Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
701/880
|
12.09.2021 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Suomessa jos et ole osa sitä ydinkaveriporukkaa alusta lähtien, ei ole mitään jakoa päästä osaksi sitä, yksinkertaisesti.
Suomalaisen ihmissuhteet kuvaa tämä lausahdus, jonka kuulin aikanaan eräältä ihmiseltä, johon tutustuin: ”Mulla on jo tarpeeksi kavereita enkä tarvitse niitä enempää.”
Ne ei kutsu teitä siks, että te ette yksinkertaisesti ole olleet tarpeeks onnekkaita jossain kaverisuhteiden arpajaisissa, jossa noi paikat jaettiin.
Kaverisuhteita ei arvota vaan ne muodostuu ajan kanssa niiden ihmisten välillä , joilla on jotain yhteistä ja jotka pitää toisistaan. Kaikkien ihmisten kesken ei tunne sellaista yhteyttä ,että kiinnostaisi edes tutustua sen enempää. Kurja juttu, mutta jokaisen täytyy vaan itse löytää ne samanhenkiset ihmiset, jotka haluaa kanssanne ystäväksi ryhtyä. Monilla elämä on jo täynnä velvoitteita ja aikaa ja halua ei ole haalia niitä yhtään lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Se ei ole kiusaamista, ettei ole läheisissä väleissä kaikkiin randomiin ihmisiin. Työpaikalla ja koulussa tulee olla sellaisissa asiallisista väleissä muihin, että asiat hoituu. Kaveeraamaan ei tarvitse ryhtyä, asiallisuus riittää. Vapaa-ajalla jokainen saa valita keitä kutsuu ja kenen kanssa viihtyy.
Juuri näin. Mistä sitä edes voi tietää, ketkä kaikki tuttavat mahdollisesti odottavat brunssikutsua? En minä tiedä kuin aivan läheisimpien ystävieni osalta, miten nämä vapaa-aikaansa viettävät. Jos joku kirjoittaa minulle, että brunssikuvanne näyttävät mukavilta, voisinko joskus liittyä seuraan, vastaisin, että ilman muuta. En voi kuitenkaan tietää, kärvisteleekö joku tuttu yksin kotona pohtien sitä, miksi häntä ei taaskaan kutsuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella on varmaan oma syynsä, ei viitsi, välttelee koronan takia, mutta kaikkein yleisin syy on varmaankin se, että heillä on muita tuttavia, jotka ovat tunteneet kauemmin ja jotka ovat parempia ystäviä.
Koeta etsiä sellaisia ihmisiä, jotka jo valmiiksi osoittavat kiinnostusta teihin eikä kutsua ns. ketä tahansa kiinnostavaa ihmistä. Kuten muutenkin ystävyydessä niin vastavuoroisuus on tärkeää ja sen aistiminen ketä kiinnostaa myös oma seura.
Jos et saa vastakutsua, niin älä enää kutsu kotiisi sellaisia toistuvasti, vaan ole kaukaisempi tuttava heille. Jos kaikki ystäväperheeksi haluavat ovat ns. suosittuja, niin ette te uusina ihmisinä kiilaa heidän kutsulistansa kärkeen, koska aikaa on rajallisesti ja he tapailevat vanhempia ja läheisempiä ystäviään mieluummin.
Ystävyyden rakentuminen kotivierailutasolle vie aikaa ja edellyttää paljon yhteisiä asioita. Etsi niitä joiden kanssa on enemmän yhteistä.
Ihan selittelyä, miksikäs peessä ne sitten tunkevat kenenkään luokse hyötymään elleivät itse sitoudu mihinkään vastakutsuun. Narsistista? Jos menet toisten kutsuille järjestä omiasikin.
Olen viimeksi ollut isommissa juhlissa häissä vuonna 2017. En voi järjestää vastaavia juhlia, koskoa en ole menossa naimisiin. Meidät kutsutiin illanistujaisiin vuonna 2018, ja kutsuimme saman porukan tänä vuonna meille, ja he tulivatkin. Yritetään tehdä tästä perinne, että aina jonukn meistä luona, mutta saattaa olla aina vuosia välissä.
