Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olin onnekas yli kolmekymppinen kahden lapsemme äiti ja pääsin työpaikkaan, jossa jouduin työni puitteissa näkemään ns. taloudelliseen hätään joutuneita velkataakan alle kaadettuja ihmisparkoja laman seurauksena ja muidenkin syiden takia.

Tosiaankin monilla oli surkeat tilanteet niihin aikoihin.

Olin ulosottotoimistossa virkailijana.

Näinpähän koko kirjon siitä ihmisporukasta, joilla oli elämänhallintansa kadonnut jo muutenkin ennen talouslamankin vaikutusta.

Toisten velkojen takaajatkin uivat todellakin syvällä silloin.

Tulin Nokialle 1990 ja NMT breikkasi noihin aikoihin ja firma oli jättimäisen kasvun alkumetreillä. Mistään lamasta ei ole muuta muistikuvaa kuin Ahon ja Viinanen jorinat TV:ssä.

Olin noin 8-9v. Muuta muutosta en muista, kuin että kyläkoulun tarvikekaappi laitettiin lukkoon, aiemmin sieltä sai hakea rajattomasti kyniä ja kumeja. Ei enää sitten.

Kyläkoulukin lakkautettiin vuotta myöhemmin, ehkä liittyi siihen, mutta en sitä laman syyksi silloin ajatellut. Oli vaan niin vähän lapsia kylällä.

Omissa vanhemmissa tai kotona en huomannut mitään. Maanviljelijöitä/lypsykarjatilallisia olivat. Jos vaikutti, eivät kyllä tuoneet sitä yhtään esiin arkeen tai lapsille.

Olin köyhä lapsi ja köyhä nuori. Aikuisena ja pienten lasten ja koululaisten vanhempana on pitänyt elää nuukasti ja säästää kaikessa, missä voi. Tulevaisuudessa minusta tulee köyhä eläkeläinen, Sponsored by KELA.

Köyhä ja nuuka kirjoitti:

Olin 1990-luvun laman aikana vähän yli parikymppinen pienten lasten äiti. Köyhyys ja nuukuus hallitsivat rahankäyttöä. Hoidin lapset kotona 1990-luvulla ja sen jälkeenkin. Kotiäitinä sain Kelan kotihoidontukea ja elimme miehen pienellä palkalla. Kaikesta piti säästää. Olimme asuntosäästäjiä ja hankimme ASP-lainalla omistusasunnon.

Hankimme omistusasunnon, maksoimme asuntolainaa ja aina on pitänyt elää nuukasti. Köyhyys ja nuukuus ovat hallinneet rahankäyttöä. Emme ole saaneet koskaan penniäkään ja senttiäkään esimerkiksi asumistukea tai toimeeentulotukea.

Köyhyys on kulkenut mukana lapsesta asti. 1970-luvulla köyhien perheiden lapset hakivat opettajalta kunnan avustuslappuja koko luokan edessä. Köyhiä lapsia kiusattiin, kyykytettiin ja nöyryytettiin. Kunnan 50 markan avustuksella köyhän perheen lapsi sai ostaa vaatteita ja kenkiä.

Edelleenkään en pysty suhtautumaan rahaan huolettomasti ja normaalisti. Pelkään köyhyyttä, vanhenemista, vanhuutta, sairauksia ja raihnaistumista. Tulen saamaan eläkeiässä olemattoman pienen työeläkkeen ja Kelan takuueläkkeen.

