Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Kysypä huomenna esimieheltäsi, onko ok, että tuot firman pikkujouluihin mukaan myös anoppisi. Jos ei ole, esitä tuo äsken esittämäsi kysymys esimiehellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa jos et ole osa sitä ydinkaveriporukkaa alusta lähtien, ei ole mitään jakoa päästä osaksi sitä, yksinkertaisesti.
Suomalaisen ihmissuhteet kuvaa tämä lausahdus, jonka kuulin aikanaan eräältä ihmiseltä, johon tutustuin: ”Mulla on jo tarpeeksi kavereita enkä tarvitse niitä enempää.”
Ne ei kutsu teitä siks, että te ette yksinkertaisesti ole olleet tarpeeks onnekkaita jossain kaverisuhteiden arpajaisissa, jossa noi paikat jaettiin.
Kaverisuhteita ei arvota vaan ne muodostuu ajan kanssa niiden ihmisten välillä , joilla on jotain yhteistä ja jotka pitää toisistaan. Kaikkien ihmisten kesken ei tunne sellaista yhteyttä ,että kiinnostaisi edes tutustua sen enempää. Kurja juttu, mutta jokaisen täytyy vaan itse löytää ne samanhenkiset ihmiset, jotka haluaa kanssanne ystäväksi ryhtyä. Monilla elämä on jo täynnä velvoitteita ja aikaa ja halua ei ole haalia niitä yhtään lisää.
Voisiko olla että koska Suomi on niin pieni maa, täällä on siksi joidenkin tosi paljon vaikeampi löytää omanhenkistä seuraa kuin ulkomailla? Ja täällä kyllä silti on sisäänpäinkääntyneempi kulttuuri kuin monessa muussa maassa, se on ihan fakta ja sinäkin vaan toistat sitä samaa tuossa: ei haluta uusia kavereita. Niin. Kaikkialla se ei mene ihan samalla lailla.
Avainsana on tuo "omanhenkinen". Lähipiirissäni on meksikolaissyntyinen nainen ja nyt useamman vuoden Suomessa asuttuaan on sanonut, että suomalaisten naisten ystävyyssuhde vastaa hänen perhekeskeisessä kulttuurissaan sisarussuhdetta. Hänen kulttuurinsa ystävyyssuhde taas vastaa suomalaisten kaverisuhdetta eikä silloin edellytetä mitään "omanhenkisyyttä". Ystäviä on helppo saada, koska ystävyydelle ei aseteta kovinkaan paljon odotuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa jos et ole osa sitä ydinkaveriporukkaa alusta lähtien, ei ole mitään jakoa päästä osaksi sitä, yksinkertaisesti.
Suomalaisen ihmissuhteet kuvaa tämä lausahdus, jonka kuulin aikanaan eräältä ihmiseltä, johon tutustuin: ”Mulla on jo tarpeeksi kavereita enkä tarvitse niitä enempää.”
Ne ei kutsu teitä siks, että te ette yksinkertaisesti ole olleet tarpeeks onnekkaita jossain kaverisuhteiden arpajaisissa, jossa noi paikat jaettiin.
Kaverisuhteita ei arvota vaan ne muodostuu ajan kanssa niiden ihmisten välillä , joilla on jotain yhteistä ja jotka pitää toisistaan. Kaikkien ihmisten kesken ei tunne sellaista yhteyttä ,että kiinnostaisi edes tutustua sen enempää. Kurja juttu, mutta jokaisen täytyy vaan itse löytää ne samanhenkiset ihmiset, jotka haluaa kanssanne ystäväksi ryhtyä. Monilla elämä on jo täynnä velvoitteita ja aikaa ja halua ei ole haalia niitä yhtään lisää.
Voisiko olla että koska Suomi on niin pieni maa, täällä on siksi joidenkin tosi paljon vaikeampi löytää omanhenkistä seuraa kuin ulkomailla? Ja täällä kyllä silti on sisäänpäinkääntyneempi kulttuuri kuin monessa muussa maassa, se on ihan fakta ja sinäkin vaan toistat sitä samaa tuossa: ei haluta uusia kavereita. Niin. Kaikkialla se ei mene ihan samalla lailla.
Ehkä muualla ollaan avoimempia pinnallisen tuttavuuteen ja esim vieraasta kulttuurista kotoisin olevaa pyydetään mukaan herkemmin kuin Suomessa. Mutta onko tämä sitten oikeasti ystävyyttä? En usko että muuallakaan ihmisillä on aitoja ystäviä loputtoman paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa jos et ole osa sitä ydinkaveriporukkaa alusta lähtien, ei ole mitään jakoa päästä osaksi sitä, yksinkertaisesti.
Suomalaisen ihmissuhteet kuvaa tämä lausahdus, jonka kuulin aikanaan eräältä ihmiseltä, johon tutustuin: ”Mulla on jo tarpeeksi kavereita enkä tarvitse niitä enempää.”
Ne ei kutsu teitä siks, että te ette yksinkertaisesti ole olleet tarpeeks onnekkaita jossain kaverisuhteiden arpajaisissa, jossa noi paikat jaettiin.
Kaverisuhteita ei arvota vaan ne muodostuu ajan kanssa niiden ihmisten välillä , joilla on jotain yhteistä ja jotka pitää toisistaan. Kaikkien ihmisten kesken ei tunne sellaista yhteyttä ,että kiinnostaisi edes tutustua sen enempää. Kurja juttu, mutta jokaisen täytyy vaan itse löytää ne samanhenkiset ihmiset, jotka haluaa kanssanne ystäväksi ryhtyä. Monilla elämä on jo täynnä velvoitteita ja aikaa ja halua ei ole haalia niitä yhtään lisää.
Voisiko olla että koska Suomi on niin pieni maa, täällä on siksi joidenkin tosi paljon vaikeampi löytää omanhenkistä seuraa kuin ulkomailla? Ja täällä kyllä silti on sisäänpäinkääntyneempi kulttuuri kuin monessa muussa maassa, se on ihan fakta ja sinäkin vaan toistat sitä samaa tuossa: ei haluta uusia kavereita. Niin. Kaikkialla se ei mene ihan samalla lailla.
Ehkä muualla ollaan avoimempia pinnallisen tuttavuuteen ja esim vieraasta kulttuurista kotoisin olevaa pyydetään mukaan herkemmin kuin Suomessa. Mutta onko tämä sitten oikeasti ystävyyttä? En usko että muuallakaan ihmisillä on aitoja ystäviä loputtoman paljon.
