Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮

Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.

Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.

Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.

Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵‍💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.

Hankin parempia ystäviä, trust me

Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.

Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.

Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.

Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.

Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.

Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!

Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.

Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?

Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?

Yksinäisille tyypillinen ajattelutapa, että kyllä heillä klikkaa kaikkien kanssa ja kaikilla heidän kanssaan. Jos näin olisi, eiväthän he olisi yksinäisiä. Yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän, että ystäväporukat muodostuvat samanhenkisten kanssa ja porukan tapaaminen ei ole samanlainen, jos sinne on tullut joku uusi ja erilainen. Ystävien kanssa voi puhua mistä tahansa, koska toiset tunnetaan jo niin hyvin, Tunnetaan huumorintaju, ystävien kipukohdat (esim asiat joista ei pidä vitsailla) jne. Uuden kaikille lähes tuntemattoman ihmisen tullessa mukaan puhutaan vain smalltalkia. Jos puhuttaisiin porukan inside-juttuja, se olisi epäkohteliaista tätä porukan ulkopulista kohtaan.  Yhteisiä tapaamisia ei järjestetä yksinäisyyden poistamista varten vaan siksi, että ystäviä halutaan tavata ja heidän seurassaan viihtyä. 

Ihmiseen pitää ensin tutustua tosi hyvin, jotta pystyy päättelemään, sopisiko tämä luonteeltaan, ominaisuuksiltaan ja resursseiltaan johonkin jo olemassa olevaan porukkaan. Ja nämä tutustumisen vaativat aikaa. Aikaa, joka on pois jostain muusta. 

Esitän saman kysymyksen kuin edellinenkin: jos yksinäiset kerran ovat niin kivoja ja mukavia, miksi he eivät löydä toisiaan? Nettikin on täynnä mahdollisuuksia tutustua ihmisiin vaikka maapallon toiselta puolelta. 

- eri -

Onneksi omat ystäväni eivät ole tuollaisia ahtaita sisäpiiriläisiä. Etenkään he eivät ajattele, sopiiko joku resursseiltaan heidän seuraansa. Olen useastikin tuonut jonkun uutena kaveripiiriin, sillä emme me halua viettää iltoja aina ennalta-arvattavasti samoja vanhoja vitsejä vääntäen, vaan on mukavaa saada uusia juttuja kuultavaksi.

Yksinäiset voivat olla ujoja, muuttaneet paikkakunnalle muualta eivätkä näin tunne VIELÄ ketään, tai ihan mistä syystä vain. 

Ei yksinäisyys ole mikään ominaisuus, jonka pitäisi ihmisiä yhdistää, vaan se on elämäntilanne, monelle onneksi väliaikainen, kun ystäviä löytyy. Toisaalta esität, että ihmiset eivät aina toimeen, mutta yksinäisten pitäisikin sitten tulla toimeen kenen muun tahansa kanssa vain sen vuoksi, että toinenkin on yksinäinen. Mielipiteeesi ei nyt ole kovin looginen.

En esitä vaan yksinäiset voivat tutustua muihin yksinäisiin ja löytää heistä sellaisia, joiden kanssa tulevat toimeen.  Vai ovatko muka KAIKKI  muut yksinäiset sellaisia, ettei heidän kanssaan voi tulla toimeen? Miksi yksinäisen pitäisi saada ystäviä juuri niistä, joilla on jo ihan riittävästi ystäviä? Tuskinpa yksinäinen tulee kaikkien heidänkään kanssa toimeen. 

Ymmärrän pointtisi tuosta paikkakunnalle muuttamisesta, mutta ihan samalla tavalla he voivat alkaa tutustumaan paikkakunnalla muihin ihmisiin kuin muutkin paikkakunnalle muuttavat. Niin me ei-yksinäisetkin ollaan aina tehty, kun ollaan muutettu. Tai kun on aloitettu opinnot, vaihdettu työpaikkaa jne. Emme ole tarvinneet mitään "puhemiehiä" tutustuaksemme muihin paikkakuntalaisiin tai asuinalueen ihmisiin, opiskelukavereihin, työkavereihin jne.  Ujo ihminen toki joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, mutta mun mielestä on hieman outo ajatus, että hänen tarvitsisi tehdä se vain kerran ja sen jälkeen joku muu huolehtii, että hän saa haluamansa määrän sosiaalisia suhteita. 

