Mistä suomalaisten perhe- ja sukuviha kumpuaa?

Mä olen lapsesta asti ollut kateellinen kavereille joiden vanhemmat on muualta kotoisin, juurikin tän asian takia. Itsellä on iso suku, jota tuskin tunnen ja samaan aikaan katsoo vierestä, kun toisille perheestä välittäminen on itsestäänselvyys.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 20:38"]Joissain eurooppalaisissa kulttuureissa perhe ja suku ovat edelleen kiinteitä yhteiskunnallisia yksiköitä, johon ihmisellä on voimakkaat siteet. Suku on vastuussa jäsenistään ja jäsenten kuuluu käyttäytyä kunnioitusta herättävällä tavalla voidakseen olla suvun suosiossa.

Suomalaisuuden ideologia on pitkälti vasemmistolainen. Yksittäinen ihminen on valtion sosiaaliyksikkö, jonka olemassaolosta valtio on velkaa hänelle itselleen. Ihminen ei vastaa tekemisistään muutoin kuin lain edessä. Häneltä ei edellytetä varsinaisesti mitään. Hän joko tuottaa tai ei tuota mitään. Hän vain on olemassa.

Tämä kulttuuri on johtanut riippumattomuuteen sukulaisista. Sukulaisistakaan ei tarvitse huolehtia, koska he ovat valtiollisia sosiaaliyksikköjä. Valtion kuuluu hoitaa heidät kehdosta hautaan, vaikkeivat he itse tekisi mitään sen eteen.
[/quote]En oikein ymmärrä tuota. Pitäisikö ihmisen olla ikuisessa kiitollisuydenvekassa ja esim syytinkisuhteessa sukulaiselleen jos vaikka tarvitsee rahallista tai muuta apua? Kyllä aiemmin on ollut esimerkkiä 1950 luvulle adti kun lapsia myytiin huutolaiseksi kun mitään muuta ei enää pystytty tekemään. Olen todella tyytyväinen että en tarbitse olla pakolla tekemisissä dominoivan ja egoistisen siskoni kanssa paitsi silloin kun itse haluan. Sitä paitsi valtion ja kunten ns sosialismi on luonut suomalaisen keskiluokan ja älymystön. Opiskelu ja muuttomahdollisuus työn perässä ovat mahdollistaneet valtavan luokkanousun 1960-luvulta alkaen.

Itse en arvosta sukuani enkä vanhempiani. Ovat pahansuopia, kateellisia ja elävät jossain haavemaassa sokeina omalle huonovointisuudelleen. Mun ei tarvi jatkaa perinettä, joten välit katkottu kokonaan..

Vaikea aihe. Perheeni ja sukuni kuuluu uskonlahkoon, josta halusin aikoinani irtautua. En olisi ikinä elämässäni voinut kuvitella, että vanhemmat ja suku voivat hylätä oman lapsensa niin totaalisesti kuin omat vanhempani ovat tehneet.

Nykyään minulla on oma perhe ja olen onnellinen, mutta välillä tuntuu vaikealta selittää omille lapsille, miksi heillä ei ole isovanhempia eikä sukulaisia, vaikka nämä eivät ole kuolleet.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 20:54"]

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 20:38"]Joissain eurooppalaisissa kulttuureissa perhe ja suku ovat edelleen kiinteitä yhteiskunnallisia yksiköitä, johon ihmisellä on voimakkaat siteet. Suku on vastuussa jäsenistään ja jäsenten kuuluu käyttäytyä kunnioitusta herättävällä tavalla voidakseen olla suvun suosiossa. Suomalaisuuden ideologia on pitkälti vasemmistolainen. Yksittäinen ihminen on valtion sosiaaliyksikkö, jonka olemassaolosta valtio on velkaa hänelle itselleen. Ihminen ei vastaa tekemisistään muutoin kuin lain edessä. Häneltä ei edellytetä varsinaisesti mitään. Hän joko tuottaa tai ei tuota mitään. Hän vain on olemassa. Tämä kulttuuri on johtanut riippumattomuuteen sukulaisista. Sukulaisistakaan ei tarvitse huolehtia, koska he ovat valtiollisia sosiaaliyksikköjä. Valtion kuuluu hoitaa heidät kehdosta hautaan, vaikkeivat he itse tekisi mitään sen eteen. [/quote]En oikein ymmärrä tuota. Pitäisikö ihmisen olla ikuisessa kiitollisuydenvekassa ja esim syytinkisuhteessa sukulaiselleen jos vaikka tarvitsee rahallista tai muuta apua? Kyllä aiemmin on ollut esimerkkiä 1950 luvulle adti kun lapsia myytiin huutolaiseksi kun mitään muuta ei enää pystytty tekemään. Olen todella tyytyväinen että en tarbitse olla pakolla tekemisissä dominoivan ja egoistisen siskoni kanssa paitsi silloin kun itse haluan. Sitä paitsi valtion ja kunten ns sosialismi on luonut suomalaisen keskiluokan ja älymystön. Opiskelu ja muuttomahdollisuus työn perässä ovat mahdollistaneet valtavan luokkanousun 1960-luvulta alkaen.

