Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta

Vierailija
18.10.2014 |

"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.

Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.

Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.

Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.

Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.

Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.

Nainen asui yksin.

Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.

- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.

Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.

Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.

Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.

Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.

Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.

Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.

- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.

Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.

- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752353777.html

Kommentit (897)

Vierailija
881/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 01:26"]

Täälläkin eräs setä neuvoo, että opiskelkaas nuoret vähän politiikkaa. Tämä alentuva suhtautuminen kanssakeskustelijoihin sopii kokoomuksen henkeen erinomaisesti. Pippeli on piste iin päälle:

M59

[/quote]

:D

Mikähän siinä muuten on, että aina kun näistä ajankohtaisista asioista keskustellaan VAUVA:lla, niin kohta joku hyökkää tuomitsemaan ja mitätöimään koko keskustelun ja tarjoamaan sen hillitsemiseksi tuota naurettavaa pippelikorttia.

Sen sijaan on ihan ok, että tyyliltään samanlainen kommentointi käydään Minfolla tai esim. Uusi Suomen sivustoilla (jossa aiheeseen liittyvä keskustelu käy aika kuumana). Iltalehdessä asiaa jauhetaan tuttuun alatyyliseen älämölötapaan, mutta siihenkään ei tarvitse puuttua, koska kyseessä eivät ole mammat.

Vierailija
882/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 02:20"]

Eka kerta kun törmään "pippelikorttiin" tällä keskustelupalstalla, jolla sentään olen jonkun aikaa hengannut (koukutuin silloin Elisagaten aikoihin). 

Täällä ei myöskään ole keskustelijoina pelkästään mammoja.

Ja vielä: taivutus kuuluu Uuden Suomen, ei "Uusi Suomen".

t. Ohis ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
883/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti edes tässä vaiheess kaikki matalapalkkaiset sairaanhoitsut ja ingenjöärit - duunareista puhumattakaan - saavat silmänsä auki ja näkevät, mikä tämä "kykypuolue" on! Se on ideologialtaan niin moraaliton, että sen nuorimmatkin jäsenet kykenevät tällaiseen äärimmäiseen väkivaltaan. Kysykääs muuten kokoomuksen johtavilta miespoliitikoilta, kuinka moni on hakannut vaimoaan tai tyttöystäväänsä. Aika korkealla liikutaan. Siinä jotkut Iken tekstariskandaalit ovat pientä! Ja muukin syntilista on pitkä: Vapaavuori pahoinpiteli, Stubido koulukiusasi ja Tujunen varasti kaupasta...Kaiken huipuksi Katainen jätti uppoavan laivan! Kuinka hemmetin pahaksi tilanteen täytyy mennä, ennenkuin tämä puupää kansa näkee, että kokoomus ei tätä maata suosta nosta???

Vierailija
884/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ja sillä puolueella ja puoluenuorillahan ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ihan ilman aikojaan vain puolue käski nuorisosiipensä olla hiljaa...
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kokoomus-sulki-nuorten-suut/1916229?pwbi=c4c9443436a74c2caccc23eb95f51d8e

Vierailija
885/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeudenkäynti on varmastikin julkinen, joten sinne pääsee sitten arvioimaan epäillyn kertomusta ja esiintymistyyliä. Tehtäisiinkö ihan retki av:sta? Nämä vakavimmat rikoksethan pyritään käsittelemään aina melko pian.

Vierailija
886/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otetaanpas tähän väliin pieni ajatusleikki: Jos nyt Helsingin nuorten persujen toiminnanjohtaja (en tiedä onko sellaista edes) olisi murhannut ulkomaalaisen naapurinsa, niin mikä helvetillinen älämölö siitä olisi syntynyt muuallakin kuin av-palstalla? Stubbit ja kumppanit olisivat olleet pääutislähetyksiä myöten vaatimassa persuilta virallista kannanottoa asiasta.

