HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.

Yhteiskuntaluokassahan kyse on hyvin pitkälti identiteteetistä. Ei se helppoa ole muuttaa omaksuttua identiteettiä. Olen itse työväenluokasta lähtöisin. Akateemisen identiteteetin muodostuminen ei ole ollut mikään helppo juttu. Helpompaa on ollut aikuisena vaihdettu identiteetti eri tieteen alan edustajasta toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Googletappa selviytymisharha ja tutustu hieman, tuo on jo niin kulunut fraasi.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskuntaluokassahan kyse on hyvin pitkälti identiteteetistä. Ei se helppoa ole muuttaa omaksuttua identiteettiä. Olen itse työväenluokasta lähtöisin. Akateemisen identiteteetin muodostuminen ei ole ollut mikään helppo juttu. Helpompaa on ollut aikuisena vaihdettu identiteetti eri tieteen alan edustajasta toiseen. 

Minun identiteettini ei muuttunut yhtään mihinkään, kun kouluttauduin talonpoikaluokasta (?) akateemiseksi. Eiköhän sukuni ole kuitenkin lähempänä duunareita, vaikka muinaisilla säätyvaltiopäivillä esi-isäni edusti talonpoikaissäätyä.

Aika harvan tavallisen ihmisen identiteettiin koulutus ja tieteen ala vaikuttaa yhtään mitenkään.

Totta kyllä, että paljon helpompi on opiskella yliopistossa professorien kuin duunareitten lapsena, mutta aivan sama juttu, jos käsistään kätevä professorien lapsi haluaakin opiskella asentajaksi.

Kuka on Launonen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskuntaluokassahan kyse on hyvin pitkälti identiteteetistä. Ei se helppoa ole muuttaa omaksuttua identiteettiä. Olen itse työväenluokasta lähtöisin. Akateemisen identiteteetin muodostuminen ei ole ollut mikään helppo juttu. Helpompaa on ollut aikuisena vaihdettu identiteetti eri tieteen alan edustajasta toiseen. 

Minun identiteettini ei muuttunut yhtään mihinkään, kun kouluttauduin talonpoikaluokasta (?) akateemiseksi. Eiköhän sukuni ole kuitenkin lähempänä duunareita, vaikka muinaisilla säätyvaltiopäivillä esi-isäni edusti talonpoikaissäätyä.

Aika harvan tavallisen ihmisen identiteettiin koulutus ja tieteen ala vaikuttaa yhtään mitenkään.

Totta kyllä, että paljon helpompi on opiskella yliopistossa professorien kuin duunareitten lapsena, mutta aivan sama juttu, jos käsistään kätevä professorien lapsi haluaakin opiskella asentajaksi.

Taloinpoikaistaustainen ei ole duunaria nähnytkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Googletappa selviytymisharha ja tutustu hieman, tuo on jo niin kulunut fraasi.

Ei se mikään fraasi ole vaan oma empiirinen kokemus. Me peruskoulun alkuaikoina kouluamme käyneet emme edes ajatelleet, että meillä olisi jotain rajoitteita opiskelun suhteen.  Me selviydyimme ja hankimme koulutusta omien kykyjen ja halujen mukaan ajattelematta vähääkään sitä, että ei tämä nyt duunarien lapselle sovi. Ehkä selviytymisharha pätee jossakin muualla, mutta ei niinkään Suomessa, jossa tosiaan yksinhuoltajasiivoojan lapsesta voi tulla mitä vaan.

Kun nyt muistellaan vaikkapa entisiä presidenttejä, eivät he kaikki suinkaan olleet ylempien yhteiskuntaluokkien kasvatteja ja korkeasti kouluttautuneitten vanhempien lapsia. Oli Kekkonen, joka lähti Pielavedeltä Lepikon torpasta ja Halonen Kalliosta, joka ei käsittääkseni ole ollut mikään hienostokaupunginosa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskuntaluokassahan kyse on hyvin pitkälti identiteteetistä. Ei se helppoa ole muuttaa omaksuttua identiteettiä. Olen itse työväenluokasta lähtöisin. Akateemisen identiteteetin muodostuminen ei ole ollut mikään helppo juttu. Helpompaa on ollut aikuisena vaihdettu identiteetti eri tieteen alan edustajasta toiseen. 