Yhdysvalloissa keskiluokkaiselle asuinalueelle muuttava otetaan hyvin vastaan. On yhteisöllisyyttä, naapureiden kanssa, bbq-juhlia jne. Mutta auta armias, jos menetät työpaikkasi ja joudut muuttamaan huonommalle asuinalueelle, kukaan nk "ystävistäsi" ei pidä suhun enää mitään yhteyttä etkä enää saa kutsuja heidän bbq-juhliinsa. Yhtä helposti kuin pääset mukaan porukkaan myös tipahdat porukasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Yksinäisille tyypillinen ajattelutapa, että kyllä heillä klikkaa kaikkien kanssa ja kaikilla heidän kanssaan. Jos näin olisi, eiväthän he olisi yksinäisiä. Yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän, että ystäväporukat muodostuvat samanhenkisten kanssa ja porukan tapaaminen ei ole samanlainen, jos sinne on tullut joku uusi ja erilainen. Ystävien kanssa voi puhua mistä tahansa, koska toiset tunnetaan jo niin hyvin, Tunnetaan huumorintaju, ystävien kipukohdat (esim asiat joista ei pidä vitsailla) jne. Uuden kaikille lähes tuntemattoman ihmisen tullessa mukaan puhutaan vain smalltalkia. Jos puhuttaisiin porukan inside-juttuja, se olisi epäkohteliaista tätä porukan ulkopulista kohtaan. Yhteisiä tapaamisia ei järjestetä yksinäisyyden poistamista varten vaan siksi, että ystäviä halutaan tavata ja heidän seurassaan viihtyä.
Ihmiseen pitää ensin tutustua tosi hyvin, jotta pystyy päättelemään, sopisiko tämä luonteeltaan, ominaisuuksiltaan ja resursseiltaan johonkin jo olemassa olevaan porukkaan. Ja nämä tutustumisen vaativat aikaa. Aikaa, joka on pois jostain muusta.
Esitän saman kysymyksen kuin edellinenkin: jos yksinäiset kerran ovat niin kivoja ja mukavia, miksi he eivät löydä toisiaan? Nettikin on täynnä mahdollisuuksia tutustua ihmisiin vaikka maapallon toiselta puolelta.
- eri -Onneksi omat ystäväni eivät ole tuollaisia ahtaita sisäpiiriläisiä. Etenkään he eivät ajattele, sopiiko joku resursseiltaan heidän seuraansa. Olen useastikin tuonut jonkun uutena kaveripiiriin, sillä emme me halua viettää iltoja aina ennalta-arvattavasti samoja vanhoja vitsejä vääntäen, vaan on mukavaa saada uusia juttuja kuultavaksi.
Yksinäiset voivat olla ujoja, muuttaneet paikkakunnalle muualta eivätkä näin tunne VIELÄ ketään, tai ihan mistä syystä vain.
Ei yksinäisyys ole mikään ominaisuus, jonka pitäisi ihmisiä yhdistää, vaan se on elämäntilanne, monelle onneksi väliaikainen, kun ystäviä löytyy. Toisaalta esität, että ihmiset eivät aina toimeen, mutta yksinäisten pitäisikin sitten tulla toimeen kenen muun tahansa kanssa vain sen vuoksi, että toinenkin on yksinäinen. Mielipiteeesi ei nyt ole kovin looginen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Niin että kutsuisin toisille itselleni läheisille ihmiselle täysin vieraan ihmisen, jonka kanssa itsekin olen vain tuttava, yhteiseen ajanviettoomme? Ensinnäkin haluan viettää aikaa juuri näiden tiettyjen ihmisten kanssa. Tästä syystä olen heidät kutsunut ja tarjoilut järjestänyt. Ketä muita ylimääräisiä ihmisiä pitäisi kutsua? Minulla on pienet tilat ja sen mukaan minulla on myös astioita ja istumapaikkoja tarjolla. En pysty mitään kinkereitä tai seuroja kymmenille ihmisille järjestämään. Löytyisiköhän muuten jonkun seurakunnan piiristä näille yksinäisille paremmin seuraa ja toimintaa? Itse en voi hyväntekeväisyyslaitokseksi ryhtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Kysypä huomenna esimieheltäsi, onko ok, että tuot firman pikkujouluihin mukaan myös anoppisi. Jos ei ole, esitä tuo äsken esittämäsi kysymys esimiehellesi.
Keksitpä nokkelan vertauksen! Niin, tiedän, että toisten järjestämiin juhliin en voi ilman lupaa tuoda ketään. Mutta kuulepa kun itse olen yleensä se, joka illanvietot järjestää, niin hupsista, ei tartte kysellä kenenkään lupia siihen, kenet kutsun!
Sinusta varmaan siinäkin on jotain pielessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Niin että kutsuisin toisille itselleni läheisille ihmiselle täysin vieraan ihmisen, jonka kanssa itsekin olen vain tuttava, yhteiseen ajanviettoomme? Ensinnäkin haluan viettää aikaa juuri näiden tiettyjen ihmisten kanssa. Tästä syystä olen heidät kutsunut ja tarjoilut järjestänyt. Ketä muita ylimääräisiä ihmisiä pitäisi kutsua? Minulla on pienet tilat ja sen mukaan minulla on myös astioita ja istumapaikkoja tarjolla. En pysty mitään kinkereitä tai seuroja kymmenille ihmisille järjestämään. Löytyisiköhän muuten jonkun seurakunnan piiristä näille yksinäisille paremmin seuraa ja toimintaa? Itse en voi hyväntekeväisyyslaitokseksi ryhtyä.
Ei ole pakko aina kutsua kotiin. Täällähän on mainostettu, että tavataan ravintolassa ja kahvilassa, onko joku syy, miksi sinne ei voi kutsua?
Ja tiedän, on. Juuri tuo, että me jutellaan vaan meidän kanssa vaan meidän asioita, eikä kukaan meistä halua kuulla mitään muuta kuin näitä meidän juttuja. Ilta on pilalla, ellen pääse sadatta kertaa puhumaan niistä omista asioistani, jotka tosin kaikki ystävät jo tasan tarkkaan tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Yksinäisille tyypillinen ajattelutapa, että kyllä heillä klikkaa kaikkien kanssa ja kaikilla heidän kanssaan. Jos näin olisi, eiväthän he olisi yksinäisiä. Yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän, että ystäväporukat muodostuvat samanhenkisten kanssa ja porukan tapaaminen ei ole samanlainen, jos sinne on tullut joku uusi ja erilainen. Ystävien kanssa voi puhua mistä tahansa, koska toiset tunnetaan jo niin hyvin, Tunnetaan huumorintaju, ystävien kipukohdat (esim asiat joista ei pidä vitsailla) jne. Uuden kaikille lähes tuntemattoman ihmisen tullessa mukaan puhutaan vain smalltalkia. Jos puhuttaisiin porukan inside-juttuja, se olisi epäkohteliaista tätä porukan ulkopulista kohtaan. Yhteisiä tapaamisia ei järjestetä yksinäisyyden poistamista varten vaan siksi, että ystäviä halutaan tavata ja heidän seurassaan viihtyä.
Ihmiseen pitää ensin tutustua tosi hyvin, jotta pystyy päättelemään, sopisiko tämä luonteeltaan, ominaisuuksiltaan ja resursseiltaan johonkin jo olemassa olevaan porukkaan. Ja nämä tutustumisen vaativat aikaa. Aikaa, joka on pois jostain muusta.
Esitän saman kysymyksen kuin edellinenkin: jos yksinäiset kerran ovat niin kivoja ja mukavia, miksi he eivät löydä toisiaan? Nettikin on täynnä mahdollisuuksia tutustua ihmisiin vaikka maapallon toiselta puolelta.