Eikä siinä siis mun mielestä ole mitään vikaa, jos joku haluaa ottaa uusia tyyppejä mukaansa milloin minnekin. Mutta joskus näistä tämän tyyppisistä ketjuista saa kuvan, että muilla ihmisillä olisi jonkinlainen velvollisuus toimia yksinäisille "puhemiehinä" ja huolehtia, että yksinäinen saa kaipaamansa määrän ihmissuhteita. Yksinäistä voi toki pyytää vaikka mukaansa johonkin harrastukseen, jossa hänellä on mahdollisuus tavata muita harrastajia, mutta tutustumisen muihin pitää yksinäisenkin hoitaa itse. 

Eihän se mikään mun velvollisuuteni olekaan, enkä mä mitään puhemiestoimintaa harrasta, vaan omasta mielestäni normaalisti kysyn esim. työ- tai harrastuskaverilta, kiinnostaisiko häntä vaikkapa toiminta x ensi viikonloppuna, muitakin tulee?

Ja totta kai pitää tutustuminen hoitaa itse. Yksinäinenhän on jo hoitanut, hän on tutustunut minuun. Mä en vaan voi käsittää, miten se olisi niin kamalasti multa - tai ystäviltäni - pois, että kutsuu joskus mukaan jonkun, jolla nyt jostain syystä tässä elämäntilanteessa ei ole ystäviä.

Ymmärrän sua ihan hyvin. Mutta kuten aiemmassa kirjoitin, palstalta saa hyvin usein kuvan, että yksinäisten mukaan ottaminen olisi ei-yksinäisten velvollisuus. Ja siis vain siksi, että yksinäinen on yksinäinen. Ei siis siksi, että itsekään haluaisit tutustua häneen sen kummemmin.  Ja tuntematta yksinäistä edes kovin hyvin. Otetaan esimerkki. Sulla on ystävä, joka edustaa eri uskontokuntaa ja pukeutuu uskontonsa mukaisesti. Tutustut johonkin uuteen tyyppiin, joka on sun mielestäsi ihan kiva. Mutta tunnet hänet vielä niin huonosti, että et tiedä, mikä hänen suhtautumisensa on ko uskontoon ja kulttuuriin. Etkä myöskään tiedä, osaako hän pitää suunsa kiinni vai onko nk totuudentorvi ja provosoituuko ystävästäsi niin, että sanookin jotain ystävääsi loukkaavaa. Tai pyydät uuden tuttavuutesi mukaasi baariin, kun olet sopinut baariin menosta ystäviesi kanssa. Tietämättä vielä lainkaan, millainen  riidanhaastaja uudesta tuttavuudestasi mahdollisesti tulee muutaman lasillisen jälkeen. Mulla oli aikoinaan oikein kiva opiskelukaveri. Selvinpäin. Mutta jos tarjolla oli alkoholia, muuttui ihan hirveäksi. Onneksi en tutustuttanut häntä kehenkään ystäviini vaan käytiin alussa ihan vaan kaksistaan paikoissa, joissa oli alkoholitarjoilu. Ja tosiaan hänelläkään ei ollut oikein kavereita eikä ystäviä. 

No mä taas ajattelen, että vaikka kutsun jonkun jonnekin, enhän mä aikuisesta ihmisestä ja hänen puheistaan vastuussa ole. 

Jos sanoo jotain loukkaavaa, se on tietty ikävää, mutta itsehän hän siitä vastuun kantaa.

Jos osoittautuu riidanhaastajaksi, se on ikävää myös ja tuttavuus tietysti päättyy siihen.

Mutta ei mun tai ystävieni loppuelämä tuommoista rikki ole, ihmisten kanssa sattuu ja sitten eteenpäin.

Mutta sun ystävien mielestä on kuitenkin ihan ok ja heillä on kiva ilta, vaikka sun tuomasi uusi tuttavuus käyttäytyisikin noin? Eli heidän iltansa ei mene millään tavalla pilalle? Etkä sinä ole millään tavalla vastuussa, että toit ko henkilön mukanasi? Ystäväsi ovat vaan ilahtuneita, kun ilmoitat, että tuot jälleen jonkun uuden tuttavuuden mukanasi?

