Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olin päälle 40 v ja mukana työelämässä, ja töitä riitti hyvin. En seurannut uutisvirtaa eikä siitä lamasta kait sitten niin paljon puhuttu.(kuin esim koronasta).

En huomannut esim kaupan hinnoissa eroa ja matkustelin autolla niinkuin ennenkin ja bensa oli halpaa.

Olin jotain vähän alle 30 v, jäin pariksi vuodeksi työttömäksi. Jotain pieniä pätkiä oli välissä, mutta ei mitään ihmeellistä. Oltiin just miehen kanssa ostettu eka oma asunto ja siinä sitten maksettiin mitä jaksettiin. Olosuhteisiin nähden pärjättiin kuitenkin yllättävän hyvin, näin kun ajattelee jälkikäteen. Siihen aikaan sai asuntolainan korot laittaa verovähennyksiksi aika avokätisesti ja se piti veroprosentin pienenä. Sitten sain vuokratyöfirmasta taas lyhyen pestin, mikä sitten poiki pitkäaikaisen vakituisen työpaikan. Siinä sitten olin melkein parikymmentä vuotta. Kävin välillä opintovapaalla ja toisessa työpaikassakin, mutta tulin takaisin, kitkuttelin siinä sitten aika monet yt:t ja viimeisistä en sitten selvinnyt. Hirvittävän nöyrryttävää niin pitkän palveluksen jälkeen ja ikääkin oli jo tullut 50+, mutta onneksi sain uuden työn nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Olin 13-14 v. vuonna 1990 ja siitä eteenpäin voi jokainen laskea, koska lama kesti vuosia. Kotona ei näkynyt millään tavalla. Käytiin kerran vuodessa etelän lomalla kuten ennenkin. Meidän perheellä ei ollut lainarahaa markkaakaan siinä vaiheessa, oma talo, oma auto, eikä työpaikat menneet vanhemmilta.

Koulussa oli iso muutos. Esim. Kouluruoka. Kun ennen oli saanut ottaa 6 lihapullaa, se väheni viiteen. Pehmeä leipä lähti kokonaan pois, vaikka aiemmin sitä oli kerran viikossa, yleensä keittoruualla. Ruokiin tungettiin porkkanaa. Ei ollut enää jauhelihakastiketta ilman porkkanaa, ei broilerikastiketta ilman porkkanaa. Porkkana oli kai halpaa. Oli siitä toinenkin hyöty, koska ruokien maut muuttuivat eivätkä oppilaat syöneet enää niin paljon, niin ruoka ei loppunut kesken. Porkkana ei muuten käy jauhelihakastikkeeseen makunsa puolesta (mainintana, jos joku haluaa säästää).

Koulussa ei saanut enää monisteita. Kirjoitettiin käsin kaikki vihkoon. Yläasteen ja lukion opettajilla oli jokin kopiointiraja, montako arkkia voi ottaa monisteita. Hitsi kun yleensä käyttivät sen kokeisiin, ne kokeet oli ikävä kyllä monisteena.

Musiikin opettaja oli pulassa. Oppilaille ei saanut antaa omia kirjoja eikä saanut kopioida nuotteja. Muistan 9. luokan musiikin opetuksesta sen, että kuunneltiin paljon musiikkia levyltä. Oli tehty iso moka ja annettu edellisen vuoden oppilaiden viedä musiikinkirja kotiin. Niitä oli palautunut koululle mitättömän pieni määrä. Jos kirjaa joskus käytettiin, piti istua aina jonkun vieressä. Ei oikein kannusta laulamaan, jos kaveri kuuntelee 10 cm päässä.

Kuvaamataidossa ei tehty muuta kuin piirroksia. Kotitaloudessa ei paljon leivottu 9. luokalla. Opetuskeittiössä harjoiteltiin siivoamista, ei ruuanlaittoa. Kotiin saattoi tulla läksy, että valmista makaronilaatikko kirjan ohjeiden mukaan. Ei kukaan viitsinyt vaivautua. Siihen aikaan ei kännyköitä ollut eikä voinut kuvata todisteita. Typerin juttu oli kun minun ikäluokka ei saanut ysin lopussa kakkukahveja. Meidän koulussa oli iät ja ajat kasiluokkalaiset tehneet kotitaloudessa täytekakut ja muissa valinnaisissa olevat toimi tarjoilijana. Yhtäkkiä ilmoitettiin, että kakkukahveja ei tule. Ensimmäistä kertaa peruskoulun olemassaolon aikana ysit jäi ilman kakkukahvejaan.

Unohdin tuosta pois opettajien lomautukset. Ne oli vuorotellen lomautettuna muistaakseni viikon kerrallaan. Yksi opettaja vahti sitten kahta luokkaa. Se jäi mieleen, kun erityisopettaja tuli pitämään liikuntatunnille pesäpalloa ja se ei osannut sääntöjä. Nauruksi meni se tunti, myös hän itse nauroi.