[/quote]

Ehkä se rikkonainen ja huono perhetausta nimenomaan johtaa häiriintyneisiin ihmisiin. Ihmiset eivät saa kasvaa vakaassa sosiaalisessa ympäristössä, joista heistä tulee hyvätapaisia. Velka on huono termi kuvaamaan sukurakkautta. Kun ihminen arvostaa sukua, hän toimii rakkaudesta.

Länsimaisissa sosiaaliyhteiskunnissa on se puoli, että alussa kaikki on uutta. Kehitystä tapahtuu nopeasti ja ihmiset uhkuvat taistelutahtoa. Tällainen yhteiskunta toimii noin 40 vuotta maksimissaan. Sen jälkeen "hyvinvointiyhteiskunta" ikään kuin huomaamatta muuttuu luokkayhteiskunnaksi. Silloin sukua taas tarvitaan.

Eivät jätä rauhaan vaan tunkevat kylään häiriköimään, vaikka monta kertaa kieltäisi. Siitä se mun kohdalla ainakin kumpuaa :D

Perheestä erottaminen ja laapsen itsenäistäminen alkaa jo vauvasta, omaan huoneeseen nukkumaan, mahdollisimman pian tarhaan pois silmistä, viikonloppuisin hoitoon että isi ja äiti saa omaa aikaa... Sitten aikuisen lapsen kohdalla ihmetellään kun se ei koskaan soita vanhemmilleen.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 20:54"]

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 20:38"]Joissain eurooppalaisissa kulttuureissa perhe ja suku ovat edelleen kiinteitä yhteiskunnallisia yksiköitä, johon ihmisellä on voimakkaat siteet. Suku on vastuussa jäsenistään ja jäsenten kuuluu käyttäytyä kunnioitusta herättävällä tavalla voidakseen olla suvun suosiossa. Suomalaisuuden ideologia on pitkälti vasemmistolainen. Yksittäinen ihminen on valtion sosiaaliyksikkö, jonka olemassaolosta valtio on velkaa hänelle itselleen. Ihminen ei vastaa tekemisistään muutoin kuin lain edessä. Häneltä ei edellytetä varsinaisesti mitään. Hän joko tuottaa tai ei tuota mitään. Hän vain on olemassa. Tämä kulttuuri on johtanut riippumattomuuteen sukulaisista. Sukulaisistakaan ei tarvitse huolehtia, koska he ovat valtiollisia sosiaaliyksikköjä. Valtion kuuluu hoitaa heidät kehdosta hautaan, vaikkeivat he itse tekisi mitään sen eteen. [/quote]En oikein ymmärrä tuota. Pitäisikö ihmisen olla ikuisessa kiitollisuydenvekassa ja esim syytinkisuhteessa sukulaiselleen jos vaikka tarvitsee rahallista tai muuta apua? Kyllä aiemmin on ollut esimerkkiä 1950 luvulle adti kun lapsia myytiin huutolaiseksi kun mitään muuta ei enää pystytty tekemään. Olen todella tyytyväinen että en tarbitse olla pakolla tekemisissä dominoivan ja egoistisen siskoni kanssa paitsi silloin kun itse haluan. Sitä paitsi valtion ja kunten ns sosialismi on luonut suomalaisen keskiluokan ja älymystön. Opiskelu ja muuttomahdollisuus työn perässä ovat mahdollistaneet valtavan luokkanousun 1960-luvulta alkaen.

