Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olin jo keski-ikäinen. Olin ehtinyt juuri 80-luvun lopulla ottaa asuntolainan ja ostaa oman asunnon. Lainan korko nousi toiselle kymmenelle heti laman alussa. Pankki, jossa lainani oli, katosi kartalta ja postipankki jatkoi sen tilalla. Vaihdoin pankkia, mikä osoittautui aika takkuiseksi hommaksi, sillä postipankki temppuili ja vitkutteli asian kanssa ja valehteli uudelle pankilleni, että olen muka perunut pankin vaihdoin. Normaalisti homma olisi sujunut parissa päivässä, mutta nyt siihen meni toista viikkoa. 

1994 jouduin suurehkoon leikkaukseen. Muista kuinka ajelin keskussairaalan polille tutkimuksiin ja kuuntelin Estonian uhrien pelastustoimia autoradiosta. Oli jotenkin epätodellinen tunne. Leikkaustuomio tuli ja kahden viikon kuluttua piti mennä osastolle. Ennen sairausloman alkua piti vielä hankkia sijainen noin kuudeksi viikoksi, mikä ei pienellä paikkakunnalla ollut helppo homma. Sijainen löytyi ja leikkauskin meni hyvin, löydös oli hyvänlaatuinen. 

Ja kuten kuvaan kuuluu, 90-luvullakin oli suvussa muutamat hautajaiset, ei tosin aivan perheessä. Minulla tuli viisikymppiä täyteen juuri ennen vuosituhannen vaihtumista. En juhlinut. Ei kuulu tapoihini. Muuta sen kummempaa en enää edes muista pian 30 vuoden takaisista tapahtumista. 

Minä olin 14-15-vuotias laman alkaessa. En muista että olisi vaikuttanut meidän perheessä mitenkään. Vanhemmilla oli koko ajan töitä molemmilla, ja talonkin rakensivat justiinsa lama-aikaan, äiti ajoi ajokortin ja perheeseen ostettiin toinen auto. Etenkin tuo ajokortti ja auto olisivat varmasti jääneet hankkimatta, jos rahaa olisi ollut niukasti, puhumattakaan talosta.

Muistan kuulleeni vanhempien kiroavan asuntolainan korkoa, mutta saivat silti lyhennykset maksettua.

Säästäväisesti taisivat muuten elellä. Lama-sanaa kotona kyllä viljeltiin, mutta en oikeasti muista että sen takia olisi elämä paljoa muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Olin yläasteiässä. Muistan hyvin sen, miten koulussa alettiin säästää aivan kaikesta. Hyvin tarkkaan vahdittiin esimeriksi paperikopioiden ottamista. Kouluruoan laatu romahti, kun keittäjien piti saada tehtyä isolle porukalle paljon ruokaa todella pienellä budjetilla. Muistan, miten ruoasta aina valitettiin suureen ääneen. Oltiin nuoria ja ajattelemattomia, eikä tullut mieleen, ettei se keittäjien syy ole. Monen kaverin vanhemmat jäivät työttömäksi. Se oli uusi juttu, ennen oli työtä kaikille tai ainakin sellainen ilmapiiri. Televisiossa lamaa kommentoivat politiikot puhuivat asiasta aina erittäin syyttävään sävyyn. Siltä se ainakin tuntui.

Sama muistikuva mullakin ja samaa ikäluokkaakin olen. Toisaalta kyllä muistan ysärin alkupuolen/puolenvälin myös jotenkin kamalan yhteisöllisenä ja turvallisenakin, kun tuntui että kaikki on samassa veneessä eikä ollut tällaista kilpailua ja elvistelyä kuten nykyisin on kaikessa. Silloin oltiin paljon vähempään tyytyväisiä eikä ainakaan omissa ympyröissä kukaan yrittänyt esittää todellista hienompaa tai parempaa vaan tietynlainen säästäväisyys ja vaatimattomuuskin oli ihan normia ja pienistäkin jutuista osattiin iloita ihan toisin mitä nykyisin.