Lama todellakin tuhosi meidän perheen. Minä ja veljeni oltiin viides-ja kuudesluokkalaisia. Isällä oli erittäin hyväpalkkainen matkatyö, äidillä ihan ok duuni. Pari vuotta sitten ostettu uusi rivari josta yli puolet lainaa. Isältä lähti työpaikka alta, mutta ei hyväksynyt tulotason jyrkkää laskua. Rivari meni heti myyntiin, josta jäi isot velat. Muutimme vuokralle. Isä alkoi pelaamaan rahapelejä ja panttasi kotoa kaiken pantattavan, tämä kaikki tapahtui salassa. Äiti oli aina töissä, koska koitti tehdä mahdollisimman paljon ylitöitä. Ero tuli, kun äidille selvisi isän sekoilut. Isä jätti oman osuuden lainasta maksamatta joka kaatui äidin niskaan, koska oli takaajana. Äiti ei selvinnyt veloista ja hakeutui velkasaneeraukseen. Siinä kitkuteltiin äidin kanssa useampi vuosi todella pienillä tuloilla.

Vierailija kirjoitti:

Miljoonas_Vierailija1111 kirjoitti:

Itse asiassa tätä keskustelua hiukan seuranneena tulee mieleen se, että kuinka seurauskeskeisiä ihmiset ovat. He muistavat mm. 1990-luvun laman kokemukset, mutta eivät juurikaan siihen johtaneita syitä. Ja ne syyt ovat oikeasti seurauksia paljon mielenkiintoisempia tapahtumaketjuja.

1990-luvun lamaan päädyttiin tietenkin pitkien tapahtumien seurauksena. Ja ne tapahtumat saivat alkunsa toisen maailmansodan jälkeisessä rajusti jakaantuneessa Euroopassa. Suomi kuului länteen, joka kävi kuitenkin geopoliittisista syistä johtuen tiivistä idänkauppaa Neuvostoliiton kanssa. Ilman sitä kauppaa vientimme olisi ollut 30-40% pienempi kuin mitä se oli.

Tämän lisäksi toisen maailmansodan jälkeiset talouskasvuluvut olivat oikeastaan pienimmilläänkin niin suuria, että niistä nähdään nykyisin vain unta. Pieniä notkahduksia tapahtui tosin silloinkin, mutta ne saatiin aktiivisilla toimilla korjattua.

Tästä kaikesta seurasi se, että Suomesta alkoi kehittyä pohjoismainen hyvinvointivaltio kaikkine julkisine palveluineen. Palkat nousivat, hinnat nousivat ja elintaso parani vauhdilla. Mutta, samaan aikaan talous kävi niin sanotusti ylikierroksilla, eli se kuumeni velkarahan syöttämänä. Kaikki se huipentui tietenkin 1980-luvun lopun talouden kasvun huumaan, joka peitti isot ongelmat alleen.

Vuoden 1989 kasvulukema oli vielä melkein 6%, joka on nykyisin aika mahdoton saavuttaa. Mutta jo vuonna 1990 vastaava oli yli -6%, joka onnistuu nykisin jo paljon helpommin. Talous romahti siis kertaheitolla, kuten koronapandemiakin teki.'

Itse summaan asian nykyään näin:

Suomi sai aivan liikaa, ja ennen kaikkea liian nopeasti hyvää osakseen 1950-1980-luvuilla. Silloin se tuntui ok-asialta, mutta oikeasti kyseessä oli turmion tie. Kenenkään nuppi ei kestä sellaisia kasvulukuja kuten suurten ikäluokkien harhoista saamme hyvin todeta. Saman Suomelle teki myöhemmin Nokian kännykkäbisnes, jonka avulla lamasta tultiin ulos, mutta vain hetkeksi.

Tästä kaikesta seuraa jossittelua. Mitä jos, vaikka edes Puola olisi jäänyt Euroopan kahtiajaossa lännen puolelle? Ja silläkin olisi ollut hyvät kauppasuhteet vaikkapa juuri Neuvostoliittoon, eli Puolan vapauttajaan. Eli, silloin Keski-Euroopassa olisi ollut yksi suurempi länsimainen peluri enemmän kuin mitä siellä 1950-1980 luvuillla oikeasti oli.

Tämä olisi väkisinkin vähentänyt Suomeen tulevan hyvän määrää, koska se olisi mennyt jakoon enemmän. Ehkä emme olisi olleet sellaisessa nuppia sekoittavassa nousuhuumassa niin rajusti siinä tilanteessa. Ja NL:n hajoamisen vaikutus olisi näin ollen ollut myös pienempi ja taloutta vähemmän lamauttava. Voi olla, että EU olisi myös aivan eri aikaan kasattu yhteisö kuin mitä se oikeasti on ollut.

Mutta, kuten todettua, tuo viimeinen hajatelma on vain jossittelua, joka ei ole siis oikeasti toteutunut. Ja siitä olisi voinut seurata jopa uusi sota, joka olisi jo tuhonnut aivan kaiken.

Näin se varmaan on mennyt.

Eli ysäri oli karmea kankkunen.

Me tarvittaisiin edelleen idän kauppaa eli Venäjä. Mut ei. Eu päättää että ei.

🎶 Se ei käy, /quote]  Suomi noudattaa kuuliaisesti.  Puoli kansaa hyppäisi kaivoon, jos käsky EU:lta tulisi.

Olin 17v ja ihmettelin pitkään mistä lamasta kaikki puhui. Töitä oli ihan tolkuttomasti. Ainoa minkä huomasi oli viereiset toimistorakennukset tyhjeni, ilmeisesti säästöjä.

