Lue keskustelun säännöt.
Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
10.10.2021 |
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19692)
13721/19692
|
30.09.2023 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Tiuskitaan ja ollaan tunteella käyviä, vietetään aikaa muissa ryhmissä keskustellen, jyrätään aina oma mielipide ja toiminta tapa läpi näkemettä myöskään sitä lasta ja hänen tarpeita. Sovitaan palavereja ym. puhumatta muiden tiimiläisten kanssa. Tiimissä on ehkä se yksi jonka kanssa asioista sovitaan ja kolmas tietenkin jää ulkopuolelle saaden sovitut asiat tietoonsa vasta toiminnan alkaessa. Omasta toiminnasta ei tietwnkään voida ottaa palautetta vastaan, vaan siitä lähinnä suututaan tai loukkaannutaan. Perfektioinisti on haitallinen lapselle sekä tiimille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiuskitaan ja ollaan tunteella käyviä, vietetään aikaa muissa ryhmissä keskustellen, jyrätään aina oma mielipide ja toiminta tapa läpi näkemettä myöskään sitä lasta ja hänen tarpeita. Sovitaan palavereja ym. puhumatta muiden tiimiläisten kanssa. Tiimissä on ehkä se yksi jonka kanssa asioista sovitaan ja kolmas tietenkin jää ulkopuolelle saaden sovitut asiat tietoonsa vasta toiminnan alkaessa. Omasta toiminnasta ei tietwnkään voida ottaa palautetta vastaan, vaan siitä lähinnä suututaan tai loukkaannutaan. Perfektioinisti on haitallinen lapselle sekä tiimille.
Ryhmässä on usein noin käyttäytyvä lastenhoitaja. Itse en katso tiimissä titteleitä. Lähinnä työtapaa miten toimitaan. Onko se inhimillistä lapsia ja aikuisia kohtaan? Nähdäänkö toiminnassa lapsi, hänen tarpeet ja hänen taitotaso?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen vaka-opiskelijoiden dissausketju tästä hyvästä keskustelusta on tullut?? Herranen aika. Kritiikille on toki aina paikkansa, mutta sen tulee olla todenmukaista ja asiallista sentään.
Voin omasta puolestani, yli 40 -vuotiaana vo -opiskelijana sanoa, etten tunnista yhtään mitään näistä jutuista todeksi. Ja olen kaikenlaisissa liemissä keitetty, en ole "kiltti kympin tyttö" (voiko v-mäisempää kiusaajasanontaa ollakaan!), en ole naivi ja työskentelen erityislasten parissa.
Ei meidän vuosikurssilta ole mitään cyborgiarmeijaa tulossa laminoidut tunnemittarit viuhuen ajamaan sosionomeja ulos kylmään ja pimeään syksyyn. Ihmiset keskustelevat meillä hyvinkin kriittisesti, haastavat luennoitsijoita, kyseenalaistavat, kyselevät. Myös moni opettajamme kyseenalaistaa sitä sun tätä "totuutta" ja luennoilla asiat puidaan monesta eri näkökulmasta. Esimerkkinä vaikka tuo opettajakeskeisyys: sitä meillä NIMENOMAAN juuri ihan viime viikon luennolla käsiteltiin kahdesta eri näkökulmasta: kriittisesti ja puolustavasti. Mitään yhtä oikeaa näkemystä ei syntynyt, ei sellaista usein noin vain siististi olekaan, tosielämässä.
Voisin kirjoittaa tästä pidempäänkin, mutta jään nyt kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan tätä. Sillä jotakin siellä takana on oltava, jos se saa näin hurjan reaktion aikaan.
Terkkuja muille HY:n opiskelijoille.
Kuinka moni teillä kyseenalaistaa tunnemittarit tai positiivisen kasvatuksen? Tai vaikka sen, että opettajille sovitetaan ryhmänjohtajan roolia (ikäänkuin hoitajilla ei olisi vuosien koulutusta alalle heilläkin)?
Tai kuinka moni on sitä mieltä, että varhaiskasvatuslain käyttöönotto oli virhe ja ettei päikky todellakaan ole "erottamaton osa lapsen oppimispolkua"?
Miksi pitäisi kyseenalaistaa tunnemittarit ja positiivinen pedagogiikka tai ajatella, että varhaiskasvatuslaki oli virhe? Itse en osaisi luontevasti käyttää tunnemittaria, mutta varmasti kuvakortit voisi olla käytössä tunteiden sanoittamisen lisäksi. Positiivisesta pedagogiikasta en keksi mitään huonoa sanottavaa ja olen siihen mielestäni aika hyvin perehtynyt. Positiivinen pedagogiikkahan perustuu positiiviseen psykologiaan, jonka tavoitteena on lyhyesti sanottuna keskittyä rikki menneen ihmisen korjaamisen sijasta hyvinvoinnin kasvattamiseen kaikilla ihmisillä. Positiivisen pedagogiikan teoria täytyy tuntea todella vahvasti, jotta sitä voi toteuttaa. Ei voi vain ottaa jotain menetelmiä tai tapoja, muuten sen on vain päälleliimattua.
Mä olen kouluttautunut lastenhoitajaksi ja vain yksi vuosi opinnoista oli lanua, josta sekään kaikki ei ollut varhaislapsuuteen liittyvää. Ero lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksen välillä on valtava. Varhaiskasvatuksen opettaja on asiantuntija ja ehdottomasti tiimin pedagoginen johtaja, koska on koulutukseltaan ainut, jolla pedagogista osaamista on. Sama asia kun sanoisi, miksi luokanopettajan vastuulla on opettaminen vaikka koulunkäynninohjaaja olisi yhtä pätevä.
Varhaiskasvatus tuottaa tasa-arvoa, varhaiskasvatuksesta hyötyvät parhaiten heikossa sosioekonomisessa asemassa olevasta perheestä tulevat. Meillä monella on mielikuva, että lapsella on hyvä olla kotona ja pienen lapsen paras paikka on koti. Valitettavasti kaikilla ei ole näin. Perheissä voi olla monenlaista haastetta tai elämäntilannetta, jossa vanhemmat eivät pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Monet eivät myöskään jaksa kotona lasten kanssa olemista, koska se on nykyään hyvin yksinäistä. Monilla ei ole tukiverkkoa ja lapsille ei löydy sosiaalista vertaisverkostoa, ei välttämättä yhtäkään kaveria naapurustosta tai leikkipuistoista.
Omat lapset ovat menneet päiväkotiin 3- ja 1,5-vuotiaina. Molemmat ovat aina rakastaneet päiväkotia ja siellä olemista, erityisesti toisia lapsia ja leikkimistä heidän kanssaan. Koen, että varhaiskasvatus on todellakin tukenut heidän kasvua ja kehitystä. Vaikka omilla lapsilla on hyvä ja rakastava koti, jossa äitinä on varhaiskasvatuksen ammattilainen, niin koen, että he olisivat jääneet paljosta paitsi ilman päiväkotia. Ainakin vertaissuhteista ja hyvistä leikeistä isolla porukalla sekä siten tärkeistä sosiaalisista taidoista.
Mielestäni varhaiskasvatukselle kuuluu ehdottoman tärkeä rooli osana oppimispolkua, sillä niin monet oppimisen kannalta tärkeät asiat opitaan ennen kouluikää ja kaikki eivät näitä taitoja kotona pysty harjoittamaan. Ja vertaissuhdetaitoja ei mielestäni voi olla painottamatta liikaa, lapselle on tärkeää jo pienestä saakka saada positiivisia kokemuksia vertaisten kanssa toimisesta sekä ryhmään kuulumisesta. Mielestäni se on haastavaa nykyaikana kotona oleville lapsille, sillä kuitenkin suurin osa muista lapsista on päiväkodissa päivät ja taloyhtiön leikkipaikalla tai leikkipuistoissa ei juuri ole ketään, kenen kanssa luoda vertaissuhteita.
Positiivinen kasvatus on oma todellisuutensa. Teoria edellä luotu kehitelmä joka ehkä on täydellinen sen teorian näkökulmasta, mutta käytännön elämässä sitten jotain ihan muuta. Erittäin harvoilla on halua (tai mahdollisuuttakaan) lähteä syvällisesti tutustumaan positiivisen kasvatuksen teoriaan voidakseen toteuttaa sitä tarkoitetussa muodossa. Ja vaikka olisi, niin toteutukseen ei varsinkaan ammattikasvattajilla yleensä riitä aika. Kun vielä otetaan huomioon se, että tällä hetkellä varsinkin päiväkodeissa on työnjohdon taholta erittäin kova paine sille, että kaikki käyttäisivät positiivista kasvatusta, niin tästä ei voi oikein syntyä muuta kuin katastrofi. Levottomuus ja kurittomuus lasten keskuudessa lisääntyy rajusti, kun vanhoja keinoja millä kuria pidettiin ei saa enää käyttää, ja myöskään positiivisella kasvatuksella ei saada tuloksia aikaan.
Lastenhoitajien vertaaminen koulunkäynninohjaajiin ei ole relevantti. Päiväkoti ei ole mikään koulu eikä siellä ole sellaista roolien tai työtehtävien eroa kuin mitä esimerkiksi luokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan välillä on. Kasvatusvastuullinen henkilökunta päiväkodissa tekee hyvin pitkälti samaa työtä vaikka nimikkeet ja koulutukset ovat erilaisia. Lastenhoitajienkin koulutuksia on monenlaisia. Esimerkiksi lastenohjaajan koulutus sisältää 2 vuotta nimenomaan pienten lasten kasvatuksen opettelua.
Päiväkodin toiminnan päätarkoitus on lasten hoitaminen sellaisina aikoina, kun lasten vanhemmilla ei itsellään ole siihen aikaa. Muut tarkoitukset ovat nykyisistä nimityksistä ("varhaiskasvatus") huolimatta toissijaisia, ja se, että näistä toissijaisista tarkoituksista yritetään väen väkisin tehdä toiminnan päätarkoitusta on suurin yksittäinen syy sille, että päiväkodit ovat kriisissä.
