Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Minusta tässä ketjussa monet kokevat että ystävyys on yhteisiä juhlia ja kyläilyjä. Minulle ystävyys on aivan muuta.
Siis rippijuhliin, ristiäisiin ym kutsun lähimmät sukulaiset en ystäviäni.
Muita juhlia meillä ei juuri ole. Joskus kun lapset oli pieniä niin kutsuin kaikki naapuruston lapsiperheet meidän pihalle grillaamaan. Minä hommasin tarjottavat ja grillin. En kyllä odottanut mitään vastakutsuja näiltä osallistujilta, Minulle ei tulisi mieleenikään kutsua ystäviäni muualta tai sukulaisiani lapsiperheiden kokoontumiseen.
Muutenkin minä näen ystäviäni mielummin lenkillä, marjastamassa jne. toiminnan yhteydessä enkä vain kotona syömässä. Mukavaa tekemistä ja siinä ohessa juttelua.
Jos ap kaipaa ystäviä niin kokeile muuttaa ajattelutapaa ja voit löytää uusia ystäviä, voithan vaikka kysyä naapurin äitiä yhteiselle vaunulenkille. Tai lähteä joskus koiralenkille naapurin kanssa. Tai kysy jotain tuttavaasi taidenäyttelyyn, elokuviin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.
Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.
Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia
Minulla on paljon ystäviä eri puolilta maailmaa, eikä elämä näissä yltiösosiaalisissa kulttuureissakaan mitään herkkua ole heidän puheidensa perusteella. Ystävien, sukulaisten ja naapurien luona on velvollisuus vierailla useita kertoja viikossa. Esimerkiksi syntymäpäiviä saatetaan juhlia keskellä viikkoa, vaikka kyse ei olisi edes pyöreistä vuosista. Perheen tai pariskuntien omaa aikaa ei ole välttämättä ollenkaan. Anoppi tunkee mukaan lomamatkalle tai hääpäiväillalliselle.
Kysyppä heiltä olisivatko he mieluummin vasten tahtoaan aina yksin.
Nämähän eivät ole ainoat vaihtoehdot. On myös se vaihtoehto, joka Suomessa on yleisin eli tasapaino perheen oman ajan sekä ystävien ja sukulaisten kanssa vietetyn ajan kesken. Se, että ei ole mitään läheisiä ihmissuhteita, on aika harvinaista, ja yleensä syy tähän on ihmisessä itsessään ainakin osittain. En minä ainakaan haluaisi pitää velvollisuudentunnosta yhteyttä tuttuihin ja sukulaisiin, joiden seurasta en itse nauti. Sama asia kuin että sinkkuna pitäisi tapailla treffikumppaneita, joista ei ole kiinnostunut, vain jotta näille ei tulisi paha mieli.
Ei olekaan, mutta sillä kuitenki lähdit vastaamaan. Olen surullinen yksinäisenä, - no ei kuule ole helppoa sosiaalisenakaan.
Jos syy on yksinäisessä itsessään, niin miksei noissa sinun tuntemissasi sosiaalisissa maissa ole yksinäisyysongelmaa? On ihan eri asia ottaa koulussa, töissä, aikuiselämässä kaikki mukaan kuin tapailla väkisin sopimattomia treffikumppaneita.
Tarkoitan omalla syyllä sitä, että Suomen kaltaisissa maissa ajatellaan jokaisen olevan vastuussa sosiaalisista suhteistaan. Taustalla tässä on se, että vaikeissa elämäntilanteissa saamme apua viranomaisilta. Monissa muissa maissa joudutaan turvautumaan sukulaisiin, minkä seurauksena on pakko pysyä väleissä kaikkien kanssa, halusi tai ei.
Sen yksinäisen elämänlaatua varmasti parantaisi, jos kaikki olisi "pakko" ottaa mukaan, mutta vastaavasti niiden, jotka ovat tyytyväisiä sosiaaliseen elämäänsä, elämänlaatua tämä heikentäisi. Olen pahoillani puolestasi, mutta olen oikeasti todella onnellinen, että en joudu viettämään iltojani tuttavien ja sukulaisten kissanristiäisissä vaan saan itse valita, miten vapaa-aikaani vietän.
Minä otan kaikki mukaan, joten minulla on kyllä seuraa ihan riittämiin. Olen pahoillani niiden yksinäisten puolesta jotka jätetään ulkopuolelle vastoin omaa tahoaan.