Olin 25, lähdin opiskelemaan ja valmistuin kortistoon. En saanut töitä millään. Useamman vuoden hain ja muutinkin muutamaan otteeseen, mutta ei vain töitä löytynyt.

Muistan, että elin aika pienillä tuloilla ja sossun asiakkaana pitkään.

Muutin sitten ulkomaille, kun ei täältä saanut töitä hakemallakaan.

Olen syntynyt 1983 ja ns lamasta en muista mitään. Vanhemmillani oli yritys jolla meni hyvin ja sen vuoksi lapsuuteni oli täynnä sitä mitä halusin. Melko yltäkylläistä elämää elettiin vaikkei vanhemmat mitään kroisoksia olleet. Nyt aikuisena olen keskustellut asioista vanhempieni kanssa ja he ovat kertoneet ettei lama vaikuttanut meidän elämäämme. 

Olen mennyt kouluun vuonna 1994, eli silloin olin 7-vuotias. En muista mitään 80-luvun nousukaudesta, luulin elämän aina olevan sellaista kuin se oli laman aikaan. Vasta nyt aikuisena olen lukenut enemmän lamasta ja ymmärtänyt, että 70- ja 80-lukujen lasten elämä oli ihan erilaista. 

Luulin, että koulukirjojen kierrättäminen (ne piti myös päällystää itse kotona) ja laskujen teko vihkoon oli ihan perusjuttuja. Joskus yläasteella ihmetteli sitä höveliyttä, kun kirjoja sai joskus omaksi kouluvuoden jälkeen.

Kopiot oli tosiaan aina pannassa, omia kopioita lapset eivät saaneet ottaa koskaan. Työpaikoillakin asiakirjan printtaaminen omiin tarpeisiin oli tehtävä salaa. Muistan, kun äiti olisi halunnut ottaa suurennoksen meidän päiväkotikuvista, mutta se olisi maksanut liikkeessä. Isoäiti otti työpaikkansa värikopiokoneella salaa suurennoksia ja ne sitten kehystettiin seinälle. Ovat seinällä vieläkin.

Yksi kappale Jalostajan hernekeittopurkeja riitti neljän hengen perheelle ateriaksi. 400g jauhelihasta tehtyä ruokaa (makaronilaatikko, spagettikastike) syötiin aina kaksi kertaa. En tiedä, millä jeesustaidoilla äiti sai ne riittämään. Toki me sisaruksen kanssa oltiin pieniä. 

Pelottavin ja konkreettisin muistoni lamasta oli, kun äiti usein sanoi isälle ääneen: "Rahat on loppu, milläs loppukuu eletään?" En edes pienenä tiennyt, miten kauan kuuta on vielä jäljellä, mutta visualisoin meidän tietenkin kuolevan nälkään. Kannoin myös huolta siitä, että vanhemmat pystyisivät maksamaan vuokran joka kuukausi. Pidin meitä köyhinä, vaikka meillä oli kyllä ihan mukavasti kaikkea. Rantalomilla en käynyt koko lapsuuden aikana ikinä, muutaman kerran pääsin Viron/Ruotsin-risteilylle.

Kävimme monta kertaa viikossa isovanhemmillani kylässä ja syömässä. He oliva ihan tavallisissa duunaritöissä, mutta auttoivat meitä ruokkimalla ja vaatettamalla. 

Tunsin olevani erittäin rakastettu ja onnekas lapsi. 

Meidän kerrostalossa oli aika ankea meininki paikoitellen. Omalta isältä lähti työt ja aloitti ryyppäämisen, jota kestikin about 20v. Monessa perheessä me lapset pidettiin yhtä ja huolta toinen toisistamme, syötiin ja leikittiin aina sen luona kenellä oli rauhallista. Viikonloppuisin sai lohdutella rappukäytävässä itkeviä, umpijuovuksissa olevia naapurin tätejä, joiden miehet olivat lyöneet, pettäneet, jättäneet. Itsemurhayrityksiäkin oli. Omassa perheessä ollaan kaikki yhä hengissä ja kuin ihmeen kaupalla kaikki myös selvinpäin. Oli se kova ja ahdistava kyyti. Opettavainenkin, mutta en toivoisi samaa ajanjaksoa enää tähän elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surkeinta kaikessa on, että lama-ajan säästökuureista ei koskaan palattu normaaliin. Koulut ja terveydenhuolto ym. julkispalvelut ovat toimineet yhtä surkeilla resursseilla tähän päivään saakka. Väliaikainen nousujohteinen kausi Nokioineen ei ole hyödyttänyt kuin pientä osaa yhteiskunnastamme eikä se ole sironnut kaikille.

Edelleen on 90-luvulla tulleet leipäjonot ja samat työttömien laumat. Työnvuokrausfirmat, 9€/pvä-palkkatyö ja ilmaisharjoittelut keksittiin lama-aikaan ja vieläkin ne ovat käytössä.

Samoin lukuisat epätyypilliset (ja pakolla tehtävät, kun ei vakituista ole tarjolla) työsuhteet: pakkoyrittäminen, osa-aikatyöt, nollatuntisopimukset, keikkatyöalustat.

Mielekäs työ on harvinaista herkkua.