Normaali lapsi ei tarvitse päiväkotia tasapainoisen kehityksen tai varsinkaan koulumenestyksen varmistamiseen. Poikkeuksia tähän ovat lähinnä sellaiset perheet joiden kotioloissa on oikeasti jotain todella pahasti pielessä (esimerkiksi liittyen vanhempien terveys- tai päihdeongelmiin) ja toisaalta sellaiset perheet missä kotikieli on eri kuin lasten tuleva koulunkäyntikieli eikä lapsille ole muuta keinoa opettaa sitä koulunkäyntikieltä.
Voitko kertoa, mihin perustat nämä mielipiteesi? Minä tiedän monta varhaiskasvatuksen ja luokanopettajaa, ketkä toimivat onnistuneesti positiivisen pedagogiikan mukaisesti. Positiivinen pedagogiikka on koulutuksen eri asteilla käytössä monissa eri maissa, sen käytöstä ja vaikutuksista on paljon tutkimustietoa.
Päiväkotitoiminnan päätarkoitus ei koskaan ole ollut olla lasten hoitopaikka vanhempien työpäivän ajan. Suomalainen lastentarha perustuu Fröbelin ajatuksiin: "Fröbel vertasi kasvattajaa kasveistaan huolehtivaan puutarhuriin. Fröbelin mukaan kasvattajien tulisi hoitaa ja tukea lapsen kehitystä kohti itsenäistä, ajattelevaa, tuntevaa ja luovaa oppijaa. Aikuisen ja lapsen välisen suhteen tulisi olla lämmin, kunnioittava, interaktiivinen ja älyllisesti osallistava, ei alistava." Pedagogiikka on ollut mukana suomalaisessa varhaiskasvatuksessa aikojen alusta saakka. Lastentarhat olivat 1900-luvun alussa osa kouluhallintoa ja siirtyivät vasta 20-luvulla osaksi sosiaalihallintoa, silloinkin väännön kautta.
Voisitko antaa jotain tueksi väitteellesi, ettei "normaali" lapsi tarvitse päiväkotia? Ja mikä on tämä "normaali" lapsi? Väitätkö todella, että kaikki varhaiskasvatusta koskeva tiede, jota tutkitaan sekä täällä että maailmalla todella paljon, on väärässä varhaiskasvatuksen hyödyn suhteen ja sinä täällä vauvapalstalla oikeassa tämän analyysisi kanssa? Ja vain koska sinusta tuntuu siltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen vaka-opiskelijoiden dissausketju tästä hyvästä keskustelusta on tullut?? Herranen aika. Kritiikille on toki aina paikkansa, mutta sen tulee olla todenmukaista ja asiallista sentään.
Voin omasta puolestani, yli 40 -vuotiaana vo -opiskelijana sanoa, etten tunnista yhtään mitään näistä jutuista todeksi. Ja olen kaikenlaisissa liemissä keitetty, en ole "kiltti kympin tyttö" (voiko v-mäisempää kiusaajasanontaa ollakaan!), en ole naivi ja työskentelen erityislasten parissa.
Ei meidän vuosikurssilta ole mitään cyborgiarmeijaa tulossa laminoidut tunnemittarit viuhuen ajamaan sosionomeja ulos kylmään ja pimeään syksyyn. Ihmiset keskustelevat meillä hyvinkin kriittisesti, haastavat luennoitsijoita, kyseenalaistavat, kyselevät. Myös moni opettajamme kyseenalaistaa sitä sun tätä "totuutta" ja luennoilla asiat puidaan monesta eri näkökulmasta. Esimerkkinä vaikka tuo opettajakeskeisyys: sitä meillä NIMENOMAAN juuri ihan viime viikon luennolla käsiteltiin kahdesta eri näkökulmasta: kriittisesti ja puolustavasti. Mitään yhtä oikeaa näkemystä ei syntynyt, ei sellaista usein noin vain siististi olekaan, tosielämässä.
Voisin kirjoittaa tästä pidempäänkin, mutta jään nyt kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan tätä. Sillä jotakin siellä takana on oltava, jos se saa näin hurjan reaktion aikaan.
Terkkuja muille HY:n opiskelijoille.
Kuinka moni teillä kyseenalaistaa tunnemittarit tai positiivisen kasvatuksen? Tai vaikka sen, että opettajille sovitetaan ryhmänjohtajan roolia (ikäänkuin hoitajilla ei olisi vuosien koulutusta alalle heilläkin)?
Tai kuinka moni on sitä mieltä, että varhaiskasvatuslain käyttöönotto oli virhe ja ettei päikky todellakaan ole "erottamaton osa lapsen oppimispolkua"?
Miksi pitäisi kyseenalaistaa tunnemittarit ja positiivinen pedagogiikka tai ajatella, että varhaiskasvatuslaki oli virhe? Itse en osaisi luontevasti käyttää tunnemittaria, mutta varmasti kuvakortit voisi olla käytössä tunteiden sanoittamisen lisäksi. Positiivisesta pedagogiikasta en keksi mitään huonoa sanottavaa ja olen siihen mielestäni aika hyvin perehtynyt. Positiivinen pedagogiikkahan perustuu positiiviseen psykologiaan, jonka tavoitteena on lyhyesti sanottuna keskittyä rikki menneen ihmisen korjaamisen sijasta hyvinvoinnin kasvattamiseen kaikilla ihmisillä. Positiivisen pedagogiikan teoria täytyy tuntea todella vahvasti, jotta sitä voi toteuttaa. Ei voi vain ottaa jotain menetelmiä tai tapoja, muuten sen on vain päälleliimattua.
Mä olen kouluttautunut lastenhoitajaksi ja vain yksi vuosi opinnoista oli lanua, josta sekään kaikki ei ollut varhaislapsuuteen liittyvää. Ero lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksen välillä on valtava. Varhaiskasvatuksen opettaja on asiantuntija ja ehdottomasti tiimin pedagoginen johtaja, koska on koulutukseltaan ainut, jolla pedagogista osaamista on. Sama asia kun sanoisi, miksi luokanopettajan vastuulla on opettaminen vaikka koulunkäynninohjaaja olisi yhtä pätevä.
Varhaiskasvatus tuottaa tasa-arvoa, varhaiskasvatuksesta hyötyvät parhaiten heikossa sosioekonomisessa asemassa olevasta perheestä tulevat. Meillä monella on mielikuva, että lapsella on hyvä olla kotona ja pienen lapsen paras paikka on koti. Valitettavasti kaikilla ei ole näin. Perheissä voi olla monenlaista haastetta tai elämäntilannetta, jossa vanhemmat eivät pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Monet eivät myöskään jaksa kotona lasten kanssa olemista, koska se on nykyään hyvin yksinäistä. Monilla ei ole tukiverkkoa ja lapsille ei löydy sosiaalista vertaisverkostoa, ei välttämättä yhtäkään kaveria naapurustosta tai leikkipuistoista.
Omat lapset ovat menneet päiväkotiin 3- ja 1,5-vuotiaina. Molemmat ovat aina rakastaneet päiväkotia ja siellä olemista, erityisesti toisia lapsia ja leikkimistä heidän kanssaan. Koen, että varhaiskasvatus on todellakin tukenut heidän kasvua ja kehitystä. Vaikka omilla lapsilla on hyvä ja rakastava koti, jossa äitinä on varhaiskasvatuksen ammattilainen, niin koen, että he olisivat jääneet paljosta paitsi ilman päiväkotia. Ainakin vertaissuhteista ja hyvistä leikeistä isolla porukalla sekä siten tärkeistä sosiaalisista taidoista.
Mielestäni varhaiskasvatukselle kuuluu ehdottoman tärkeä rooli osana oppimispolkua, sillä niin monet oppimisen kannalta tärkeät asiat opitaan ennen kouluikää ja kaikki eivät näitä taitoja kotona pysty harjoittamaan. Ja vertaissuhdetaitoja ei mielestäni voi olla painottamatta liikaa, lapselle on tärkeää jo pienestä saakka saada positiivisia kokemuksia vertaisten kanssa toimisesta sekä ryhmään kuulumisesta. Mielestäni se on haastavaa nykyaikana kotona oleville lapsille, sillä kuitenkin suurin osa muista lapsista on päiväkodissa päivät ja taloyhtiön leikkipaikalla tai leikkipuistoissa ei juuri ole ketään, kenen kanssa luoda vertaissuhteita.
Positiivinen kasvatus on oma todellisuutensa. Teoria edellä luotu kehitelmä joka ehkä on täydellinen sen teorian näkökulmasta, mutta käytännön elämässä sitten jotain ihan muuta. Erittäin harvoilla on halua (tai mahdollisuuttakaan) lähteä syvällisesti tutustumaan positiivisen kasvatuksen teoriaan voidakseen toteuttaa sitä tarkoitetussa muodossa. Ja vaikka olisi, niin toteutukseen ei varsinkaan ammattikasvattajilla yleensä riitä aika. Kun vielä otetaan huomioon se, että tällä hetkellä varsinkin päiväkodeissa on työnjohdon taholta erittäin kova paine sille, että kaikki käyttäisivät positiivista kasvatusta, niin tästä ei voi oikein syntyä muuta kuin katastrofi. Levottomuus ja kurittomuus lasten keskuudessa lisääntyy rajusti, kun vanhoja keinoja millä kuria pidettiin ei saa enää käyttää, ja myöskään positiivisella kasvatuksella ei saada tuloksia aikaan.
Lastenhoitajien vertaaminen koulunkäynninohjaajiin ei ole relevantti. Päiväkoti ei ole mikään koulu eikä siellä ole sellaista roolien tai työtehtävien eroa kuin mitä esimerkiksi luokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan välillä on. Kasvatusvastuullinen henkilökunta päiväkodissa tekee hyvin pitkälti samaa työtä vaikka nimikkeet ja koulutukset ovat erilaisia. Lastenhoitajienkin koulutuksia on monenlaisia. Esimerkiksi lastenohjaajan koulutus sisältää 2 vuotta nimenomaan pienten lasten kasvatuksen opettelua.
