Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Meillä oli tiimipalaveri jossa johtaja oli mukana. Keskustelimme mm. miten toimintaa suunnitellaan ja toteuteaan ryhmäsämme. Lopputulos keskustelulle oli että teemme hyvää työtä, mutta sen ajatuksen siellä taustalla pitäisi näkyä enemmän ulkopuolelle kirjallisessa muodossa.

 

Eli pitäisi täyttää johtajan määräämiä lomakkeita ennen ja jälkeen toiminnan, kohta varmaan toiminnan aikanakin. Samoin kuin jokainen esimerkiksi lapselle mietitty istumapaikka tai muu pedagogisesti perusteltu toimi pitäisi ilmeisesti kokopäiväpedagogiikan nimissä kirjoittaa paperille. Tarvittaisiin kirjurit joka ryhmään, että me kasvatuksen ammattilaiset saataisiin keskittyä työhömme. 

 

Juu, pedagoginen dokumentointi on tuttua ja sitä tehdään, mutta ryhmän ja lasten tarpeista käsin, ei johtoryhmän tarpeista.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli tiimipalaveri jossa johtaja oli mukana. Keskustelimme mm. miten toimintaa suunnitellaan ja toteuteaan ryhmäsämme. Lopputulos keskustelulle oli että teemme hyvää työtä, mutta sen ajatuksen siellä taustalla pitäisi näkyä enemmän ulkopuolelle kirjallisessa muodossa.

 

Eli pitäisi täyttää johtajan määräämiä lomakkeita ennen ja jälkeen toiminnan, kohta varmaan toiminnan aikanakin. Samoin kuin jokainen esimerkiksi lapselle mietitty istumapaikka tai muu pedagogisesti perusteltu toimi pitäisi ilmeisesti kokopäiväpedagogiikan nimissä kirjoittaa paperille. Tarvittaisiin kirjurit joka ryhmään, että me kasvatuksen ammattilaiset saataisiin keskittyä työhömme. 

 

Juu, pedagoginen dokumentointi on tuttua ja sitä tehdään, mutta ryhmän ja lasten tarpeista käsin, ei johtoryhmän tarpeista.

Eikö noita voi kirjoittaa ryhmävasuun?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksi aina näissä keskusteluissa muistellaan jotain 100 vuoden takaisia käytäntöjä ja tapoja, kun perustellaan että "ei ennenkään vanhemmat hoitaneet lapsiaan itse"? Kyllä se aika 1970-2000-luvuilla on ihan yhtä lailla menneisyyttä, eikä tuohon aikaan ollut enää perheissä niin paljon lapsia ja molemmat vanhemmat kävivät kodin ulkopuolella töissä. Silti ei viety isompia lapsia päiväkotiin, kun oltiin vauvan kanssa kotona, eikä se ollut siihen aikaan mahdollistakaan. Silloin ei ollut kotona yläkouluikäisiä sisaruksia tai samassa taloudessa asuvia isovanhempia, jotka olisivat katsoneet lasten perään, kun äiti keskittyi vauvan hoitoon. Kyllä noina vuosikymmeninä oli oletus, että kotona oleva vanhempi saa hoidettua ne 2-3 lastaan itse ilman yhteiskunnan tai sukulaisten apuja.

Ei ollut. Ne sai laittaa ulos päiväksi pärjäilemään keskenään. Ja jos muksu siirtymätilanteissa ryttyili, niin äiti sai uhata isän antavan selkään kun tulee kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli tiimipalaveri jossa johtaja oli mukana. Keskustelimme mm. miten toimintaa suunnitellaan ja toteuteaan ryhmäsämme. Lopputulos keskustelulle oli että teemme hyvää työtä, mutta sen ajatuksen siellä taustalla pitäisi näkyä enemmän ulkopuolelle kirjallisessa muodossa.

 

Eli pitäisi täyttää johtajan määräämiä lomakkeita ennen ja jälkeen toiminnan, kohta varmaan toiminnan aikanakin. Samoin kuin jokainen esimerkiksi lapselle mietitty istumapaikka tai muu pedagogisesti perusteltu toimi pitäisi ilmeisesti kokopäiväpedagogiikan nimissä kirjoittaa paperille. Tarvittaisiin kirjurit joka ryhmään, että me kasvatuksen ammattilaiset saataisiin keskittyä työhömme. 