Yritys, jossa olin työskennellyt 20 vuotta, meni konkurssiin ja kaikki työntekijät potkaistiin työttömiksi.

Pian siihen löytyi uudet omistajat ja minä pääsin jatkamaan töitä ja olinkin siinä eläköitymiseen saakka.

Olin ihan pieni lapsi ja näkyi siten, että yksi vanhempieni kaveri oli laman myötä työttömäksi joutunut ja hoiti päivällä omien lastensa lisäksi minuakin, eli en ollut päiväkodissa ollenkaan.

Mies siis, perheen naisella oli töitä.

Viimeinen mohikaani kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin noin 3-7 -v laman aikana. Muistan, että uutisia katsovat vanhemmat olivat huolestuneita ja huokailivat. Isä teki kolmea työtä, kun äiti oli meidän lasten kanssa kotona ja asuntolainan korot nousivat. Meillä lapsilla oli kyllä kaikkea, äiti ompeli meille itse ja oli haka löytämään uudenveroista käytettyä. Herkut leivottiin itse ja lomalla mentiin mummolaan. Sitä vanhemmat on myöhemmin muistelleet, että ruokakaupassa piti säästää ja esim lihaa ostettiin vähemmän kuin ennen. Jossain laman loppuvaiheessa äiti palasi töihin ja käytiin koko perhe jopa ulkomailla. Kaverien perheissä oli avioeroja ja yrityksiä kaatui.

Tämä on ilmeisesti jokin sukupolvikokemus, olen kuullut muidenkin tehneen samaa. Mutta muistan siis testailleeni markan kellumista käytännössä ja olleeni pettynyt, kun se vajosi vesilasin pohjalle. Jonkun pankin oravalogo on myös jäänyt mieleen, ja vakavailmeinen Arvi Lind. Ja on esim devalvaatio jäänyt sanana lama-ajalta mieleen, vaikka tietenkään en ymmärtänyt yhtään, mitä se tarkoitti.

Orava oli KOPin mainoshahmo. Se koputti hännällä mainoksessa että kop kop. KOP ja SYP fuusioitui silloin laman alussa.

Rolf kulberg silloin pääjohtaja oli tv-mainoksessa että kop pankkiin voi luottaa ja seuraavassa kuussa oli sieltä lainat ottaneet lirissä kun se meni konkurssiin.

Rolf Kulberg oli kylläkin Suomen Pankin pääjohtaja. KOP:n johtaja oli Jaakko Lassila

Ja SYP:n johtaja oli Mika Tiivola. Tuttavani Käpylässä seurasi työttömänä ollessaan pihalla oravaa ja rottaa, jotka kävivät varastamassa lintulaudalta linnunruokaa. Sitä oravaa sanottiin Lassilaksi, ja se rotta oli tietysti Tiivola...

Olin teini eikä tuo lama omassa elämässä ihmeemmin näkynyt. Vanhemmilla säilyi työpaikat ja kun aina oltiin eletty nuukasti niin tarvetta ei vyön kiristyksellekään ollut. Meillä lapsilla ei siis ollut ennen lamaakaan mitään hienoja/kalliita harrastuksia eikä merkkivaatteita ja ruokakin oli aina ollut ihan normia kotiruokaa joten kaikki pysyi ennallaan.

Toki katukuvaan ilmaantui tyhjiä liiketiloja ja sitten kaljabaareja toplessilla ja ilman sekä kirppareita mutta ei nuokaan teinin elämään vaikuttaneet mitenkään. Toisaalta tunnen jopa jonkinlaista kaipuuta ysärille/lama-aikaan ja siihen värimaailmaan joka kieltämättä oli hieman ankeahko, mutta kaikessa vaatimattomuudessaan niin turvallinen.

