Miksi ei saisi olla kateellinen tai vihainen?

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on luonnostaan kateellinen ja vihainen. Eri asia on se, osaako näitä hallita. Porukka täällä keskustelussa esittää ”en minä ole kateellinen ikinä, se on turhaa”. Moni muukin asia on turha ja tunne on turha. Mitä hyötyä itkeä tuntitolkulla lattialla sydänsurujaan, mutta niin vain ihminen voi tehdä.

Siksipä moni ei-kateellinen karttaakin kateellisia ihmisiä, kun tiedostavat että he ovat luonnostaan kateellisia, eikä se miksikään muutu. Kateellisella on aina puukko povarissa jolla iskeä selkään sellaista joka luuli häntä ystäväkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kateus tai viha hallitsevat elämää tai ihmissuhteita, kuten täällä ollaan monesti nähty, niin siinä  mennään metsään ja lujaa. Jos ei osaa olla myöskään onnellinen esim. toisen menestyksen puolesta, niin onhan se jotenkin surullista. Joku kadehti ystävänsä vaurastumista niin, että halusi laittaa välit kokonaan poikki kateuden takia, eikö se ole jo sairasta?

Mielestäni ihan ymmärrettävää jos henkilö on kaikin tavoin yrittänyt vaurastua muttei ole onnistunut. Miksi pitäisi jäädä vierestä seuraamaan kun toinen nauttii siitä mistä itse jää aina paitsi.

Miten se ystävän jättäminen tässä tapauksessa auttaa? Eikö ennemmin kannattaisi kysyä neuvoja tai selvittää mitä tämä toinen henkilö tekee paremmin? Kateus kutistaa kadehtijankin elämää ja elinpiiriä sekä mahdollisuuksia. Esim. työelämässä vapaaksi päästetty kateus vaikuttaa todennäköisesti kaikkein eniten sen kadehtijan omiin mahdollisuuksiin esím. edetä urallaan, koska kukapa jonkun negatiivisen henkilön kanssa jaksaisi tehdä mitään yhteistyötä tai voisiko kateellisuuteen taipuvainen henkilö olla esimerkiksi esimiehenä? Tuskin voisi. Miten kateellinen henkilö esimerkiksi tukisi menestyvän työntekijän uraa? Mitä jos alaisella olisi korkeampi palkka (uskokaa pois, tämä on mahdollista)?

Ainakaan hänen ei tarvitse kuunnella ystävän hehkutteluja vaurauden tuomista eduista. Ei se ystävä tee välttämättä mitään paremmin, hänellä on ehkä vain käynyt parempi tuuri. Jos itse näkee vaivaa saavuttaakseen jonkun asian ja toinen näyttää saavan sen olemalla vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin se voi herättää kateutta.

Oikein hyvä esimerkki kateuden ajatusmallista eli pyritään väittämään, että se mitä kateuden kohde on saanut, on saatu ilman mitään työtä ja ponnisteluja. Eihän se niin ole. Mutta tuollainen ajattelumalli on kateelliselle täyttä totta. Toiset vain saavat asiat ilmaiseksi tekemättä mitään ja onnenpyörä pyörii, minä vain jään aina ilman voittoarpaa.

Kyllä osa saa asioita tuosta vaan, kun on esim. rikkaat vanhemmat ja osa menee suhteilla töihin.

Kyllä, mutta kateus kohdistuu silti ihan syyttömään henkilöön. Sillehän ei kukaan mitään mahda, jos on kauniimpi, rikkaampi, älykkäämpi jne. kuin kateellinen. Elämä ei ole reilu, kateellinen vaatii asioita itselleen, jotka eivät hänelle kuulu, vaan hänelle kuuluvat hänen omat ominaisuutensa ja taustansa. 

Ja sitten AK-47 sanoo klik, ja sinun onkin jonkin muun. Toisinaan se tulee yllättäen. Elämä ei ole reilua.

Väkivaltafantasia tai -pakkomielle oireilee. Hanki hoitoa. Olet T-mies ja persu, eiköstä.

