealta että vasemmalta tulevaa liikennettä.
Pyörällähän saa ylittää tien ihan mistä vain. Laissa pyöräilijää ei velvoitetta käyttämään tien ylitykseen pyörätien jatketta, toisin kuin jalankulkijaa velvoitetaan käyttämään suojatietä. Tosin yleensähän pyöräilijä väistää autoja, kun ylittää tietä. Poikkeuksena on vain se tilanne että kääntyvä auto väistää risteävää tietä ylittävää pyöräilijää, eikä siinä ole mitään merkitystä että onko sillä kohdalla suojatietä tai pyörätien jatketta.