[/quote]

Silloin tietysti ihmiset pääsivät pitkälle elämässään, vaikka tulivat mistä hyvänsä yhteiskuntaluokasta. Nyky-yhteiskunta on vahvasti polarisoitunut, ja se on osittain hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon syytä. Meillä on hyvinpärjäävä töissäkäyvä keskiluokka ja sosiaalisesti syrjäytynyt perusturvan varassa elävä luokka.

Minä menisin mielellään sukujuhliin, voisin tehdä sukututkimustakin vapaa-ajallani. Mutta kun ei minua kutsuta, eikä minun haluta tutkivan mitään. 

T: adoptiolapsi, suomalaista alkuperää

Joskus lapsena haaveilin pääseväni sukujuhliin kun ainakin äidin puolelta on paljon sukulaisia. Eipä se ikinä toteutunut, muutenkin välit sukulaisiin olleet aina etäiset. Samassa kaupungissa (ei edes mikään iso paikka) asui ties ketä isotätejä ja äidin serkkuja joita en ikinä tavannut (tai ehkä niin pienenä etten edes muista). Riitoja siis ei tietääkseni ollut, ei vaan pidetty yhteyttä.

Nyt sitten pidän perinnettä yllä, sukulaiset ei enää kiinnosta, ei edes omat vanhemmat.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 13:32"]Kerro sinä.
[/quote]

Rahasta, kateudesta ja suosimisesta

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 15:04"]

Se kumpuaa sosialismista, joka on johtanut yhteisöllisyyden puutteeseen. Kun valtio on ihmisen kaikkein lähin omainen, ja ihmisen saama tuki elämän polulla tulee kasvottomalta taholta, ei opi vastuun kantoa lähimmäisistään tai kiitollisuutta. Tällaiseen ilmapiiriin pyrittiin Neuvostoliitossakin aikanaan; pyrittiin rikkomaan luontaisesti muodostuneiden yhteisöjen siteitä, jotta uskollisuus valtiolle olisi helpompaa. Käytännössä tämä asenne näkyy esimerkiksi seuraavanlaisissa tilanteissa:

- Lapset saa hoidattaa kersansa palkatuilla hoitajilla tai hoitaa täysin itse, ei me isovanhemmat niitä tänne viikonlopuksi viitsitä koskaan ottaa, me ollaan jo omat lapsemme kasvatettu

- Kyllä 18-vuotiaan pitää jo maksaa vuokraa kotona asumisesta

- Jos veljellä on rahat vähissä, niin hakekoon sossusta lisää, ei se minulle kuulu. Jos sisko kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kotona lasten kanssa, niin eikö neuvolasta jonkun saa siellä käymään

- En viitsi käydä vanhempieni luona liian usein, koska kaikkein tärkeintä maailmassa lopulta on, että olen itsenäinen ja omillani pärjäävä aikuinen

Esimerkkejä on loputtomiin. "Itsenäisyydestä" on tullut yliarvostettu itseisarvo, vaikka todellisuudessa riippuvuus perheestä ja suvusta on vain vaihtunut riippuvuuteen valtiosta. Entisaikoina ihmiset kokivat olevansa osa laumaa, mutta resursseja auttaa lähimmäisiä oli paljon vähemmän. Toki siitä omasta vähästäkin autettiin aivan toisella asenteella kuin nykyaikana.

[/quote]

On muuten aivan totta, tunnistan monessa tuntemassani ihmisessä nuo ajatusmallit. Näin 25-vuotiaana on tullut törmättyä moneen nuoreen, jotka ovat joutuneet maksamaan vanhemmilleen vuokraa kotona asumisesta heti 18 vuotta täytettyään, ja jotka ovat muuttaneet kotoa pois "vanhempiensa rahapusseilta" ja elämään yhteiskunnan varoilla. Sitten on naureskeltu niille ikätovereille, jotka vielä asuvat kotona yli 18-vuotiaana koska onhan se nyt helkatin paljon itsenäisempää elää kelan ja sossun rahoilla yksiössään kuin vanhempien katon alla. Moni ei opiskeluaikana käy vanhempiensa luona kuin jouluna (ellei silloinkin olla työvuorossa kun saa pyhälisät) koska viikonloppuisin on pakko päästä baariin. 

