Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Vierailija kirjoitti:

Muutin lamavuosina Helsinkiin, olin parikymppinen. Pääsin duunarihommiin helposti ja niihin töihin myös lopulta jäin. Ajattelen, että siinä kohtaa on käynyt hyvin, vaikka toki minusta piti tulla (tai olisi voinut tulla) keski-luokkaisempi. Olin masentunut ja korkeakoulutus jäi kesken.

Mieleen on jostain syystä jäänyt kivijalkakaupat. Ensin Elannot, sitten Markettaketju. Ja Valintataloja oli paljon. Tämä siis Helsingin kantakaupungissa. Alepat aloitteli vaatimattomina laatikkomyymälöinä kuten myös Säästäri. Nuo taisivat tulla juuri lamavuosina katukuvaan. Ruokahan oli varsin hintavaa suhteessa palkkoihin, nuorempi sukupolvi ei ehkä ihan tajua miten edullista ruoka on ollut viime vuosikymmenet. Ja valikoimat Eu:n myötä räjähtäneet. 

Olutta myytiin mm litran lasipulloissa ja yleensäkin lasipullot ruletti, ei tölkkejä ollut kuin ruotsinlaivan tax freessä. Viineissä oli kaikissa korkkikorkit ja ne tuntuivat fiineiltä. Siidereitä alkoi ilmaantua enemmän, haluttiin naisten makuun sopivia juomia lisää. Upcider oli näkyvä merkki muovipulloissa, nyt tuntuu että siidereissä on paljon ulkolaisia nimiä. No tuossa jotain. Ja ihmiset tupakoivat todella yleisesti silloin.

jatkan: pk-seutu oli nuhruisempi, mutta jotenkin myös aidompi ja eläväisempi. Katukuvassa vaikkapa levydivareita, antikvariaatteja, kahviloita, jotka eivät kuuluneet ketjuun (tuota oikeasti vähän kaipaa, tuntuu että kahvilakulttuuri oli vilkastakin) ja leffateattereita useampi pienempi. Ikävä on myös vanhaa elokuva-arkistoa (Orion) Eerikinkadulla. Ysärillä oli paljon suht edullisia baareja ja lamavuosina kalja oli halpaa, kun tiesi paikat ja happy hourit. Oli jokin ale korttikin, jolla sai juomia puoleen hintaan! Siis tyyliin kerran jossain kaksi yhden hinnalla. En tiedä, estääkö laki nykyään tuon. Olisiko ollut nimeltään Happy hour Card ja maksoi vähän.

Musiikissa jyräsi joko suomipoppi/rokki tai brittipop/grunge. Surkeaa miten näivettyneeltä nykyinen Helsinki tuntuu kaikenlaisen alakulttuurisen kuhinan suhteen. Silloin oltiin boheemeja mutta ei haudanvakavasti (ainakaan useimmat), se oli sellaista yleistä nuoruuden haahuilua ja diggailua. Nykyinen muotimerkeillä lesoilu ei jotenkin istunut siihen maailmaan ellei erikseen menty porvarilliseen skeneen. Nyt kaikki on omituisen tasapaksun harmaata.

Vieläkään ei ole tehty tilintekoa mitä tämä lama, ehkä pahin koko suomen historiassa, aiheutti ihmisille. Tästä vastuussa olevat poliitikot eivät ottaneet tuolloin eivätkä nytkään mitään vastuuta teoistaan. Erittäin tuttu hokema oli ja on yhä heillä - meillä on vain yksi vaihtoehto eikä ole muita vaihtoehtoja.

Mä olin ala-asteella. Muistan vain sen, että isä oli vähän aikaa työtön. Muistan kun katselin kun se täytti niitä työssä-työtön-lappuja että sai sitä liiton työttömyysrahaa. Rakennusfirma missä oli töissä, meni nurin. Meistä oli kivaa kun isä oli kotona. Pian kuitenkin löysi uuden työn. Äiti oli kotona muutenkin, nuorimmat sisarukset oli vauvoja. Mulle ei jäänyt traumoja, olen onnekas. 

Vierailija kirjoitti:

Vieläkään ei ole tehty tilintekoa mitä tämä lama, ehkä pahin koko suomen historiassa, aiheutti ihmisille. Tästä vastuussa olevat poliitikot eivät ottaneet tuolloin eivätkä nytkään mitään vastuuta teoistaan. Erittäin tuttu hokema oli ja on yhä heillä - meillä on vain yksi vaihtoehto eikä ole muita vaihtoehtoja.

