Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta
"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.
Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.
Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.
Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.
Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.
Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.
Nainen asui yksin.
Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.
- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.
Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.
Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.
Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.
Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.
Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.
Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.
- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.
Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.
- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."
Kommentit (897)
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 16:30"]
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... n-surmatyo
Poliisi: Laajasalon tapaus oli impulsiivinen surmatyö
Laajasalon pyjamamurha oli pitkälti väkivaltaiseen mielijohteeseen perustuva surmatyö, toteaa tutkinnanjohtaja Juha Rautaheimo .
– Jos murhan tunnusmerkistönä pidetään vakaata harkintaa, niin ei tässä sellaista ollut nähtävissä. Tekotapa kokonaisuudessaan ja mitä on saatu selville sen laadusta ja kestosta selittää, miksi sitä on esitukinnassa pidetty murhana. Myös vangitsemisvaatimus on jätetty murhasta, Rautaheimo sanoo.
Poliisi ilmoitti perjantai-aamuna ottaneensa kiinni Laajasalossa viime viikon lauantaina tapahtuneesta murhasta epäillyn tekijän. Vuonna 1956 syntynyt nainen löytyi sunnuntai-aamuna merestä Laajasalon vanhassa öljysatamassa.
Tutkinnanjohtaja Rautaheimon mukaan murhan osapuolet ovat jollakin tasolla tunteneet toisensa.
– Onhan se selvää, kun he ovat asuneet samassa pihapiirissä, että he ovat ainakin nähneet toisensa ja ehkä vaihtaneet muutaman sanankin, mutta mitä tunteminen nyt sitten loppujen lopuksi tarkoittaa.
Hän kiistää, että murhan osapuolilla olisi ollut suhdetta.
Murhasta epäillyllä parikymppisellä miehellä ei Rautaheimon mukaan ole mitään surmatyöhön viittaavaa taustaa.
– Häntä ei millään voi luonnehtia poliisin vanhaksi tutuksi. Tämä asia hieman yllätti, mutta tässä työssä saa tottua kaikkeen.
Väkivaltainen kohtaaminen tapahtui asuinyhtiön pihapiirissä myöhään lauantai-iltana. Naiseen kohdistui väkivaltaa jo tässä vaiheessa.
Tämän jälkeen mies vei naisen omalla autollaan usean vaiheen jälkeen öljysatamaan, jossa pahoinpitely jatkui. Tämän jälkeen uhri raahattiin mereen.
Läpimurtoon päästiin Rautaheimon mukaan torstai-iltana, jolloin epäilty tunnusti tekonsa. Hänen kertomuksensa ja poliisin keräämät todisteet tukivat vahvasti toisiaan."
[/quote]
Tuo nainen on pahaksi onnekseen ollut paikalla,kun Rompsu kävi kimppuun. Oliko siinä sitten ollut jotain sananvaihtoa? Oliko R. ruvennut lähtentelemään naista? Oliko pyytänyt röökiä ja nainen kieltäytynyt? Se sitten maksoi ihmishengen. R. on täällä ja kirjoituksillaan profiloitunut inhottavaksi kokkarepaskaksi, uhri oli naapuruston mukaan pidetty ja ystävällinen ihminen, joka aina valmis auttamaan muita.
Kiitos kokoomus kun ammuit itseäsi jälleen jalkaan - vaaleja odotellessa...
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 15:03"]
Siis anteeksi nyt vain parempi aineis, mutta mitä vitun väliä sillä on, kuinka monta ystävää mahd. murhaan syyllistyneellä on?
[/quote]
No kun levitetään sellaista valhetta, että tyypillä ei ollut kokoomuksessa yhtään hengenheimolaista, niin samalla taas kerran vapautetaan muut kokkarinuoret osallisuudesta äärioikeistolaisiin aatteisiin.
[/quote]
Ja mahdollisesta osuudesta murhaan.