En ole. Mutta historia toistaa itseään. Kun ahneus saavuttaa määrätyn tason, syntyy vastareaktio. 

Vastareaktio ei ole seuraus kuvailemastasi tilanteesta, vaan tekosyy jolla luonnevikaiset, pahat ihmiset oikeuttavat vääriä tekojaan, jopa rikoksia ja väkivaltaa. 

Jostain luin, että kateuden tunne on kuin joisi myrkkyä, mutta odottaisi toisen kuolevan.

Pahan toivominen muille on vain yksinkertaisesti pahuutta. Vihaisuus taas sitten voi olla ihan oikeutettuakin, jos on tehty vääryyttä. Ilman vihaa vääryys ei lopu, se auttaa tekemään lopun haitallisista ihmissuhteista esimerkiksi.

Tottakai voi olla. Välillä.

Mutta etteivät nuo kielteiset tunteet hallitse elämääsi.

Viha ja kateus ovat kaksi niistä seitsemästä kuolemansynnistä.

Viha myrkyttää niin monia hyviä tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sille on nimikin; toksinen positiivisuus. Kaiken pitäisi koko ajan olla ah niin ihanaa. Mitään negatiivista ei saisi koskaan sanoa. Ei ihme ole, että joillakin napsahtaa, kun tarpeeksi kauan esittää olevansa aina onnellinen ja iloinen.

Varmaan niillä jotka esittää noin, mutta meillä jotka emme ole vihaisia ja kateellisia elämä näyttäytyykin ihan erilaisena.

Hyvin sanottu. Ainakin kaikki nuo, joista kateus ilmenee selkeästi ovat sellaisia, että koko maailmankuva on toisenlainen. Näkevät muiden onnen näyttelemisenä, muiden motiivit muka ovat pahoja, tosiasiassa teeskentelevät kuten he itse tekevät. Näytteleminen ihan näkyykin epäaitona tyylinä olla muiden kanssa tekemisissä. Ei liene kovin mukava paikka maailman heidän silmin, kun kaikki on pelkkää silmänlumetta ja puijausta. 

Tietysti on sitten tuota normaalin ihmisenkin kateutta, mikä on vain ohimienevä tunnetila. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on luonnostaan kateellinen ja vihainen. Eri asia on se, osaako näitä hallita. Porukka täällä keskustelussa esittää ”en minä ole kateellinen ikinä, se on turhaa”. Moni muukin asia on turha ja tunne on turha. Mitä hyötyä itkeä tuntitolkulla lattialla sydänsurujaan, mutta niin vain ihminen voi tehdä.

Siksipä moni ei-kateellinen karttaakin kateellisia ihmisiä, kun tiedostavat että he ovat luonnostaan kateellisia, eikä se miksikään muutu. Kateellisella on aina puukko povarissa jolla iskeä selkään sellaista joka luuli häntä ystäväkseen.

Koska kateellinen on usein luonnevikainen, narsisti, sosio- tai psykopaatti, hän ei kykene myöskään iloitsemaan toisten puolesta, heidän ilon aiheistaan. Kun kerrot jostain kohdallesi sattuneesta hyvästä asiasta, vaikkapa hyvän työpaikan saamisesta tai sadan tonnin arpajaisvoitosta, terveluonteiset ystävät ovat aidosti iloisia, koska he kykenevät empatiaan. Sen sijaan luonnehäiriöinen/vikainen tulee katkeraksi, eikä pysty peittelemään sitä, se näkyy naamasta, puheista ja käytöksestä. Sen vuoksi muut ottavat heihin etäisyyttä, mikä onkin järkevää, koska luonnevikaista ei voi parantaa ja hän tuhoaa, myrkyttää ja vahingoittaa muiden elämää, etenkin silloin kun hän kadehtii sitä.  Sisimmässään hän tietää, että sinulla on jotakin, mitä hän ei pysty edes käsittämään, joten hän tietämättään kadehtii sinun kykyäsi tuntea aitoja, positiivisia tunteita, iloa, onnea ja rakkautta, joita hän ei edes käsitä kunnolla. Ainoa keino suojautua luonnevikaiselta, on ottaa vähitellen etäisyyttä häneen, koska häntä ei voi auttaa tai parantaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä mahtaa olla helpoin ja vaikein tunne tunnistaa itsessä? Viha ainakin on helpoimmasta päästä ja kateus vaikeimmasta.

