Työkaveri saikulla tunturivaelluksella.
Saiken syynä kipeä kyynärpää. Meillä töissä se ei rasitu millään lailla; enimmäkseen istutaan paikallaan. Kävelyä on jonkun verran päivässä. Muuten saa liikkua tai olla paikallaan oman mielen mukaan.
Tuo kyynärpää on hänellä kipuillut jo vuosia. Siitä erikoinen vaiva, että paranee aina sunnuntaivuoron ajaksi. Maanantaina on taas liian kipeä töissä istumiseen.
Kyllä, ottaa pannuun. Ja ei, ei ole minun bisnekseni. Kyllä, siitä huolimatta moinen loislusmuilu syö omaa työmotivaatiota.
Laiskurit pois duunista. Pitäisi tehdä joku kansalaisaloite.
Kommentit (548)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseltä murtui pikkurilli aikanaan. Olen sairaanhoitaja ja työssäni annan injektioita, laitan tippoja ja sellaista. No en voinut olla töissä. Koska kyseessä oli kuitenkin pelkkä pikkurilli, niin en viitsinyt kotonanikaan maata, vaan kävin elokuvissa ym.
Jees, saikke ei tarkoita sitä ettei voi tehdä mitään muuta kuin maata sängyssä.
Mutta meidän duunissa kyynärpääsaikke tarkoittaa sitä, että jos se kyynärpää ei kestä duunia, se ei kestä myöskään tunturivaelluksia. Tai kestä paremmin niitä vuoroja joista saa tuplapalkan.
V ttu että korpeaa ihan suomeksi sanottuna.
Ap
Ihanan kateellista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitähän riittää... Mutta mitä voi työnantaja tehdä tilanteelle?
Työnantaja voi tarjota korvaavaa työtä. Korkkareissa tai vaikka jalka kipsissä tulevalle voi tarjota sellaista toimistotyötä, jossa ei tarvitse jalkoja ja kyynärpään vuoksi saikulla olevalle tunturivaeltajalle sellaista työtä, jossa saa liikkua jaloillaan mahdollisimman paljon. Sitähän te ette tiedä, vaikka noilla työkavereilla olisi lisäksi joku korvienvälidiagnoosi, joka tämänkin estää.
Yllättävän harva työnantaja tätä mahdollisuutta käyttää, mutta niitäkin on. Jossakin lievän työtapaturman jälkeen saa tulla työpaikalle olemaan tekemättä mitään, jotta ei tule tilastoihin työtapaturmapoissaoloja.
Jalkapuolien kohdalla saikku ei välttämättä perustu siihen että voiko tehdä kyseistä työtä, vaan syynä voi olla vaikkapa se että hankalaksi nähty työmatka koetaan riskiksi toipumisen kannalta. Tarkoitan että jos joutuisi vaikka kulkemaan keppien kanssa kuukausia pitkiä matkoja.
Yksi puolituttu sai saikkua toikkaroituaan kännissä jalkaansa kipsin. Ei kuulemma olisi voinut ajaa työpaikalle kevyeen toimistotyöhön. Heti, kun saikku alkoi, lähti autolla kiertämään sukulaisia pitkin Suomea, kun kerrankin oli aikaa. Itse tietysti ajoi.
pyytäkää loma kuvia jossain kuvassa hän kuitenkin töppää tuon kätensä kanssa kuvat kahvi huoneen seinälle.
Itse olen ollut 30-vuotisen työhistoriani aikana erittäin vähän saikulla. Hankalista raskauksista johtuen joudun joitain viikkoja aikanaan olemaan töistä pois ihan sairaalassakin, muutoin en juuri koskaan. Työ on ollut aina sen verran kevyttä fyysisesti, että lapsiperheellisenä ajattelin puolikuntoisenakin "lepääväni" helpommin töissä kuin kotona.
Loukkasin selän ja niin krampissa, että sukkien pukeminen yhtä tuskaa. Menin kumpparit jalassa työterveyslääkärille, kun en saanut lenkkarinauhoja sidottua. Lääkäri antoi yhden päivän saikkua.
Olin sitten 3 kun sen sai olla omalla ilmoituksella. 2 viikkoa meni puolikuntoisena ja toipumiseen kokonaan 6 kk. Että joskus näinkin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitähän riittää... Mutta mitä voi työnantaja tehdä tilanteelle?