Valehtelet. Kukaan ei pysty kaikkia ottamaan mukaan. Kukaan ei pysty edes kaikkia tuntemiaan ihmisiä ottamaan mukaan. Kenenkään aika ja resurssit ei siihen riitä. Korjattu
Tämä. Minulla on pieni kaksio keittonurkkauksella. Haluan järjestää synttäribileet. Ryhdympä kutsumaan kaikki , ettei kenellekään tule paha mieli. Omalla vuosikurssilla on 50 ihmistä. Heidät kaikki on kutsuttava. Tunnen myös ainakin 50 ihmistä vanhemmilta vuosikursseilta ja toiset 50 muiden pääaineiden llukijoita. Laitosten henkilökuntaa tunnen ainakin n 35 henkeä. Kesätöissä meidän osastolla työskenteli 30 henkilöä. Kaikki mukaan vaan. Lukioajousta on vasta vähän aikaa, joten jospa sieltä kutsuisi vaan ne, jotka oikeasti tuntee eli 350 henkeä lisää. Joukkueessa on 20 kaveria ja vastustajista kun ainakin toinen mokoma on kavereita. Puuttuu vielä läheisimmät ystävät ja sukulaiset, jotka ei ole missään aikaisemmissa laskuissa mukana. Kutsutaan siis n 200 läheistä mukaan. Vuokrataan Vieraille Turkuhalli ja otetaan pitopalvelu. Mutta kuka maksaa. Tulot ovat opintoraha 250 e/ kk plus opintolaina.
eija k kirjoitti:
Aloittaja ei ole yksin asian kanssa. Meilläkin, puolisollani ja minulla on tai oli useita perheitä "ystävinä" jotka tulivat viivana kylään ja mielestäni viihtyivät ja oli kivaa. Itse olivat huonoja kutsumaan tai eivät kutsuneet lainkaan. Sama päti puheluihin, eivät juurikaan soitelleet, ainoastaan silloin jos tarvitsivat neuvon tai muuta apua puolisoltani (on erään alan asiantuntija). Päätimme sitten itse, että odotellaan rauhassa kuulumisia ja kutsuja, ja lopetetaan itse yhteydenpito. Lopputulos: useita perheitä on jäänyt kokonaan "unholaan" eikä yhtään harmita. Joitakin tosi ystäviä on jäljellä ja se riittää. Mielestäni se on yksinomaan moukkamaista käytöstä, että ei noudata sanontaa vuoroin vieraissa käydään.
Moukkamaista myös on laskea, että kaikki menee aina tasan. Aidolla ystävyydellä ei ole suoritusvelvoitetta. Oikea ystävä myös ymmärtää ettei kaikilla ole aina voimavaroja ja mahdollisuutta toimi niinkuin juuri sinä haluat. Toki sinulla on oikeus valita keiden kanssa leikit peliäsi
Tunnen aina, että ihmiset eivät halua, viitsi tulla meille. En jaksa pyytää jatkuvasti turhaan. Menen itse, kun kutsutaan ja toivoisin, että jäykkä vastavuoroinen kutsu kutsusta- tyyli poistuisi ja olisi enemmän niitä ihmisiä, joiden luona voisi piipahtaa spontaanisti puoli tuntia jutustelemassa ilman, että tuntee pilanneensa vastapuolen päivän sotkemalla suunnitelmat ja aikataulut.
Nykyisin tämä vaan tuntuu olevan sitä, että viikkoa ennen on sovittava, milloin voi tavata ja siihen on kai sopeuduttava. Spontaanit ajat on historiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset on niin saamattomia ja mukamas kaikkea kiirettä ja korona-aika.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on niin saamattomia ja mukamas kaikkea kiirettä ja korona-aika.
Ja toisille ei sitten taas mikään riitä. Monilla ihmisillä on oikeasti sen verran paljon muuta elämässään ettei jotkut sosiaaliset kiemurat jaksa kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen aina, että ihmiset eivät halua, viitsi tulla meille. En jaksa pyytää jatkuvasti turhaan. Menen itse, kun kutsutaan ja toivoisin, että jäykkä vastavuoroinen kutsu kutsusta- tyyli poistuisi ja olisi enemmän niitä ihmisiä, joiden luona voisi piipahtaa spontaanisti puoli tuntia jutustelemassa ilman, että tuntee pilanneensa vastapuolen päivän sotkemalla suunnitelmat ja aikataulut.
Nykyisin tämä vaan tuntuu olevan sitä, että viikkoa ennen on sovittava, milloin voi tavata ja siihen on kai sopeuduttava. Spontaanit ajat on historiassa.
Nykyisin harvat ihmiset venyy joutilaana kotonaan päivät pitkät niin että piipahteluihin olisi aikaa. Kun muu elämä, työt ,harrastukset menee aikataulijen mukaan niin silloin ne tapaamiset kun on sovittava. Se etten ole fyysisesti työpaikalla, ei tarkoita sitä että minulla on vapaa-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.
Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.
Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia
Minulla on paljon ystäviä eri puolilta maailmaa, eikä elämä näissä yltiösosiaalisissa kulttuureissakaan mitään herkkua ole heidän puheidensa perusteella. Ystävien, sukulaisten ja naapurien luona on velvollisuus vierailla useita kertoja viikossa. Esimerkiksi syntymäpäiviä saatetaan juhlia keskellä viikkoa, vaikka kyse ei olisi edes pyöreistä vuosista. Perheen tai pariskuntien omaa aikaa ei ole välttämättä ollenkaan. Anoppi tunkee mukaan lomamatkalle tai hääpäiväillalliselle.
Kysyppä heiltä olisivatko he mieluummin vasten tahtoaan aina yksin.
Nämähän eivät ole ainoat vaihtoehdot. On myös se vaihtoehto, joka Suomessa on yleisin eli tasapaino perheen oman ajan sekä ystävien ja sukulaisten kanssa vietetyn ajan kesken. Se, että ei ole mitään läheisiä ihmissuhteita, on aika harvinaista, ja yleensä syy tähän on ihmisessä itsessään ainakin osittain. En minä ainakaan haluaisi pitää velvollisuudentunnosta yhteyttä tuttuihin ja sukulaisiin, joiden seurasta en itse nauti. Sama asia kuin että sinkkuna pitäisi tapailla treffikumppaneita, joista ei ole kiinnostunut, vain jotta näille ei tulisi paha mieli.
Tämä. Nämä yksinäiset eivät millään halua miettiä olisiko vikaa heissä itsessään. Kun tälläisen lauseen kirjoittaa alkaa paskamyrsky ja selostus "meissä ei ole mitään vikaa , me olemme kivoja". Joku syy siihen on ettei kutsuja tipu. On olemassa ihmisten välistä kemiaa , se joko toimii tai sitten ei. On harrastuksia joista varmasti kiva ja mukava ihminen löytää kavereita joiden kanssa myöhemmin ystävystytään. Tähänkään ei auta jankkaus "mutta kun meissä ei ole mitään vikaa kun me olemme niin kivoja".
Ehkä se ongelma on siinä, että he kyllä tulevat, kun kutsutaan, mutta eivät itse ikinä kutsu vastavuoroisesti. Jos seura on niin vastenmielistä, niin eikö silloin myös kieltäydytä illanviettokutsuista jne.? Eli ts. toisen järjestämät pöperöt ja viihdykkeet kelpaa, mutta ei sitten tuo ihminen kelpaa omaan pöytään, vaan sinne kutsutaan muita.
Itse en ajattele, että saisin hirveästi noista järjestelyistä, kyseessähän on toisen valitsemat ohjelmat ja tarjoilut. Ajattelen, että ilahduttaa kutsujaa. Ehkä ristiriita on sitten siinä, että he ajattelevat tekevänsä toisia varten ja itse ajattelen meneväni heitä varten. Sellainen myös minua varten toteutuva oleminen ystävien kanssa on sitä, että suunnitellaan yhdessä ja tehdään yhdessä. Kumpaakin kuullaan toiveissa.
Jotkut tuntuvat ennemmin haluavan yleisöä taidoilleen kuin seuraa, joten voin olla yleisönä ja ilahduttaa toista sillä että saa laittaa ja saa positiivista huomiota. Se on kuitenkin palvelus minulta, ei minulle. Se on kohteliaisuutta. Oikeasti söisin mieluiten sipsejä kotona.
Vastakutsun tekeminen on usein turhaa, koska muut ovat yhtä epäkiinnostuneita sinun tekeleistäsi. Kun olet itse käynyt ihastelemassa toisten kodit, tarjoilut ja jutut, ei muita välttämättä kiinnostakaan palauttaa kohteliaisuutta, kun ei olekaan kyse heidän elämän ihmettelystä. Vastavuoroisuus toimii parhaiten aidoissa ystävyyssuhteissa, kun ajattelu siirtyy "minusta" "meihin" tai "sinuun", vastavuoroisesti tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, oletko kysynyt tyyliin: "Milloin sopisi tulla teillä käymään?" Toisen juhliin ei kannata tyrkyttää itseään, jos ei olla kutsuttu, mutta muuten voi tarjota itseään kylään viikonloppuna tai lomalla. Vastauksesta sitten kuulee, että onko ollenkaan tervetullut. Jos ei ole, niin ei kannata sitten kutsua heitä omaan kotiinkaan.
