IL: Downin syndrooma saattaa olla matkalla kohti häviämistä. /Voiko tulevaisuudessa tarkoittaa myös muita ihmisryhmiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästähän olisi A.H. onnessaan kun pyrimme kohti arjalaisuutta ja fyysisesti täydellistä ihmistä.

Niin paitsi että edelleen viimeksi loppumaailma lähti sotaan häntä vastaan, joten tokkopa hyväksyisi tätä yhtään sen enempää kun silloinkaan.

Sairauden poistaminen on pikkasen eri asia kun silmien värin valinta.

Ei kyllä tainnut lähteä. Monissa paikoissa tehtiin samoja juttuja jo ennen Aatua. Eugeniikkaa oli jo monessa paikassa ennen Aatua ja vielä sen jälkeenkin eikä leiritkään ole mikään Aatun keksintö. Ymmärtääkseni se sota myös alkoi sen takia kun Aatu hyökkäsi Puolaan ja muutamat maat tämän jälkeen julisti sodan Saksaa vastaan.

ohis

Näinpä. Kaikki länsimaat erit. germaanit ml. ruotsalaiset mittailivat mm. suomalaisten kalloja rotuhybriksessään. Niin teki myös moni suomalainen kuten presidenttimme Ryti. 1800-luvun loppu ja darwinismin soveltaminen ihmiseen aiheutti ongelman, joka on nykyään hyssytelty piiloon muttei tietenkään ole mihinkään hävinnyt

Ennenhän jopa epilepsiaa sairastavia steriloitiin johtuen heidän "huonommuudesta". Nykypäivänä tiedetään, että epilepsiaa sairastava äiti voi saada terveitä lapsia, joten en ole sillä kannalla, että epileptikkoa pitäisi kieltää lisääntymistä, ellei riskit perinnöllisyydlele ole suuret. CP ei ole koskaan periytyvä, vaikka se olisi molemmilla vanhemmilla. Jopa lyhytkasvuisillakin on normaalimittaisia lapsia, jos siis kyse on sellaisesta oireyhtymästä tai sairaudesta, jossa ei ole suuria riskiä periytyvyyteen. Jotkut niistäkin on periytyviä tai periytyvät vain toiselle sukupuolelle. Tässäkin sitten tietysti tapauskohtaista selviytyminen vanhemmuudesta. Jos on mahdollisuuksia pärjätä vähäisen tuen voimin, joo, voi harkita perheenlisäystä.

En tosin edes sterilisaatiota kannata. Tosin ääritapauksissa se voisi olla realistinen vaihtoehto, jos kuvitellaan tilannetta, jossa joku nainen pitää aborttia ehkäisynä ja tekee niitä koko ajan yhteiskunnan piikkiin.

Joskus ne testitkin on väärässä ja lapsi syntyykin terveenä.

Saisivat keksiä miten  seuloa nepsy-tyypit kans pois.

Ei ois itelläkään tätä kärsimystä sitte.

Kehvelit jättäkööt lapset rauhaan. Ei ne mitään lelunukkeja ole, jotka voi jättää kaappiin kun siihen kyllästyy. Ei tarvitse tehdä enempää kärsiviä lapsia, kun lastensuojelulla on jo paljon asiakkaina siinä tilanteissa olevia lapsia, joihin on resursseja todella vähän. On se niin erikoinen logiikka, ettei annettaisi sisarusten 10-15-vuotiaiden asua keskenään, koska alaikäisinä he tarvitsevat sossua valvomaan, mutta jokaisen pysyvästi 10-vuotiaan tasolla olevan pitäisi saada lapsiperhe. Kehitysvammaisilla on kuitenkin heikentynyt tunneäly ja ei välttämättä ymmärrä, miksi loukattuaan toista ihmistä tämä loukattu osapuoli ei pidä enää yhteyttä. Todella säälittää ne lapset, jotka kasvavat kehitysvammaisten vanhempien luona jos lapsi on mennyt vanhempiensa yli älykkyydessä: lapsi ei saa läksyapua, vanhemmilta ei saa vastausta lapsen miettiessä vaikkapa ilmastamuutosta tai mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Ja sitten miehiä ei nähdä sopivina ja luotettavina huoltajina lapsille. Just joo.

Sehän on aborttilain väljennys. Kaikki pois vain. Kauhistus.  Parempi olla kokonaan tekemättä lapsia.

Lähipiirissäni on kehitysvammainen aikuinen nainen. Tukitoimia on vaikka minkälaisia, mutta silti hän tulee aina olemaan riippuvainen vanhemmistaan ja muista ihmisistä. Ei voi tietää 9-11-vuotiaan tasolla olevan aivoituksista. Jos ei vastaa jatkuvasti piippaavaan puhelimeen, sitä ollaan sydän syrjällään että mitä siellä luurin toisessa päässä tapahtuu. Omaisuutta hajotetaan ja aina ajaa itsensä vaaratilanteisiin. On etenkin helposti aikuisten miesten hyväksikäytettävissä. Kuka siitä kärsii kuin kehitysvammainen itse, joka sitä elämää elää. Vanhemmat saavat sitten olla koko ajan peloissaan, että miten sille käy. En itse tietoisesti ainakaan tuomitsisi lasta tuollaiseen tulevaisuuteen, jos lasta ODOTTAESSA ilmenesi joku kehitysvammaisuuden muoto. Jos joku ulkoinen seikka kuten vaikkapa yksi käsi puuttuisi sikiöltä, niin en välttämättä vielä sen perusteella abortoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Minkälaisia nämä oppimisvaikeutesi ovat käytännössä? Kerran törmäsin naisen blogiin, ja tällä naisella oli mm. vaikea hahmotushäiriö ja adhd, mutta silti kirjoitti polustaan kampaajalinjalla ja siitä, miten paljon sekin vaati työtä ja työtä. Ja nykytilanne on se, että on yrittäjä. Todella hieno suoritus noilla korteilla, kun itse en osaisi kuvitella itseäni kampaajana, vaikka minullakin ilmeisesti lieviä hahmotuksen vaikeuksia, jos on psykologiin uskomista, vaikka on minuun voinut luottaa ajessani mopoa teininä, ja osaan arvioida, onko auto hyvin kaukana vai lähellä ennen kuin ohitan suojatien. Junalla kulkeminenkaan ei ole painajaismaista.

Minulla on diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista (entinen heikkolahjaisuus) eli käytännössä olen vammainen. Mieluummin olisin kehitysvammainen ja täysin tietämätön tyhmyydestäni. Nyt olenkin melkein väliinputoaja, jolla on kyllä ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta. En vain jaksaisi tehdä ravintola-alan töitä. Ei minusta taida koskaan tulla yhteiskunnalle hyödyllistä ihmistä, vaikka kuinka haluaisin. Tiedän, että surkuttelemalla tilannetta mikään ei tule nenän eteen Manulle illallinen. Olen vain realisti. Laiskuus on ollut helpoin tie, ja kotona asuessakin käytin suurimman osan ajasta tietokoneella, enkä jaksanut lukea kokeisiin, koska "ei jää päähän".

On se yrittäjyyskin pyörinyt mielessä, mutta eipä tällainen idiootti taida sellaisena pärjätä, kun matematiikka oli helpotettu aine, vaikka ymmärrän vielä 2 + 2 = 4. Prosentteja osaan laskea laskimen avulla. Mutta annas kun mennään x:n ja y:n ratkaisemiseen, niin johan alkaa olla hepreaa. Työn pitäisi olla sellaista, jota voisin tehdä itse ja ei tarvitsisi päätä käyttää. Valitettavasti vain kiusaamisen takia olen tullut salaperäiseksi ja helposti olen pelännyt kömpelyyteni paljastuvan. Käteni suoraan sanoen vapisee joissakin asioissa. Kouluun ei tekisi mieli enää mennä, kun jäi traumoja yhdestä työssäoppimisjaksosta lautasten kantelun takia, mutta se oli pakko suorittaa. Peruskoululaisena vihasin ryhmätöitä ja ei kiinnosta edelleenkään, jos niissä käydään jotain turhia aiheita. Esimerkkinä kansanopiston lyhyessä työelämäkoulutuksessa turhauduin joihinkin tunnelässytysleikkeihin, kun olisin halunnut keskittyä "oikeisiin" asioihin.

Et kuulosta kirjoituksesi perusteella yhtään heikkolahjaiselta, vaan että on ehkä jotain muuta psyyken ongelmaa (kerroitkin tuosta kiusaamisesta, vapinasta ja turhautumisesta ja tavasta reagoida silloin).

Tuskin psykologi tai lääkäri tekee mututuntumalta tällaisia päätöksiä. Onhan se ihan faktaa, että kykyprofiilini on suoraan sanoen sekamelska. Älykkyyteni on siellä heikon keskitason ja heikon rajamailla. Tuoreimmat tulokset muistan: looginen päättelykyky ja yleistietous hyvä, palikoita koostaessa havaittiin lieviä hahmotuksen vaikeuksia ja kielelliset taidot alle ikätason. On niin raskasta tiedostaa oma tyhmyytensä. Jos olisin kehitysvammainen, niin en välttämättä edes tajuaisi, mistä jäisin. Saisin myös tyhmyyteni silloin anteeksi, eikä ihmiset kuvailisi minua viisaaksi tai fiksuksi. Tai sitten pitää olla sokea, ettei matalaa älykkyyttäni tajuta.

Onhan minulla myös autismin piirteitä. Yhdistän nämä enemmän Aspergeriin yrittäessäni olla sosiaalinen. Enpä ole koskaan ollut suosiossa, ja peruskoulussa luovutinkin, vaikka oli joitain ihmisiä, joiden kanssa tulin toimeen ja välillä oltiin yhdessä samassa näytelmäkerhossa. Silti olen sosiaalisesti tumpelo, enkä jaksaisi jauhaa small talkkia. Olen verbaalisesti huono, mikä olisi aika huono yhdistelmä vaikkapa riitojen selvittelyssä. Minulla pitäisi olla vuorosanat tuollaisissa tilanteissa. Toisaalta taas pystyn väittelemään jonkun erimielisen kanssa, esim. viimeisimmässä kannabiksen laillistamista puoltavassa keskustelussa en mennyt lukkoon vastustajan sanoista, vaan jatkoin argumentointia niin kauan kuin faktoja riitti. Tykkään puhua esim. politiikasta. Ehkä tämä kiinnostus politiikasta puhumisen on tullut yhteiskuntaopin kautta, jossa pärjäsin arvosanalla 8 ollessani yläkoululainen.

Keskiarvo oli 7,5, ja ilman helpotuksia selvisin 6-8. Silti vain olen helvetin tyhmä, enkä ole tottunut tekemään mitään haluamani eteen ja tiedän, etten osaa saati kykene. Pelkään itselleni vaikeita tai epämieluisia asioita. Tuntuu, että sanat ei loksahda paikoilleen, vaikka ymmärtäisin, mitä luen. Olen dementikko. Esim. sanaa "evoluutio" jouduin kokoamaan sanoiksi useita päiviä kunnes opin sen selittämään. Oikeasti, yläkoulussa en osannut psykologille kertoa sitä käsitettä testatessa. Tiesin sen vain liittyvän biologiaan, muttei ollut sanoja, millä selittää, vaikka osaan puhua. Tuntuu, että kuva jää heti mieleen. Niin on jäänyt esim. kasvihuoneilmiöstä.

On myönnettävä se fakta, että monelle ammattikoulualalle olen tyhmä. Toisaalta tavallisella työpaikalla kukaan ei osannut aavistaa tätä, missä tein kassatarjoilijan töitä. Nyt mietin jotain muuta ammatinvalintapsykologin kanssa, ja vaihtoehtoja on tullut: datanomi sekä logistiikka-ala. Välinehuoltajaankin perehdyin itse netin kautta, mitä olen alkanut taas harkitsemaan, mutta pidän asiaa vielä kysymysmerkkinä. Ajattelin lähteä kurssille opettelemaan korujen tekoa ja miettiä, että jos oppisin hyvin niiden tekoa, voisin harkita käsityöammattia yrittäjänä. Toki tekisin toistakin työtä, sillä olen töissä ollut aina tunnollinen, ahkera ja reipas. Tuntuisi pahalta, jos joutuisin jonnekin työkeskukseen, jossa tuntisin itseni muukalaiseksi.