Sori mutta ette te saa tästä Breivikin kaksoisolennosta persua tekemälläkään. Ihan selvä kokoomuslainen aatemaailmaa myöden. Ehkä Stubbilla jo suunnitelmia pojan varalle? Onko 28-vuotias nuori vai aikuinen?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:20"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]Jukka-Matti Romppainen oli kokoomuspuolueen piirijärjestön toiminnanjohtaja, ja Hesari kirjoittelee että hänellä oli "kytköksiä kokoomukseen". MIKSI asiaa kaunistellaan? Tyyppi oli puoluetoiminnassaan erittäin ansioitunut kokoomuslainen, ei mikään nobody. [/quote] Ei kokoomuspuolueen vaan nuorten liiton piirijärjestön.
[/quote]
Mitä iloa saat moisesta hiustenhalkomisesta? Eivätkö Kokoomusnuorten liiton piirjärjestön jäsenet muka ole kokoomuslaisia? Persujako ne ovat, vai vihreitä?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:21"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 16:30"]
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... n-surmatyo
Poliisi: Laajasalon tapaus oli impulsiivinen surmatyö
Laajasalon pyjamamurha oli pitkälti väkivaltaiseen mielijohteeseen perustuva surmatyö, toteaa tutkinnanjohtaja Juha Rautaheimo .
– Jos murhan tunnusmerkistönä pidetään vakaata harkintaa, niin ei tässä sellaista ollut nähtävissä. Tekotapa kokonaisuudessaan ja mitä on saatu selville sen laadusta ja kestosta selittää, miksi sitä on esitukinnassa pidetty murhana. Myös vangitsemisvaatimus on jätetty murhasta, Rautaheimo sanoo.
Poliisi ilmoitti perjantai-aamuna ottaneensa kiinni Laajasalossa viime viikon lauantaina tapahtuneesta murhasta epäillyn tekijän. Vuonna 1956 syntynyt nainen löytyi sunnuntai-aamuna merestä Laajasalon vanhassa öljysatamassa.
Tutkinnanjohtaja Rautaheimon mukaan murhan osapuolet ovat jollakin tasolla tunteneet toisensa.
– Onhan se selvää, kun he ovat asuneet samassa pihapiirissä, että he ovat ainakin nähneet toisensa ja ehkä vaihtaneet muutaman sanankin, mutta mitä tunteminen nyt sitten loppujen lopuksi tarkoittaa.
Hän kiistää, että murhan osapuolilla olisi ollut suhdetta.
Murhasta epäillyllä parikymppisellä miehellä ei Rautaheimon mukaan ole mitään surmatyöhön viittaavaa taustaa.
– Häntä ei millään voi luonnehtia poliisin vanhaksi tutuksi. Tämä asia hieman yllätti, mutta tässä työssä saa tottua kaikkeen.
Väkivaltainen kohtaaminen tapahtui asuinyhtiön pihapiirissä myöhään lauantai-iltana. Naiseen kohdistui väkivaltaa jo tässä vaiheessa.
Tämän jälkeen mies vei naisen omalla autollaan usean vaiheen jälkeen öljysatamaan, jossa pahoinpitely jatkui. Tämän jälkeen uhri raahattiin mereen.
Läpimurtoon päästiin Rautaheimon mukaan torstai-iltana, jolloin epäilty tunnusti tekonsa. Hänen kertomuksensa ja poliisin keräämät todisteet tukivat vahvasti toisiaan."
[/quote]
Tuo nainen on pahaksi onnekseen ollut paikalla,kun Rompsu kävi kimppuun. Oliko siinä sitten ollut jotain sananvaihtoa? Oliko R. ruvennut lähtentelemään naista? Oliko pyytänyt röökiä ja nainen kieltäytynyt? Se sitten maksoi ihmishengen. R. on täällä ja kirjoituksillaan profiloitunut inhottavaksi kokkarepaskaksi, uhri oli naapuruston mukaan pidetty ja ystävällinen ihminen, joka aina valmis auttamaan muita.
Kiitos kokoomus kun ammuit itseäsi jälleen jalkaan - vaaleja odotellessa...