No tälläistä ei kyllä vielä ole sattunut. Mähän en kadulta niitä ihmisiä mukaan kutsu, joten onhan mulla jo käsitys heistä ja heidän puheistaan.

Mutta jos nyt tälläinen ikävä virhearvio sjattuisi, ystäväni kyllä ymmärtäisivät, että nyt oli virhearvio sitten. En mä ole nykyisistäkään ystävistäni vastuussa, onhan sitä sattunut jo tässä vanhassakin kaveripiirissä erilaisia juttuja niin onko nekin kaikki sitten mun vastuulla ja vikaa?

Ilta tuskin kumminkaan olisi kokonaan pilalla, mun ystävät on aikuisia ihmisiä, joiden koko iltaa ei pilaa joku loukkaava sana ja osaavat kyllä ihan itseään puolustaakin ja sanailla takaisin.

Ja ei, en usko, että ystäväni lakkaisivat luottamasta minuun, vaikka yksi tyyppi kerran jotenkin ikävä olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Näin juuri. Jokainen ystävä on joskus ollut uusi tuttavuus, jos tollaisia alkaa kelaamaan, niin sittenhän on hyvä, ettei ikinä tutustu keneenkään, ettei mene mikään pilalle.

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Mutta miksi pitäisi kutsua ollenkaan ennenkuin tuntee toisen? Miksei voi vain tutustua toiseen ensin? Ja vasta sitten kutsua mukaansa, jos arvelee, että toinen tulisi hyvin toimeen muun porukan kanssa? On samanhenkinen ja kiinnostunut samoista asioista kuin porukassa muutkin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.

Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.

Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia

Minulla on paljon ystäviä eri puolilta maailmaa, eikä elämä näissä yltiösosiaalisissa kulttuureissakaan mitään herkkua ole heidän puheidensa perusteella. Ystävien, sukulaisten ja naapurien luona on velvollisuus vierailla useita kertoja viikossa. Esimerkiksi syntymäpäiviä saatetaan juhlia keskellä viikkoa, vaikka kyse ei olisi edes pyöreistä vuosista. Perheen tai pariskuntien omaa aikaa ei ole välttämättä ollenkaan. Anoppi tunkee mukaan lomamatkalle tai hääpäiväillalliselle.

Kysyppä heiltä olisivatko he mieluummin vasten tahtoaan aina yksin.

Nämähän eivät ole ainoat vaihtoehdot. On myös se vaihtoehto, joka Suomessa on yleisin eli tasapaino perheen oman ajan sekä ystävien ja sukulaisten kanssa vietetyn ajan kesken. Se, että ei ole mitään läheisiä ihmissuhteita, on aika harvinaista, ja yleensä syy tähän on ihmisessä itsessään ainakin osittain. En minä ainakaan haluaisi pitää velvollisuudentunnosta yhteyttä tuttuihin ja sukulaisiin, joiden seurasta en itse nauti. Sama asia kuin että sinkkuna pitäisi tapailla treffikumppaneita, joista ei ole kiinnostunut, vain jotta näille ei tulisi paha mieli.

Tämä. Nämä yksinäiset eivät millään halua miettiä olisiko vikaa  heissä itsessään. Kun tälläisen lauseen kirjoittaa alkaa paskamyrsky ja selostus "meissä ei ole mitään vikaa , me olemme kivoja". Joku syy siihen on ettei kutsuja tipu. On olemassa ihmisten välistä kemiaa , se joko toimii tai sitten ei. On harrastuksia joista varmasti kiva ja mukava ihminen löytää kavereita joiden kanssa myöhemmin ystävystytään.  Tähänkään ei auta jankkaus "mutta kun meissä ei ole mitään vikaa kun me olemme niin kivoja".

Ehkä se ongelma on siinä, että he kyllä tulevat, kun kutsutaan, mutta eivät itse ikinä kutsu vastavuoroisesti. Jos seura on niin vastenmielistä, niin eikö silloin myös kieltäydytä illanviettokutsuista jne.? Eli ts. toisen järjestämät pöperöt ja viihdykkeet kelpaa, mutta ei sitten tuo ihminen kelpaa omaan pöytään, vaan sinne kutsutaan muita.