Kateus on kyllä helkkarin helppo tunnistaa mutta äärimmäisen vaikea myöntää. Siinä on vissi ero.

Kateellinen luulee että muutkin ovat kateellisia. Ihminen peilaa itseään muihin.

En usko, että niin moni pokkana tietoisesti valehtelisi, että ei ole kateellinen, jos tiedostaa olevansa. Kateellinen usein on vihainen, etsiessään kateuden kohteesta vikoja, ja uskoo niiden olevan aito alkusyy hänen vihalleen, ei kateus.

Viha(suomeksi lievempänä muotona vidduuntuminen) on oikeutettu tunne. Sen pystyy jokainen ymmärtämään. Viha on itselleni sen luokan äärimmäisyys, että voisin sitä kyllä tuntea, ja olen tuntenut, mutta enpä muista milloin viimeksi. Sen sijaan tuota suomalaista, vienompaa muotoa tulee kyllä tunnettua ihan viikottain. Yleensä se saa toimimaan, ett "nyt kerpele tämä asia selvitetään ja vidduilu saa luvan loppua", eli on aikaansaava tunne.  Viimeksi tämä tapahtui kun kolmatta kertaa vloitettiin liikaa ja pistin puhelimen laulamaan. Sen jälkeen on hommat hoituneetkin ilman jatkuvaa selvittelyä.  Ja ei huolta, asiakaspalvelija sai asiallisen mutt hyvin tiukkasanaisen palautteen, ei päätöntä haukkumista ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ette koskaan ole kenellekään kateellisia mistään. Ettekö oikeasti koskaan ajattele, että tuollapa on hyvän näköinen ruoka-annos, kiva koti, paljon energiaa, mielenkiintoinen työ tms, olisipa kiva jos minullakin olisi? Siis koskaan ette toivo itsellenne jotain hyvää, jota olette jollain nähneet?

Minusta siis ei ole keneltäkään muulta pois jos joku noin ajattelee, eihän siinä haluta sitä nimenomaista asiaa pois toiselta vaan että itsellä olisi myös. Enkä siksi ymmärrä kateuden täydellistä demonisointia.

Minusta se ei ole kateutta, jos haluaa itselleen jotain sellaista, mitä toisellakin on. Vaan se on kateutta, jos harmittaa se, että toisella on jotain, mitä itseltä puuttuu.

Juuri näin. Kateus ei ole toivomista vaan tunnetta, että jotain puuttuu. Ja se "jotain" on "ystävällä", jota pitää päästä mollaamaan tavalla tai toisella tästä syystä.

Joku jo huomauttikin, että kateellinen ei voi olla ystävä. 

Ei kai kateellinen välttämättä mollaa toista. Minä olen joskus kateellinen ystävilleni, mutta sitten vain toivon, ettei se näy ilmeestäni ulospäin. En mollaa.

Onpas kyllä kummallista, jos joku ei ole koskaan vihainen. Siis ei koskaan vihainen esimerkiksi lapsilleen, puolisolle, työnantajalle, omille vanhemmille tai ylipäätään kellekkään. Viha on tietysti eri asia kuin olla vaikka 10min vihainen.

Vierailija kirjoitti:

Jostain luin, että kateuden tunne on kuin joisi myrkkyä, mutta odottaisi toisen kuolevan.

Pahan toivominen muille on vain yksinkertaisesti pahuutta. Vihaisuus taas sitten voi olla ihan oikeutettuakin, jos on tehty vääryyttä. Ilman vihaa vääryys ei lopu, se auttaa tekemään lopun haitallisista ihmissuhteista esimerkiksi.

