Lue keskustelun säännöt.
Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
10.10.2021 |
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19694)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lto ja töissä päiväkodissa. Minulla ei ole omia lapsia. Jos olisi omia lapsia niin en veisi lastani yhteenkään sellaiseen päiväkotiin joka on kotialueperiaatteella toimiva. Tampereella ihan järkyttäviä nämä kyseiset isot massalaitokset. Olen totalitäärisen uupunut ja nyt pitkällä sairauslomalla. Harkitsen alan vaihtoa.
Nämä massalaitokset ovat ihan jotain järkkyä. Miten on mahdollista että ollaan menty näihin?
Säästösyistä. Ei lasten etu edellä.
Säästösyistä kyllä, mutta pieniä päiväkoteja lakkautetaan hyvin paljon myös siksi kun niiden lähialueella ei vaan enää ole tarpeeksi lapsia. Ei päiväkoteja henkilökuntaa varten pyöritetä.
Täällä pk-seudulla lapsia tulee varhaiskasvatukseen ovista ja ikkunoista, varsinkin alle 2v ikäisiä, mutta myös vanhempia.
Ja päiväkodit joita rakennetaan ovat isoja, vähintään 6-8 ryhmän taloja eli lapsia 120-160kpl.
Meidänkin yksikkö puretaan ensivuonna ja tilalle tulee n.150 paikkainen tuotantolaitos, työntekijöiden saaminen on vain suuri mysteeri, koska ei alalle tunkua ole ja meistä nykyisistä 3 jää eläkkeelle ja 4 irtisanoutumassa.
Kuulin juuri yhdestä Espooseen rakenteilla olevasta 12 ryhmän päiväkodista. Sekin kuulostaa kaunistelulta, kun ei suoraan sanota monenko lapsen laitos on kyseessä, vaan puhutaan ryhmien määrästä. Helsingissä on jo useita yli 300 lapsen päiväkoteja. Kaipa nuo massalaitokset on helpompi pitää pyörimässä henkilökuntavajeella kuin pienemmät paikat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lto ja töissä päiväkodissa. Minulla ei ole omia lapsia. Jos olisi omia lapsia niin en veisi lastani yhteenkään sellaiseen päiväkotiin joka on kotialueperiaatteella toimiva. Tampereella ihan järkyttäviä nämä kyseiset isot massalaitokset. Olen totalitäärisen uupunut ja nyt pitkällä sairauslomalla. Harkitsen alan vaihtoa.
Nämä massalaitokset ovat ihan jotain järkkyä. Miten on mahdollista että ollaan menty näihin?
Säästösyistä. Ei lasten etu edellä.
Säästösyistä kyllä, mutta pieniä päiväkoteja lakkautetaan hyvin paljon myös siksi kun niiden lähialueella ei vaan enää ole tarpeeksi lapsia. Ei päiväkoteja henkilökuntaa varten pyöritetä.
Täällä pk-seudulla lapsia tulee varhaiskasvatukseen ovista ja ikkunoista, varsinkin alle 2v ikäisiä, mutta myös vanhempia.
Ja päiväkodit joita rakennetaan ovat isoja, vähintään 6-8 ryhmän taloja eli lapsia 120-160kpl.
Meidänkin yksikkö puretaan ensivuonna ja tilalle tulee n.150 paikkainen tuotantolaitos, työntekijöiden saaminen on vain suuri mysteeri, koska ei alalle tunkua ole ja meistä nykyisistä 3 jää eläkkeelle ja 4 irtisanoutumassa.Kuulin juuri yhdestä Espooseen rakenteilla olevasta 12 ryhmän päiväkodista. Sekin kuulostaa kaunistelulta, kun ei suoraan sanota monenko lapsen laitos on kyseessä, vaan puhutaan ryhmien määrästä. Helsingissä on jo useita yli 300 lapsen päiväkoteja. Kaipa nuo massalaitokset on helpompi pitää pyörimässä henkilökuntavajeella kuin pienemmät paikat.
