Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

3v kun alkoi, 5-vuotias kun kolahti meidän perheeseen, äidin työt loppu kun ravintola meni nurin. Isän aliupseeripalkalla eleltiin, omakotitalo myytiin, perintömökit myytiin, auto vaihtu Fordista Ladaan, kaupungin halpavuokra-asuntoon muutto, ja niiltä ajoilta perinteenä että vain Jouluna sai lahjan, yhden, ehkä jopa kaksi jos oli ollut hyvä syksy.

Itselle jäi rahan käytöstä "traumat" että meni pitkään ennenkuin opin säästämään. Aina piti ostaa jotain kun vihdoinkin oli mahdollisuus. Ei lainoja koskaan, säästöt oli luokkaa 100e nykyrahassa.

Tosin, kun aikuisuus kutsui, alkoi jo seuraava lama että eipä tässä oikein vieläkään pärjätä.

Vapaan seksin aikaa

minäkin miehenä sain usein miestuttavani ja/tai naapurini huohottamaan korvaani vaihtobileissä

alussahan se teki kipeää

40 ja kokoaikatöissä

1980-luvun kasinotalous pyöri täysillä ja tein päivätöiden lisäksi työtä myös oman yritykseni palveluksessa. Rahaa tuli ikkunoista ja ovista. -Mutta, muutoksen tuulet huonompaan alkoivat näkymään jo vuotta ennen kuin lama todella iski: Yhä harvemmin kukaan enään aloitti uutta projektia, kunnes projektiteollisuutemme pysähtyi kokonaan (talonrakennusala). Työnantajani meni konkurssiin ja omat privaattityöt loppuivat.

Kavereiden yrityksiä rakennusalalla meni konkursseihin rahaliikenteen pysähtyessä. Moni oli uskonut ikuiseen kasvuun ja ylilainoittanut itsensä. Lähipiirissäni 3 yrittäjää teki itsemurhan vuoden aikaikkunan sisällä vain siksi, että yritys meni nurin ja kalliit valuuttalainat menivät maksuun. -Ei ole helppoa kun menettää kaiken.

Onnekseni yrittäjyyteni tulkittiin sivutoimiseksi ja pääsin ansiosidonnaiselle. Ammattini mahdollisti pimeän työnteon ja sain elintasoa korjattua pimeillä tuloilla. Pimeä rakennusbisnes kukoisti: Saatavat perittiin nyrkein ja puukoin, joko itse tai jonkun ammattimaisen torpeedon toimesta. -Ostin laman keskellä työttömänä (!) omakotitalon 240.000 markalla joka vain muutama vuosi aiemmin aiemmin oli maksanut 690.000 markkaa.

Lopulta kyllästyin elämään lain pimeällä puolella, lopetin pimeät työt, lähdin opiskelemaan uutta ammattia, pääsin työharjoitteluun ulkomaille ja palasin Suomeen 1994 kun nousukausi oli jo alullaan. Työllistyin nopeasti vain parin kuukauden työttömyyden jälkeen ja pääsin ihailemaan Nokialandin syntyä ja olemaan osa sitä.

Minun kävi työelämämielessä hyvin. -Harmitti kun itsemurhaan päätyneet eivät olleet jaksaneet, koska jos he olisivat jaksaneet, muutos parempaan olisi ollut vain muutaman vuoden päässä, kuten minullakin. Kaipaan ja ajattelen ehitä usein, koska itsetuho oli niin turhaa ja tarpeetonta, koska niin kauan ja pitkään kuin on elämääkin, on aina mahdollisuus huomenna tai ensi viikolla parempaan.

Vierailija kirjoitti:

Meilä meni 90-luvulla hyvin. Vanhempani ostivat pakkohuutokaupoista puoli-ilmaisia asuntoja ja nyhtivät sitten hyvät rahat vuokralaisilta.

Kun vuokrasääntely loppui, rahahanat todella aukesivat.

Opin jo lapsena, että vuokralaiset ovat alemman tason ihmisiä. Leikin vain menestyvien omistusasuntoperheen lapsien kanssa.

