Lue keskustelun säännöt.
Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
10.10.2021 |
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19694)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Onpa todellisuudesta irrallaan oleva kirjoitus.
Kunnallinen päiväkoti on kunnallinen päiväkoti ja sitä ohjaavat kuntalainsäädäntö, varhaiskasvatusta ohjaavat normit ja säädökset ja työntekoa työlainsäädäntö.
Kunta voi myöntää myös toimilupia "yrittäjähenkisille" yksityisille toimijoille, jos katsoo toiminnan lakien ja vaatimusten mukaiseksi. Yritystoimintaa valvotaan. Yrittäjä kantaa yrityksensä toiminnan riskin, joka on Suomessa suuri. Yrittäjä laskuttaa itse määrittelemänsä hinnan toiminnastaan ja tekee rahallista voittoa. Muuten yritys menee konkurssiin.
Kuntatyöntekijä ei ole yrittäjä eikä yrityshenkinen, koska ei määrittele itse tekemänsä työn hintaa. Hinta (eli palkka) ja työsuhde-edut perustuvat työsopimuksessa ja yleissitovissa työehtosopimuksissa määriteltyyn tasoon. Palkka suhteutetaan ennalta sovittuun työaikaan, työpaikkaan ja työtehtäviin. Sopimus sitoo kumpaakin osapuolta.
En käsitä, mistä ihmeen pilvilinnoista sinä puhut. Tässä ketjussa keskustellaan aikuisten ty}öelämästä.
No miten se "aikuisten työelämä" on päiväkodeissa sujunut?
Tunnolliset naiset ovat sitä vuosikymmeniä rakentaneet, ja lopputuloksena on puhe "kuntalainsäädännöstä, normeista, säädöksistä ja työlainsäädännöstä". Kuulostaa siltä, että varhaiskasvatuksesta on leikki kaukana!
Kannattaa kokeilla jotain uutta lähestymistapaa, tai edes ajatella sitä mahdollisuutena. Ei ne säädökset ole esteenä sille, että työntekijät sitoutuvat työhönsä ja hyvinvointi lisääntyy sekä aikuisilla että lapsilla. Tai sille, että jotkut eivät tyydy "tekemään kuten aina ennenkin" ja lyömään päätään siihen samaan seinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.
Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.
Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.
Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?
Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!
Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.
Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?
Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.
Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.
Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.
Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.
"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.
Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.
Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.
Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.
Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.
T. Vakahoitaja
2vrk aikaa levätä ennen uutta viikkoa hullunmyllyssä. Kaipaan sitä aikaa, kun viikonloppu riitti palautumiseen ja oli levännyt olo ma-aamuna töihin mennessä, mutta siitä on ainakin 5v aikaa, kun viimeksi kokenut niin.
Onko kellään kokemusta siitä, että alle 3v oltaisiin laitettu integroituun ryhmään ja ei minään tuen tarpeisena vaan ns. normina? Eihän selllainen lapsi voi toimia mitenkään tukilapsena, kun on itsekin tarvitseva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
2vrk aikaa levätä ennen uutta viikkoa hullunmyllyssä. Kaipaan sitä aikaa, kun viikonloppu riitti palautumiseen ja oli levännyt olo ma-aamuna töihin mennessä, mutta siitä on ainakin 5v aikaa, kun viimeksi kokenut niin.
Sama täällä.
Yleensä perjantaina ahdistaa tuleva työviikko jo valmiiksi.
Nyt ei, sillä lomailen ensi viikon. 🤩
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään kokemusta siitä, että alle 3v oltaisiin laitettu integroituun ryhmään ja ei minään tuen tarpeisena vaan ns. normina? Eihän selllainen lapsi voi toimia mitenkään tukilapsena, kun on itsekin tarvitseva.
En ole kuullut että alle 3v olisi ns vertaislapsi. Kokemusta on kyllä erityisryhmästä, joka oli ihan kaaottinen, enkä olisi ikinä suostunut että edes oma yli 3v ns normaali lapsi olisi joutunut sinne tukilapseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään kokemusta siitä, että alle 3v oltaisiin laitettu integroituun ryhmään ja ei minään tuen tarpeisena vaan ns. normina? Eihän selllainen lapsi voi toimia mitenkään tukilapsena, kun on itsekin tarvitseva.