Tässä kuitenkin joitakin hyvän vieraan käytöstapoja noin yleisesti:
- tule sovittuun aikaan paikalle, älä myöhästy, sillä kyläpaikassakin on omat aikataulut
- sopiva vierailuaika on 1 - 2 tuntia, ja siitä joustaen tilanteen mukaan yhteisymmärryksessä
- pieni tuliainen on kiva, esim. kukkia, kahvipaketti, tai suklaata, mutta se pitää miettiä kyläpaikan mukaan, onko se loukkaus vai ilo siellä, ihmiset kun ovat erilaisia
- älä arvostele toisen kotia, vaatteita, tai tarjoiluja, sillä toisen luo mennään kylään ihmisten vuoksi, ei tavaroiden vuoksi - yksinkertaisen kehun voi antaa : 'onpa kaunis koti', tms. mutta jos yksityiskohtaisesti arvostelee, se kertoo materialismista ja voi tulla vastapuolelle tunne, että tuliko tuo tekemään inventaariota minun kotiin
- älä tutki kyläpaikan huoneita, jos ei erikseen niitä esitellä, vieraiden paikka on yleensä olohuoneessa tai terassilla, tai miten nyt isäntäväki on päättänyt
- älä missään tapauksessa availe kyläpaikan kaappeja, äläkä anna lasten tehdä niin
- älä määräile toisen kodissa (muista : kotini on linnani-periaate), äläkä ole sarkastinen
- mene kylään siistinä ja käyttäydy siististi, kuten pese kädet ennen syömistä tai jo heti kun tulet sisään
- älä ole teennäinen, vaan aidosti ystävällinen
- älä mene kylään edes pienessäkään flunssassa
- älä puhu itse koko ajan, vaan kuuntele myös muita, kysy heiltä mitä kuuluu, mutta älä utele liikaa
- älä puhu negatiivisia, esim. älä arvostele kolmansia osapuolia, jotka eivät ole paikalla
- älä ole katkera, älä syyllistä siitä, ettei olla nähty pitkään aikaan
- jos et pidä jostain tarjoilusta, sano ystävällisesti 'kiitos ei' tai ota jotain muuta, jos on valinnan varaa - on myös hyvä etukäteen ilmoittaa, jos on ruoka-allergioita - älä koskaan irvistele ruualle
- ruoka- tai kahvipöydässä älä puhu liikaa toisten ruokiin päin, voi tulla tunne siitä, että pisarat lentää, äläkä puhu ruoka suussa
- on hyvä miettiä valmiiksi hauskoja tai mielenkiintoisia puheenaiheita jo etukäteen, niin ei tule kiusallisia hiljaisia hetkiä, mutta politiikasta ei ehkä kannata alkaa puhumaan, ellei olla samalla kannalla
- kumppanit, älkää moittiko toinen toisianne muiden kuullen, siitä tulee kiusallinen olo muille
- jos jokin asia ärsyttää, älä tiuski tai huuda kuitenkaan, olethan toisen kodissa
- lapsille on hyvä opettaa hyvät ruokapöytätavat jo kotona, sitten ne sujuu itsestään myös kylässä
- tervehdi sisään tullessa, sano heippa pois lähtiessä, kiitä tarjoilusta, pyydä käymään
- älä jaa vierailusta tai toisen kotoa kuvia someen, ellei siitä olla yhdessä sovittu
- älä puhu selän takana tai somessa vierailustasi toisen kodissa
Siinä oli muutamia perusasioita, jotka joillakin tuppaa unohtumaan kyläpaikassa, en tarkoita välttämättä ap:ta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.
Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.
Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia
Suomi on yksinäisten maa. Vika ei todellakaan ole yksinäisissä, vaan kulttuurissa jossa nykyään on ok jättää toiset yksin. Juuri uutisoitiin vauvaperheiden lisääntyneestä yksinäisyydestä. Lisää ongelmia tällä saralla on siis odotettavissa.
Miksi yksinäiset vauvaperheet eivät sitten tutustu toisiinsa? Ihmiskunnan historiassa ei ole koskaan ollut niin helppoa tutustua muihin ihmisiin kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään suuri osa ihmisistä on itsekeskeisiä. Edut otetaan, toisia ei huomioida. Mukavia ihmisiä käytetään hyväksi. Valitettavasti tyyli tarttuu. Harvassa ovat uhrautuvat ihmiset. Kiitos siitä heille! Koittakaa yhä jaksaa..