- eri -Onneksi omat ystäväni eivät ole tuollaisia ahtaita sisäpiiriläisiä. Etenkään he eivät ajattele, sopiiko joku resursseiltaan heidän seuraansa. Olen useastikin tuonut jonkun uutena kaveripiiriin, sillä emme me halua viettää iltoja aina ennalta-arvattavasti samoja vanhoja vitsejä vääntäen, vaan on mukavaa saada uusia juttuja kuultavaksi.
Yksinäiset voivat olla ujoja, muuttaneet paikkakunnalle muualta eivätkä näin tunne VIELÄ ketään, tai ihan mistä syystä vain.
Ei yksinäisyys ole mikään ominaisuus, jonka pitäisi ihmisiä yhdistää, vaan se on elämäntilanne, monelle onneksi väliaikainen, kun ystäviä löytyy. Toisaalta esität, että ihmiset eivät aina toimeen, mutta yksinäisten pitäisikin sitten tulla toimeen kenen muun tahansa kanssa vain sen vuoksi, että toinenkin on yksinäinen. Mielipiteeesi ei nyt ole kovin looginen.
En esitä vaan yksinäiset voivat tutustua muihin yksinäisiin ja löytää heistä sellaisia, joiden kanssa tulevat toimeen. Vai ovatko muka KAIKKI muut yksinäiset sellaisia, ettei heidän kanssaan voi tulla toimeen? Miksi yksinäisen pitäisi saada ystäviä juuri niistä, joilla on jo ihan riittävästi ystäviä? Tuskinpa yksinäinen tulee kaikkien heidänkään kanssa toimeen.
Ymmärrän pointtisi tuosta paikkakunnalle muuttamisesta, mutta ihan samalla tavalla he voivat alkaa tutustumaan paikkakunnalla muihin ihmisiin kuin muutkin paikkakunnalle muuttavat. Niin me ei-yksinäisetkin ollaan aina tehty, kun ollaan muutettu. Tai kun on aloitettu opinnot, vaihdettu työpaikkaa jne. Emme ole tarvinneet mitään "puhemiehiä" tutustuaksemme muihin paikkakuntalaisiin tai asuinalueen ihmisiin, opiskelukavereihin, työkavereihin jne. Ujo ihminen toki joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, mutta mun mielestä on hieman outo ajatus, että hänen tarvitsisi tehdä se vain kerran ja sen jälkeen joku muu huolehtii, että hän saa haluamansa määrän sosiaalisia suhteita.
Eikä siinä siis mun mielestä ole mitään vikaa, jos joku haluaa ottaa uusia tyyppejä mukaansa milloin minnekin. Mutta joskus näistä tämän tyyppisistä ketjuista saa kuvan, että muilla ihmisillä olisi jonkinlainen velvollisuus toimia yksinäisille "puhemiehinä" ja huolehtia, että yksinäinen saa kaipaamansa määrän ihmissuhteita. Yksinäistä voi toki pyytää vaikka mukaansa johonkin harrastukseen, jossa hänellä on mahdollisuus tavata muita harrastajia, mutta tutustumisen muihin pitää yksinäisenkin hoitaa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Niin että kutsuisin toisille itselleni läheisille ihmiselle täysin vieraan ihmisen, jonka kanssa itsekin olen vain tuttava, yhteiseen ajanviettoomme? Ensinnäkin haluan viettää aikaa juuri näiden tiettyjen ihmisten kanssa. Tästä syystä olen heidät kutsunut ja tarjoilut järjestänyt. Ketä muita ylimääräisiä ihmisiä pitäisi kutsua? Minulla on pienet tilat ja sen mukaan minulla on myös astioita ja istumapaikkoja tarjolla. En pysty mitään kinkereitä tai seuroja kymmenille ihmisille järjestämään. Löytyisiköhän muuten jonkun seurakunnan piiristä näille yksinäisille paremmin seuraa ja toimintaa? Itse en voi hyväntekeväisyyslaitokseksi ryhtyä.
Ei ole pakko aina kutsua kotiin. Täällähän on mainostettu, että tavataan ravintolassa ja kahvilassa, onko joku syy, miksi sinne ei voi kutsua?
Ja tiedän, on. Juuri tuo, että me jutellaan vaan meidän kanssa vaan meidän asioita, eikä kukaan meistä halua kuulla mitään muuta kuin näitä meidän juttuja. Ilta on pilalla, ellen pääse sadatta kertaa puhumaan niistä omista asioistani, jotka tosin kaikki ystävät jo tasan tarkkaan tietää.
Sinä voit toki kutsua ravintolaan ja kahvilaan ketä ikinä haluat. Mikäli nä haluan ne omat ystäväni tavata kotonani eikä minun tarvitse miettiä, mitä joku ulkopuolinen siitä ajattelee. Minulla ei ole velvollisuutta huolehtia kaikkien randomien ihmisten viihtyisyydestä. Ainoastaan niiden ystävien silloin kun kutsun heidät kotiini. En edes ymmärrä miksi joku sivullinen hyvän päivän tuttuni haluaisi tunkea lähiystävieni tapaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Yksinäisille tyypillinen ajattelutapa, että kyllä heillä klikkaa kaikkien kanssa ja kaikilla heidän kanssaan. Jos näin olisi, eiväthän he olisi yksinäisiä. Yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän, että ystäväporukat muodostuvat samanhenkisten kanssa ja porukan tapaaminen ei ole samanlainen, jos sinne on tullut joku uusi ja erilainen. Ystävien kanssa voi puhua mistä tahansa, koska toiset tunnetaan jo niin hyvin, Tunnetaan huumorintaju, ystävien kipukohdat (esim asiat joista ei pidä vitsailla) jne. Uuden kaikille lähes tuntemattoman ihmisen tullessa mukaan puhutaan vain smalltalkia. Jos puhuttaisiin porukan inside-juttuja, se olisi epäkohteliaista tätä porukan ulkopulista kohtaan. Yhteisiä tapaamisia ei järjestetä yksinäisyyden poistamista varten vaan siksi, että ystäviä halutaan tavata ja heidän seurassaan viihtyä.
Ihmiseen pitää ensin tutustua tosi hyvin, jotta pystyy päättelemään, sopisiko tämä luonteeltaan, ominaisuuksiltaan ja resursseiltaan johonkin jo olemassa olevaan porukkaan. Ja nämä tutustumisen vaativat aikaa. Aikaa, joka on pois jostain muusta.
Esitän saman kysymyksen kuin edellinenkin: jos yksinäiset kerran ovat niin kivoja ja mukavia, miksi he eivät löydä toisiaan? Nettikin on täynnä mahdollisuuksia tutustua ihmisiin vaikka maapallon toiselta puolelta.
- eri -Onneksi omat ystäväni eivät ole tuollaisia ahtaita sisäpiiriläisiä. Etenkään he eivät ajattele, sopiiko joku resursseiltaan heidän seuraansa. Olen useastikin tuonut jonkun uutena kaveripiiriin, sillä emme me halua viettää iltoja aina ennalta-arvattavasti samoja vanhoja vitsejä vääntäen, vaan on mukavaa saada uusia juttuja kuultavaksi.