[/quote]
R. on täällä? Ai vauva.fissä kesken tutkintavankeuden? No just :D :D :D
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]
Jukka-Matti Romppainen oli kokoomuspuolueen piirijärjestön toiminnanjohtaja, ja Hesari kirjoittelee että hänellä oli "kytköksiä kokoomukseen". MIKSI asiaa kaunistellaan? Tyyppi oli puoluetoiminnassaan erittäin ansioitunut kokoomuslainen, ei mikään nobody.
[/quote]
Hesari on valtaosin kyseisen puolueen omistuksessa.
Kokoomuksen seuraava kampanja on marssia esiin maahanmuuttajista välittävänä, humaanien arvojen puolueena. Uskoisin, että mainostoimistot keksivät jotain sydäntäsärkevää ja suuren yleisön tunteisiin vetoavaa juuri tämän teeman ympärille. Lastenvaunu-gaten ansiosta on erityishuomioitava etenkin lapsiperhemamut.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:13"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 16:56"] [quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 16:12"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 16:08"] [quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:44"]Olen itse kova vassari, mutta olen silti sitä mieltä, että ei tässä nyt kokoomus ketään ole tappanut. Tällainen sekoava yksilö voisi huonolla säkällä olla missä vain puolueessa. Eli jotain tolkkua nyt noihin yleistyksiin ja syyllisyyden laajentamiseen tekijän ulkopuolisiin tahoihin. [/quote] Justni! Mahtavaa et tääl on edes yks joku järjenkin ääni! Melkosta lynkkausta ilmassa. [/quote] toisin sanoen, mahtavaa että sulle löytyi mielipide, joka myötäilee omaasi. Ihan sattumaahan se vaan, että aatteltaan lukuisia kertoja äärioikeistolaiseksi tunnustautuneella piirijärjestöllä oli toiminnanjohtaja, joka murhasi köyhän ulkomaalaisen. [/quote] Ei nyt ehkä oo pelkästään MIELIPIDE et Kokoomus ei ole ketään tappanut. Kokoomus ei sitä paitsi ole äärioikeistolainen puolue. Sekään ei ole mielipide. Ja musta on, kyllä, mahtavaa, et täällä on joku muukin joka tajuaa tämän. Eikä yritä vääristää todellisuutta omilla asenteillaan ja ideologioillaan, kuten suurin osa täällä huutelevista. [/quote] Ootko ihan varma? Tuomiota ei ole vielä tullut. Katsotaan loppuun asti. Eiköhän kokoomus saa tästä viimeisen naulan arkkuunsa vain siksi, että ihmiset ovat raivoissaan siitä mitä kokoomuslainen poliitiikka on heille tehnyt. Minäkin olin ennen talous kunnossa, velat maksettuna ja vakituinen työpaikka. Nyt talous kuralla, makselen muiden velkoja ja työpaikalla yt:t tuttu juttu. Entäs Suomi? Hyvinvointivaltiosta romutettu kriisimaaksi, jossa johtavat (kokoomus)poliitikot ei osaa muuta ku murhata. Mulle sopis oikein hyvin et kokoomus joutuis 100 vuodeksi oppositioon, ja vielä paremmin se että se katois maan päältä. Enkä ole yksin. [/quote] Kuuntele ny ittees! "Kokoomuspoliitikot ei osaa muuta ku murhata". Anna mun kaikki kestää.
[/quote]
No onko ne saaneet jotain muuta merkittävää aikaiseksi? Mietin mutta en keksinyt.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 02:23"]
Ei yllätä. Kokoomusnuoriin liittyy tietynlaiset ihmiset. Muistan iholla-sarjan tyttösen miehineen, ja kovin on epäempaattista porukkaa niissä miitingeissä. Veikkaisin että jopa narsistista. "Köyhät kyykkyyn, me menestytään!"
[/quote]
Marketta ja blogi Porvarin päiväuni.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 02:31"]
Mielenkiintoista saada aikanaan kuulla motiivi tuohonkin tekoon.
