Elämä 1980-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Tuosta luokkajaosta muistui paljon mieleen. Itse duunarien lapsena en päässyt koskaan lapsena minnekään matkoille tai laskettelemaan, ne olivat "herrojen" perheiden juttuja. Sen sijaan me duunareiden lapset ja herrojen jälkikasvu leikittiin ja seurusteltiin sujuvasti yhdessä. Ihan tavan porukkaa oltiin kaikki. Siitä ehkä jäänyt minulle sellainen asenne, että kenenkään koulutuksella tai taustalla ei ole mitään merkitystä. Yhtä paljon (tai vähän) oppii koulutuksen ulkopuolella, tekemällä.

Silloin ei tosin kukaan pitänyt meteliä omasta koulutuksestaan tai ammatistaan, ei ollut tarvetta tuoda itseään esille. Kaikki oltiin ikään kuin samalla viivalla, vaikka ei samoista lähtökohdista tultukaan tai että toiset lähti lukioon ja yliopistoon ja toiset jäivät sinne kotipaikkakunnan tehtaalle töihin. Ketään ei ylenkatsottu tai vähätelty näistä syistä.

Tämä. Nykyään kritisoidaan ihmisten koulutustaustaa kaikkialla ja jatkuvasti. OIo on kuin vieraalla planeetalla, sellainen oli kasarilla huonoa käytöstä. Kasarikoodin mukaan ihmiset käyttäytyvät nykyään kuin kusipäät. Mitkä olivat kasarilla tabuaiheita, ovat nyt ihan perusläppää.

Vierailija kirjoitti:

Kaupat menivät kiinni todella paljon aikaisemmin kuin nykyään. Sunnuntaisin kaikki kaupat olivat kiinni, samoin pyhäpäivinä. Jouluisin äiti stressasi sitä, että on varmasti tullut ostettua kaikki tarvittava, kun kohta on kaupat kiinni monta päivää putkeen. Varmuuden vuoksi käytiin hakemassa vielä pari litraa lisää maitoa.

Jep. Tuo johti vaikka minkälaiseen paniikkiin.

Isäni esimerkiksi kerran käveli kuusivuotiaan silmieni edessä läpi kaikki punaiset valot, että ehdimme ostaa vesimelonin ennen kuin kauppa meni kiinni kuudelta. Sen jälkeen vähän huvitti seistä faijan kanssa odottamassa valojen vaihtumista. Vesimeloni voitti.

Jos olisitte lapsenne kanssa Helsingissä, niin kävelisittekö hänen edessään läpi kaikki punaiset valot vauhdilla, että perheelle saataisiin vesimeloni? Tällaisia ongelmia ihmisten täytyi ratkoa kasarilla.

Kirjeenvaihtokavereita etsittiin lehtien (esim. Koululainen) kirjeenvaihtokaveripalstalta. Niitä tuntui olleen melkein kaikilla. Itsekin kirjoittelin monta vuotta jossain itäisessä Suomessa asuneen Simon kanssa. Vuosittain aina vaihdettiin koulukuvatkin. Ilmoituksissa oli usein, että kuva ois kiva. Jossain vaiheessa niissä alkoi näkyä myös "läskit ja rillipäät älkää vaivautuko"

Pienessä maalaiskylässä oli aikamoinen paine osallistua seurakunnan toimintaan, erityisesti tyttökerhoon. Oli myös muita kerhoja, kuten kokkikerho ja käsityökerho. Ensin osallistuttiin lapsina, sitten esiteininä ryhdyttiin kerhojen vetäjiksi. Teini-ikäisille oli nuortenillat, joissa joku soitti landolalla nuotiolauluja sitten rukoiltiin. Itseäni uskonto ei kiinnostanut, mutta mitään muutakaan tekemistä ei ollut, joten oli pakko esittää rukoilevaa. Siinä vaiheessa, kun ns. viikonloppuriennot alkoivat kiinnostaa, koko kylä tuntui seuraavan jännittyneenä, ketkä nuorista jäävät nuorteniltojen piiriin ja ketkä lankeavat ja päätyvät kotibile-alkoholi-huume-kuolema jossain katuojassa -linjalle.