Yksinäiset voivat olla ujoja, muuttaneet paikkakunnalle muualta eivätkä näin tunne VIELÄ ketään, tai ihan mistä syystä vain.
Ei yksinäisyys ole mikään ominaisuus, jonka pitäisi ihmisiä yhdistää, vaan se on elämäntilanne, monelle onneksi väliaikainen, kun ystäviä löytyy. Toisaalta esität, että ihmiset eivät aina toimeen, mutta yksinäisten pitäisikin sitten tulla toimeen kenen muun tahansa kanssa vain sen vuoksi, että toinenkin on yksinäinen. Mielipiteeesi ei nyt ole kovin looginen.
En esitä vaan yksinäiset voivat tutustua muihin yksinäisiin ja löytää heistä sellaisia, joiden kanssa tulevat toimeen. Vai ovatko muka KAIKKI muut yksinäiset sellaisia, ettei heidän kanssaan voi tulla toimeen? Miksi yksinäisen pitäisi saada ystäviä juuri niistä, joilla on jo ihan riittävästi ystäviä? Tuskinpa yksinäinen tulee kaikkien heidänkään kanssa toimeen.
Ymmärrän pointtisi tuosta paikkakunnalle muuttamisesta, mutta ihan samalla tavalla he voivat alkaa tutustumaan paikkakunnalla muihin ihmisiin kuin muutkin paikkakunnalle muuttavat. Niin me ei-yksinäisetkin ollaan aina tehty, kun ollaan muutettu. Tai kun on aloitettu opinnot, vaihdettu työpaikkaa jne. Emme ole tarvinneet mitään "puhemiehiä" tutustuaksemme muihin paikkakuntalaisiin tai asuinalueen ihmisiin, opiskelukavereihin, työkavereihin jne. Ujo ihminen toki joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, mutta mun mielestä on hieman outo ajatus, että hänen tarvitsisi tehdä se vain kerran ja sen jälkeen joku muu huolehtii, että hän saa haluamansa määrän sosiaalisia suhteita.
Eikä siinä siis mun mielestä ole mitään vikaa, jos joku haluaa ottaa uusia tyyppejä mukaansa milloin minnekin. Mutta joskus näistä tämän tyyppisistä ketjuista saa kuvan, että muilla ihmisillä olisi jonkinlainen velvollisuus toimia yksinäisille "puhemiehinä" ja huolehtia, että yksinäinen saa kaipaamansa määrän ihmissuhteita. Yksinäistä voi toki pyytää vaikka mukaansa johonkin harrastukseen, jossa hänellä on mahdollisuus tavata muita harrastajia, mutta tutustumisen muihin pitää yksinäisenkin hoitaa itse.
Eihän se mikään mun velvollisuuteni olekaan, enkä mä mitään puhemiestoimintaa harrasta, vaan omasta mielestäni normaalisti kysyn esim. työ- tai harrastuskaverilta, kiinnostaisiko häntä vaikkapa toiminta x ensi viikonloppuna, muitakin tulee?
Ja totta kai pitää tutustuminen hoitaa itse. Yksinäinenhän on jo hoitanut, hän on tutustunut minuun. Mä en vaan voi käsittää, miten se olisi niin kamalasti multa - tai ystäviltäni - pois, että kutsuu joskus mukaan jonkun, jolla nyt jostain syystä tässä elämäntilanteessa ei ole ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jutteletko näiden ihmisten kanssa myös muuten, kuin tavatessa? Laitteletko viestiä, soitat, jaat somessa kuvia tms?
Oman kokemuksen mukaan arjen tapaamiset muotoutuvat usein hyvin spontaanisti. Esim juttelee jonkun ystävän kanssa muuten vain ja sitten tulee idea, että ”hei tavataan, tulkaa meille lounaalle” tms.
Eli tärkeää olisi ylläpitää ja syventää kaveruutta, jotta siitä tulisi ystävyyttä. Usein tärkeä osa ystävyyden muotoutumista on se, että osataan olla epätäydellisiä, haavoittuvaisia. Oletko kertonut sun epävarmuuksista ja ongelmista näille kavereille/ystäville?
Tietysti tässäkin voi tapahtua ylilyöntejä eikä kukaan jaksa sellaista, joka puhuu pelkästään negatiivista. Mutta usein ihminen, joka on vähän epävarma ystävyyssuhteissaan, ei uskalla olla täysin oma itsensä ja auki. Tulee ehkä oltua vähän liian kiva, liian mukautuva ja näin kukaan ei saa oikein mitään otetta siitä, että kuka oikeasti olet.
Alain de Botton on tehnyt aiheesta mahtavan videon YouTubeen. Suosittelen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Yksinäisille tyypillinen ajattelutapa, että kyllä heillä klikkaa kaikkien kanssa ja kaikilla heidän kanssaan. Jos näin olisi, eiväthän he olisi yksinäisiä. Yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän, että ystäväporukat muodostuvat samanhenkisten kanssa ja porukan tapaaminen ei ole samanlainen, jos sinne on tullut joku uusi ja erilainen. Ystävien kanssa voi puhua mistä tahansa, koska toiset tunnetaan jo niin hyvin, Tunnetaan huumorintaju, ystävien kipukohdat (esim asiat joista ei pidä vitsailla) jne. Uuden kaikille lähes tuntemattoman ihmisen tullessa mukaan puhutaan vain smalltalkia. Jos puhuttaisiin porukan inside-juttuja, se olisi epäkohteliaista tätä porukan ulkopulista kohtaan. Yhteisiä tapaamisia ei järjestetä yksinäisyyden poistamista varten vaan siksi, että ystäviä halutaan tavata ja heidän seurassaan viihtyä.
Ihmiseen pitää ensin tutustua tosi hyvin, jotta pystyy päättelemään, sopisiko tämä luonteeltaan, ominaisuuksiltaan ja resursseiltaan johonkin jo olemassa olevaan porukkaan. Ja nämä tutustumisen vaativat aikaa. Aikaa, joka on pois jostain muusta.
Esitän saman kysymyksen kuin edellinenkin: jos yksinäiset kerran ovat niin kivoja ja mukavia, miksi he eivät löydä toisiaan? Nettikin on täynnä mahdollisuuksia tutustua ihmisiin vaikka maapallon toiselta puolelta.
- eri -Onneksi omat ystäväni eivät ole tuollaisia ahtaita sisäpiiriläisiä. Etenkään he eivät ajattele, sopiiko joku resursseiltaan heidän seuraansa. Olen useastikin tuonut jonkun uutena kaveripiiriin, sillä emme me halua viettää iltoja aina ennalta-arvattavasti samoja vanhoja vitsejä vääntäen, vaan on mukavaa saada uusia juttuja kuultavaksi.
Yksinäiset voivat olla ujoja, muuttaneet paikkakunnalle muualta eivätkä näin tunne VIELÄ ketään, tai ihan mistä syystä vain.