En ole kuullut että alle 3v olisi ns vertaislapsi. Kokemusta on kyllä erityisryhmästä, joka oli ihan kaaottinen, enkä olisi ikinä suostunut että edes oma yli 3v ns normaali lapsi olisi joutunut sinne tukilapseksi.
Alle 3v ei todellakaan pitäisi olla tukilapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.
Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.
Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.
Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?
Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!
Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.
Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?
Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.
Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.
Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.
Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.
"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.
Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.
Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.
Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.
Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.T. Vakahoitaja
Neurotieteen kehittymisen myötä on ymmärretty, että myös ei-ruumiillinen kuritus on lapsen kaltoinkohtelua ja väärin, eikä se sitä paitsi hyödytä mitään, koska pelolla kasvattaminen ei yksinkertaisesti toimi. Esimerkiksi jäähylle laittaminen ja holding aktivoivat tutkimusten mukaan lapsen aivoissa samat alueet kuin tukistaminen tai piiska.
Samaan aikaan myös lapsikuva on muuttunut radikaalisti. Vielä 10v sitten lapsi nähtiin kylmän harvitsevana olentona joka rationaalisesti navigoi palkintojen ja rangaistusten viidakossa. Nykyisin sen sijaan ymmärretään, että lapsen toiminnan keskeisimmät vaikuttimet ovat toisaalta tunteet ja toisaalta luottamussuhteen muodostuminen hänestä huolehtiviin aikuisiin. Tämä on johtanut positiivisen pedagogiikan ja tunnekasvatuksen kehittymiseen, missä lapsen luottamussuhdetta varhaiskasvattajiin vahvistetaan johdonmukaisesti positiivisin keinoin, ja samalla lapsen tunnetaitoja kehitetään, jotta lapsella on työkalut minkä avulla hän voi toimia itseään ja toisia vahingoittamatta vaikeissakin tunnetiloissa.
Enää (toisin kuin vielä 10v sitten) lasta ei vaikean tunnetilan sattuessa kuriteta tai hylätä, vaan hänet opetetaan nimeämään kulloinenkin tunne ja kerrotaan, että kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä sekä neuvotaan tapa jolla lapsi voi omaa tunnepääomaansa vahvistaen reagoida kyseiseen tunteeseen. Tässä hyvänä apuna ovat esimerkiksi tunnekortit jotka meillä ovat nykyisin kaikilla kasvattajilla käytössä.
T: toinen vakahoitaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.
Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.
Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.
Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?
Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!
Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.
Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?
Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.
Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.
Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.
Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.
"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.
Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.
Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.
Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.
Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.T. Vakahoitaja
Neurotieteen kehittymisen myötä on ymmärretty, että myös ei-ruumiillinen kuritus on lapsen kaltoinkohtelua ja väärin, eikä se sitä paitsi hyödytä mitään, koska pelolla kasvattaminen ei yksinkertaisesti toimi. Esimerkiksi jäähylle laittaminen ja holding aktivoivat tutkimusten mukaan lapsen aivoissa samat alueet kuin tukistaminen tai piiska.
Samaan aikaan myös lapsikuva on muuttunut radikaalisti. Vielä 10v sitten lapsi nähtiin kylmän harvitsevana olentona joka rationaalisesti navigoi palkintojen ja rangaistusten viidakossa. Nykyisin sen sijaan ymmärretään, että lapsen toiminnan keskeisimmät vaikuttimet ovat toisaalta tunteet ja toisaalta luottamussuhteen muodostuminen hänestä huolehtiviin aikuisiin. Tämä on johtanut positiivisen pedagogiikan ja tunnekasvatuksen kehittymiseen, missä lapsen luottamussuhdetta varhaiskasvattajiin vahvistetaan johdonmukaisesti positiivisin keinoin, ja samalla lapsen tunnetaitoja kehitetään, jotta lapsella on työkalut minkä avulla hän voi toimia itseään ja toisia vahingoittamatta vaikeissakin tunnetiloissa.
