Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olin 5v ja lama kyllä koetteli vaikka vanhemmat hoiti asian sen verran hyvin, ettei lama juurikaan vaikuttanut lasten arkeen. Mutta kyllä se sen verran tiukka rumba oli, että omassa elämässä arvostaa varmuutta ja riskinottohalu (esim. yrittäjänä) on olematon. 

Pankinjohtajat välttelivät tittelinsä mainitsemista. Entiset pankinjohtajat olivat lähinnä virkaheittoja, eikä sitäkään kehdannut ääneen sanoa. Kaikenkaikkiaan ennen arvostettu titteli muuttui kirosanaksi.

Entisiä pankinjohtajia alkoi näkymään mm. asunnonvälittäjinä. Itse lopetin kaupanteon välittömästi, jos tiesin välittäjän olevan entinen pankinjohtaja.

Olin 19. En saanut opiskelupaikkaa lukion jälkeen. Kortistoon päädyin. Asuin poikakaverin kanssa. Hän meni armeijaan. Asuin käytännössä yksin. Hän kävi aukin ja oli muistaakseni 18 kk intissä.

Muistan sen että isällä riitti töitä ja saatiin siksi ostettua uusi omakotitalo.

Asianajajan tytär -87

Minä jouduin takaamani (puolison) velan maksajaksi, ilman vanhempieni apua en tiedä, miten olisin selvinnyt.

Kahdelle lapselle näyttelin, että kaikki on hyvin.

Parhaiten muistan sen, kun jaoin ruoan valmiiksi lautasille lasten katsoessa. Näin varmistin, ettei kumpikaan pyydä lisää, kun näkivät, että ruokaa ei ole enempää.

Puoliso makasi viikkokausia sairaalassa odottaen diagnoosia. Ei pystynyt kävelemään.

Vieläkin puistatuttaa, vaikka aikaa on jo kulunut….

Olin reilu kolmekymppinen. Lama ei näkynyt meidän elämässä mutta jälkeenpäin ajateltuna se että lasten kavereita oli usein meillä syömässä, nälissään. Semmonen muisto.

Itse olin kotiäiti.

Olin pienten lasten kanssa kotona, mutta tein sijaisuuksia ja säännöllisesti tuntitöitä iltaisin.

Loppuivat 90-prosenttisesti pariksi vuodeksi.

Olin 30v vuonna 90. 3 pientä lasta, mies lomautettu, päivärahaa odotettiin 8kk ja oma palkka riitti vain asuntolainan korkoihin (16%). Vanhemmat eläkkeellä.

Hyvin köyhää ja rankkaa aikaa.

asumme pikku kadulla vanhassa rintama mies talossa naapureina uus velallisia. isämme oli VAAN MUURARI rapparin poikina meitä kutsuttiinkin. autona vanha 96 saappi naapureissa mersut pemarit ja veneet pihalla. olimme todella toisen luokan kansalaisia. sitten kun pankit veivät  autot ja veneet alkoi vittuilu vähenemään. kun talot tulivat myyntiin isä kysyi kumpi ottaa kumman ajattelimme että isä on seonnut. RAPPARIN TOIVE UNIA.  ei ollutkaa isän ilta urakoista oli kertynyt melkoinen potti jota äidin säästäväisyys oli tukenut ISÄ OSTI MEILLE NAAPURI TALOT. vielä kaupanteko hetkellä olivat kyselleet onko rapparilla sellaisia rahoja. eivät katsoneen meille päin muutto kuormia pakatessaan. isän 96 on katoksessa näytillä.

Olen syntynyt 1986 eli aika pieni olin enkä tajunnut sitä silloin. Joskus olen miettinyt, että haluaisin elää uudestaan sitä aikaa kun se on ollut parempaa aikaa, mutta monelle aikuiselle se oli helvettiä.

90-luvun lama-aikana olin reilu 3-kymppinen ja juuri perustanut oman yrityksen velkarahalla. Kun lama iski ja asiakkaat kaikkosivat, pankissa sanottiin ettei tätä kauan kestä. Otin lisää lainaa ja kitkuttelin vielä pari vuotta yritykseni kanssa. Sitten oli pakko lopettaa. Ja aloittaa työttömänä velan maksu. Sitä oli kertynyt noin 500 tuhatta markkaa.

Velat tuli loppuun kuitattua tämän vuoden alussa.

