IL: Downin syndrooma saattaa olla matkalla kohti häviämistä. /Voiko tulevaisuudessa tarkoittaa myös muita ihmisryhmiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko maailmassa sotia, jos meillä kaikilla olisi downin syndrooma?🤔

Ei olisi, sillä ihmiskunta olisi tuhoutunut.

Mihin se tuhoutuisi? Ei mitään hienoa teknologiaa tai muuta monimutkaista tarvita siihen että ihmiskunta selviää. Ihmiskunta on suurimman osan historiastaan asunut luolassa ja elänyt hyvin alkeellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Mutta mitä se lapsi itse ajattelee…..

Ei itseäni ainakaan kiinnosta vanhempien näkökulma tässä, vaan se, etten toivo kenenkään syntyvän ulkopuoliseksi.

Lähtökohtaisesti kukaan ei halua olla ulkopuolinen, ja jopa niitä aloituksessa mainittuja downeja v i t u t t a a usein jo lapsena oma erilaisuus (tajuavat sen kyllä, tai ainakin osa heistä), saati sitten normaaliälyisiä tai älykkäitä nepsyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Eivätkö he ole kaikki lievästi kehitysvammaisia, siis kognitiiviselta tasoltaan? Vai ovatko kaikki todella keskivaikeasti/vaikeasti kehitysvammaisia? Vaikea uskoa. Siis äärimmäisen vaikeaa uskoa, että vaikeasti kehitysvammainen pystyy tekemään musiikkia tuolla tavalla.

Keskiverto lievästi kehitysvammainen elää aikuisiällä lähes itsenäisesti/melko pienellä tuella. Ehkä et tätä tiennyt?

Ihmisillä on melko stereotyyppisia käsityksiä kehitysvammaisuudesta. Sekin vaikeuttaa keskustelua yleisellä tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Mutta mitä se lapsi itse ajattelee…..

Ei itseäni ainakaan kiinnosta vanhempien näkökulma tässä, vaan se, etten toivo kenenkään syntyvän ulkopuoliseksi.

Lähtökohtaisesti kukaan ei halua olla ulkopuolinen, ja jopa niitä aloituksessa mainittuja downeja v i t u t t a a usein jo lapsena oma erilaisuus (tajuavat sen kyllä, tai ainakin osa heistä), saati sitten normaaliälyisiä tai älykkäitä nepsyjä.

No minua ei haittaa, olen hyväksynyt itseni ja niin on moni muukin. Minulle on lapsena diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä. Kuka sinä olet määrittelemään sen toisten puolesta? Jos suurin syy abortoinnille olisi se, että lapsi kokee itsensä ulkopuoliseksi, niin onko se ongelma todella siinä sikiössä vai yhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko maailmassa sotia, jos meillä kaikilla olisi downin syndrooma?🤔

Ei olisi, sillä ihmiskunta olisi tuhoutunut.

Mihin se tuhoutuisi? Ei mitään hienoa teknologiaa tai muuta monimutkaista tarvita siihen että ihmiskunta selviää. Ihmiskunta on suurimman osan historiastaan asunut luolassa ja elänyt hyvin alkeellisesti.

Nykykaupunkilainen ei muuten pärjäisi luolassa puoltakaan vuotta. Hädin tuskin maaseudulla. Alkeellisuus on suhteellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se surullista, jois sairaiden ihmisten sijasta syntyy terveitä?

Miten niin "sijasta"? Ei se mitenkään vaikuta terveiden syntymiseen, jos syntyy myös vammaisia.

Selväähän se on, ettäjos tunnistetaan down, raskaus keskeytetään ja hankkiudutaan uudelleen raskaaksi, jolloin sairaan sijasta syntyy terve.

Eihän vammaisen ja terveen synnyttäminen mitenkään sulje toisiaan pois. Monella vammaisella on terveitä sisaruksia.