 

Juu, pedagoginen dokumentointi on tuttua ja sitä tehdään, mutta ryhmän ja lasten tarpeista käsin, ei johtoryhmän tarpeista.

Eikö noita voi kirjoittaa ryhmävasuun

Tajuatko ollenkaan, missä se ongelma on? 

Vierailija kirjoitti:

Vetäminen ei tarvitse itse tehtyä suunnitelmaa.

Lastenhoitajana vedän pienryhmille toimintaa jonka opettaja on suunnitellut. 

Jos opettaja haluaa että minä lastenhoitaja näin suunnittelen, tulee hänen antaa minulle suunnittelu aikaa. 

Miten tässä voi olla kaksi alapeukkua? Lastenhoitaja saa suunnitella puolet toiminnasta ilman suunnitteluaikaa?

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä voi olla kaksi alapeukkua? Lastenhoitaja saa suunnitella puolet toiminnasta ilman suunnitteluaikaa?

"Lastenhoitaja saa suunnitella puolet toiminnasta ilman suunnitteluaikaa." 

En tiedä peukuttajista mitään, mutta lähtökohtaisesti tuo siteerattu ajattelutapa on kestämätön. Se on itse keksitty toimintatapa, joka ei perustu velvoittaviin ohjeisiin, lasten ja työntekijöiden säädettyihin  oikeuksiin (ja velvollisuuksiin) varhaiskasvatuksessa ja työssään. 

Ensinnäkin, "toimintaa" ei voi "puolittaa", koska kyseessä on kokopäiväpedagogiikka eikä vanhan mallisen koulusysteemin oppiaineisiin jaettu luokkatuntimallinen toiminta. Joka ainoa hetki jokaiselle paikalla olijalle, tulijalle ja lähtijälle on suunnitellun ja suunnittelemattoman välistä  oppimista, kokemuskasvatusta. Oppijoita eivät ole vain lapset vaan myös kasvattajat, tiimi ja vanhemmat sekä johtajat, siivoojat ja dokumentoinnin kautta kuntatason päättäjät. Oppimista tapahtuu koko ajan ja se oppiminen onnistumisineen ja esteineen tulee tiedostaa (opettaja vastaa, että tiedostetaan ääneen tiimin palavereissa). Lasten yli ei huudella ongelmia, vaan positiivinen palaute on hienovaraista ja kaikkia lapsia yhtäläisesti kunnioittavaa. 

Suunnittelua ei tee kukaan koskaan yksin, vaan se tehdään yhdessä lasten ja vanhempien kanssa. Suunnittelun kokoaminen ja päätökset muutoksista toiminnassa (jotta se vastaisi kulloinkin paremmin lasten tarpeisiin) tehdään aina tiimipalavereissa yhdessä, joka viikko. Yhdessä tehdyn suunnitelman kirjaamisen tekee se, jolle laissa on varattu työaikaa siihen työtehtävään eli opettaja. Silloin se yhdessä sovittu, ryhmän lasten näkemyksiin ja tarpeisiin PERUSTELLUSTI pohjautuva suunnitelma tulee kirjattua koko maan jokaisen lapsen kohdalla niillä kirjaustavoilla ja käsitteillä kuin opettajille on korkeakouluissa opetettu kirjaamaan. Sellaista formaalia tekstiä ymmärretään lähes samoin tavoin kaikissa päiväkodeissa, ryhmissä, neuvoloissa ja kouluissa, minne lapsi siirtyy - koska siitä toiminnasta ja kirjauksista vastaa niissä jokaisessa sen "kielen" /kirjaamistavan opiskellut työntekijä. Sen voi oppia aivan kuka vain, muttei aivan missä vain. 

Varhaiskasvatuksen suunnittelu ei nykyään kohdistu "toimintaan" sinänsä kuten 1980-tuokioajattelussa, jossa aikuinen suunnitteli tehtävän tai tekemisen ja sitten joukko lapsia laitettiin suorittamaan se aikuisen tekemä tehtävä. Aikuinen oli siinä se "leikkijä" yksinään ja asetteli "leikkikalunsa" (ne lapset) niille paikoille kuin halusi, tekemään jälkiä paperiin niillä väreillä, mitä hän halusi, laulamaan ringissä sitä laulua minkä hän halusi, pyörimään sitä piirileikkiä, miten hän halusi jne.