Työnantaja voi tarjota korvaavaa työtä. Korkkareissa tai vaikka jalka kipsissä tulevalle voi tarjota sellaista toimistotyötä, jossa ei tarvitse jalkoja ja kyynärpään vuoksi saikulla olevalle tunturivaeltajalle sellaista työtä, jossa saa liikkua jaloillaan mahdollisimman paljon. Sitähän te ette tiedä, vaikka noilla työkavereilla olisi lisäksi joku korvienvälidiagnoosi, joka tämänkin estää.
Yllättävän harva työnantaja tätä mahdollisuutta käyttää, mutta niitäkin on. Jossakin lievän työtapaturman jälkeen saa tulla työpaikalle olemaan tekemättä mitään, jotta ei tule tilastoihin työtapaturmapoissaoloja.
Jalkapuolien kohdalla saikku ei välttämättä perustu siihen että voiko tehdä kyseistä työtä, vaan syynä voi olla vaikkapa se että hankalaksi nähty työmatka koetaan riskiksi toipumisen kannalta. Tarkoitan että jos joutuisi vaikka kulkemaan keppien kanssa kuukausia pitkiä matkoja.
Yksi puolituttu sai saikkua toikkaroituaan kännissä jalkaansa kipsin. Ei kuulemma olisi voinut ajaa työpaikalle kevyeen toimistotyöhön. Heti, kun saikku alkoi, lähti autolla kiertämään sukulaisia pitkin Suomea, kun kerrankin oli aikaa. Itse tietysti ajoi.
Onkohan sukua tälle meidän tapaukselle. :D Käsi ei kestä työntekoa ollenkaan vaikkei työ fyysistä olekaan. Marjanpoiminnan ja terassinrakennuksen kestää kyllä, ja kivahan se on puuhailla kun ottaa siihen aikaa. :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
pyytäkää loma kuvia jossain kuvassa hän kuitenkin töppää tuon kätensä kanssa kuvat kahvi huoneen seinälle.
Tää ois kyllä hauska. :D Ei meidän edes tarvitse niitä pyytää, kuvia ilmestyy someen solkenaan. Ja saikelta palatessa saamme niistä nauttia myös töissä. Pakoon ei pääse.
Ap
Meillä työnainen on usein poissa ja just tietty perjantaisin. Ylitöitäkin on ja ylityöviikonlopun jälkeen hän on tietty heti tiistaina kipeä. Maanantai pitää olla töissä, jotta saa kaikki lisät.
Kerran oli saikulla niskakivun takia mutta kehtasi laittaa faceen videon jossa moshaa hevikeikalla samana iltana.
Itse olen työnsankari, oikeasti. 20 vuotta sitten menin työtervlääkärille kun en ollut nukkunut yli viikkoon juuri mitään kamalan yskän vuoksi. Eivät olleet muutkan perheestä eikä naapuritkaan varmaan... Kaksi viikkoa oli yskä kestänyt. Luulin saavani jotain joka mahdollistaa nukkumisen. Lääkärinnuljaska sanoi oikein ylimielisenä ja veemäisellä sävyllä "voihan sitä yskiä pidempääkin, hae tuolta apteekista jotain jos haluat" Joo, kävin Tallinnasta hakemassa jotain eli kodeiinipitoista yskänpoistajaa. Nykyisessä työpaikassa tarkastettiin virallisista tiedoista onko työpaikkalekuri valelääkäri. Sellaiset oli diagnoosit...
Ei vitte, ap on jaksanut trollata saikesta jo melkein 24 tuntea.
:D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saikke?
Sairausloma.
Ap
Missä päin näin sanotaan? En ole ikinä kuullutkaan, luulin, että näppäilyvirhe, joka toistuu :D
Turku-Rauma akseli ihan varmasti. Mulla on yks tuttu joka hokee tota saikke sanaa sieltä suunnalta.
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä edellisessä työpaikassa esimies siirsi tällaisen elämäntapasaikettajan arkivuoroon, eli otettiin pois ne rahallisesti kannattavammat viikonloppuvuorot, jotka kummasti aina kiinnostivat. Todettiin, että niin paljon poissaoloja, ettei voi luottaa että tulee paikalle (oikeasti toki tiedettiin että ainakin sunnuntaina tulee). Toki sitten työterveyskin puuttui kun tietty määrä poissaoloja.
Ja niille joita ärsyttää, ainakin täällä Helsingissä omassa tuttavapiirissä se on saikke. Tai saikku. Miten vaan, ei raavi kenekään persusta mitä sanaa käyttää.
Se on stadissa kyllä saigoni tai saikku. En tiiä millasissa piireissä sä täällä pyörit.