Oma perheeni onneksi pitää yhtä ja vanhempien luona on miellyttävä käydä kerran kuussa. Asuin 20-vuotiaaksi asti kotona tehden samalla töitä ja vanhempani ovat opiskeluaikana monesti auttaneet ruokakassilla tai maksamalla pieniä kuluja. Kaikilla ei valitettavasti ole näin, mikä on äärettömän surullista. Etenkin kun se tuntuu usein johtuvan ylpeyden periksiantamattomuudesta.

Keskustelun puutteesta. Ja "jollet-ole-minun-puolellani-niin-olet-minua-vastaan" -asenteesta.

Itsekin olen tervehdysten ulkopuolella läheiseni tekojen takia - joihin minulla ei ole osuutta tai asiaa.

Lisäksi joillakin suku"rakkaus" näyttää ummistavan silmät ilmiselvältä ongelmakäyttäytymiseltä. "Ei se meidän [nimi tähän] mikään häiriintynyt ole - vähän vaikea vain".

Toisaalta helpottavaa kun ei ole mitään velvoitetta pitää yllä hyviä - tai yleensä minkäänlaisia - välejä sinänsä sattuman kautta tutuksi tulleisiin ihmisiin.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 14:23"]

Toisaalta helpottavaa kun ei ole mitään velvoitetta pitää yllä hyviä - tai yleensä minkäänlaisia - välejä sinänsä sattuman kautta tutuksi tulleisiin ihmisiin.

[/quote]

Juuri näin. Minua yhdistää sukulaisiini pelkkä geneettinen sattuma. He ovat kaiketi ihan mukavaa, tavallista väkeä, mutta eivät he ole sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluaisin viettää aikaa. Ystäväni ovat ihmisiä, jotka olen itse valinnut elämääni, koska meillä on samanlaisia arvoja ja kiinnostuksenkohteita. -6

Suomalaiset tuntuvat vihaavan tasapuolisesti kaikkia.

Monien sukulaiset nyt vaan sattuvat olemaan sodan traumatisoimia väkivaltaisia juoppoja

Lapsuden/nuoruuden aikaisesta päällepäsmäröinnistä. Haluatko itse viettää aikaa ihmisen kanssa joka ei sinua arvosta ja on aina oikeassa sinun asioistasi sekä kertoo miten sinun pitää olla ja tehdä (ethän sinä niistä omista asioista itse voi mitään tietää, edes keski-ikäisenä)?

Miksi sukua pitäisi arvostaa? Ne on sattumalta samaa verta kuin minä, mutta ei se niitä tee mitenkään arvostettaviksi. Ihmiset ansaitkoon arvostuksen ihan omilla teoillaan, ei sillä mitä geenejä sattuu kantamaan.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 14:38"]

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 14:23"]

Toisaalta helpottavaa kun ei ole mitään velvoitetta pitää yllä hyviä - tai yleensä minkäänlaisia - välejä sinänsä sattuman kautta tutuksi tulleisiin ihmisiin.

[/quote]

Juuri näin. Minua yhdistää sukulaisiini pelkkä geneettinen sattuma. He ovat kaiketi ihan mukavaa, tavallista väkeä, mutta eivät he ole sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluaisin viettää aikaa. Ystäväni ovat ihmisiä, jotka olen itse valinnut elämääni, koska meillä on samanlaisia arvoja ja kiinnostuksenkohteita. -6

[/quote]

Juuri näin, ei mulla ole mitään yhteistä tätien ja serkkujen kanssa, ei kauheasti ole jutunjuurta kun joskus harvoin tavataan. Ei sitä kuitenkaan miksikään "sukuvihaksi" voi kutsua, välinpitämättömyydeksi varmaan.

Isänäidin kanssa oltiin tosin läheisiä, mutta se olikin hyvä tyyppi.

Joo tuo onkin ihan erityisesti suomalainen piirre...not.