[/quote]
heikomman aineksen likvidoiminen?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:20"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]Jukka-Matti Romppainen oli kokoomuspuolueen piirijärjestön toiminnanjohtaja, ja Hesari kirjoittelee että hänellä oli "kytköksiä kokoomukseen". MIKSI asiaa kaunistellaan? Tyyppi oli puoluetoiminnassaan erittäin ansioitunut kokoomuslainen, ei mikään nobody. [/quote] Ei kokoomuspuolueen vaan nuorten liiton piirijärjestön.
[/quote]
Mitä iloa saat moisesta hiustenhalkomisesta? Eivätkö Kokoomusnuorten liiton piirjärjestön jäsenet muka ole kokoomuslaisia? Persujako ne ovat, vai vihreitä?
[/quote]
Miksi mua kehoitettiin, tuolloin kokoomuksen toiminnasta kiinnostuneena, osallistumaan juuri tuon saman piirijärjestön toimintaan KOKOOMUSPUOLUEEN VAALIKOJULLA. Vuosi oli 2012.
Olet todella härski selittelijä. Kokkarit muistuttavat pelottavan paljon Yhdysvaltojen republikaaneja.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:23"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:20"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]Jukka-Matti Romppainen oli kokoomuspuolueen piirijärjestön toiminnanjohtaja, ja Hesari kirjoittelee että hänellä oli "kytköksiä kokoomukseen". MIKSI asiaa kaunistellaan? Tyyppi oli puoluetoiminnassaan erittäin ansioitunut kokoomuslainen, ei mikään nobody. [/quote] Ei kokoomuspuolueen vaan nuorten liiton piirijärjestön.
[/quote]
Mitä iloa saat moisesta hiustenhalkomisesta? Eivätkö Kokoomusnuorten liiton piirjärjestön jäsenet muka ole kokoomuslaisia? Persujako ne ovat, vai vihreitä?
[/quote]
Eivät ole puolueen päättäjiä tai poliittisia toimijoita, eivätkä edusta kaikkia kokoomuslaisia - kuten täällä väitetään. Siinä kaikessa on vissi ero, ei oo hiustenhalkomista nähnykkään. Puolueen jäsen voi aina olla mut se ei tarkoita virallista asemaa puolueessa tai et edustais puolueen poliittista linjaa, kuten ei tarkoita sekäön et on työpaikka nuorisojärjestön piiritoimiston pyörittäjänä. Ja olis syytä et kaikki politiikasta näin ahnaasti keskustelevat tietäisivät tän et puhuisivat asioista niiden oikeilla nimillä.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:27"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:20"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]Jukka-Matti Romppainen oli kokoomuspuolueen piirijärjestön toiminnanjohtaja, ja Hesari kirjoittelee että hänellä oli "kytköksiä kokoomukseen". MIKSI asiaa kaunistellaan? Tyyppi oli puoluetoiminnassaan erittäin ansioitunut kokoomuslainen, ei mikään nobody. [/quote] Ei kokoomuspuolueen vaan nuorten liiton piirijärjestön.
[/quote]
[/quote]
Miksi mua kehoitettiin, tuolloin kokoomuksen toiminnasta kiinnostuneena, osallistumaan juuri tuon saman piirijärjestön toimintaan KOKOOMUSPUOLUEEN VAALIKOJULLA. Vuosi oli 2012.
Olet todella härski selittelijä. Kokkarit muistuttavat pelottavan paljon Yhdysvaltojen republikaaneja.
[/quote]
Kommentti siis oli tarkoitettu tuolle ylempänä lainatulle, lainaus korjattu nyt.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:28"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:23"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:20"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]Jukka-Matti Romppainen oli kokoomuspuolueen piirijärjestön toiminnanjohtaja, ja Hesari kirjoittelee että hänellä oli "kytköksiä kokoomukseen". MIKSI asiaa kaunistellaan? Tyyppi oli puoluetoiminnassaan erittäin ansioitunut kokoomuslainen, ei mikään nobody. [/quote] Ei kokoomuspuolueen vaan nuorten liiton piirijärjestön.