Vanhemmilla on rajalliset resurssit ja down-lapsi vie aikaa muilta lapsilta, joten niitä ei hankita yhtä montaa lasta kuin ilman down-lasta tai niitä terveitäkään ei ehditä hoitamaan yhtä hyvin. Kaikki kärsivät, perhe, vanhemmat ja myös terveet lapset sekä yhteiskunta.

En ole kuullut, että kukaan olisi kärsinyt down-lapsesta. Varsinkaan sisarukset.

Täällä yksi, hei!

Minulla on down-sisko, erittäin rakas ja olemme läheisiä. Mutta voin rehellisesti sanoa, että olen jollain tasolla kyllä lapsuudessani kärsinyt siitä, että siskollani on down. Meillä on kaksi vuotta ikäeroa. Olin siis vielä todella pieni hänen syntyessään. Erityislapsena hän tarvitsi paljon huomiota ja etenkin syliä, kun ei pystynyt liikkumaan "normaalin" vauvan tavoin. Eli itse jouduin pärjäämään paljon itsenäisemmin kuin muut lapset jo nuorena. En tietenkään näistä alkuajoista paljoa muista, mutta lapsuudenmuistoja on paljon siitä, miten kuuli aina "Ei nyt, Sofia tarvitsee sitä ja tätä, voitlo tehdä itse?". Kouluun mennessäni mukaan tuli kiusaaminen, sillä sekä siskoani että minua kiusattiin rankasti hänen erilaisuutensa takia. Aikuisiällä olen myös huomannut sen (ja tiedän, kuulostaa kauhealta enkä ole mitenkään katkera, mutta huomioin asian rehellisyyden nimissä kuitenkin), että rahallisesti olemme myös eri asemassa. Olen tosi kiitollinen, että siskoni on saanut oman kodin hänelle sopivasta hoitokodista, mutta onhan tuo asuminen hurjan kallista, kun taas itse maksan vuokrani opintolainalla ja työkeikoilla. En missään nimessä syytä tästä vanhempiani, sillä tottakai haluan siskolleni mahdollisimman hyvät oltavat, mutta kun "kärsimyksestä" ja eriarvoisuudesta on kyse, niin onhan se ihan eri tilanne kun yhden lapsen asumisesta vanhemmat maksavat kymmeniä tuhansia vuodessa ja toiselle ei jää mitään apuja.

En silti vaihtaisi siskoani "terveeseen", koska hän on ihana ja rakas ja upea nainen, mutta on myös väärin sanoa ettei sisarukset kärsi down-sisaruksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Höpö höpö, ei kukaan sanonut että heidän olisi _pitänyt_ saada mitään aikaan, kunhan huomauttivat, että alkuperäisen kommentin "ovat saaneet aikaiseksi enemmän kuin palstamammat" ei ole kauhean hyvä vertaus, kun kyse kuitenkin on ihmisistä, jotka eivät välttämättä pärjää ilman avustusta ihan normiarjestakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko maailmassa sotia, jos meillä kaikilla olisi downin syndrooma?🤔

Ei olisi, sillä ihmiskunta olisi tuhoutunut.

Mihin se tuhoutuisi? Ei mitään hienoa teknologiaa tai muuta monimutkaista tarvita siihen että ihmiskunta selviää. Ihmiskunta on suurimman osan historiastaan asunut luolassa ja elänyt hyvin alkeellisesti.

Silloinhan maailman älykkäin ihminenkin olisi lievästi kehitysvammsinen. Puolet väestöstä olisi lisääntymiskyvyttömiä lopuista osa lisääntymishaluttomia ja lopuista naisväki olisi suuressa riskissä kuolla raskaus ja synnytyskomplikaatioihin, lapsikuolleisuus olisi myös hyvin korkealla. Väestön tieto ja taitotaso olisi niin matala että selviäminen olisi kyllä jo melkoinen ihme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Mutta mitä se lapsi itse ajattelee…..