Minun identiteettini ei muuttunut yhtään mihinkään, kun kouluttauduin talonpoikaluokasta (?) akateemiseksi. Eiköhän sukuni ole kuitenkin lähempänä duunareita, vaikka muinaisilla säätyvaltiopäivillä esi-isäni edusti talonpoikaissäätyä.

Aika harvan tavallisen ihmisen identiteettiin koulutus ja tieteen ala vaikuttaa yhtään mitenkään.

Totta kyllä, että paljon helpompi on opiskella yliopistossa professorien kuin duunareitten lapsena, mutta aivan sama juttu, jos käsistään kätevä professorien lapsi haluaakin opiskella asentajaksi.

Taloinpoikaistaustainen ei ole duunaria nähnytkään. 

Mihin sinä nykyään sijoittaisit 16 tunnin työpäivää tekevän velkaisen maanviljelijän? Säätyvaltiopäivien aikaan ei varsinaista duunariluokkaa oltu vielä keksitty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi ei ollut pakollisia nuo turhat tapahtumat. Kävin luennolla ja sen jälkeen pois yliopiston tiloista. Olisi ollut todella rasittavaa ravata noissa mukatärkeissä pukujuhlissa ja esittää "akateemista".

Sinulta jäi paljon opiskelija-elämästä kokematta. Saattaa joskus vielä kaduttaa.

Minua ei koskaan kaduttanut, sillä olin viettänyt villiä nuoruutta jo ennen yliopisto-opintoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Googletappa selviytymisharha ja tutustu hieman, tuo on jo niin kulunut fraasi.

Ei se mikään fraasi ole vaan oma empiirinen kokemus. Me peruskoulun alkuaikoina kouluamme käyneet emme edes ajatelleet, että meillä olisi jotain rajoitteita opiskelun suhteen.  Me selviydyimme ja hankimme koulutusta omien kykyjen ja halujen mukaan ajattelematta vähääkään sitä, että ei tämä nyt duunarien lapselle sovi. Ehkä selviytymisharha pätee jossakin muualla, mutta ei niinkään Suomessa, jossa tosiaan yksinhuoltajasiivoojan lapsesta voi tulla mitä vaan.

Kun nyt muistellaan vaikkapa entisiä presidenttejä, eivät he kaikki suinkaan olleet ylempien yhteiskuntaluokkien kasvatteja ja korkeasti kouluttautuneitten vanhempien lapsia. Oli Kekkonen, joka lähti Pielavedeltä Lepikon torpasta ja Halonen Kalliosta, joka ei käsittääkseni ole ollut mikään hienostokaupunginosa.

Nykyisin niitä rajoitteita on vielä vähemmän, kun amiksestakin voi hakea korkeakouluun ja toinen aste on maksuton.

Kyllähän siinä itse ainakin olin ihan jossaun muualla kuin Kansasissa kun kolmikymppisenä duunaritaustaisena vihdoin uskaltauduin perheen pask#isesta naurusta huolimatta yliopistoon. Mutta kulttuurishokki oli vielä suurempi kun nyt nelikymppisenä päätin hankkia vielä lisää koulutusta ja tällä kertaa hyväpalkkaisen duunariammatin amiksessa. Siis voi härregyyd mitä menoa, mun muksuilla ei todellakaan ole amikseen asiaa, vaikka hyviä duuneja siellä opetetaankin. Kulttuuri niin karmiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Googletappa selviytymisharha ja tutustu hieman, tuo on jo niin kulunut fraasi.