Enää (toisin kuin vielä 10v sitten) lasta ei vaikean tunnetilan sattuessa kuriteta tai hylätä, vaan hänet opetetaan nimeämään kulloinenkin tunne ja kerrotaan, että kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä sekä neuvotaan tapa jolla lapsi voi omaa tunnepääomaansa vahvistaen reagoida kyseiseen tunteeseen. Tässä hyvänä apuna ovat esimerkiksi tunnekortit jotka meillä ovat nykyisin kaikilla kasvattajilla käytössä.
T: toinen vakahoitaja
En yhtään tiedä mistä puhut, jäähy-sana on jo terminäkin iänvanha.
1.vakahoitaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.
Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.
Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.
Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?
Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!
Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.
Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?
Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.
Perinteinen kuri? Et kai tarkoita fyysistä kurittamista? Se on ollut laitonta 40v ja pelolla/kivulla ei lasta kasvateta, se on vain ja ainoastaan lapsen pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja väärin.
Vanhemmuus on useilla nykypäiväkotilasten vanhemmista aivan hukassa, se on 1 suurimpia selittäjiä lasten nepsyoireilussa.
Vanhempi ei kykene asettamaan rajoja, turvallisia, selkeitä, rutiininomaisesti (aikuiselle tylsää ja sitähän ei nyky 20-35v vanhemmat siedä) toistuvia rajoja.
"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.
Älylaitteet vievät suuren osan ajasta siellä kotona, myös lapsi istutetaan sellaisen äärelle, siitähän se rauha laskeutuu ja vanhempi saa "hengähtää", vaikka sitten joka ilta ja jopa tuntien ajan.
Ylipäätään maalaisjärki puuttuu monilta, ei ole keinoja olla sen lapsen kanssa, olla se aikuinen ja vanhempi vaan ollaan "aikuinen kaveri" joka haluaa tarjota lapselle vain sitä hattarahöttöä ja hyvää mieltä, aktiivisia ilta-ja vkonloppumenoja, mitä enemmän sitä parempi jne.
Lapsi ja lapsen hoito ja kasvatus, perusasioidenkin opettelu, ulkoistetaan mahdollisimman pitkälle varhaiskasvatukselle, myös loma-aikoina ja jopa 9-10h/pvässä 5pv/vkossa, hyvin pienestä jopa nippanappa 1v ikäisestä lähtien ja myös lapsen ollessa puolikuntoinen.
Kaiken tämän lisäksi lääketiede ja neurotiede kehittyy hurjaa vauhtia, lapsen neurokognitiivinen ja psykologinen kehitys, aivojen tutkimus ym, ei voi verrata nykytietämystä edes siihen "vain" 10v takaiseen tietämykseen.T. Vakahoitaja
Neurotieteen kehittymisen myötä on ymmärretty, että myös ei-ruumiillinen kuritus on lapsen kaltoinkohtelua ja väärin, eikä se sitä paitsi hyödytä mitään, koska pelolla kasvattaminen ei yksinkertaisesti toimi. Esimerkiksi jäähylle laittaminen ja holding aktivoivat tutkimusten mukaan lapsen aivoissa samat alueet kuin tukistaminen tai piiska.
Samaan aikaan myös lapsikuva on muuttunut radikaalisti. Vielä 10v sitten lapsi nähtiin kylmän harvitsevana olentona joka rationaalisesti navigoi palkintojen ja rangaistusten viidakossa. Nykyisin sen sijaan ymmärretään, että lapsen toiminnan keskeisimmät vaikuttimet ovat toisaalta tunteet ja toisaalta luottamussuhteen muodostuminen hänestä huolehtiviin aikuisiin. Tämä on johtanut positiivisen pedagogiikan ja tunnekasvatuksen kehittymiseen, missä lapsen luottamussuhdetta varhaiskasvattajiin vahvistetaan johdonmukaisesti positiivisin keinoin, ja samalla lapsen tunnetaitoja kehitetään, jotta lapsella on työkalut minkä avulla hän voi toimia itseään ja toisia vahingoittamatta vaikeissakin tunnetiloissa.