Ei itseäni ainakaan kiinnosta vanhempien näkökulma tässä, vaan se, etten toivo kenenkään syntyvän ulkopuoliseksi.

Lähtökohtaisesti kukaan ei halua olla ulkopuolinen, ja jopa niitä aloituksessa mainittuja downeja v i t u t t a a usein jo lapsena oma erilaisuus (tajuavat sen kyllä, tai ainakin osa heistä), saati sitten normaaliälyisiä tai älykkäitä nepsyjä.

No minä olen kokenut itseni ulkopuoliseksi ihan ilman mitään diagnoosia mm. ulkonäön, varallisuuden yms. vuoksi. Niin kuin miljoona muutakin ihmistä. Ei näihin ole oikea vastaus abortoida niitä, jotka poikkeavat diagnoosin puolesta joukosta.

Ja kuten joku jo kirjoitti, mikä oikeus sinulla on puhua noin suuren ryhmän puolesta, että he olisivat mieluummin jättäneet syntymättä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Kuinka se nyt sitten olikaan? Eikö kaikki autistit ja downit olekaan niitä ihmiskunnan pelastavia superneroja, kun nyt pitää jo tuollaiseen itkupotku-tinttailuun alkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se surullista, jois sairaiden ihmisten sijasta syntyy terveitä?

Miten niin "sijasta"? Ei se mitenkään vaikuta terveiden syntymiseen, jos syntyy myös vammaisia.

Selväähän se on, ettäjos tunnistetaan down, raskaus keskeytetään ja hankkiudutaan uudelleen raskaaksi, jolloin sairaan sijasta syntyy terve.

Eihän vammaisen ja terveen synnyttäminen mitenkään sulje toisiaan pois. Monella vammaisella on terveitä sisaruksia.

Vanhemmilla on rajalliset resurssit ja down-lapsi vie aikaa muilta lapsilta, joten niitä ei hankita yhtä montaa lasta kuin ilman down-lasta tai niitä terveitäkään ei ehditä hoitamaan yhtä hyvin. Kaikki kärsivät, perhe, vanhemmat ja myös terveet lapset sekä yhteiskunta.

En ole kuullut, että kukaan olisi kärsinyt down-lapsesta. Varsinkaan sisarukset.

Täällä yksi, hei!

Minulla on down-sisko, erittäin rakas ja olemme läheisiä. Mutta voin rehellisesti sanoa, että olen jollain tasolla kyllä lapsuudessani kärsinyt siitä, että siskollani on down. Meillä on kaksi vuotta ikäeroa. Olin siis vielä todella pieni hänen syntyessään. Erityislapsena hän tarvitsi paljon huomiota ja etenkin syliä, kun ei pystynyt liikkumaan "normaalin" vauvan tavoin. Eli itse jouduin pärjäämään paljon itsenäisemmin kuin muut lapset jo nuorena. En tietenkään näistä alkuajoista paljoa muista, mutta lapsuudenmuistoja on paljon siitä, miten kuuli aina "Ei nyt, Sofia tarvitsee sitä ja tätä, voitlo tehdä itse?". Kouluun mennessäni mukaan tuli kiusaaminen, sillä sekä siskoani että minua kiusattiin rankasti hänen erilaisuutensa takia. Aikuisiällä olen myös huomannut sen (ja tiedän, kuulostaa kauhealta enkä ole mitenkään katkera, mutta huomioin asian rehellisyyden nimissä kuitenkin), että rahallisesti olemme myös eri asemassa. Olen tosi kiitollinen, että siskoni on saanut oman kodin hänelle sopivasta hoitokodista, mutta onhan tuo asuminen hurjan kallista, kun taas itse maksan vuokrani opintolainalla ja työkeikoilla. En missään nimessä syytä tästä vanhempiani, sillä tottakai haluan siskolleni mahdollisimman hyvät oltavat, mutta kun "kärsimyksestä" ja eriarvoisuudesta on kyse, niin onhan se ihan eri tilanne kun yhden lapsen asumisesta vanhemmat maksavat kymmeniä tuhansia vuodessa ja toiselle ei jää mitään apuja.