Minne tällaista rakennetaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Jotta tällainen asenne ja olotila olisi mahdollinen, pitäisi saada luovaa ja stressitöntä ideointiaikaa, aikatauluttomuutta, rentoa olemista Aika kaukana tuollainen olotila jos olet kaoottisessa eläintarhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat 🤣🤣
Ehkä joskus joo 10v sitten oli noita jälkimmäisiä myös vaka-alalla, enää ei kyllä ole, ainakaan jos on tätä työtä tehnyt pidempään kuin 0-5v. Tai oikeastaan 0-3v, max.
Sen on aiheuttanut koko tämä soppa uudistuksineen mitä tässäkin ketjussa on nyt iänkaiken jauhettu. Ja homma vain pahenee.
Ja osin myös vanhemmat jotka kritisoivat kaikkea, tuovat sairaita lapsiaan hoitoon, eivät hae niitä pois, jos asiasta soitetaan ja kuten yllä sanottiin niin valittavat sitten, kun kasvattajatkin sairastelevat eikä ole tuttuja hoitajia ja valittavat myös sitä jos ei niitä ei-tuttujakaan sijaisia ole.
Ja pitävät maailman loppuna sitä, jos VilleKalleEliisan lapanen/sukka/pipo tms on päässyt häviämään, pieni vaatekappale JOHON ON NIIN HELVETIN VAIKEA LAITTAA EDES SE LAPSEN NIMI ja kun niitä pikkuvaatekappaleita on se 21 ja extrat päälle ja ollaankin kahteen pekkaan niin jotain saattaa välillä hävitä!!!!
Ja kuten yllä sanottu tämäkin, tervetuloa varhaiskasvatusalalle jossa kiire, ennakoimattomuus, toisaalle repiminen, hektisyys, riittämättömyyden tunne, uupumus ym on jokapäiväistä herkkua ja jossa viedään tekijältä sekä fyysinen että psyykkinen terveys (ensin mainittu nro2 ja toinen nro1 sairauspoissaoloissa jo n.5v ajan).
Varhaiskasvatus teki päiväkodeista ongelmalaitoksia. Mutta silti henkilökunta itsekin on lähtenyt täysillä mukaan tähän varhaiskasvatusjuttuun. Ollaan ylpeästi "varhaiskasvattajia" ja niin edelleen. Jos joku sanoo hoitajaksi tai tädiksi niin kauhistellaan, kun varhaiskasvattajan ammatti-identiteettiä on loukattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.
En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.
Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.
Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.
Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?
Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!
Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.
Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.
Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.
Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?
Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!
Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.
Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?
Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.
Jos mahdollista, olet nyt vieläkin nolompi joten tuki suusi, oikeasti!
Ihminen jolla on tietämyksen, ja kokemuksen, taso kastemadon luokkaa, ei sovi tähän keskusteluaiheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säälin niin paljon lapsia. Lähes yksi kokonainen sukupolvi pilataan tässä ajassa. Miksi kukaan ei tee mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suorita.
Ota asenne, että olet tarkkaan säädellyn työajan ajan siellä päiväkodissa hoitamassa lapsia. Älä ole minuuttiakaan yli, sillä se on lakisääteistä lepoaikaa, jotta kehosi ja mielesi vapautuu täydestä työpäivästä.
Asennoidu niin kuin asia on: kunta on järjestänyt päiväkoteja lapsille ja palkannut sinne X määrän ihmisiä töihin sekä sijoittanut taloon ja ryhmiin Y määrän lapsia. Keskity siihen, että sinulle on osoitettu tilat Z, joissa olet ja pidät ne y/Y määrän hoidettavia lapsia sen 7h 39 min työpäiväsi ajan.
Et voi vaikuttaa noihin reunaehtoihin mitään. Siellä ovat ne tilat ja ne ihmiset, joita kunta on sinne valinnut. Sinulle on määratty työaika. Työtehtäväsi on määrätty työsopimuksessa.
Jos olet hoitaja, olet koko työaikasi lapsiryhmässä. 12 min tauko työpäivässä, ei muita taukoja. Jos olet opettaja, on sinulla 5 tuntia viikossa sak-aikaa, jota ei tehdä ryhmässä. Näiden LISÄKSI et ole ryhmässä, kun olet verkostotapaamisessa, kokouksessa, koulutuksessa tai vasu- tms. keskustelussa vanhempien kanssa jne. opettajalle kuuluvissa, ryhmän ulkopuolisissa tehtävissä. Myös opettajalla on 12 min tauko työstä, jolloin ei tehdä tai ajatella töitä.
