Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Itse synnyin 90-luvun loppupuolella, mutta lama vaikutti meidän perheeseen. Isältä oli mennyt työt ja äiti oli kotiäiti. Töihin isä ei onnistunut palaamaan ja äiti joutui lopullisesti työkyvyttömäksi.

Lapsuudessa ei ollut rahaa ja kerrostalo elämä neljän seinän sisällä perheen kesken hyvin nihkeää.

Itse näin aikuisena selviän hyvin ja olen käsitellyt asioita ammattilaisen kanssa. Sisko valitsi toisen tien.

Lama on kuin sota, vaikuttaa vielä pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan Martinan riihimäen yläasteella, pojat pöllivät röökiä kaupoista ja lahjoivat Martinan tekemään kaikkia asioita röökipalkalla

Nyt röökit on vaihtuneet maineeseen ja kunniaan

Nykyään Martinalla on hieman lyhyt pinna, räjähtelee ja siitä seuraa ongelmia.

Nyt kun on 50 vuotta täyttänyt, luulisi että on hieman tasaantunut

Muistan uutiset ja kesätyöpaikan taukotilan jääkaapin ovessa olevan nyt on Iiron vuoro maksaa -tarran.

Olin lukiossa. Omaan elämään lama ei vaikuttanut yhtään mitenkään; porukatkin olivat töissä puolustusvälineteollisuudessa.

Noin 20 vuotta nuorempi kuin nyt. En muista. Ei vaikuttanut.

olimme kadun ainoa duunari perhe isä ajoi vanhalla 96 muilla pemarit mersut ja veneet pihoilla olimme rapparin pentuja.sitte lähti autot ja veneet talotkin tuli pankkien kautta myyntiin isä osti molemmin puolin kotia sijaitsevat talot minulle ja veljelle ja koulutti meidät. 2v sitten kiusaaja ex naapuri ajeli ohi pysähtyi ja alkoi irvailunsa te vaan täällä vielä asustelette sanoin tää on niin mukavaa seutua varsin kun omistetaan koko kadun tää puoli hörähteli luuli vitsiksi sit kun tajus sanat loppuivat ja lähti

Se oli biletyksen aikaa rahaa tuli ja rahaa meni ei tehnyt tiukkaa koskaan

synnyin 20 vuotta myöhemmin

Hienoa aikaa,muut juhli velkarahalla 80 luvun.Samoja pirteitä kuin nyt on ollut ,mutta maltillaelänyt sai aikaedullisesti käteisellä mökit talot ja mersut.Olihan se entisille jotajille ankea kun putosi ladanpenkille ja vuokraasujaksi loppuelämän.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat erosivat ja omaisuus myytiin. Muutettiin kehnolle alueelle, jossa asui hulluja ja juoppoja ja väkivaltaa esiintyi aika paljon. Aloin itsekin tupakoimaan ja juomaan alkoholia. Ysärin alkupuolisko olikin sellaista Siwa-lenkkareiden aikaa ja halpoja ruokia. Ei ollut varaa koulutarvikkeisiin eikä esmerkiksi luokkaretkiin. Kelaa, sossua ja työkkäriä. Nuorison touhut ei kiinnostaneet ketään, kun aikuisilla oli omiakin huolia, joten nuoret hilluivat kännissä puistoissa ja olivat yöt kaupungilla tekemässä ilkivaltaa tekemisenpuutteessaan, eikä poliisiakaan asia kiinnostanut. Nokian nousu ja jääkiekon MM merkitsivät jotenkin uudenlaista aikaa. Tietysti nouruus oli myös hauskaa ja ikimuistoista, mutta jotenkin ajan ankeus jäi leimaamaan omaa identiteettiä, ja leimaa yhä. Vaikka olen kohtalaisesti elämässä pärjännyt, niin taustalla on jotenkin sellainen lama-identiteetti, minkä seurauksena en esimerkiksi osaa ottaa työtä tai opiskelua vakavissani. Myöskin luottotiedot tai tiedottomuus ovat vähän sellainen vitsi vain. Sellainen hälläväliä-tunne jäi.

Samanlainen tarina itselläni takana.

Ja vieläkin tuntuu että menneisyys jätti jälkensä joka ei vaan ole lähtenyt mihinkään. Vaikka ihan ok elämää elän, köyhänä mutta silti.

En omista mitään muuta kuin sängyn ja sohvan ja tv. Haluaisin jotain mutta en osaa opiskella ja päästä työhö ja saada rahaa kun ulosotto velat ja ikää noin 30v...

Onko liian myöhäistä opiskella ja päästä töihinkin ja menestyä.. vai onko se helpompi elää näin miten tähän asti.