Olen kohta 7-kymppinen ja puoli elämää meni velanmaksussa. En voinut hakea (periaatteesta) velkasaneerausta, koska sisarukseni olisivat takaajina joutuneet osavastuuseen, ja heillä oli itselläänkin samantyyppisiä ongelmia. 

Minä en omista enää mitään. Luottotiedot ovat menneet. Ystävät ovat kaikonneet. Sukulaiset halveksivat. Kannattiko rakastaa sisaruksiaan noin kovasti, mietin.

Olin lukiolainen. Omalla perheellä oli erittäin hyvin asiat, isäni oli talousmies ja äitinikin virkanainen.

Kaverini äiti joutui työttömäksi, muistan synkät tunnelmat, alkoholin ja muitakin ikävyyksiä.

Itse kuljin kirppisvaatteissa ja olin tyytyväinen. Ei ollut ulkonäköpaineita, ei instaa, irtoripsiä tai pakkoa kuluttaa. Oli vaatimatonta ja siksi en ymmärrä nykyistä kulutushysteriaa. En ole ymmärtänyt mistä ihmiset repii nykyään rahat moniin matkoihin, muotivaatteisiin, sähköautoihin ja lukuisiin harrastuksiin. Ite kuulun hyvätuloiseen osaan suomalaisia, mutta katson tarkkaan kaiken kulutukseni. Olen ostanut koko aikuisikäni halvimmat shampoot ja sitä rataa. En ole mukana kulutushysteriassa ollut ikinä.

Siksi olen kyllä varautunutkin vähän kaikkeen, inflaatio eikä koronnousut hetkauta.

1 vuotias, en muista mitään.

Oli rikkaat isovanhemmat, nyt he ovat vaihtaneet hiippakuntaa, on vain vanhempani ja famu.

Ruusun ajan yhdessä jaksossa Roope pohtii, että kulunut kesä on ollut erilainen kuin viime kesä. Hän sanoo syyksi, että mummi oli vielä elossa edellisenä kesänä. Eli olisiko tämä jonkinlainen viittaus lamaan? Eli että monelle muullekin edellinen vuosi on ollut erilainen kuin kuluva vuosi. Sarjahan on tehty vuosina 1990-1991. Tämä tapahtuu tarkalleen jaksossa 25, joka on sarjan toisen kauden ensimmäinen.

Hesarissa oli, että asunto on maailman huonoin sijoitus aina. Tämä silloin kuin asuntojen hinnat olivat historiallisen alhaalla, ja Huvilakadulta olisi saanut jugend-kolmion noin 300 000 MARKALLA. Sen jälkeen en ole luottanut toimittajien asuntomarkkina-analyyseihin.

Olin köyhä opiskelija, joten en edes oikein muista koko lamaa.

Olen syntynyt 1979. En varmaan tajunnut lamaa, mutta jälkikäteen olen ajatellut että mulle on kehittynyt semmonen ”köyhän” identiteetti. En ole osannut koskaan ajatella, että mulla voisi olla iso palkka ja hienot elämisen puitteet. Tienaan ihan hyvin tänä päivänä mutta ihan vaatimattomasti elelen kerrostalossa.

Vanhemmilla oli aina töitä (perus duunareita). enkä koe, että mistään olisi ollut pulaa. Silti tajusin aina ettei meillä ollut rahaa paljon tai mihinkään ylimääräiseen.

Oli kolme lasta, 1990 joita hoidin kotona, mies kävi töissä, maksoi laskut.

Nykyään minä hoidan rahaliikenteen.

Lama ei näkynyt meillä.

Pääsin lukiosta 1989 eikä töitä saanut enää mistään. Lähdin Ruotsiin töihin muutamaksi vuodeksi, kunnes palasin Suomeen opiskelemaan. Opiskelun jälkeen en sitten saanutkaan kuin pätkätöitä. Työttömyysjaksot ovat tulleet tutuiksi ja nyt olen pitkäaikaissairas pitkäaikaistyötön viisikymppinen, jolla on tulossa köyhä vanhuuskin. En ole missään vaiheessa uskaltanut ottaa lainaa tai lähteä riskillä yrittäjäksi.

Olin vähän alle 30, vastavalmistunut sinkku. Itsellä muistuu mieleen ensimmäiseksi eri pankkien konttorien katoaminen pääkaupunkiseudun katukuvasta ja kirpputorien ilmestyminen niiden tilalle. Ihmiset menettivät rahojaan. Sain työpaikan, jossa näin laman vaikutukset asiakkaiden kohdalla: työttömyyden kasvun, kahden asunnon loukut yms.