Lue keskustelun säännöt.
Saako puolisolle kertoa ystävän henkilökohtaisia asioita?
Olin kertonut ystävälleni eräästä kurjasta tilanteesta elämässäni (kyse ei ollut mistään todella vakavasta asiasta, tyyliin jonkun kuolema/sairastuminen, mutta ikävä ihmissuhdeasia kuitenkin). En ollut erikseen sanonut, että tästä ei sitten saa puhua kenenkään kanssa ja jotenkin automaattisesti oletin, että ei ystäväni tästä kenellekään puhuisi. Muutamaa päivää myöhemmin törmäsin yllättävässä tilanteessa ystäväni puolisoon ja ystäväni puoliso tuli kyselemään tuosta kurjasta tilanteesta elämässäni. Yritin vain sopertaa jotain ympäripyöreää ja vaihtaa nopeasti aihetta. Minulle tuli tuosta tosi paha olo. Tuntui, kuin olisin ollut toisen edessä henkisesti aivan alasti ja häpesin ihan valtavasti, että toinen ihminen tuli kyselemään tilanteestani (en edes tiennyt, että hän tiesi elämäntilanteestani). Jäin myös miettimään, oliko ystäväni puoliso kertonut tilanteestani vielä eteenpäin ja spekuloinut sitä mahdollisesti omien ystäviensä kanssa. En tunne ystäväni puolisoa erityisen hyvin, olemme tavanneet hänen kanssaan muutamia kertoja eli emme ole mitenkään läheisiä. Minulle jäi kurja olo ja koen, että ystävä petti luottamukseni kertomalla tuon henkilökohtaisen asiani puolisolleen. Onko ihmisillä yleensä tapana kertoa puolisoilleen ystäviensä henk. koht. asiat? Kertovatko vain naiset ystäviensä asioita puolisoilleen vai tekevätkö miehetkin niin? Onko mielestäsi ok jakaa ystävän elämässä tapahtuvia asioita puolisolle?
ap
Kommentit (675)
Minusta oli hieno ele mieheltä kysellä vointiasi. Se kertoo vain siitä, että kokee vaimon ystävät tärkeiksi tai jopa sinut omaksi ystäväkseen.
Jos olet omaa mieltäsi halunnut keventää ystävälle, ystävä tekee samoin oman puolison kanssa. Itsekin jaan tuollaiset asiat puolison kanssa, ellei ystävä ole erikseen kieltänyt. Vaikka olisikin kieltänyt, saatan silti puhua puolisolle, mutta silloin mainitsen ettei asiasta tule puhua ulkopuolisille. Eikä hän puhu. Minäkään en jaa asioita muille ystäville, mutta oma puoliso on tosiaan se toinen puolisko minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerron miehelleni kaiken, mutta hän kyllä tajuaa aina sanomieni asioiden olevan salaisia. Ehkä tilannetta helpottaa sekin, ettei meillä ole juurikaan yhteisiä kavereita, joten mies ei juoruamillani tiedoilla tee oikein mitään.
Tämäpä juuri. Joskus huvittaa, kun äiti puhelimessa juoruaa joitain omien tuttaviensa asioita, joita minä en edes tunne. Päälle tulee kielto olla kertomatta kenellekään. Kelle minä kertoisin? Kukaan ei tunne näitä henkilöitä eikä heitä kiinnosta tuntemattomien ero tai peräpukamat. Asumme siis monen sadan kilometrin päässä toisistamme.
Totta kai saa. Miksei saisi? Puolison kanssa meillä ei ole salaisuuksia, jaamme kaiken.
Ette te pysty mitenkään kontrolloimaan, mitä muut ihmiset saavat puhua ja mitä eivät. Älkää kertoko sellaisia asioita, joiden ette haluavan leviävän YHTÄÄN KENELLEKKÄÄN, edes ystävän luotetulle miehelle. Pitäkää sitten suu kiinni, sillä siitä ainoastaan varmistuu. Ystävä ei ole mikään terapeutti, eikä häntä sido vaitiolovelvollisuus. Jos häntä vaikka vaivaa itseään kovasti se asia, jonka olette kertoneet, niin totta kai saa oman miehen kanssa puhua ja käsitellä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin yhdelle (ex)ystävälle uskoutumisen heti, kun huomasin, että hän juoruaa kaiken miehelleen. Ei ole ystävän toimintaa sellainen.