[/quote]
Mitä iloa saat moisesta hiustenhalkomisesta? Eivätkö Kokoomusnuorten liiton piirjärjestön jäsenet muka ole kokoomuslaisia? Persujako ne ovat, vai vihreitä?
[/quote]
Eivät ole puolueen päättäjiä tai poliittisia toimijoita, eivätkä edusta kaikkia kokoomuslaisia - kuten täällä väitetään. Siinä kaikessa on vissi ero, ei oo hiustenhalkomista nähnykkään. Puolueen jäsen voi aina olla mut se ei tarkoita virallista asemaa puolueessa tai et edustais puolueen poliittista linjaa, kuten ei tarkoita sekäön et on työpaikka nuorisojärjestön piiritoimiston pyörittäjänä. Ja olis syytä et kaikki politiikasta näin ahnaasti keskustelevat tietäisivät tän et puhuisivat asioista niiden oikeilla nimillä.
[/quote]
Lopeta nyt jo se selittely.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:27"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:20"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]Jukka-Matti Romppainen oli kokoomuspuolueen piirijärjestön toiminnanjohtaja, ja Hesari kirjoittelee että hänellä oli "kytköksiä kokoomukseen". MIKSI asiaa kaunistellaan? Tyyppi oli puoluetoiminnassaan erittäin ansioitunut kokoomuslainen, ei mikään nobody. [/quote] Ei kokoomuspuolueen vaan nuorten liiton piirijärjestön.
[/quote]
Mitä iloa saat moisesta hiustenhalkomisesta? Eivätkö Kokoomusnuorten liiton piirjärjestön jäsenet muka ole kokoomuslaisia? Persujako ne ovat, vai vihreitä?
[/quote]
Miksi mua kehoitettiin, tuolloin kokoomuksen toiminnasta kiinnostuneena, osallistumaan juuri tuon saman piirijärjestön toimintaan KOKOOMUSPUOLUEEN VAALIKOJULLA. Vuosi oli 2012.
Olet todella härski selittelijä. Kokkarit muistuttavat pelottavan paljon Yhdysvaltojen republikaaneja.
[/quote]
Hei meit on useempi kokkarikommentoija täällä et lakatkaa syyttämästä yhtä.
Toi yksi tyyppi selittelee kuin mustalainen markkinoilla. Kuvottavaa.
Nyt ei kyllä enää auta ruotsalainen vetoapukaan....
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:30"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:27"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:23"] [quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:20"] [quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]Jukka-Matti Romppainen oli kokoomuspuolueen piirijärjestön toiminnanjohtaja, ja Hesari kirjoittelee että hänellä oli "kytköksiä kokoomukseen". MIKSI asiaa kaunistellaan? Tyyppi oli puoluetoiminnassaan erittäin ansioitunut kokoomuslainen, ei mikään nobody. [/quote] Ei kokoomuspuolueen vaan nuorten liiton piirijärjestön. [/quote] Mitä iloa saat moisesta hiustenhalkomisesta? Eivätkö Kokoomusnuorten liiton piirjärjestön jäsenet muka ole kokoomuslaisia? Persujako ne ovat, vai vihreitä? [/quote] Miksi mua kehoitettiin, tuolloin kokoomuksen toiminnasta kiinnostuneena, osallistumaan juuri tuon saman piirijärjestön toimintaan KOKOOMUSPUOLUEEN VAALIKOJULLA. Vuosi oli 2012. Olet todella härski selittelijä. Kokkarit muistuttavat pelottavan paljon Yhdysvaltojen republikaaneja. [/quote] Hei meit on useempi kokkarikommentoija täällä et lakatkaa syyttämästä yhtä.