Enää (toisin kuin vielä 10v sitten) lasta ei vaikean tunnetilan sattuessa kuriteta tai hylätä, vaan hänet opetetaan nimeämään kulloinenkin tunne ja kerrotaan, että kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä sekä neuvotaan tapa jolla lapsi voi omaa tunnepääomaansa vahvistaen reagoida kyseiseen tunteeseen. Tässä hyvänä apuna ovat esimerkiksi tunnekortit jotka meillä ovat nykyisin kaikilla kasvattajilla käytössä.
T: toinen vakahoitaja
Minkä tahansa muun tieteen kuin taloustieteen näkökulmasta nykyiset päiväkotikäytännöt ja niiden "varhaiskasvatus" ovat sekä sinne vietyjen lasten että työntekijöiden kaltoinkohtelua.
Tuntuu siltä että Suomessa moraali on rappeutunut. Kukaan ei välitä lapsista. Raha ratkaisee ihan kaikessa. Niin hallituksen, asiantuntijoiden kuin vanhempienkin päätöksissä. Kaikkein irvokkainta on se, että lasten kaltoinkohtelu verhotaan lapsen eduksi ja oikeudeksi. Miksi Suomessa tehdään niin lyhytnäköisiä päätöksiä ja ratkaisuita? Usein tuntuu myös siltä, että on täysin vähäjärkisten ympäröimänä. Ei taida olla pelkkä tunne.
Vierailija kirjoitti:
"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.
Tiedän päiväkodin jossa henkilökuntaa on kielletty sanomasta lapsille "ei". Siellä siis on kiellettyä sanoa esim. "ei saa huutaa" ja sen sijaan pitää sanoa esimerkiksi "puhu rauhallisella äänellä".
Toisaalta voidaan myös miettiä, että mitä se ein sanominen hyödyttää, jos ei ole keinoja saada lasta tottelemaan. Loputon lapsen vieressä nalkuttaminen on aika turhaa hommaa ja on myös omiaan pilaamaan vanhemman tai hoitajan auktoriteetin, kun siinä todellakin alleviivataan lapselle, että hänen käytökselleen ei voida mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei" on kirosana vanhemmalle ja sitä myöten myös nykypäiväkoti-ikäisille ja myös koululaisille. Vanhempi ei kykene sanomaan lapselleen "ei", kieltämään asioita, piltillehän tulisi herranjumala sentään paha mieli joka taas näkyisi haastavana käytöksenä ja metelinä ja sitähän ei nykyvanhempi jaksa/siedä/osaa ottaa vastaan lainkaan.
Tiedän päiväkodin jossa henkilökuntaa on kielletty sanomasta lapsille "ei". Siellä siis on kiellettyä sanoa esim. "ei saa huutaa" ja sen sijaan pitää sanoa esimerkiksi "puhu rauhallisella äänellä".
Toisaalta voidaan myös miettiä, että mitä se ein sanominen hyödyttää, jos ei ole keinoja saada lasta tottelemaan. Loputon lapsen vieressä nalkuttaminen on aika turhaa hommaa ja on myös omiaan pilaamaan vanhemman tai hoitajan auktoriteetin, kun siinä todellakin alleviivataan lapselle, että hänen käytökselleen ei voida mitään."
Vaka-alalla päiväkodeissa henkilökunnan vaihtuvuus on todella vilkasta. Puhutaan heiluri-ovi- ilmiöstä. Tämä johtuu kohtuuttoman kuormittavista työolosuhteista mihin kuuluu suuri vastuu lapsien hyvinvoinnista hoitopäivän aikana.
Vakituiset , tutut aikuiset ovat yhä harvinaisempia. Siis henkilöt, jotka pysyvät työskentelemässä samassa yksikössä esim yli vuoden.
Lapset rakastavat rutiineja. Ne tuovat toiminnalle kehykset ja hoitolapsille turvallisuuden tunteen.
Uusilla, kesken kauden vaihtuvilla työntekijöillä on yhä heikompi auktoriteetti ryhmän lapsiin koska luottamus (lapset kokevat hylkäämisinä tuttujen hoitajien jatkuvan häipymisen ja vaihtumisen toisiin vieraisiin ) on mennyt niin usein.