En silti vaihtaisi siskoani "terveeseen", koska hän on ihana ja rakas ja upea nainen, mutta on myös väärin sanoa ettei sisarukset kärsi down-sisaruksesta.

Teen työtä kehitysvammaisten lasten ja heidän perheidensä kanssa. Tunnistan ehdottomasti tämän, että usein sisaruksista kasvaa ylisuorittajia ja oman tarpeidensa mitätöiviä tsemppareita, jotka eivät osaa pyytää apua tai vaatia heille kuuluvaa huomiota. Se ei poista heidän rakkautta sisarusta kohtaan, mutta tosiasia on, että muut lapset jäävät vähemmälle huomiolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Höpö höpö, ei kukaan sanonut että heidän olisi _pitänyt_ saada mitään aikaan, kunhan huomauttivat, että alkuperäisen kommentin "ovat saaneet aikaiseksi enemmän kuin palstamammat" ei ole kauhean hyvä vertaus, kun kyse kuitenkin on ihmisistä, jotka eivät välttämättä pärjää ilman avustusta ihan normiarjestakaan.

Lähes kukaan meistä ei ole pärjännyt ilman apua elämässä. Se on osa ihmisyyttä. Tarvitsemme runsaasti toistemme apua erilaisissa elämänvaiheissa, aivan jokaikinen meistä. Se että joku tarvitsee enemmän sitä tukea, ei vie arvoa hänen työltään ja aikaansaannoksiltaan.

Vai sanoisitko syöpää sairastavasta noin, tai varhain dementoituneesta, tai Stephen Hawkingista? Ja ei, en vertaa Kurikan poikia Hawkingiin, mutta yritän kyllä osoittaa pointin, että onko se annettu tuki jotenkin niin kamala asia kuin kuvittelet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se surullista, jois sairaiden ihmisten sijasta syntyy terveitä?

Miten niin "sijasta"? Ei se mitenkään vaikuta terveiden syntymiseen, jos syntyy myös vammaisia.

Selväähän se on, ettäjos tunnistetaan down, raskaus keskeytetään ja hankkiudutaan uudelleen raskaaksi, jolloin sairaan sijasta syntyy terve.

Eihän vammaisen ja terveen synnyttäminen mitenkään sulje toisiaan pois. Monella vammaisella on terveitä sisaruksia.

Vanhemmilla on rajalliset resurssit ja down-lapsi vie aikaa muilta lapsilta, joten niitä ei hankita yhtä montaa lasta kuin ilman down-lasta tai niitä terveitäkään ei ehditä hoitamaan yhtä hyvin. Kaikki kärsivät, perhe, vanhemmat ja myös terveet lapset sekä yhteiskunta.

En ole kuullut, että kukaan olisi kärsinyt down-lapsesta. Varsinkaan sisarukset.

Täällä yksi, hei!