Täyttä potaskaa julkiset menot ovat kasvaneet kansantuotteeseen nähden. https://findikaattori.fi/fi/19

 BKT on kasvanut n. 50% vuodesta 1990 Tämä yhdessä sosiaalimenojen kasvun kanssa tarkoittaa esim. sosiaalimenojen kaksinkertaistumista https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1315672

Vasemmistopopulistipoliitikot valehtelevat silmät ja suut täyteen, suomalaisten elintaso on parantunut kautta linjan. Ilman Nokiaa ja siihen liittyviä yrityksiä, asiat olisivat paljon huonommalla tolalla nyt, ei olisi yksinkertaisesti ollut varaa sosiaalimenoihin, tämän takia Suomen kv. kilpailukyvystä on pidettävä huoli.

- Mutta miksi silti on 300 000 työtöntä ja ulkomailta pitää muka tuoda lisää työntekijöitä??? Akateemisia työttömiä on 50 000, mutta siitä ei puhuta.

- Miksi ostovoima on surkea?

- Miksi julkiset palvelut on heikot? Kouluissa ei ole joka päivä terveydenhoitajaa paikalla, oppilailla ei ole terveys/hammastarkastuksia joka vuosi, välineet ja materiaalit on kuluneita, tilojen siivous on heikkoa, koulut hajoaa homeeseen, liikaa oppilaita tungetaan pieniin tiloihin samalla kun vierestä lakkautetaan kouluja?

- Miksi lääkäripalvelut on paremmat yksityisellä, kun taas julkisella pitää rukoilla että pääsee labraan edes kolesterolimittaukseen?

- Ihmiset voivat pahoin, koska köyhyys, huonot palkat ja työttömyys. Kukaan ei tee enää uusia veronmaksajia, koska ei luota tulevaisuuteen.

EU:ssa on vapaa liikkuvuus, iso osa työttömistä eivät halua tehdä töitä, lisäksi on kohtaavuus ongelmat, ihmiset eivät muuttaa työpaikkojen perässä, ennen oli pakko koska sosiaaliturva oli paljon pienempi.

Akateemisten määrä on noussut selvästi suhteessa väestöön, valitettavasti monet valitsevat alan, josta jo tietävät että työpaikkaa on vaikea saada.

Suomalaisen keskiluokan ostovoima on surkea, jos sitä vertaa esim. USA:n, mutta EU:n sisällä se oli keskivahvaa ennen 2008 kriisiä, Suomen kustannustaso oli noussut liian korkeaksi ja kriisin alkaessa kv. yritykset leikasivat sieltä missä oli kallein ts. Suomesta. Ei ollut enää markkaa mitä kelluttaa, olisi pitänyt tehdä sisäinen devalvaatio, mutta Suomen Ay-liike on erittäin vahva ja agressiivinen, tuloksena oli taas paljon työttömiä, sosiaalimenojen kasvu ja kansantuotteen lasku.

https://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-03-11_004.html?s=0

Asiat olivat kuitenkin ennen huonommin, luokkakoot ovat pysyneet keskimäärin samalaisina 80-luvulta asti. Muuttoliike vaikuttaa asiaan, sekä muuttotappio ja muuttovoittokunnissa kunnissa.

Yksityiset palvelut ovat aina olleet paremmat, raha motivoi. Terveydenhuolto on kallistunut huimasti, väki ikääntyy, nyt voidaan hoitaa myös julkisella puolella sairauksia, joissa ennen leviteltiin vain käsiä, tämä maksaa. Julkisen terveydenhuollon suhteelliset kustannukset ovat tuplaantuneet.

Elitaso on joka tapauksessa kasvanut ja paljon, ihmiset eivät tee länsimaissa lapsia ihan muista syistä, kuin rahan puutteen vuoksi. Köyhissä maissa syntyvyys sen sijaan nousee edelleen köyhissä maissa.

Tieto liikkuu enemmän ja yhä useampi varaton ympäri maailmaa tietää, että maailmassa on muutama maa, jonne pääsee loppuelämän elintasoon.

Vierailija kirjoitti:

Olin ostamassa ekaa asuntoa. Yhtäkkiä asuntojen hinnat puolittui ja asuntoja sai naurettavan halvalla. Olin säästänyt asp-tilin mutten tarvinnut paljonkaan lainaa, kun asunnon sai niin halvalla. Asuntoja melkein kaettiin ilmaiseksi, kun vastikkeiden takia moni halusi vaan eroon.

Jotain 10 vuotta ennen asuntojen hintojen romahdusta muistan kun huvikseen käytiin katsomassa keskustan asuntoja jotka maksoi ihan älyttömästi. niinkuin nyt. Silloin ei saanut edes niin helposti lainaa kuin nyt. Laina-ajat oli 10-15 vuotta ja korot 10%. Nythän moni sopii vanhankin lainan 35 vuodeksi ja korot prosentin luokkaa.

Työt oli kortilla ja lama todella tuntui. Nyt töitä ei saa ollenkaan jos jää työttömäksi, silloin sai jotain. Oli masentavaa aikaa.