Nyt minun ei käytännössä tarvitsisi tehdä töitä, koska velattomat vuokra-asunnot tuottavat niin hyvin.

Sinulla taitaa olla vientiä, silaribimbot kainaloissa

"Laina-ajat oli 10-15 vuotta ja korot 10%. Nythän moni sopii vanhankin lainan 35 vuodeksi ja korot prosentin luokkaa."

Katotaanpa pari vuotta kun maailmalla vielä soditaan, niin kuinka käy näitten joilla pitkä laina ja tottuneet 1% korkoihin..... ja talojen hinnat tippuu, ruoka kallistuu, korot nousee 15%..... nykyään on toitetettu, että älkää pitäkö rahoja makuuttamalla tilillä vaan pistäkään sijoitukseen, niin sijoitukset nyt puolittuu ja yö unet menee niitä miettiessä.

En saanut housuvaippoi.

Vierailija kirjoitti:

En saanut housuvaippoi.

Emminäkään. Piti juosta housusillaan. Välillä kastui, mutta opin kuivaksi.

Olin 30 vuotias. Rakensimme talon joten tarvitsemme pankkilainan. Lainakorko oli 15%. Selvisimme kuitenkin kun otimme lainan vain talonrakennusta varten emmekä yhdistäneet siihen uuden auton hankkimista, ulkomaanmatkoja tms joten lainasumma tuli pitää järkevänä koron ollessa sellainen ettei sitä nykypäivänä voi edes käsittää. Laina tuli maksettua 20 vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Meilä meni 90-luvulla hyvin. Vanhempani ostivat pakkohuutokaupoista puoli-ilmaisia asuntoja ja nyhtivät sitten hyvät rahat vuokralaisilta.

Kun vuokrasääntely loppui, rahahanat todella aukesivat.

Opin jo lapsena, että vuokralaiset ovat alemman tason ihmisiä. Leikin vain menestyvien omistusasuntoperheen lapsien kanssa.

Nyt minun ei käytännössä tarvitsisi tehdä töitä, koska velattomat vuokra-asunnot tuottavat niin hyvin.

Jaa, minä opin jo lapsena, että itsekehua täynnä olevat, muita aliarvioivat ihmiset ovat alinta sakkaa. En vaan heitä kykene arvostamaan.

Ja nämä, jotka toisen siivellä. Ja sillä vielä kehuvat. Eivätkä itsekään edes tajua, miten mauttomia ja tyhmiä ovat. Elämän arvot ovat vaan niin erit.

Kyllä kolahti ja kovaa. Pankit myytiin ja hajoitettiin   Esko Aho valehteli päin naamaa. Asiakkaat haukkuivat. Itse jouduin 47 vuotiaana työttömäksi, mikä oli shokki. Ikinä en enne n ollut avannut työvoimatoimiston ovea.Meitä kohdeltiin kuin rupusakkia. Kun 1964-1993 olin ollut työssä, niin siellä kehdattiin sanoa etten osaa mitään. Kaksi vuotta surin ja jopa sairastuin. Sitten otin niskastani kiinni jä lähdin opiskelemaan, ja hommasin ihan itse työpaikan 7 v uodeksi. Sitten revin sen sinisen kortin työvoimatoimiston roskikseen j a sanoin GOOD BYE.Mutta nyt se on vain muisto, mutta  en minkäänlaista enää ota.

Olin 21. Olin ins koulussa akennusalalla. Kukaan kavereista saanu edes harjoittelupaikkaa.

Joten kiersin yrityksiä ja etsin töitä. Lopulta sain ja sillä mennään edelleen, ei kuiten rakennusalla.

Miksi puhutaan lamasta kun hallinto ja eliitti nostavat katteita ja maksuja säälittä ja rahastavat tavallisia kansalaisia... tekosyynä on käytetty nyt mm. koronaa, Ukrainaa, NATO:a, ilmastoa ja tarvetta siirtää suomalaisten rahoja muiden maiden kansalaisille... eikö olisi oikeampaa puhua hyvä-veli-kerhon rikastumisen seuraamuksista ja kansalaisten rahojen siirrosta yksityistileille... jolle ei näytä tulevan mitään loppua...?