Olet oikeassa. Nykyisin ihmiset eivät halua kynnysmatoiksi eli uhrautumaan ja kärsimään uhrautumisestaan. Ihmiset osaavat ja uskaltavat asettaa rajat, missä määrin he tyydyttävät kaikkien muiden tarpeita paitsi omiaan. Kun itse voi hyvin, perhe ja läheiset voivat hyvin. Siksi on oltava terveelllä tavalla itsekäs eikä haalittava elämäänsä enempää ihmissuhteita kuin mitä pystyy hoitamaan. Vaikka olisi miten kiva työ, ei silti ketään kehoteta tekemään jatkuvasti 14-tuntisia päiviä, koska jonkin ajan päästä työ ei enää tunnukaan kivalta. Siitä alkaa tulla stressaavaa. Sama koskee sosiaalista elämää. Sitä pitää olla sopivasti, mutta ei liikaa. Ja koska olemme yksilöitä ja erilaisia, jollekin voi 3 hyvää ystävää olla paljon parempi kuin 30 kaveria tai 300 tuttavaa. Ja joku järjestää mielellään juhlia ja kutsuja kun toinen taas lähtee ystävänsä kanssa mieluummin vaikka lenkille tai sienimetsään.
Jos palaan ketjun aloitukseen, havaitsin siitä, että ei aloittajallekaan kelpaa kuka tahansa ystäväksi. Ei riitä, että joku olisi hänen ystävänsä vaan tämän miehen pitäisi olla myös aloittajan miehen ystävä ja heidän lastensa aloittajan lasten ystäviä. Aikuisiällä ei ole yhtä helppoa löytää ystäviä kuin lapsena. Jos hyvän ystävän löytää, ei ihan oikeasti voi vaatia, että ystävän puolisonkin pitää olla oman puolison ystävä tai lasten lastensa ystäviä. Kas kun ei vielä anoppienkin ystäviä keskenään. Ja jos sellainen onni löytyisikin, että toisen samanlaisen lapsiperheen löytäsii, mitä tapahtuu sitten, jos pariskunta eroaa tai toinen heistä kuolee? Dumpataanko tällainen perhe elämästä, kun se ei enää täytäkään harmonista kiiltokuvaidylliä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa jos et ole osa sitä ydinkaveriporukkaa alusta lähtien, ei ole mitään jakoa päästä osaksi sitä, yksinkertaisesti.
Suomalaisen ihmissuhteet kuvaa tämä lausahdus, jonka kuulin aikanaan eräältä ihmiseltä, johon tutustuin: ”Mulla on jo tarpeeksi kavereita enkä tarvitse niitä enempää.”
Ne ei kutsu teitä siks, että te ette yksinkertaisesti ole olleet tarpeeks onnekkaita jossain kaverisuhteiden arpajaisissa, jossa noi paikat jaettiin.
Kaverisuhteita ei arvota vaan ne muodostuu ajan kanssa niiden ihmisten välillä , joilla on jotain yhteistä ja jotka pitää toisistaan. Kaikkien ihmisten kesken ei tunne sellaista yhteyttä ,että kiinnostaisi edes tutustua sen enempää. Kurja juttu, mutta jokaisen täytyy vaan itse löytää ne samanhenkiset ihmiset, jotka haluaa kanssanne ystäväksi ryhtyä. Monilla elämä on jo täynnä velvoitteita ja aikaa ja halua ei ole haalia niitä yhtään lisää.
Voisiko olla että koska Suomi on niin pieni maa, täällä on siksi joidenkin tosi paljon vaikeampi löytää omanhenkistä seuraa kuin ulkomailla? Ja täällä kyllä silti on sisäänpäinkääntyneempi kulttuuri kuin monessa muussa maassa, se on ihan fakta ja sinäkin vaan toistat sitä samaa tuossa: ei haluta uusia kavereita. Niin. Kaikkialla se ei mene ihan samalla lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin teemaa laajemmin, en mitenkään ap:n perheen tilannetta.
Mulla on yksi ystävä, jolla tuntuu olevan kyltymätön seurantarve. Puheluksi ei riitä puolen tunnin puhelu, vaan pitäisi puhua pari tuntia kerrallaan. Arki-iltaisin olen yleensä noin klo 18-19 aikoihin kotona, siihen jos jonkun parin tunnin kaveripuhelun niin se ilta oli sitten paljolti siinä.
Samoin tapaamisen pitäisi olla tyyliin koko lauantaipäivä, ei vaikka kävelylenkki tai kahvilla käyminen. Jos hän ehdottaa, että tehdäänkö jotain viikonloppuna ja mä kysyn että mennäänkö kävelylenkille, hän vastaa että joo ja ehdottaa että mennään sen jälkeen syömään ulos ja sen jälkeen hänelle iltateelle jotta voidaan jutella kaikessa rauhassa. Vastaan, että itseasiassa mulla ei ole noin pitkään tapaamiseen aikaa, joten onnistuisiko vain lenkki. Sitten jos/kun mennään lenkille, hän saattaa monta kertaa sanoa tyyliin "no harmi kun sä oot niin kiireinen että heti lenkin jälkeen pitää lähteä", ja "olis kyllä ollut kiva viettää ihan rauhassa aikaa mutta kun sun kalenteri on niin täyteen buukattu". Ei, kalenterini ei ole täyteen buukattu vaan tarvitsen ja haluan aikaa myös itselleni.