[/quote]
Ihan vaan sattumalta teillä kaikilla on sama typo-ongelma ;)
Sun jutut muuttuu vain yhä hauskemmaksi :D
Ensin Romppanen veti lättyyn uhriaan ja sitten iski paniikki. Maine ja työ vaakalaudalla, ehkä jopa kokoomuksen maine ja vaalitulos. Seuraus ---> uhrilta henki pois ja ruumis piiloon. Harmi vaan että unohti ne lyijypainot, jotka olisi pitänyt ruumiin pohjassa.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 00:21"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 23:14"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 23:05"] [quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 23:01"] [quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 22:33"] Siis miten yksityishenkilön suorittama henkirikos liittyy puoluepolitiikkaan, varsinkin kun kokoomus nuoret vetää ihan eri(ääri) linjaa kuin itse Kokoomus? Kyseinen henkilö on ollut eturivin asemassa jossain järjestössä, mutta se ei tarkoita, että hänen tekemisiään järjestötoiminnassa pitää alkaa arvioimaan uudestaan ellei ne jotenkin selvästi ole liitettävissä henkirikokseen tai siihen johtaneeseen tilanteeseen(mehän emme voi tietää, miksi tällä kaverilla kilahti?) Ei Kokoomusnuorten nyt pidä lähteä tekemään mitään poliittista pesäeroa kys.tyyppiin. Tietysti he varmasti tuomitsevat henkilön teon ja kokevat että hän on estynyt jatkamaan nykyisessä asemassaan. Oikeasti tää kokoomusnuori voisi olla vaikka jonkun Pelastakaan koirat Ry:n puheenjohtaja... Tarkoitan siis sanoa, että motiivi ei vissiin ainakaan tällä tiedolla ollut poliittinen? [/quote] Just. Kun "motiivi ei ollut poliittinen", niin ei liity Kokoomukseen mitenkään. Salli minun nauraa. Kykypuoluehan on surullisenkuuluisa juuri väkivaltaisista ja rikostaustaisista tai muuten epäilyttävistä jäsenistään, eturivin poliitikkoja myöten. Kokoomus vetää voimakkaasti puoleensa niitä ihmisiä, joiden mielestä säännöt ja lait ovat olemassa muita ihmisiä, ei heitä varten. [/quote] Liittyykö sun mielestä siis kaikki rikokset siihen puolueeseen, jota rikoksentekijä kannattaa ja/tai siihen instanssiin, jolle rikoksentekijä tekee työtä? Salli mun nauraa ihan sulle ittelles. [/quote] Miten niin kaikki rikokset? Missään vaiheessa kukaan ole syyttänyt kokoomuslaisia kaikista Suomen henki- ja väkivaltarikoksista. Kuitenkin tilastojen valossa on selvää, että Kokoomuksen edustajissa on muita puolueita enemmän epäilyttävän menneisyyden omaavia henkilöitä. [/quote] Uskomatonta miten pihalla olet. Ymmärrätkö tahallasi väärin, provoatko vai oletko vaan vähän simppeli? Sitä paitsi se on vassaripuolella kun on eniten niitä rikoksentekijöitä. Sun läpässä on niin monta pointtia pielessä että argh!
[/quote]
No nimeäpäs muutama Vasemmistoliittoa edustava murhaaja, noin alkajaisiksi.
Surmatun tunnistekuva löytyy edelleen netistä, kasvot hakattu muodottomiksi. Millainen on kolmekymppinen mies, joka hakkaa kuoliaaksi aran, pienikokoisen ja itselleen tuntemattoman kuusikymppisen naisen?!
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:18"]Jukka-Matti Romppainen oli kokoomuspuolueen piirijärjestön toiminnanjohtaja, ja Hesari kirjoittelee että hänellä oli "kytköksiä kokoomukseen". MIKSI asiaa kaunistellaan? Tyyppi oli puoluetoiminnassaan erittäin ansioitunut kokoomuslainen, ei mikään nobody.
[/quote]
Ei kokoomuspuolueen vaan nuorten liiton piirijärjestön.