Toisen järjestämät pöperöt ja viihdykkeet? Mitä viihdykettä ap on vierailleen järjestänyt? Jos ei ole aivan rahaton, ei tavanomaisilla kahvikutsuilla tarjoilukaan ole niin houkutteleva, että sen perässä viitsisi kylään lähteä. Menneisyydessä oli ehkä toisin, kun ei ollut joka kadunkulmassa kahviloita ja kaupoissa hyllymetreittäin herkkuja tarjolla.

Ap kertoo heillä viimeksi käyneen lapsen kummin. Kummin on aika vaikea kieltäytyä kyläilykutsusta. Aika usein tällaiset vierailut tuntuvat kuitenkin enemmän velvollisuudelta kuin huvilta. Sinulla on varsin mustavalkoisen kuuloinen ajattelumaailma. Siitä, että toista ei halua asiakseen kutsua kotiinsa kylään, on pitkä matka siihen, että pitäisi tätä vastenmielisenä. Eiköhän ihmisistä suurin osa ole toisilleen melko yhdentekeviä. Niitä, joita pitäisi vastenmielisinä, on vähän.

Mä uskon ihmisten mukavuudenhaluun. Itse kyllä kutsun opiskelijayksiööni ihmisen, mutta kaverini ei vastavuoroisesti aio uuteenkaan kämppään kutsua koska mikään ei ole valmis. Aikoo sitten kutsua seuraavaan kämppään. Moni ihminen EI halua omaan kotiinsa mitään ulkopuolista. Tämä mun ystävä näkee miestensäkin (etäsuhde) hotellissa. Silloin kun minä olin etäsuhteessa kyllä kun nähtiin kumppanin kanssa ihan "asuttiin" toisen luona viikkojakin.

Mutta perheellisiin: itse lapsettomana, toistaiseksi sinkkuna olen huomannut joistain lapsiperheistä yhden asian. Miestä ei näy, äiti tulee kasan lapsia kanssa kylään, syöttää lapsensa kyläpaikassa niin että "emäntä joutuu passaamaan" päivää ennen ja pöytä on aina puoliksi syöty, puoliksi sotkettu. Kakarat mellastaa minkä kerkeää ja "aikuiset koittaa jutella". Yksi ainoa ystäväni (perheellinen) älyää jättää lapsensa kotiin. Nähdään kaverit niin kuin ennen vanhaan, syödään ulkona ja hengataan. Monelle ehkä ne lapset, omat ja muiden on niin suuri riesa että niitä ei vaan jaksa viikon ainoana vapaana hetkenä. Alapeukkua satelee mutta mä en ole koskaan tajunnu mikä jumalaton vimma on saada se lapsiperhe uudelleen kylään "mahdollisimman pian". Ennen vanhaa elämä oli rennompaa, nykyään ihmisillä on kiire ja rauhoittua saa tosi vähän. Itse ainakin rakastan hiljaisista hetkistä ja kavereita pienellä pieteetillä ja harvoin.

Ketju on alkanut muistuttaa palstan kilttimiehen ulinoita: "Miksette te suositut tytöt puhuneet koulussa niille ujoille ja kilteille pojille?" Se, että työelämässä ja sukulaisvelvollisuuksien vuoksi joutuu viettämään aikaa ihmisten kanssa, joiden seurasta ei niin välitä, on ainakin minulle ihan tarpeeksi. Kai edes omalla vapaa-ajallaan pitäisi saada valita seuransa?

Vierailija kirjoitti:

Ketju on alkanut muistuttaa palstan kilttimiehen ulinoita: "Miksette te suositut tytöt puhuneet koulussa niille ujoille ja kilteille pojille?" Se, että työelämässä ja sukulaisvelvollisuuksien vuoksi joutuu viettämään aikaa ihmisten kanssa, joiden seurasta ei niin välitä, on ainakin minulle ihan tarpeeksi. Kai edes omalla vapaa-ajallaan pitäisi saada valita seuransa?

Heh...meinasin jokin aika sitten kirjoittaa kittimiehistä, koska samanlaiselta ulinalta kuulostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mä uskon ihmisten mukavuudenhaluun. Itse kyllä kutsun opiskelijayksiööni ihmisen, mutta kaverini ei vastavuoroisesti aio uuteenkaan kämppään kutsua koska mikään ei ole valmis. Aikoo sitten kutsua seuraavaan kämppään. Moni ihminen EI halua omaan kotiinsa mitään ulkopuolista. Tämä mun ystävä näkee miestensäkin (etäsuhde) hotellissa. Silloin kun minä olin etäsuhteessa kyllä kun nähtiin kumppanin kanssa ihan "asuttiin" toisen luona viikkojakin.