Sitten jos kerron tälle kaverille, että tapaan viikonloppuna vaikka sukulaista tai jotain muuta ystävää, tulee taas epäsuoraa syyllistämistä siitä että preferoin jotain muuta ihmissuhdetta enkä häntä. Hänen on vaikea ymmärtää, että mulla on vielä läheisempiä ja tärkeämpiä ystäviä kuin hän, joille olen valmis antamaan enemmän aikaa. Tuollainen syyllistäminen ja hiljainen painostaminen tapaamisiin vie energiaa, on raskasta ja saa minut vain vetäytymään.
Viimeinen lauseesi kertoo mistä on kyse. Kaverillesi ei nyt ole ihan selvää millainen teidän suhteenne on sinun puoleltasi. Hän pitää sinua selkeästi sellaisena ystävänä jona itse pidät näitä "tärkeämpiä ja läheisempiä" ystäviä. Et ole tainut tätä kuitenkaan hänelle kertoa laisinkaan? Sano suoraan että hän ei ole sinulle kuin tuttava jota nähdä kerran kuussa kävelylenkin tiimoilta. Jos esität olevasi paras ystävä puheissasi, mutta käytöksesi kertoo muuta, on ristiriita hyvinkin mahdollinen.
Itse en ymmärtänyt että entinen ystävä joka sanoi minua usein parhaaksi kaverikseen, ja minä häntä, olikin yhtäkkiä muuttanut mieltään. Olisin toivonut että minulle olisi sanottu suoraan, eikä leikitty kissahiirileikkiä, jossa minä vaikutin tyypiltä joka ei tajua mitään. Omasta mielestäni kaveri olisi voinut sanoa ettei enää tunne olevansa sillä tavalla läheinen kanssani että jaksaisi yhteydenpitoa. Sen sijaan hän aina valitteli kiirettä, eli ihan suoraan valehteli.
Kirjoittajan kaveri vaikuttaa takertujalta, jolla on runsaasti omaa aikaa, ehkä liikaa eikä hän ymmärrä, että toisilla asiat ovat toisin.
"Kaverille ei ole selvää suhteen laatu.." -selitys ei tässä toimi, koska paraskin kaveri ymmärtää puhetta. Kirjoittaja on kertonut hänelle toiveensa ja perustellutkin ne, mutta seurauksena on ollut mankumista (mentäis nyt vielä, oltais vielä) ja marttyyriksi heittäyminen. Enpä jaksaisi tuollaista ollenkaan, mutta olenkin jo vanha, vanhat ei jaksa.
Mä en löytänyt kirjoituksesta kohtaa jossa kirjoittaja olisi kertonut kaverilleen muuta kuin valitellut kiirettään, jota kaveri on harmitellut, eikä ole ymmärtänyt valheeksi. Ei siitä voi kaveria syyttää. Olen huomannut että moni kerää ympärilleen "roikkujia" . Sitten niistä purnataan, vaikka itse roikotetaan ihmisiä valehtelemalla "kavereina".
Siis just näin! Ihan oma vika on kyllä tässä tapauksessa, ja purnaamalla niistä ärsyttävistä roikkujista siirretään vastuu tilanteesta heille, vaikka se on oma vika että he roikkuvat. On myös hyvin ikävää että nämä turhautujat antavat ymmärtää että roikkuja on ärsyttävä ihminen, kun joku toinen saattaisi kyllä arvostaa häntä kaverina tosi paljon. Ei siinä kaverissa ole välttämättä vikaa, vaan siinä että kemiat ei jotenkin natsaa, ja sitä ei kehtaa sanoa toiselle. Ei se toinen osaa lukea ajatuksia, jos kaveri vaan selittelee että on kiireinen nyt. Se jää odottamaan hetkeä jolloin kaveri on vähemmän kiireisempi. Koska ihmiset on joskus oikeasti kiireisiä tuo ei toimi tekosyynä. Parempi sanoa suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella on varmaan oma syynsä, ei viitsi, välttelee koronan takia, mutta kaikkein yleisin syy on varmaankin se, että heillä on muita tuttavia, jotka ovat tunteneet kauemmin ja jotka ovat parempia ystäviä.
Koeta etsiä sellaisia ihmisiä, jotka jo valmiiksi osoittavat kiinnostusta teihin eikä kutsua ns. ketä tahansa kiinnostavaa ihmistä. Kuten muutenkin ystävyydessä niin vastavuoroisuus on tärkeää ja sen aistiminen ketä kiinnostaa myös oma seura.