Ei yksinäisyys ole mikään ominaisuus, jonka pitäisi ihmisiä yhdistää, vaan se on elämäntilanne, monelle onneksi väliaikainen, kun ystäviä löytyy. Toisaalta esität, että ihmiset eivät aina toimeen, mutta yksinäisten pitäisikin sitten tulla toimeen kenen muun tahansa kanssa vain sen vuoksi, että toinenkin on yksinäinen. Mielipiteeesi ei nyt ole kovin looginen.
En esitä vaan yksinäiset voivat tutustua muihin yksinäisiin ja löytää heistä sellaisia, joiden kanssa tulevat toimeen. Vai ovatko muka KAIKKI muut yksinäiset sellaisia, ettei heidän kanssaan voi tulla toimeen? Miksi yksinäisen pitäisi saada ystäviä juuri niistä, joilla on jo ihan riittävästi ystäviä? Tuskinpa yksinäinen tulee kaikkien heidänkään kanssa toimeen.
Ymmärrän pointtisi tuosta paikkakunnalle muuttamisesta, mutta ihan samalla tavalla he voivat alkaa tutustumaan paikkakunnalla muihin ihmisiin kuin muutkin paikkakunnalle muuttavat. Niin me ei-yksinäisetkin ollaan aina tehty, kun ollaan muutettu. Tai kun on aloitettu opinnot, vaihdettu työpaikkaa jne. Emme ole tarvinneet mitään "puhemiehiä" tutustuaksemme muihin paikkakuntalaisiin tai asuinalueen ihmisiin, opiskelukavereihin, työkavereihin jne. Ujo ihminen toki joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, mutta mun mielestä on hieman outo ajatus, että hänen tarvitsisi tehdä se vain kerran ja sen jälkeen joku muu huolehtii, että hän saa haluamansa määrän sosiaalisia suhteita.
Eikä siinä siis mun mielestä ole mitään vikaa, jos joku haluaa ottaa uusia tyyppejä mukaansa milloin minnekin. Mutta joskus näistä tämän tyyppisistä ketjuista saa kuvan, että muilla ihmisillä olisi jonkinlainen velvollisuus toimia yksinäisille "puhemiehinä" ja huolehtia, että yksinäinen saa kaipaamansa määrän ihmissuhteita. Yksinäistä voi toki pyytää vaikka mukaansa johonkin harrastukseen, jossa hänellä on mahdollisuus tavata muita harrastajia, mutta tutustumisen muihin pitää yksinäisenkin hoitaa itse.
Eihän se mikään mun velvollisuuteni olekaan, enkä mä mitään puhemiestoimintaa harrasta, vaan omasta mielestäni normaalisti kysyn esim. työ- tai harrastuskaverilta, kiinnostaisiko häntä vaikkapa toiminta x ensi viikonloppuna, muitakin tulee?
Ja totta kai pitää tutustuminen hoitaa itse. Yksinäinenhän on jo hoitanut, hän on tutustunut minuun. Mä en vaan voi käsittää, miten se olisi niin kamalasti multa - tai ystäviltäni - pois, että kutsuu joskus mukaan jonkun, jolla nyt jostain syystä tässä elämäntilanteessa ei ole ystäviä.
Ymmärrän sua ihan hyvin. Mutta kuten aiemmassa kirjoitin, palstalta saa hyvin usein kuvan, että yksinäisten mukaan ottaminen olisi ei-yksinäisten velvollisuus. Ja siis vain siksi, että yksinäinen on yksinäinen. Ei siis siksi, että itsekään haluaisit tutustua häneen sen kummemmin. Ja tuntematta yksinäistä edes kovin hyvin. Otetaan esimerkki. Sulla on ystävä, joka edustaa eri uskontokuntaa ja pukeutuu uskontonsa mukaisesti. Tutustut johonkin uuteen tyyppiin, joka on sun mielestäsi ihan kiva. Mutta tunnet hänet vielä niin huonosti, että et tiedä, mikä hänen suhtautumisensa on ko uskontoon ja kulttuuriin. Etkä myöskään tiedä, osaako hän pitää suunsa kiinni vai onko nk totuudentorvi ja provosoituuko ystävästäsi niin, että sanookin jotain ystävääsi loukkaavaa. Tai pyydät uuden tuttavuutesi mukaasi baariin, kun olet sopinut baariin menosta ystäviesi kanssa. Tietämättä vielä lainkaan, millainen riidanhaastaja uudesta tuttavuudestasi mahdollisesti tulee muutaman lasillisen jälkeen. Mulla oli aikoinaan oikein kiva opiskelukaveri. Selvinpäin. Mutta jos tarjolla oli alkoholia, muuttui ihan hirveäksi. Onneksi en tutustuttanut häntä kehenkään ystäviini vaan käytiin alussa ihan vaan kaksistaan paikoissa, joissa oli alkoholitarjoilu. Ja tosiaan hänelläkään ei ollut oikein kavereita eikä ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, jutteletko näiden ihmisten kanssa myös muuten, kuin tavatessa? Laitteletko viestiä, soitat, jaat somessa kuvia tms?
Oman kokemuksen mukaan arjen tapaamiset muotoutuvat usein hyvin spontaanisti. Esim juttelee jonkun ystävän kanssa muuten vain ja sitten tulee idea, että ”hei tavataan, tulkaa meille lounaalle” tms.
Eli tärkeää olisi ylläpitää ja syventää kaveruutta, jotta siitä tulisi ystävyyttä. Usein tärkeä osa ystävyyden muotoutumista on se, että osataan olla epätäydellisiä, haavoittuvaisia. Oletko kertonut sun epävarmuuksista ja ongelmista näille kavereille/ystäville?
Tietysti tässäkin voi tapahtua ylilyöntejä eikä kukaan jaksa sellaista, joka puhuu pelkästään negatiivista. Mutta usein ihminen, joka on vähän epävarma ystävyyssuhteissaan, ei uskalla olla täysin oma itsensä ja auki. Tulee ehkä oltua vähän liian kiva, liian mukautuva ja näin kukaan ei saa oikein mitään otetta siitä, että kuka oikeasti olet.
Alain de Botton on tehnyt aiheesta mahtavan videon YouTubeen. Suosittelen!
Tämä. Onko kukaan koskaan kysynyt näiltä ihmisiltä, jotka ei vastakutsua esitä, että miksi näin on? Täällä on kehoitettu näitä kohteliaisuudesta kutsun vastaanottajia rehellisesti vastaamaan ,että vttu mä en halua teille tulla, mikäli ei oikeasti kiinnosta. Miksei näiltä uhriutuvilta kutsujilta edellytetä samaa . Eli suoraan kysymään, että olen kutsunut ja tarjonnut teille x kertaa y peräkkäin, miksette kutsu vastavuoroisrsti meitä.? AP taisi mainita että yksi näistä ,jotka ei kutsu on veljen perhe. Luulisi että edes lähiomaiselleen saisi suunsa auki. Toiset ihmiset eivät ole ajatuksenlukijoita ja välttämättä eivät tajua a, että APN vieraanvaraisuudella on hintansa. Jos hän vaan kutsuu ja kutsuu vaikka itselleen harmittelee muiden käytöstä niin eikö olisi fiksumpaa kertoa mitä haluaa vastineeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jutteletko näiden ihmisten kanssa myös muuten, kuin tavatessa? Laitteletko viestiä, soitat, jaat somessa kuvia tms?