Et edelleenkään vaikuta yhtään heikkolahjaiselta, päinvastoin. Tekstisi on niin hyvää. Jotain muuta tietysti voi olla, mutta on monia muitakin asioita, jotka vaikuttavat suoriutumiseen eri tilanteissa. Traumatisoituminen esimerkiksi vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen, tai pelko häpeästä tai rangaistuksista. Psykologit kyllä tekevät virheitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä elämän laatu? Oma sekä sen lapsen? Muutaman erityisen lapsen vanhemman tiedän, ja aika lopussa ovat aina, sen lapsen takia. Valvomista, rikkoutuneita tavaroita, mustelmia, jatkuvaa meteliä, irronneita hiustukkoja, kakkavahinkoja, heitteillä olevia sisaruksia.... Oli aika pysäyttävät, kun erään tutun lapsi kuoli parikymppisenä. Jossain hoitolaitoksessa oli ollut jo vuosia. Tämä ihminen kertoi, että hän on helpottunut. Ei tarvitse enää olla huolissaan eikä pelätä soittoa, että "Elsa" on kuollut. Tabu tämäkin, mutta en usko, että hän on ainut joka on vastaavassa tilanteessa tuntenut samoin.

Oma isosiskoni sai jonkun sairaalabakteerin seurauksena kehitysvammaisuuden ja sairaaloissa käymiset olivat tuttuja. Lopulta hän kuoli 16-vuotiaana ja perhe koki helpotuksen, samalla suruntunteen miettiessään, että miten reilua elämä ei ollut meille, kun yksi perheenjäsenistä piti haudata aikaisemmin. Välillä on tullut mietittyä, että mitä jos siskoni olisikin ollut syöpäsairas pienestä alkaen. Syöpäsairaita kun kuitenkin voidaan nykyään parantaa ja joillakin syöpä voi muuttua krooniseksi niin, että on mahdollisuus elää pitkäänkin kunnes tulee viimeinen sairauskohtaus.

Joku taas voi tulla kehitysvammaiseksi 16- vuotiaana. Nämä kehitysvammaisia haukkuvat ja jopa kadehtivat eivät ymmärrä, että kuka tahansa voisi olla kehitysvammainen.

Miksi alanuolet, kun tämä on totta?

Miten voi tulla kehitysvammaiseksi 16-vuotiaana?

Vaikkapa sairauden tai onnettomuuden seurauksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Minkälaisia nämä oppimisvaikeutesi ovat käytännössä? Kerran törmäsin naisen blogiin, ja tällä naisella oli mm. vaikea hahmotushäiriö ja adhd, mutta silti kirjoitti polustaan kampaajalinjalla ja siitä, miten paljon sekin vaati työtä ja työtä. Ja nykytilanne on se, että on yrittäjä. Todella hieno suoritus noilla korteilla, kun itse en osaisi kuvitella itseäni kampaajana, vaikka minullakin ilmeisesti lieviä hahmotuksen vaikeuksia, jos on psykologiin uskomista, vaikka on minuun voinut luottaa ajessani mopoa teininä, ja osaan arvioida, onko auto hyvin kaukana vai lähellä ennen kuin ohitan suojatien. Junalla kulkeminenkaan ei ole painajaismaista.

Minulla on diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista (entinen heikkolahjaisuus) eli käytännössä olen vammainen. Mieluummin olisin kehitysvammainen ja täysin tietämätön tyhmyydestäni. Nyt olenkin melkein väliinputoaja, jolla on kyllä ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta. En vain jaksaisi tehdä ravintola-alan töitä. Ei minusta taida koskaan tulla yhteiskunnalle hyödyllistä ihmistä, vaikka kuinka haluaisin. Tiedän, että surkuttelemalla tilannetta mikään ei tule nenän eteen Manulle illallinen. Olen vain realisti. Laiskuus on ollut helpoin tie, ja kotona asuessakin käytin suurimman osan ajasta tietokoneella, enkä jaksanut lukea kokeisiin, koska "ei jää päähän".

On se yrittäjyyskin pyörinyt mielessä, mutta eipä tällainen idiootti taida sellaisena pärjätä, kun matematiikka oli helpotettu aine, vaikka ymmärrän vielä 2 + 2 = 4. Prosentteja osaan laskea laskimen avulla. Mutta annas kun mennään x:n ja y:n ratkaisemiseen, niin johan alkaa olla hepreaa. Työn pitäisi olla sellaista, jota voisin tehdä itse ja ei tarvitsisi päätä käyttää. Valitettavasti vain kiusaamisen takia olen tullut salaperäiseksi ja helposti olen pelännyt kömpelyyteni paljastuvan. Käteni suoraan sanoen vapisee joissakin asioissa. Kouluun ei tekisi mieli enää mennä, kun jäi traumoja yhdestä työssäoppimisjaksosta lautasten kantelun takia, mutta se oli pakko suorittaa. Peruskoululaisena vihasin ryhmätöitä ja ei kiinnosta edelleenkään, jos niissä käydään jotain turhia aiheita. Esimerkkinä kansanopiston lyhyessä työelämäkoulutuksessa turhauduin joihinkin tunnelässytysleikkeihin, kun olisin halunnut keskittyä "oikeisiin" asioihin.

Et kuulosta kirjoituksesi perusteella yhtään heikkolahjaiselta, vaan että on ehkä jotain muuta psyyken ongelmaa (kerroitkin tuosta kiusaamisesta, vapinasta ja turhautumisesta ja tavasta reagoida silloin).

Tuskin psykologi tai lääkäri tekee mututuntumalta tällaisia päätöksiä. Onhan se ihan faktaa, että kykyprofiilini on suoraan sanoen sekamelska. Älykkyyteni on siellä heikon keskitason ja heikon rajamailla. Tuoreimmat tulokset muistan: looginen päättelykyky ja yleistietous hyvä, palikoita koostaessa havaittiin lieviä hahmotuksen vaikeuksia ja kielelliset taidot alle ikätason. On niin raskasta tiedostaa oma tyhmyytensä. Jos olisin kehitysvammainen, niin en välttämättä edes tajuaisi, mistä jäisin. Saisin myös tyhmyyteni silloin anteeksi, eikä ihmiset kuvailisi minua viisaaksi tai fiksuksi. Tai sitten pitää olla sokea, ettei matalaa älykkyyttäni tajuta.

Onhan minulla myös autismin piirteitä. Yhdistän nämä enemmän Aspergeriin yrittäessäni olla sosiaalinen. Enpä ole koskaan ollut suosiossa, ja peruskoulussa luovutinkin, vaikka oli joitain ihmisiä, joiden kanssa tulin toimeen ja välillä oltiin yhdessä samassa näytelmäkerhossa. Silti olen sosiaalisesti tumpelo, enkä jaksaisi jauhaa small talkkia. Olen verbaalisesti huono, mikä olisi aika huono yhdistelmä vaikkapa riitojen selvittelyssä. Minulla pitäisi olla vuorosanat tuollaisissa tilanteissa. Toisaalta taas pystyn väittelemään jonkun erimielisen kanssa, esim. viimeisimmässä kannabiksen laillistamista puoltavassa keskustelussa en mennyt lukkoon vastustajan sanoista, vaan jatkoin argumentointia niin kauan kuin faktoja riitti. Tykkään puhua esim. politiikasta. Ehkä tämä kiinnostus politiikasta puhumisen on tullut yhteiskuntaopin kautta, jossa pärjäsin arvosanalla 8 ollessani yläkoululainen.

Keskiarvo oli 7,5, ja ilman helpotuksia selvisin 6-8. Silti vain olen helvetin tyhmä, enkä ole tottunut tekemään mitään haluamani eteen ja tiedän, etten osaa saati kykene. Pelkään itselleni vaikeita tai epämieluisia asioita. Tuntuu, että sanat ei loksahda paikoilleen, vaikka ymmärtäisin, mitä luen. Olen dementikko. Esim. sanaa "evoluutio" jouduin kokoamaan sanoiksi useita päiviä kunnes opin sen selittämään. Oikeasti, yläkoulussa en osannut psykologille kertoa sitä käsitettä testatessa. Tiesin sen vain liittyvän biologiaan, muttei ollut sanoja, millä selittää, vaikka osaan puhua. Tuntuu, että kuva jää heti mieleen. Niin on jäänyt esim. kasvihuoneilmiöstä.

On myönnettävä se fakta, että monelle ammattikoulualalle olen tyhmä. Toisaalta tavallisella työpaikalla kukaan ei osannut aavistaa tätä, missä tein kassatarjoilijan töitä. Nyt mietin jotain muuta ammatinvalintapsykologin kanssa, ja vaihtoehtoja on tullut: datanomi sekä logistiikka-ala. Välinehuoltajaankin perehdyin itse netin kautta, mitä olen alkanut taas harkitsemaan, mutta pidän asiaa vielä kysymysmerkkinä. Ajattelin lähteä kurssille opettelemaan korujen tekoa ja miettiä, että jos oppisin hyvin niiden tekoa, voisin harkita käsityöammattia yrittäjänä. Toki tekisin toistakin työtä, sillä olen töissä ollut aina tunnollinen, ahkera ja reipas. Tuntuisi pahalta, jos joutuisin jonnekin työkeskukseen, jossa tuntisin itseni muukalaiseksi.

Et edelleenkään vaikuta yhtään heikkolahjaiselta, päinvastoin. Tekstisi on niin hyvää. Jotain muuta tietysti voi olla, mutta on monia muitakin asioita, jotka vaikuttavat suoriutumiseen eri tilanteissa. Traumatisoituminen esimerkiksi vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen, tai pelko häpeästä tai rangaistuksista. Psykologit kyllä tekevät virheitä.

Haluan vielä lisätä, että miten ihmeessä muka sinulla on ollut kielelliset taidot alle ikätason, kun tuotat aivan normaalia tai jopa hyvää aikuisen ihmisen tekstiä? Ainakin tänne kirjoittaessasi. Kysymys on jostain muusta, jos esim. tuollaisessa testitilanteessa tai joissain tietyissä tilanteissa menee lukkoon mutta sitten turvallisissa tilanteissa rauhassa suoriutuu hyvin. Jotenkin geneettisesti heikkolahjaisempi ei pystyisi siihen ollenkaan. Melkein suosittelisin ihan vain psykoterapiaa, jossa lähtisit avaamaan noita solmuja. Tuollaiset heikkolahjaisuusdiagnoosit voivat tehdä tosi paljon hallaa, etenkin jos ovat vääriä, kun ihminen voi sitten alkaa uskoa niihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Minkälaisia nämä oppimisvaikeutesi ovat käytännössä? Kerran törmäsin naisen blogiin, ja tällä naisella oli mm. vaikea hahmotushäiriö ja adhd, mutta silti kirjoitti polustaan kampaajalinjalla ja siitä, miten paljon sekin vaati työtä ja työtä. Ja nykytilanne on se, että on yrittäjä. Todella hieno suoritus noilla korteilla, kun itse en osaisi kuvitella itseäni kampaajana, vaikka minullakin ilmeisesti lieviä hahmotuksen vaikeuksia, jos on psykologiin uskomista, vaikka on minuun voinut luottaa ajessani mopoa teininä, ja osaan arvioida, onko auto hyvin kaukana vai lähellä ennen kuin ohitan suojatien. Junalla kulkeminenkaan ei ole painajaismaista.

Minulla on diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista (entinen heikkolahjaisuus) eli käytännössä olen vammainen. Mieluummin olisin kehitysvammainen ja täysin tietämätön tyhmyydestäni. Nyt olenkin melkein väliinputoaja, jolla on kyllä ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta. En vain jaksaisi tehdä ravintola-alan töitä. Ei minusta taida koskaan tulla yhteiskunnalle hyödyllistä ihmistä, vaikka kuinka haluaisin. Tiedän, että surkuttelemalla tilannetta mikään ei tule nenän eteen Manulle illallinen. Olen vain realisti. Laiskuus on ollut helpoin tie, ja kotona asuessakin käytin suurimman osan ajasta tietokoneella, enkä jaksanut lukea kokeisiin, koska "ei jää päähän".