Mutta perheellisiin: itse lapsettomana, toistaiseksi sinkkuna olen huomannut joistain lapsiperheistä yhden asian. Miestä ei näy, äiti tulee kasan lapsia kanssa kylään, syöttää lapsensa kyläpaikassa niin että "emäntä joutuu passaamaan" päivää ennen ja pöytä on aina puoliksi syöty, puoliksi sotkettu. Kakarat mellastaa minkä kerkeää ja "aikuiset koittaa jutella". Yksi ainoa ystäväni (perheellinen) älyää jättää lapsensa kotiin. Nähdään kaverit niin kuin ennen vanhaan, syödään ulkona ja hengataan. Monelle ehkä ne lapset, omat ja muiden on niin suuri riesa että niitä ei vaan jaksa viikon ainoana vapaana hetkenä. Alapeukkua satelee mutta mä en ole koskaan tajunnu mikä jumalaton vimma on saada se lapsiperhe uudelleen kylään "mahdollisimman pian". Ennen vanhaa elämä oli rennompaa, nykyään ihmisillä on kiire ja rauhoittua saa tosi vähän. Itse ainakin rakastan hiljaisista hetkistä ja kavereita pienellä pieteetillä ja harvoin.

Ajattelen samoin lapsiperheistä. Olen itse vapaaehtoisesti lapseton, ja olen sitä siksi, että en nauti lasten seurasta. Osa äidiksi tulleista ystävistäni ottaa kuitenkin mielellään lapsensa tapaamisiin mukaan, vaikka lasten isä voisi hyvin olla heidän kanssaan tapaamisemme ajan. Kun paikalla on lapsia, tapahtuu kaikki lasten ehdoilla. Siedän todella huonosti sitä, että lapset keskeyttävät keskustelun, riehuvat tai mankuvat. Tiedän, että lapset ovat lapsia, eikä heiltä voi odottaa samaa kuin aikuisilta, mutta en vain välitä itse kuunnella sellaista. Ymmärrän, että lapset ovat vanhemmilleen tärkeintä maailmassa, ja se, että sanoisin suoraan ystävälle tapaavani häntä mieluummin ilman lapsia, voisi tuntua loukkaavalta. Siksi olen tyytynyt pitämään suuni kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Mutta miksi pitäisi kutsua ollenkaan ennenkuin tuntee toisen? Miksei voi vain tutustua toiseen ensin? Ja vasta sitten kutsua mukaansa, jos arvelee, että toinen tulisi hyvin toimeen muun porukan kanssa? On samanhenkinen ja kiinnostunut samoista asioista kuin porukassa muutkin? 

Siis mistä tää tvisti nyt tulee, että olisi ihan tuntemattomia? Totta kai mä tunnen sen työkaverin tms. jonka kutsun mukaan ja juuri siksihän kutsun, kun ajattelen, että voisi löytyä muidenkin kanssa yhteistä.

Mutta todellakaan en tunne välttämättä ihan yhtä hyvin kuin vuosia vanhoja ystäviä, niin että enhän mä voi vannoa, että hänellä synkkaa muiden kanssa tai miten käyttäytyy  tms. mutta sitähän mä en koskaan saakaan tietää jos vaan kahdestaan hänen kanssaan hengaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.

No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.

Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.

Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.

Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia

Minulla on paljon ystäviä eri puolilta maailmaa, eikä elämä näissä yltiösosiaalisissa kulttuureissakaan mitään herkkua ole heidän puheidensa perusteella. Ystävien, sukulaisten ja naapurien luona on velvollisuus vierailla useita kertoja viikossa. Esimerkiksi syntymäpäiviä saatetaan juhlia keskellä viikkoa, vaikka kyse ei olisi edes pyöreistä vuosista. Perheen tai pariskuntien omaa aikaa ei ole välttämättä ollenkaan. Anoppi tunkee mukaan lomamatkalle tai hääpäiväillalliselle.

Kysyppä heiltä olisivatko he mieluummin vasten tahtoaan aina yksin.