Meillä myös ensiasunnon ostajina oli kulta-aika. Varovaisesti oltiin se suurimman kuplan aika asuttu vuokralla, ja säästetty, ajatuksena oli hankkia kaksio jostain Pohjois-Haagan, Lauttasaaren tai Pitäjänmäen suunnalta, eli ei ihan huonoimmista lähiöistä. Mutta sitten hinnat laskivat, alettiin katsella rivitalokaksioita, sitten rivitalokolmioita, sitten alkoikin kiinnostaa paritalot. Kun hinnat olivat laskeneet, sen jälkeen 1994 laskivat vielä korotkin. 1995 alkuvuodesta ostettiin lopulta ok-talo Espoosta. 

Eräs tuttuni oli silloin hieman paremmasta perheestä. Silloin heillä meni "varmojen" valuuttalainojen ja delvalvaation takia ihan kaikki. Firma, kesähuvilat, hienot autot ja autokuskit ja muu palvelusväki, uima-altaat, ravihevoset, purjeveneet Välimerellä jne. Ei jäänyt muuta kuin helvetisti velkaa loppuiäksi, vaikka kaikki myytiin, mutta pilkkahintaan kaikki meni. Tervetuloa tavisten pariin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surkeinta kaikessa on, että lama-ajan säästökuureista ei koskaan palattu normaaliin. Koulut ja terveydenhuolto ym. julkispalvelut ovat toimineet yhtä surkeilla resursseilla tähän päivään saakka. Väliaikainen nousujohteinen kausi Nokioineen ei ole hyödyttänyt kuin pientä osaa yhteiskunnastamme eikä se ole sironnut kaikille.

Edelleen on 90-luvulla tulleet leipäjonot ja samat työttömien laumat. Työnvuokrausfirmat, 9€/pvä-palkkatyö ja ilmaisharjoittelut keksittiin lama-aikaan ja vieläkin ne ovat käytössä.

Samoin lukuisat epätyypilliset (ja pakolla tehtävät, kun ei vakituista ole tarjolla) työsuhteet: pakkoyrittäminen, osa-aikatyöt, nollatuntisopimukset, keikkatyöalustat.

Mielekäs työ on harvinaista herkkua.

Hyvin sait puettua sanoiksi minunkin ajatukseni. Tämä on niitä rankimpia laman jälkimaininkeja, joista ei ilmeisesti koskaan päästä tai edes kunnolla yritetä päästä eroon. Usein leikataan juuri heikoimmassa asemassa olevilta lapsilta, ja sitten ihmetellään, miksei niistä kasva "kunnon työihmisiä". Ennaltaehkäisevä puuttuminen ja tuki ilmeisesti sitten maksaa liikaa.

Lama avasi riistovallalle voiton ja myös tulevan sukupuuttomme.

Miljoonas_Vierailija1111 kirjoitti:

Itse asiassa tätä keskustelua hiukan seuranneena tulee mieleen se, että kuinka seurauskeskeisiä ihmiset ovat. He muistavat mm. 1990-luvun laman kokemukset, mutta eivät juurikaan siihen johtaneita syitä. Ja ne syyt ovat oikeasti seurauksia paljon mielenkiintoisempia tapahtumaketjuja.

1990-luvun lamaan päädyttiin tietenkin pitkien tapahtumien seurauksena. Ja ne tapahtumat saivat alkunsa toisen maailmansodan jälkeisessä rajusti jakaantuneessa Euroopassa. Suomi kuului länteen, joka kävi kuitenkin geopoliittisista syistä johtuen tiivistä idänkauppaa Neuvostoliiton kanssa. Ilman sitä kauppaa vientimme olisi ollut 30-40% pienempi kuin mitä se oli.

Tämän lisäksi toisen maailmansodan jälkeiset talouskasvuluvut olivat oikeastaan pienimmilläänkin niin suuria, että niistä nähdään nykyisin vain unta. Pieniä notkahduksia tapahtui tosin silloinkin, mutta ne saatiin aktiivisilla toimilla korjattua.

Tästä kaikesta seurasi se, että Suomesta alkoi kehittyä pohjoismainen hyvinvointivaltio kaikkine julkisine palveluineen. Palkat nousivat, hinnat nousivat ja elintaso parani vauhdilla. Mutta, samaan aikaan talous kävi niin sanotusti ylikierroksilla, eli se kuumeni velkarahan syöttämänä. Kaikki se huipentui tietenkin 1980-luvun lopun talouden kasvun huumaan, joka peitti isot ongelmat alleen.

Vuoden 1989 kasvulukema oli vielä melkein 6%, joka on nykyisin aika mahdoton saavuttaa. Mutta jo vuonna 1990 vastaava oli yli -6%, joka onnistuu nykisin jo paljon helpommin. Talous romahti siis kertaheitolla, kuten koronapandemiakin teki.'

Itse summaan asian nykyään näin:

Suomi sai aivan liikaa, ja ennen kaikkea liian nopeasti hyvää osakseen 1950-1980-luvuilla. Silloin se tuntui ok-asialta, mutta oikeasti kyseessä oli turmion tie. Kenenkään nuppi ei kestä sellaisia kasvulukuja kuten suurten ikäluokkien harhoista saamme hyvin todeta. Saman Suomelle teki myöhemmin Nokian kännykkäbisnes, jonka avulla lamasta tultiin ulos, mutta vain hetkeksi.