Televisio-ohjelmaa ei ollut ympäri vuorokauden, vaan ison osan ajasta tuli pelkkää lumisadetta

Pankkikirjan kanssa käytiin pankissa nostamassa rahaa. Pankeista sai usein jotain kivaa, kuten lukujärjestyksen koulun alkaessa

Serkulla oli ihania helmiäissävyisiä meikkejä ja sinistä ripsiväriä. Minä en saanut meikata

Kirjaston kirjoissa oli takakannen sisäpuolella tasku, jossa olevaan korttiin kirjastotäti kirjoitti kirjastokorttini numeron. Tilalle laitettiin toinen kortti, johon täti löi kovaäänisellä leimalla päivämäärän. Muistan edelleen kirjastokorttini numeron

Ala-asteella meillä oli tavattoman hyvää ruokaa. Pieni kyläkoulu ja ihan oikeat keittäjät sitä tekemässä. Voita ja kermaa käytettiin kunnolla ja kaikki maistui taivaalliselta

Kotona ruoka oli perunaa, ruskeaa kastiketta ja lihaa

Rakastin lastenohjelmia. Erityisesti Nalle Luppakorvaa ja Tohtori Sykeröä ja sitä, missä matkustettiin maailman ympäri

Kaheksankytluvulla sai tosi helposti työpaikan. Olin silloin nuori ja 1. työpaikan sain jo 16-vuotiaana. Oli helppo vaihtaa työpaikkaa ja jotenkin oli aika turvallista noin muutenkin. Jos tuli yöllä kello 01 aikaan Rautatieasemalta lähtevällä bussilla kotiin, ei tarvinnut pelätä steissillä. Kukaan ei tullut ryös tä mään vaatteita tai kenkiä päältä...Miksi aika on  nyt tämmöinen???

Vierailija kirjoitti:

Oli pankkikortti, mutta se vedettiin ostotilanteessa sellaisen mekaanisen kopioijan läpi, joka painoi kortin tiedot paperille. Sitten paperille kirjoitettiin maksettava summa ja allekirjoitettiin.

Kopio maksukuitista annettiin asiakkaalle. Summan pystyi kirjoittamaan myös isommalle summalle ja erotuksen sai asiakas käteisenä.

Laskut pystyi maksamaan "digi"puhelimella (sellainen, jossa oli näppäimet). Mulla käytössä edelleen verkkopankissa sama avaustunnusluku, jonka sain joskus 1986-7. Mitään näyttöä ei ollut, piti olla tosi tarkka tilinumeroiden, viitteiden ja summan kanssa. Ne pystyi tarkistamaan oikeastaan vain lähteneestä saldosta pankkiautomaatilla ja tietenkin paperisesta tiliotteesta, jonka pankki lähetti postissa ehkä pari kertaa kuussa.

Puhelinvastaaja piti olla. Sellainen mikrokasetilla toimiva. Laite liitettiin puhelimen yhteyteen. Vastaajaviestiä piti aina joskus piruuttaan vaihtaa, esim sanelemana viesti vaikka ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi. Oli jännää kapakassa tai duunista tullessa huomata vilkkuva punainen valo, joka oli merkkinä uudesta viestistä. Vanhemmat ihmiset paheksuvat sellaisen käyttöä. Oli kuulemma hienostelua ainakin minun kohdallani. Kun sisareni alkoi käyttää niin se oli vain käytännöllistä. Kännyköitä ei ollut. Veljeni hommasi Nokian tiiliskiven kyllä joskus muistaakseni 80-90 -lukujen taitteessa, vaikka oli ihan tavallinen tallukka. Itse ostin kännykän v. 2001.

Kapakassa käytiin ankarasti 80-luvulla ja bisseä vedettiin tuoppikaupalla.