Oman kokemuksen mukaan arjen tapaamiset muotoutuvat usein hyvin spontaanisti. Esim juttelee jonkun ystävän kanssa muuten vain ja sitten tulee idea, että ”hei tavataan, tulkaa meille lounaalle” tms.
Eli tärkeää olisi ylläpitää ja syventää kaveruutta, jotta siitä tulisi ystävyyttä. Usein tärkeä osa ystävyyden muotoutumista on se, että osataan olla epätäydellisiä, haavoittuvaisia. Oletko kertonut sun epävarmuuksista ja ongelmista näille kavereille/ystäville?
Tietysti tässäkin voi tapahtua ylilyöntejä eikä kukaan jaksa sellaista, joka puhuu pelkästään negatiivista. Mutta usein ihminen, joka on vähän epävarma ystävyyssuhteissaan, ei uskalla olla täysin oma itsensä ja auki. Tulee ehkä oltua vähän liian kiva, liian mukautuva ja näin kukaan ei saa oikein mitään otetta siitä, että kuka oikeasti olet.
Alain de Botton on tehnyt aiheesta mahtavan videon YouTubeen. Suosittelen!
Tämä. Onko kukaan koskaan kysynyt näiltä ihmisiltä, jotka ei vastakutsua esitä, että miksi näin on? Täällä on kehoitettu näitä kohteliaisuudesta kutsun vastaanottajia rehellisesti vastaamaan ,että vttu mä en halua teille tulla, mikäli ei oikeasti kiinnosta. Miksei näiltä uhriutuvilta kutsujilta edellytetä samaa . Eli suoraan kysymään, että olen kutsunut ja tarjonnut teille x kertaa y peräkkäin, miksette kutsu vastavuoroisrsti meitä.? AP taisi mainita että yksi näistä ,jotka ei kutsu on veljen perhe. Luulisi että edes lähiomaiselleen saisi suunsa auki. Toiset ihmiset eivät ole ajatuksenlukijoita ja välttämättä eivät tajua a, että APN vieraanvaraisuudella on hintansa. Jos hän vaan kutsuu ja kutsuu vaikka itselleen harmittelee muiden käytöstä niin eikö olisi fiksumpaa kertoa mitä haluaa vastineeksi?
Ehkä pelkäävät, että sen jälkeen kukaan ei enää tule, vaikka kutsuukin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Yksinäisille tyypillinen ajattelutapa, että kyllä heillä klikkaa kaikkien kanssa ja kaikilla heidän kanssaan. Jos näin olisi, eiväthän he olisi yksinäisiä. Yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän, että ystäväporukat muodostuvat samanhenkisten kanssa ja porukan tapaaminen ei ole samanlainen, jos sinne on tullut joku uusi ja erilainen. Ystävien kanssa voi puhua mistä tahansa, koska toiset tunnetaan jo niin hyvin, Tunnetaan huumorintaju, ystävien kipukohdat (esim asiat joista ei pidä vitsailla) jne. Uuden kaikille lähes tuntemattoman ihmisen tullessa mukaan puhutaan vain smalltalkia. Jos puhuttaisiin porukan inside-juttuja, se olisi epäkohteliaista tätä porukan ulkopulista kohtaan. Yhteisiä tapaamisia ei järjestetä yksinäisyyden poistamista varten vaan siksi, että ystäviä halutaan tavata ja heidän seurassaan viihtyä.
Ihmiseen pitää ensin tutustua tosi hyvin, jotta pystyy päättelemään, sopisiko tämä luonteeltaan, ominaisuuksiltaan ja resursseiltaan johonkin jo olemassa olevaan porukkaan. Ja nämä tutustumisen vaativat aikaa. Aikaa, joka on pois jostain muusta.
Esitän saman kysymyksen kuin edellinenkin: jos yksinäiset kerran ovat niin kivoja ja mukavia, miksi he eivät löydä toisiaan? Nettikin on täynnä mahdollisuuksia tutustua ihmisiin vaikka maapallon toiselta puolelta.
- eri -Onneksi omat ystäväni eivät ole tuollaisia ahtaita sisäpiiriläisiä. Etenkään he eivät ajattele, sopiiko joku resursseiltaan heidän seuraansa. Olen useastikin tuonut jonkun uutena kaveripiiriin, sillä emme me halua viettää iltoja aina ennalta-arvattavasti samoja vanhoja vitsejä vääntäen, vaan on mukavaa saada uusia juttuja kuultavaksi.
Yksinäiset voivat olla ujoja, muuttaneet paikkakunnalle muualta eivätkä näin tunne VIELÄ ketään, tai ihan mistä syystä vain.
Ei yksinäisyys ole mikään ominaisuus, jonka pitäisi ihmisiä yhdistää, vaan se on elämäntilanne, monelle onneksi väliaikainen, kun ystäviä löytyy. Toisaalta esität, että ihmiset eivät aina toimeen, mutta yksinäisten pitäisikin sitten tulla toimeen kenen muun tahansa kanssa vain sen vuoksi, että toinenkin on yksinäinen. Mielipiteeesi ei nyt ole kovin looginen.
En esitä vaan yksinäiset voivat tutustua muihin yksinäisiin ja löytää heistä sellaisia, joiden kanssa tulevat toimeen. Vai ovatko muka KAIKKI muut yksinäiset sellaisia, ettei heidän kanssaan voi tulla toimeen? Miksi yksinäisen pitäisi saada ystäviä juuri niistä, joilla on jo ihan riittävästi ystäviä? Tuskinpa yksinäinen tulee kaikkien heidänkään kanssa toimeen.
Ymmärrän pointtisi tuosta paikkakunnalle muuttamisesta, mutta ihan samalla tavalla he voivat alkaa tutustumaan paikkakunnalla muihin ihmisiin kuin muutkin paikkakunnalle muuttavat. Niin me ei-yksinäisetkin ollaan aina tehty, kun ollaan muutettu. Tai kun on aloitettu opinnot, vaihdettu työpaikkaa jne. Emme ole tarvinneet mitään "puhemiehiä" tutustuaksemme muihin paikkakuntalaisiin tai asuinalueen ihmisiin, opiskelukavereihin, työkavereihin jne. Ujo ihminen toki joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, mutta mun mielestä on hieman outo ajatus, että hänen tarvitsisi tehdä se vain kerran ja sen jälkeen joku muu huolehtii, että hän saa haluamansa määrän sosiaalisia suhteita.
Eikä siinä siis mun mielestä ole mitään vikaa, jos joku haluaa ottaa uusia tyyppejä mukaansa milloin minnekin. Mutta joskus näistä tämän tyyppisistä ketjuista saa kuvan, että muilla ihmisillä olisi jonkinlainen velvollisuus toimia yksinäisille "puhemiehinä" ja huolehtia, että yksinäinen saa kaipaamansa määrän ihmissuhteita. Yksinäistä voi toki pyytää vaikka mukaansa johonkin harrastukseen, jossa hänellä on mahdollisuus tavata muita harrastajia, mutta tutustumisen muihin pitää yksinäisenkin hoitaa itse.