Ei siis ole mitään suorittamista. Koska kunnat ovat ajaneet varhaiskasvatuspalvelut näin surkeaan jamaan, et voi työntekijänä tehdä asialle mitään. Joka päivä katsot, mikä on tilanne x y ja z omalta kohdaltasi ja menet sen mukaan. Jos ei ole suunnitelmaa, mitä tehdään ja miten sinä päivänä, niin ei ole. Jollakin ei ole ollut aikaa laatia suunnitelmaa tai sitten ei ole paikalla riittävästi henkilöstöä ja työaikaa toteuttamaan suunnitelma.
Silloin säilötään lapsia y tiloissa z.
Suunnitteluun ei kannata sijoittaa kovin paljon voimavaroja ja energiaa, koska niitä harvoin voidaan toteuttaa.
Päivä kerrallaan.
Huom. Kaikilla sama homma, et ole ainoa. Älä tee ilmaista työtä tai toisten työtä, muuten romahdat. Eikä sellaisesta ole sovittu.
Osittain samaa mieltä. Eli niillä resursseilla mennään, jotka on, eikä pilvilinnaisia suunnitelmia kannata rakentaa. Päivä kerrallaan on kuitenkin liian lyhyt perspektiivi, mieluummin vuosi kerrallaan, myös lasten etua kun miettii. Jotta tähän päästään, vaatii se kolme sitoutunutta ammattilaista ja tiimityön rakentamisen totuttua perusteellisemmin. Elo-syyskuu on kriittisimmät kuukaudet sen suhteen, mihin suuntaan toimintakausi lähtee menemään.
Kritiikkiä esitän leipääntynyttä ja jäykän byrokraattista 7h39min/pvä työnteon mallia kohtaan, johon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa usein törmää. Siinä piilee suuria riskejä, erityisesti työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen näkökulmasta, vaikka juuri niitä sillä yritetään ylläpitää.
Ensinnäkin se on tavattoman joustamaton. Siinä perusajatus työstä on, että se on jotain raskasta, jota tulee sietää tietty tunti- ja minuuttimäärä. Että työstä ei saa mitään muuta kuin tietyn palkan. Ei ole pelkoa viihtymisestä, saati flow tilasta ja ajantajun katoamisesta. Mielenkiintoiset keskustelut asiakkaan kanssa tai mukavat leikit lasten kanssa eivät vie mennessään, niin että huomaisi työajan päättyneen jo vartti sitten.
Miten järjettömiä ja koomisia tilanteita syntyisi, jos esim. työntekijä häipyisi kesken lauseen ja asiakastilanteen, koska 7h39min tuli täyteen.
Toisekseen tässä jäykässä ajattelumallissa luotetaan liikaa kaikkiin säädöksiin ja ohjeisiin, joita tulee alati lisää. Niitä yritetään sitten noudattaa samalla pieteetillä ja jäykkyydellä, kuin päivittäistä työaikaakin. Metsä katoaa puilta, olennainen hukkuu pikkumaisuuksiin. Jos joku on jossain päättänyt (kiristänyt omalle ammattikunnalleen), että sak-aikaa tulee opettajalla olla 5h/vko, sitä yritetään jäykästi noudattaa, riippumatta ryhmän tilanteesta ja tosiasiallisista tarpeista. Saavutetusta edusta ei tingitä, vaikka tilanne vaatisi muuta. Tiimissä joku kuormittuu toistenkin edestä, ja sijaisrumba voi alkaa/jatkua.
Kolmanneksi tuollainen jäykkä ajattelu työstä ei edesauta työn kehittämistä, luovuutta tai uusia tapoja tehdä. Luovuus kukkii vapauden ja hyvinvoinnin ilmapiirissä, ei jäykän kireässä, stressaantuneessa ja kiireisessä ilmapiirissä. Kiire ei ole jotain, mikä vain tapahtuu ja ulkoapäin laskeutuu yllemme, vaan me luomme sen itse.