Pienen maalaispaikkakunnan tanssilavalla oli joka viikonloppu joku Suomen senhetkisistä ykkösbändeistä. Ja lähes aina oli tupa täynnä, bussikyydillä tuli nuoria jopa kaupungista. Äiti antoi 35mk viikkorahaa, joka meni lipun ostoon. Joskus lippurahan sai puolitettua kaverin kanssa, kun jompikumpi maksoi ja sai leiman kämmenselkään, sitten ulkona siihen sylkäistiin ja painettiin sillä kaverin kämmenselkään toinen leima. Suosikin ilmestymistä odotettiin, julisteiden ym lisäksi siellä oli keikkakalenteri josta näki milloin oma suosikkibändi oli paikkakunnalla, ja milloin ehkä kannatti säästää rahat ja olla menemättä. Se toisaalta oli ainoa mahdollisuus ehkä päästä näkemään naapuripitäjässä asuvaa poikakaveria, jonne bussit eivät kulkeneet lähellekään.

serene kirjoitti:

Kultainen kasari! 

Kesäloma tuntui kestävän ikuisesti mummolassa maalla. Siellä kävi kirjastoauto, josta lainattiin Tiina-kirjoja ja Viisikkoja. Kauppa-auto kävi myös, josta ostettiin Dracula-pillereitä.. 

Telkkarista katottiin Hills Street Bluesia, Dallasia ja Yön kuumuudessa. Viikonloppuna taisi tulla Pätkis?! 

Ennen koulun alkua käytiin Tiimarissa ostamassa koulutarvikkeita, hajukumeja ja 2-puolinen magneettipenaali, joka aukesi AINA repussa! Ekana päivänä päällä oli Ellokselta tai Anttilasta tilatut uudet kouluvaatteet. Olin ns. avainkaulalapsi, koulun jälkeen kavereiden kanssa pihalle hyppimään ruutua, twistiä ja hyppynarua. Pelattiin myös keinupalloa , kirkonrottaa & Väriä ja maata. Jossain välissä kotiin syömään aina sitä keitettyä perunaa ja kastiketta :) Viikkorahat tuhlattiin kioskilla, jossa oli vain ikkunaluukku, sisään ei päässyt. "Markalla noita, markalla noita..." 

Äiti tilasi meikkejä Yves Rocherilta ja antoi mulle saamiaan näytteitä.  

Lankapuhelimella soitettiin sensseihin.. huoh! 

Hill Street Bluesin mukaan Yhdysvallat on maailman vapain ja turvallisin maa. Sanojana poliisipäällikön kanssa seukkaava (vai oliko peräti naimisissa) lakimiesnainen.

Tietokoneet maksoi tyyliin 15000 markkaa ja koululuokasta vierailuja perheeseen missä oli panostettu kun koulun oli tyyliin yksi commondore 64 ja vic 20.

Vierailija kirjoitti:

Töitä oli melkein joka alalle ja opiskelemaan pääsi helpommin.

Ihanaa, kun ei ollut somea, silloin ihmiset edes puhuivat tauoilla jotain toisilleen.

Pankkikirjalla nostettiin rahaa, vähän myöhemmin tuli pankkiautomaatit.

Elämä oli jotenkin yksinkertaisempaa tuolloin, joskus kaipaan noita aikoja takaisin.

Opistoihin oli tiukat pääsykokeet, eikä oman kokemukseni mukaan ollut helppo päästä. Ennen opintojen aloittamista piti suorittaa vuoden mittainen ennakkoharjoittelu, ja se olisi todella hyvä vieläkin.

Ammattikouluja, emäntäkouluja ja maatalouskouluja tai ainakin jotain vastaavia oppilaitoksia löytyi joka pitäjästä, sekä tytöille että pojille. Vasta tuolla vuosikymmenellä eri ammattien sukupuolijaot alkoivat vähentyä, jos eivät ole kadonneet vieläkään. Mies sairaanhoitajana ja nainen metsätyönjohtajana ei enää ollut ennenäkemätön kummajainen.

Olisipa vielä 1980- luku. Elämä oli hyvää, keskiluokkaista/työläiskodissa. Rehellisyys, reippaus ja tavallisuus oli hyvä asia. Kaunis muoti, esim hiukset. Toki isot olkatoppaukset hiukan yliampuvia, mutta loi ryhtiä. Nyt on melko väritöntä. Täällä on kiva lukea kirjoituksianne, kiitos!! Hetken lepo tähän painajaismaiseen nykyaikaan. 💗

Vaatemuoti oli hyvin anteeksiantava. Käytettiin todella isoja college-paitoja ja muutenkin vaatteet oli löysiä. Ei ollut jatkuvaa painetta joka suunnalta olla vaatekokoa nolla. Nykyään moni ihan normaalipainoinenkin on ihmisten mielestä lihava. Pitäisi olla ilmeisesti luuranko, että kelpaisi.