Ajatusleikkijä täällä itse on vihreä ja täältä ulkoa näyttää siltä, että kyllä kokoomuksessakin riittää ulkomaalaisvastaisuutta. Tuskin oli tämän casen syy, mutta mutta...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
887/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 20:16"]

Kokoomus on todellakin suuri puolue: Zyskowicz ei ole koskaan heppua nähnytkään: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752554795.html

[/quote]

Huono kasvomuisti vai uskomattomalla tuurilla ei koskaan samassa paikassa? Onhan tuo Zyskowicz ollut Helsingin kokoomusnuorten tilaisuuksissakin, facesta löytyy esim. 26.9. tilaisuus sieltä Helsingin kokoomusnuorten toimistolta. Ben käynyt kertomassa omista kokemuksistaan kokoomusnuorissa. Luulisi aiemminkin olleen yhteistyötä, kun tuo nuorten järjestö nähtävästi koko ajan saa kovan linjan ministereitä ja muita esiintyjikseen ja vetämään uusia jäseniä. Laura Rätykin oli menossa johonkin laivaristeilyyn vetonaulaksi. Jotenkin todella uskomatonta, ettei olla koskaan nähty entistä koko Suomen kokoomusnuorten viestintäpäällikköä ja nykyistä Helsingin piiripäällikköä.

Ja vielä joku täällä kehtasi väittää, että kokoomusnuoret on ihan eri asia kuin puolue...

Vierailija
888/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko tietoa mitä sille murhatun naisen koiralle kävi? Oletettavasti mennyt siis pyjamahousuissa käyttämään koiraansa yöpissalla, jolloin kohtasi murhaajan. Pääsikö koira pakoon vai tappoiko Romppainen myös koiran?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
889/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pääsiköhän poliisi murhaajan jäljille taloyhtiön valvontakameran perusteella, kun tekijä löytyi niin nopeasti? Ainakin meidän taloyhtiössä on jokaisessa rapussa sekä sisäpihan ulko-oven että julkisivun puoleisen ulko-oven edustalla katonrajassa tallentavat kamerat. Niillä saatu kiinni mm. pyörävarkaita.

Vierailija
890/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viddu te olette ihmiset sekaisin. Ihan onnessaan henkirikoksesta. Ja kusemassa hunajaa siitä hyvästä että pääsee samassa yhteydessä kertomaan poliittisia näkemyksiään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
891/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

nosto

Vierailija
892/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

no täähän on nyt vasta jotain......mitähän muuta muuta se sitten on....kaikenlaista sitä onkin. J atosiaan huvittaa näiden kok lausunnot.....en ole nähnyt, nooh joskus ehkä ....en tunne....ei tuttu.....he he ja he.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
893/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 21:53"]

Jännä että juuri kukaan kokoomuslainen ei tunnu tuntevan tyyppiä. Olen luullut että politiikassa pääsee etenemään juuri siten, että tuntee paljon ihmisiä. Joku kaikille tuntematon heppu päässyt toiminnanjohtajaksi?

[/quote]

"Never höörd" on nyt jokaisen koksun huulilla. Todella naurettavaa kokoomuksen puolelta. Vastuunkantajien puolue?

Vierailija
894/897 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 02:06"]

Surmatun tunnistekuva löytyy edelleen netistä, kasvot hakattu muodottomiksi. Millainen on kolmekymppinen mies, joka hakkaa kuoliaaksi aran, pienikokoisen ja itselleen tuntemattoman kuusikymppisen naisen?!

[/quote]

Täällä oli myös ketju siitä, kuinka uhri muistuttaa Johanna Tukiaista. Todella ala-arvoinen rienausketju vainajasta ja Johanna Tukiaisesta. Olivatkohan Rompsun tyttöystäviä tai muita kokoomusaktiiveja, jotka pilkkasivat vainajaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
895/897 |
20.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 01:59"]

Tänne ketjuun aiemmin linkatusta uutisesta:

Kokoomus on ohjeistanut kokoomusnuoria Laajasalon surmaan liittyen heti lauantaina aamulla. Kommentteja asiasta antaa vain Kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve. Varsinaista puhekieltoa ei ole, mutta suositus kyllä, vahvistavat kokoomusnuoret Keskisuomalaiselle

Myös Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski sanoo, että asiasta on tiedotettu.

– Tottakai.

Hän ei kerro annettujen ohjeiden sisältöä.

– Se on meidän sisäinen asiamme, Koski kommentoi.