Jos käyttää vanhaa  käsitettä "toiminta", pitää perustella, mitä sillä tarkoittaa nykypäiväkodissa, jotta voidaan yhdessä tarkastella kriittisesti, vastaako se arvoiltaan ja toteutukseltaan sitä, mitä ops / vasuperusteet vaativat ja mitä varhaiskasvatuksella tavoitellaan. 

Seuraava vaihe 2000-luvulla oli jonkun aikuisen vuonna x tilaamat lelut, jotka oli järjestetty laatikoihin, kukin joukkonsa mukaan, laatikossa kuva siitä, mitä siellä on. Lapset "saivat" valita, minkä laatikon ottavat ja leikkiä sen sisällöllä. Valitsemalla jonkun "toiminnan" sitoutui samalla "siivoamaan" sen sisällön takaisin laatikkoon ja viemään laatikon sinne hyllyyn, mistä oli sen ottanut silloin, kun aikuinen sanoo, että "nyt on siivousaika".

Kuka tuollaisessa haluaisi olla mukana, päivästä toiseen? Ohjelmoituna / pakotettuna toteuttamaan jonkun toisen tekemiä "suunnitelmia" päivät pitkät. Mitä siinä ajatellaan kasvatettavan, mikä on tavoite ja saavutetaanko se tavoite tuollaisilla metodeilla? 

"Kuka tuollaisessa haluaisi olla mukana, päivästä toiseen? Ohjelmoituna / pakotettuna toteuttamaan jonkun toisen tekemiä "suunnitelmia" päivät pitkät. Mitä siinä ajatellaan kasvatettavan, mikä on tavoite ja saavutetaanko se tavoite tuollaisilla metodeilla? "

Minä joudun tekemään noin joka päivä. Joku muu on määritellyt milloin työni alkaa ja päättyy. Kenen kanssa työskentelen ja missä olen mukana. Toteutan ylhäältä tulleita suunnitelmia jne. Näin myös koko kouluajan ja harrastuksissa. Ehkä lasten on jossain määrin hyvä tottua miten yhteisöissä ja yhteiskunnassa yhdessä toimitaan ja sitten erottaa oma halu vapaa-ajalle. Ja en puhu nyt ääripäistä ja täydellisestä tahdon latistamisesta ja en sulje pois lapsen osallisuutta enkä likeroimista esim sukupuolen perusteella yms yms. Tekstisi oli vain kovin toista ääripääätä edustava. 

Kyllä se toiminnan suunnittelu on nykyään sitä, että mietitään vimmatusti, miten minä ja tämä meidän tiimi voitaisiin paremmin toimia Varhaiskasvatuksen perusteet (Oph) ja Kuntavasu nimisten ohjekirjojen mukaan juuri tässä meidän yksikössä ja ryhmässä, juuri näiden lasten ja aikuisten tämän hetkisen tilanteen ja  mahdollisuuksien resursseilla. Aloittaa kannattaa siitä ympäristöstä, millaista siellä on olla. Huomioi ihan koko ympäristö ja tee siitä hyvä paikka kasvaa sosiaalisesti, ekologisesti, taloudellisesti ja fyysisesti. Lapsille jää hurjan vahva muistijälki koko loppuelämäkseen siitä varhaisesta kasvuympäristöstä, millaista siellä oli, millaiseksi koki itsensä osana sitä. 

Vierailija kirjoitti:

"Kuka tuollaisessa haluaisi olla mukana, päivästä toiseen? Ohjelmoituna / pakotettuna toteuttamaan jonkun toisen tekemiä "suunnitelmia" päivät pitkät. Mitä siinä ajatellaan kasvatettavan, mikä on tavoite ja saavutetaanko se tavoite tuollaisilla metodeilla? "

 

Minä joudun tekemään noin joka päivä. Joku muu on määritellyt milloin työni alkaa ja päättyy. Kenen kanssa työskentelen ja missä olen mukana. Toteutan ylhäältä tulleita suunnitelmia jne. Näin myös koko kouluajan ja harrastuksissa. Ehkä lasten on jossain määrin hyvä tottua miten yhteisöissä ja yhteiskunnassa yhdessä toimitaan ja sitten erottaa oma halu vapaa-ajalle. Ja en puhu nyt ääripäistä ja täydellisestä tahdon latistamisesta ja en sulje pois lapsen osallisuutta enkä likeroimista esim sukupuolen perusteella yms yms. Tekstisi oli vain kovin toista ääripääätä edustava. 