Ensimmäinen kesätyöpaikka oli mansikanpoimintaa Suonenjoella v. 1980. Sinne piti matkustaa junalla, kaverin kanssa mentiin verokirjat kourassa. Siellä oli paljon työväkeä, nuoria enimmäkseen. Asuttiin leiriolosuhteissa, samassa huoneessa 5 henkilöä. Säännöt kerrottiin ja niitä noudatettin. Mansikkakarnevaaleilla käytiin. Siellä oltiin kännissä pari päivää, milloin missäkin teltassa nukuttiin... jos nukuttiin, käsilaukkukin varastettiin. Voi, sitä aikaa...

Vierailija kirjoitti:

Otsatukkaan oli muotia ottaa permanentti, muualta jätettiin suoraksi. Myös sellaista kampausta harrastettiin, että otsatukka kasvatettiin tosi pitkäksi ja sitten tönkkölakalla muotoiltiin korkeaksi "aallonmurtajaksi".

Lisäksi ei koskaan käytetty sanaa tukka. Se viittasi alapään karvoituk seen ja oli tosi noloa, jos sanaa käytti vahingossa.

Tästä muistan vieläkin nolottaneen tilanteen poikasena 80-luvulta. Tätä ei tietenkään kehdattu vanhemmille kertoa ja kerran kun serkkutyttö tuli käymään ja äitini alkoi puhumaan tukasta, serkkutyttöä hihitytti mahdottomasti ja äiti ihmetteli että mitä se hihittelee ja minua nolotti niin että olisin halunnut vajota maanrakoon tai haihtua savuna ilmaan :P

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten näin, mutta kyllä C-kasetti räjäytti pankin jo 70-luvulla, meille ostettiin ensimmäinen kasettimankkaradio vuonna 1971, sitä ennen käytettiin pääsääntöisesti kelanauhureita. Sen sijaan autoradioissa 70-luvulla käytettiin paljon ns. 8-raitakasettia. 80-luvun puolenvälin jälkeen autostereoissakin löytyi jo cd-soittimia.

Sinulla menivät nyt vuosikymmenet iloisesti sekaisin.

C-kasettimankkoja (mono) oli toki jo 1970-luvulla ja sellainen löytyi jo muutamista autoistakin mutta sony walkmankin lanseerattiin vasta 1979.

1980-luku oli SE vuosikymmen jolloin nuoret veivät oman musiikkinsa kaikkialle C-kasettiin tallennettuna. Vasta tällä vuosikymmenellä korvalappustereoita, stereomankkoja ja varustelukierteeksi muodostuneita autostereoita oli kaikkialla.

CD-levy on 1980-luvun keksintö mutta ensimmäiset vuodet soittimet ja levyt olivat tähtitieteellisen kalliita ja musiikkivalikoima heikkoa. Siihen ei voinut edes nauhoittaa ennen 1990-luvun loppupuolta ja CD oli epäkäytännöllisen kokoinen mukana kuljetettavaksi.

CD tappoi vain LP-levyn lyötyään läpi 1990-luvulla mutta C-kasetti säilyi rinnalla vuosituhannen taitteeseen koska se oli mp4-läpimurtoon saakka paras nauhoitettava ja mukana kulkeva formaatti.

Kyllä se oli 70- luku, jolloin C-kasetti löi itsensä läpi. Meilläkin mm. kaikki tuon ajan bändien äänitteet ostettiin C-kasetteina LP-levyjen sijaan. Radiosta äänitettiin aluksi musiikkia mikrofonin kautta, mutta pian tuli radiomankat joissa äänitys radiosta tuli sisäisesti duoraan. Mankka otettiin mukaan kavereiden luo mennessä ja koulubileetkin järjestettiin siten, että joku toi mankan, josta sitten koulun äänentoistojärjestelmän kautta soitettiin musiikkia C-kaseteilta. Siskollani oli 70-luvun puolessa välissä useamman sadan C-kasetin musiikkikirjasto. Seuraavalla vuosikymmenellä laitteet vaan oli kehittyneempiä mutta pohja kasetin käyttöön luotiin 70-luvulla.