Vaikea selittää mutta itselle tulee aina kamalan kiva tunne kun näen vaikka valokuvia siltä ajalta ihan katukuvasta tai vaikka aikalaishaastatteluja siitä estonian uppoamisen ajasta, vaikka se tapahtumana olikin enemmän kuin kamala. Jotenkin vaan se sen ajan vaatetyyli, ihmisten hiukset/kampaukset, meikit, automallit ym tuntuu niin "omalta". Sama juttu sen ajan tv-sarjojen kanssa.

N45

Vierailija kirjoitti:

Surkeinta kaikessa on, että lama-ajan säästökuureista ei koskaan palattu normaaliin. Koulut ja terveydenhuolto ym. julkispalvelut ovat toimineet yhtä surkeilla resursseilla tähän päivään saakka. Väliaikainen nousujohteinen kausi Nokioineen ei ole hyödyttänyt kuin pientä osaa yhteiskunnastamme eikä se ole sironnut kaikille.

Edelleen on 90-luvulla tulleet leipäjonot ja samat työttömien laumat. Työnvuokrausfirmat, 9€/pvä-palkkatyö ja ilmaisharjoittelut keksittiin lama-aikaan ja vieläkin ne ovat käytössä.

Samoin lukuisat epätyypilliset (ja pakolla tehtävät, kun ei vakituista ole tarjolla) työsuhteet: pakkoyrittäminen, osa-aikatyöt, nollatuntisopimukset, keikkatyöalustat.

Mielekäs työ on harvinaista herkkua.

Täyttä potaskaa julkiset menot ovat kasvaneet kansantuotteeseen nähden. https://findikaattori.fi/fi/19

 BKT on kasvanut n. 50% vuodesta 1990 Tämä yhdessä sosiaalimenojen kasvun kanssa tarkoittaa esim. sosiaalimenojen kaksinkertaistumista https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1315672

Vasemmistopopulistipoliitikot valehtelevat silmät ja suut täyteen, suomalaisten elintaso on parantunut kautta linjan. Ilman Nokiaa ja siihen liittyviä yrityksiä, asiat olisivat paljon huonommalla tolalla nyt, ei olisi yksinkertaisesti ollut varaa sosiaalimenoihin, tämän takia Suomen kv. kilpailukyvystä on pidettävä huoli.

Olin typeryyttäni mennyt takaamaan siskoni lainan tämän ollessa pahassa tilanteessa avioeron vuoksi. Olin vain 20-vuotias ja jouduin lainan maksajaksi, koska siskoni sukelsi taloudellisesti pohjamutiin eron vuoksi. Koska itselläni ei ollut mitään, eikä pieni palkka riittänyt niihin kamaliin lyhennyksiin, päädyin ulosottoon. Siihen aikaan ulosottomiehet oli tiukkoja tyyppejä. Minunkin olisi pitänyt maksaa 1/3 siitä lainasta kaikkine kuluineen ennen kun olisin saanut maksusuunnitelman. Sellaisia rahoja ei ollut tietenkään, joten ulosottoon vaan. Vähän sen jälkeen työpaikkani meni konkurssiin ja jäin työttömäksi. Yritin pärjätä ja sinnitellä, etsiä töitä ja tehdä mitä vaan lyhyitä hanttihommia, mutta lopulta jouduin luopumaan vuokra-asunnostakin, kun ei vaan ollut varaa siihenkään. Muutin kaverini luo joksikin aikaa. Onneksi oli edes se. Sitten päätin hakea lukemaan sairaanhoitajaksi, ja pääsinkin kouluun. Sain solukämpästä huoneen. Se matka meinasi tyssätä siihen, että ensimmäisen lukuvuoden kirjat maksoivat yli 1500 markkaa. Ei sellaisia rahoja ollut, kun juuri ja juuri rahaa riitti ruokaan, soluhuoneeseen ja koulumatkaan. Hain sossusta apua ja sainkin, mutta se oli aika noloa. Jouduin hakemaan pankista todistuksen, että he eivät myöntäisi minulle opintolainaa valtion takauksesta huolimatta, koska olin ulosotossa. Se oli nöyryyttävää. Selvisin kuitenkin. Toisena opiskeluvuotena 1992 sain jo vähän töitäkin opintojen rinnalla. Olin yövalvojana ja siivoojana yhdessä laitoksessa. Lama opetti nuukailemaan ja varmistamaan sen, että sukanvarressa on aina vähän ylimääräistä pahan päivän varalle ja tietysti sen, että ikinä en takaa toisen lainaa, oli tilanne mikä tahansa ja takausta tarvitseva kuinka läheinen tahansa. Ei siskoni luottotietojani tahalleen tuhonnut, mutta kävi huono tuuri, ja jouduin maksajaksi. Se ahdisti siskoani paljon ja hän on kyllä myöhemmin maksanut velan takaisin minulle.