Vierailija kirjoitti:

Miksi puhutaan lamasta kun hallinto ja eliitti nostavat katteita ja maksuja säälittä ja rahastavat tavallisia kansalaisia... tekosyynä on käytetty nyt mm. koronaa, Ukrainaa, NATO:a, ilmastoa ja tarvetta siirtää suomalaisten rahoja muiden maiden kansalaisille... eikö olisi oikeampaa puhua hyvä-veli-kerhon rikastumisen seuraamuksista ja kansalaisten rahojen siirrosta yksityistileille... jolle ei näytä tulevan mitään loppua...?

Ja nimimerki mukaan tulee varmasti sitten palautetta :)

Vierailija kirjoitti:

1980-luvulla lainojen henkilötakaus oli aivan yleinen tapa. Sitä pidettiin lähinnä muodollisuutena koska korkean inflaation ja hyvän työllisyyden vuoksi ihmisillä ei ollut vaikeuksia hoitaa omia lainojaan.

1990-luvun alussa laman alettua moni joutui sitten vaikeuksiin, kun oli taannut sukulaisensa tai ystävänsä asunto-, yritys- tai muun lainan ja joutui oikeasti vastuuseen toisen ottamasta velasta. 

Laman aikana valmisteltiin velkasaneerauslaki, jonka kauniina ajatuksena oli auttaa velkaantuneita selviämään. Presidentti Koivisto totesi sen olevan huonoa lainsäädäntöä, mutta allekirjoitti kuitenkin tämän täysin epäonnistuneen lain. Sen seurauksena varsinainen velallinen saattoi päästä vastuista. Saneeraus ei kuitenkaan koskenut takaajia, jotka joutuivat maksamaan pankille täysimääräisesti velallisen nostaman ja käyttämän lainan. 

Ja kun pankeille annettiin piikki auki, sitä myös käytettiin. Terveitäkin firmoja ajettiin varmuuden vuoksi konkurssiin. Moni olisi voinut jatkaa toimintaa hieman joustamalla. Tuli yhteiskunnalle kalliiksi kun elinkelpoisia firmoja meni nurin ja ihmiset työttömiksi usein loppuiäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Tässä yksi lama-ajan muisto vuodelta 1994. Kannattaa muistaa että massatyöttömyydestä huolimatta pahimmillaankin 85% jatkoi töissä, valtaosa vieläpä nousujohteisella uralla mikä teli irtisanottujen aseman entistä tuskallisemmaksi.

1990-luvun lamassa kun koettiin ensimmäistä kertaa Suomessakin sellainen tilanne että hyvässä asemassa olevia (korkeasti) koulutettuja irtosanottiin niin massoittain että ne eivät voineetkaan kävellä uuteen duuniin vanhoilla ehdoilla vaan romahtivat pitkäaikaistyöttömiksi jotka eivät kelvanneet enää mihinkään hommaan.

Koska tällaista ei oltu koettu koskaan aiemmin, näitä kohdeltiin kuin spitaalisia ja koko tuttavapiiri katkaisi välinsä ettei työttömyys vain tartu heihinkin. Eihän koulutettu, hyvätuloinen VOI joutua irtisanotuksi eikä ainakaan pitkäaikaistyöttämäksi ellei se ole suunnilleen tappanut ja syönyt työkavereitaan.

Kenenkään uuteen suh saman tason vakiduuniin päässeen irtisanotunkaan talous ei romahtanut siihen loputtomasti kohkattuun korkoshokkiin joka oli loppujen lopuksi vain reilun vuoden mittainen.

Totaalinen romahdus osui niihin jotka olivat velkaantuneet tappiin siinä 1980-luvulla normaalissa käsityksessä että ura- ja palkkakehitys jatkuu nousujohteisena ja keskeytyksettä 65v eläkeikään saakka.