Suosittelen, että luet kirjat "Uusi uljas maailma" ja "Vuonna 1984".

Sinulla on vielä elämää edessä, rajattu aika kuitenkin, eikä päättymishetkeä tiedä. Yhteiskunnat ovat muuttuvia eivätkä mikään ylhäältä saneltu stabiili järjestelmä (edes Pohjois-Koreassa tms.).

"Suomalainen" yhteiskunta on ollut ja tulee olaan jatkuvasti nopeassa  muutoksessa monista eri syistä. Muutos ja moninaisuus ovat tietoinen valinta, jota edesautetaan institutionaalisesti. Parlamentaarinen järjestelmä ideana on sen moniäänisyyden symboli. Siihen niitä lapsia tulee kasvattaa eikä keskusjohtoiseen diktatuuriin.

Kiitos avoimesta kommentistasi, olen surullinen kokemuksestasi elämästä. Jos mahdollista, matkusta vaikka Ranskaan hetkeksi, elä ja työskentele siellä ihmisten keskuudessa. Maailma voi olla myös upea kokemus. 

Kantaako se opettaja siis vastuun siitä, että pedagogiikka toteutuu huipputasolla joka ikisen lapsen joka ikisessä päivässä juuri sille lapselle sillä hetkellä tarpeellisella tavalla?

Käytännössä, mitä se "vastaa pedagogiikasta" tarkoittaa? Jos uusi laki on sitä mieltä, ettei nykyään enää kukaan muu kuin yliopistosta valmistunut vakaope ole pätevä suunnittelemaan vanhempien kanssa lasten päiväkotikasvatusta tai laatimaan päiväkotipäivän leikkien, askartelujen, jumppien ja luettavien kirjojen tai lorujen sisältöjä, niin miksi helkkarissa ne lähihoitajat ja sosionomit käyvät mitään kouluja? Saako hoitaja edes laulaa lastenlauluja, joita osaa, ilman että se sopii opettajan haluamaan suunnitelmaan melodialtaan, sanoitukseltaan tai esitysajaltaan?

Opiskelijana eläminen tässä maassa on rankkaa ja tulee kalliiksi kirjoineen, tietokoneineen ja työttömyysaikoineen. Kuka hullu haluaisi kouluttautua lasten kasvatuksen ammattilaiseksi, jos työpaikalla hänellä on vähemmän vaikutusmahdollisuuksia yhtään mihinkään kuin niillä 2-vuotiailla lapsilla? 

Ajattelisin toisen alan ammattilaisena, että sillä opettajalla on se suurin vastuu siinä, että ne lapset löydetään, jotka tarvitsevat lisätukea ja he saavat tuet pyörimään niin, että niitä ei enää koulussa tarvitse alkaa kartoittamaan. Koulussa se on jo liian myöhäistä alkaa seulomaan. 

Näin maallikkona en ymmärrä miksi jokaisen vakatyöntekijän tarvitsee jokaisen paikkakunnan jokaisessa tarhassa aina niin kauheasti suunnitella, eikä yleinen sapluuna ja siinä tarjottu muutama variaatio tarjoaisi aika hyvin valmista pohjaa tekemiselle?

Varsinkin kun sen suunnittelun tuloksena valtaosa päivistä menee värityskuvia väritellessä, tablettia selaillessa tai Yle Areenaa katsellessa.

"Ajattelisin toisen alan ammattilaisena, että sillä opettajalla on se suurin vastuu siinä, että ne lapset löydetään, jotka tarvitsevat lisätukea ja he saavat tuet pyörimään niin, että niitä ei enää koulussa tarvitse alkaa kartoittamaan. Koulussa se on jo liian myöhäistä alkaa seulomaan."

Kaikki lapset tarvitsevat tukea kasvussaan ja kehityksessään, myös aikuiset tarvitsevat tukea elämässään eri tilanteissa. Toiselle ihmiselle tuen antaminen ja tuen saaminen sitä tarvitessaan kuuluu ihmisyyteen. Ihmiset kokevat eri tavoin, mikä heitä tukee.

