Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.
11.09.2021 |
Pojalla loppui keväällä lukio ja me muutettiin hänet jo kesällä opiskelupaikkakunnalle, kun löytyi kiva asunto. Siellä ne tyttöystävänsä kanssa laittelivat kotia, kunnes tyttökaveri muutti omaan kämppään täällä meidän paikkakunnalla. Hän ei päässyt amk:uun ja yrittää kai vuoden päästä uudestaan. En ollut pojan asunnossa käynyt heinäkuun jälkeen ja eilen kävin hakemassa poikaa kotiin viikonlopuksi ja vein samalla uuden imurin. Minun äidin vanha senkki puuttui, iso uusi matto oli kadonnut, minun ostama taulu oli viety. Ne on nyt kuulemma tyttöystävän kämpässä. Ei siinä mitään, jos oltaisiin rikkaita, mutta minä ja mieheni säästettiin koko viimeinen lukiovuosi, että saatiin pojalle ekaan omaan kotiin huonekaluja ja sisustustavaraa useammalla tonnilla. Aika lähellä on nyt, etten hyppää autoon ja lähde hakemaan puuttuvia tavaroita likkakaverilta takaisin. Röyhkeää viedä meidän hankkimat tavarat itselleen.
Kommentit (704)
Eiköhän se ole täysi-ikäisen lapsen kohdalla ihan hänen oma asiansa, mitä tavaroilleen tekee. Kannattaa nyt pikkuisen kyseenalaistaa myös sen oman lapsen toimia. Ovatko senkki, matto ja taulu oikeasti tyttöystävällä, vai myyty rahan puutteessa? Onko poika velkaa tytölle ja maksanut velkojaan tavaroilla? Vai onko tavarat myyty oikeasti jossain Torissa? Outoa myös, että yhteen muuttanut pariskunta yhtäkkiä muuttaisi erilleen. Harvemmin rakastunut nuoripari haluaisi millään olla erossa toisistaan.
Eli ihan ensimmäiseksi ottaisin pojan vakavaan keskusteluun. Onko velkoja? Missä tavarat oikeasti ovat? Miksi ne on annettu tytölle, jos on?
Jos ovat edelleen vakavasti yhdessä, niin en menisi räyhäämään ovelle. Hän saattaa olla tulevien lastenlastesi äiti ja saatat joutua katselemaan häntä vielä koko loppuikäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lahjoittelet pojalle tavaroita joilla hän ei saa tehdä mitä haluaa?
Pojankin olisi syytä oppia ettei lahjatavaroita anneta pois! Ja nyt kyse ap:n säätörahoilla hankitusta huonekaluista yms
Lahjatavarat saa vaikka heittää roskiin, jos haluaa.
Ymmärrän sinua hyvin, mutta muista myös, että lahja on lahja - saaja tekee sillä, mitä haluaa. Seuraavia asioita voisit käydä läpi poikasi kanssa:
- Aina jos annat jotain sukutavaraa, kerro selkeästi että tämä on tarkoitettu sinulle ja sinun kotiin sekä sen halutaan säilyvän suvussa.
- Voit selkeästi ilmaista, että tuemme sinua tässä, mutta nämä tavarat on tarkoitettu juuri sinun kotiisi. Voit selittää taloudellisen puolen.
- Voit myös varovasti opettaa pitämään puolensa ja kysyä, että saatkohan noita tavaroita takaisin, jos ero tulee.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole täysi-ikäisen lapsen kohdalla ihan hänen oma asiansa, mitä tavaroilleen tekee. Kannattaa nyt pikkuisen kyseenalaistaa myös sen oman lapsen toimia. Ovatko senkki, matto ja taulu oikeasti tyttöystävällä, vai myyty rahan puutteessa? Onko poika velkaa tytölle ja maksanut velkojaan tavaroilla? Vai onko tavarat myyty oikeasti jossain Torissa? Outoa myös, että yhteen muuttanut pariskunta yhtäkkiä muuttaisi erilleen. Harvemmin rakastunut nuoripari haluaisi millään olla erossa toisistaan.
Eli ihan ensimmäiseksi ottaisin pojan vakavaan keskusteluun. Onko velkoja? Missä tavarat oikeasti ovat? Miksi ne on annettu tytölle, jos on?
Jos ovat edelleen vakavasti yhdessä, niin en menisi räyhäämään ovelle. Hän saattaa olla tulevien lastenlastesi äiti ja saatat joutua katselemaan häntä vielä koko loppuikäsi.
Ei äiti voi aikuista puhutteluun ottaa.