Minulla on down-sisko, erittäin rakas ja olemme läheisiä. Mutta voin rehellisesti sanoa, että olen jollain tasolla kyllä lapsuudessani kärsinyt siitä, että siskollani on down. Meillä on kaksi vuotta ikäeroa. Olin siis vielä todella pieni hänen syntyessään. Erityislapsena hän tarvitsi paljon huomiota ja etenkin syliä, kun ei pystynyt liikkumaan "normaalin" vauvan tavoin. Eli itse jouduin pärjäämään paljon itsenäisemmin kuin muut lapset jo nuorena. En tietenkään näistä alkuajoista paljoa muista, mutta lapsuudenmuistoja on paljon siitä, miten kuuli aina "Ei nyt, Sofia tarvitsee sitä ja tätä, voitlo tehdä itse?". Kouluun mennessäni mukaan tuli kiusaaminen, sillä sekä siskoani että minua kiusattiin rankasti hänen erilaisuutensa takia. Aikuisiällä olen myös huomannut sen (ja tiedän, kuulostaa kauhealta enkä ole mitenkään katkera, mutta huomioin asian rehellisyyden nimissä kuitenkin), että rahallisesti olemme myös eri asemassa. Olen tosi kiitollinen, että siskoni on saanut oman kodin hänelle sopivasta hoitokodista, mutta onhan tuo asuminen hurjan kallista, kun taas itse maksan vuokrani opintolainalla ja työkeikoilla. En missään nimessä syytä tästä vanhempiani, sillä tottakai haluan siskolleni mahdollisimman hyvät oltavat, mutta kun "kärsimyksestä" ja eriarvoisuudesta on kyse, niin onhan se ihan eri tilanne kun yhden lapsen asumisesta vanhemmat maksavat kymmeniä tuhansia vuodessa ja toiselle ei jää mitään apuja.

En silti vaihtaisi siskoani "terveeseen", koska hän on ihana ja rakas ja upea nainen, mutta on myös väärin sanoa ettei sisarukset kärsi down-sisaruksesta.

Teen työtä kehitysvammaisten lasten ja heidän perheidensä kanssa. Tunnistan ehdottomasti tämän, että usein sisaruksista kasvaa ylisuorittajia ja oman tarpeidensa mitätöiviä tsemppareita, jotka eivät osaa pyytää apua tai vaatia heille kuuluvaa huomiota. Se ei poista heidän rakkautta sisarusta kohtaan, mutta tosiasia on, että muut lapset jäävät vähemmälle huomiolle.

Näin käy aina kun yksi sisaruksista on jollain tavalla hankala/erityinen/vaativa. Muut sisarukset saavat pärjätä miten taitavat, koska se haastavin vie vanhempien voimat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Höpö höpö, ei kukaan sanonut että heidän olisi _pitänyt_ saada mitään aikaan, kunhan huomauttivat, että alkuperäisen kommentin "ovat saaneet aikaiseksi enemmän kuin palstamammat" ei ole kauhean hyvä vertaus, kun kyse kuitenkin on ihmisistä, jotka eivät välttämättä pärjää ilman avustusta ihan normiarjestakaan.

Lähes kukaan meistä ei ole pärjännyt ilman apua elämässä. Se on osa ihmisyyttä. Tarvitsemme runsaasti toistemme apua erilaisissa elämänvaiheissa, aivan jokaikinen meistä. Se että joku tarvitsee enemmän sitä tukea, ei vie arvoa hänen työltään ja aikaansaannoksiltaan.

Vai sanoisitko syöpää sairastavasta noin, tai varhain dementoituneesta, tai Stephen Hawkingista? Ja ei, en vertaa Kurikan poikia Hawkingiin, mutta yritän kyllä osoittaa pointin, että onko se annettu tuki jotenkin niin kamala asia kuin kuvittelet.

Kyllä sinäkin varmasti ymmärrät eron terveen ihmisen avun tarpeessa ja kehitysvammaisen avuntarpeessa. Jos ihminen ei pysty elämään aikuisenakaan itsenäistä arkea, niin se on pikkasen eri asia kun syöpähoito tai avun pyytäminen jos välillä on rankkaa.

Annettu tuki ei ole pahasta, eikä minulla ole mitään heitä vastaan. Totesin vain tosiasian, että jos puhutaan heidän saavutuksistaan (jotka, täytyy myöntää, ovat minulle täysi mysteeri sillä en koe laulukilpailuun osallistumisen mitenkään erityisen hienona asiana) pitää myös huomioida, etteivät he olisi saavuttaneet noita asioita ilman avustajia, hoitajia ja läheisiä joiden apua he ovat tarvinneet enemmän kuin jos olisivat olleet terveitä.