Eihän se mikään mun velvollisuuteni olekaan, enkä mä mitään puhemiestoimintaa harrasta, vaan omasta mielestäni normaalisti kysyn esim. työ- tai harrastuskaverilta, kiinnostaisiko häntä vaikkapa toiminta x ensi viikonloppuna, muitakin tulee?
Ja totta kai pitää tutustuminen hoitaa itse. Yksinäinenhän on jo hoitanut, hän on tutustunut minuun. Mä en vaan voi käsittää, miten se olisi niin kamalasti multa - tai ystäviltäni - pois, että kutsuu joskus mukaan jonkun, jolla nyt jostain syystä tässä elämäntilanteessa ei ole ystäviä.
Ymmärrän sua ihan hyvin. Mutta kuten aiemmassa kirjoitin, palstalta saa hyvin usein kuvan, että yksinäisten mukaan ottaminen olisi ei-yksinäisten velvollisuus. Ja siis vain siksi, että yksinäinen on yksinäinen. Ei siis siksi, että itsekään haluaisit tutustua häneen sen kummemmin. Ja tuntematta yksinäistä edes kovin hyvin. Otetaan esimerkki. Sulla on ystävä, joka edustaa eri uskontokuntaa ja pukeutuu uskontonsa mukaisesti. Tutustut johonkin uuteen tyyppiin, joka on sun mielestäsi ihan kiva. Mutta tunnet hänet vielä niin huonosti, että et tiedä, mikä hänen suhtautumisensa on ko uskontoon ja kulttuuriin. Etkä myöskään tiedä, osaako hän pitää suunsa kiinni vai onko nk totuudentorvi ja provosoituuko ystävästäsi niin, että sanookin jotain ystävääsi loukkaavaa. Tai pyydät uuden tuttavuutesi mukaasi baariin, kun olet sopinut baariin menosta ystäviesi kanssa. Tietämättä vielä lainkaan, millainen riidanhaastaja uudesta tuttavuudestasi mahdollisesti tulee muutaman lasillisen jälkeen. Mulla oli aikoinaan oikein kiva opiskelukaveri. Selvinpäin. Mutta jos tarjolla oli alkoholia, muuttui ihan hirveäksi. Onneksi en tutustuttanut häntä kehenkään ystäviini vaan käytiin alussa ihan vaan kaksistaan paikoissa, joissa oli alkoholitarjoilu. Ja tosiaan hänelläkään ei ollut oikein kavereita eikä ystäviä.
No mä taas ajattelen, että vaikka kutsun jonkun jonnekin, enhän mä aikuisesta ihmisestä ja hänen puheistaan vastuussa ole.
Jos sanoo jotain loukkaavaa, se on tietty ikävää, mutta itsehän hän siitä vastuun kantaa.
Jos osoittautuu riidanhaastajaksi, se on ikävää myös ja tuttavuus tietysti päättyy siihen.
Mutta ei mun tai ystävieni loppuelämä tuommoista rikki ole, ihmisten kanssa sattuu ja sitten eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Yksinäisille tyypillinen ajattelutapa, että kyllä heillä klikkaa kaikkien kanssa ja kaikilla heidän kanssaan. Jos näin olisi, eiväthän he olisi yksinäisiä. Yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän, että ystäväporukat muodostuvat samanhenkisten kanssa ja porukan tapaaminen ei ole samanlainen, jos sinne on tullut joku uusi ja erilainen. Ystävien kanssa voi puhua mistä tahansa, koska toiset tunnetaan jo niin hyvin, Tunnetaan huumorintaju, ystävien kipukohdat (esim asiat joista ei pidä vitsailla) jne. Uuden kaikille lähes tuntemattoman ihmisen tullessa mukaan puhutaan vain smalltalkia. Jos puhuttaisiin porukan inside-juttuja, se olisi epäkohteliaista tätä porukan ulkopulista kohtaan. Yhteisiä tapaamisia ei järjestetä yksinäisyyden poistamista varten vaan siksi, että ystäviä halutaan tavata ja heidän seurassaan viihtyä.
Ihmiseen pitää ensin tutustua tosi hyvin, jotta pystyy päättelemään, sopisiko tämä luonteeltaan, ominaisuuksiltaan ja resursseiltaan johonkin jo olemassa olevaan porukkaan. Ja nämä tutustumisen vaativat aikaa. Aikaa, joka on pois jostain muusta.
Esitän saman kysymyksen kuin edellinenkin: jos yksinäiset kerran ovat niin kivoja ja mukavia, miksi he eivät löydä toisiaan? Nettikin on täynnä mahdollisuuksia tutustua ihmisiin vaikka maapallon toiselta puolelta.
- eri -Onneksi omat ystäväni eivät ole tuollaisia ahtaita sisäpiiriläisiä. Etenkään he eivät ajattele, sopiiko joku resursseiltaan heidän seuraansa. Olen useastikin tuonut jonkun uutena kaveripiiriin, sillä emme me halua viettää iltoja aina ennalta-arvattavasti samoja vanhoja vitsejä vääntäen, vaan on mukavaa saada uusia juttuja kuultavaksi.
Yksinäiset voivat olla ujoja, muuttaneet paikkakunnalle muualta eivätkä näin tunne VIELÄ ketään, tai ihan mistä syystä vain.
Ei yksinäisyys ole mikään ominaisuus, jonka pitäisi ihmisiä yhdistää, vaan se on elämäntilanne, monelle onneksi väliaikainen, kun ystäviä löytyy. Toisaalta esität, että ihmiset eivät aina toimeen, mutta yksinäisten pitäisikin sitten tulla toimeen kenen muun tahansa kanssa vain sen vuoksi, että toinenkin on yksinäinen. Mielipiteeesi ei nyt ole kovin looginen.
En esitä vaan yksinäiset voivat tutustua muihin yksinäisiin ja löytää heistä sellaisia, joiden kanssa tulevat toimeen. Vai ovatko muka KAIKKI muut yksinäiset sellaisia, ettei heidän kanssaan voi tulla toimeen? Miksi yksinäisen pitäisi saada ystäviä juuri niistä, joilla on jo ihan riittävästi ystäviä? Tuskinpa yksinäinen tulee kaikkien heidänkään kanssa toimeen.
Ymmärrän pointtisi tuosta paikkakunnalle muuttamisesta, mutta ihan samalla tavalla he voivat alkaa tutustumaan paikkakunnalla muihin ihmisiin kuin muutkin paikkakunnalle muuttavat. Niin me ei-yksinäisetkin ollaan aina tehty, kun ollaan muutettu. Tai kun on aloitettu opinnot, vaihdettu työpaikkaa jne. Emme ole tarvinneet mitään "puhemiehiä" tutustuaksemme muihin paikkakuntalaisiin tai asuinalueen ihmisiin, opiskelukavereihin, työkavereihin jne. Ujo ihminen toki joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, mutta mun mielestä on hieman outo ajatus, että hänen tarvitsisi tehdä se vain kerran ja sen jälkeen joku muu huolehtii, että hän saa haluamansa määrän sosiaalisia suhteita.