Tästä kaikesta seuraa jossittelua. Mitä jos, vaikka edes Puola olisi jäänyt Euroopan kahtiajaossa lännen puolelle? Ja silläkin olisi ollut hyvät kauppasuhteet vaikkapa juuri Neuvostoliittoon, eli Puolan vapauttajaan. Eli, silloin Keski-Euroopassa olisi ollut yksi suurempi länsimainen peluri enemmän kuin mitä siellä 1950-1980 luvuillla oikeasti oli.

Tämä olisi väkisinkin vähentänyt Suomeen tulevan hyvän määrää, koska se olisi mennyt jakoon enemmän. Ehkä emme olisi olleet sellaisessa nuppia sekoittavassa nousuhuumassa niin rajusti siinä tilanteessa. Ja NL:n hajoamisen vaikutus olisi näin ollen ollut myös pienempi ja taloutta vähemmän lamauttava. Voi olla, että EU olisi myös aivan eri aikaan kasattu yhteisö kuin mitä se oikeasti on ollut.

Mutta, kuten todettua, tuo viimeinen hajatelma on vain jossittelua, joka ei ole siis oikeasti toteutunut. Ja siitä olisi voinut seurata jopa uusi sota, joka olisi jo tuhonnut aivan kaiken.

Esimerkki Nokiasta pitää varsin hyvin paikkansa, asia on nimittäin niin, että samalla kun Nokiasta oltiin tekemässä tuloksentekokonetta, sen hintana oli myös kaikenlaisen kehittämisen, testaamisen, kokeilemisen kulttuurin alasajo, eli kaiken sen alasajaminen, mikä oli alun alkaenkin mahdollistanut Nokialle jotakin uutta millä vallata markkinaa.   Kun Steve Jobs toi ensimmäiset Iphonet markkinoille, se oli jos nyt ei viimeinen naula, niin jo osa niistä nauloista Nokian puhelinbisneksen arkkuun, jotka piti huolen siitä että se markkina menee muihin taskuihin.

Toinen mielestäni täysin selkeä ongelma Suomessa on se, että kun jotakin menestystarinaa jostakin saadaankin aikaan, käynnistyy välittömästi kaiken sen menestymisen alasajo yksinkertaisesti siten, että nostetaan kotimaan kustannuksia ripeästi ylöspäin.   Vielä lisää pysyvää vahinkoa tuo tässä asiassa se, että nuo menestymiset eivät useinkaan tuo pysyvää tulotasoa, mutta niitä käytetään kuitenkin perusteluna sille, että nostetaan kustannustasoa pysyvästi ylöspäin.   Kustannustasoa, eli mm. kaikki asumiseen, elämiseen, toimimiseen yrittämiseen ymv. liittyvät kustannukset, niitä ovat varsinkin asumisen hinta joka vaikuttaa jokseenkin kaikkiin Suomessa asuviin, ja etenkin heidän kykyynsä käyttää sitä samaa rahaa esim. saadakseen aikaan jotakin tulonlähdettä jostakin.   

Kun vaikkapa työkaluihin varatut rahat aletaan käyttämään kädestä suuhun asumisen ja ruoan hintaan, silloin on jo asiat menossa pahaan suuntaan, tokihan ei ole vaikeaa ymmärtää sitäkin, että jotkin väestöryhmät hyötyy mukavasti tilanteesta, jolloin heillä ei ole mitään kiirettä vaihtaa suuntaa.

Suomen toimintatavat ja politiikat lännen ja idän välissä olevana maana ovat mielestäni olleet varsin hyvin onnistuneita, myös jo pidempiaikainen siirtymä läntiseksi maaksi saa vain lisää vahvistusta Nato-jäsenhakemuksen myötä.

Suomelle - ja muillekin läntisille maille - on kuitenkin syntymässä ongelma - ja luultavasti syntynytkin jo - siitä että mm. velkaantumisen kautta on rakenneltu sellaisia velkavipuja, joita ei esim. kilpailulle alttiit alat välttämättä kykene enää hoitamaan, tämäkin siis liittyy siihen että nostellaan innokkaasti kaikkia rajojen sisäisiä hintoja ja kustannuksia, mutta vastuiden kantaminen mm. kotimaisen työvoiman kysynnästä ja investoinneista ei tunnu ketään kiinnostavan.   Kauppataseen vajausta viennissä paikkaillaan velanotolla ja toiveajattelulla siitä että hintatasoa nostamalla ongelmat korjattaisiin, mutta eihän asioita voida niin hoitaa koska kustannustason nostaminen tuhoaa järjestelmällisesti myös mahdollisuudet saada markkinaosuutta maailmalla.

Kaikki nämä asiat ovat kuitenkin melkoisen laajaa ymmärrystä vaativa asia etenkin valtion kannalta. Yritystoimijoiden ajatuksissa ei ole mitään epäselvää, ne tavoittelevat voittoa kaikin keinoin, mutta valtion kannalta sellainen voitontavoittelu ei ole kestävää jossa voitto maksatetaan kansan taskuista, esim. kasvattamalla järjestelmällisesti massatyöttömyyttä ja rakentelemalla sen oheen lisäksi kaikenlaisia painostamistoimia jotta kansan työstä ei tarvitsisi maksaa saati sitten edes sopia tai neuvotellakaan.   Jos valtio ei hoida asioita kansan etujen hyväksi, lopputulos voi vuosien kuluttua olla lopulta se että koko valtiotakaan ei enää ole kun riidat kasvaa niin isoiksi.