On se yrittäjyyskin pyörinyt mielessä, mutta eipä tällainen idiootti taida sellaisena pärjätä, kun matematiikka oli helpotettu aine, vaikka ymmärrän vielä 2 + 2 = 4. Prosentteja osaan laskea laskimen avulla. Mutta annas kun mennään x:n ja y:n ratkaisemiseen, niin johan alkaa olla hepreaa. Työn pitäisi olla sellaista, jota voisin tehdä itse ja ei tarvitsisi päätä käyttää. Valitettavasti vain kiusaamisen takia olen tullut salaperäiseksi ja helposti olen pelännyt kömpelyyteni paljastuvan. Käteni suoraan sanoen vapisee joissakin asioissa. Kouluun ei tekisi mieli enää mennä, kun jäi traumoja yhdestä työssäoppimisjaksosta lautasten kantelun takia, mutta se oli pakko suorittaa. Peruskoululaisena vihasin ryhmätöitä ja ei kiinnosta edelleenkään, jos niissä käydään jotain turhia aiheita. Esimerkkinä kansanopiston lyhyessä työelämäkoulutuksessa turhauduin joihinkin tunnelässytysleikkeihin, kun olisin halunnut keskittyä "oikeisiin" asioihin.

Et kuulosta kirjoituksesi perusteella yhtään heikkolahjaiselta, vaan että on ehkä jotain muuta psyyken ongelmaa (kerroitkin tuosta kiusaamisesta, vapinasta ja turhautumisesta ja tavasta reagoida silloin).

Tuskin psykologi tai lääkäri tekee mututuntumalta tällaisia päätöksiä. Onhan se ihan faktaa, että kykyprofiilini on suoraan sanoen sekamelska. Älykkyyteni on siellä heikon keskitason ja heikon rajamailla. Tuoreimmat tulokset muistan: looginen päättelykyky ja yleistietous hyvä, palikoita koostaessa havaittiin lieviä hahmotuksen vaikeuksia ja kielelliset taidot alle ikätason. On niin raskasta tiedostaa oma tyhmyytensä. Jos olisin kehitysvammainen, niin en välttämättä edes tajuaisi, mistä jäisin. Saisin myös tyhmyyteni silloin anteeksi, eikä ihmiset kuvailisi minua viisaaksi tai fiksuksi. Tai sitten pitää olla sokea, ettei matalaa älykkyyttäni tajuta.

Onhan minulla myös autismin piirteitä. Yhdistän nämä enemmän Aspergeriin yrittäessäni olla sosiaalinen. Enpä ole koskaan ollut suosiossa, ja peruskoulussa luovutinkin, vaikka oli joitain ihmisiä, joiden kanssa tulin toimeen ja välillä oltiin yhdessä samassa näytelmäkerhossa. Silti olen sosiaalisesti tumpelo, enkä jaksaisi jauhaa small talkkia. Olen verbaalisesti huono, mikä olisi aika huono yhdistelmä vaikkapa riitojen selvittelyssä. Minulla pitäisi olla vuorosanat tuollaisissa tilanteissa. Toisaalta taas pystyn väittelemään jonkun erimielisen kanssa, esim. viimeisimmässä kannabiksen laillistamista puoltavassa keskustelussa en mennyt lukkoon vastustajan sanoista, vaan jatkoin argumentointia niin kauan kuin faktoja riitti. Tykkään puhua esim. politiikasta. Ehkä tämä kiinnostus politiikasta puhumisen on tullut yhteiskuntaopin kautta, jossa pärjäsin arvosanalla 8 ollessani yläkoululainen.

Keskiarvo oli 7,5, ja ilman helpotuksia selvisin 6-8. Silti vain olen helvetin tyhmä, enkä ole tottunut tekemään mitään haluamani eteen ja tiedän, etten osaa saati kykene. Pelkään itselleni vaikeita tai epämieluisia asioita. Tuntuu, että sanat ei loksahda paikoilleen, vaikka ymmärtäisin, mitä luen. Olen dementikko. Esim. sanaa "evoluutio" jouduin kokoamaan sanoiksi useita päiviä kunnes opin sen selittämään. Oikeasti, yläkoulussa en osannut psykologille kertoa sitä käsitettä testatessa. Tiesin sen vain liittyvän biologiaan, muttei ollut sanoja, millä selittää, vaikka osaan puhua. Tuntuu, että kuva jää heti mieleen. Niin on jäänyt esim. kasvihuoneilmiöstä.

On myönnettävä se fakta, että monelle ammattikoulualalle olen tyhmä. Toisaalta tavallisella työpaikalla kukaan ei osannut aavistaa tätä, missä tein kassatarjoilijan töitä. Nyt mietin jotain muuta ammatinvalintapsykologin kanssa, ja vaihtoehtoja on tullut: datanomi sekä logistiikka-ala. Välinehuoltajaankin perehdyin itse netin kautta, mitä olen alkanut taas harkitsemaan, mutta pidän asiaa vielä kysymysmerkkinä. Ajattelin lähteä kurssille opettelemaan korujen tekoa ja miettiä, että jos oppisin hyvin niiden tekoa, voisin harkita käsityöammattia yrittäjänä. Toki tekisin toistakin työtä, sillä olen töissä ollut aina tunnollinen, ahkera ja reipas. Tuntuisi pahalta, jos joutuisin jonnekin työkeskukseen, jossa tuntisin itseni muukalaiseksi.

Et edelleenkään vaikuta yhtään heikkolahjaiselta, päinvastoin. Tekstisi on niin hyvää. Jotain muuta tietysti voi olla, mutta on monia muitakin asioita, jotka vaikuttavat suoriutumiseen eri tilanteissa. Traumatisoituminen esimerkiksi vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen, tai pelko häpeästä tai rangaistuksista. Psykologit kyllä tekevät virheitä.

Haluan vielä lisätä, että miten ihmeessä muka sinulla on ollut kielelliset taidot alle ikätason, kun tuotat aivan normaalia tai jopa hyvää aikuisen ihmisen tekstiä? Ainakin tänne kirjoittaessasi. Kysymys on jostain muusta, jos esim. tuollaisessa testitilanteessa tai joissain tietyissä tilanteissa menee lukkoon mutta sitten turvallisissa tilanteissa rauhassa suoriutuu hyvin. Jotenkin geneettisesti heikkolahjaisempi ei pystyisi siihen ollenkaan. Melkein suosittelisin ihan vain psykoterapiaa, jossa lähtisit avaamaan noita solmuja. Tuollaiset heikkolahjaisuusdiagnoosit voivat tehdä tosi paljon hallaa, etenkin jos ovat vääriä, kun ihminen voi sitten alkaa uskoa niihin.

Olen oikeasti helvetin hidas ja tyhmäkin. Tämä hitaus tuli ilmi ihan lukitesteissä. En jaksa lukeakaan, koska hengästyn lukiessa. Yläkoulussa sain viimeksi kuulla olevani vammainen ja "kuinka minulla ei ole aivoja". Sen tyypin piti varmaan koko ajan tuota samaa hokea. Ei ihme, miksi peruskoulu ja etenkin ryhmätyöt olivat minulle kidutusta. Olisin käynyt vaikka kotikoulua, jos raha ja resurssit olisivat sallineet. Olin koko luokan hiljaisin ja ujoin oppilas. Mieluummin vaikenin, mikä vielä tosin vaivaa minua. Erioten epävarmoissa asioissa, kun pääni sisällä ajattelen, että se on varmaan sitä mitä ajattelen, mutta olen mieluummin sitten hiljaa. Esimerkkinä viime vuonna koulupsykologin testeissä oli kysymys, että mikä elin tuottaa insuliinia. Hiljaa ajattelin sen olleen haima, mutta vaikenin, koska olin epävarma. Luulin, etten tiennyt.

Minulla on kaikennäköisiä diagnooseja ollut: semanttis-pragmaattinen dysfasia vaikeana, autismin piirteet, autismi, lievä kehitysvamma ja nyt laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka juurikin kääntyy heikkolahjaisuudeksi selvällä suomella. Nämä hemmetin diagnoosit estää kaiken. Olin lapsena ihan oikeassa, ettei minusta mitään tule. Ei ole ollut inspiroivia ihmisiä vaikeuksineen. Luulin, ettei sellaisia ole paitsi ehkä saduissa. Luulin, että kaikki julkisuuden henkilöt ja menestyneet ovat vain nk. tavallisia. Siinäkin olin väärässä, mutten silti vakuutu pystyväni muuhun työhön, vaikka kuinka nenäni edessä olisi vaikean hahmotushäiriön kanssa elävä kamapajayrittäjä. Silti haluaisin ravintola-alalta pois. En jaksa kokoaikaista kiirettä, vaikka viihdyin henkilöstöravintolassa ja jaksoin tehdä jopa välillä 12 tunnin työpäivää kuormittumatta siitä. Haluan vain kokea sen, mitä en lapsena saanut kokea. Haluan tuntea, mitä on hankkia leipä pöytäänsä. En halua olla vanhempieni kaltainen työtön, enkä halua itselleni "heikon" aineksen leimaa.

Tällä hetkellä olen työkokeilussa läheisen ihmisen yrityksellä. Hän ei tajua, miten heikkolahjainen oikeasti olen. Teen siellä asiakaspalveluhommia. Hän loi ihan oman kiinnostuksen pohjalta yrityksensä. Itsekin haluaisin välttää kouluja, mutta nykyään on mahdotonta alkaa vaikkapa yrittäjäksi ilman alan koulutusta, vaikkei läheiseni ole mikään merkonomi. Tämä olisi minulle oikeasti helppo työ, vaikka toisaalta istuminen konsoleiden äärellä tietysti kostautuu helposti.

Tiedä sitten, kumman kanssa on haastavampaa down-lapsen vaiko monioireisen adhd+muut diagnoosit saavan täysin pitelemättömän lapsen kanssa?

Varmasti kaikki toivovat tervettä lasta, mutta missä menee se raja kun aletaan abortoimaan?

Itse kylläkin valitsisin keskeytyksen jos tulossa olisi vammainen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Minkälaisia nämä oppimisvaikeutesi ovat käytännössä? Kerran törmäsin naisen blogiin, ja tällä naisella oli mm. vaikea hahmotushäiriö ja adhd, mutta silti kirjoitti polustaan kampaajalinjalla ja siitä, miten paljon sekin vaati työtä ja työtä. Ja nykytilanne on se, että on yrittäjä. Todella hieno suoritus noilla korteilla, kun itse en osaisi kuvitella itseäni kampaajana, vaikka minullakin ilmeisesti lieviä hahmotuksen vaikeuksia, jos on psykologiin uskomista, vaikka on minuun voinut luottaa ajessani mopoa teininä, ja osaan arvioida, onko auto hyvin kaukana vai lähellä ennen kuin ohitan suojatien. Junalla kulkeminenkaan ei ole painajaismaista.

Minulla on diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista (entinen heikkolahjaisuus) eli käytännössä olen vammainen. Mieluummin olisin kehitysvammainen ja täysin tietämätön tyhmyydestäni. Nyt olenkin melkein väliinputoaja, jolla on kyllä ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta. En vain jaksaisi tehdä ravintola-alan töitä. Ei minusta taida koskaan tulla yhteiskunnalle hyödyllistä ihmistä, vaikka kuinka haluaisin. Tiedän, että surkuttelemalla tilannetta mikään ei tule nenän eteen Manulle illallinen. Olen vain realisti. Laiskuus on ollut helpoin tie, ja kotona asuessakin käytin suurimman osan ajasta tietokoneella, enkä jaksanut lukea kokeisiin, koska "ei jää päähän".