Peruskoulussa, tarkemmin yläasteella kerättiin "ruokahuoltomaksu", joka oli pakko maksaa, vaikka opettajatkin myönsivät maksun olevan lainvastainen. Ruoka ei kyllä lainkaan parantunut.

Silloin olin 33 ja olin perustanut oman toiminimen. Oli aika hienoa aikaa: mun alalla oli hyvin duuneja, koska aika harva osasi sitä alaa.

1991 matkustin meidän 8-vuotiaan lapsen kanssa Hawaijille, kun pian konkurssiin menevällä Delta Airlinesillä oli älyttömät tarjoukset. He halusivat käteistä nopeasti, kun ei tainnut enää saada pankkilainaa.

Hawaijille asuttiin kahdella saarella Hiltonissa, pidettiin hauskaa ja ajettiin avoautoilla ja käytiin Lon Angelesin lähellä Disneylandissa ja muualla. Markka oli tolkuttoman yliarvostettu ja siksi siellö oli niin halpaa. Ehdittiin nauttia ennen markan devalvoimista. 

Sitä ennen oli vaihdettu asuntoa, mutta otettu vain maltillinen markkalaina. Täällä asutaan edelleen.

Meille koko lama oli vaan eduksi. Monille se oli todella raskasta aikaa.

Parikymppinen, 24 vuotiaana firma pystyyn ja muutaman vuoden kova yrittäminen ja kitkuttaminen, lopetin yrityksen (ei konkaa) ja palasin töihin huilaamaan ja nauttimaan helposta rahasta😁

23 vuotias ja hyvä työpaikka lähti sitten alta kun jo pankkilakon aikana oli pomoa jo pankissa hiukan varoiteltu mitä mahtoi olla tulossa.Tuli realisointi keskukset ja oli täynnä solarium laitteita ja kuntosalivehkeitä kun olivat hittejä nuorille yrittäjille.

Vierailija kirjoitti:

Olin 90-luvulla 15-25v. Lamassa romahti 80-luvulta peräisin ollut usko tulevaisuuteen ja että kaikki muuttuisi paremmaksi. Lamassa Suomi tuntui ottavan vuosikymmenten takapakin kerralla, kuin johonkin irvokkaaseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on päin helvettiä ja väärin.

Leipäjonot ilmestyivät Pohjoismaiden Japanin katukuvaan! Viimeksi sellaisia oli ollut joskus ennen sotia pula-aikana!!!

Asioiden kääntyminen päälaelleen lyhyessä ajassa oli järkyttävää, ja tämä maa ei ole enää koskaan ollut se onnela, mikä tämä oli 80-luvulla. Paratiisi tuhoutui, ja jouduimme helvettiin loppuiäksemme :/

Mitä mahtaa kertoa suomalaisista, että toiveikkuuden 80-luvulla itsemurhat olivat koko vuosikymmenen jyrkässä nousussa. Laman myötä itsemurhat lähtivät taas jyrkkään laskuun: https://www.kaypahoito.fi/xmedia/imk/imk01174.png

Osui lama meidänkin perheeseen. Isä menetti työnsä, alkoholisoitui ja tappoi myöhemmin itsensä. Silti muistoissani 90-luku näyttäytyy parempana aikana kuin seuraavan vuosikymmenen nousukausi. Ihan vain siksi että elin lapsuuteni 90-luvulla.