Tietynlainen yksisilmäisyys tuntuu olevan vallalla aina vuosikausia, kun ei välttämättä aina osata ajatella, että esim. hinnan ja volyymin välillä on keskinäinen yhteys, ja se vaikuttaa lähestulkoon kaikkialla.  Voitot on aina jostakin pois, eikä moni ehkä ymmärrä sitä että yhden osapuolen voiton hinta voi olla lukuisien muiden työttömyys.

Muistan ennen lamaa kun oli paljon yrityksiä, pienilläkin paikkakunnilla oli leipomoita ja muita. Laman aikana kaikki katosi, eikä mikään palannut ennalleen. Uutiset oli lähinnä jonkun tehtaan loppumista. Eräs sukulainen menetti hienon omakotitalon järven rannalla kun oli taannut naapurin lainan. Ei sinänsä omaan elämään vaikuttanut mutta tietynlainen elämän vilkkaus ja onnellisuus katosi.

-Kapanteri.- kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miljoonas_Vierailija1111 kirjoitti:

Itse asiassa tätä keskustelua hiukan seuranneena tulee mieleen se, että kuinka seurauskeskeisiä ihmiset ovat. He muistavat mm. 1990-luvun laman kokemukset, mutta eivät juurikaan siihen johtaneita syitä. Ja ne syyt ovat oikeasti seurauksia paljon mielenkiintoisempia tapahtumaketjuja.

1990-luvun lamaan päädyttiin tietenkin pitkien tapahtumien seurauksena. Ja ne tapahtumat saivat alkunsa toisen maailmansodan jälkeisessä rajusti jakaantuneessa Euroopassa. Suomi kuului länteen, joka kävi kuitenkin geopoliittisista syistä johtuen tiivistä idänkauppaa Neuvostoliiton kanssa. Ilman sitä kauppaa vientimme olisi ollut 30-40% pienempi kuin mitä se oli.

Tämän lisäksi toisen maailmansodan jälkeiset talouskasvuluvut olivat oikeastaan pienimmilläänkin niin suuria, että niistä nähdään nykyisin vain unta. Pieniä notkahduksia tapahtui tosin silloinkin, mutta ne saatiin aktiivisilla toimilla korjattua.

Tästä kaikesta seurasi se, että Suomesta alkoi kehittyä pohjoismainen hyvinvointivaltio kaikkine julkisine palveluineen. Palkat nousivat, hinnat nousivat ja elintaso parani vauhdilla. Mutta, samaan aikaan talous kävi niin sanotusti ylikierroksilla, eli se kuumeni velkarahan syöttämänä. Kaikki se huipentui tietenkin 1980-luvun lopun talouden kasvun huumaan, joka peitti isot ongelmat alleen.

Vuoden 1989 kasvulukema oli vielä melkein 6%, joka on nykyisin aika mahdoton saavuttaa. Mutta jo vuonna 1990 vastaava oli yli -6%, joka onnistuu nykisin jo paljon helpommin. Talous romahti siis kertaheitolla, kuten koronapandemiakin teki.'

Itse summaan asian nykyään näin:

Suomi sai aivan liikaa, ja ennen kaikkea liian nopeasti hyvää osakseen 1950-1980-luvuilla. Silloin se tuntui ok-asialta, mutta oikeasti kyseessä oli turmion tie. Kenenkään nuppi ei kestä sellaisia kasvulukuja kuten suurten ikäluokkien harhoista saamme hyvin todeta. Saman Suomelle teki myöhemmin Nokian kännykkäbisnes, jonka avulla lamasta tultiin ulos, mutta vain hetkeksi.

Tästä kaikesta seuraa jossittelua. Mitä jos, vaikka edes Puola olisi jäänyt Euroopan kahtiajaossa lännen puolelle? Ja silläkin olisi ollut hyvät kauppasuhteet vaikkapa juuri Neuvostoliittoon, eli Puolan vapauttajaan. Eli, silloin Keski-Euroopassa olisi ollut yksi suurempi länsimainen peluri enemmän kuin mitä siellä 1950-1980 luvuillla oikeasti oli.

Tämä olisi väkisinkin vähentänyt Suomeen tulevan hyvän määrää, koska se olisi mennyt jakoon enemmän. Ehkä emme olisi olleet sellaisessa nuppia sekoittavassa nousuhuumassa niin rajusti siinä tilanteessa. Ja NL:n hajoamisen vaikutus olisi näin ollen ollut myös pienempi ja taloutta vähemmän lamauttava. Voi olla, että EU olisi myös aivan eri aikaan kasattu yhteisö kuin mitä se oikeasti on ollut.

Mutta, kuten todettua, tuo viimeinen hajatelma on vain jossittelua, joka ei ole siis oikeasti toteutunut. Ja siitä olisi voinut seurata jopa uusi sota, joka olisi jo tuhonnut aivan kaiken.

Näin se varmaan on mennyt.

Eli ysäri oli karmea kankkunen.

Me tarvittaisiin edelleen idän kauppaa eli Venäjä. Mut ei. Eu päättää että ei.

🎶 Se ei käy, /quote]  Suomi noudattaa kuuliaisesti.  Puoli kansaa hyppäisi kaivoon, jos käsky EU:lta tulisi.