On se yrittäjyyskin pyörinyt mielessä, mutta eipä tällainen idiootti taida sellaisena pärjätä, kun matematiikka oli helpotettu aine, vaikka ymmärrän vielä 2 + 2 = 4. Prosentteja osaan laskea laskimen avulla. Mutta annas kun mennään x:n ja y:n ratkaisemiseen, niin johan alkaa olla hepreaa. Työn pitäisi olla sellaista, jota voisin tehdä itse ja ei tarvitsisi päätä käyttää. Valitettavasti vain kiusaamisen takia olen tullut salaperäiseksi ja helposti olen pelännyt kömpelyyteni paljastuvan. Käteni suoraan sanoen vapisee joissakin asioissa. Kouluun ei tekisi mieli enää mennä, kun jäi traumoja yhdestä työssäoppimisjaksosta lautasten kantelun takia, mutta se oli pakko suorittaa. Peruskoululaisena vihasin ryhmätöitä ja ei kiinnosta edelleenkään, jos niissä käydään jotain turhia aiheita. Esimerkkinä kansanopiston lyhyessä työelämäkoulutuksessa turhauduin joihinkin tunnelässytysleikkeihin, kun olisin halunnut keskittyä "oikeisiin" asioihin.

Et kuulosta kirjoituksesi perusteella yhtään heikkolahjaiselta, vaan että on ehkä jotain muuta psyyken ongelmaa (kerroitkin tuosta kiusaamisesta, vapinasta ja turhautumisesta ja tavasta reagoida silloin).

Tuskin psykologi tai lääkäri tekee mututuntumalta tällaisia päätöksiä. Onhan se ihan faktaa, että kykyprofiilini on suoraan sanoen sekamelska. Älykkyyteni on siellä heikon keskitason ja heikon rajamailla. Tuoreimmat tulokset muistan: looginen päättelykyky ja yleistietous hyvä, palikoita koostaessa havaittiin lieviä hahmotuksen vaikeuksia ja kielelliset taidot alle ikätason. On niin raskasta tiedostaa oma tyhmyytensä. Jos olisin kehitysvammainen, niin en välttämättä edes tajuaisi, mistä jäisin. Saisin myös tyhmyyteni silloin anteeksi, eikä ihmiset kuvailisi minua viisaaksi tai fiksuksi. Tai sitten pitää olla sokea, ettei matalaa älykkyyttäni tajuta.

Onhan minulla myös autismin piirteitä. Yhdistän nämä enemmän Aspergeriin yrittäessäni olla sosiaalinen. Enpä ole koskaan ollut suosiossa, ja peruskoulussa luovutinkin, vaikka oli joitain ihmisiä, joiden kanssa tulin toimeen ja välillä oltiin yhdessä samassa näytelmäkerhossa. Silti olen sosiaalisesti tumpelo, enkä jaksaisi jauhaa small talkkia. Olen verbaalisesti huono, mikä olisi aika huono yhdistelmä vaikkapa riitojen selvittelyssä. Minulla pitäisi olla vuorosanat tuollaisissa tilanteissa. Toisaalta taas pystyn väittelemään jonkun erimielisen kanssa, esim. viimeisimmässä kannabiksen laillistamista puoltavassa keskustelussa en mennyt lukkoon vastustajan sanoista, vaan jatkoin argumentointia niin kauan kuin faktoja riitti. Tykkään puhua esim. politiikasta. Ehkä tämä kiinnostus politiikasta puhumisen on tullut yhteiskuntaopin kautta, jossa pärjäsin arvosanalla 8 ollessani yläkoululainen.

Keskiarvo oli 7,5, ja ilman helpotuksia selvisin 6-8. Silti vain olen helvetin tyhmä, enkä ole tottunut tekemään mitään haluamani eteen ja tiedän, etten osaa saati kykene. Pelkään itselleni vaikeita tai epämieluisia asioita. Tuntuu, että sanat ei loksahda paikoilleen, vaikka ymmärtäisin, mitä luen. Olen dementikko. Esim. sanaa "evoluutio" jouduin kokoamaan sanoiksi useita päiviä kunnes opin sen selittämään. Oikeasti, yläkoulussa en osannut psykologille kertoa sitä käsitettä testatessa. Tiesin sen vain liittyvän biologiaan, muttei ollut sanoja, millä selittää, vaikka osaan puhua. Tuntuu, että kuva jää heti mieleen. Niin on jäänyt esim. kasvihuoneilmiöstä.

On myönnettävä se fakta, että monelle ammattikoulualalle olen tyhmä. Toisaalta tavallisella työpaikalla kukaan ei osannut aavistaa tätä, missä tein kassatarjoilijan töitä. Nyt mietin jotain muuta ammatinvalintapsykologin kanssa, ja vaihtoehtoja on tullut: datanomi sekä logistiikka-ala. Välinehuoltajaankin perehdyin itse netin kautta, mitä olen alkanut taas harkitsemaan, mutta pidän asiaa vielä kysymysmerkkinä. Ajattelin lähteä kurssille opettelemaan korujen tekoa ja miettiä, että jos oppisin hyvin niiden tekoa, voisin harkita käsityöammattia yrittäjänä. Toki tekisin toistakin työtä, sillä olen töissä ollut aina tunnollinen, ahkera ja reipas. Tuntuisi pahalta, jos joutuisin jonnekin työkeskukseen, jossa tuntisin itseni muukalaiseksi.

Et edelleenkään vaikuta yhtään heikkolahjaiselta, päinvastoin. Tekstisi on niin hyvää. Jotain muuta tietysti voi olla, mutta on monia muitakin asioita, jotka vaikuttavat suoriutumiseen eri tilanteissa. Traumatisoituminen esimerkiksi vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen, tai pelko häpeästä tai rangaistuksista. Psykologit kyllä tekevät virheitä.

Haluan vielä lisätä, että miten ihmeessä muka sinulla on ollut kielelliset taidot alle ikätason, kun tuotat aivan normaalia tai jopa hyvää aikuisen ihmisen tekstiä? Ainakin tänne kirjoittaessasi. Kysymys on jostain muusta, jos esim. tuollaisessa testitilanteessa tai joissain tietyissä tilanteissa menee lukkoon mutta sitten turvallisissa tilanteissa rauhassa suoriutuu hyvin. Jotenkin geneettisesti heikkolahjaisempi ei pystyisi siihen ollenkaan. Melkein suosittelisin ihan vain psykoterapiaa, jossa lähtisit avaamaan noita solmuja. Tuollaiset heikkolahjaisuusdiagnoosit voivat tehdä tosi paljon hallaa, etenkin jos ovat vääriä, kun ihminen voi sitten alkaa uskoa niihin.

Olen oikeasti helvetin hidas ja tyhmäkin. Tämä hitaus tuli ilmi ihan lukitesteissä. En jaksa lukeakaan, koska hengästyn lukiessa. Yläkoulussa sain viimeksi kuulla olevani vammainen ja "kuinka minulla ei ole aivoja". Sen tyypin piti varmaan koko ajan tuota samaa hokea. Ei ihme, miksi peruskoulu ja etenkin ryhmätyöt olivat minulle kidutusta. Olisin käynyt vaikka kotikoulua, jos raha ja resurssit olisivat sallineet. Olin koko luokan hiljaisin ja ujoin oppilas. Mieluummin vaikenin, mikä vielä tosin vaivaa minua. Erioten epävarmoissa asioissa, kun pääni sisällä ajattelen, että se on varmaan sitä mitä ajattelen, mutta olen mieluummin sitten hiljaa. Esimerkkinä viime vuonna koulupsykologin testeissä oli kysymys, että mikä elin tuottaa insuliinia. Hiljaa ajattelin sen olleen haima, mutta vaikenin, koska olin epävarma. Luulin, etten tiennyt.

Minulla on kaikennäköisiä diagnooseja ollut: semanttis-pragmaattinen dysfasia vaikeana, autismin piirteet, autismi, lievä kehitysvamma ja nyt laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka juurikin kääntyy heikkolahjaisuudeksi selvällä suomella. Nämä hemmetin diagnoosit estää kaiken. Olin lapsena ihan oikeassa, ettei minusta mitään tule. Ei ole ollut inspiroivia ihmisiä vaikeuksineen. Luulin, ettei sellaisia ole paitsi ehkä saduissa. Luulin, että kaikki julkisuuden henkilöt ja menestyneet ovat vain nk. tavallisia. Siinäkin olin väärässä, mutten silti vakuutu pystyväni muuhun työhön, vaikka kuinka nenäni edessä olisi vaikean hahmotushäiriön kanssa elävä kamapajayrittäjä. Silti haluaisin ravintola-alalta pois. En jaksa kokoaikaista kiirettä, vaikka viihdyin henkilöstöravintolassa ja jaksoin tehdä jopa välillä 12 tunnin työpäivää kuormittumatta siitä. Haluan vain kokea sen, mitä en lapsena saanut kokea. Haluan tuntea, mitä on hankkia leipä pöytäänsä. En halua olla vanhempieni kaltainen työtön, enkä halua itselleni "heikon" aineksen leimaa.

Tällä hetkellä olen työkokeilussa läheisen ihmisen yrityksellä. Hän ei tajua, miten heikkolahjainen oikeasti olen. Teen siellä asiakaspalveluhommia. Hän loi ihan oman kiinnostuksen pohjalta yrityksensä. Itsekin haluaisin välttää kouluja, mutta nykyään on mahdotonta alkaa vaikkapa yrittäjäksi ilman alan koulutusta, vaikkei läheiseni ole mikään merkonomi. Tämä olisi minulle oikeasti helppo työ, vaikka toisaalta istuminen konsoleiden äärellä tietysti kostautuu helposti.

Kuka sinulle hoki, että olet vammainen ja ei ole aivoja? Kamalaa. Olet kertonut tuossa yllä, että et esimerkiksi uskaltanut kertoa haiman tuottavan insuliinia, vaikka tiesit oikean vastauksen. Tämä ei viittaa tyhmyyteen vaan pelkoon. Tuotat aivan kypsää tekstiä, joten älykkyydessäsi tuskin on mitään vikaa oikeasti. Voi kuule hyvin olla, että tarvitsisit vain rohkaisua ja uskoa itseen ja että todellakin nuo saamasi diagnoosit lähinnä vain rajoittavat sinua.

” Minulla on kaikennäköisiä diagnooseja ollut: semanttis-pragmaattinen dysfasia vaikeana, autismin piirteet, autismi, lievä kehitysvamma ja nyt laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka juurikin kääntyy heikkolahjaisuudeksi selvällä suomella.”

Heikkolahjainen ei kirjoita noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä elämän laatu? Oma sekä sen lapsen? Muutaman erityisen lapsen vanhemman tiedän, ja aika lopussa ovat aina, sen lapsen takia. Valvomista, rikkoutuneita tavaroita, mustelmia, jatkuvaa meteliä, irronneita hiustukkoja, kakkavahinkoja, heitteillä olevia sisaruksia.... Oli aika pysäyttävät, kun erään tutun lapsi kuoli parikymppisenä. Jossain hoitolaitoksessa oli ollut jo vuosia. Tämä ihminen kertoi, että hän on helpottunut. Ei tarvitse enää olla huolissaan eikä pelätä soittoa, että "Elsa" on kuollut. Tabu tämäkin, mutta en usko, että hän on ainut joka on vastaavassa tilanteessa tuntenut samoin.

Oma isosiskoni sai jonkun sairaalabakteerin seurauksena kehitysvammaisuuden ja sairaaloissa käymiset olivat tuttuja. Lopulta hän kuoli 16-vuotiaana ja perhe koki helpotuksen, samalla suruntunteen miettiessään, että miten reilua elämä ei ollut meille, kun yksi perheenjäsenistä piti haudata aikaisemmin. Välillä on tullut mietittyä, että mitä jos siskoni olisikin ollut syöpäsairas pienestä alkaen. Syöpäsairaita kun kuitenkin voidaan nykyään parantaa ja joillakin syöpä voi muuttua krooniseksi niin, että on mahdollisuus elää pitkäänkin kunnes tulee viimeinen sairauskohtaus.

Joku taas voi tulla kehitysvammaiseksi 16- vuotiaana. Nämä kehitysvammaisia haukkuvat ja jopa kadehtivat eivät ymmärrä, että kuka tahansa voisi olla kehitysvammainen.

Miksi alanuolet, kun tämä on totta?

Miten voi tulla kehitysvammaiseksi 16-vuotiaana?

Vaikkapa sairauden tai onnettomuuden seurauksena.