Joten edelleen ei voi verrata heidän saavutuksia yksi yhteen palstamamman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Kuinka se nyt sitten olikaan? Eikö kaikki autistit ja downit olekaan niitä ihmiskunnan pelastavia superneroja, kun nyt pitää jo tuollaiseen itkupotku-tinttailuun alkaa?

Eiköhän tuo sinunkin kommentti kerro melko paljon omasta mielenlaadustasi. Tuleeko sinulle hyvä mieli tuollaisista viesteistä? Kihelmöitkö naurusta, jos joku autistisen lapsen äiti lukee viestiäsi ja tulee surulliseksi? Kyllä minua surettaa tällaiset viestit. Enhän minä sille mitään mahda, että maailma on julma ja pakko tämän kanssa on elää, mutta monesti mietin että mitä joku yksittäinen ihminen saa tällaisista viesteistä täällä.

T. Sivusta lukeva äiti, jonka lapsella lapsuusiän autismi. Lapsi itse on kyllä oikein iloinen. Äidillä on vaikeaa olla, kun tietää mihin maailmaan on syntynyt. Jos saisin valita, elettäisiin keskenään metsätorpassa, ettei täydy muiden silmiään polttaa näkemästään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Höpö höpö, ei kukaan sanonut että heidän olisi _pitänyt_ saada mitään aikaan, kunhan huomauttivat, että alkuperäisen kommentin "ovat saaneet aikaiseksi enemmän kuin palstamammat" ei ole kauhean hyvä vertaus, kun kyse kuitenkin on ihmisistä, jotka eivät välttämättä pärjää ilman avustusta ihan normiarjestakaan.

Lähes kukaan meistä ei ole pärjännyt ilman apua elämässä. Se on osa ihmisyyttä. Tarvitsemme runsaasti toistemme apua erilaisissa elämänvaiheissa, aivan jokaikinen meistä. Se että joku tarvitsee enemmän sitä tukea, ei vie arvoa hänen työltään ja aikaansaannoksiltaan.

Vai sanoisitko syöpää sairastavasta noin, tai varhain dementoituneesta, tai Stephen Hawkingista? Ja ei, en vertaa Kurikan poikia Hawkingiin, mutta yritän kyllä osoittaa pointin, että onko se annettu tuki jotenkin niin kamala asia kuin kuvittelet.

Joo, seuraavaksi kerrotkin että täysin vihanneksena oleva mies onkin kirjoittanut 12 kirjan romaanisarjan! Ai se olikin hänen avustajansa kirjoittama? Eihän heitä lasketa! Suuri osa kehitysvammaisia eivät olisi elossa ilman avustajia, joten älä aliarvioi heidän tarpeellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se surullista, jois sairaiden ihmisten sijasta syntyy terveitä?

Miten niin "sijasta"? Ei se mitenkään vaikuta terveiden syntymiseen, jos syntyy myös vammaisia.

Selväähän se on, ettäjos tunnistetaan down, raskaus keskeytetään ja hankkiudutaan uudelleen raskaaksi, jolloin sairaan sijasta syntyy terve.

Eihän vammaisen ja terveen synnyttäminen mitenkään sulje toisiaan pois. Monella vammaisella on terveitä sisaruksia.

Vanhemmilla on rajalliset resurssit ja down-lapsi vie aikaa muilta lapsilta, joten niitä ei hankita yhtä montaa lasta kuin ilman down-lasta tai niitä terveitäkään ei ehditä hoitamaan yhtä hyvin. Kaikki kärsivät, perhe, vanhemmat ja myös terveet lapset sekä yhteiskunta.

En ole kuullut, että kukaan olisi kärsinyt down-lapsesta. Varsinkaan sisarukset.

Täällä yksi, hei!