Tutun rauhallisen hoitajan tilalle tulee ensi viikolla kukatahansa nyt sijaispoolista pääseen tarvittavaan aikatauluun ja ajankohtaan paikalle auttamaan. Vakituiiset hoitajat ja avustajat irtisanoutuvat yksi toisensa jälkeen, varsinkin kamalammista paikoista missä johtajuus on pahimmillaan karseaa teatteria lasten ja työntekijöiden psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään kokemusta siitä, että alle 3v oltaisiin laitettu integroituun ryhmään ja ei minään tuen tarpeisena vaan ns. normina? Eihän selllainen lapsi voi toimia mitenkään tukilapsena, kun on itsekin tarvitseva.
Kyllä on kokemusta. Hieno juttu, että jossain vielä on integroituja erityisryhmiä. Niissä tuentarvitsijat ja tukea vähemmän tarvitsevat saavat suhteellisesti isommat tilat, vahvempaa henkilökunnan osaamista, paremman struktuurin ja laadukkaat välineet, helpommin sijaisia, lähes puolet pienemmän ryhmän kuin tavalliset ryhmät ovat, usein työhönsä hyvin sitoutuneet kasvattajat ja vahvan ammatillisen otteen kasvatustyöhön.
Kaikki lapseet tarvitsevat kasvuunsa tukea ja apua, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Integroidussa erityisryhmässä tuki on nopeasti tarjolla, vahvakin sellainen, vaikkei lapsella olisi sijoitusta tehdessä vielä tuentarvetta todettukaan. Kuvatuki, viittomat, pelit, lelut, apuvälineet, aistiärsykkeet, huonekalut, tilojenkäyttö, turvallisuus ja struktuuri ovat paljon mietitymmät kuin tavallisessa ryhmässä. Se tukee kaikkien lasten osallistumista ja olosuhteita.
Miksei 2-vuotias voisi olla ns. tukilapsi? Jos erityisen tuen sijoituksella on ikätovereita, on hyvä vain, että on vertaisryhmää iänkin puolesta. Usein taas kehityksen viivästymissä ja hidastumisessa tai traumaperäisissä regressioissa lapsen taidot ja kehitysvaihe voivat olla pari kolme vuotta biologista ikää jäljessä. Siis hyvä, että on parivuotias saman tasoinen kaveri ryhmässä. 2-vuotias on ensi vuonna 3, sitten 4 ja seuraavana vuonna jo 5, on siis ihan hyvä, että tuen tarvitsijoilla on myös pitkäaikaisia, muuttumattomia kavereita ryhmässä. Tukilapsi kasvaa vahvaan ymmärrykseen erilaisista toimijoista ollessaan 3-4 vuotta integroidussa ryhmässä. Eskarissa ja koulussa tästä on etua.
Oman kokemukseni mukaan integroituun erityisryhmään pääsystä oikein tapellaan, sinne halutaan ehdottomasti, jotta omalla lapsella olisi mahdollisimman laadukas ja osaava varhaiskasvatus. Ja etenkin se pieni ryhmä, pysyvät aikuiset, hyvät tilat ja välineet sekä motivoituneet ammattilaiset kasvatuskumppaneina.
Kuulostaa ideaaliselta, jos näin todella olisi. Ikävä kyllä olen sijaisena nähnyt ja kuullut erityisrymistä, joihin ei ole aina saatu palkattua erityisopettajaa, on ollut vaihtuvuutta ja ryhmää on pyörittänyt muodollisesti epäpätevät henkilöt. Lasten tilatkaan ei ole olleet kovinkaan erilaiset muihin ryhmiin verrattuna. Toki en ole tehnyt keikkaa päiväkodissa, jossa olisi fyysisiä apuvälineitä tarvitsevia lapsia. Niissä oletettavasti tilat ja toivottavasti henkilökunta olisi kunnossa.
" Ikävä kyllä olen sijaisena nähnyt ja kuullut erityisrymistä, joihin ei ole aina saatu palkattua erityisopettajaa, on ollut vaihtuvuutta ja ryhmää on pyörittänyt muodollisesti epäpätevät henkilöt. "
Eräs vanhempi kertoi ottaneensa lapsensa pois kiireenvilkkaa hoitoyksiköstä, koska havaitsi lapsensa alkavan puhua vaillinaisesti tyyliin "otta.ruoka. olla. istu.".