On siitä viime aikoina ilmestynyt useampikin kirja, mm Laman lapset. Eri tavoinhan se ihmisiin osui.  Mutta tuntuu jokin vuosikymmenien velkavankeus (tai elinikäinen) ihan järjettömältä kohtalolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieläkään ei ole tehty tilintekoa mitä tämä lama, ehkä pahin koko suomen historiassa, aiheutti ihmisille. Tästä vastuussa olevat poliitikot eivät ottaneet tuolloin eivätkä nytkään mitään vastuuta teoistaan. Erittäin tuttu hokema oli ja on yhä heillä - meillä on vain yksi vaihtoehto eikä ole muita vaihtoehtoja.

On siitä viime aikoina ilmestynyt useampikin kirja, mm Laman lapset. Eri tavoinhan se ihmisiin osui.  Mutta tuntuu jokin vuosikymmenien velkavankeus (tai elinikäinen) ihan järjettömältä kohtalolta.

Ihmisilla oli ysärillä kuitenkin keskimäärin vahvemmat henkilökohtaiset siteet sukuun. Nyt Suomi on ajettu yhä enemmän yksinäisten perheettömien ihmisten maaksi. Tai suhteita on, mutta niiden varaan ei voi oikein rakentaa. Sama muuallakin länsimaissa. Se voi olla se tekijä, joka seuraavassa pahemmassa talouskurimuksessa tuottaa rumaa jälkeä, kun ihmiset kuuluvat yhä vähemmän mihinkään.

TäStä kyllä puhutaan, mutta ratkaisuja sille ei haluta oikein löytää. Bilettäminen,huumeet, kuluttaminen, kultteihin hurahtelu, rötöstely ja hedonismin lietsonta entisestään eivät ole todellisia ratkaisuja, jos yhteiskunta halutaan säilyttää toimivana. Sitä ei tiedä mihin tässä vielä joudutaan.

Nyt on taantumus. Pääsyyllinen on putte ja hänen operaatio.

Mutta nämä ongelmat nyt ovat sen lisäksi myös poliitikkojen syytä. Eli eivät tee päätöksiä.

Talvesta 22...23 tullee hirvittävä laman ja köyhyyden talvi.

Tässä syyt moiseen,

Putte

Sota

Inflaatio

Energiakriisi

Ruokakriisi

Koron nostot

Vihreä siirtymä

Eli tulee

Työttömyyttä

Köyhiä

Raksa ala sippaa

Investoinnit hyytyy

Hinnat nousee

Energiaköyhyys

Pörssiromahdus

Kansan ostovoiman romahdus

Elintaso tippuu

Kaikki merkit tähän on jo nyt OLEMASSA.

Jatkossa tilanne vain pahenee.

Ja politiikot puhuu vain paskaa. Pahin on hjallitus.

Olin alle kouluikäinen. Muistan että ruuaksi oli usein perunaa ja ruskeaa kastiketta missä sipulinpaloja. Inhosin sitä. Myöhemmin äiti on kertonut että se oli niitä harvoja ruokia mihin oli varaa

Olin ala-asteella ja kasvoin paperitehdaspaikkakunnalla. Lama ei yleiskuvassa näkynyt oikein mitenkään (ehkä joihinkin yksittäistapauksiin saattoi sielläkin vaikuttaa). Paperialalla meni hyvin ja koska se oli paikkakunnalla todella suuri työllistäjä, myös esim. palvelualat, kaupat jne. voi paikkakunnalla hyvin, koska tehtaan työntekijöillä (sekä tehtaan alihankkija/toimittajafirmojen työntekijöillä) oli rahaa kuluttaa.

Nyt kyseisellä paikkakunnalla meneekin sitten aika merkittävästi heikommin. Paljon omakotitaloja seisoo tyhjillään, eivätkä mene kaupaksi. Talon omistaja muuttanut työn perässä muualle ja asuu siellä vuokralla. Edelleen makselee lainojaan siitä omakotitalostaan. Keskusta täynnä tyhjiä liiketiloja. Ihan kuoleva paikka.

Teini yläasteella. En muista lamaa mitenkään, osteltiin merkkivaatteita ja hyvin meni. Lama ei kurittanut sillon maa-ja metsätalousalaa, joten vanhemmilla meni hyvin.