Kyllä. Kateus ei ole tunne, vaan synkkä luonnehäiriöön kuuluva piirre. Vihastuminen on normaalia ja vihan tunteminen kohdatessaan pahuutta tai epäoikeudenmukaisuutta normaalia. Mutta sitäkään ei pidä kantaa povellaan, koska se vahingoittaa itseään. Pitää pystyä antamaan anteeksi ja jättämään viha taakseen mahdollisimman äkkiä, ennen kaikkea itsensä tähden. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä tässä maailmassa ja ihmisten tunteissa nyt väärin olisi. Aika laaja on tunteiden kirjo. Kateellisuus nyt vain on myrkkyä, ja pahantahtoisuutta toisen onnea kohtaan. 

Ei ole pahantahtoisuutta toisen onnea kohtaan, vaan vastaavanlaisen onnen kaipuuta, surua ja vihaa siitä, mitä itsellä ei ole. Ei kateudella oikeastaan ole mitään tekemistä kenenkään toisen kanssa. Toki jotkut purkavat kateutensa muihin, mutta toisinkin voi toimia.

Tunnen kateutta JA olen onnellinen toisten puolesta siitä hyvästä, mitä heillä on. Eivät ole toisensa poissulkevia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä mahtaa olla helpoin ja vaikein tunne tunnistaa itsessä? Viha ainakin on helpoimmasta päästä ja kateus vaikeimmasta.

Kateus on kyllä helkkarin helppo tunnistaa mutta äärimmäisen vaikea myöntää. Siinä on vissi ero.

Kateellinen luulee että muutkin ovat kateellisia. Ihminen peilaa itseään muihin.

En usko, että niin moni pokkana tietoisesti valehtelisi, että ei ole kateellinen, jos tiedostaa olevansa. Kateellinen usein on vihainen, etsiessään kateuden kohteesta vikoja, ja uskoo niiden olevan aito alkusyy hänen vihalleen, ei kateus.

Totta. Ei kateellinen ole kateellinen, hänhän vain on vihainen siitä, että joku muu on saanut epäoikeudenmukaisesti sen mitä hän haluaa itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ette koskaan ole kenellekään kateellisia mistään. Ettekö oikeasti koskaan ajattele, että tuollapa on hyvän näköinen ruoka-annos, kiva koti, paljon energiaa, mielenkiintoinen työ tms, olisipa kiva jos minullakin olisi? Siis koskaan ette toivo itsellenne jotain hyvää, jota olette jollain nähneet?

Minusta siis ei ole keneltäkään muulta pois jos joku noin ajattelee, eihän siinä haluta sitä nimenomaista asiaa pois toiselta vaan että itsellä olisi myös. Enkä siksi ymmärrä kateuden täydellistä demonisointia.

Minusta se ei ole kateutta, jos haluaa itselleen jotain sellaista, mitä toisellakin on. Vaan se on kateutta, jos harmittaa se, että toisella on jotain, mitä itseltä puuttuu.

Juuri näin. Kateus ei ole toivomista vaan tunnetta, että jotain puuttuu. Ja se "jotain" on "ystävällä", jota pitää päästä mollaamaan tavalla tai toisella tästä syystä.

Joku jo huomauttikin, että kateellinen ei voi olla ystävä. 

Ei kai kateellinen välttämättä mollaa toista. Minä olen joskus kateellinen ystävilleni, mutta sitten vain toivon, ettei se näy ilmeestäni ulospäin. En mollaa.

Mutta salaa toivot että he menettäisivät sen kateuden kohteesi? Toivoisit sen heiltä pois? Toivoisit ettei heitä onni olisi potkaissut ollenkaan? Olet vihainen kun ystävällä menee hyvin? Kun sitten menee huonommin, olet salaa tyytyväinen(mutta toki olet tukevinasi täydestä sydämestäsi)?

Jos nämä (tai joku näistä)eivät toteudu kohdallasi, et ole kateellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä mahtaa olla helpoin ja vaikein tunne tunnistaa itsessä? Viha ainakin on helpoimmasta päästä ja kateus vaikeimmasta.

Kateus on kyllä helkkarin helppo tunnistaa mutta äärimmäisen vaikea myöntää. Siinä on vissi ero.

Kateellinen luulee että muutkin ovat kateellisia. Ihminen peilaa itseään muihin.