Jos et saa vastakutsua, niin älä enää kutsu kotiisi sellaisia toistuvasti, vaan ole kaukaisempi tuttava heille. Jos kaikki ystäväperheeksi haluavat ovat ns. suosittuja, niin ette te uusina ihmisinä kiilaa heidän kutsulistansa kärkeen, koska aikaa on rajallisesti ja he tapailevat vanhempia ja läheisempiä ystäviään mieluummin.
Ystävyyden rakentuminen kotivierailutasolle vie aikaa ja edellyttää paljon yhteisiä asioita. Etsi niitä joiden kanssa on enemmän yhteistä.
Ihan selittelyä, miksikäs peessä ne sitten tunkevat kenenkään luokse hyötymään elleivät itse sitoudu mihinkään vastakutsuun. Narsistista? Jos menet toisten kutsuille järjestä omiasikin.
Olen viimeksi ollut isommissa juhlissa häissä vuonna 2017. En voi järjestää vastaavia juhlia, koskoa en ole menossa naimisiin. Meidät kutsutiin illanistujaisiin vuonna 2018, ja kutsuimme saman porukan tänä vuonna meille, ja he tulivatkin. Yritetään tehdä tästä perinne, että aina jonukn meistä luona, mutta saattaa olla aina vuosia välissä.
Miedät kutsuttiin viime vuonna kaveripariskunnalle illanviettoon. Esitimme vastakutsun kesän alussa. Olivat tulossa, ja kaikki oli sovittu, mutta eivät tulleet, eivät pahoitelleet, eikä heistä ole kuulunut sen koomin mitään.
Mieheni on monta vuotta kutsunut kauempana asuvaa kaveriaan meille, mies on itse käynyt siellä kerran vuoteen. Ovat olleet tulossa monta vuotta, ja viime kesänä kun oli sovittu homma, ja aamulla vielä varmistettu, kaikki ostettu, petit petattu, niin ilmoitti illalla ettei tulekaan vaan menee 20km päähän toiselle kaverille.
Kutsuin kaverin meille saunomaan ja syömään 2017. Hän tuli 2018, ja sovittiin että ensi kesänä uusiksi. Ei ole tullut, eikä ole kutsunut minua.
Kaveriporukka on kaipaillut yhteisiä illanistujaisia vuosikausia. Järjestettiin ne meille vuodelle 2019, mutta kaikki peruivat. Tapaavat muulla porukalla säännöllisesti, vaihtuvalla kokoonpanolla, meitä ei ole kutsuttu kertaakaan.
Että en ole ajatellut kutsua enää ikinä ketään mihinkään, enkä pitää minkäänlaisia vastajuhlia tai kutsuja.
Itselläkin kokemusta tuosta, että kaverin kanssa on sovittu jotain hyvissä ajoin, ja viime tingassa tulee peruutus. Tätä ei edes ole tehnyt yksi ihminen, vaan useampi usean kerran. Ymmärrän kyllä jos joskus täytyy perua, mutta kun se toistuu alkaa vaan suututtaa, kun ilmeisesti tapaaminen ei kiinnosta mutta toisella ei ole rahkeita sanoa sitä heti suoraan. On tosi ankeaa että itse on siivonnut, laittanut just pedin valmiiksi jne ja tulee viesti että en nyt jaksakaan tulla. Tai että väsyttää, en jaksa tulla, haittaako. Kerran vastasin suoraan että haittaa mutta sinun asia se on päättää tuletko vai etkö. Hän sitten oli tulossa "kun on luvannutkin". No shit? Omat fiilikset vähän meni jo tuosta, mutta ymmärsin että hän ei nyt jaksa, eikä siinä mitään, mutta ihan rehellisesti kyllä se vähän haittasi kun olin jo ostanut junalipun paikkakunnalle jossa piti nähdä ja järkännyt omat suunnitelmat sen mukaan. Mitä olisi pitänyt sanoa? Että ei haittaa, peru vaan. Ja toisaalta miksi hän edes minulta lupia kyselee, hänen päätös se on meneekö hän jonnekin vai ei. Olin kuitenkin ihan iloinen kun hän päättikin tulla, mutta viime tingassa hän perui itseasiassa uudestaan. Minusta hän olisi voinut ylipäätään jättää sopimatta koko menoa, kun se ei oikein tuntunut kiinnostavan, oli hyvä syy tai ei.
Pahemmilta ovat kuitenkin tuntuneet ne kun joku peruu, koska aikookin nähdä toista kaveria samaan aikaan. Että ei edes ole väsymys tai sairastuminen syynä. Kyllä tuntuu pahalta. Mietin että mitä näin tekevät ihmiset oikein edes ajattelevat?! Eikö heillä ole mitään käytöstapoja tai empatiakykyä? Tai eivätkö osaa sanoa ei? Jos ei kiinnosta tavata, älä ehdota tapaamista tulevaisuuteen ja sovi sitä. Niin helppoa se on.