Olin noin 10-vuotias kun se alkoi. Ei siitä meidän lasten kuullen puhuttu ainakaan meillä tai ainakaan meidän pienempien lasten kuullen, ehkä isosisarukset saivat tietää siitä enemmän. Mutta kyllä siitä kuuli kun televisio oli auki ja sieltä tuli ajankohtaisia ohjelmia ja vaikka uutisia joissa lamasta puhuttuun. Aikuisten myös kuuli puhuvan asiasta, mutta ainakaan minä en oikein ymmärtänyt, että mistä on kyse. Sen vain tajusin, että rahaa oli vähemmän. Äiti menetti työpaikkansa, en tiedä että oliko se laman syytä vai ei. Nuorimmat sisarukset olivat sitä ennen olleet vanhempien työpäivän ajan päiväkodissa mutta he jäivät sieltä pois koska äiti jäi kotiäidiksi koska hän ei saanut uutta työpaikkaa.

Muistan vain ymmärtäneeni jotenkin, että rahaa oli yllättäen vähemmän kuin ennen. Se näkyi esim. ruoassa ja vaatteissa. Ruoka oli yksinkertaisempaa kuin ennen kun sitä pyrittiin tekemään mahdollisimman halvalla koska rahaa siihen ei ollut yhtä paljon kuin ennen ja meilläkin oli monta lasta vanhemmilla elätettävänä. Äiti pyrki selvästi tekemään mahdollisimman halpoja ruokia, lihoistakin hän osti halvempia osia kuin ennen ja alkoi leipoa leipää itse kun se oli aikaisemmin ostettu kaupasta. Kotipihassa olleiden omenapuiden ja marjapensaiden sato kerättiin aikaisempaa selvästi tarkemmin käyttöön ja niitä myös säilöttiin, että ei ei tarvinnut ostaa niin paljon hedelmiä kaupasta. Emme me nälkää nähneet mutta selvästi huomasi, että rahaa ei ollut enää niin paljon kuin ennen. Ennen oli saanut juoda aterialla vaikka 2 lasia maitoa, mutta laman aikana jokainen sai yhden lasin maitoa ja sitten juotiin vettä koska meille sanottiin, että maito ei ole janojuomaa vaan janoon juodaan vettä. Maitoa ei saanut siis niin paljon kuin ennen eikä leivän päälle enää saanut laittaa sekä juustoa että leikkelettä vaan ainoastaan jompaa kumpaa. Kuten jo sanoin, niin omenat ja marjat kerättiin tarkasti talteen pihan pensaista ja puista. Sen lisäksi alettiin käymään paljon useammin viikonloppuisin keräämässä metsästä marjoja ja sieniä, joita käytettiin myös enemmän ruokana koska olivathan ne ilmaista ruokaa ellei sitten laskenut polttoainetta mitä auto kulutti kun metsään ajettiin ja sieltä tultiin pois.

Myös vaatteet muuttuivat yksinkertaisemmiksi. Aikaisemmin vaatteet oli saatu lähes uutena kaupasta mutta nyt niitä alettiin kierrättämään vanhemmilta sisaruksilta nuoremmille selvästi useammin kuin ennen. Lisäksi saatiin serkkujen pieniksi jääneitä vaatteita ja niitä ostettiin myös kirpputoreilta, kai silloin jo kirpputoreja oli. Nuoremmat lapset eivät saaneet enää niin usein leluja kuin ennen eivätkä vanhemmat lapset joitain muita tahtomiaan tavaroita niin usein kuin ennen lamaa. Lahjat olivat esim. jouluisin yksinkertaisempia, halvempia ja niitä oli vähemmän kuin ennen. Karkkeja, limsaa, jäätelöä, keksejä tai perunalastuja ei ostettu läheskään niin usein kuin ennen.