Olin 30 ja 40 väliltä iältäni 90-luvulla. Olin omien lasteni kanssa äitiysvapaalla ja osittain lasten kotihoidontuella kotona hoitaen itse lapsiamme. Välillä olin kursseilla ja välillä töissä. Puolisollani oli alansa töitä koko 90-luvun, mutta uransa pisin muutaman kuukauden kestänyt lomautusjakso työpaikastaan. Laman vaikutus tietysti vaikutti oman ammattini puolesta, koska työpaikat, missä olin ollut ennen talouslamaa katosivat kartalta ja muutoinkin alan työllistettävyys heikkeni tietotekniikan kehittyessä poistaen työntekijöiden tarvittavuutta kaikilla muillakin aloilla, jossa olin ollut töissä ennen lasteni synnyttämistä jne. Mutta muutoin 90-luku lamoineen ei oman perheeni kohdalla vaikutukseltaan ollut ongelmia aiheuttava. Pärjättiin ihan hyvin. Ostimme jopa ensiasunnon, ja huokealla hinnalla saimme hyvän kodin.

Olin töissä yrityksessä, joka oli sijoittanut varansa hyvin. Johtaja lupasi koko joukolle, että ketään ei irtisanota. Hän piti lupauksensa. Siitä olen ikuisesti kiitollinen. Pienistäkin onnistumisista ja kaupoista iloittiin.

Olin ala-asteen viimeisillä luokilla/siirtymässä yläasteelle kun lama iski konkreettisesti. Mutsilta meni alta ensin työ, sitten parisuhde ja velkainen omistusasunto. Viina alkoi maistua entistä enemmän ja me lapset jäätiin käytännössä lähes heittelle. Muutimme vuokralle alueelle jolla asui juoppoja,nistejä ja sitä rataa. Etsiskelin äitiä ja 7 vuotta itseäni nuorempaa veljeä paikallisista kuppiloista harvasen päivä. Mistä lie tullut elämänhallinnan ongelmia ja oireilua minulle nuorena, se on täysi mysteeri :/ Sukulaisetkaan eivät jostain syystä käsitä, miksi äidin kuolema viinaan oli minulle ainoastaan helpotus- minä olin vain hankala..joten jokainen lähiomainen voi puolestani haistaa pitkän v..n. Teiltä ei mennyt laman myötä koko elämä sekaisin.

Muistan, että kirjoja alettiin kierrättämään koulussa, kun olin viidennellä luokalla -90. Alettiin lajittelemaan myös roskia. En tiedä liittyikö se suoraan lamaan. Koulussa opettaja kertoi, että useiden oppilaiden vähintään toinen vanhempi oli jäänyt työttömäksi. Ei päästy luokkaretkelle Tukholman laivalle tms, minne perinteisesti vanhemmat sisareni olivat päässeet. Ei päästy myös minnekään leirikouluihin tms. En saanut mitään oikomishoitoa ristiin menneisiin alahampaisiini, enkä syväpurentaan. 

Minun omaan perheeseen tilanne ei suoraan vaikuttanut, kun oltiin aina oltu köyhiä ja äiti 'kotiäiti', mutta nyt tuli lisää köyhiä ja se alkoi olla ihan ok. Almujen jako väheni. Ei saatu enää esim. perinteistä joulupakettia seurakunnalta. Taloyhtiön yhteisiä retkiä tai muita tapahtumia ei enää järjestetty. Sellainen 80-luvun yhteisöllisyys jotenkin hävisi. Naapureista tuli aina vaan juopompia. Useampi naapuri näytti jääneen pitkäaikaistyöttömäksi. 

Kotioloissa lama ei vakuttanut. Olin 90-luvun alussa ylä-asteella. Molemmat vanhemmat olivat töissä, kumpikaan ei jäänyt työttömäksi. Koulussa kirjat kierrätettiin.

Monen luokkakaverin tilanne huononi merkittävästi vanhempien työttömyyden myötä. Monella alkoi näkyä rikinäisiä ja liian pieniä vaatteita. Useamman koulumatka piteni kun muuttivat halvempaan asuntoon lähiöön.

Vierailija kirjoitti:

Pankit pelastettiin, mutta yrittäjien sekä lainojen takaajina olevien alta vedettiin matto pois. Eikä autettu, ei niin millään, ei pitkään pitkään aikaan. Löysässä velkahirressä moni riippui vuosikymmeniä.