Yrittäjähenkiset ja intohimolla työhönsä suhtautuvat ymmärtävät, mistä puhun. Heitä lienee vähemmistö. Että työ (perustehtävä nimenomaan eikä mikään sälä) on se juttu, joka voi viedä mukanaan ja saada sellaisia muotoja ja luovia ratkaisuja sekä työn iloa, joita kukaan ulkopuolinen asiantuntija tai lainsäätäjä ei osaisi kuvitella tai ylös kirjoittaa. Heillä on omat hommansa ja hankkeensa, joissa he voivat olla asiantuntijoita. Minä olen asiantuntija omassa työssäni. Tunnen lapsiryhmäni lapset ja heidän tarpeensa, ja niihin vastaamme yhdessä tiiminä. (Vakalain ja vasuperusteiden kirjaimessa ja hengessä, jos joku nyt huolestui huolettomuudestani ja vapaudestani).
Muuten hyvä, mutta kyllä kiire NIMENOMAAN tulee ulkopuolelta! Se tulee vaatimuksista ja henkilökuntapulasta. Kun ei vaan ehdi olemaan joka paikassa yhtäaikaa, nepsylapset riehuu ja sylkee, ei avustajia, karmea meteli. Joudut hyppäämään ryhmästä toiseen ja omat suunnitelmat lentää ikkunasta ulos. Arki on pirstaleista, alati muuttuvaa, epävarmaa. Psyyke ei jaksa, ei kestä.
Jos ollaan rauhallisessa, pienessä päiväkodissa, jossa joka ryhmällä on oma tila, on henkilökuntaa, on avustajia, on resursseja... sehän on juuri sen kiireettömyyden ja rauhan elinehto. Silloin tuskin kellään on mitään ongelmia stressin tai kiireen kanssa ja jos on, on se siinä vaiheessa varmasti pitkälti asennekysymys.
Nepsylapsille voi pitää kurin. Silloin niistä tulee ihan tavallisia lapsia samaan tapaan kuin miten ne olivat vaikka 10 vuotta sitten, kun kukaan ei ollut kuullutkaan sanaa nepsy. Toki ymmärrän, että pomo ei hyväksy kuria vaan vaatii sanoittamaan, mutta hyvin harvoin se pomo on paikalla katsomassa, että miten tehdään.
Meteliin auttaa vanha kikka eli korvatulpat tai aktiivikuulosuojaimet.
Suunnitelmat taas ovat vaan paperia jota pitää olla jotta pykälät täyttyvät. Ei niillä ole käytännön merkitystä eikä niitä kannata liikaa miettiä. Päiväkodin tehtävä on hoitaa lapset, ja se onnistuu myös ilman suunnitelmia.
Kai pidät luentoja esim.lääkäreille ja neurologeille siitä kuinka se "kuri" on neuropsykologisten vaikeuksien ja (aivo)ominaisuuksien parantaja ja ratkaisu niihin?
Jos et, niin tuki suusi, olet nolo.En tiedä yhtään lääkäriä joka olisi sitä mieltä, että neuropsykologia tekisi lapsesta mahdottoman kasvattaa. Sitä paitsi useimmat nepsyt eivät edes ole lääkärin diagnosoimia vaan kyse on siitä, että lapsi on tottelematon ja siksi lapsen lähipiiri on nimennyt hänet nepsyksi.
Herranjestas millaista soopaa! Kasvatapa sillä kurillasi lapsi, joka ei kommunikoi millään ymmärrettävällä tavalla, vaan HUUTAA. Tarvitsee koko ajan rinnalleen jonkun, joka kuvien avulla edes yrittää kertoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei pue, ei syö itse.
Toinen: Roikkuu kirjaimellisesti kattolampusta ja motorinen levottomuus on potenssiin sata. Yrittää ja yrittää kyllä "käyttäytyä", mutta impulssi vie voiton joka kerta ja sitten lapsi itse on todella pahoillaan omasta "huonommuudestaan" yhä uudestaan ja uudestaan. Jos aikuinen on rinnalla KOKO AJAN ja muistuttaa oikeasta tavasta toimia, lapsi pystyy jonkin verran toimimaan ihan ok.