Monet kerrat on eri kavereiden kanssa ollut myös matkasuunnitelmia. Kerran jo järjestin kaiken, meidän piti mennä yhdessä kurssille, vain lentoliput oli ostamatta. Hän sitten perui. Näitä on paljon. Ehkä he eivät oikein osaa suunnitella, ajankäyttö yllätti ja joku muu asia meni suunnitelmien edelle, tai raha-asiat ei olleetkaan niin hyvällä tolalla. Kyllä minä ymmärrän sen, mutta teen näistä asioista kyllä aina johtopäätökset enkä heitä enää kysele tai ota yhteyttä.
Ainakin tällaisen perujan täytyy osoittaa että olet minulle silti tärkeä, ja ottaa yhteyttä, sopia uusi aika. Kyllä sellaiseen sitten itsekin jaksaa taas panostaa. Mutta jos ei oikein tule tuollaista ohareiden jälkeen niin en nykyään kyllä enää jaksa viestitellä ja kysellä. Nuorempana yritin silti pitää yhteyksiä, nyt ei yksipuolinen kaveruus enää nappaa.
Tulee tästä keskustelusta mieleen entinen työkaveri. Kovin perheihminen ja aina muisti korostaa, että hänellä ei ole aikaa millekään turhalle ja naureskeli miehensä siskolle, joka pyyteli heitä kylään ja illanviettoihin. Ihmetteli suureen ääneen aina (noin kerran vuodessa), että taas se jotain järjestää ja heitäkin pyytelee, mutta he eivät moiseen aikaansa tuhlaa.
Mies lähti nuorimmaisen lapsen kanssa samassa oven avauksessa.
Sen jälkeen saatiinkin kuulla, miten kiittämättömiä ja ikäviä ihmiset ovat, eivät kutsu minnekään ja aina saa olla vain yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Ikävä tosiasia vaan on, että aikaa ja resursseja on ihmisillä rajallisesti. Ainakin kun käy töissä ja on perhe niin vuorokauteen ei jää montaa tuntia minkä voi käyttää ystäviin ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin.
Miksei nämä needyt yksinäiset löydä toisiaan?
Kuinka monta ylimääräistä tuntia menee siihen, että kutsuu jo valmiiksi suunniteltuun tapaamisen yhden ihmisen lisää?
Yksinäisille tyypillinen ajattelutapa, että kyllä heillä klikkaa kaikkien kanssa ja kaikilla heidän kanssaan. Jos näin olisi, eiväthän he olisi yksinäisiä. Yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän, että ystäväporukat muodostuvat samanhenkisten kanssa ja porukan tapaaminen ei ole samanlainen, jos sinne on tullut joku uusi ja erilainen. Ystävien kanssa voi puhua mistä tahansa, koska toiset tunnetaan jo niin hyvin, Tunnetaan huumorintaju, ystävien kipukohdat (esim asiat joista ei pidä vitsailla) jne. Uuden kaikille lähes tuntemattoman ihmisen tullessa mukaan puhutaan vain smalltalkia. Jos puhuttaisiin porukan inside-juttuja, se olisi epäkohteliaista tätä porukan ulkopulista kohtaan. Yhteisiä tapaamisia ei järjestetä yksinäisyyden poistamista varten vaan siksi, että ystäviä halutaan tavata ja heidän seurassaan viihtyä.
Ihmiseen pitää ensin tutustua tosi hyvin, jotta pystyy päättelemään, sopisiko tämä luonteeltaan, ominaisuuksiltaan ja resursseiltaan johonkin jo olemassa olevaan porukkaan. Ja nämä tutustumisen vaativat aikaa. Aikaa, joka on pois jostain muusta.
Esitän saman kysymyksen kuin edellinenkin: jos yksinäiset kerran ovat niin kivoja ja mukavia, miksi he eivät löydä toisiaan? Nettikin on täynnä mahdollisuuksia tutustua ihmisiin vaikka maapallon toiselta puolelta.
- eri -
Ehkä se ongelma on siinä, että he kyllä tulevat, kun kutsutaan, mutta eivät itse ikinä kutsu vastavuoroisesti. Jos seura on niin vastenmielistä, niin eikö silloin myös kieltäydytä illanviettokutsuista jne.? Eli ts. toisen järjestämät pöperöt ja viihdykkeet kelpaa, mutta ei sitten tuo ihminen kelpaa omaan pöytään, vaan sinne kutsutaan muita.