Päiväkodeissa työskentelee eri tieteenalojen koulutuksilla pätevöityneitä ammattilaisia. Ei opettajalla ole koulutusta tunnistaa esim. diabetesriskiä ilmentävän käytöksen piirteitä (jollei ole saanut siihen muuta koulutusta/kokemusta), mutta hoitajalla on. Sosionomit on koulutettu tunnistamaan monikerroksisia, kulttuurisiin, yhteisöllisiin ja perheiden sisäisiin rakenteisiin liittyviä tekijöitä, jotka näyttävät erilaisina reagointitapoina lasten käytöksessä, oppimisvalmiuksissa ja identiteetissä. Opettaja voi tunnistaa mahdollisia oppimisvaikeuksia etenkin kognitiivisesta ja motorisesta  näkökulmasta, mutta yksistään siitä kulmasta tarkastelemalla voi tehdä täysin virheellisiä päätelmiä "tuen tarpeesta".

Lasten kasvatuksessa on ehdottomasti tarvetta noille kaikille kolmelle eri osaamisalueelle. Tasa-arvoisesti.

Ps. Koulussa kartoitetaan aivan samoin kuin muuallakin. Vielä aikuisenakin kartoitetaan. Ihminen ei ole koskaan "valmis" eikä koskaan "ilman tuen tarvetta". Ihminen on aina kehittyvä ja muuttuva ihminen, erottamattomasti suhteessa kulloiseenkin ympäristöönsä. Ihmisen oma kokemus tuen tarpeesta on se oleellinen. Varsin usein ongelma ei ole se ihminen itsessään vaan se toiminta/ympäristö, jossa hänen oletetaan toim8van jollakin tietyllä tavalla.

Miksi oletetaan? Kenellä on valta olettaa? Kuka sen vallan on antanut ja perustuen mihin? 

Itse olen 48 v nainen, tehnyt töitä vakassa 25 vuotta. Opiskelin sosionomiksi 5 v sitten ja nyt teen lastenhoitajan pätkiä päiväkodeissa. Ei kiinnosta vaka sosionomin työ joten lastenhoitaja on ihan ok, en tee mitään ylimääräistä eikä ole stressiä työn ulkopuolella. En yritä olla hyvä työssäni teen minimin mikä tällä palkalla on riittävästi. Suosittelen. Turha ottaa stressiä sanoo ettei pysty parempaan jos sitä vaaditaan.

Ja edellinen jatkaa etten osallistu suunnitteluihin tms millään tavalla teen vain perustyön ja se saa riittää. En ole kertonut työskennelleeni ulkomailla 10 vuotta erään esikoulun opettajana tai muualla, parempi kertoa osaamisesta mahd vähän kun palkka on niin surkea. Oman ryhmän ope on nuori kandi joka ei saa kunnolla töitään tehdyksi, on ylitöissä jne mutta on meillä sen verran palkkaeroa etten auta häntä missään eikä edes kiinnosta. 

"Ajattelisin toisen alan ammattilaisena, että sillä opettajalla on se suurin vastuu siinä, että ne lapset löydetään, jotka tarvitsevat lisätukea ja he saavat tuet pyörimään niin, että niitä ei enää koulussa tarvitse alkaa kartoittamaan. Koulussa se on jo liian myöhäistä alkaa seulomaan."

Kaikki lapset tarvitsevat tukea kasvussaan ja kehityksessään, myös aikuiset tarvitsevat tukea elämässään eri tilanteissa. Toiselle ihmiselle tuen antaminen ja tuen saaminen sitä tarvitessaan kuuluu ihmisyyteen. Ihmiset kokevat eri tavoin, mikä heitä tukee.

Päiväkodeissa työskentelee eri tieteenalojen koulutuksilla pätevöityneitä ammattilaisia. Ei opettajalla ole koulutusta tunnistaa esim. diabetesriskiä ilmentävän käytöksen piirteitä (jollei ole saanut siihen muuta koulutusta/kokemusta), mutta hoitajalla on. Sosionomit on koulutettu tunnistamaan monikerroksisia, kulttuurisiin, yhteisöllisiin ja perheiden sisäisiin rakenteisiin liittyviä tekijöitä, jotka näyttävät erilaisina reagointitapoina lasten käytöksessä, oppimisvalmiuksissa ja identiteetissä. Opettaja voi tunnistaa mahdollisia oppimisvaikeuksia etenkin kognitiivisesta ja motorisesta  näkökulmasta, mutta yksistään siitä kulmasta tarkastelemalla voi tehdä täysin virheellisiä päätelmiä "tuen tarpeesta".