Kolmas: selkeitä autismin piirteitä, ei vielä diagnoosia. Aistiherkkä, ei kestä minkäänlaisia ääniä, ruuan outoja rakenteita tai voimakkaita tuntemuksia ihollaan. Kuriko auttaa lasta väkisin sietämään t-paidan ahdistavan kauluksen tai sen ensimmäisenä mainitun lapsen JATKUVAN RAIVOHUUDON?
Nyt kannattaa ihan mennä vaikkapa täydennyskoulutukseen nepsyasioista!
Minä kyllä pidän "kuria ja järjestystä", mutta en kuvittele hetkeäkään sen olevan mikään ratkaisu näihin pulmiin. Niihin tarvitaan kuntoutusta, terapiaa, joskus lääkitystä ja ENNENKAIKKEA TARPEEKSI AIKUISIA RINNALLE. Toistoa, kuvatukea, positiivista palautetta, selkeitä rajoja.
Oletko koskaan miettinyt, että minkä takia siitä on yhtäkkiä tullut tavallista, että lapset käyttäytyvät noin? Onko ihmisten perimä muuttunut rajusti? Vai olisiko kyse sittenkin kasvatuksesta?
Nepsyjen ilmaantuminen ajoittui samaan ajanjaksoon, kun perinteinen kuri kiellettiin, ja tilalle otettiin kuvatuet, positiiviset palautteet ja rajat jotka oikeasti eivät merkitse mitään koska ne voi vapaasti ylittää jos haluaa. On vaikea pitää tätä sattumana.
No totuushan on se, että ihminen tyhmenee kokoajan. Lääketiede on kehittynyt ja lapsikuolleisuus todella pientä, ns luonnonvalintaa ei enää ole. Minkälaiset ihmiset vaan voivat lisääntyä. Ja alempien sosiaaliluokkien ihmisethän tiedetysti lisääntyvät eniten, kun taas fiksut ja koulutetut eivät enää tee lapsia tai tekevät korkeintaan sen yhden.
Mieti kun kaksi lievästi kehitysvammaista saa lapsen. Lapsi on todennäköisesti vaikeasti vammainen. Tai kaksi Aspergeria voi saada täysin autistisen lapsen. Nämä viat kumuloituvat. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatus teki päiväkodeista ongelmalaitoksia. Mutta silti henkilökunta itsekin on lähtenyt täysillä mukaan tähän varhaiskasvatusjuttuun. Ollaan ylpeästi "varhaiskasvattajia" ja niin edelleen. Jos joku sanoo hoitajaksi tai tädiksi niin kauhistellaan, kun varhaiskasvattajan ammatti-identiteettiä on loukattu.
Mun saa ja pitääkin olla ylpeästi varhaiskasvattaja. Kyllä meidän lapsi on oppinut päiväkodissa vaikka mitä taitoja ja paljon heillä on siellä hyviä ja opettavaisia ideoita lasten kanssa puuhailuun. Itselläni ei sellaiseen olisi aikaa, eikä mielikuvitustakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatus teki päiväkodeista ongelmalaitoksia. Mutta silti henkilökunta itsekin on lähtenyt täysillä mukaan tähän varhaiskasvatusjuttuun. Ollaan ylpeästi "varhaiskasvattajia" ja niin edelleen. Jos joku sanoo hoitajaksi tai tädiksi niin kauhistellaan, kun varhaiskasvattajan ammatti-identiteettiä on loukattu.
Mun saa ja pitääkin olla ylpeästi varhaiskasvattaja. Kyllä meidän lapsi on oppinut päiväkodissa vaikka mitä taitoja ja paljon heillä on siellä hyviä ja opettavaisia ideoita lasten kanssa puuhailuun. Itselläni ei sellaiseen olisi aikaa, eikä mielikuvitustakaan.
Olisiko lapsi oppinut nuo asiat jos häntä hoitamassa olisi ollut vanhan ajan tarhatäti eikä varhaiskasvattaja?
Kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen.
Aamupesulla voimaannuin miettiessäni alaluokan Maiju-opea alasti.
Perhetyö? Lastenkoti? Ohjaajaksi jonnekin ip-kerhoon tms? Joku muu työ joka kiinnostaisi? Edes uuden opiskelun ajan.