Tuntuu ettei ole realistista päästä tienaamaan ja vaurastumaan tämän hetken maailmassa.

Olen syntynyt 1980 joten muistan lamavuodet hyvin. Ne määrittelivät lapsuuteni ja nuoruuteni. Molemmat vanhemmat olivat työttömänä ja alkoholisoituivat. Muutenkin kaveriperheissäkin oli paljon työttömyyttä. Tunsin paljon muita köyhiä lapsia. Tuntui ettei se kurjuus ja huonot ajat lopu koskaan, siitä tuli itselle silloin normaalitila. Rahaa ei ollut ikinä. Joskus 2005 heräsin kuin unesta ja tajusin, etten ole enää köyhä. Kävin töissä ja pystyin tekemään kaikkea. Pääsin ensimmäisen kerran lentokoneeseen 2006 ja olin ällistynyt minullakin oli mahdollisuus matkustaa. Sittemmin näitä oivalluksia on tullut lisää, esim. että voin sijoittaa. Se päänsisäinen köyhyys on tosi pysyvä mielentila, siitä on vaikea päästä pois.

pinpppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat erosivat ja omaisuus myytiin. Muutettiin kehnolle alueelle, jossa asui hulluja ja juoppoja ja väkivaltaa esiintyi aika paljon. Aloin itsekin tupakoimaan ja juomaan alkoholia. Ysärin alkupuolisko olikin sellaista Siwa-lenkkareiden aikaa ja halpoja ruokia. Ei ollut varaa koulutarvikkeisiin eikä esmerkiksi luokkaretkiin. Kelaa, sossua ja työkkäriä. Nuorison touhut ei kiinnostaneet ketään, kun aikuisilla oli omiakin huolia, joten nuoret hilluivat kännissä puistoissa ja olivat yöt kaupungilla tekemässä ilkivaltaa tekemisenpuutteessaan, eikä poliisiakaan asia kiinnostanut. Nokian nousu ja jääkiekon MM merkitsivät jotenkin uudenlaista aikaa. Tietysti nouruus oli myös hauskaa ja ikimuistoista, mutta jotenkin ajan ankeus jäi leimaamaan omaa identiteettiä, ja leimaa yhä. Vaikka olen kohtalaisesti elämässä pärjännyt, niin taustalla on jotenkin sellainen lama-identiteetti, minkä seurauksena en esimerkiksi osaa ottaa työtä tai opiskelua vakavissani. Myöskin luottotiedot tai tiedottomuus ovat vähän sellainen vitsi vain. Sellainen hälläväliä-tunne jäi.

Samanlainen tarina itselläni takana.

Ja vieläkin tuntuu että menneisyys jätti jälkensä joka ei vaan ole lähtenyt mihinkään. Vaikka ihan ok elämää elän, köyhänä mutta silti.

En omista mitään muuta kuin sängyn ja sohvan ja tv. Haluaisin jotain mutta en osaa opiskella ja päästä työhö ja saada rahaa kun ulosotto velat ja ikää noin 30v...

Onko liian myöhäistä opiskella ja päästä töihinkin ja menestyä.. vai onko se helpompi elää näin miten tähän asti.

Tuntuu ettei ole realistista päästä tienaamaan ja vaurastumaan tämän hetken maailmassa.

Työpaikkoja on kyllä tarjolla enemmän kuin vuosiin.

Olin laman aikana koululainen. Yläasteella meillä ei ollut monessa aineessa kirjoja ollenkaan (!) vaan kirjoitettiin vain vihkoon ja opettaja jakoi monisteita. Ilman kirjoja mentiin ainakin uskonto, historia, yhteiskuntaoppi, kotitalous - en muista oliko muita. Muutenkin kaikesta säästettiin, ja koulussa ei käyty missään mihin olisi pitänyt olla kuljetus mm. laskettelemassa. Jälkeenpäin opinnoissa korostui jännä näköalattomuus, suoraan sanottiin, että todennäköisesti jäätte ainakin aluksi työttömiksi!

Kotona ei niinkään näkynyt normaalia enempää, isä kävi töissä ja äiti opiskeli iltalukiossa ja vielä ammattikorkeassa.

Olin lukion ekalla kun se lama alkoi ja mieleen on jäänyt se että joka päivä käsketiin olla kiitollinen siitä että ollaan opiskelijoita eikä töissä. Mieleen jäi myös että jos töitä vaan on niin töitä pitää tehdä ja olla kiitollinen siitä että ok töitä. Työtön en ole koskaan ollut mut itseni oon nyt 48 - vuotiaana polttanut loppuun. Koska töitä pitää tehdä jos niitä on eikä mihinkään saa sanoa ei koska pitää olla kiitollinen että on töitä.