Lasten kasvatuksessa on ehdottomasti tarvetta noille kaikille kolmelle eri osaamisalueelle. Tasa-arvoisesti.

Ps. Koulussa kartoitetaan aivan samoin kuin muuallakin. Vielä aikuisenakin kartoitetaan. Ihminen ei ole koskaan "valmis" eikä koskaan "ilman tuen tarvetta". Ihminen on aina kehittyvä ja muuttuva ihminen, erottamattomasti suhteessa kulloiseenkin ympäristöönsä. Ihmisen oma kokemus tuen tarpeesta on se oleellinen. Varsin usein ongelma ei ole se ihminen itsessään vaan se toiminta/ympäristö, jossa hänen oletetaan toim8van jollakin tietyllä tavalla.

Miksi oletetaan? Kenellä on valta olettaa? Kuka sen vallan on antanut ja perustuen mihin?"

Hahhaa! Hieno olkikukko kommentoida vakaopettajan kyvystä tunnistaa diabetes. Se opettaja on siellä päiväkodissa tunnistamassa kielen kehityksen ongelmia, motoriikan ongelmia, suomen kielen tasoa jne. Se opettaja on siellä, jotta erityistarpeisetkin lapset saisivat tarvitsemiaan apuja. Että se s2 lapsi saisi oman tasoistaan harjoitusta suomenkielessä, että se puheterapian tarpeinen lapsi saisi sitä, että se motoriikaltaan heikko saisi toimintaterapiaa jne. Ymmärtänet varmaan, että koulussa pitäisi jo olla esim. kielelliset taidot niin hyvät, että koulu sujuu. Tuki varhaiskasvatuksessa on ihan jotain muuta kuin perusihmisyyteen kuuluva "tukeminen". Nämä ovat ihan konkreettisia asioita, työkaluja ja ammattilaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 48 v nainen, tehnyt töitä vakassa 25 vuotta. Opiskelin sosionomiksi 5 v sitten ja nyt teen lastenhoitajan pätkiä päiväkodeissa. Ei kiinnosta vaka sosionomin työ joten lastenhoitaja on ihan ok, en tee mitään ylimääräistä eikä ole stressiä työn ulkopuolella. En yritä olla hyvä työssäni teen minimin mikä tällä palkalla on riittävästi. Suosittelen. Turha ottaa stressiä sanoo ettei pysty parempaan jos sitä vaaditaan.

Vielä 5v sitten pätevöitynyt sosionomi on aivan juridisesti /muodollisesti / käytännössäkin pätevä varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin koko työuransa loppuun saakka, aivan kuten tähänkin saakka. Myös vakalain 2030 voimaantulon jälkeen.

Olet siis pätevä sekä vakaopettajan että vakasosionomin tehtäviin.iksi et tee niitä tehtäviä ja tuo osaamistasi lasten, vanhempien ja tiimin käyttöön?

Jos et pidä työstäsi, miksi olet siellä? Asenteesi ei kuulosta kenenkään edulta. +/- 50 v naisilla on usein ongelmia vaihdevuosista johtuvien mielialan, jaksamisen ja identiteetin muutosten kanssa, siksi moni varmaan tekee suuria muutoksia elämässään juuri tuolloin.

Voi olla, ettei sinua itse asiassa voida palkata muodollisesti päteväksi lastenhoitajaksi (vakituinen), koska et ole esim. lääkehoitoon pätevä. Työnantaja voi siirtää sinut koulutustasi vastaaviin tehtäviin, jos se on palveluntuottajan toiminnan / yrityksen kannalta tarpeellista. Tietysti silloin voit itse sanoa ei kiitos ja lähteä pois.

Toivottavasti pidät lapsista ja käytät osaamisesi heidän hyväkseen, tietenkin suhteessa maksettuun palkkaan ja työaikaan. 