Eikä siinä siis mun mielestä ole mitään vikaa, jos joku haluaa ottaa uusia tyyppejä mukaansa milloin minnekin. Mutta joskus näistä tämän tyyppisistä ketjuista saa kuvan, että muilla ihmisillä olisi jonkinlainen velvollisuus toimia yksinäisille "puhemiehinä" ja huolehtia, että yksinäinen saa kaipaamansa määrän ihmissuhteita. Yksinäistä voi toki pyytää vaikka mukaansa johonkin harrastukseen, jossa hänellä on mahdollisuus tavata muita harrastajia, mutta tutustumisen muihin pitää yksinäisenkin hoitaa itse.
Eihän se mikään mun velvollisuuteni olekaan, enkä mä mitään puhemiestoimintaa harrasta, vaan omasta mielestäni normaalisti kysyn esim. työ- tai harrastuskaverilta, kiinnostaisiko häntä vaikkapa toiminta x ensi viikonloppuna, muitakin tulee?
Ja totta kai pitää tutustuminen hoitaa itse. Yksinäinenhän on jo hoitanut, hän on tutustunut minuun. Mä en vaan voi käsittää, miten se olisi niin kamalasti multa - tai ystäviltäni - pois, että kutsuu joskus mukaan jonkun, jolla nyt jostain syystä tässä elämäntilanteessa ei ole ystäviä.
Ymmärrän sua ihan hyvin. Mutta kuten aiemmassa kirjoitin, palstalta saa hyvin usein kuvan, että yksinäisten mukaan ottaminen olisi ei-yksinäisten velvollisuus. Ja siis vain siksi, että yksinäinen on yksinäinen. Ei siis siksi, että itsekään haluaisit tutustua häneen sen kummemmin. Ja tuntematta yksinäistä edes kovin hyvin. Otetaan esimerkki. Sulla on ystävä, joka edustaa eri uskontokuntaa ja pukeutuu uskontonsa mukaisesti. Tutustut johonkin uuteen tyyppiin, joka on sun mielestäsi ihan kiva. Mutta tunnet hänet vielä niin huonosti, että et tiedä, mikä hänen suhtautumisensa on ko uskontoon ja kulttuuriin. Etkä myöskään tiedä, osaako hän pitää suunsa kiinni vai onko nk totuudentorvi ja provosoituuko ystävästäsi niin, että sanookin jotain ystävääsi loukkaavaa. Tai pyydät uuden tuttavuutesi mukaasi baariin, kun olet sopinut baariin menosta ystäviesi kanssa. Tietämättä vielä lainkaan, millainen riidanhaastaja uudesta tuttavuudestasi mahdollisesti tulee muutaman lasillisen jälkeen. Mulla oli aikoinaan oikein kiva opiskelukaveri. Selvinpäin. Mutta jos tarjolla oli alkoholia, muuttui ihan hirveäksi. Onneksi en tutustuttanut häntä kehenkään ystäviini vaan käytiin alussa ihan vaan kaksistaan paikoissa, joissa oli alkoholitarjoilu. Ja tosiaan hänelläkään ei ollut oikein kavereita eikä ystäviä.
No mä taas ajattelen, että vaikka kutsun jonkun jonnekin, enhän mä aikuisesta ihmisestä ja hänen puheistaan vastuussa ole.
Jos sanoo jotain loukkaavaa, se on tietty ikävää, mutta itsehän hän siitä vastuun kantaa.
Jos osoittautuu riidanhaastajaksi, se on ikävää myös ja tuttavuus tietysti päättyy siihen.
Mutta ei mun tai ystävieni loppuelämä tuommoista rikki ole, ihmisten kanssa sattuu ja sitten eteenpäin.
Mutta sun ystävien mielestä on kuitenkin ihan ok ja heillä on kiva ilta, vaikka sun tuomasi uusi tuttavuus käyttäytyisikin noin? Eli heidän iltansa ei mene millään tavalla pilalle? Etkä sinä ole millään tavalla vastuussa, että toit ko henkilön mukanasi? Ystäväsi ovat vaan ilahtuneita, kun ilmoitat, että tuot jälleen jonkun uuden tuttavuuden mukanasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa jos et ole osa sitä ydinkaveriporukkaa alusta lähtien, ei ole mitään jakoa päästä osaksi sitä, yksinkertaisesti.
Suomalaisen ihmissuhteet kuvaa tämä lausahdus, jonka kuulin aikanaan eräältä ihmiseltä, johon tutustuin: ”Mulla on jo tarpeeksi kavereita enkä tarvitse niitä enempää.”
Ne ei kutsu teitä siks, että te ette yksinkertaisesti ole olleet tarpeeks onnekkaita jossain kaverisuhteiden arpajaisissa, jossa noi paikat jaettiin.
Kaverisuhteita ei arvota vaan ne muodostuu ajan kanssa niiden ihmisten välillä , joilla on jotain yhteistä ja jotka pitää toisistaan. Kaikkien ihmisten kesken ei tunne sellaista yhteyttä ,että kiinnostaisi edes tutustua sen enempää. Kurja juttu, mutta jokaisen täytyy vaan itse löytää ne samanhenkiset ihmiset, jotka haluaa kanssanne ystäväksi ryhtyä. Monilla elämä on jo täynnä velvoitteita ja aikaa ja halua ei ole haalia niitä yhtään lisää.
Voisiko olla että koska Suomi on niin pieni maa, täällä on siksi joidenkin tosi paljon vaikeampi löytää omanhenkistä seuraa kuin ulkomailla? Ja täällä kyllä silti on sisäänpäinkääntyneempi kulttuuri kuin monessa muussa maassa, se on ihan fakta ja sinäkin vaan toistat sitä samaa tuossa: ei haluta uusia kavereita. Niin. Kaikkialla se ei mene ihan samalla lailla.
Avainsana on tuo "omanhenkinen". Lähipiirissäni on meksikolaissyntyinen nainen ja nyt useamman vuoden Suomessa asuttuaan on sanonut, että suomalaisten naisten ystävyyssuhde vastaa hänen perhekeskeisessä kulttuurissaan sisarussuhdetta. Hänen kulttuurinsa ystävyyssuhde taas vastaa suomalaisten kaverisuhdetta eikä silloin edellytetä mitään "omanhenkisyyttä". Ystäviä on helppo saada, koska ystävyydelle ei aseteta kovinkaan paljon odotuksia.
Hei kiitos tästä vastauksesta, silmiä avaavaa! Tosiaankin ystävyys voi olla ulkomailla kevyempää. Eihän monissa kielissä edes erotella sanoja ystävä ja kaveri.
Välillä sitä toivoo että olisipa itsellä siskoja, niin olisi kunnon ystäviä.
Laita huhu euroloton päävoitosta jota odottelet
Pahoitellakin olisi hyvä, mutta eivät nämä oikein edes tajua pahoitella. Tällaisia ovat monet kaverisuhteeni olleet. Olen sitten päätynyt tekemään monia asioita ihan vaan itse yksin. Ja vaikka matkoilla saanut sitten kyllä uusia kavereita.