En usko, että niin moni pokkana tietoisesti valehtelisi, että ei ole kateellinen, jos tiedostaa olevansa. Kateellinen usein on vihainen, etsiessään kateuden kohteesta vikoja, ja uskoo niiden olevan aito alkusyy hänen vihalleen, ei kateus.

Totta. Ei kateellinen ole kateellinen, hänhän vain on vihainen siitä, että joku muu on saanut epäoikeudenmukaisesti sen mitä hän haluaa itselleen.

Ne ominaisuudet jotka herättävät kateuden, eivät välttämättä ole samoja asioita, joilla kateellinen oikeuttaa vihaansa. Kateus voi johtua vaikka ulkonäöstä, mutta vihaa saatetaan perustella käytöksellä, kun tosiasiassa ei kauhistelisi samaa käytöstä niin paljon, jos ei olisi myös kateellinen.

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ette koskaan ole kenellekään kateellisia mistään. Ettekö oikeasti koskaan ajattele, että tuollapa on hyvän näköinen ruoka-annos, kiva koti, paljon energiaa, mielenkiintoinen työ tms, olisipa kiva jos minullakin olisi? Siis koskaan ette toivo itsellenne jotain hyvää, jota olette jollain nähneet?

Minusta siis ei ole keneltäkään muulta pois jos joku noin ajattelee, eihän siinä haluta sitä nimenomaista asiaa pois toiselta vaan että itsellä olisi myös. Enkä siksi ymmärrä kateuden täydellistä demonisointia.

No kyllä minä olen joskus saattanut tuntea kateutta. Esim muistan kaksi tilannetta nuorempana, jolloin tunsin kateutta jonkun ihmisen akateemisesta saavutuksesta. Ja sitten kymmenen vuotta sitten yhdessä tilanteessa tunsin hetkellisesti kateutta/alemmuutta (en ole ihan varma kumpaa se oli enemmän) erään henkilön statuksesta. En tiedä miksi juuri noissa tilanteissa tunsin kateutta. En siis useimmiten tunne vastaavissa tilanteissa.

Tunne oli itsellekin niin yllättävä ja epämiellyttävä, että jäi mieleen. O

Joku annoskateus nyt on vaan ihan läppä?! Vai eikö? :D Toisten energiosta tai sisustuksista tai muista en kyllä jaksaisi tuntea kateutta. Ihan oikeasti ajattelen vain että ihmiset ovat erilaisia. Kaikilla on ongelmansa, ja toisaalta useimmilla on onneksi myös hyvin meneviä asioita elämässään.

Siis mä oon käsittänyt koko kateellisuuden ihan väärin, jos se on vain sitä, että toivoo toiselle pahaa! :O 

Mä olen ajatellut, että se on vain tunne "voi miten ihana tolla on, oispa mullakin". 

Olen usein sanonutkin, että vähän mä olen sulle kade, enkä kyllä usko, että kohde on kuullut sen "tahtoisin pahansuovasti tuon sulta pois". Tai jos on, niin ei ole ainkaan näyttänyt sitä.

Mutta enpä enää käytäkään tuota sanaa noin heppoisesti, jos valtaosa ihmisestä kokee sen noin pahana ja pitää mua psykopaattina tai narsistina. :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä mahtaa olla helpoin ja vaikein tunne tunnistaa itsessä? Viha ainakin on helpoimmasta päästä ja kateus vaikeimmasta.

Kateus on kyllä helkkarin helppo tunnistaa mutta äärimmäisen vaikea myöntää. Siinä on vissi ero.

Kateellinen luulee että muutkin ovat kateellisia. Ihminen peilaa itseään muihin.

En usko, että niin moni pokkana tietoisesti valehtelisi, että ei ole kateellinen, jos tiedostaa olevansa. Kateellinen usein on vihainen, etsiessään kateuden kohteesta vikoja, ja uskoo niiden olevan aito alkusyy hänen vihalleen, ei kateus.

Totta. Ei kateellinen ole kateellinen, hänhän vain on vihainen siitä, että joku muu on saanut epäoikeudenmukaisesti sen mitä hän haluaa itselleen.