Hapenpuute hukkumisen tai tukehtumisen takia. Bakteerin pääsy aivoihin tulehduksessa. Vaikkapa näistä syistä alle 18- vuotiaasta voi tulla kehitysvammainen. Perustuu vaiheelle, jossa aivot ja keskushermosto vielä kehittyy. Raja on tietenkin vedetty tuohon keinotekoisesti, koska aivot kehittyvät vielä tuon iän jälkeenkin. Vanhempien vastaavia vammoja ei kuitenkaan sanota kehitysvammoiksi.

Annat abortoida down sikiön. Hankkiudut uudelleen raskaaksi, tutkimuksissa ei näy downia. Saat vauvan, jolla on paljon vaikeampi vamma kuin down. Tuleeko mieleen, että kannattiko. En tiedä onko näin koskaan tapahtunut, enkä toivo tapahtuvan. Näinkin kuitenkin voisi käydä.

Oikeasti. Mitä iloa näistä vammaisista on? Läheskään kaikki downit eivät ole niitä down-propagandistien hehkuttavia iloisia tapauksia, jotka "käyvät töissä" kolme tuntia viikossa pyyhkimässä pöytiä pikaruokalassa.

Vierailija kirjoitti:

Annat abortoida down sikiön. Hankkiudut uudelleen raskaaksi, tutkimuksissa ei näy downia. Saat vauvan, jolla on paljon vaikeampi vamma kuin down. Tuleeko mieleen, että kannattiko. En tiedä onko näin koskaan tapahtunut, enkä toivo tapahtuvan. Näinkin kuitenkin voisi käydä.

Mietin tätä itsekin mutta onneksi näin ei käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Annat abortoida down sikiön. Hankkiudut uudelleen raskaaksi, tutkimuksissa ei näy downia. Saat vauvan, jolla on paljon vaikeampi vamma kuin down. Tuleeko mieleen, että kannattiko. En tiedä onko näin koskaan tapahtunut, enkä toivo tapahtuvan. Näinkin kuitenkin voisi käydä.

Lienee aika epätodennäköistä. Toisaalta, tiedän perheen jossa kolme vammaista lasta. Kaikki vielä eri tavalla vammaisia. Hyvin "tavalliset" vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Minkälaisia nämä oppimisvaikeutesi ovat käytännössä? Kerran törmäsin naisen blogiin, ja tällä naisella oli mm. vaikea hahmotushäiriö ja adhd, mutta silti kirjoitti polustaan kampaajalinjalla ja siitä, miten paljon sekin vaati työtä ja työtä. Ja nykytilanne on se, että on yrittäjä. Todella hieno suoritus noilla korteilla, kun itse en osaisi kuvitella itseäni kampaajana, vaikka minullakin ilmeisesti lieviä hahmotuksen vaikeuksia, jos on psykologiin uskomista, vaikka on minuun voinut luottaa ajessani mopoa teininä, ja osaan arvioida, onko auto hyvin kaukana vai lähellä ennen kuin ohitan suojatien. Junalla kulkeminenkaan ei ole painajaismaista.

Minulla on diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista (entinen heikkolahjaisuus) eli käytännössä olen vammainen. Mieluummin olisin kehitysvammainen ja täysin tietämätön tyhmyydestäni. Nyt olenkin melkein väliinputoaja, jolla on kyllä ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta. En vain jaksaisi tehdä ravintola-alan töitä. Ei minusta taida koskaan tulla yhteiskunnalle hyödyllistä ihmistä, vaikka kuinka haluaisin. Tiedän, että surkuttelemalla tilannetta mikään ei tule nenän eteen Manulle illallinen. Olen vain realisti. Laiskuus on ollut helpoin tie, ja kotona asuessakin käytin suurimman osan ajasta tietokoneella, enkä jaksanut lukea kokeisiin, koska "ei jää päähän".

On se yrittäjyyskin pyörinyt mielessä, mutta eipä tällainen idiootti taida sellaisena pärjätä, kun matematiikka oli helpotettu aine, vaikka ymmärrän vielä 2 + 2 = 4. Prosentteja osaan laskea laskimen avulla. Mutta annas kun mennään x:n ja y:n ratkaisemiseen, niin johan alkaa olla hepreaa. Työn pitäisi olla sellaista, jota voisin tehdä itse ja ei tarvitsisi päätä käyttää. Valitettavasti vain kiusaamisen takia olen tullut salaperäiseksi ja helposti olen pelännyt kömpelyyteni paljastuvan. Käteni suoraan sanoen vapisee joissakin asioissa. Kouluun ei tekisi mieli enää mennä, kun jäi traumoja yhdestä työssäoppimisjaksosta lautasten kantelun takia, mutta se oli pakko suorittaa. Peruskoululaisena vihasin ryhmätöitä ja ei kiinnosta edelleenkään, jos niissä käydään jotain turhia aiheita. Esimerkkinä kansanopiston lyhyessä työelämäkoulutuksessa turhauduin joihinkin tunnelässytysleikkeihin, kun olisin halunnut keskittyä "oikeisiin" asioihin.

Et kuulosta kirjoituksesi perusteella yhtään heikkolahjaiselta, vaan että on ehkä jotain muuta psyyken ongelmaa (kerroitkin tuosta kiusaamisesta, vapinasta ja turhautumisesta ja tavasta reagoida silloin).

Tuskin psykologi tai lääkäri tekee mututuntumalta tällaisia päätöksiä. Onhan se ihan faktaa, että kykyprofiilini on suoraan sanoen sekamelska. Älykkyyteni on siellä heikon keskitason ja heikon rajamailla. Tuoreimmat tulokset muistan: looginen päättelykyky ja yleistietous hyvä, palikoita koostaessa havaittiin lieviä hahmotuksen vaikeuksia ja kielelliset taidot alle ikätason. On niin raskasta tiedostaa oma tyhmyytensä. Jos olisin kehitysvammainen, niin en välttämättä edes tajuaisi, mistä jäisin. Saisin myös tyhmyyteni silloin anteeksi, eikä ihmiset kuvailisi minua viisaaksi tai fiksuksi. Tai sitten pitää olla sokea, ettei matalaa älykkyyttäni tajuta.

Onhan minulla myös autismin piirteitä. Yhdistän nämä enemmän Aspergeriin yrittäessäni olla sosiaalinen. Enpä ole koskaan ollut suosiossa, ja peruskoulussa luovutinkin, vaikka oli joitain ihmisiä, joiden kanssa tulin toimeen ja välillä oltiin yhdessä samassa näytelmäkerhossa. Silti olen sosiaalisesti tumpelo, enkä jaksaisi jauhaa small talkkia. Olen verbaalisesti huono, mikä olisi aika huono yhdistelmä vaikkapa riitojen selvittelyssä. Minulla pitäisi olla vuorosanat tuollaisissa tilanteissa. Toisaalta taas pystyn väittelemään jonkun erimielisen kanssa, esim. viimeisimmässä kannabiksen laillistamista puoltavassa keskustelussa en mennyt lukkoon vastustajan sanoista, vaan jatkoin argumentointia niin kauan kuin faktoja riitti. Tykkään puhua esim. politiikasta. Ehkä tämä kiinnostus politiikasta puhumisen on tullut yhteiskuntaopin kautta, jossa pärjäsin arvosanalla 8 ollessani yläkoululainen.

Keskiarvo oli 7,5, ja ilman helpotuksia selvisin 6-8. Silti vain olen helvetin tyhmä, enkä ole tottunut tekemään mitään haluamani eteen ja tiedän, etten osaa saati kykene. Pelkään itselleni vaikeita tai epämieluisia asioita. Tuntuu, että sanat ei loksahda paikoilleen, vaikka ymmärtäisin, mitä luen. Olen dementikko. Esim. sanaa "evoluutio" jouduin kokoamaan sanoiksi useita päiviä kunnes opin sen selittämään. Oikeasti, yläkoulussa en osannut psykologille kertoa sitä käsitettä testatessa. Tiesin sen vain liittyvän biologiaan, muttei ollut sanoja, millä selittää, vaikka osaan puhua. Tuntuu, että kuva jää heti mieleen. Niin on jäänyt esim. kasvihuoneilmiöstä.

On myönnettävä se fakta, että monelle ammattikoulualalle olen tyhmä. Toisaalta tavallisella työpaikalla kukaan ei osannut aavistaa tätä, missä tein kassatarjoilijan töitä. Nyt mietin jotain muuta ammatinvalintapsykologin kanssa, ja vaihtoehtoja on tullut: datanomi sekä logistiikka-ala. Välinehuoltajaankin perehdyin itse netin kautta, mitä olen alkanut taas harkitsemaan, mutta pidän asiaa vielä kysymysmerkkinä. Ajattelin lähteä kurssille opettelemaan korujen tekoa ja miettiä, että jos oppisin hyvin niiden tekoa, voisin harkita käsityöammattia yrittäjänä. Toki tekisin toistakin työtä, sillä olen töissä ollut aina tunnollinen, ahkera ja reipas. Tuntuisi pahalta, jos joutuisin jonnekin työkeskukseen, jossa tuntisin itseni muukalaiseksi.

Et edelleenkään vaikuta yhtään heikkolahjaiselta, päinvastoin. Tekstisi on niin hyvää. Jotain muuta tietysti voi olla, mutta on monia muitakin asioita, jotka vaikuttavat suoriutumiseen eri tilanteissa. Traumatisoituminen esimerkiksi vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen, tai pelko häpeästä tai rangaistuksista. Psykologit kyllä tekevät virheitä.

Haluan vielä lisätä, että miten ihmeessä muka sinulla on ollut kielelliset taidot alle ikätason, kun tuotat aivan normaalia tai jopa hyvää aikuisen ihmisen tekstiä? Ainakin tänne kirjoittaessasi. Kysymys on jostain muusta, jos esim. tuollaisessa testitilanteessa tai joissain tietyissä tilanteissa menee lukkoon mutta sitten turvallisissa tilanteissa rauhassa suoriutuu hyvin. Jotenkin geneettisesti heikkolahjaisempi ei pystyisi siihen ollenkaan. Melkein suosittelisin ihan vain psykoterapiaa, jossa lähtisit avaamaan noita solmuja. Tuollaiset heikkolahjaisuusdiagnoosit voivat tehdä tosi paljon hallaa, etenkin jos ovat vääriä, kun ihminen voi sitten alkaa uskoa niihin.

Olen oikeasti helvetin hidas ja tyhmäkin. Tämä hitaus tuli ilmi ihan lukitesteissä. En jaksa lukeakaan, koska hengästyn lukiessa. Yläkoulussa sain viimeksi kuulla olevani vammainen ja "kuinka minulla ei ole aivoja". Sen tyypin piti varmaan koko ajan tuota samaa hokea. Ei ihme, miksi peruskoulu ja etenkin ryhmätyöt olivat minulle kidutusta. Olisin käynyt vaikka kotikoulua, jos raha ja resurssit olisivat sallineet. Olin koko luokan hiljaisin ja ujoin oppilas. Mieluummin vaikenin, mikä vielä tosin vaivaa minua. Erioten epävarmoissa asioissa, kun pääni sisällä ajattelen, että se on varmaan sitä mitä ajattelen, mutta olen mieluummin sitten hiljaa. Esimerkkinä viime vuonna koulupsykologin testeissä oli kysymys, että mikä elin tuottaa insuliinia. Hiljaa ajattelin sen olleen haima, mutta vaikenin, koska olin epävarma. Luulin, etten tiennyt.

Minulla on kaikennäköisiä diagnooseja ollut: semanttis-pragmaattinen dysfasia vaikeana, autismin piirteet, autismi, lievä kehitysvamma ja nyt laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka juurikin kääntyy heikkolahjaisuudeksi selvällä suomella. Nämä hemmetin diagnoosit estää kaiken. Olin lapsena ihan oikeassa, ettei minusta mitään tule. Ei ole ollut inspiroivia ihmisiä vaikeuksineen. Luulin, ettei sellaisia ole paitsi ehkä saduissa. Luulin, että kaikki julkisuuden henkilöt ja menestyneet ovat vain nk. tavallisia. Siinäkin olin väärässä, mutten silti vakuutu pystyväni muuhun työhön, vaikka kuinka nenäni edessä olisi vaikean hahmotushäiriön kanssa elävä kamapajayrittäjä. Silti haluaisin ravintola-alalta pois. En jaksa kokoaikaista kiirettä, vaikka viihdyin henkilöstöravintolassa ja jaksoin tehdä jopa välillä 12 tunnin työpäivää kuormittumatta siitä. Haluan vain kokea sen, mitä en lapsena saanut kokea. Haluan tuntea, mitä on hankkia leipä pöytäänsä. En halua olla vanhempieni kaltainen työtön, enkä halua itselleni "heikon" aineksen leimaa.