Nämähän eivät ole ainoat vaihtoehdot. On myös se vaihtoehto, joka Suomessa on yleisin eli tasapaino perheen oman ajan sekä ystävien ja sukulaisten kanssa vietetyn ajan kesken. Se, että ei ole mitään läheisiä ihmissuhteita, on aika harvinaista, ja yleensä syy tähän on ihmisessä itsessään ainakin osittain. En minä ainakaan haluaisi pitää velvollisuudentunnosta yhteyttä tuttuihin ja sukulaisiin, joiden seurasta en itse nauti. Sama asia kuin että sinkkuna pitäisi tapailla treffikumppaneita, joista ei ole kiinnostunut, vain jotta näille ei tulisi paha mieli.

Tämä. Nämä yksinäiset eivät millään halua miettiä olisiko vikaa  heissä itsessään. Kun tälläisen lauseen kirjoittaa alkaa paskamyrsky ja selostus "meissä ei ole mitään vikaa , me olemme kivoja". Joku syy siihen on ettei kutsuja tipu. On olemassa ihmisten välistä kemiaa , se joko toimii tai sitten ei. On harrastuksia joista varmasti kiva ja mukava ihminen löytää kavereita joiden kanssa myöhemmin ystävystytään.  Tähänkään ei auta jankkaus "mutta kun meissä ei ole mitään vikaa kun me olemme niin kivoja".

Ehkä se ongelma on siinä, että he kyllä tulevat, kun kutsutaan, mutta eivät itse ikinä kutsu vastavuoroisesti. Jos seura on niin vastenmielistä, niin eikö silloin myös kieltäydytä illanviettokutsuista jne.? Eli ts. toisen järjestämät pöperöt ja viihdykkeet kelpaa, mutta ei sitten tuo ihminen kelpaa omaan pöytään, vaan sinne kutsutaan muita.

Toisen järjestämät pöperöt ja viihdykkeet? Mitä viihdykettä ap on vierailleen järjestänyt? Jos ei ole aivan rahaton, ei tavanomaisilla kahvikutsuilla tarjoilukaan ole niin houkutteleva, että sen perässä viitsisi kylään lähteä. Menneisyydessä oli ehkä toisin, kun ei ollut joka kadunkulmassa kahviloita ja kaupoissa hyllymetreittäin herkkuja tarjolla.

Ap kertoo heillä viimeksi käyneen lapsen kummin. Kummin on aika vaikea kieltäytyä kyläilykutsusta. Aika usein tällaiset vierailut tuntuvat kuitenkin enemmän velvollisuudelta kuin huvilta. Sinulla on varsin mustavalkoisen kuuloinen ajattelumaailma. Siitä, että toista ei halua asiakseen kutsua kotiinsa kylään, on pitkä matka siihen, että pitäisi tätä vastenmielisenä. Eiköhän ihmisistä suurin osa ole toisilleen melko yhdentekeviä. Niitä, joita pitäisi vastenmielisinä, on vähän.

Niin samaa mieltä! Jos kukaan ei ole erikseen pyytänyt, ei kenellekään tarvitse järjestää sen paremmin pöperöitä kuin viihdykkeitäkään. Ja sitten vielä uhriutua asiasta. Jokainen saa pöperöitä ja viihdykkeitä just niin paljon kuin haluaa, ellei tosiaan sitten ole ihan persaukinen. Ymmärrän harmituksen, jos joutuu järjestämään jollekin toiselle (lapselle, huonokuntoiselle vanhukselle, vammaiselle siskolle jne) juhlat eikä kukaan kutsutuista vaivaudu tulemaan paikalle, mutta silloinkin on syytä olla iloinen, jos joku tulee. 

Itsestä ainakin tuntui tosi kivalta kun muutettuani uudelle paikkakunnalle, kaverini kysyi mukaan illanviettoon hänen kavereidensa kanssa. Ei meillä ollut mitään yhteistä oikein eikä uusia tapaamisia tullut mutta illat oli ihan kivoja, ja se ele oli tosi mukava :) Lievitti yksinäisyyttä ja arvostin tosi paljon että kaveri pyysi mukaan ja ajatteli minuakin. Ollaan molemmat asuttu ulkomailla joskus joten ehkä on kansainvälinen ajatus että the more the merrier.