Päiväkodin toiminnan päätarkoitus on lasten hoitaminen sellaisina aikoina, kun lasten vanhemmilla ei itsellään ole siihen aikaa. Muut tarkoitukset ovat nykyisistä nimityksistä ("varhaiskasvatus") huolimatta toissijaisia, ja se, että näistä toissijaisista tarkoituksista yritetään väen väkisin tehdä toiminnan päätarkoitusta on suurin yksittäinen syy sille, että päiväkodit ovat kriisissä.
Normaali lapsi ei tarvitse päiväkotia tasapainoisen kehityksen tai varsinkaan koulumenestyksen varmistamiseen. Poikkeuksia tähän ovat lähinnä sellaiset perheet joiden kotioloissa on oikeasti jotain todella pahasti pielessä (esimerkiksi liittyen vanhempien terveys- tai päihdeongelmiin) ja toisaalta sellaiset perheet missä kotikieli on eri kuin lasten tuleva koulunkäyntikieli eikä lapsille ole muuta keinoa opettaa sitä koulunkäyntikieltä.
Tästä vastauksesta näkyy mielestäni hyvin se, miksi varhaiskasvatuksessa on ongelmia. Kommentoijan kaltaiset ihmiset ajattelevat ylivertaisuudessaan, että he tietävät parhaiten, mikä toimii ja mikä on lapselle tarpeen. Ei haluta edes perehtyä asioihin tai yrittää oppia uutta, koska itse tiedetään kyllä, mikä on "teoria edellä luotua" ja kuinka ne lapset eivät tarvitse kuin kuria ja säilytyspaikan vanhempien työpaikan ajaksi. Kertoo todella paljon siitä, miten paljon tällainen kommentoija arvostaa lasta ja lapsuutta sekä heidän tulevaisuuttaan.
Kyllä äidin helmoissa kasvaneella tenavalla on paljon kiinniotettavaa verrattuna tarhan käyneisiin. Onkohan esimerkiksi tutkittu koulukiusatuksi tulemisen ja tarhankäynnin/-käymättömyyden yhteyttä? Aivan ehdottomasti tulisi lisätä paukkuja siihen että opettajia on tarhoissa riittävästi. Niitä saa rahalla eli paremmalla palkalla. Lapsia syntyy aina vain vähemmän. Ei ole varaa antaa yhdenkään syrjäytyä aikuisiällä, ei kansantalousmielessä eikä moraalisestikaan.
Aihe on aivan liian politisoitunut, järkevää keskustelua ei synny. Osalle ihanne on pullantuoksuinen koti viljapellon laidassa jossa lapset kirmailevat Eemelilippis päässä, osa haaveilee preussilaisesta kurista ja näkee kasvatustieteen (niinkuin monen muunkin tieteen) pseudotieteenä, hömppänä. Huokaus.
T:Insinööri, kolmen lapsen isä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä äidin helmoissa kasvaneella tenavalla on paljon kiinniotettavaa verrattuna tarhan käyneisiin. Onkohan esimerkiksi tutkittu koulukiusatuksi tulemisen ja tarhankäynnin/-käymättömyyden yhteyttä? Aivan ehdottomasti tulisi lisätä paukkuja siihen että opettajia on tarhoissa riittävästi. Niitä saa rahalla eli paremmalla palkalla. Lapsia syntyy aina vain vähemmän. Ei ole varaa antaa yhdenkään syrjäytyä aikuisiällä, ei kansantalousmielessä eikä moraalisestikaan.
Aihe on aivan liian politisoitunut, järkevää keskustelua ei synny. Osalle ihanne on pullantuoksuinen koti viljapellon laidassa jossa lapset kirmailevat Eemelilippis päässä, osa haaveilee preussilaisesta kurista ja näkee kasvatustieteen (niinkuin monen muunkin tieteen) pseudotieteenä, hömppänä. Huokaus.
T:Insinööri, kolmen lapsen isä
Missä ihmeen TARHOISSA? Muutenkin viestin on kirjoittanut täysin todellisuudesta vieraantunut ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä äidin helmoissa kasvaneella tenavalla on paljon kiinniotettavaa verrattuna tarhan käyneisiin. Onkohan esimerkiksi tutkittu koulukiusatuksi tulemisen ja tarhankäynnin/-käymättömyyden yhteyttä? Aivan ehdottomasti tulisi lisätä paukkuja siihen että opettajia on tarhoissa riittävästi. Niitä saa rahalla eli paremmalla palkalla. Lapsia syntyy aina vain vähemmän. Ei ole varaa antaa yhdenkään syrjäytyä aikuisiällä, ei kansantalousmielessä eikä moraalisestikaan.
Aihe on aivan liian politisoitunut, järkevää keskustelua ei synny. Osalle ihanne on pullantuoksuinen koti viljapellon laidassa jossa lapset kirmailevat Eemelilippis päässä, osa haaveilee preussilaisesta kurista ja näkee kasvatustieteen (niinkuin monen muunkin tieteen) pseudotieteenä, hömppänä. Huokaus.
T:Insinööri, kolmen lapsen isä
Missä ihmeen TARHOISSA? Muutenkin viestin on kirjoittanut täysin todellisuudesta vieraantunut ihminen.
Nykyään on varhaiskasvatusyksiköt eikä mitään tarhoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä äidin helmoissa kasvaneella tenavalla on paljon kiinniotettavaa verrattuna tarhan käyneisiin. Onkohan esimerkiksi tutkittu koulukiusatuksi tulemisen ja tarhankäynnin/-käymättömyyden yhteyttä? Aivan ehdottomasti tulisi lisätä paukkuja siihen että opettajia on tarhoissa riittävästi. Niitä saa rahalla eli paremmalla palkalla. Lapsia syntyy aina vain vähemmän. Ei ole varaa antaa yhdenkään syrjäytyä aikuisiällä, ei kansantalousmielessä eikä moraalisestikaan.
Aihe on aivan liian politisoitunut, järkevää keskustelua ei synny. Osalle ihanne on pullantuoksuinen koti viljapellon laidassa jossa lapset kirmailevat Eemelilippis päässä, osa haaveilee preussilaisesta kurista ja näkee kasvatustieteen (niinkuin monen muunkin tieteen) pseudotieteenä, hömppänä. Huokaus.
T:Insinööri, kolmen lapsen isä
Missä ihmeen TARHOISSA? Muutenkin viestin on kirjoittanut täysin todellisuudesta vieraantunut ihminen.
Sellaista kutsutaan insinööriksi. Toinen joka kulkee insinöörin tittelillä on "huumorintajuton rautakanki".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen vaka-opiskelijoiden dissausketju tästä hyvästä keskustelusta on tullut?? Herranen aika. Kritiikille on toki aina paikkansa, mutta sen tulee olla todenmukaista ja asiallista sentään.
Voin omasta puolestani, yli 40 -vuotiaana vo -opiskelijana sanoa, etten tunnista yhtään mitään näistä jutuista todeksi. Ja olen kaikenlaisissa liemissä keitetty, en ole "kiltti kympin tyttö" (voiko v-mäisempää kiusaajasanontaa ollakaan!), en ole naivi ja työskentelen erityislasten parissa.
Ei meidän vuosikurssilta ole mitään cyborgiarmeijaa tulossa laminoidut tunnemittarit viuhuen ajamaan sosionomeja ulos kylmään ja pimeään syksyyn. Ihmiset keskustelevat meillä hyvinkin kriittisesti, haastavat luennoitsijoita, kyseenalaistavat, kyselevät. Myös moni opettajamme kyseenalaistaa sitä sun tätä "totuutta" ja luennoilla asiat puidaan monesta eri näkökulmasta. Esimerkkinä vaikka tuo opettajakeskeisyys: sitä meillä NIMENOMAAN juuri ihan viime viikon luennolla käsiteltiin kahdesta eri näkökulmasta: kriittisesti ja puolustavasti. Mitään yhtä oikeaa näkemystä ei syntynyt, ei sellaista usein noin vain siististi olekaan, tosielämässä.
Voisin kirjoittaa tästä pidempäänkin, mutta jään nyt kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan tätä. Sillä jotakin siellä takana on oltava, jos se saa näin hurjan reaktion aikaan.
Terkkuja muille HY:n opiskelijoille.
Kuinka moni teillä kyseenalaistaa tunnemittarit tai positiivisen kasvatuksen? Tai vaikka sen, että opettajille sovitetaan ryhmänjohtajan roolia (ikäänkuin hoitajilla ei olisi vuosien koulutusta alalle heilläkin)?
Tai kuinka moni on sitä mieltä, että varhaiskasvatuslain käyttöönotto oli virhe ja ettei päikky todellakaan ole "erottamaton osa lapsen oppimispolkua"?
Miksi pitäisi kyseenalaistaa tunnemittarit ja positiivinen pedagogiikka tai ajatella, että varhaiskasvatuslaki oli virhe? Itse en osaisi luontevasti käyttää tunnemittaria, mutta varmasti kuvakortit voisi olla käytössä tunteiden sanoittamisen lisäksi. Positiivisesta pedagogiikasta en keksi mitään huonoa sanottavaa ja olen siihen mielestäni aika hyvin perehtynyt. Positiivinen pedagogiikkahan perustuu positiiviseen psykologiaan, jonka tavoitteena on lyhyesti sanottuna keskittyä rikki menneen ihmisen korjaamisen sijasta hyvinvoinnin kasvattamiseen kaikilla ihmisillä. Positiivisen pedagogiikan teoria täytyy tuntea todella vahvasti, jotta sitä voi toteuttaa. Ei voi vain ottaa jotain menetelmiä tai tapoja, muuten sen on vain päälleliimattua.