Tällä hetkellä olen työkokeilussa läheisen ihmisen yrityksellä. Hän ei tajua, miten heikkolahjainen oikeasti olen. Teen siellä asiakaspalveluhommia. Hän loi ihan oman kiinnostuksen pohjalta yrityksensä. Itsekin haluaisin välttää kouluja, mutta nykyään on mahdotonta alkaa vaikkapa yrittäjäksi ilman alan koulutusta, vaikkei läheiseni ole mikään merkonomi. Tämä olisi minulle oikeasti helppo työ, vaikka toisaalta istuminen konsoleiden äärellä tietysti kostautuu helposti.

Kuka sinulle hoki, että olet vammainen ja ei ole aivoja? Kamalaa. Olet kertonut tuossa yllä, että et esimerkiksi uskaltanut kertoa haiman tuottavan insuliinia, vaikka tiesit oikean vastauksen. Tämä ei viittaa tyhmyyteen vaan pelkoon. Tuotat aivan kypsää tekstiä, joten älykkyydessäsi tuskin on mitään vikaa oikeasti. Voi kuule hyvin olla, että tarvitsisit vain rohkaisua ja uskoa itseen ja että todellakin nuo saamasi diagnoosit lähinnä vain rajoittavat sinua.

” Minulla on kaikennäköisiä diagnooseja ollut: semanttis-pragmaattinen dysfasia vaikeana, autismin piirteet, autismi, lievä kehitysvamma ja nyt laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka juurikin kääntyy heikkolahjaisuudeksi selvällä suomella.”

Heikkolahjainen ei kirjoita noin.

Yksi luokkatoveri, joka tuli luokalleni aloittaessani yläasteen. Olen saanut eräältä toiseltakin (oli ollut alakoulusta alkaen tuttu nimeltään ja kasvoiltaan) kuulla olevani vammainen. Varmaan koko kylä minua vihasi, vaikka miten kiltti yritin olla kaikille. Koko ajan auottiin päätä eräästä asiasta, mistä purskahdin jopa itkuun ja pakenin tilannetta jonnekin muualle sen sijaan, että olisin mennyt luokkahuoneeseen. Minusta tuo oli kaikkein pahinta verrattuna siihen, että jotkut luokallani olevat tytöt jakautuivat omiin kasteihinsa, enkä ollut tervetullut heidän "omiin" pukukoppeihin kuudennella luokalla. Aivan syystäkin luovutin sosiaalisissa tilanteissa ja on hyväksyttävä se fakta, ettei minusta ole sosiaalisiin tilanteisiin, mikä tuli ilmi yrittäessäni opiskella sosiaalista alaa.

Olen syystäkin eristäytynyt muista. En ole pystynyt luottamaan muihin ja olen helposti miettinyt, voidaanko minussa nähdä jotain vikaa. Sen takia loin itselleni yläasteella roolihahmon, jota oli tarkoitus käyttää hätätapauksissa vain hyväksynnän toivossa. Se roolihahmo ryyppäsi ja tupakoi kuten muutkin nuoret. Minulle alkoi vain tulla silloin ajatuksia, että rupeaisin esittämään eri persoonia joissain tilanteissa. Tuntuu, että haluaisin olla joku muu. Omana olen epävarma ja nössö, mutten voi vetää mitään rooliakaan esim. ammatinvalintapsykologin edessä. Näyttelemisestäkin pidin peruskoululaisena, koska se oli pako omasta todellisesta minästä.

Tottahan sekin on, että ei minulla älyä ole. Mikään ei ole jäänyt päähän ja olen dementikko kuten olen kirjoittanut aiemmin. Lukeminen on syystäkin vastenmielistä. En välttämättä sisäistä asioita, jotka ei niin kiinnosta. On rankkaa olla tietoinen omasta tyhmyydestä, vaikken ole ihan naispuolinen Homer Simpson, vaikka toisaalta laiskottelusta olen pitänyt, mikä on ollut minulle helpoin tie. Tiedän, etten saa mitään nenän eteen. Peruskoululaisesta alkaen kaikki aikani meni tietokoneen äärellä ja nyt paljonkin olen somen äärellä. Ei ihme, kun olen tyhmentynyt. On vain uskallusta myöntää, että olin todella kova nettiriippuvainen peruskoulussa, vaikken ihan koulussa ollessani kokenut pakonomaista tunnetta päästä tietokoneelle. Minulle vain näppäimistö on ollut helpompi tapa ilmaista itseäni, mutta tiedän, että ei ole terveydelle hyväksi olla aamusta iltaan tietokoneella tai älypuhelimen ääressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Minkälaisia nämä oppimisvaikeutesi ovat käytännössä? Kerran törmäsin naisen blogiin, ja tällä naisella oli mm. vaikea hahmotushäiriö ja adhd, mutta silti kirjoitti polustaan kampaajalinjalla ja siitä, miten paljon sekin vaati työtä ja työtä. Ja nykytilanne on se, että on yrittäjä. Todella hieno suoritus noilla korteilla, kun itse en osaisi kuvitella itseäni kampaajana, vaikka minullakin ilmeisesti lieviä hahmotuksen vaikeuksia, jos on psykologiin uskomista, vaikka on minuun voinut luottaa ajessani mopoa teininä, ja osaan arvioida, onko auto hyvin kaukana vai lähellä ennen kuin ohitan suojatien. Junalla kulkeminenkaan ei ole painajaismaista.

Minulla on diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista (entinen heikkolahjaisuus) eli käytännössä olen vammainen. Mieluummin olisin kehitysvammainen ja täysin tietämätön tyhmyydestäni. Nyt olenkin melkein väliinputoaja, jolla on kyllä ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta. En vain jaksaisi tehdä ravintola-alan töitä. Ei minusta taida koskaan tulla yhteiskunnalle hyödyllistä ihmistä, vaikka kuinka haluaisin. Tiedän, että surkuttelemalla tilannetta mikään ei tule nenän eteen Manulle illallinen. Olen vain realisti. Laiskuus on ollut helpoin tie, ja kotona asuessakin käytin suurimman osan ajasta tietokoneella, enkä jaksanut lukea kokeisiin, koska "ei jää päähän".

On se yrittäjyyskin pyörinyt mielessä, mutta eipä tällainen idiootti taida sellaisena pärjätä, kun matematiikka oli helpotettu aine, vaikka ymmärrän vielä 2 + 2 = 4. Prosentteja osaan laskea laskimen avulla. Mutta annas kun mennään x:n ja y:n ratkaisemiseen, niin johan alkaa olla hepreaa. Työn pitäisi olla sellaista, jota voisin tehdä itse ja ei tarvitsisi päätä käyttää. Valitettavasti vain kiusaamisen takia olen tullut salaperäiseksi ja helposti olen pelännyt kömpelyyteni paljastuvan. Käteni suoraan sanoen vapisee joissakin asioissa. Kouluun ei tekisi mieli enää mennä, kun jäi traumoja yhdestä työssäoppimisjaksosta lautasten kantelun takia, mutta se oli pakko suorittaa. Peruskoululaisena vihasin ryhmätöitä ja ei kiinnosta edelleenkään, jos niissä käydään jotain turhia aiheita. Esimerkkinä kansanopiston lyhyessä työelämäkoulutuksessa turhauduin joihinkin tunnelässytysleikkeihin, kun olisin halunnut keskittyä "oikeisiin" asioihin.

Et kuulosta kirjoituksesi perusteella yhtään heikkolahjaiselta, vaan että on ehkä jotain muuta psyyken ongelmaa (kerroitkin tuosta kiusaamisesta, vapinasta ja turhautumisesta ja tavasta reagoida silloin).

Tuskin psykologi tai lääkäri tekee mututuntumalta tällaisia päätöksiä. Onhan se ihan faktaa, että kykyprofiilini on suoraan sanoen sekamelska. Älykkyyteni on siellä heikon keskitason ja heikon rajamailla. Tuoreimmat tulokset muistan: looginen päättelykyky ja yleistietous hyvä, palikoita koostaessa havaittiin lieviä hahmotuksen vaikeuksia ja kielelliset taidot alle ikätason. On niin raskasta tiedostaa oma tyhmyytensä. Jos olisin kehitysvammainen, niin en välttämättä edes tajuaisi, mistä jäisin. Saisin myös tyhmyyteni silloin anteeksi, eikä ihmiset kuvailisi minua viisaaksi tai fiksuksi. Tai sitten pitää olla sokea, ettei matalaa älykkyyttäni tajuta.

Onhan minulla myös autismin piirteitä. Yhdistän nämä enemmän Aspergeriin yrittäessäni olla sosiaalinen. Enpä ole koskaan ollut suosiossa, ja peruskoulussa luovutinkin, vaikka oli joitain ihmisiä, joiden kanssa tulin toimeen ja välillä oltiin yhdessä samassa näytelmäkerhossa. Silti olen sosiaalisesti tumpelo, enkä jaksaisi jauhaa small talkkia. Olen verbaalisesti huono, mikä olisi aika huono yhdistelmä vaikkapa riitojen selvittelyssä. Minulla pitäisi olla vuorosanat tuollaisissa tilanteissa. Toisaalta taas pystyn väittelemään jonkun erimielisen kanssa, esim. viimeisimmässä kannabiksen laillistamista puoltavassa keskustelussa en mennyt lukkoon vastustajan sanoista, vaan jatkoin argumentointia niin kauan kuin faktoja riitti. Tykkään puhua esim. politiikasta. Ehkä tämä kiinnostus politiikasta puhumisen on tullut yhteiskuntaopin kautta, jossa pärjäsin arvosanalla 8 ollessani yläkoululainen.

Keskiarvo oli 7,5, ja ilman helpotuksia selvisin 6-8. Silti vain olen helvetin tyhmä, enkä ole tottunut tekemään mitään haluamani eteen ja tiedän, etten osaa saati kykene. Pelkään itselleni vaikeita tai epämieluisia asioita. Tuntuu, että sanat ei loksahda paikoilleen, vaikka ymmärtäisin, mitä luen. Olen dementikko. Esim. sanaa "evoluutio" jouduin kokoamaan sanoiksi useita päiviä kunnes opin sen selittämään. Oikeasti, yläkoulussa en osannut psykologille kertoa sitä käsitettä testatessa. Tiesin sen vain liittyvän biologiaan, muttei ollut sanoja, millä selittää, vaikka osaan puhua. Tuntuu, että kuva jää heti mieleen. Niin on jäänyt esim. kasvihuoneilmiöstä.

On myönnettävä se fakta, että monelle ammattikoulualalle olen tyhmä. Toisaalta tavallisella työpaikalla kukaan ei osannut aavistaa tätä, missä tein kassatarjoilijan töitä. Nyt mietin jotain muuta ammatinvalintapsykologin kanssa, ja vaihtoehtoja on tullut: datanomi sekä logistiikka-ala. Välinehuoltajaankin perehdyin itse netin kautta, mitä olen alkanut taas harkitsemaan, mutta pidän asiaa vielä kysymysmerkkinä. Ajattelin lähteä kurssille opettelemaan korujen tekoa ja miettiä, että jos oppisin hyvin niiden tekoa, voisin harkita käsityöammattia yrittäjänä. Toki tekisin toistakin työtä, sillä olen töissä ollut aina tunnollinen, ahkera ja reipas. Tuntuisi pahalta, jos joutuisin jonnekin työkeskukseen, jossa tuntisin itseni muukalaiseksi.

Et edelleenkään vaikuta yhtään heikkolahjaiselta, päinvastoin. Tekstisi on niin hyvää. Jotain muuta tietysti voi olla, mutta on monia muitakin asioita, jotka vaikuttavat suoriutumiseen eri tilanteissa. Traumatisoituminen esimerkiksi vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen, tai pelko häpeästä tai rangaistuksista. Psykologit kyllä tekevät virheitä.