Voiko se olla jotain tyttöjen ala-asteaikaista bestis touhua jota ylläpidetään näillä klikkiytymisillä. Että uusia ei kutsuta kun pelätään että uusi on joku pahanilmanlintu joka omii toisen kaverin, ja sitten jää itse yksin, kävihän noin usein lapsena. Ja että halutaan että joku on MINUN kaveri, ja SINÄ olet ulkopuolinen etkä yhtä hyvä kuin me.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.

No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.

Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!

Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.

No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.

Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!

Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon? 

Miten et oikein tajua tätä :( Miksi et halua levittää hyvää ympärillesi? Mistä niitä tuntemattomia ihmisiä edes löytää, kaverihaku palstat kerää aina läähättäviä miehiä vain. Aika yleinen tapa tutustua maailmalla toisiin on että joku kutsuu tuttavansa mukaan juhliin ja siellä sitten hän tutustuu muihin. Eikä sitä tarvitse kutsujan sen kummemmin stressata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.

No vaikka ehkä niin luuletkin, niin ethän sä ole kaikki. Että puhu vaan omasta puolestasi.

Mulle ja ystävilleni on aika ahdistava ajatus, että se on nyt sitten tällä, näitä ihmisiä tapaan tästä elämäni loppuun asti jokaisessa illanvietosta, ikinä ei ketään "ylimääräisiä" enää tule.

Ja mitä vaivaa se sulta vaatii, jos joku kutsuu kotiinsa tai ravintolaan ihmisen?

Vierailija kirjoitti:

Voiko se olla jotain tyttöjen ala-asteaikaista bestis touhua jota ylläpidetään näillä klikkiytymisillä. Että uusia ei kutsuta kun pelätään että uusi on joku pahanilmanlintu joka omii toisen kaverin, ja sitten jää itse yksin, kävihän noin usein lapsena. Ja että halutaan että joku on MINUN kaveri, ja SINÄ olet ulkopuolinen etkä yhtä hyvä kuin me.

Joillain saattaa ollakin, mutta tuskin kaikilla. Kannattaa kuitenkin muistaa ryhmädynamiikka sekä ryhmien merkitykset. Otetaan esimerkiksi vaikka ryhmä pienten lasten äitejä. Ovat ehkä tutustuneet alunperin äiti-lapsi-kerhossa. Heitä yhdistää tietyt asiat ja tekevät tiettyjä asioita yhdessä (käyvät vauvauinnissa, muskarissa, leikkipuistoissa, hoplopeissa, lastentarvikekirppiksillä jne)  eli ryhmä on tietystä syystä olemassa. Sitten joku haluaa ryhmään mukaan yksinäisen, joka ei ole pienten lasten äiti. Ryhmän toimintaa on siis muutettava. Jos ryhmään tulee lisää porukkaa, jotka eivät ole pienten lasten äitejä, ryhmän toiminnassa on yhä vähemmän enää sitä, mikä oli ryhmän alkuperäinen tarkoitus. Ne, jotka halusivat olla vain tässä äitiryhmässä ja tehdä ryhmässä alunperin tehtyjä asioita, lähtevät ryhmästä. Koska ryhmä ei ole enää se, mihin he aikoinaan liittyivät. Usein ryhmissä on yksi tai kaksi jäsentä, jotka pitävät ryhmän kasassa. He ovat ne, jotka ehdottavat, suunnittelevat ja järjestävät. Jos nämä poistuvat ryhmästä eikä kukaan halua ottaa heidän paikkaansa, ryhmä hajoaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.

No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.

Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!

Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon? 

Sinun on selvästi vaikeaa ymmärtää, että ei se yksinäinen väkisin sinne illanviettoon tunge, vaan on olemassa ihmisiä, jotka mielellään kutsuvat hänet sinne. 

Mä olen useastikin kutsunut jonkun, jota ei (vielä!) tunne, eikä mua siihen ole yksinäiset pakottaneet tai ulisseet, ihan olen itse halunnut niin tehdä. Kun muistan hyvin, mitä oli muuttaa uudelle paikkakunnalle, jossa ihmiset olivat juuri tuollaisia kuin sinä, jonka seuraan ei mahdu.

Ja en mä kyllä olisi tiennyt, mistä olisin noita yksinäisiä sitten lähtenyt hakemaan. Menen ehkä baariin ja kysyn, että hei ootko yksinäinen, ai et, no ei sitten mitään?