Ei se mikään fraasi ole vaan oma empiirinen kokemus. Me peruskoulun alkuaikoina kouluamme käyneet emme edes ajatelleet, että meillä olisi jotain rajoitteita opiskelun suhteen.  Me selviydyimme ja hankimme koulutusta omien kykyjen ja halujen mukaan ajattelematta vähääkään sitä, että ei tämä nyt duunarien lapselle sovi. Ehkä selviytymisharha pätee jossakin muualla, mutta ei niinkään Suomessa, jossa tosiaan yksinhuoltajasiivoojan lapsesta voi tulla mitä vaan.

Kun nyt muistellaan vaikkapa entisiä presidenttejä, eivät he kaikki suinkaan olleet ylempien yhteiskuntaluokkien kasvatteja ja korkeasti kouluttautuneitten vanhempien lapsia. Oli Kekkonen, joka lähti Pielavedeltä Lepikon torpasta ja Halonen Kalliosta, joka ei käsittääkseni ole ollut mikään hienostokaupunginosa.

60 -luvun sukupolven maailma on jäänyt kauas historiaan. Tänä päivänä keskiluokka uusintaa itsensä keskuudestaan eikä luokkaretket ole tavallisia. Toimin itse sosiaalialalla ja työskentelen nuorten kanssa. Aivan järjestäin nuoret, hyväpäiset ihmiset valitsevat ammattikouluja, jos ovat taustaltaan työväenluokkaisia tai sossun perheitä. Vaikka opettajat ja sossut kuinka tsemppaisivat, se ajatus, että itsestä voisi tulla vaikkapa lääkäri on vaan niin vieras ja sitten mennään hitsarioppiin. 

Tajuaakohan ihmiset, että suurin osa "akateemisista perheistä" on ihan normi työntekijöitä hekin. Vakaopeja, sossuja, virkamiehiä, kirjastonhoitajia, tilintarkastajia jne. Väittäisin että verosihteerin (ktm) ja metsäekologin (fm) lapsi on aika lailla uuden edessä, jos lähtee vaikkapa Helsingin yliopiston oikikseen, valtsikaan tai sinne Otaniemeen jossa niitä vanhempainsitsejä järjestetään. Ei ole sen enempää verkostoja ja suhteita kuin lähihoitajan ja putkimiehen lapsellakaan ja tuskin on kaapissa valmiina frakkeja ja iltapukuja odottamassa, eikä vanhemmat todellakaan tiedä nykypäivän yliopisto-opinnoista juuri mitään. En siis epäile hetkeäkään, etteikö elitismi rehottaisi joillain aloilla ja tiedekunnissa, mutta sitten on taas paljon niitä aloja, jossa kyseistä ongelmaa ei ole. Ja nuo joidenkin kuvitelmat akateemisten perheiden elämästä, tuntuvat olevan suunnilleen yhtä villejä kuin joidenkin ennakkoluulot työttömiä tai yksinhuoltajia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Googletappa selviytymisharha ja tutustu hieman, tuo on jo niin kulunut fraasi.

Ei se mikään fraasi ole vaan oma empiirinen kokemus. Me peruskoulun alkuaikoina kouluamme käyneet emme edes ajatelleet, että meillä olisi jotain rajoitteita opiskelun suhteen.  Me selviydyimme ja hankimme koulutusta omien kykyjen ja halujen mukaan ajattelematta vähääkään sitä, että ei tämä nyt duunarien lapselle sovi. Ehkä selviytymisharha pätee jossakin muualla, mutta ei niinkään Suomessa, jossa tosiaan yksinhuoltajasiivoojan lapsesta voi tulla mitä vaan.

Kun nyt muistellaan vaikkapa entisiä presidenttejä, eivät he kaikki suinkaan olleet ylempien yhteiskuntaluokkien kasvatteja ja korkeasti kouluttautuneitten vanhempien lapsia. Oli Kekkonen, joka lähti Pielavedeltä Lepikon torpasta ja Halonen Kalliosta, joka ei käsittääkseni ole ollut mikään hienostokaupunginosa.