Kun tällainen tippuu edes ansiosidonnaiselle ja tajuaa miten järkyttävästi nettotulot oikeasti romahtavat progression takia hyvätuloisella, ylittävät kiinteät menot käteen jäävät tulot ensimmäisestä päivästä lähtien.

Vuoden kuluttua alkaa olla selvää ettei tämä tule enää koskaan pääsemään sille tulotasolle jonka mukaan velat oli mitoitettu ja säästöt on syöty sekä kaikki realisoitava myyty. Tässä kohtaa asunnosta on jäljellä velkaa N vuoden nettotulojen verran enemmän kuin mitä siitä saa myydessä.

...hmmm. kuulostaako jotenkin tutulta nykytilanteessa?

Nykyään on vaikea muistaa, millainen häpeä työttömänä olo silloin oli. Jotain vikaa ihmisessä oli oltava, jos ei mitään töitä saa. Silloin oli ensimmäistä kertaa tilanne, jossa ihan tavallisia hyvissä töissä olevia ihmisiä irtisanottiin massoittain.

Välttämättä ei oikein kehdattu päivällä käydä kaupungilla: jos joku tuttu tai puolituttu vahingossa näkee! Kunnialliset ihmiset kun ovat päivisin töissä. Omat vanhemmat ovat aina tehneet epäsäännöllistä työaikaa, keikkoja jne ja heille tällainen ajatusmalli oli vieras. Mutta näin oli eräs sukulainen ihan tosissaan selittänyt.

Silloin vielä ajateltiin, että aikuisen tulee itse elättää itsensä ja perheensä. Sossun apuun turvautuminen oli todella suuren kynnyksen takana ja sitä hävettiin. Kunnan apuun turvauduttiin vasta aivan viimeisenä vaihtoehtona.

Joku työttömäksi jäänythän oli tehnyt pankkiryöstönkin siksi että saisi pidettyä työttömyytensä ja taloudelliset vaikeutensa salassa. Hän oli teeskennellyt vaimolleen lähtevänsä joka aamu töihin, ei ollut siis kertonut työttömyydestään kenellekään, edes puolisolleen. Teki siis pankkiryöstön että saisi pidettyä häpeällisen työttömyytensä edelleen salassa perheeltään, naapurustoltaan ja kaikilta.

Paikkakunta oli muistaakseni Laihia tai Vähäkyrö, joku pikkukunta Pohjanmaalla kuitenkin.

Minäkin muistan tuon onnettoman pankkiryöstäjän.

Muutin lamavuosina Helsinkiin, olin parikymppinen. Pääsin duunarihommiin helposti ja niihin töihin myös lopulta jäin. Ajattelen, että siinä kohtaa on käynyt hyvin, vaikka toki minusta piti tulla (tai olisi voinut tulla) keski-luokkaisempi. Olin masentunut ja korkeakoulutus jäi kesken.

Mieleen on jostain syystä jäänyt kivijalkakaupat. Ensin Elannot, sitten Markettaketju. Ja Valintataloja oli paljon. Tämä siis Helsingin kantakaupungissa. Alepat aloitteli vaatimattomina laatikkomyymälöinä kuten myös Säästäri. Nuo taisivat tulla juuri lamavuosina katukuvaan. Ruokahan oli varsin hintavaa suhteessa palkkoihin, nuorempi sukupolvi ei ehkä ihan tajua miten edullista ruoka on ollut viime vuosikymmenet. Ja valikoimat Eu:n myötä räjähtäneet. 

Olutta myytiin mm litran lasipulloissa ja yleensäkin lasipullot ruletti, ei tölkkejä ollut kuin ruotsinlaivan tax freessä. Viineissä oli kaikissa korkkikorkit ja ne tuntuivat fiineiltä. Siidereitä alkoi ilmaantua enemmän, haluttiin naisten makuun sopivia juomia lisää. Upcider oli näkyvä merkki muovipulloissa, nyt tuntuu että siidereissä on paljon ulkolaisia nimiä. No tuossa jotain. Ja ihmiset tupakoivat todella yleisesti silloin.