Muistan myös aistineeni sen, että aikuiset olivat selvästi huolestuneempia kuin ennen ja he myös menettivät malttinsa helpommin kuin aikaisemmin. He suuttuivat ja rankaisivat meitä lapsia helpommin ja pienemmistä asioista kuin ennen ja ainakin minä tunsin epämääräistä syyllisyyttä kun aistin, että jotain ikävää on tapahtunut tai tapahtuu koko ajan ja sen vuoksi rahaa oli vähemmän kuin kuin ennen ja vanhemmat joutuivat kuluttumaan niitä vähiä rahojaan minuun ostamalla minulle ruokaa ja muuta sellaista. Olin myös huolissani kun tiesin, että on joku ikävä asia nimeltä lama mutta en ymmärtänyt oikein, että mitä se on ja kukaan ei selittänyt minulle, että mitä se on, miksi se oli tullut ja miksi yllättäen on vähemmän rahaa kuin ennen ja miksi aikuiset olivat niin huolissaan.

Käytiin kirpputorilla, koska kesämökkilainan korko kasvoi. Oli ihan ok käyttää kirpputorivaatteita.

Yhden koulukaverin äiti oli tappanut itsensä autoon pakokaasulla ja yksi yrittäjäperhe teki konkurssin ja menetti mielettömän hienon kotinsa. Niiden pojasta tuli aika vaikea tapaus.

yle teki ohjelman laman uhrit joka oli moniosainen. Nyt jo vanhemmat poliitikot selittelevät mutta totuus on että yritykset kaatuivat ja harvat ja valitut rikastuivat ennestään. On siitä kirjojakin toimittajien tekeminä. Omaisuus siirtyi taskusta toiseen eli köyhimmiltä pankeille. Sama toistuu näköjään taas.

Olin ihan pieni lapsi tuolloin keskiluokkaisessa perheessä. En muista laman vaikuttaneen elämään mitenkään tai että olisin kokenut mistään olevan puutetta. Äiti ja isäkin sanoivat etteivät ruuhkavuosiltaan ehtineet kunnolla edes huomata lamaa silloin kun se oli käynnissä. Heillä oli työpaikat ja kaikilla tutuilla oli myös työpaikat. Ruuaksi oli usein perunaa ja jauhelihakastiketta ja kiinankaalia ilmeisesi koska silloin ei muutenkaan ollut niin paljon valikoimaa kaupoissa. Vaatteista ei myöskään oltu niin tarkkoja ellei ollut koulukuvapäivä tai vastaava, kunhan olivat lämpimät ja ehjät. 

Kotona oli jotenkin outoa ja kireä tunnelma laman alkuaikoihin. Isä ja äiti olivat opettajia, joten oletan, että rahallisesti ei juurikaan ollut ongelmia. Eivät joutuneet työttömäksi, mutta ilmeisesti työpaikalla ihmisten eri elämäntilanteet näkyivät. Myivät kerrostaloasunnon ja ostivat halvalla omakotitalon -93 tai -94. Myivät hyvällä voitolla saman talon 2006. Menin ala-asteelle -95 ja se kyllä on jäänyt vahvasti mieleen, että kouluruoka oli pahaa. Hassu ajatus, että on ollut ennen lamaa leipää :D näkkäriä muistan syöneeni koulussa niin kauan ennenkuin menin amikseen missä opiskelakokit teki lounaalle leipää. Samainen ala-aste oli homeessa ja korjaus alkoi olla lopuillaan, kun pääsin yläasteelle.

En tuntenut ketään työttömäksi jäänyttä. Ei meilläkään kyllä liikaa mammonaa ollut. Itse opiskelin lama-aikana ja pääsin töihin, kun noususuhdanne alkoi.