Näin oli. Mulla on vielä tallessa muutama 70-luvulla äänittämäni kasetti. En ole raaskinut heittää poiskaan, nehän ovat osa Suomen kulttuuriperintöä 😂

1980-luvulta kaipaan luonnollisen värisiä hiuksia. Ja muutenkin luonnollisuutta ja maanläheisyyttä.

Olin töissä R-kioskilla. Kioski oli sellainen luukkukioski, kun tuli asiakas niin luukku vedettiin ylös. Talvella ja kovalla pakkasella kioskissa oli kylmä jos luukkua joutui pitämään pitkään auki.

Kioskin sisällä sai polttaa tupakkaa. Jos tuli asiakas niin tupakka jätettiin tuhkakuppiin käryämään. Kun siirryin toiseen kioskiin niin siellä oli vähän tiukemmat säännöt ja tupakkaa sai polttaa vain kioskin henkilökunnan vessassa.

Vierailija kirjoitti:

Televisio-ohjelmaa ei ollut ympäri vuorokauden, vaan ison osan ajasta tuli pelkkää lumisadetta

Pankkikirjan kanssa käytiin pankissa nostamassa rahaa. Pankeista sai usein jotain kivaa, kuten lukujärjestyksen koulun alkaessa

Serkulla oli ihania helmiäissävyisiä meikkejä ja sinistä ripsiväriä. Minä en saanut meikata

Kirjaston kirjoissa oli takakannen sisäpuolella tasku, jossa olevaan korttiin kirjastotäti kirjoitti kirjastokorttini numeron. Tilalle laitettiin toinen kortti, johon täti löi kovaäänisellä leimalla päivämäärän. Muistan edelleen kirjastokorttini numeron

Ala-asteella meillä oli tavattoman hyvää ruokaa. Pieni kyläkoulu ja ihan oikeat keittäjät sitä tekemässä. Voita ja kermaa käytettiin kunnolla ja kaikki maistui taivaalliselta

Kotona ruoka oli perunaa, ruskeaa kastiketta ja lihaa

Rakastin lastenohjelmia. Erityisesti Nalle Luppakorvaa ja Tohtori Sykeröä ja sitä, missä matkustettiin maailman ympäri

Kuulostaa niin tutulta. Lempiohjelmia myöten, juuri nuo kolme olivat omia lemppareitanikin! Muutenkin, 80-luvulla lastenohjelmat oli jotenkin parempia.  Niissä ei ollut kauheaa kohellusta, maailmassa oli oikea ja väärä, paha sai palkkansa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasarin puolivälissä kuusnelonen oli hyvin harvalla. Niiden kokoomuslaisten omakotitaloperheiden pojilla eikä aina niilläkään. Se oli hyvin kallis silloin.

Olisiko hinnat romahtaneet äkkiä sillä aivan tavallisilla ja jopa täysin työväen perheillä oli C64, jollain jopa C128, jo 1986-1987. C64 oli jopa eräässä sukulaisperheessä, jossa isäntä ihaili Marxia ja kaiketi myös Neuvostoliittoa. Vahva veikkaus että vuosi oli 1986.

Minä sain keväällä 1986 "kotimaisen" kotitietokoneen, Salora Managerin. Olin silloin 11v mutta kaikilla muilla oli tietysti Commodore 64. Kuusnelosen sain vasta alkuvuodesta 1989, maksoi siinä vaiheessa kasettiasemalla, joystickilla ja parilla pelikokoelmalla 1550 mk, ja oli tietysti sitä uudempaa C-mallia.

Hauskana kohtalon oikkuna on, että Managerin alkuperäinen valmistaja VTECH on vielä olemassa, mutta Commodore meni konkurssiin 1994.