Täysin terveellä ja vilkkaasti uusia sanoja oppivalla lapsella ei hänen mielestään ollut myöskään oikein hyvä idea käyttää hoitopaikassa kuvatukea lapsen kanssa kommunikoidessaan siksi, että hoitohenkilökunnalla ei (itsellään vielä) ole riittävän sujuvaa kielitaitoa?
Voivatko nämä tarinat pitää paikkansa? Onko vaka-alasta tullut villilänsi lasten kustannuksella? Eikö alalla vaadita enää mitään stabiilia osaamista mistä ei tingitä, koska hoitajien tarve on suuri? Vastaavasti jos lapsi integroidaan tukilapseksi erityisryhmään, eikö silloin oteta riski että tukilapsen omat taidot regressoituu?
Toivottavasti ei.
Vierailija kirjoitti:
" Ikävä kyllä olen sijaisena nähnyt ja kuullut erityisrymistä, joihin ei ole aina saatu palkattua erityisopettajaa, on ollut vaihtuvuutta ja ryhmää on pyörittänyt muodollisesti epäpätevät henkilöt. "
Eräs vanhempi kertoi ottaneensa lapsensa pois kiireenvilkkaa hoitoyksiköstä, koska havaitsi lapsensa alkavan puhua vaillinaisesti tyyliin "otta.ruoka. olla. istu.".
Täysin terveellä ja vilkkaasti uusia sanoja oppivalla lapsella ei hänen mielestään ollut myöskään oikein hyvä idea käyttää hoitopaikassa kuvatukea lapsen kanssa kommunikoidessaan siksi, että hoitohenkilökunnalla ei (itsellään vielä) ole riittävän sujuvaa kielitaitoa?
Voivatko nämä tarinat pitää paikkansa? Onko vaka-alasta tullut villilänsi lasten kustannuksella? Eikö alalla vaadita enää mitään stabiilia osaamista mistä ei tingitä, koska hoitajien tarve on suuri? Vastaavasti jos lapsi integroidaan tukilapseksi erityisryhmään, eikö silloin oteta riski että tukilapsen omat taidot regressoituu?
Toivottavasti ei.
Vakayksiköiden toiminta on aina vain säädellympää. Toiminta pohjautuu varhaiskasvatussuunnitelmiin jotka ovat yliopistokoulutetun vakaopen laatimia ja jotka pohjautuvat tutkittuun tietoon. Jos suunnitelmia ei ole noudatettu, niin varhaiskasvattajilla on ilmiantovelvollisuus. Varhaiskasvattajilta edellytetään myös aina vain korkeampaa koulutustasoa, esimerkiksi amk-tason tutkinnon suorittanut ei enää pääse vakaopeksi vaan vain vakasosionomiksi, eikä ryhmässä jatkossa enää saa olla kahta vakahoitajaa, vaan toinen vakahoitaja korvataan vakaopella tai vakasosionomilla.
Kontrasti entisajan lastentarhoihin ja niissä työskennelleisiin lastentarhanopettajiin ja lastenhoitajiin on todella iso. Siihen aikaan ei välttämättä edes suunniteltu juuri mitään, vaan toiminta oli sitä tasoa, että "jumpattaisiinko tänään". Ei ymmärretty sitä, että esimerkiksi lasten karkeamotoristen taitojen harjoittamista ei voida jättää sattuman varaan, vaan sen on oltava suunniteltua.
" Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin, sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia.
Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään.
Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut.
Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja..
..Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista.
Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään.
Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan.
Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole.
Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z "
Luemme eduksi hakiessasi töihin ketterään ja alati muuttuvaan vaka-alaan sen,
mikäli olet aiemmin työskennellyt tehostetussa broilerikasvattamossa.
Ikuisesti ovat poissa ajat jolloin lapsi juoksi luottavaisena Päikyn oven suussa odottavan sen tutun Päiväkodin Tädin syliin.
Mitä taitoja lapsi on siellä oppinut mitä ei kotona voisi oppia tai kerhossa?