Haluan vielä lisätä, että miten ihmeessä muka sinulla on ollut kielelliset taidot alle ikätason, kun tuotat aivan normaalia tai jopa hyvää aikuisen ihmisen tekstiä? Ainakin tänne kirjoittaessasi. Kysymys on jostain muusta, jos esim. tuollaisessa testitilanteessa tai joissain tietyissä tilanteissa menee lukkoon mutta sitten turvallisissa tilanteissa rauhassa suoriutuu hyvin. Jotenkin geneettisesti heikkolahjaisempi ei pystyisi siihen ollenkaan. Melkein suosittelisin ihan vain psykoterapiaa, jossa lähtisit avaamaan noita solmuja. Tuollaiset heikkolahjaisuusdiagnoosit voivat tehdä tosi paljon hallaa, etenkin jos ovat vääriä, kun ihminen voi sitten alkaa uskoa niihin.

Olen oikeasti helvetin hidas ja tyhmäkin. Tämä hitaus tuli ilmi ihan lukitesteissä. En jaksa lukeakaan, koska hengästyn lukiessa. Yläkoulussa sain viimeksi kuulla olevani vammainen ja "kuinka minulla ei ole aivoja". Sen tyypin piti varmaan koko ajan tuota samaa hokea. Ei ihme, miksi peruskoulu ja etenkin ryhmätyöt olivat minulle kidutusta. Olisin käynyt vaikka kotikoulua, jos raha ja resurssit olisivat sallineet. Olin koko luokan hiljaisin ja ujoin oppilas. Mieluummin vaikenin, mikä vielä tosin vaivaa minua. Erioten epävarmoissa asioissa, kun pääni sisällä ajattelen, että se on varmaan sitä mitä ajattelen, mutta olen mieluummin sitten hiljaa. Esimerkkinä viime vuonna koulupsykologin testeissä oli kysymys, että mikä elin tuottaa insuliinia. Hiljaa ajattelin sen olleen haima, mutta vaikenin, koska olin epävarma. Luulin, etten tiennyt.

Minulla on kaikennäköisiä diagnooseja ollut: semanttis-pragmaattinen dysfasia vaikeana, autismin piirteet, autismi, lievä kehitysvamma ja nyt laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka juurikin kääntyy heikkolahjaisuudeksi selvällä suomella. Nämä hemmetin diagnoosit estää kaiken. Olin lapsena ihan oikeassa, ettei minusta mitään tule. Ei ole ollut inspiroivia ihmisiä vaikeuksineen. Luulin, ettei sellaisia ole paitsi ehkä saduissa. Luulin, että kaikki julkisuuden henkilöt ja menestyneet ovat vain nk. tavallisia. Siinäkin olin väärässä, mutten silti vakuutu pystyväni muuhun työhön, vaikka kuinka nenäni edessä olisi vaikean hahmotushäiriön kanssa elävä kamapajayrittäjä. Silti haluaisin ravintola-alalta pois. En jaksa kokoaikaista kiirettä, vaikka viihdyin henkilöstöravintolassa ja jaksoin tehdä jopa välillä 12 tunnin työpäivää kuormittumatta siitä. Haluan vain kokea sen, mitä en lapsena saanut kokea. Haluan tuntea, mitä on hankkia leipä pöytäänsä. En halua olla vanhempieni kaltainen työtön, enkä halua itselleni "heikon" aineksen leimaa.

Tällä hetkellä olen työkokeilussa läheisen ihmisen yrityksellä. Hän ei tajua, miten heikkolahjainen oikeasti olen. Teen siellä asiakaspalveluhommia. Hän loi ihan oman kiinnostuksen pohjalta yrityksensä. Itsekin haluaisin välttää kouluja, mutta nykyään on mahdotonta alkaa vaikkapa yrittäjäksi ilman alan koulutusta, vaikkei läheiseni ole mikään merkonomi. Tämä olisi minulle oikeasti helppo työ, vaikka toisaalta istuminen konsoleiden äärellä tietysti kostautuu helposti.

Kuka sinulle hoki, että olet vammainen ja ei ole aivoja? Kamalaa. Olet kertonut tuossa yllä, että et esimerkiksi uskaltanut kertoa haiman tuottavan insuliinia, vaikka tiesit oikean vastauksen. Tämä ei viittaa tyhmyyteen vaan pelkoon. Tuotat aivan kypsää tekstiä, joten älykkyydessäsi tuskin on mitään vikaa oikeasti. Voi kuule hyvin olla, että tarvitsisit vain rohkaisua ja uskoa itseen ja että todellakin nuo saamasi diagnoosit lähinnä vain rajoittavat sinua.

” Minulla on kaikennäköisiä diagnooseja ollut: semanttis-pragmaattinen dysfasia vaikeana, autismin piirteet, autismi, lievä kehitysvamma ja nyt laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka juurikin kääntyy heikkolahjaisuudeksi selvällä suomella.”

Heikkolahjainen ei kirjoita noin.

Yksi luokkatoveri, joka tuli luokalleni aloittaessani yläasteen. Olen saanut eräältä toiseltakin (oli ollut alakoulusta alkaen tuttu nimeltään ja kasvoiltaan) kuulla olevani vammainen. Varmaan koko kylä minua vihasi, vaikka miten kiltti yritin olla kaikille. Koko ajan auottiin päätä eräästä asiasta, mistä purskahdin jopa itkuun ja pakenin tilannetta jonnekin muualle sen sijaan, että olisin mennyt luokkahuoneeseen. Minusta tuo oli kaikkein pahinta verrattuna siihen, että jotkut luokallani olevat tytöt jakautuivat omiin kasteihinsa, enkä ollut tervetullut heidän "omiin" pukukoppeihin kuudennella luokalla. Aivan syystäkin luovutin sosiaalisissa tilanteissa ja on hyväksyttävä se fakta, ettei minusta ole sosiaalisiin tilanteisiin, mikä tuli ilmi yrittäessäni opiskella sosiaalista alaa.

Olen syystäkin eristäytynyt muista. En ole pystynyt luottamaan muihin ja olen helposti miettinyt, voidaanko minussa nähdä jotain vikaa. Sen takia loin itselleni yläasteella roolihahmon, jota oli tarkoitus käyttää hätätapauksissa vain hyväksynnän toivossa. Se roolihahmo ryyppäsi ja tupakoi kuten muutkin nuoret. Minulle alkoi vain tulla silloin ajatuksia, että rupeaisin esittämään eri persoonia joissain tilanteissa. Tuntuu, että haluaisin olla joku muu. Omana olen epävarma ja nössö, mutten voi vetää mitään rooliakaan esim. ammatinvalintapsykologin edessä. Näyttelemisestäkin pidin peruskoululaisena, koska se oli pako omasta todellisesta minästä.

Tottahan sekin on, että ei minulla älyä ole. Mikään ei ole jäänyt päähän ja olen dementikko kuten olen kirjoittanut aiemmin. Lukeminen on syystäkin vastenmielistä. En välttämättä sisäistä asioita, jotka ei niin kiinnosta. On rankkaa olla tietoinen omasta tyhmyydestä, vaikken ole ihan naispuolinen Homer Simpson, vaikka toisaalta laiskottelusta olen pitänyt, mikä on ollut minulle helpoin tie. Tiedän, etten saa mitään nenän eteen. Peruskoululaisesta alkaen kaikki aikani meni tietokoneen äärellä ja nyt paljonkin olen somen äärellä. Ei ihme, kun olen tyhmentynyt. On vain uskallusta myöntää, että olin todella kova nettiriippuvainen peruskoulussa, vaikken ihan koulussa ollessani kokenut pakonomaista tunnetta päästä tietokoneelle. Minulle vain näppäimistö on ollut helpompi tapa ilmaista itseäni, mutta tiedän, että ei ole terveydelle hyväksi olla aamusta iltaan tietokoneella tai älypuhelimen ääressä.

Et edelleenkään vaikuta tyhmältä etkä vammaiselta yhtään tekstin perusteella, mutta kylläkin ihmiseltä, joka on sisäistänyt negatiivisen minäkuvan ja jota on kiusattu rankastikin eikä ole ”nähty” kunnolla. Tuo roolien luominen epävarmuuden peittämiseksi on aika tavallista, esim. just sellainen vähän ”kovis” rooli. Minkä ikäinen mahdat olla? Vissiin melko nuori vielä. Kai sekin kertoo jotain, jos monissa hommissa ihmiset ei ”huomaa”, että olisit mitenkään heikkolahjainen. Toisin sanoen vaikutat heidän mielestään ihan normaalilta. Seuran vaihto kiusaavista porukoista tekee usein tosi hyvää. Ja pienissä yhteisöissä usein ihmisille annetaan tiettyjä rooleja ja leimoja, joista on vaikea päästä eroon muuten kuin vaihtamalla ympäristöä ja ihmisiä sellaisiin, jotka suhtautuvat myönteisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Minkälaisia nämä oppimisvaikeutesi ovat käytännössä? Kerran törmäsin naisen blogiin, ja tällä naisella oli mm. vaikea hahmotushäiriö ja adhd, mutta silti kirjoitti polustaan kampaajalinjalla ja siitä, miten paljon sekin vaati työtä ja työtä. Ja nykytilanne on se, että on yrittäjä. Todella hieno suoritus noilla korteilla, kun itse en osaisi kuvitella itseäni kampaajana, vaikka minullakin ilmeisesti lieviä hahmotuksen vaikeuksia, jos on psykologiin uskomista, vaikka on minuun voinut luottaa ajessani mopoa teininä, ja osaan arvioida, onko auto hyvin kaukana vai lähellä ennen kuin ohitan suojatien. Junalla kulkeminenkaan ei ole painajaismaista.

Minulla on diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista (entinen heikkolahjaisuus) eli käytännössä olen vammainen. Mieluummin olisin kehitysvammainen ja täysin tietämätön tyhmyydestäni. Nyt olenkin melkein väliinputoaja, jolla on kyllä ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta. En vain jaksaisi tehdä ravintola-alan töitä. Ei minusta taida koskaan tulla yhteiskunnalle hyödyllistä ihmistä, vaikka kuinka haluaisin. Tiedän, että surkuttelemalla tilannetta mikään ei tule nenän eteen Manulle illallinen. Olen vain realisti. Laiskuus on ollut helpoin tie, ja kotona asuessakin käytin suurimman osan ajasta tietokoneella, enkä jaksanut lukea kokeisiin, koska "ei jää päähän".

On se yrittäjyyskin pyörinyt mielessä, mutta eipä tällainen idiootti taida sellaisena pärjätä, kun matematiikka oli helpotettu aine, vaikka ymmärrän vielä 2 + 2 = 4. Prosentteja osaan laskea laskimen avulla. Mutta annas kun mennään x:n ja y:n ratkaisemiseen, niin johan alkaa olla hepreaa. Työn pitäisi olla sellaista, jota voisin tehdä itse ja ei tarvitsisi päätä käyttää. Valitettavasti vain kiusaamisen takia olen tullut salaperäiseksi ja helposti olen pelännyt kömpelyyteni paljastuvan. Käteni suoraan sanoen vapisee joissakin asioissa. Kouluun ei tekisi mieli enää mennä, kun jäi traumoja yhdestä työssäoppimisjaksosta lautasten kantelun takia, mutta se oli pakko suorittaa. Peruskoululaisena vihasin ryhmätöitä ja ei kiinnosta edelleenkään, jos niissä käydään jotain turhia aiheita. Esimerkkinä kansanopiston lyhyessä työelämäkoulutuksessa turhauduin joihinkin tunnelässytysleikkeihin, kun olisin halunnut keskittyä "oikeisiin" asioihin.

Et kuulosta kirjoituksesi perusteella yhtään heikkolahjaiselta, vaan että on ehkä jotain muuta psyyken ongelmaa (kerroitkin tuosta kiusaamisesta, vapinasta ja turhautumisesta ja tavasta reagoida silloin).