60 -luvun sukupolven maailma on jäänyt kauas historiaan. Tänä päivänä keskiluokka uusintaa itsensä keskuudestaan eikä luokkaretket ole tavallisia. Toimin itse sosiaalialalla ja työskentelen nuorten kanssa. Aivan järjestäin nuoret, hyväpäiset ihmiset valitsevat ammattikouluja, jos ovat taustaltaan työväenluokkaisia tai sossun perheitä. Vaikka opettajat ja sossut kuinka tsemppaisivat, se ajatus, että itsestä voisi tulla vaikkapa lääkäri on vaan niin vieras ja sitten mennään hitsarioppiin. 

Opettajat ja opot ei kyllä tsemppaa. Opoilla on suuri viehtymys kehottaa hyvänkin keskiarvon oppilaita ammattikouluun. Näin se oli jo vuosikymmeniä sitten ja näin on edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Tämä ei ole ihan totta. Kaikista ei voi tulla, mitä vain. Ihmisistä voi tulla tai ihminen voi toki päästä eteenpäin ja tavoitteisiin, mutta siinä on kysymys persoonasta ja motivaatiosta myös. Jos on keskinkertainen, ei kyllä voi tulla mitä vain. Kaupan kassasta voi tulla pääministeri, muttei esim. naapurin Pirkosta, vaikka haluaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yliopistotutkinto enkä vieläkään tiedä, mikä on sitsi.

Sama juttu, vaikka toinenkin tutkinto edistyi aika pitkälle.

Eräille tuntuu olevan täysin vieras ajatus, että toisille yliopisto on vaan oppilaitos ihan siinä missä mikä tahansa muu. Siellä opiskellaan ja valmistutaan ammattiin ja toivotaan löytyvän työtä sen jälkeen. Tosin kaikki yliopistotutkinnot eivät ole sellaisenaan yksiselitteisiä ammattitutkintoja, mutta tavoite on kuitenkin työpaikka.

Nykyiset suomalaiset yliopistot eivät ole niin hienoja ja arvokkaita laitoksia, että siellä ei selviytyisi ihan kuka tahansa. Joku voi tuntea  olonsa oudoksi, mutta yhtä hyvin sairaanhoito-oppilaitoksessa moni on tuntenut olevansa paljon pahemmin orpopiru vieraassa helvetissä kuin kukaan koskaan yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Tämä ei ole ihan totta. Kaikista ei voi tulla, mitä vain. Ihmisistä voi tulla tai ihminen voi toki päästä eteenpäin ja tavoitteisiin, mutta siinä on kysymys persoonasta ja motivaatiosta myös. Jos on keskinkertainen, ei kyllä voi tulla mitä vain. Kaupan kassasta voi tulla pääministeri, muttei esim. naapurin Pirkosta, vaikka haluaisi. 

Vanhempien koulutustautsta ei kuitenkaan ole se, joka naapurin Pirkon koulutuksen ja tulevaisuuden ratkaisee vaan hänen henkilökohtaiset ominaisuudet. Sitähän sinä tarkoititkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelutaito on eräänlaista älykkyyttä, jota lapset oppii vanhemmiltaan, jos näillä on keskustelun taito, ja ylipäätään tapana puhua lasten kanssa asioista.

Joistain lapsistahan huomaa jo ala-asteikäisinä, etteivät ole tottuneet juttelemaan aikuisten kanssa. Osa lapsista sen taidon varmaan oppii sitten koulussa tai muissa piireissä.

Mutta voisin lyödä vetoa, että vanhempien koulutustaustalla on tuossa merkitystä. Joten ei ole kummallista, jos keskusteluun tottumaton (työläisperheen) nuori tuntee olonsa oudoksi yliopistossa.

Täytyypä nyt sanoa, että en ole ikinä huomannut keskustelun puutetta kouluttamattomissa sukulaisissa. Päinvastoin. Juttua riittää. Ehkä se johtuu itäsuomalaisesta perimästä. Hämeessä jörötetään enemmän. Helsingissä sitä vasta tuppisuita ollaankin.

Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot on vähän eri asioita. Ei minunkaan vanhempani tuppisuita ole, mutta puhuvat itse, eivät keskustele tai kuuntele eikä saa puhua kuin heidän hyväksymistään asioista.