Siinä lainantakajaan velkahirressä on tänäpäivänäkin viitisenkymmentätuhatta ihmistä. Eli takaajana maksavat toisen velkoja.

Nyt asuntolainan korot ovat olleen matalalla jo vuosikymmenen.. ylikin. Mutta jos ne nyt jostain syystä nousisivät viiteen, saati kymmeneen prosenttiin, tapahtuisi Suomessa samanlainen omaisuuden uusjako köyhiltä rikkaille kuin 90-luvun lamassa. Täytyy muistaa, että ennen asuntolainan korot sai vähentää verotuksessa täysin, nyt sekin on pikkuhiljaa mennyttä elämää. Miltä siis tuntuisi maksaa 5% korolla 200000 asuntolainasta 10000e/v pelkkää reaalikorkoa? Tai 10% korolla 100000e:n lainasta sama 10000e? Tuohon tietysti lyhennykset päälle. Aika monessa taloudessa lainojen lyheneminen venyisi vuosikymmenillä.

Tuohon tilanteeseen kyllä päästään nopeasti, kun uskotaan persujen vaatimuksia ja erotaan EU:sta. Brittejä seuraamalla nähdään jo, kuinka talous on vajonnut sekasortoon. Niin, että siitä vaan äänestämään niitä, jotka haluavat suomalaisillekin henkilökohtaiset konkussit ja omaisuuden uusjakoon kuten -90 luvulla kävi.

Synnyin vuonna 1990. En usko että lama vaikutti elämääni mitenkään 

ostin silloin 3 vuokra läävää HALVALLA ne olen jo myynyt ostanut myynyt ja vuokrannut. nyt on kaksi läävää myynnissä. pian pitää niistä päästä eroon. itse lopetin vieraan työt 52vuotiaana. nyt sama alkaa panostan pojan toimintaan korot nousee ja tyhmien perseet aukee. itse muutan unkariin.  

18-27v olin.

Ei minuun lama vaikuttanut, vaan psyykkiset ongelmat ja päihteet.

Olin murrosiässä kun lama iski. Molemmat vanhemmat joutui työttömäksi, olimme kahden asunnon loukussa. Aikaa leimasi näköalattomuus, ankeus, rahan puute ja häpeä. En saanut kotoa juuri rahaa, en kehdannut sitä edes pyytää.

Lama-aika näkyy minussa edelleen yli 40-vuotiaana häpeänä menneisyydestä. Myös siten, että kun luotolla ostan netistä ja maksan samantien tililtä takaisin. Olen säästänyt ja sijoittanut. Raha edustaa minulle turvaa.

20-30 vuotias, aina töissä pitkää päivää.

Olin n 10-vuotias. En muista mitään oikeastaan. Vanhemmilla oli töitä ja ei meidän arjessa näkynyt mitenkään. Kouluun tuotiin omat käsipyyhkeet, ei ollut enää paperisia. Se taitaa olla ainoa muisto. Ei näkynyt myöskään mun kavereiden perheissä mitenkään näkyvästi ainakaan.. Joten siltä osin olen säästynyt laman vaikutuksilta.

Olin yläasteella ja muistan, kun luokkakaverin isän piti hakea työpaikkaansa uudelleen. Se jäi mieleeni, koska ihmettelin sitä suuresti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pankit pelastettiin, mutta yrittäjien sekä lainojen takaajina olevien alta vedettiin matto pois. Eikä autettu, ei niin millään, ei pitkään pitkään aikaan. Löysässä velkahirressä moni riippui vuosikymmeniä.

Siinä lainantakajaan velkahirressä on tänäpäivänäkin viitisenkymmentätuhatta ihmistä. Eli takaajana maksavat toisen velkoja.

Niin raa'alta kuin se kuulostaakin, niin tätähän takaaminen tarkoittaa. Mitä ihmiset odottaa, että takaaminen sitten on, ellei käytännössä toisten velkojen maksamista?!?