Jatkossa en hankkisi lapselleni mitään omaan kotiin, jos tavarat katoilevat sieltä johonkin toiseen asuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata siihen tyttökaveriin sitä pettymystään purkaa koska syyllinen on luultavasti poikasi. Pojat harvoin välittää huonekaluista tai sisustuksista joten hänelle ne oli tarpeettomia ja niihin ei ollut mitään tunnesidettä (mummon senkki taitaa olla pahimmasta päästä tuon ikäiselle, se on vanha ja ruma). Keskusteltiinko näiden hankinnasta pojan kanssa vai ostitko kysymättä eli sisustitko valmiiksi? Niinpä, pojat ei jaksa keskittyä tällaisiin asioihin ja kohteliaisuuttaan saattavat äidille sanoa vaisusti joo kun jotain asiaa tivataan, ihan vain siksi että pääsis asiasta/ongelmasta eroon ja keskittyyn omiin ajatuksiin. Ei niitä kiinnosta. Nuoret ei vielä tuossa iässä ymmärrä edes sitä miten paljon työtä pitää tehdä että saa jonkun senkin ostettua, harvan päiväpalkalla ja vielä harvemman tuntipalkalla sellaisen saa hankittua. Tai sitä miten rakas sinulle se vanha huonekalu on, mutta hänelle vain vanha romu. Heille se on ilmainen eli sinun lahjoittama roska, kunnes pääsevät siihen ensimmäiseen työpaikkaan ja tajuavat miten hulluna joutuu raatamaan yhden huonekalun eteen. Etenkään pojat eivät tätä ymmärrä jos äiti ja isä on kaiken hankkinut nenän eteen pyytämättä.
Näkyy olevan nytkin Vallilan Aronia matto Torissa myynnissä.
Pistä poika hakemaan mummon senkki takaisin ja ostamaan omilla rahoillaan matto ja muut kadonneet tavarat torista niin tajuaa vähän että ei ne rahat teillekään ilmaiseksi tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä poikaa ei taida äidin sisustustavarat ja -tyyli hirveesti kiinnostaa saati mummon senkki. Kuka yllättyi?
:=DDDDDDD
Mummon senkki tai ei mummon senkki, jos poika ei tavaroista pitänyt, ne olisi pitänyt palauttaa vanhemmille, joille ne olivat tärkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole täysi-ikäisen lapsen kohdalla ihan hänen oma asiansa, mitä tavaroilleen tekee. Kannattaa nyt pikkuisen kyseenalaistaa myös sen oman lapsen toimia. Ovatko senkki, matto ja taulu oikeasti tyttöystävällä, vai myyty rahan puutteessa? Onko poika velkaa tytölle ja maksanut velkojaan tavaroilla? Vai onko tavarat myyty oikeasti jossain Torissa? Outoa myös, että yhteen muuttanut pariskunta yhtäkkiä muuttaisi erilleen. Harvemmin rakastunut nuoripari haluaisi millään olla erossa toisistaan.
Eli ihan ensimmäiseksi ottaisin pojan vakavaan keskusteluun. Onko velkoja? Missä tavarat oikeasti ovat? Miksi ne on annettu tytölle, jos on?
Jos ovat edelleen vakavasti yhdessä, niin en menisi räyhäämään ovelle. Hän saattaa olla tulevien lastenlastesi äiti ja saatat joutua katselemaan häntä vielä koko loppuikäsi.
Ei äiti voi aikuista puhutteluun ottaa.
Kyllä voi, harva vielä lukion jälkeen on henkisesti aikuinen, vaikka lain mukaan onkin. Pätee sekä tyttöihin että poikiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika maksaa oppirahat itse. Maksu lienee hoidettu luonnonmukaisin keinoin. Hommaa sitten itse senkkinsä, mikäli joskus sellaista halajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lahjoittelet pojalle tavaroita joilla hän ei saa tehdä mitä haluaa?
Pojankin olisi syytä oppia ettei lahjatavaroita anneta pois! Ja nyt kyse ap:n säätörahoilla hankitusta huonekaluista yms
Kyllä lahjatavarat voi antaa pois. Toki näitä ongelmia voi ehkäistä sillä, että kysyy selkeästi jotain antaessaan, että haluatko oikeasti tämän itsellesi, jos et niin jätämme sen antamatta. 'Jos haluat saat tämän mummon lipaston, mutta jos sinä et itse sitä halua ja ajatellut kodissasi pitää, niin sitten en sitä anna.' 'Voin ostaa sinulle imurin, jos sellaisen omaan käyttöösi tarvitset.'
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap joko olet päättänyt mitä teet?
Vierailija kirjoitti:
Ap joko olet päättänyt mitä teet?
Hae ainakin nyt se imuri takaisin muuten sekin on kohta myyty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei kuuntele näitä vastauksia ollenkaan, vaan menee riehumaan miniälleen. Tosi noloa. Hengähdä nyt vähän ja juttele pojallesi ensin. Ja jos olet köyhä, osta vain tavaraa johon sinulla on varaa. Lahjaksi annettu on menetetty muutenkin, et omista enää niitä tavaroita, vaan poikasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole täysi-ikäisen lapsen kohdalla ihan hänen oma asiansa, mitä tavaroilleen tekee. Kannattaa nyt pikkuisen kyseenalaistaa myös sen oman lapsen toimia. Ovatko senkki, matto ja taulu oikeasti tyttöystävällä, vai myyty rahan puutteessa? Onko poika velkaa tytölle ja maksanut velkojaan tavaroilla? Vai onko tavarat myyty oikeasti jossain Torissa? Outoa myös, että yhteen muuttanut pariskunta yhtäkkiä muuttaisi erilleen. Harvemmin rakastunut nuoripari haluaisi millään olla erossa toisistaan.