Mä olen kouluttautunut lastenhoitajaksi ja vain yksi vuosi opinnoista oli lanua, josta sekään kaikki ei ollut varhaislapsuuteen liittyvää. Ero lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksen välillä on valtava. Varhaiskasvatuksen opettaja on asiantuntija ja ehdottomasti tiimin pedagoginen johtaja, koska on koulutukseltaan ainut, jolla pedagogista osaamista on. Sama asia kun sanoisi, miksi luokanopettajan vastuulla on opettaminen vaikka koulunkäynninohjaaja olisi yhtä pätevä.
Varhaiskasvatus tuottaa tasa-arvoa, varhaiskasvatuksesta hyötyvät parhaiten heikossa sosioekonomisessa asemassa olevasta perheestä tulevat. Meillä monella on mielikuva, että lapsella on hyvä olla kotona ja pienen lapsen paras paikka on koti. Valitettavasti kaikilla ei ole näin. Perheissä voi olla monenlaista haastetta tai elämäntilannetta, jossa vanhemmat eivät pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Monet eivät myöskään jaksa kotona lasten kanssa olemista, koska se on nykyään hyvin yksinäistä. Monilla ei ole tukiverkkoa ja lapsille ei löydy sosiaalista vertaisverkostoa, ei välttämättä yhtäkään kaveria naapurustosta tai leikkipuistoista.
Omat lapset ovat menneet päiväkotiin 3- ja 1,5-vuotiaina. Molemmat ovat aina rakastaneet päiväkotia ja siellä olemista, erityisesti toisia lapsia ja leikkimistä heidän kanssaan. Koen, että varhaiskasvatus on todellakin tukenut heidän kasvua ja kehitystä. Vaikka omilla lapsilla on hyvä ja rakastava koti, jossa äitinä on varhaiskasvatuksen ammattilainen, niin koen, että he olisivat jääneet paljosta paitsi ilman päiväkotia. Ainakin vertaissuhteista ja hyvistä leikeistä isolla porukalla sekä siten tärkeistä sosiaalisista taidoista.
Mielestäni varhaiskasvatukselle kuuluu ehdottoman tärkeä rooli osana oppimispolkua, sillä niin monet oppimisen kannalta tärkeät asiat opitaan ennen kouluikää ja kaikki eivät näitä taitoja kotona pysty harjoittamaan. Ja vertaissuhdetaitoja ei mielestäni voi olla painottamatta liikaa, lapselle on tärkeää jo pienestä saakka saada positiivisia kokemuksia vertaisten kanssa toimisesta sekä ryhmään kuulumisesta. Mielestäni se on haastavaa nykyaikana kotona oleville lapsille, sillä kuitenkin suurin osa muista lapsista on päiväkodissa päivät ja taloyhtiön leikkipaikalla tai leikkipuistoissa ei juuri ole ketään, kenen kanssa luoda vertaissuhteita.
Positiivinen kasvatus on oma todellisuutensa. Teoria edellä luotu kehitelmä joka ehkä on täydellinen sen teorian näkökulmasta, mutta käytännön elämässä sitten jotain ihan muuta. Erittäin harvoilla on halua (tai mahdollisuuttakaan) lähteä syvällisesti tutustumaan positiivisen kasvatuksen teoriaan voidakseen toteuttaa sitä tarkoitetussa muodossa. Ja vaikka olisi, niin toteutukseen ei varsinkaan ammattikasvattajilla yleensä riitä aika. Kun vielä otetaan huomioon se, että tällä hetkellä varsinkin päiväkodeissa on työnjohdon taholta erittäin kova paine sille, että kaikki käyttäisivät positiivista kasvatusta, niin tästä ei voi oikein syntyä muuta kuin katastrofi. Levottomuus ja kurittomuus lasten keskuudessa lisääntyy rajusti, kun vanhoja keinoja millä kuria pidettiin ei saa enää käyttää, ja myöskään positiivisella kasvatuksella ei saada tuloksia aikaan.
Lastenhoitajien vertaaminen koulunkäynninohjaajiin ei ole relevantti. Päiväkoti ei ole mikään koulu eikä siellä ole sellaista roolien tai työtehtävien eroa kuin mitä esimerkiksi luokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan välillä on. Kasvatusvastuullinen henkilökunta päiväkodissa tekee hyvin pitkälti samaa työtä vaikka nimikkeet ja koulutukset ovat erilaisia. Lastenhoitajienkin koulutuksia on monenlaisia. Esimerkiksi lastenohjaajan koulutus sisältää 2 vuotta nimenomaan pienten lasten kasvatuksen opettelua.
Päiväkodin toiminnan päätarkoitus on lasten hoitaminen sellaisina aikoina, kun lasten vanhemmilla ei itsellään ole siihen aikaa. Muut tarkoitukset ovat nykyisistä nimityksistä ("varhaiskasvatus") huolimatta toissijaisia, ja se, että näistä toissijaisista tarkoituksista yritetään väen väkisin tehdä toiminnan päätarkoitusta on suurin yksittäinen syy sille, että päiväkodit ovat kriisissä.
Normaali lapsi ei tarvitse päiväkotia tasapainoisen kehityksen tai varsinkaan koulumenestyksen varmistamiseen. Poikkeuksia tähän ovat lähinnä sellaiset perheet joiden kotioloissa on oikeasti jotain todella pahasti pielessä (esimerkiksi liittyen vanhempien terveys- tai päihdeongelmiin) ja toisaalta sellaiset perheet missä kotikieli on eri kuin lasten tuleva koulunkäyntikieli eikä lapsille ole muuta keinoa opettaa sitä koulunkäyntikieltä.
Voitko kertoa, mihin perustat nämä mielipiteesi? Minä tiedän monta varhaiskasvatuksen ja luokanopettajaa, ketkä toimivat onnistuneesti positiivisen pedagogiikan mukaisesti. Positiivinen pedagogiikka on koulutuksen eri asteilla käytössä monissa eri maissa, sen käytöstä ja vaikutuksista on paljon tutkimustietoa.
Päiväkotitoiminnan päätarkoitus ei koskaan ole ollut olla lasten hoitopaikka vanhempien työpäivän ajan. Suomalainen lastentarha perustuu Fröbelin ajatuksiin: "Fröbel vertasi kasvattajaa kasveistaan huolehtivaan puutarhuriin. Fröbelin mukaan kasvattajien tulisi hoitaa ja tukea lapsen kehitystä kohti itsenäistä, ajattelevaa, tuntevaa ja luovaa oppijaa. Aikuisen ja lapsen välisen suhteen tulisi olla lämmin, kunnioittava, interaktiivinen ja älyllisesti osallistava, ei alistava." Pedagogiikka on ollut mukana suomalaisessa varhaiskasvatuksessa aikojen alusta saakka. Lastentarhat olivat 1900-luvun alussa osa kouluhallintoa ja siirtyivät vasta 20-luvulla osaksi sosiaalihallintoa, silloinkin väännön kautta.
Voisitko antaa jotain tueksi väitteellesi, ettei "normaali" lapsi tarvitse päiväkotia? Ja mikä on tämä "normaali" lapsi? Väitätkö todella, että kaikki varhaiskasvatusta koskeva tiede, jota tutkitaan sekä täällä että maailmalla todella paljon, on väärässä varhaiskasvatuksen hyödyn suhteen ja sinä täällä vauvapalstalla oikeassa tämän analyysisi kanssa? Ja vain koska sinusta tuntuu siltä?
Yrität pukea mielipiteesi tieteellisyyden kaapuun, vaikka todellisuudessa se on vain yksi mielipide muiden joukossa. Eri maissa on olemassa hyvin erilaisia lastentarhajärjestelmiä ja Suomessakin on monenlaista mielipidettä ja käytäntöä alan työntekijöillä. Varmasti jossakin ja joidenkin lasten kohdalla positiivinen kasvatus toimii, mutta niissä paikoissa missä se on käytössä ja missä lapset silti eivät yleensä tottele tai hyppivät seinille, se ei selkeästi toimi. Toki moni positiivinen kasvattaja saattaa olla sitä mieltä, ettei lasten edes tarvitse oppia tottelemaan päiväkodin hoitajia vaan esimerkiksi "tunnetaidot" ovat se tärkeä asia...
Päiväkotien ja perhepäivähoidon päätarkoitus on toimia hoitopaikkoina. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä vie lapsensa sinne nimenomaan hoitoon. Myös henkilökunta pääosin kokee, että esimerkiksi lasten hoitoaikojen minimointi on hyvä asia ja että esimerkiksi subjektiivinen oikeus päivähoitoon ei välttämättä ole toimiva järjestelmä. Eli että esimerkiksi kerho voisi olla lapselle parempi jos hoidon tarkoitus esimerkiksi on vain saada vanhemmille hiukan omaa aikaa ja tarjota lapselle leikkiseuraa tai sellaista järjestettyä ohjelmaa mitä ei itse järjestäisi. Myös niissä tilanteissa missä päiväkoti on kiinni, niin hoidostahan ihmiset huolehtivat eikä siitä, että heidän lastaan ei nyt varhaiskasvateta. Julkinen rahoituskin perustuu lähinnä tälle hoitofunktiolle.
Määritelmäni normaalille lapselle voit lukea ylläolevasta viestistä. Ja tosiaan käytännön kokemukset osoittavat, että normaalit kotihoidetut lapset pärjäävät hyvin koulussa. Päiväkodin voi siis turvallisesti jättää käymättä useimmissa tapauksissa. Sen sijaan esimerkiksi koulun alaluokkia ei voi turvallisesti jättää käymättä, vaan se lapsi joka aloittaisi koulunkäynnin vasta esimerkiksi 4. luokalta olisi isoissa vaikeuksissa. Ei ole olemassa mitään sellaista varhaiskasvatusta tutkivaa tiedettä joka olisi jotenkin osoittanut, että päiväkoti on välttämätön normaalin lapsen kehitykselle. Toki asiaa on tutkittu, ja tuloksia on monenlaisia niin kuin kasvatusalalla muutenkin. Sieltä sitten voi valita mieleisensä tutkimuksen jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä äidin helmoissa kasvaneella tenavalla on paljon kiinniotettavaa verrattuna tarhan käyneisiin. Onkohan esimerkiksi tutkittu koulukiusatuksi tulemisen ja tarhankäynnin/-käymättömyyden yhteyttä? Aivan ehdottomasti tulisi lisätä paukkuja siihen että opettajia on tarhoissa riittävästi. Niitä saa rahalla eli paremmalla palkalla. Lapsia syntyy aina vain vähemmän. Ei ole varaa antaa yhdenkään syrjäytyä aikuisiällä, ei kansantalousmielessä eikä moraalisestikaan.