No en mä ainakaan tuosta suuresta noususta koe saaneeni juuri mitään. 1980-luvulla olin opiskelija, ja elin opintolainalla. No, jos sen laskee hyvinvoinnin tulokseksi, että oli maksuton yliopisto ja opintotuki, niin toki, juu. Mutta käytettävissä olevaa rahaa ei kuitenkaan ollut paljon.

Kyllä me silloin parikymppiset nuoret ymmärrettiin tuo idänkaupan romahtamisen vaikutus, mutta eihän se sodanjälkeisen Suomen NL:on kauppa mitenkään meidän aikaansaannos ollut, eikä sen loppuminen myöskään ollut meidän vika. Ei niin suuri riippuvuus yhdestä kauppakumppanista ole hyvä asia. 

Menin töihin opintojen loppuvaiheessa 1989 ja valmistuin 1992. Onneksi oli työkokemusta jo hankittuna, se auttoi alkuun työuralla. Pian asuntojen hinnatkin alkoivat kohtuullistua. Niillä oli vaikeampaa, jotka olivat keskittyneet opiskeluun ja ajatelleet mennä töihin vasta sitten kun saavat ensin paperit, tuttavapiirissä oli niitäkin, joilla ensimmäisen työpaikan saaminen kesti monta vuotta. 

Se lama alkoi tietääkseni vuonna 1990, jolloin minä täytin 9 vuotta. Muistan selvästi, kuinka vanhemmilla oli rahahuolia vaikka siitä ei meille lapsille puhuttu. Lapsuusperheeni oli suurperhe eli meitä lapsia oli useampi ja rahaa oli varmasti todella tiukkaa ja vaikka niistä ei lapsille puhuttu, niin silti minä vaistosin ja ymmärsin sen, että rahasta oli puutetta varsinkin kun äiti menetti työpaikkansa mikä hänellä siis oli, vaikka meitä lapsia olikin useampi. Senkin kyllä huomasin, että se oli äidille todella kova paikka ja hän jopa itki sen takia, vaikka yritti salata sen. Vaatteita hankittiin mahdollisimman halvalla esim. kirpputoreilta ja nuoremmat sisarukset saivat vanhempien sisarusten vanhoja vaatteita. Ruokaa hankittiin mahdollisimman halvalla ja esim. metsästä kerättiin sieniä ja marjoja, pihalla oli marjapensaita ja kasvimaa sekä omenapuita, mistä saatiin ruokaa, kesällä käytiin joskus kalassa ja joskus äiti myös leipoi itse esim. leipää. Niin oli ollut jo ennen lamaa, mutta varsinkin laman aikana. Kaupasta hankittiin mahdollisimman halpoja ruokia, niin että vatsat saatiin täyteen ja kaikki kuitenkin saivat tarpeeksi ravintoa mahdollisimman halvalla. Ruoka oli siis selvästi yksinkertaisempaa kuin mitä se oli ollut vaikka 1980-luvun lopulla eikä esim. karkkeja, limsaa tai muita herkkuja ollut niin usein kuin ennen. Limsojen sijaan oli esim. kotona tehtyjä mehuja ja karkin sijaan saatettiin saada vaikka kotona tehtyjä keksejä. Vähän noloa se oli, että ei ollut niin hienoja vaatteita tai vaikka kalliita tavaroita kuin kaverien perheissä, joissa oli vain 1-3 lasta. Meitä kun oli lapsuusperheessäni yhteensä 9 meitä sisaruksia.

Olin silloin 15. Meille se ei vaikuttanut mitenkään, muuten kuin perheen varallisuuden kasvuna. Vanhemmat ostivat silloin asuntoja, pieniä yrityksiä ja muuta omaisuutta. Silloin sai halvalla, kun toiset myivät rahapulassa tai menivät konkurssiin.

Samaa ajattelin nyt itse toteuttaa, odotan vain että inflaatio kiihtyy, niin sitten saa taas kaikkea halvalla.

Oli 19v kun valmistuin kauppaoppilaitoksesta kortistoon vuonna 1992 

Kaksi vuotta aikaisemmin atk-linjalta valmistuneet oli vielä revitty käsistä töihin, kun meidän vuosikurssilaisemme eivät saaneet enää edes työharjoittelupaikkoja vaan harjoittelu kuitattiin kirjallisella tehtävällä.

Oltuani jonkin aikaa työttömänä, onnistuin saamaan paikan siivojana Nokian pääkonttorilla. Siivosin mm. osastolla, jolla samalta linjalta aikaisempina vuosina valmistuneita koulukavereita työskenteli it-asiantuntijoina. Siivouspestin jälkeen työskentelin mm. varastomiehenä ja pakkaajana. Näiden "menetettyjen" työvuosien vuoksi minulla meni yli 10 vuotta, ennenkuin saavutin suoraan koulutusta vastaaviin työtehtäviin päässeet entiset koulukaverit.

Tämän kokemuksen vuoksi olen peloissani omien lasteni vuoksi, joiden työharjoittelut ammatillisessa oppilaitoksessa peruttiin viime vuosina koronan vuoksi. Harjoittelusta saatavilla ollutta työkokemusta, kontakteja ja merkintöjä cv:ssä ei voi mitenkään korvata tehtyillä lisätehtävillä.