Ne ominaisuudet jotka herättävät kateuden, eivät välttämättä ole samoja asioita, joilla kateellinen oikeuttaa vihaansa. Kateus voi johtua vaikka ulkonäöstä, mutta vihaa saatetaan perustella käytöksellä, kun tosiasiassa ei kauhistelisi samaa käytöstä niin paljon, jos ei olisi myös kateellinen.

Kyllä. Kateus verhotaan mielellään johonkin hyväksyttävään syyhyn kuten siihen, että kaunotar on ikävä ihminen tai älykäs on kusipää. Yleisin syy on varmaan se, että kateuden kohteen luonnetta ja moraalia käytetään syynä sille, että häntä haukutaan. Rikkaat ovat tehneet jotain hämärää, varakkaat vanhemmat ja suhteet varmistaneet urakiidon, onnellinen perhe on pelkkää kulissia, joten on ihan oikein, että minä kateellinen nämä paljastan. 

Kupletin juoni on se, että ulkopuoliset näkevät, että nuo asiat ovat vääristyneesti tulkittuja, jos tuntevat ko. henkilön, josta juoruillaan pahantahtoisesti. Tietysti on naiivejakin ihmisiä, jotka eivät yhtään ihmettele, vaan uskovat kaiken mitä heille kerrotaan ja sitten ovat ne kateuteen muutenkin taipuvaiset, jotka osallistuvat innolla juoruiluun ja loanheittoon - toki kohteen selän takana. Edessä päin saatetaan olla mielin kielin ja lypsää lisää tietoa, jota sitten vääristellään. Faktoja heitellään joukkoon ja koristellaan valehtelulla ja vääristelyllä.

https://yle.fi/uutiset/3-9320003

Tuossa on hyvä juttu kateudesta. Psykologi sanoo, että kateellinen ajattelee, että on muiden syytä, kun nämä muistuttavat häntä hänen henkisestä vajeestaan. Kateellinen syyttää muita siitä, että hänellä on paha olo ja eniten kateutta herättää muiden hyvä olo, onnellisuus ja tyytyväisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viha voi olla ihan kehittävä tunne, mutta kateus on ihmisen kyvyttömyyttä hankkia itselleen mielekästä elämää. Kateus on siis osaamattomuutta henkilössä itsessään ja samaan aikaan se on henkilön oma ego joka kokee että hänellä on oikeus asioihin ilman omaa panosta ja yrittämistä.

Olen eri mieltä. Kaikk ituntemani kateelliset ovat kyllä kauhalla saaneet. Kateus on infantiili tunne jonka pitäisi jäädä lapsuuteen, mutta joillakin se jatkaa kulkuaan vanhuuteen saakka. Mitään tekemistä kateudella ei ole sen kanssa että ihminen ei tekisi asioita itsensä eteen. Pikemminkin toisinpäin. Kateus ruokkii itseään, ja jos on kademielinen, niin kyllä kohde löytyy aina, vaikka itsellä olisi millä määrin.

Minulla ei ole paljoakaan, enkä silti ole lapsuuteni jälkeen ollut kenellekään kateellinen.

Joskus se joka haluaisi olla kadehdittu lesoilee niin plajon että se lähinnä ärsyttää,

Osalle se epäonni tulee yleensä myöhemmin. Meilläpäin yksi rikas perhe menetti lapsensa.

Miten epäonni liittyy kateuteen muten kuin toivomalla että rikas perhe menettää lapsensa? 

Ei kukaan kenellekään tuollaista toivo, mutta yleensä kaikille tulee vaikeuksia jossain kohtaa elämää ja joillekin vähän liikaakin, joten ehkä ei kannata ketään kadehtia.

Mutta se, että nuoremmat laitetaan työmarkkinatuella töihin, vaikka on tutkinto, on sairasta ja samoin työttömien haukkuminen. Se, että tulee karenssi, jos ei mene työmarkkinatukitöihin aiheuttaa eriarvoisuutta, koska toiset saa samasta työstä tes-palkkaa.