Aihe on aivan liian politisoitunut, järkevää keskustelua ei synny. Osalle ihanne on pullantuoksuinen koti viljapellon laidassa jossa lapset kirmailevat Eemelilippis päässä, osa haaveilee preussilaisesta kurista ja näkee kasvatustieteen (niinkuin monen muunkin tieteen) pseudotieteenä, hömppänä. Huokaus.
T:Insinööri, kolmen lapsen isä
Missä ihmeen TARHOISSA? Muutenkin viestin on kirjoittanut täysin todellisuudesta vieraantunut ihminen.
Ei se nimenvaihdoilla kikkailulla muuksi muutu.
t. Keski-ikäinen joka ei ollut tarhassa ja jota kiusattiin koulussa.
Jos oletetaan että päiväkodissa järjestettävällä kasvatuksella on keskeinen merkitys lasten koulumenestykselle niin silloin kieltämättä herättää mielenkiintoa se fakta, että PISA-tulokset ovat heikentyneet selvästi 2000-luvun mittaan.
Menestyksen resepti taisikin olla se entisajan tarha preussilaisine kureineen jossa lapsia vain säilöttiin...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan vaan sivullisen vanhemman huomio, jonka lapsi on kohta menossa päiväkotiin. Olin sivarissa 13kk. ja työskentelin vuoden sen jälkeen päiväkodissa.
Kiva duuni. Minua ei haittaisi, vaikka ryhmässä ei olisi pätevää opea ( lastenhoitaja vai mitä sosiononemeja nykyään onkaan voi hyvin vetää ), en tarvitse mitään portfoliota, tai valokuvia, sen kummempaa havainnointii, mutta haluaisin, että siellö olisi sama henkilökunta läsnä kokoaja, eikä olisi kieliongelmia.
Kaikki tuki teille, teette hienoa duunia - välillä vaan vähän ihmettelen valituksen määrää - aika rento ja kiva duuni mielestäni.
Aika yksinkertainen juttu: fiksut aikuiset ihmiset valitsevat itse, millaisen lapsuuden lapselleen haluavat. Jos olet niin typerä, että mielestäsi kunnallisen päiväkodin mitkä tahansa duunarit huonolla palkalla ja ylisuurissa taaperoryhmissä ovat se sinun lapsesi juttu, niin sinne vaan.
Jos haluat lapsellesi alle kouluikäisen kehitykseen ja tarpeisiin vastaavan ympäristön, ota selvää, mitä se on. Sitten pyri tarjoamaan se. Ihan voi jo alkajaisiksi kysyä siltä lapselta, onko hän mieluummin kotona vai päiväkotilaitoksessa. Jos lapsi ei vielä puhu, katso hänen käytöstään ja ilmeitään matkalla päiväkotiin tai kotiin/mummolaan/perhepäivähoitoon/kaverille/sukulaiselle ja kuinka hän missäkin käyttäytyy.
Lukkoon meneviä, nurkissa hiippailevia ja koko päivän yksinään apaattisena vaeltelevia, nyyhkiviä, puhumattomia, ilmeettömiä tai aikuisen määräämiin joukkoihin ja "varhaiskasvatustoimiin" alistuvia sivustaseuraajia on päiväkodeissa todella monia 1-5-vuotiaita. Niitä ei ehdi huomata juuri kukaan, kun sen laumaa paimentavan yhden tai kahden aikuisen huomio menee niihin väkivaltaisesti, huutamalla, riehumalla, karkaamalla ja rikkomalla protestoivien perässä juoksemiseen.
Siellä koitetaan pitää kaikki elossa. Hiljaiseen käpertymiseen ei kuole niin nopeasti kuin korkealta hyppäämiseen, lyödyksi tulemiseen, auton alle juoksemiseen tai kuristamiseen.
Näkyy myös aikuisten selviytymisstrategioissa nämä kriisikäytöksen muodot: pakene, taistele tai jähmety.
Varsinaiset mielenterveyden ongelmat ja kehityksen häiriöt itsetuhoisuuksineen näkyvät vasta myöhemmin, sitten koulussa ja nuoruudessa sekä aikuisuudessa. Silloin ovat nykyiset varhaiskasvattajat jo eläkkeellä, muissa töissä tai vähintäänkin uusien teorioiden ja kasvatusohjeiden pauloissa jälleen uusien taaperoiden kanssa.
Vastuuta ei kanna kukaan muu kuin se vanhempi, jolla on huoltajavastuu lapsestaan. Jos hänkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia alalla olleena olen huomannut, että vaka-alalla toimii resurssipulan vuoksi säännöllisesti henkilöitä, joiden kasvatuksellinen osaamistaito, koulutus, psyykkinen kunto saati ryhmätyöskentelyn hahmottaminen ei ole paras mahdollinen. Tästä syystä poistunen alalta pysyvästi pikapuoliin sillä se, että huolestuttava tilanne korjautuu ei tapahdu hetkessä, saati tätä menoa koskaan enää asialliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos oletetaan että päiväkodissa järjestettävällä kasvatuksella on keskeinen merkitys lasten koulumenestykselle niin silloin kieltämättä herättää mielenkiintoa se fakta, että PISA-tulokset ovat heikentyneet selvästi 2000-luvun mittaan.
Menestyksen resepti taisikin olla se entisajan tarha preussilaisine kureineen jossa lapsia vain säilöttiin...?
Nyt et ota ollenkaan huomioon sitä, että myös opetussuunnitelmaa on uudistettu rajusti 2000-luvulla. Sillä on suuremmat vaikutukset PISA-tuloksiin kuin varhaiskasvatuksella. Myös lapsiaines on muuttunut ja suuri osa esim. niistä lukutaidottomista peruskoulusta valmistuneista ei ole osallistunut suomalaiseen varhaiskasvatukseen ollenkaan, koska ovat muuttaneet Suomeen vasta kouluikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen vaka-opiskelijoiden dissausketju tästä hyvästä keskustelusta on tullut?? Herranen aika. Kritiikille on toki aina paikkansa, mutta sen tulee olla todenmukaista ja asiallista sentään.
Voin omasta puolestani, yli 40 -vuotiaana vo -opiskelijana sanoa, etten tunnista yhtään mitään näistä jutuista todeksi. Ja olen kaikenlaisissa liemissä keitetty, en ole "kiltti kympin tyttö" (voiko v-mäisempää kiusaajasanontaa ollakaan!), en ole naivi ja työskentelen erityislasten parissa.
Ei meidän vuosikurssilta ole mitään cyborgiarmeijaa tulossa laminoidut tunnemittarit viuhuen ajamaan sosionomeja ulos kylmään ja pimeään syksyyn. Ihmiset keskustelevat meillä hyvinkin kriittisesti, haastavat luennoitsijoita, kyseenalaistavat, kyselevät. Myös moni opettajamme kyseenalaistaa sitä sun tätä "totuutta" ja luennoilla asiat puidaan monesta eri näkökulmasta. Esimerkkinä vaikka tuo opettajakeskeisyys: sitä meillä NIMENOMAAN juuri ihan viime viikon luennolla käsiteltiin kahdesta eri näkökulmasta: kriittisesti ja puolustavasti. Mitään yhtä oikeaa näkemystä ei syntynyt, ei sellaista usein noin vain siististi olekaan, tosielämässä.
Voisin kirjoittaa tästä pidempäänkin, mutta jään nyt kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan tätä. Sillä jotakin siellä takana on oltava, jos se saa näin hurjan reaktion aikaan.
Terkkuja muille HY:n opiskelijoille.
Kuinka moni teillä kyseenalaistaa tunnemittarit tai positiivisen kasvatuksen? Tai vaikka sen, että opettajille sovitetaan ryhmänjohtajan roolia (ikäänkuin hoitajilla ei olisi vuosien koulutusta alalle heilläkin)?
Tai kuinka moni on sitä mieltä, että varhaiskasvatuslain käyttöönotto oli virhe ja ettei päikky todellakaan ole "erottamaton osa lapsen oppimispolkua"?
Miksi pitäisi kyseenalaistaa tunnemittarit ja positiivinen pedagogiikka tai ajatella, että varhaiskasvatuslaki oli virhe? Itse en osaisi luontevasti käyttää tunnemittaria, mutta varmasti kuvakortit voisi olla käytössä tunteiden sanoittamisen lisäksi. Positiivisesta pedagogiikasta en keksi mitään huonoa sanottavaa ja olen siihen mielestäni aika hyvin perehtynyt. Positiivinen pedagogiikkahan perustuu positiiviseen psykologiaan, jonka tavoitteena on lyhyesti sanottuna keskittyä rikki menneen ihmisen korjaamisen sijasta hyvinvoinnin kasvattamiseen kaikilla ihmisillä. Positiivisen pedagogiikan teoria täytyy tuntea todella vahvasti, jotta sitä voi toteuttaa. Ei voi vain ottaa jotain menetelmiä tai tapoja, muuten sen on vain päälleliimattua.
Mä olen kouluttautunut lastenhoitajaksi ja vain yksi vuosi opinnoista oli lanua, josta sekään kaikki ei ollut varhaislapsuuteen liittyvää. Ero lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksen välillä on valtava. Varhaiskasvatuksen opettaja on asiantuntija ja ehdottomasti tiimin pedagoginen johtaja, koska on koulutukseltaan ainut, jolla pedagogista osaamista on. Sama asia kun sanoisi, miksi luokanopettajan vastuulla on opettaminen vaikka koulunkäynninohjaaja olisi yhtä pätevä.