Vierailija kirjoitti:

"Ajattelisin toisen alan ammattilaisena, että sillä opettajalla on se suurin vastuu siinä, että ne lapset löydetään, jotka tarvitsevat lisätukea ja he saavat tuet pyörimään niin, että niitä ei enää koulussa tarvitse alkaa kartoittamaan. Koulussa se on jo liian myöhäistä alkaa seulomaan."

Kaikki lapset tarvitsevat tukea kasvussaan ja kehityksessään, myös aikuiset tarvitsevat tukea elämässään eri tilanteissa. Toiselle ihmiselle tuen antaminen ja tuen saaminen sitä tarvitessaan kuuluu ihmisyyteen. Ihmiset kokevat eri tavoin, mikä heitä tukee.

Päiväkodeissa työskentelee eri tieteenalojen koulutuksilla pätevöityneitä ammattilaisia. Ei opettajalla ole koulutusta tunnistaa esim. diabetesriskiä ilmentävän käytöksen piirteitä (jollei ole saanut siihen muuta koulutusta/kokemusta), mutta hoitajalla on. Sosionomit on koulutettu tunnistamaan monikerroksisia, kulttuurisiin, yhteisöllisiin ja perheiden sisäisiin rakenteisiin liittyviä

Niin, sinä voisit nyt ihan aluksi tunnistaa oman viestintäsi kehitys- ja tuentarpeet. Niillä eri sektoreilla.

Sosiaalipedagogiikan puute näkyy uudessa vakajärjestelmässä jo nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vetäminen ei tarvitse itse tehtyä suunnitelmaa.

Lastenhoitajana vedän pienryhmille toimintaa jonka opettaja on suunnitellut. 

Jos opettaja haluaa että minä lastenhoitaja näin suunnittelen, tulee hänen antaa minulle suunnittelu aikaa. 

Tuota, näin hieman ulkopuolisena kysyn ehkä vähän tyhmiä, mutta:

Mikä se juttu on, että tätä toimintaa pitää niin kauheasti jokaisessa ryhmässä sitten suunnitella jatkuvasti erikseen jokaiselle? Onko siis nykyisessä varhaiskasvatuksessa joku täydellisen yksilöllisen toiminnan vaatimus,vai mikä? Jokaiselle natiaiselle laaditaan joku henkilökohtainen opetussuunnitelma vai?

Jotenkin sitä vaan itse kuvittelisi, että tietynlaiset toiminnan suuntaviivat voisi sitten suunnitella joku yksi pienryhmä vaikka koko kaupungille, jos ne kerran toimistolla kuitenkin tehdään? Tai siis, olisi joku opus, missä olisi ne yhteisesti lukukauden aikana jokaisessa päiväkodissa toteutettavat toiminnat. 

Ja vielä tyhmempänä on suoraan kysyttävä, mitä se korkeakoulua vaativa pedagogiikka käytännössä tarkoittaa vaikkapa jonkun ulkoilun toiminnan suunnitelmassa? Ei kait siellä nyt laadita jotain ohjelmaa, että opettajan johdolla tehdään lumilinan rakentamista aloittaneet lapset ohjataankin vaikkapa tekemään kirjaimia lumesta ja hipan sijaan käsketään lapset sulkeisiin harjoittelemaan jonottamista? Ehkä hieman kärjistävä kysymys, mutta siis ihan vakavasti, voisitteko antaa esimerkkejä, mitä on se suuri pedegoginen toimintasuunntelma vaikkapa ulkoiluun, joka sitä suunnittelua siellä toimistossa niin vaatii?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 48 v nainen, tehnyt töitä vakassa 25 vuotta. Opiskelin sosionomiksi 5 v sitten ja nyt teen lastenhoitajan pätkiä päiväkodeissa. Ei kiinnosta vaka sosionomin työ joten lastenhoitaja on ihan ok, en tee mitään ylimääräistä eikä ole stressiä työn ulkopuolella. En yritä olla hyvä työssäni teen minimin mikä tällä palkalla on riittävästi. Suosittelen. Turha ottaa stressiä sanoo ettei pysty parempaan jos sitä vaaditaan.

Vielä 5v sitten pätevöitynyt sosionomi on aivan juridisesti /muodollisesti / käytännössäkin pätevä varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin koko työuransa loppuun saakka, aivan kuten tähänkin saakka. Myös vakalain 2030 voimaantulon jälkeen.