Minä kerron avoimesti miehelleni aivan kaiken, siis aivan kaiken, mikä on kertomisen arvoista. Ystävänikin sen tietävät, tosin tuntevat mieheni niin hyvin, että tietävät , ettei hän puhu mitään eteenpäin. Ja jos eivät halua mieheni tietävän, niin ei tarvitse minullekaan kertoa. Sääntöni on se, että kukaan (EI KUKAAN) lapsia lukuunottamatta mene minun mieheni edelle. Jos joku "ystävä" sellaista vaatii, saa samantien kenkää. Kumppani on elinikäinen ja se, jonka kanssa saman katon alla asut ja kaiken niin hyvässä kuin pahassa jaat, joten 100 % lojaalius kuuluu vain hänelle. Minä määrittelen sen, mitä mieheni kanssa puhun, eivät muut. Eipä ihme, että avioliitot eivät kestä, kun ei osata nostaa elämän tärkeintä ihmistä eli kumppania (olipa se mies tahi nainen) hänelle kuuluvaan arvoonsa.
Viisaita sanoja. Soisin useamman av-mamman ajattelevan samoin. Ikävä kyllä monille parisuhde tuntuu olevan vain sukupuolten välinen taistelutanner.
Mitä hyvää siinä on, ettei ystäviin voi luottaa? Eikä osata arvostaa ystävyyssuhteita?
Mieheni on samalla paras ystäväni ja kaikkein läheisin ihminen koko maailmassa minulle. Arvostan kyllä muitakin ystävyyssuhteita, mutta eivät he mene mieheni edelle. Ystäville en puhuisi miehen arkaluontoisia asioita, mutta miehelle voin kyllä kertoa koska tiedän ettei hän varmasti juoruile eikä tuomitse. Jos puhumme ystävien arkaluontoisemmista asioista, niin emme puhu missään "juoruilumielessä", vaan käsittelemme asiaa ja pohdimme miten esimerkiksi ystävää voisi tukea tai miten asiaan pitäisi suhtautua.
Hienosti selitetty musta valkoiseksi. Se on aivan sama, kutsuuko sitä pohtimiseksi tai käsittelyksi ja on se vikka miten hyväntahtoista. Juoruilua se silti on, josko asia on kerrottu sinulle luottamuksella ja vuodat sen eteenpäin.
Oikeastiko et erota mikä on juoruilua ja mikä asian käsittelyä siltä kannalta, että ystävää voisi auttaa??? Useinhan ulkopuolinen henkilö keksii järkevät ratkaisut, kun ei ajattele asiaa tunteella.
Juoruilua on se, että kaverin erosta kuultuasi et malta olla heti soittamatta ainakin yhdelle kaverille ja työpaikallakin otat asian esille. Viikon päästä kaikki kaverisi tietävät asiasta.
Jos sen sijaan pohdit miehen kanssa miten ystävää voisi piristää ja tukea, sekö on mielestäsi juoruilua?
Pitää myös huomata ettei aloittaja ollut kieltänyt puhumasta asiasta muille. Emme edes tiedä mistä on kyse. Joku saattaa kertoa vaikka iloisen asian. Ostin vihdoin oman asunnon. Ja siitäkin loukkaantuu, jos asiasta on kerrottu eteenpäin. Se voi olla myös kuulijalle jokin ihan pieni ja mitätön asia, vaikka kertojalle asialla on iso merkitys. Aina ei voi tietää.
Miten säilytät asiasi salaisena?
- ei kerros sitä kenellekään, kaikkein vähiten kenellekään naiselle. Salaisuudet polttaa naisten kieliä ja ne on vissiin pakko kakaista ulos, tietysti vielä oman mielen mukaan väritettynä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ystävien kesken yhteisymmärrys, että puolisoille kerrotaan asiat ellei ERIKSEEN sanota että tätä ei saa kertoa edes puolisolle.