Varhaiskasvatus tuottaa tasa-arvoa, varhaiskasvatuksesta hyötyvät parhaiten heikossa sosioekonomisessa asemassa olevasta perheestä tulevat. Meillä monella on mielikuva, että lapsella on hyvä olla kotona ja pienen lapsen paras paikka on koti. Valitettavasti kaikilla ei ole näin. Perheissä voi olla monenlaista haastetta tai elämäntilannetta, jossa vanhemmat eivät pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Monet eivät myöskään jaksa kotona lasten kanssa olemista, koska se on nykyään hyvin yksinäistä. Monilla ei ole tukiverkkoa ja lapsille ei löydy sosiaalista vertaisverkostoa, ei välttämättä yhtäkään kaveria naapurustosta tai leikkipuistoista.
Omat lapset ovat menneet päiväkotiin 3- ja 1,5-vuotiaina. Molemmat ovat aina rakastaneet päiväkotia ja siellä olemista, erityisesti toisia lapsia ja leikkimistä heidän kanssaan. Koen, että varhaiskasvatus on todellakin tukenut heidän kasvua ja kehitystä. Vaikka omilla lapsilla on hyvä ja rakastava koti, jossa äitinä on varhaiskasvatuksen ammattilainen, niin koen, että he olisivat jääneet paljosta paitsi ilman päiväkotia. Ainakin vertaissuhteista ja hyvistä leikeistä isolla porukalla sekä siten tärkeistä sosiaalisista taidoista.
Mielestäni varhaiskasvatukselle kuuluu ehdottoman tärkeä rooli osana oppimispolkua, sillä niin monet oppimisen kannalta tärkeät asiat opitaan ennen kouluikää ja kaikki eivät näitä taitoja kotona pysty harjoittamaan. Ja vertaissuhdetaitoja ei mielestäni voi olla painottamatta liikaa, lapselle on tärkeää jo pienestä saakka saada positiivisia kokemuksia vertaisten kanssa toimisesta sekä ryhmään kuulumisesta. Mielestäni se on haastavaa nykyaikana kotona oleville lapsille, sillä kuitenkin suurin osa muista lapsista on päiväkodissa päivät ja taloyhtiön leikkipaikalla tai leikkipuistoissa ei juuri ole ketään, kenen kanssa luoda vertaissuhteita.
Positiivinen kasvatus on oma todellisuutensa. Teoria edellä luotu kehitelmä joka ehkä on täydellinen sen teorian näkökulmasta, mutta käytännön elämässä sitten jotain ihan muuta. Erittäin harvoilla on halua (tai mahdollisuuttakaan) lähteä syvällisesti tutustumaan positiivisen kasvatuksen teoriaan voidakseen toteuttaa sitä tarkoitetussa muodossa. Ja vaikka olisi, niin toteutukseen ei varsinkaan ammattikasvattajilla yleensä riitä aika. Kun vielä otetaan huomioon se, että tällä hetkellä varsinkin päiväkodeissa on työnjohdon taholta erittäin kova paine sille, että kaikki käyttäisivät positiivista kasvatusta, niin tästä ei voi oikein syntyä muuta kuin katastrofi. Levottomuus ja kurittomuus lasten keskuudessa lisääntyy rajusti, kun vanhoja keinoja millä kuria pidettiin ei saa enää käyttää, ja myöskään positiivisella kasvatuksella ei saada tuloksia aikaan.
Lastenhoitajien vertaaminen koulunkäynninohjaajiin ei ole relevantti. Päiväkoti ei ole mikään koulu eikä siellä ole sellaista roolien tai työtehtävien eroa kuin mitä esimerkiksi luokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan välillä on. Kasvatusvastuullinen henkilökunta päiväkodissa tekee hyvin pitkälti samaa työtä vaikka nimikkeet ja koulutukset ovat erilaisia. Lastenhoitajienkin koulutuksia on monenlaisia. Esimerkiksi lastenohjaajan koulutus sisältää 2 vuotta nimenomaan pienten lasten kasvatuksen opettelua.
Päiväkodin toiminnan päätarkoitus on lasten hoitaminen sellaisina aikoina, kun lasten vanhemmilla ei itsellään ole siihen aikaa. Muut tarkoitukset ovat nykyisistä nimityksistä ("varhaiskasvatus") huolimatta toissijaisia, ja se, että näistä toissijaisista tarkoituksista yritetään väen väkisin tehdä toiminnan päätarkoitusta on suurin yksittäinen syy sille, että päiväkodit ovat kriisissä.
Normaali lapsi ei tarvitse päiväkotia tasapainoisen kehityksen tai varsinkaan koulumenestyksen varmistamiseen. Poikkeuksia tähän ovat lähinnä sellaiset perheet joiden kotioloissa on oikeasti jotain todella pahasti pielessä (esimerkiksi liittyen vanhempien terveys- tai päihdeongelmiin) ja toisaalta sellaiset perheet missä kotikieli on eri kuin lasten tuleva koulunkäyntikieli eikä lapsille ole muuta keinoa opettaa sitä koulunkäyntikieltä.
Voitko kertoa, mihin perustat nämä mielipiteesi? Minä tiedän monta varhaiskasvatuksen ja luokanopettajaa, ketkä toimivat onnistuneesti positiivisen pedagogiikan mukaisesti. Positiivinen pedagogiikka on koulutuksen eri asteilla käytössä monissa eri maissa, sen käytöstä ja vaikutuksista on paljon tutkimustietoa.
Päiväkotitoiminnan päätarkoitus ei koskaan ole ollut olla lasten hoitopaikka vanhempien työpäivän ajan. Suomalainen lastentarha perustuu Fröbelin ajatuksiin: "Fröbel vertasi kasvattajaa kasveistaan huolehtivaan puutarhuriin. Fröbelin mukaan kasvattajien tulisi hoitaa ja tukea lapsen kehitystä kohti itsenäistä, ajattelevaa, tuntevaa ja luovaa oppijaa. Aikuisen ja lapsen välisen suhteen tulisi olla lämmin, kunnioittava, interaktiivinen ja älyllisesti osallistava, ei alistava." Pedagogiikka on ollut mukana suomalaisessa varhaiskasvatuksessa aikojen alusta saakka. Lastentarhat olivat 1900-luvun alussa osa kouluhallintoa ja siirtyivät vasta 20-luvulla osaksi sosiaalihallintoa, silloinkin väännön kautta.
Voisitko antaa jotain tueksi väitteellesi, ettei "normaali" lapsi tarvitse päiväkotia? Ja mikä on tämä "normaali" lapsi? Väitätkö todella, että kaikki varhaiskasvatusta koskeva tiede, jota tutkitaan sekä täällä että maailmalla todella paljon, on väärässä varhaiskasvatuksen hyödyn suhteen ja sinä täällä vauvapalstalla oikeassa tämän analyysisi kanssa? Ja vain koska sinusta tuntuu siltä?
Yrität pukea mielipiteesi tieteellisyyden kaapuun, vaikka todellisuudessa se on vain yksi mielipide muiden joukossa. Eri maissa on olemassa hyvin erilaisia lastentarhajärjestelmiä ja Suomessakin on monenlaista mielipidettä ja käytäntöä alan työntekijöillä. Varmasti jossakin ja joidenkin lasten kohdalla positiivinen kasvatus toimii, mutta niissä paikoissa missä se on käytössä ja missä lapset silti eivät yleensä tottele tai hyppivät seinille, se ei selkeästi toimi. Toki moni positiivinen kasvattaja saattaa olla sitä mieltä, ettei lasten edes tarvitse oppia tottelemaan päiväkodin hoitajia vaan esimerkiksi "tunnetaidot" ovat se tärkeä asia...
Päiväkotien ja perhepäivähoidon päätarkoitus on toimia hoitopaikkoina. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä vie lapsensa sinne nimenomaan hoitoon. Myös henkilökunta pääosin kokee, että esimerkiksi lasten hoitoaikojen minimointi on hyvä asia ja että esimerkiksi subjektiivinen oikeus päivähoitoon ei välttämättä ole toimiva järjestelmä. Eli että esimerkiksi kerho voisi olla lapselle parempi jos hoidon tarkoitus esimerkiksi on vain saada vanhemmille hiukan omaa aikaa ja tarjota lapselle leikkiseuraa tai sellaista järjestettyä ohjelmaa mitä ei itse järjestäisi. Myös niissä tilanteissa missä päiväkoti on kiinni, niin hoidostahan ihmiset huolehtivat eikä siitä, että heidän lastaan ei nyt varhaiskasvateta. Julkinen rahoituskin perustuu lähinnä tälle hoitofunktiolle.
Määritelmäni normaalille lapselle voit lukea ylläolevasta viestistä. Ja tosiaan käytännön kokemukset osoittavat, että normaalit kotihoidetut lapset pärjäävät hyvin koulussa. Päiväkodin voi siis turvallisesti jättää käymättä useimmissa tapauksissa. Sen sijaan esimerkiksi koulun alaluokkia ei voi turvallisesti jättää käymättä, vaan se lapsi joka aloittaisi koulunkäynnin vasta esimerkiksi 4. luokalta olisi isoissa vaikeuksissa. Ei ole olemassa mitään sellaista varhaiskasvatusta tutkivaa tiedettä joka olisi jotenkin osoittanut, että päiväkoti on välttämätön normaalin lapsen kehitykselle. Toki asiaa on tutkittu, ja tuloksia on monenlaisia niin kuin kasvatusalalla muutenkin. Sieltä sitten voi valita mieleisensä tutkimuksen jos haluaa.