Olin kolmekymppinen. Aloitin työpaikassa, missä näki ihmisten toimeentulon. Työttömien määrä kasvoi, mutta silloinkin jotkut sanoivat, että "kyllä työhaluiselle aina töitä löytyy". Silti näki selvästi, kuinka moni pitkä työsuhde oli päättynyt kesken uran. Tämä varmaan vaikutti siihen, mitä ajattelen työttömyydestä nykyäänkin. Kaikki syy ei ole yksittäisessä ihmisessä.

Olin reilu kaksikymppinen opiskelija 90-luvun alussa ja valmistuin sitten 1994. Olin jo opiskeluaikana osa-aikatöissä, ja sain heti valmistuttuani oman alan töitä. En huomannut lamaa mitenkään. Vai olikohan äitini lyhyen aikaa lomautettuna, mutta tosiaan vain hetken ja sitten jatkui elämä sielläkin kuin ennen.

Olin vähän päälle 20v.

Opiskelin ja kesätöitä riitti.

Menomestat houkuttelivat asiakkaita halvalla kaljalla ja ilmaisilla strippareilla. Win-win.

Kun valmistuin pääsin suoraan töihin. Tai oikeastaan aloitin jo ennen kuin valmistuin.

Voi, mitä aikoja silloin elettiinkään!

En olisi selvinnyt noista ajoista ilman äitini apua.

Terveisiä pilvien päälle

Olin alle kouluikäinen ja juuri kouluikään tullut. Vanhemmat erosivat, kun äiti lähti kävelemään isän firman mentyä nurin. Se vaikutti paljon elämään. Minusta tuli yksinäinen ja lapseton, jolla ei ole itsetuntoa ollenkaan. Isä kiukutteli koko lapsuuden ajan ja syytti epäsuorasti minua erosta. Äidillä oli totta kai uusi väkivaltainen juoppo mies, jonka kanssa eli lähes 10 vuotta.

Heti laman alkaessa lomauttivat yhdeksi viikoksi. Siihen se onneksi jäi. Mitään lainoja ei ollut ja irtisanomisia eikä lomatuksia minun kohdalleni ei enempää osunut. Pystyin elämään huoletonta elämää, toisin kuin nykyään.

Ei vaikuttanut ainakaan lapsiperhearkeen. Lapsista sai hyvät liksat.

Olin kaksikymppinen, enkä huomannut omassa elämässäni pienintäkään vaikutusta. Valmistuin yliopistosta -94 ja pääsin heti oman alan töihin, joissa olen ollut siitä asti.

Sen verran muistan vaikutusta muihin, että äitini taisi olla hetkellisesti lomautettuna silloin.

Vierailija kirjoitti:

Olin kaksikymppinen, enkä huomannut omassa elämässäni pienintäkään vaikutusta. Valmistuin yliopistosta -94 ja pääsin heti oman alan töihin, joissa olen ollut siitä asti.

Sen verran muistan vaikutusta muihin, että äitini taisi olla hetkellisesti lomautettuna silloin.

Jaa mä olinkin jo käynyt aiemmin laittamassa tämän tänne. Oliskohan aika vähän vähentää vauvapalstan selailua.

Olin noin kolmikymppinen, työssä käyvä perheellinen mies. 

Koko 90-luku meni takausvelkoja maksaessa ja velkasaneeraus loppu vuosikymmenellä.

Edelleen katkera "koko paskan" aiheuttaneelle yrittäjäpariskunnalle. 

Mutta olemmehan me kaikki "tämän paskan" osalliset edelleen alle seitsemänkymppisiä ja muisti pelaa...

Valmistuin toisen asteen oppilaitoksesta vuonna 1992 ja jatkoin heti opiskeluajan työpaikassa, josta sain vakituisen paikan. Olimme muuttaneet poikaystäväni kanssa yhteen loppuvuodesta -91 ja hänet lomautettiin alkuvuodesta 1992. Tiukkaa teki, joten en kauaa miettinyt, kun töitäni jatkettiin.

Haaveena oli jatko-opinnot, mutta pakko oli tehdä töitä, kun niitä edes minulla oli. Poikaystävän muutaman kuukauden lomautus muuttui irtisanomiseen, mutta onneksi pääsi uuteen duuniin kesällä. 

Elämä oli aika laihanlaista, ei käyty missään, ei ostettu mitään. Jotenkin sitten se alkoi siitä jossain vaiheessa parantumaan.