Ehkä olisi vain hyvä sanoa suoraan: Uskoutuessa voisi kysyä, jaksaako kaveri pitää asian vain omana tietonaan. Salaisuuden kantaminen on raskasta. Jos toinen ei osaa olla korrekti, voi jo valmiiksi ehdottaa riisuttua versiota tarinastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin hyvin tarkkaan, kenelle mitäkin kerron juuri sen takia, että en halua, että joku minulle liki tuntematon tyyppi tulee ja paiskaa jutunvasten kasvojani ja / tai kyselee hänelle kuulumattomia asioitani. Minusta henkilökohtaiset asiat ovat sellaisia, että jos niistä kerrotaan, niin asiasta kuullut ei leväytä sitä miehensä kuultavaksi. Tunnetusti lörppäsuulle ei kerrota tai jos kerrotaan, niin muistetaan huomauttaa, että tämä asia jääjöön sitten meidän keskeiseksemme. Eri asia on sitten vaikkapa tuttavapariskunnan asumusero, sillä sehän tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin julkiseksi. Eron syyt sen sijaan ovat henkilökohtaisia, joten niistä en puhuisi kenellekään.
Kerran luottamukseni pettänyt ystävä ei ole enää ystävä vaan jonkinlainen tuttava, jos sitäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemuksesta viisastuneena en puhu mitään sellaisia asioita kenellekkään minkä ei halua leviävän. Oma puolisoni on ainoa jolta ei lipsahda. En ymmärrä kun jotkut hölöttää ihan kaikki, pelivoittojaan myöten.
Eikö olisi aika ovela jäynä kertoa asioita niin, että ne olisi muka kuultu jonkun mieheltä/vaimolta, mutta oikeasti ei ole. On keksitty tai urkittu laittomasti. Fiksu ihminen osaa kyllä epäillä jotain, jos hirveän epäedullisia juttuja pyörii mukamas niin, että joku olisi itse levittänyt niitä läheisestään tai itsestään. Olisikohan tahallinen mustamaalaus kyseessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen kirjoitti:
Ystävällinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin yhdelle (ex)ystävälle uskoutumisen heti, kun huomasin, että hän juoruaa kaiken miehelleen. Ei ole ystävän toimintaa sellainen.
Minä kerron avoimesti miehelleni aivan kaiken, siis aivan kaiken, mikä on kertomisen arvoista. Ystävänikin sen tietävät, tosin tuntevat mieheni niin hyvin, että tietävät , ettei hän puhu mitään eteenpäin. Ja jos eivät halua mieheni tietävän, niin ei tarvitse minullekaan kertoa. Sääntöni on se, että kukaan (EI KUKAAN) lapsia lukuunottamatta mene minun mieheni edelle. Jos joku "ystävä" sellaista vaatii, saa samantien kenkää. Kumppani on elinikäinen ja se, jonka kanssa saman katon alla asut ja kaiken niin hyvässä kuin pahassa jaat, joten 100 % lojaalius kuuluu vain hänelle. Minä määrittelen sen, mitä mieheni kanssa puhun, eivät muut. Eipä ihme, että avioliitot eivät kestä, kun ei osata nostaa elämän tärkeintä ihmistä eli kumppania (olipa se mies tahi nainen) hänelle kuuluvaan arvoonsa.
Niin, ja lisään vielä, että muuten olen täysin hiljaa muiden asioista, kerron vain jos olen saanut ko. henkilöltä luvan.
Miten tämä menee käytännössä? Kysytkö siis aina tuttaviltasi erikseen saanko kertoa tämän miehellenikin?