Ap olet ihan oikeassa, en minäkään kestäisi jos työkaveri olisi mukamas saikella vaikka olisi valetamassa. En tajua miten niin moni täällä on eri mieltä, taitaa olla yksi ja sama kommentoija kommentoimassa näitä vastakkaisia mielipiteitä.
Heips!
http://www.esimiesliitto.com/wp-content/uploads/2016/12/Sairausloman-v%…
-
"Sairausloman väärinkäyttö
Sairausloman tarkoituksena on turvata työntekijän terveyden ja työkyvyn
palautuminen. Työntekijän lojaliteettivelvollisuus merkitsee muun muassa sitä,
ettei hän sairauslomansa aikana toimillaan vaaranna toipumistaan työntekoa
estävästä sairaudesta. Sairausloma ei kuitenkaan estä esimerkiksi kaikenlaista
harrastamista, ulkoilemista tai ns. omien töiden kuten kotitöiden tekoa."
-
Kannattaa lukea koko linkin stoori. Tämä asia (sairasloman väärinkäyttö) on muuten työnantajan kannalta sitten niitä vihoviimeisiä asoita, joihin kukaan haluaisi lusikansa työntää. Asian juridiikka on täyttä viidakkopusikkoa ja toteen näyttämiset samoin. On tavattoman helppoa puskista huudella "munattomiasta esimiehistä" mutta asia on joka tapauksessa kaikea muuta kuin mustavalkoinen ratkaistavaksi ja hoidettavaksi.
-
"Myöskään esimerkiksi ulkomaanmatkan tekeminen
sairausloman aikana ei välttämättä riko työsopimusvelvoitteita työsopimuksen päättämisen
oikeuttavalla tavalla (TT 1982-10)."
Jos henkilö on vaikkapa työuupumuksen vuoksi saikulla, kaikenlainen liikunta ja kulttuuririennot varmastikin nopeuttavat toipumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaelluksella kyynärpäät eivät lepää, koska hänellä lie painava rinkka, mitä tarvii nostella ja availla.
Mitäs jos ei olekkaan kantamuksia ja käsi lepositeessä?
Tai kuskaa 6 lastenlasta polun lähtöpaikkaan autolla ja odottelee lämpimässä autossa lukien ammattikirjallisuutta? Miksi epäilet pahinta. Kommentit kertovat enemmän ihmisistä itsestään. Voihan olla että joku palkkaa vaellukselle henkilökohtaisen avustajan. Että revi siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseltä murtui pikkurilli aikanaan. Olen sairaanhoitaja ja työssäni annan injektioita, laitan tippoja ja sellaista. No en voinut olla töissä. Koska kyseessä oli kuitenkin pelkkä pikkurilli, niin en viitsinyt kotonanikaan maata, vaan kävin elokuvissa ym.
Jees, saikke ei tarkoita sitä ettei voi tehdä mitään muuta kuin maata sängyssä.
Mutta meidän duunissa kyynärpääsaikke tarkoittaa sitä, että jos se kyynärpää ei kestä duunia, se ei kestä myöskään tunturivaelluksia. Tai kestä paremmin niitä vuoroja joista saa tuplapalkan.
V ttu että korpeaa ihan suomeksi sanottuna.
Ap
Ei kai se sillä kyynärpäällä kävele?
Vierailija kirjoitti:
pyytäkää loma kuvia jossain kuvassa hän kuitenkin töppää tuon kätensä kanssa kuvat kahvi huoneen seinälle.
Siinä kuvia katsellessanne ja kahvia särpäessä voitte kuulustella samalla toisiltanne suomenkielen yhdyssanasääntöjä. Ei tainnut olla työpaikkanne taitovaatimuksissa?
Täällä on aika paljon asiantuntematonta kirjoittelua. Totuus on se, että työnantajalla ei ole mitään sananvaltaa siihen että miten työntekijä lääkärin toteamaa sairauttaan hoitaa. Ulkoilu sairauslomalla ei ole missään tapauksessa irtisanomisperuste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pyytäkää loma kuvia jossain kuvassa hän kuitenkin töppää tuon kätensä kanssa kuvat kahvi huoneen seinälle.
Siinä kuvia katsellessanne ja kahvia särpäessä voitte kuulustella samalla toisiltanne suomenkielen yhdyssanasääntöjä. Ei tainnut olla työpaikkanne taitovaatimuksissa?
Se on ”suomen kielen”, ei ”suomenkielen”.
Saikkutodistus ei ole automaattisesti lupa olla pois työstä. Työnantajalla on harkintaoikeus järjestää korvaavaa työtä.