Tuskin psykologi tai lääkäri tekee mututuntumalta tällaisia päätöksiä. Onhan se ihan faktaa, että kykyprofiilini on suoraan sanoen sekamelska. Älykkyyteni on siellä heikon keskitason ja heikon rajamailla. Tuoreimmat tulokset muistan: looginen päättelykyky ja yleistietous hyvä, palikoita koostaessa havaittiin lieviä hahmotuksen vaikeuksia ja kielelliset taidot alle ikätason. On niin raskasta tiedostaa oma tyhmyytensä. Jos olisin kehitysvammainen, niin en välttämättä edes tajuaisi, mistä jäisin. Saisin myös tyhmyyteni silloin anteeksi, eikä ihmiset kuvailisi minua viisaaksi tai fiksuksi. Tai sitten pitää olla sokea, ettei matalaa älykkyyttäni tajuta.

Onhan minulla myös autismin piirteitä. Yhdistän nämä enemmän Aspergeriin yrittäessäni olla sosiaalinen. Enpä ole koskaan ollut suosiossa, ja peruskoulussa luovutinkin, vaikka oli joitain ihmisiä, joiden kanssa tulin toimeen ja välillä oltiin yhdessä samassa näytelmäkerhossa. Silti olen sosiaalisesti tumpelo, enkä jaksaisi jauhaa small talkkia. Olen verbaalisesti huono, mikä olisi aika huono yhdistelmä vaikkapa riitojen selvittelyssä. Minulla pitäisi olla vuorosanat tuollaisissa tilanteissa. Toisaalta taas pystyn väittelemään jonkun erimielisen kanssa, esim. viimeisimmässä kannabiksen laillistamista puoltavassa keskustelussa en mennyt lukkoon vastustajan sanoista, vaan jatkoin argumentointia niin kauan kuin faktoja riitti. Tykkään puhua esim. politiikasta. Ehkä tämä kiinnostus politiikasta puhumisen on tullut yhteiskuntaopin kautta, jossa pärjäsin arvosanalla 8 ollessani yläkoululainen.

Keskiarvo oli 7,5, ja ilman helpotuksia selvisin 6-8. Silti vain olen helvetin tyhmä, enkä ole tottunut tekemään mitään haluamani eteen ja tiedän, etten osaa saati kykene. Pelkään itselleni vaikeita tai epämieluisia asioita. Tuntuu, että sanat ei loksahda paikoilleen, vaikka ymmärtäisin, mitä luen. Olen dementikko. Esim. sanaa "evoluutio" jouduin kokoamaan sanoiksi useita päiviä kunnes opin sen selittämään. Oikeasti, yläkoulussa en osannut psykologille kertoa sitä käsitettä testatessa. Tiesin sen vain liittyvän biologiaan, muttei ollut sanoja, millä selittää, vaikka osaan puhua. Tuntuu, että kuva jää heti mieleen. Niin on jäänyt esim. kasvihuoneilmiöstä.

On myönnettävä se fakta, että monelle ammattikoulualalle olen tyhmä. Toisaalta tavallisella työpaikalla kukaan ei osannut aavistaa tätä, missä tein kassatarjoilijan töitä. Nyt mietin jotain muuta ammatinvalintapsykologin kanssa, ja vaihtoehtoja on tullut: datanomi sekä logistiikka-ala. Välinehuoltajaankin perehdyin itse netin kautta, mitä olen alkanut taas harkitsemaan, mutta pidän asiaa vielä kysymysmerkkinä. Ajattelin lähteä kurssille opettelemaan korujen tekoa ja miettiä, että jos oppisin hyvin niiden tekoa, voisin harkita käsityöammattia yrittäjänä. Toki tekisin toistakin työtä, sillä olen töissä ollut aina tunnollinen, ahkera ja reipas. Tuntuisi pahalta, jos joutuisin jonnekin työkeskukseen, jossa tuntisin itseni muukalaiseksi.

Et edelleenkään vaikuta yhtään heikkolahjaiselta, päinvastoin. Tekstisi on niin hyvää. Jotain muuta tietysti voi olla, mutta on monia muitakin asioita, jotka vaikuttavat suoriutumiseen eri tilanteissa. Traumatisoituminen esimerkiksi vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen, tai pelko häpeästä tai rangaistuksista. Psykologit kyllä tekevät virheitä.

Haluan vielä lisätä, että miten ihmeessä muka sinulla on ollut kielelliset taidot alle ikätason, kun tuotat aivan normaalia tai jopa hyvää aikuisen ihmisen tekstiä? Ainakin tänne kirjoittaessasi. Kysymys on jostain muusta, jos esim. tuollaisessa testitilanteessa tai joissain tietyissä tilanteissa menee lukkoon mutta sitten turvallisissa tilanteissa rauhassa suoriutuu hyvin. Jotenkin geneettisesti heikkolahjaisempi ei pystyisi siihen ollenkaan. Melkein suosittelisin ihan vain psykoterapiaa, jossa lähtisit avaamaan noita solmuja. Tuollaiset heikkolahjaisuusdiagnoosit voivat tehdä tosi paljon hallaa, etenkin jos ovat vääriä, kun ihminen voi sitten alkaa uskoa niihin.

Olen oikeasti helvetin hidas ja tyhmäkin. Tämä hitaus tuli ilmi ihan lukitesteissä. En jaksa lukeakaan, koska hengästyn lukiessa. Yläkoulussa sain viimeksi kuulla olevani vammainen ja "kuinka minulla ei ole aivoja". Sen tyypin piti varmaan koko ajan tuota samaa hokea. Ei ihme, miksi peruskoulu ja etenkin ryhmätyöt olivat minulle kidutusta. Olisin käynyt vaikka kotikoulua, jos raha ja resurssit olisivat sallineet. Olin koko luokan hiljaisin ja ujoin oppilas. Mieluummin vaikenin, mikä vielä tosin vaivaa minua. Erioten epävarmoissa asioissa, kun pääni sisällä ajattelen, että se on varmaan sitä mitä ajattelen, mutta olen mieluummin sitten hiljaa. Esimerkkinä viime vuonna koulupsykologin testeissä oli kysymys, että mikä elin tuottaa insuliinia. Hiljaa ajattelin sen olleen haima, mutta vaikenin, koska olin epävarma. Luulin, etten tiennyt.

Minulla on kaikennäköisiä diagnooseja ollut: semanttis-pragmaattinen dysfasia vaikeana, autismin piirteet, autismi, lievä kehitysvamma ja nyt laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka juurikin kääntyy heikkolahjaisuudeksi selvällä suomella. Nämä hemmetin diagnoosit estää kaiken. Olin lapsena ihan oikeassa, ettei minusta mitään tule. Ei ole ollut inspiroivia ihmisiä vaikeuksineen. Luulin, ettei sellaisia ole paitsi ehkä saduissa. Luulin, että kaikki julkisuuden henkilöt ja menestyneet ovat vain nk. tavallisia. Siinäkin olin väärässä, mutten silti vakuutu pystyväni muuhun työhön, vaikka kuinka nenäni edessä olisi vaikean hahmotushäiriön kanssa elävä kamapajayrittäjä. Silti haluaisin ravintola-alalta pois. En jaksa kokoaikaista kiirettä, vaikka viihdyin henkilöstöravintolassa ja jaksoin tehdä jopa välillä 12 tunnin työpäivää kuormittumatta siitä. Haluan vain kokea sen, mitä en lapsena saanut kokea. Haluan tuntea, mitä on hankkia leipä pöytäänsä. En halua olla vanhempieni kaltainen työtön, enkä halua itselleni "heikon" aineksen leimaa.

Tällä hetkellä olen työkokeilussa läheisen ihmisen yrityksellä. Hän ei tajua, miten heikkolahjainen oikeasti olen. Teen siellä asiakaspalveluhommia. Hän loi ihan oman kiinnostuksen pohjalta yrityksensä. Itsekin haluaisin välttää kouluja, mutta nykyään on mahdotonta alkaa vaikkapa yrittäjäksi ilman alan koulutusta, vaikkei läheiseni ole mikään merkonomi. Tämä olisi minulle oikeasti helppo työ, vaikka toisaalta istuminen konsoleiden äärellä tietysti kostautuu helposti.

Kuka sinulle hoki, että olet vammainen ja ei ole aivoja? Kamalaa. Olet kertonut tuossa yllä, että et esimerkiksi uskaltanut kertoa haiman tuottavan insuliinia, vaikka tiesit oikean vastauksen. Tämä ei viittaa tyhmyyteen vaan pelkoon. Tuotat aivan kypsää tekstiä, joten älykkyydessäsi tuskin on mitään vikaa oikeasti. Voi kuule hyvin olla, että tarvitsisit vain rohkaisua ja uskoa itseen ja että todellakin nuo saamasi diagnoosit lähinnä vain rajoittavat sinua.

” Minulla on kaikennäköisiä diagnooseja ollut: semanttis-pragmaattinen dysfasia vaikeana, autismin piirteet, autismi, lievä kehitysvamma ja nyt laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka juurikin kääntyy heikkolahjaisuudeksi selvällä suomella.”

Heikkolahjainen ei kirjoita noin.

Yksi luokkatoveri, joka tuli luokalleni aloittaessani yläasteen. Olen saanut eräältä toiseltakin (oli ollut alakoulusta alkaen tuttu nimeltään ja kasvoiltaan) kuulla olevani vammainen. Varmaan koko kylä minua vihasi, vaikka miten kiltti yritin olla kaikille. Koko ajan auottiin päätä eräästä asiasta, mistä purskahdin jopa itkuun ja pakenin tilannetta jonnekin muualle sen sijaan, että olisin mennyt luokkahuoneeseen. Minusta tuo oli kaikkein pahinta verrattuna siihen, että jotkut luokallani olevat tytöt jakautuivat omiin kasteihinsa, enkä ollut tervetullut heidän "omiin" pukukoppeihin kuudennella luokalla. Aivan syystäkin luovutin sosiaalisissa tilanteissa ja on hyväksyttävä se fakta, ettei minusta ole sosiaalisiin tilanteisiin, mikä tuli ilmi yrittäessäni opiskella sosiaalista alaa.

Olen syystäkin eristäytynyt muista. En ole pystynyt luottamaan muihin ja olen helposti miettinyt, voidaanko minussa nähdä jotain vikaa. Sen takia loin itselleni yläasteella roolihahmon, jota oli tarkoitus käyttää hätätapauksissa vain hyväksynnän toivossa. Se roolihahmo ryyppäsi ja tupakoi kuten muutkin nuoret. Minulle alkoi vain tulla silloin ajatuksia, että rupeaisin esittämään eri persoonia joissain tilanteissa. Tuntuu, että haluaisin olla joku muu. Omana olen epävarma ja nössö, mutten voi vetää mitään rooliakaan esim. ammatinvalintapsykologin edessä. Näyttelemisestäkin pidin peruskoululaisena, koska se oli pako omasta todellisesta minästä.

Tottahan sekin on, että ei minulla älyä ole. Mikään ei ole jäänyt päähän ja olen dementikko kuten olen kirjoittanut aiemmin. Lukeminen on syystäkin vastenmielistä. En välttämättä sisäistä asioita, jotka ei niin kiinnosta. On rankkaa olla tietoinen omasta tyhmyydestä, vaikken ole ihan naispuolinen Homer Simpson, vaikka toisaalta laiskottelusta olen pitänyt, mikä on ollut minulle helpoin tie. Tiedän, etten saa mitään nenän eteen. Peruskoululaisesta alkaen kaikki aikani meni tietokoneen äärellä ja nyt paljonkin olen somen äärellä. Ei ihme, kun olen tyhmentynyt. On vain uskallusta myöntää, että olin todella kova nettiriippuvainen peruskoulussa, vaikken ihan koulussa ollessani kokenut pakonomaista tunnetta päästä tietokoneelle. Minulle vain näppäimistö on ollut helpompi tapa ilmaista itseäni, mutta tiedän, että ei ole terveydelle hyväksi olla aamusta iltaan tietokoneella tai älypuhelimen ääressä.

Jos olisit yhtä tyhmä ja heikkolahjainen kuin kirjoitat, niin et kirjoittaisi noin hyvää tekstiä. Sinussa lienee paljon tunnistamatonta potentiaalia.