Ei, kun ystävät kyllä tietävät, että jos minulle kertoo, se on sama asia kuin kertoisi suoraan miehelleni. Monesti onkin niin, että mies saattaa käydä osallistumassa johonkin keskusteluun (kun keskustelen ystävän kanssa) ja sitten mennä puuhaamaan omiaan taustalle, ja aiheesta kuin aiheesta voi puhua ja asiat eivät vuoda meiltä eteenpäin. Vanhimmat ystävyydet kestäneet jo yli 40 vuotta, eikä mitään ongelmaa sen kanssa, että mies tulee aina ensin. Mutta jos esimerkiksi meiltä pyydetään, ettei vielä kerrota vaikka vauvauutisesta tai avioerosta, ennenkuin ystävä niin tahtoo tai jostain asiasta pitää pysyä kokonaan vaiti, niin sitä sitten ollaan vaiti. Vastailen tähän nyt samalla muihinkin viestihin: Ja kyllä, minulla on ja miehelläni on myös muutakin elämää kuin olla "symbioosissa" (olen symbioosissa hänen kanssaan oikein mielellään), omia harrastuksia ja omia kavereita. Vain työasioihin liittyvät vaitiolovelvolliset asiat ovat "kiellettyjä" keskustelunaiheita, ja ne ovatkin työelämään liittyviä, joten ymmärtää hyvin. Mutta sitä en koskaan tule sallimaan, että joku parisuhteeni ulkopuolinen ihminen yrittäisi rakentaa keinotekoisia raja-aitoja vaatimalla vaitiolovelvollisuutta minun ja mieheni välille. Jokainen saa toki päättää itse, mitä parisuhteeltaan haluaa, mutta en halua tyytyä johonkin jo valmiiksi väljähtyneeseen ja puolivillaiseen suhteeseen, jossa karsinoidaan yksityiselämän asioita. Haluan saada parisuhteessa kaiken ja antaa kumppanilleni kaiken, ja onneksi olen niin onnekas, että olen luottamuksellisen ja pitkäkestoisen suhteen löytänyt. Esim. töitten yhteydessä olen tutustunut muutamaan sarjaseurustelijaan, jotka laittavat ystävänsä parisuhteen edelle, ja suhteen hyydyttyä itketään ja haukutaan exää porukalla. Ei tarvitse ihmetellä, miksi suhde ei kestä, itse en uskaltaisi ryhtyä suhteeseen laisinkaan sellaisen henkilön kanssa, joka on jo "naimisissa" kavereittensa kanssa. Mutta kuten sanoin, jokainen eläköön niin kuin hyväksi näkee, mutta minulle se on merkki siitä, ettei tällainen ihminen osaa muodostaa kestävää parisuhdetta ja pidän nämä tuttavuudet tiukasti mahdollisimman etäisinä. Ystäviksi huolin myös vain sellaisia, joilla on parisuhdearvot samantyyppiset kuin itselläni. Ja en koskaan menisi ystävältä vaatimaan, että tätä et saa kertoa kumppanillesi. Se on parisuhteeseen sekaantumista. Onneksi ystävät ovat niin selväjärkisiä käytännön ihmisiä, että ovat valinneet kumppaninsa huolella, ja yksityisasiat ovat pysyneet meidän "piirissämme".
Työkkärin sedät kyttää nuorten naisten rintoja työpaikallaan. Siellä työhuoneissaan, jossa saavat olla kahden kesken näiden nuorten naisten kanssa. Ei tue nuorten naisten seksuaalista hyvinvointia tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä en halua ystäväni miehen ja oman mieheni edes tutustuvan. Olin aika villi sinkkuna ja ystäväni mies on paheksunut sitä.
Ystäväni miettii kaiken lisäksi vähän väliä eroa. Tiedän, että eronsa jälkeen mies juoruisi kaikki entiset asiani omalle miehelleni jos he tuntisivat. Ei kiitos!
Mikset voi ihan itse olla puolisollesi rehellinen? En ymmärrä ollenkaan tuollaista menneisyyden salailua.
Meillä (ikää noin 30v) avioon mennessä sovittiin mennyt on mennyttä, nyt on nyt. Eihän ihmettelyistä/ riidoista jne olisi koskaan tullut loppua, jos kumpikaan on vähänkään mustasukkaista laatua. Aina kannattaa katsoa eteenpäin. Luottamukseen kuuluu arvostus ja hyväksyntä. Salaisuuksia ja arkaluontoisia asioita kannattaa harkita hyvin tarkkaan kenelle kerrot. Muitten salaisuuksia ei kenellekkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin yhdelle (ex)ystävälle uskoutumisen heti, kun huomasin, että hän juoruaa kaiken miehelleen. Ei ole ystävän toimintaa sellainen.