Olet siis pätevä sekä vakaopettajan että vakasosionomin tehtäviin.iksi et tee niitä tehtäviä ja tuo osaamistasi lasten, vanhempien ja tiimin käyttöön?

Jos et pidä työstäsi, miksi

Pidän työstäni ja teen sen mutten mitään ylimääräistä. Kun tilanne on  mikä on minimi riittää. En halua tehdä opettajan enkä sosionomin työtä, nyt on määräaikaisia soppareita riittänyt. Mielestäni vaka alan yksi ongelma on kaltaisesi työkaverit. Minimi riittää kriisitilanteessa tai jos resursseja ei ole riittävästi. Olen valinnut työn itse ja tiedän mitä siihen sisältyy vs palkka. En " anna" osaamistani polkupalkalla kenenkään käyttöön, ei niin tehdä yritysmaailmassakaan. 

Vierailija kirjoitti:

"Ajattelisin toisen alan ammattilaisena, että sillä opettajalla on se suurin vastuu siinä, että ne lapset löydetään, jotka tarvitsevat lisätukea ja he saavat tuet pyörimään niin, että niitä ei enää koulussa tarvitse alkaa kartoittamaan. Koulussa se on jo liian myöhäistä alkaa seulomaan."

Kaikki lapset tarvitsevat tukea kasvussaan ja kehityksessään, myös aikuiset tarvitsevat tukea elämässään eri tilanteissa. Toiselle ihmiselle tuen antaminen ja tuen saaminen sitä tarvitessaan kuuluu ihmisyyteen. Ihmiset kokevat eri tavoin, mikä heitä tukee.

Päiväkodeissa työskentelee eri tieteenalojen koulutuksilla pätevöityneitä ammattilaisia. Ei opettajalla ole koulutusta tunnistaa esim. diabetesriskiä ilmentävän käytöksen piirteitä (jollei ole saanut siihen muuta koulutusta/kokemusta), mutta hoitajalla on. Sosionomit on koulutettu tunnistamaan monikerroksisia, kulttuurisiin, yhteisöllisiin ja perheiden sisäisiin rakenteisiin liittyviä

Sinä olet osin väärässä. Varhaiskasvatuksellinen tuki on uudistettu ja viimeiset ohjeet ovat 5 kk takaa. Asiasta järjestetään koulutuksia, osallistu!

Lisäksi, mainitsemiisi tehostetun ja erityisen tuen tukimuotojen esittämiseen (arviointiin) osallistuu varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja/tai kiertävä erityisopettaja sekä terveydenhuollon asiantuntijat huoltajien ohella. Niistä ei missään tapauksessa päätä eikä millään tavalla diagnosoi perustason vakaopettajan tehtävässä toimiva ihminen.

Varhaiskasvatuksessa ns. S-2 opetus ja kielen kehityksen tukeminen ovat osa monikulttuurisuus- ja monilukukasvatusta nykyään. Inkluusion mukaisesti lapsia ei eritellä eri "tasoihin" vaan oppimisedellytyksiä tuetaan toimintakulttuurin kehittämisen  näkökulmasta.

Toimintakulttuuri rakentuu ensisijaisesti toisten ihmisten tasa-arvoisesta ja kunnioittavasta kohtaamisesta. Toimintaa suunnitellaan sen pohjalta, mitkä ovat kenenkin VAHVUUDET, niiden vahvuuksien avulla harjoitellaan kollektiivisesti myös niitä uusia taitoja.

Jos hoitajan vahvuus on omata kulttuurista tuntemusta joidenkin lasten kanssa samasta kulttuurisesta taustasta, tottakai tämä hyödynnetään niiden kaikkien lasten hyväksi. Opettajakin oppii jotakin uutta tästä maailmasta.

Lapsia ei valmisteta "pärjäämään koulussa". Varhaiskasvatuksen koko idea on varmistaa, että alle kouluiässä lapsille kehittyy terve itsetunto, halu ja kyky toimia yhteisön rakentavana osana sekä käsitys itsestään tasa-arvoisena, uusia taitoja oppimaan kykenvänä ihmisenä. Oppimisen tapoja on lukuisia, eikä niistä kaikki ole kaikille ominaisia.

Opettajan pääasiallinen tehtävä on luoda uskoa koko hommaan sen kautta, että toimii itse esimerkkinä hyvästä tyypistä, joka tarvitsee myös muita osatakseen.