Mielestäni tämä positiivisen pedagogiikan kritiikki on väärin kohdennettua. Ei ehkä ymmärretä, että positiivinen pedagogiikka kyllä toimii, mutta hitaammin kuin autoritaarinen kasvatus. Ihminen oppii kahdella tavalla: toiston tai trauman kautta. Positiivinen kasvatus nojaa toistoon ja toistot vaativat aikaa, eivätkä toimi heti. Siitä voi tulla sellainen olo, että homma ei toimi yhtään kun se ei toimi kuukausiin. Trauman kautta opettaminen voisi toimia heti. Mutta siinä tosiaan aiheutetaan trauma (nolaaminen, pelko väkivallasta jne.. sitä "hyvää vanhaa kasvatusta"). Sitten sellainen asiakin, että ihminen ihan oikeasti toistaa kokemaansa. Jos lapsi saa tarpeeksi pitkään ystävällistä kohtelua, hänestä tulee kyllä ystävällinen. Ihmiset, joille vaikkapa huudetaan, oppivat vain huutamaan itsekin. En nyt puolustele inkluusiota, 1-vuotiaana aloitettua päiväkotiuraa tai suuria ryhmäkokoja, mutta noin lähtökohtaisesti, kritiikin pitäisi kohdentua näihin, eikä siihen positiiviseen pedagokiikkaan, koska kyllä se (oikeassa ympäristössä) toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oletetaan että päiväkodissa järjestettävällä kasvatuksella on keskeinen merkitys lasten koulumenestykselle niin silloin kieltämättä herättää mielenkiintoa se fakta, että PISA-tulokset ovat heikentyneet selvästi 2000-luvun mittaan.
Menestyksen resepti taisikin olla se entisajan tarha preussilaisine kureineen jossa lapsia vain säilöttiin...?
Nyt et ota ollenkaan huomioon sitä, että myös opetussuunnitelmaa on uudistettu rajusti 2000-luvulla. Sillä on suuremmat vaikutukset PISA-tuloksiin kuin varhaiskasvatuksella. Myös lapsiaines on muuttunut ja suuri osa esim. niistä lukutaidottomista peruskoulusta valmistuneista ei ole osallistunut suomalaiseen varhaiskasvatukseen ollenkaan, koska ovat muuttaneet Suomeen vasta kouluikäisenä.
Opetussuunnitelmia on uudistettu aika samantapaiseen suuntaan kuin päiväkotejakin. Autoritäärisyyttä ja aikuisjohtoisuutta on vähennetty ja suunnittelua ja projekteja on lisätty.
"Mielestäni tämä positiivisen pedagogiikan kritiikki on väärin kohdennettua. Ei ehkä ymmärretä, että positiivinen pedagogiikka kyllä toimii, mutta hitaammin kuin autoritaarinen kasvatus. Ihminen oppii kahdella tavalla: toiston tai trauman kautta. Positiivinen kasvatus nojaa toistoon ja toistot vaativat aikaa, eivätkä toimi heti. Siitä voi tulla sellainen olo, että homma ei toimi yhtään kun se ei toimi kuukausiin. Trauman kautta opettaminen voisi toimia heti. Mutta siinä tosiaan aiheutetaan trauma (nolaaminen, pelko väkivallasta jne.. sitä "hyvää vanhaa kasvatusta"). Sitten sellainen asiakin, että ihminen ihan oikeasti toistaa kokemaansa. Jos lapsi saa tarpeeksi pitkään ystävällistä kohtelua, hänestä tulee kyllä ystävällinen. Ihmiset, joille vaikkapa huudetaan, oppivat vain huutamaan itsekin. En nyt puolustele inkluusiota, 1-vuotiaana aloitettua päiväkotiuraa tai suuria ryhmäkokoja, mutta noin lähtökohtaisesti, kritiikin pitäisi kohdentua näihin, eikä siihen positiiviseen pedagokiikkaan, koska kyllä se (oikeassa ympäristössä) toimii."
Voisitko koittaa esittää tuon asiasi positiivisen pedagogiikan keinoin, etkä vain koko ajan jankuttaa omaa näkemystäsi ja kieltää, vähätellä ja arvottaa negatiivisesti muiden näkemykset.
Kommenttisi ovat lisäksi niin pitkiä, että ne vievät kaiken tilan muilta keskustelijoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen vaka-opiskelijoiden dissausketju tästä hyvästä keskustelusta on tullut?? Herranen aika. Kritiikille on toki aina paikkansa, mutta sen tulee olla todenmukaista ja asiallista sentään.
Voin omasta puolestani, yli 40 -vuotiaana vo -opiskelijana sanoa, etten tunnista yhtään mitään näistä jutuista todeksi. Ja olen kaikenlaisissa liemissä keitetty, en ole "kiltti kympin tyttö" (voiko v-mäisempää kiusaajasanontaa ollakaan!), en ole naivi ja työskentelen erityislasten parissa.
Ei meidän vuosikurssilta ole mitään cyborgiarmeijaa tulossa laminoidut tunnemittarit viuhuen ajamaan sosionomeja ulos kylmään ja pimeään syksyyn. Ihmiset keskustelevat meillä hyvinkin kriittisesti, haastavat luennoitsijoita, kyseenalaistavat, kyselevät. Myös moni opettajamme kyseenalaistaa sitä sun tätä "totuutta" ja luennoilla asiat puidaan monesta eri näkökulmasta. Esimerkkinä vaikka tuo opettajakeskeisyys: sitä meillä NIMENOMAAN juuri ihan viime viikon luennolla käsiteltiin kahdesta eri näkökulmasta: kriittisesti ja puolustavasti. Mitään yhtä oikeaa näkemystä ei syntynyt, ei sellaista usein noin vain siististi olekaan, tosielämässä.
Voisin kirjoittaa tästä pidempäänkin, mutta jään nyt kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan tätä. Sillä jotakin siellä takana on oltava, jos se saa näin hurjan reaktion aikaan.
Terkkuja muille HY:n opiskelijoille.
Kuinka moni teillä kyseenalaistaa tunnemittarit tai positiivisen kasvatuksen? Tai vaikka sen, että opettajille sovitetaan ryhmänjohtajan roolia (ikäänkuin hoitajilla ei olisi vuosien koulutusta alalle heilläkin)?
Tai kuinka moni on sitä mieltä, että varhaiskasvatuslain käyttöönotto oli virhe ja ettei päikky todellakaan ole "erottamaton osa lapsen oppimispolkua"?
Miksi pitäisi kyseenalaistaa tunnemittarit ja positiivinen pedagogiikka tai ajatella, että varhaiskasvatuslaki oli virhe? Itse en osaisi luontevasti käyttää tunnemittaria, mutta varmasti kuvakortit voisi olla käytössä tunteiden sanoittamisen lisäksi. Positiivisesta pedagogiikasta en keksi mitään huonoa sanottavaa ja olen siihen mielestäni aika hyvin perehtynyt. Positiivinen pedagogiikkahan perustuu positiiviseen psykologiaan, jonka tavoitteena on lyhyesti sanottuna keskittyä rikki menneen ihmisen korjaamisen sijasta hyvinvoinnin kasvattamiseen kaikilla ihmisillä. Positiivisen pedagogiikan teoria täytyy tuntea todella vahvasti, jotta sitä voi toteuttaa. Ei voi vain ottaa jotain menetelmiä tai tapoja, muuten sen on vain päälleliimattua.
Mä olen kouluttautunut lastenhoitajaksi ja vain yksi vuosi opinnoista oli lanua, josta sekään kaikki ei ollut varhaislapsuuteen liittyvää. Ero lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksen välillä on valtava. Varhaiskasvatuksen opettaja on asiantuntija ja ehdottomasti tiimin pedagoginen johtaja, koska on koulutukseltaan ainut, jolla pedagogista osaamista on. Sama asia kun sanoisi, miksi luokanopettajan vastuulla on opettaminen vaikka koulunkäynninohjaaja olisi yhtä pätevä.
Varhaiskasvatus tuottaa tasa-arvoa, varhaiskasvatuksesta hyötyvät parhaiten heikossa sosioekonomisessa asemassa olevasta perheestä tulevat. Meillä monella on mielikuva, että lapsella on hyvä olla kotona ja pienen lapsen paras paikka on koti. Valitettavasti kaikilla ei ole näin. Perheissä voi olla monenlaista haastetta tai elämäntilannetta, jossa vanhemmat eivät pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Monet eivät myöskään jaksa kotona lasten kanssa olemista, koska se on nykyään hyvin yksinäistä. Monilla ei ole tukiverkkoa ja lapsille ei löydy sosiaalista vertaisverkostoa, ei välttämättä yhtäkään kaveria naapurustosta tai leikkipuistoista.
Omat lapset ovat menneet päiväkotiin 3- ja 1,5-vuotiaina. Molemmat ovat aina rakastaneet päiväkotia ja siellä olemista, erityisesti toisia lapsia ja leikkimistä heidän kanssaan. Koen, että varhaiskasvatus on todellakin tukenut heidän kasvua ja kehitystä. Vaikka omilla lapsilla on hyvä ja rakastava koti, jossa äitinä on varhaiskasvatuksen ammattilainen, niin koen, että he olisivat jääneet paljosta paitsi ilman päiväkotia. Ainakin vertaissuhteista ja hyvistä leikeistä isolla porukalla sekä siten tärkeistä sosiaalisista taidoista.
Mielestäni varhaiskasvatukselle kuuluu ehdottoman tärkeä rooli osana oppimispolkua, sillä niin monet oppimisen kannalta tärkeät asiat opitaan ennen kouluikää ja kaikki eivät näitä taitoja kotona pysty harjoittamaan. Ja vertaissuhdetaitoja ei mielestäni voi olla painottamatta liikaa, lapselle on tärkeää jo pienestä saakka saada positiivisia kokemuksia vertaisten kanssa toimisesta sekä ryhmään kuulumisesta. Mielestäni se on haastavaa nykyaikana kotona oleville lapsille, sillä kuitenkin suurin osa muista lapsista on päiväkodissa päivät ja taloyhtiön leikkipaikalla tai leikkipuistoissa ei juuri ole ketään, kenen kanssa luoda vertaissuhteita.