Minä kerron avoimesti miehelleni aivan kaiken, siis aivan kaiken, mikä on kertomisen arvoista. Ystävänikin sen tietävät, tosin tuntevat mieheni niin hyvin, että tietävät , ettei hän puhu mitään eteenpäin. Ja jos eivät halua mieheni tietävän, niin ei tarvitse minullekaan kertoa. Sääntöni on se, että kukaan (EI KUKAAN) lapsia lukuunottamatta mene minun mieheni edelle. Jos joku "ystävä" sellaista vaatii, saa samantien kenkää. Kumppani on elinikäinen ja se, jonka kanssa saman katon alla asut ja kaiken niin hyvässä kuin pahassa jaat, joten 100 % lojaalius kuuluu vain hänelle. Minä määrittelen sen, mitä mieheni kanssa puhun, eivät muut. Eipä ihme, että avioliitot eivät kestä, kun ei osata nostaa elämän tärkeintä ihmistä eli kumppania (olipa se mies tahi nainen) hänelle kuuluvaan arvoonsa.
Viisaita sanoja. Soisin useamman av-mamman ajattelevan samoin. Ikävä kyllä monille parisuhde tuntuu olevan vain sukupuolten välinen taistelutanner.
Mitä hyvää siinä on, ettei ystäviin voi luottaa? Eikä osata arvostaa ystävyyssuhteita?
Mieheni on samalla paras ystäväni ja kaikkein läheisin ihminen koko maailmassa minulle. Arvostan kyllä muitakin ystävyyssuhteita, mutta eivät he mene mieheni edelle. Ystäville en puhuisi miehen arkaluontoisia asioita, mutta miehelle voin kyllä kertoa koska tiedän ettei hän varmasti juoruile eikä tuomitse. Jos puhumme ystävien arkaluontoisemmista asioista, niin emme puhu missään "juoruilumielessä", vaan käsittelemme asiaa ja pohdimme miten esimerkiksi ystävää voisi tukea tai miten asiaan pitäisi suhtautua.
Olet paska ja epäluotettava ystävä. Luottamuksella sinulle kerrotun asian puhuminen eteenpäin on juoruamista, siihen ei vakuta puhutko kumppanillesi, äidillesi vai kaverillesi
Vierailija kirjoitti:
Juu en levitä eteenpäin kaverin luottamuksellisia asioita puolisolle enkä kenellekään muulle.
Kaveri kertokoon itse asioistaan puolisolleni, jos niin haluaa ja on hän joskus kertonutkin meille molemmille.
Itse pyrin sinkkuna tähän, puhun molemmille jos pariskuntia ovat, sen minkä puhun. Ja nais-ystäville vain muista jutuista, lapsista yms, ei salaisuuksia. Omat "salaisuuteni" puhun rukouksessa Jumalalle.
Ystävällinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen kirjoitti:
Ystävällinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin yhdelle (ex)ystävälle uskoutumisen heti, kun huomasin, että hän juoruaa kaiken miehelleen. Ei ole ystävän toimintaa sellainen.
Minä kerron avoimesti miehelleni aivan kaiken, siis aivan kaiken, mikä on kertomisen arvoista. Ystävänikin sen tietävät, tosin tuntevat mieheni niin hyvin, että tietävät , ettei hän puhu mitään eteenpäin. Ja jos eivät halua mieheni tietävän, niin ei tarvitse minullekaan kertoa. Sääntöni on se, että kukaan (EI KUKAAN) lapsia lukuunottamatta mene minun mieheni edelle. Jos joku "ystävä" sellaista vaatii, saa samantien kenkää. Kumppani on elinikäinen ja se, jonka kanssa saman katon alla asut ja kaiken niin hyvässä kuin pahassa jaat, joten 100 % lojaalius kuuluu vain hänelle. Minä määrittelen sen, mitä mieheni kanssa puhun, eivät muut. Eipä ihme, että avioliitot eivät kestä, kun ei osata nostaa elämän tärkeintä ihmistä eli kumppania (olipa se mies tahi nainen) hänelle kuuluvaan arvoonsa.
Niin, ja lisään vielä, että muuten olen täysin hiljaa muiden asioista, kerron vain jos olen saanut ko. henkilöltä luvan.
Miten tämä menee käytännössä? Kysytkö siis aina tuttaviltasi erikseen saanko kertoa tämän miehellenikin?