Eli ihan ensimmäiseksi ottaisin pojan vakavaan keskusteluun. Onko velkoja? Missä tavarat oikeasti ovat? Miksi ne on annettu tytölle, jos on?
Jos ovat edelleen vakavasti yhdessä, niin en menisi räyhäämään ovelle. Hän saattaa olla tulevien lastenlastesi äiti ja saatat joutua katselemaan häntä vielä koko loppuikäsi.
Ei äiti voi aikuista puhutteluun ottaa.
Kyllä minä ottaisin. Omat lapset ovat aina omia läheisiä, aikuisenakin. Ja jos ap on juuri ostanut tavarat pojalle, niin kyllä hänellä mielestäni on oikeus kysyä niiden perään. Ei hän niitä takaisin voi tytöltä vaatia, mutta voi varmasti omalta pojaltaan kysyä, miksi ne nyt sille tyttöystävälle on annettu? Jätkä saa tietysti antaa tavarat tyttöystävälleen tai heittää vaikka roskiin, jos niin haluaa. Mutta sitten kannattaa miettiä rahoittaako itse pojan touhuja ja kyseenalaistaa myös se, mihin annettu raha kuluu. Onko juhliminen lähtenyt käsistä, onko peliongelmaa, alkoholiongelmaa, huumeongelmaa tai muuta talouden hallinan vaikeutta? Kyllä näistä asioista kai aikuiset voivat keskenään jutella?
Vierailija kirjoitti:
Tää on sellainen asia joka huolettaa minua jo nyt vaikka poika asuukin kotona. Tulen satsaamaan varmasti paljon rahaa hänen ensimmäiseen omaan kotiinsa. Tästä syystä olen jo nyt aloittanut keskustelun aiheesta että erotilanteessa molemmat ottaa sitten sen omansa, ei toisen. Luulen että asia on mennyt perille.
Ei tosiaan kivalta tuntuisi jos hankkimani huonekalut menisivät "vieraalle". Kyllä jokainen on varmaan tästä samaa mieltä.
Olen samaa mieltä, myös avoliitossa elävät voivat sopia, että erossa kumpikin pitää omansa ja yhteisesti ostetut jaetaan. Onhan näitä ahneita, tiedän eräänkin ex -anopin, joka suree sitä, että erossa vaimo vei lähes kaiken, kun mies ei osannut pitää puoliaan. Kyseinen ex -vaimo oli käynyt jonkin voimaannuttamiskurssin ja "löytänyt itsensä".
Jos annat kamat pojallesi ja se antaa niistä jotain tyttöystävälleen niin ei sinulla ole tuohon enää mitään sananvaltaa. Lisäksi harva nuori haluaa jotain karseita tauluja tai turhia senkkejä asuntoaan täyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin ihmisten kodeista puhutaan kämppinä?
Ei tulisi mieleenkään kutsua omaa tai toisen asumusta kämpäksi, ellei se sitten ole vanha tukkikämppä
Ai jaa. Mä oon asunut Etelä-Suomessa koko ikäni. Helsingissä koti on hima, mutta lähikaupungeissa se voi olla hima tai kämppä. ”Taidan lähtee kämpille”. Nuorten ihmisten kodit siis yleisimmin kämppiä, mutta kyllä tuota sanaa viljelevät myös vähän vanhemmat. Se on rento. Himaksi mä kutsun mun kotia, mut vähän riippuu, missä päin ollaan, että onko hima sopiva. Täällä kukaan ei sano, että asunto.
Meillä taas koti on koti, himakin puheessa
Mut kämppä on jotain mitä löytyy jostain salomailla ilman modernin maailman mukavuuksia, voi olla maalattiakin
Pojan vastaushan oli että "lainasin nuo hänelle kun hänen kämppä oli niin ankea". Ei tässä edes ole tapahtunut mitään pahaa.
Alue: Aihe vapaa
Ai jaa. Mä oon asunut Etelä-Suomessa koko ikäni. Helsingissä koti on hima, mutta lähikaupungeissa se voi olla hima tai kämppä. ”Taidan lähtee kämpille”. Nuorten ihmisten kodit siis yleisimmin kämppiä, mutta kyllä tuota sanaa viljelevät myös vähän vanhemmat. Se on rento. Himaksi mä kutsun mun kotia, mut vähän riippuu, missä päin ollaan, että onko hima sopiva. Täällä kukaan ei sano, että asunto.