Positiivinen kasvatus on oma todellisuutensa. Teoria edellä luotu kehitelmä joka ehkä on täydellinen sen teorian näkökulmasta, mutta käytännön elämässä sitten jotain ihan muuta. Erittäin harvoilla on halua (tai mahdollisuuttakaan) lähteä syvällisesti tutustumaan positiivisen kasvatuksen teoriaan voidakseen toteuttaa sitä tarkoitetussa muodossa. Ja vaikka olisi, niin toteutukseen ei varsinkaan ammattikasvattajilla yleensä riitä aika. Kun vielä otetaan huomioon se, että tällä hetkellä varsinkin päiväkodeissa on työnjohdon taholta erittäin kova paine sille, että kaikki käyttäisivät positiivista kasvatusta, niin tästä ei voi oikein syntyä muuta kuin katastrofi. Levottomuus ja kurittomuus lasten keskuudessa lisääntyy rajusti, kun vanhoja keinoja millä kuria pidettiin ei saa enää käyttää, ja myöskään positiivisella kasvatuksella ei saada tuloksia aikaan.
Lastenhoitajien vertaaminen koulunkäynninohjaajiin ei ole relevantti. Päiväkoti ei ole mikään koulu eikä siellä ole sellaista roolien tai työtehtävien eroa kuin mitä esimerkiksi luokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan välillä on. Kasvatusvastuullinen henkilökunta päiväkodissa tekee hyvin pitkälti samaa työtä vaikka nimikkeet ja koulutukset ovat erilaisia. Lastenhoitajienkin koulutuksia on monenlaisia. Esimerkiksi lastenohjaajan koulutus sisältää 2 vuotta nimenomaan pienten lasten kasvatuksen opettelua.
Päiväkodin toiminnan päätarkoitus on lasten hoitaminen sellaisina aikoina, kun lasten vanhemmilla ei itsellään ole siihen aikaa. Muut tarkoitukset ovat nykyisistä nimityksistä ("varhaiskasvatus") huolimatta toissijaisia, ja se, että näistä toissijaisista tarkoituksista yritetään väen väkisin tehdä toiminnan päätarkoitusta on suurin yksittäinen syy sille, että päiväkodit ovat kriisissä.
Normaali lapsi ei tarvitse päiväkotia tasapainoisen kehityksen tai varsinkaan koulumenestyksen varmistamiseen. Poikkeuksia tähän ovat lähinnä sellaiset perheet joiden kotioloissa on oikeasti jotain todella pahasti pielessä (esimerkiksi liittyen vanhempien terveys- tai päihdeongelmiin) ja toisaalta sellaiset perheet missä kotikieli on eri kuin lasten tuleva koulunkäyntikieli eikä lapsille ole muuta keinoa opettaa sitä koulunkäyntikieltä.
Voitko kertoa, mihin perustat nämä mielipiteesi? Minä tiedän monta varhaiskasvatuksen ja luokanopettajaa, ketkä toimivat onnistuneesti positiivisen pedagogiikan mukaisesti. Positiivinen pedagogiikka on koulutuksen eri asteilla käytössä monissa eri maissa, sen käytöstä ja vaikutuksista on paljon tutkimustietoa.
Päiväkotitoiminnan päätarkoitus ei koskaan ole ollut olla lasten hoitopaikka vanhempien työpäivän ajan. Suomalainen lastentarha perustuu Fröbelin ajatuksiin: "Fröbel vertasi kasvattajaa kasveistaan huolehtivaan puutarhuriin. Fröbelin mukaan kasvattajien tulisi hoitaa ja tukea lapsen kehitystä kohti itsenäistä, ajattelevaa, tuntevaa ja luovaa oppijaa. Aikuisen ja lapsen välisen suhteen tulisi olla lämmin, kunnioittava, interaktiivinen ja älyllisesti osallistava, ei alistava." Pedagogiikka on ollut mukana suomalaisessa varhaiskasvatuksessa aikojen alusta saakka. Lastentarhat olivat 1900-luvun alussa osa kouluhallintoa ja siirtyivät vasta 20-luvulla osaksi sosiaalihallintoa, silloinkin väännön kautta.
Voisitko antaa jotain tueksi väitteellesi, ettei "normaali" lapsi tarvitse päiväkotia? Ja mikä on tämä "normaali" lapsi? Väitätkö todella, että kaikki varhaiskasvatusta koskeva tiede, jota tutkitaan sekä täällä että maailmalla todella paljon, on väärässä varhaiskasvatuksen hyödyn suhteen ja sinä täällä vauvapalstalla oikeassa tämän analyysisi kanssa? Ja vain koska sinusta tuntuu siltä?
Yrität pukea mielipiteesi tieteellisyyden kaapuun, vaikka todellisuudessa se on vain yksi mielipide muiden joukossa. Eri maissa on olemassa hyvin erilaisia lastentarhajärjestelmiä ja Suomessakin on monenlaista mielipidettä ja käytäntöä alan työntekijöillä. Varmasti jossakin ja joidenkin lasten kohdalla positiivinen kasvatus toimii, mutta niissä paikoissa missä se on käytössä ja missä lapset silti eivät yleensä tottele tai hyppivät seinille, se ei selkeästi toimi. Toki moni positiivinen kasvattaja saattaa olla sitä mieltä, ettei lasten edes tarvitse oppia tottelemaan päiväkodin hoitajia vaan esimerkiksi "tunnetaidot" ovat se tärkeä asia...
Päiväkotien ja perhepäivähoidon päätarkoitus on toimia hoitopaikkoina. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä vie lapsensa sinne nimenomaan hoitoon. Myös henkilökunta pääosin kokee, että esimerkiksi lasten hoitoaikojen minimointi on hyvä asia ja että esimerkiksi subjektiivinen oikeus päivähoitoon ei välttämättä ole toimiva järjestelmä. Eli että esimerkiksi kerho voisi olla lapselle parempi jos hoidon tarkoitus esimerkiksi on vain saada vanhemmille hiukan omaa aikaa ja tarjota lapselle leikkiseuraa tai sellaista järjestettyä ohjelmaa mitä ei itse järjestäisi. Myös niissä tilanteissa missä päiväkoti on kiinni, niin hoidostahan ihmiset huolehtivat eikä siitä, että heidän lastaan ei nyt varhaiskasvateta. Julkinen rahoituskin perustuu lähinnä tälle hoitofunktiolle.
Määritelmäni normaalille lapselle voit lukea ylläolevasta viestistä. Ja tosiaan käytännön kokemukset osoittavat, että normaalit kotihoidetut lapset pärjäävät hyvin koulussa. Päiväkodin voi siis turvallisesti jättää käymättä useimmissa tapauksissa. Sen sijaan esimerkiksi koulun alaluokkia ei voi turvallisesti jättää käymättä, vaan se lapsi joka aloittaisi koulunkäynnin vasta esimerkiksi 4. luokalta olisi isoissa vaikeuksissa. Ei ole olemassa mitään sellaista varhaiskasvatusta tutkivaa tiedettä joka olisi jotenkin osoittanut, että päiväkoti on välttämätön normaalin lapsen kehitykselle. Toki asiaa on tutkittu, ja tuloksia on monenlaisia niin kuin kasvatusalalla muutenkin. Sieltä sitten voi valita mieleisensä tutkimuksen jos haluaa.
Mielestäni tämä positiivisen pedagogiikan kritiikki on väärin kohdennettua. Ei ehkä ymmärretä, että positiivinen pedagogiikka kyllä toimii, mutta hitaammin kuin autoritaarinen kasvatus. Ihminen oppii kahdella tavalla: toiston tai trauman kautta. Positiivinen kasvatus nojaa toistoon ja toistot vaativat aikaa, eivätkä toimi heti. Siitä voi tulla sellainen olo, että homma ei toimi yhtään kun se ei toimi kuukausiin. Trauman kautta opettaminen voisi toimia heti. Mutta siinä tosiaan aiheutetaan trauma (nolaaminen, pelko väkivallasta jne.. sitä "hyvää vanhaa kasvatusta"). Sitten sellainen asiakin, että ihminen ihan oikeasti toistaa kokemaansa. Jos lapsi saa tarpeeksi pitkään ystävällistä kohtelua, hänestä tulee kyllä ystävällinen. Ihmiset, joille vaikkapa huudetaan, oppivat vain huutamaan itsekin. En nyt puolustele inkluusiota, 1-vuotiaana aloitettua päiväkotiuraa tai suuria ryhmäkokoja, mutta noin lähtökohtaisesti, kritiikin pitäisi kohdentua näihin, eikä siihen positiiviseen pedagokiikkaan, koska kyllä se (oikeassa ympäristössä) toimii.
Ei ole aikaa odotella vuosia, kuukausia tai välttämättä edes viikkoja sitä, että josko lapsi ehkä lopettaisi vaarallisen, häiriköivän tai härnäävän käytöksen. Erityisesti isoissa ryhmissä on tärkeä saada nopeasti rauha maahan ja arki toimivaksi.
Jos lasten huono käytös jatkuu kuukausiakin, niin siitä myös muodostuu herkästi "kulttuuri" ryhmän lasten keskuuteen. Lapset oppivat toisiltaan siinä missä aikuisiltakin. Jopa yksi ainoa poikkeuksellisen kuriton ja toisia määräilevä lapsi saattaa aiheuttaa kulttuurin syntymisen ryhmään.
Myös tuo loputon traumojen aiheuttamisen pelko on hyvin vahingollinen piirre positiivisessa kasvatuksessa. Positiivisen kasvatuksen piirissä pyritään luomaan lapsista kuva erittäin herkästi rikki menevinä olentoina jotka eivät kestä juuri mitään vastoinkäymisiä (kuten rankaisua tai pakottamista) menemättä särölle. Sitten nähdään niitä tapauksia missä aikuiset ovat aseettomia lapsen edessä samaan aikaan, kun lapsi itse painostaa aikuisia kaikilla mahdollisilla keinoilla ilman pidäkkeitä.