Ei, kun ystävät kyllä tietävät, että jos minulle kertoo, se on sama asia kuin kertoisi suoraan miehelleni. Monesti onkin niin, että mies saattaa käydä osallistumassa johonkin keskusteluun (kun keskustelen ystävän kanssa) ja sitten mennä puuhaamaan omiaan taustalle, ja aiheesta kuin aiheesta voi puhua ja asiat eivät vuoda meiltä eteenpäin. Vanhimmat ystävyydet kestäneet jo yli 40 vuotta, eikä mitään ongelmaa sen kanssa, että mies tulee aina ensin. Mutta jos esimerkiksi meiltä pyydetään, ettei vielä kerrota vaikka vauvauutisesta tai avioerosta, ennenkuin ystävä niin tahtoo tai jostain asiasta pitää pysyä kokonaan vaiti, niin sitä sitten ollaan vaiti. Vastailen tähän nyt samalla muihinkin viestihin: Ja kyllä, minulla on ja miehelläni on myös muutakin elämää kuin olla "symbioosissa" (olen symbioosissa hänen kanssaan oikein mielellään), omia harrastuksia ja omia kavereita. Vain työasioihin liittyvät vaitiolovelvolliset asiat ovat "kiellettyjä" keskustelunaiheita, ja ne ovatkin työelämään liittyviä, joten ymmärtää hyvin. Mutta sitä en koskaan tule sallimaan, että joku parisuhteeni ulkopuolinen ihminen yrittäisi rakentaa keinotekoisia raja-aitoja vaatimalla vaitiolovelvollisuutta minun ja mieheni välille. Jokainen saa toki päättää itse, mitä parisuhteeltaan haluaa, mutta en halua tyytyä johonkin jo valmiiksi väljähtyneeseen ja puolivillaiseen suhteeseen, jossa karsinoidaan yksityiselämän asioita. Haluan saada parisuhteessa kaiken ja antaa kumppanilleni kaiken, ja onneksi olen niin onnekas, että olen luottamuksellisen ja pitkäkestoisen suhteen löytänyt. Esim. töitten yhteydessä olen tutustunut muutamaan sarjaseurustelijaan, jotka laittavat ystävänsä parisuhteen edelle, ja suhteen hyydyttyä itketään ja haukutaan exää porukalla. Ei tarvitse ihmetellä, miksi suhde ei kestä, itse en uskaltaisi ryhtyä suhteeseen laisinkaan sellaisen henkilön kanssa, joka on jo "naimisissa" kavereittensa kanssa. Mutta kuten sanoin, jokainen eläköön niin kuin hyväksi näkee, mutta minulle se on merkki siitä, ettei tällainen ihminen osaa muodostaa kestävää parisuhdetta ja pidän nämä tuttavuudet tiukasti mahdollisimman etäisinä. Ystäviksi huolin myös vain sellaisia, joilla on parisuhdearvot samantyyppiset kuin itselläni. Ja en koskaan menisi ystävältä vaatimaan, että tätä et saa kertoa kumppanillesi. Se on parisuhteeseen sekaantumista. Onneksi ystävät ovat niin selväjärkisiä käytännön ihmisiä, että ovat valinneet kumppaninsa huolella, ja yksityisasiat ovat pysyneet meidän "piirissämme".
Kaverin luottamuksellisten asioiden omanatietonaan pitäminen ei ole naimisissa olemista kavereiden kanssa. Se on fiksua käytöstä ja ystävän kunioittamista. Ystäväsi tuskin on parisuhteessa miehesi kanssa, joten ystäväsi asiat eivät kuulu miehellesi.
Muista kertoa kaikki salassa pidettävät työasiat miehellesi, muuten salaat häneltä asioita
Harkitsen hyvin tarkkaan mitä kerron ja mitä en. En kerro periaatteessa sellaisia mistä voi olla haittaa jollekin asianosaiselle.
Varsinki jos on yhteisiä ystäviä niin pitää harkita tarkoin.
Parisuhteessa olevien ystävien kanssa voi näköjään puhua vain päivänsäästä ja hömppäohjelmista. He kun eivät erota olevansa erillinen yksilö miehensä kanssa.
Kerron miehelleni kaiken, mutta hän kyllä tajuaa aina sanomieni asioiden olevan salaisia. Ehkä tilannetta helpottaa sekin, ettei meillä ole juurikaan yhteisiä kavereita, joten mies ei juoruamillani tiedoilla tee oikein mitään.