Olin lama-aikaan reilu kaksikymppinen opiskelija. Yhtenä lamakesänä jäin vaile kesätyötä ja sillä oli pitkäkantoisia seurauksia minun opiskelijan taloudelle. Vuotta myöhemmin menin armeijaan vuodeksi. Olin kaksi vuotta lähes tuloton. Vaatteet kuluivat loppuun ja luotollinen tili oli miinuksilla. Kun sitten aikanaan pääsin taas kesätöihin, ensiksi oli maksettava syömävelat pois ja seuraavaksi investoitava vaatteisiin. Käteen ei jäänyt juuri mitään pakollisten hankintojen jälkeen.

Toimeentulo oli enemmän tai vähemmän niukkaa koko ysärin ajan. Lamaa ja työttömyyttä alettiin tuuttamaan medioissa oikein huolella heti kasarin käännyttyä ysäriksi. Kesällä 94 uutisissa alettiin kertoa paremmista talouden käänteistä ja se nosti mielialaa. Armeija-aika oli kuin lomaa yhteiskunnasta ja huolista, vaikka hyvin niukkaa se oli silloinkin. Armeijasta pääsi, suorastaan joutui lähtemään kotiin viikonloppujen ajaksi. Viikot piti säästää tupakkiaskin suuruisesta päivärahasta, että sai viikonloppuna syödäkseen. Valtio sentään maksoi asunnon vuokran armeija-ajalta. Vaikka oli niukkaa, en muistele aikoja pahalla. Ysäri oli vaan köyhin ajanjakso elämässä.

Olin nuori aikuinen, 20+. Juuri valmistunut erikoissairaanhoitajaksi ja töitä riitti. Poikaystävällä oli hyvä työpaikka. Lamalla ei mitään vaikutusta.

Olen syntynyt 1970, joten olin 90-luvun alussa parikymppinen. Opiskelin juuri tuolloin. Valmistuin -92, ja muutin Helsinkiin poikaystävän perässä. Olin puolisen vuotta työttömänä, sitten sain lyhyempiä työpätkiä, ja viimein 90-luvun puolivälissä vakityön, jossa olen edelleen.

Opiskeluaika oli muutenkin köyhää aikaa, joten elintaso ei muuttunut lamavuosina mitenkään. Vanhemmat elivät säästäväisesti koko lapsuuteni, eikä perheellämme onneksi ollut velkaa. Helsinkiin muuttaessani kaikki mikä tuli, myös meni. Kuten nuorilla yleensä tuppaa käymään. Lama-aika ei siis koetellut itseäni oikein mitenkään. Toki uutiset olivat masentavia.

Kävelin töihin yhteen taloon takaovesta, kun etuovesta lähti kengitettyä väkeä. Häijy tunne ja hiljaa huvitti olla.

Mutta lähipiirissä on tuttuja jotka heittivät hanskat tiskiin 90-luvun laman aikoihin eikä sen jälkeen ole muuta tehnyt kuin huijannut sossua siitä saakka. Se porukka on siinnyt jo toista polvea ja orastava rooli on hienosti sielläkin omaksuttu. Joten ei voi sanoa että 90-luvun lama olisi lopullisesti vieläkään taputeltu. Näiden tyyppien lisäarvo tälle yhteiskunnalle on lähinnä se, että ovat todistetusti olemassa eivätkä mikään urbaani legenda, ellei just MINUN maailmankäsitys ja havainnointi ole tässä työmaalla vääristynyt.

Olin jotain 25v. ysärin alussa ja ostin laman jälkimainingeissa halvan kämpän Stadista. Sen arvo on yli nelinkertaistunut.

Huvittaa maininnat pyyhekumin puolittamisesta kun nykyään niitä ei jaeta ollenkaan kuin eka ja tokaluokilla.

Olin noin. 20v. Meidän perheessä ei näkynyt oikein mitenkään lama. Itseäni kiinnosti lähinnä miehet, seksisuhteet ja liikunta, joista jauhoimme kavereiden kanssa päivät pitkät, kunnes tulimme "vahingossa raskaaksi". Kaikki kaverini olivat sossun ja Kelan asiakkaita ja pidin sitä ihan normaalina, harmitti jos laittoivat jonnekin tyllisyystöihin. En seurannut uutisia. Nyt jälkeenpäin ajateltuna kyllä sitä on ollut lapsellinen. Onneksi olen viisastunut niistä ajoista ja seuraan maailman tilannetta ja olen töissä.