– Tämä on ollut arvaamaton ja shokeeraava uutinen ja koskettanut monia henkilöitä. On erittäin hieno ja tärkeä asia, että emopuolue tukee nuorisojärjestöään näin vakavassa asiassa. Yhteistyö toimii erinomaisen hyvin.

Mutta miten sopii Kokoomuksen avoimuuden linjaan, ettei asiaa saa kommentoida?

Koski on pitkään hiljaa.

-En kommentoi. Toimintatapoihin liittyvät tiedustelut Minna Arvelle.

Mitäpä tähän lisättävää.

[/quote]

Ohje oli, että asiaa kommentoi Arve, muut eivät kommentoi muuta kuin että ovat puoluetyön kautta olleet tekemisissä, jos ovat läheiset tuttavat. Joskus nähnyt, ei herättänyt huomiota ym. lauseet voi kertoa. Jos suoranaisia yhteyksiä ei löydy Googlella (tarkista), voi kieltää tunteneensa. Some-yhteydet tulee hävittää mahdollisimman nopeasti (Facebook, Twitter, ym.) Annettiin henkilön tunnukset. Asian arveltiin kiinnostavan tiedotusvälineitä, mutta antaa heidän revitellä pari päivää ja sen jälkeen syötetään jokin toinen paisti pureskeltavaksi, jos muut uutiset eivät vie huomiota.

Vierailija
896/897 |
22.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 20:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 20:01"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:55"]

Muuten yhdenkään puolueen äänestäminen ei ole puolueen nuorisojärjestön äänestämistä.

[/quote]

Mutta eikö sieltä nouse tulevaisuuden Kokoomus-puolueen pomot? Kokoomusjohto 10-15 vuoden kuluttua? Vai otetaanko ne jostain nuorisojärjestön ulkopuolelta? Kertokaa te, jotka tiedätte.

[/quote]

Tätähän täällä on monet jo hokenut mutta asenteellinen jengi urputtaa vastaan.

osa tulee sieltä ja osa ei

kukaan ei tule sieltä ellei

a) emopuolue hyväksy (ja kokoomushan on sanoutunut irti nuorisojärjestönsä äärilinjauksista joten ei siten halua puolueen valta-asemiinkaan ääriajattelijoita)

b) äänestäjät äänestää kansaa edustamaan

Että vaikka täällä jotkut provot muuta huutelee niin ei se ole mikään automaattinen portti siirtyä poliittiseen valtaan vaikka mahdollisuuden tarjoaakin. Ei Kokoomuksessa tai muissakaan puolueissa.

[/quote]

No mutta kun näinhän tämä ei nimenomaan mene. Kansa EI äänestänyt esim. Laura Rätyä edes eduskuntaan, mutta kaveri Alex päätti nostaa hänet ministeriksi ja Laurahan osoittikin pätevyytensä samantien.

Herra Stubb olisi aivan hyvin päättää nostavansa Jukan vaikka Suomen oikeusministeriksi ja se olisi ollut sillä selvä. Ihan jopa mahdollinen skenaario, sen verran kokkarit ovat nyt näitä tuolileikkejä leikkineet, siinä nyt yksi piiripolitikko ministerin pestille tuntuisi missään.

Tämä on kiusallinen asia kokoomukselle juuri siksi, että ovat jo mokailleet näissä nimityksissä ja piiri pieni pyörii leikeissä ja kansa ihan aiheellisesti miettii, kuinka monta muuta rötöstelijää siellä on touhuilemassa vailla minkäänlaista asiantuntemusta omasta hallinnonalastaan (Sanni ja suot, Laura ja suomalaisten tulotaso, Lasselle kanssa joku kiva virka hei). Ja kokoomus myös puolueena mokasi tämän jutun tällä "en muista koskaan nähneeni" -leikillä. rehellinen ja suora ulostulo heti asian tultua ilmi olisi pelastanut monelta sotkulta. Nyt tekivät itsestään täysiä pellejä. Ja tsiisus sentään se nettisivusekoilu vielä siihen. Porvariston hillitty charmi. Todellakin.

[/quote]

Oikeusministerin on oltava koulutukseltaan juristi.

Vierailija
897/897 |
22.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 00:24"]

Jep. Joskin ei nykyinen puolustusministerikään ole käynyt armeijaa, joten....

Ketju on lukittu.