Minulla on down-sisko, erittäin rakas ja olemme läheisiä. Mutta voin rehellisesti sanoa, että olen jollain tasolla kyllä lapsuudessani kärsinyt siitä, että siskollani on down. Meillä on kaksi vuotta ikäeroa. Olin siis vielä todella pieni hänen syntyessään. Erityislapsena hän tarvitsi paljon huomiota ja etenkin syliä, kun ei pystynyt liikkumaan "normaalin" vauvan tavoin. Eli itse jouduin pärjäämään paljon itsenäisemmin kuin muut lapset jo nuorena. En tietenkään näistä alkuajoista paljoa muista, mutta lapsuudenmuistoja on paljon siitä, miten kuuli aina "Ei nyt, Sofia tarvitsee sitä ja tätä, voitlo tehdä itse?". Kouluun mennessäni mukaan tuli kiusaaminen, sillä sekä siskoani että minua kiusattiin rankasti hänen erilaisuutensa takia. Aikuisiällä olen myös huomannut sen (ja tiedän, kuulostaa kauhealta enkä ole mitenkään katkera, mutta huomioin asian rehellisyyden nimissä kuitenkin), että rahallisesti olemme myös eri asemassa. Olen tosi kiitollinen, että siskoni on saanut oman kodin hänelle sopivasta hoitokodista, mutta onhan tuo asuminen hurjan kallista, kun taas itse maksan vuokrani opintolainalla ja työkeikoilla. En missään nimessä syytä tästä vanhempiani, sillä tottakai haluan siskolleni mahdollisimman hyvät oltavat, mutta kun "kärsimyksestä" ja eriarvoisuudesta on kyse, niin onhan se ihan eri tilanne kun yhden lapsen asumisesta vanhemmat maksavat kymmeniä tuhansia vuodessa ja toiselle ei jää mitään apuja.

En silti vaihtaisi siskoani "terveeseen", koska hän on ihana ja rakas ja upea nainen, mutta on myös väärin sanoa ettei sisarukset kärsi down-sisaruksesta.

Kiitos hyvästä näkökulmasta!

Tosiaan aika usein kun sanotaan, ettei jokin ole keltään toiselta pois, se tosiasiassa nimenomaan on toiselta pois. Esim. lasten saama huomio, syntymättä jäävät terveet lapset, muiden lasten saama taloudellinen panostus joko vanhemmilta tai yhteiskunnallisella tasolla jne.

Kertomus tuo myös hyvin esiin sen, että eihän kukaan kellekään yksittäiselle olemassa olevalle ihmiselle halua olla mitenkään ilkeä tai halua päästä läheisistä eroon. Tietenkään.

Minulla on down lapsi joka on siis tiedetty jo raskausaikana. Neuvolassa kävin niin kuin muittenkin kanssa, ei mitään ongelmia että joku ois kyseenalaistanut päätöstä pitää lapsi. Silloin kun saatiin tieto niin toki kerrottiin miten toimitaan jos halutaan abortti ja miten jos pidetään lapsi eli terveydenhuollossa on suhtauduttu hyvin neutraalisti. Mutta muuten kyllä on sitten tultu hyvinkin kertomaan mielipidettä ihan päin naamaa, että abortti ois kannattanut tehdä, varsinkin raskausaikana sitä meille hoettiin. No vielä ei ainakaan ole kaduttanut päätös😊

Ymmärrän heitä, joilla jo on erityislapsia että nämä keskustelut ovat vaikeita. Ei täällä kukaan ole kuitenkaan teidän lapsia poistamassa.

Mutta rehellisesti käsi sydämellä, jos saisit valita onko seuraava lapsesi täysin terve tai toinen erityislapsi, oletko oikeasti sitä mieltä, että valitsisit mieluummin erityislapsen? Ja nyt kyse ei ole siitä että olisit jo raskaana, eli abortista ei puhuta. Vaan ihan siitä, että toivoisitko seuraavan lapsesi olevan ns. normaali?