Ei akateemiset vanhemmat ja poika kävi Ressun lukion ja Hgin yliopistossa lukee suosittua alaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yliopistotutkinto enkä vieläkään tiedä, mikä on sitsi.

Sama juttu, vaikka toinenkin tutkinto edistyi aika pitkälle.

Eräille tuntuu olevan täysin vieras ajatus, että toisille yliopisto on vaan oppilaitos ihan siinä missä mikä tahansa muu. Siellä opiskellaan ja valmistutaan ammattiin ja toivotaan löytyvän työtä sen jälkeen. Tosin kaikki yliopistotutkinnot eivät ole sellaisenaan yksiselitteisiä ammattitutkintoja, mutta tavoite on kuitenkin työpaikka.

Nykyiset suomalaiset yliopistot eivät ole niin hienoja ja arvokkaita laitoksia, että siellä ei selviytyisi ihan kuka tahansa. Joku voi tuntea  olonsa oudoksi, mutta yhtä hyvin sairaanhoito-oppilaitoksessa moni on tuntenut olevansa paljon pahemmin orpopiru vieraassa helvetissä kuin kukaan koskaan yliopistossa.

Totta kai selviytyy, mutta tässä ei ollut siitä kyse vaan kuulumisen ja pärjäämisen tunteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Googletappa selviytymisharha ja tutustu hieman, tuo on jo niin kulunut fraasi.

Ei se mikään fraasi ole vaan oma empiirinen kokemus. Me peruskoulun alkuaikoina kouluamme käyneet emme edes ajatelleet, että meillä olisi jotain rajoitteita opiskelun suhteen.  Me selviydyimme ja hankimme koulutusta omien kykyjen ja halujen mukaan ajattelematta vähääkään sitä, että ei tämä nyt duunarien lapselle sovi. Ehkä selviytymisharha pätee jossakin muualla, mutta ei niinkään Suomessa, jossa tosiaan yksinhuoltajasiivoojan lapsesta voi tulla mitä vaan.

Kun nyt muistellaan vaikkapa entisiä presidenttejä, eivät he kaikki suinkaan olleet ylempien yhteiskuntaluokkien kasvatteja ja korkeasti kouluttautuneitten vanhempien lapsia. Oli Kekkonen, joka lähti Pielavedeltä Lepikon torpasta ja Halonen Kalliosta, joka ei käsittääkseni ole ollut mikään hienostokaupunginosa.

60 -luvun sukupolven maailma on jäänyt kauas historiaan. Tänä päivänä keskiluokka uusintaa itsensä keskuudestaan eikä luokkaretket ole tavallisia. Toimin itse sosiaalialalla ja työskentelen nuorten kanssa. Aivan järjestäin nuoret, hyväpäiset ihmiset valitsevat ammattikouluja, jos ovat taustaltaan työväenluokkaisia tai sossun perheitä. Vaikka opettajat ja sossut kuinka tsemppaisivat, se ajatus, että itsestä voisi tulla vaikkapa lääkäri on vaan niin vieras ja sitten mennään hitsarioppiin. 

Opettajat ja opot ei kyllä tsemppaa. Opoilla on suuri viehtymys kehottaa hyvänkin keskiarvon oppilaita ammattikouluun. Näin se oli jo vuosikymmeniä sitten ja näin on edelleen.

Voi mennä myös täsmälleen päin vastoin, eli itse akateemisesti kouluttautuneelle opolle ammattikoulu on täysin vieras ja varsinkin sen jälkeiset opiskelumahdollisuudet. Minun lapsiani yllytettiin lukioon vaikka kielistä oli 5-6. Ei edes mainittu kaksoistutkinnon mahdollisuutta.

Ammattikoulustakin voi nykyään päästä yliopistoon, mikä on jäänyt monelta huomaamatta. Mitään ei ole siis menetetty, kun hyväpäinen oppilas meneekin ammattikouluun, kun ei tiedä, mitä haluaisi opiskella ja mitä työtä tehdä.