Miedät kutsuttiin viime vuonna kaveripariskunnalle illanviettoon. Esitimme vastakutsun kesän alussa. Olivat tulossa, ja kaikki oli sovittu, mutta eivät tulleet, eivät pahoitelleet, eikä heistä ole kuulunut sen koomin mitään.
Mieheni on monta vuotta kutsunut kauempana asuvaa kaveriaan meille, mies on itse käynyt siellä kerran vuoteen. Ovat olleet tulossa monta vuotta, ja viime kesänä kun oli sovittu homma, ja aamulla vielä varmistettu, kaikki ostettu, petit petattu, niin ilmoitti illalla ettei tulekaan vaan menee 20km päähän toiselle kaverille.
Kutsuin kaverin meille saunomaan ja syömään 2017. Hän tuli 2018, ja sovittiin että ensi kesänä uusiksi. Ei ole tullut, eikä ole kutsunut minua.
Kaveriporukka on kaipaillut yhteisiä illanistujaisia vuosikausia. Järjestettiin ne meille vuodelle 2019, mutta kaikki peruivat. Tapaavat muulla porukalla säännöllisesti, vaihtuvalla kokoonpanolla, meitä ei ole kutsuttu kertaakaan.
Että en ole ajatellut kutsua enää ikinä ketään mihinkään, enkä pitää minkäänlaisia vastajuhlia tai kutsuja.
Siitä, miten tarkasti muistat, miten mikäkin tilanne on mennyt ja minä vuonna mikäkin vierailu on ollut, syntyy kuva, että otat jotenkin tosi vakavasti nämä illanvietot. On totta kai epäkohteliasta perua samana päivänä ja vielä niin, että meneekin toisen kaverin luokse, mutta kaikista kuvaamistasi ohareista näkee, että sinä suhtaudut paljon vakavammin näihin suunnitelmiin kuin muut tuttavapiirissäsi. Jos tilanne on se, että näitä suunnitelmia on tosiaan vain noin kerran vuodessa, on ymmärrettävää, että niihin lataa odotuksia. Toisaalta sellaisille kavereille, joilla on enemmän sosiaalista elämää, voi olla aika raskasta viettää aikaa vähemmän sosiaalisten ihmisten kanssa. Se, että iltaan on ladattu odotuksia, yleensä näkyy. Voi olla liiallista alkoholinkäyttöä, perheriitoja, holtitonta käytöstä, kaikkea sellaista, josta ei vieraana välittäisi olla osallisena. Työpaikan pikkujouluissakin raskaimpia tyyppejä ovat ne, jotka vaimo tai mies kerran vuodessa päästää ulos.
Kyllähän ne muistaa, kun tehdään oharit. Ei todellakaan ole aikaa järjestää viikottain jotain juhlia, niin kuin ilmeisesti teillä on, koska on muutakin elämää. Tosi suuri on odotus joo, kun odottaa että kutsutut, kutsuun myöntävästi vastanneet tulisivat paikalle :D :D Kaikkea sitä kuuleekin :D En tiedä mitä oletat sosiaalsiuudestamme, ja miksi, mutta olemme ihan normaalisosiaalista porukkaa. Nuo alkojutut jätän epäasiallisina kommentoimatta kokonaan.
Tästä "listastahan" puuttuu he joiden kanssa aikaa vietetään, ja joiden kanssa kaikki sujuu kuin rasvattu. Epävarmoja illanistujaisia en järkkäile, koska kokemus on osoittanut että kannattaa pitäytyä niissä jotk tulevat kun lupaavat, ja haluavat nähdä meitä yhtä paljon kuin me heitä. Eli menen kyllä "toisten kutsuille" jos kutsutaan, mutta en kutsu takaisin. Yleensä noissa kutsutilaisuuksissa on mukana myös minulle tuntematonta porukkaa, joihin kohteliaasti tutustutaan sen verran kuin kerta näkemisellä tutustutaan. En kuitenkaan tilanteessa jossa meidät on kutsuttu miehen kaverille, jossa on myös 8 muuta henkilöä,joita en tunne lähde tekemään vastakutsua johon kutsun nämä 8 henkilöä myös. Saati odota että nämä 8 henkilöä kutsuisivat meidät kotiinsa, tuntemattomat ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.
Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.
Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia
Minulla on paljon ystäviä eri puolilta maailmaa, eikä elämä näissä yltiösosiaalisissa kulttuureissakaan mitään herkkua ole heidän puheidensa perusteella. Ystävien, sukulaisten ja naapurien luona on velvollisuus vierailla useita kertoja viikossa. Esimerkiksi syntymäpäiviä saatetaan juhlia keskellä viikkoa, vaikka kyse ei olisi edes pyöreistä vuosista. Perheen tai pariskuntien omaa aikaa ei ole välttämättä ollenkaan. Anoppi tunkee mukaan lomamatkalle tai hääpäiväillalliselle.
Kysyppä heiltä olisivatko he mieluummin vasten tahtoaan aina yksin.
Nämähän eivät ole ainoat vaihtoehdot. On myös se vaihtoehto, joka Suomessa on yleisin eli tasapaino perheen oman ajan sekä ystävien ja sukulaisten kanssa vietetyn ajan kesken. Se, että ei ole mitään läheisiä ihmissuhteita, on aika harvinaista, ja yleensä syy tähän on ihmisessä itsessään ainakin osittain. En minä ainakaan haluaisi pitää velvollisuudentunnosta yhteyttä tuttuihin ja sukulaisiin, joiden seurasta en itse nauti. Sama asia kuin että sinkkuna pitäisi tapailla treffikumppaneita, joista ei ole kiinnostunut, vain jotta näille ei tulisi paha mieli.
Ei olekaan, mutta sillä kuitenki lähdit vastaamaan. Olen surullinen yksinäisenä, - no ei kuule ole helppoa sosiaalisenakaan.
Jos syy on yksinäisessä itsessään, niin miksei noissa sinun tuntemissasi sosiaalisissa maissa ole yksinäisyysongelmaa? On ihan eri asia ottaa koulussa, töissä, aikuiselämässä kaikki mukaan kuin tapailla väkisin sopimattomia treffikumppaneita.
Tarkoitan omalla syyllä sitä, että Suomen kaltaisissa maissa ajatellaan jokaisen olevan vastuussa sosiaalisista suhteistaan. Taustalla tässä on se, että vaikeissa elämäntilanteissa saamme apua viranomaisilta. Monissa muissa maissa joudutaan turvautumaan sukulaisiin, minkä seurauksena on pakko pysyä väleissä kaikkien kanssa, halusi tai ei.
Sen yksinäisen elämänlaatua varmasti parantaisi, jos kaikki olisi "pakko" ottaa mukaan, mutta vastaavasti niiden, jotka ovat tyytyväisiä sosiaaliseen elämäänsä, elämänlaatua tämä heikentäisi. Olen pahoillani puolestasi, mutta olen oikeasti todella onnellinen, että en joudu viettämään iltojani tuttavien ja sukulaisten kissanristiäisissä vaan saan itse valita, miten vapaa-aikaani vietän.
Minä otan kaikki mukaan, joten minulla on kyllä seuraa ihan riittämiin. Olen pahoillani niiden yksinäisten puolesta jotka jätetään ulkopuolelle vastoin omaa tahoaan.
Yritä jäljitellä ystäväpiirissäsi suosittuja ihmisiä, jotka saavat kutsuja. Voit teeskennellä kiinnostusta samoihin asioihin ja aloittaa samat harrastukset kuin heillä. Älä unohda pukeutumista, hiuksia ja puhetapaa. Niiden opetteluun saat vauhtia olemalla kiinnostunut heidän ihanista vaateista ja siitä missä he käyvät kampaajalla. Puhetapaa voit harjoitella kotonasi toistamalla äänittämisi keskusteluja heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Ja silti, jokainen saa ottaa mukaan niitä ketä haluaa. Yksinäisen vaan on löydettävä niitä, jotka haluaa olla hänen kanssaan. Se ,että olet yksin, ei velvoita muita yhtään mihinkään.
Alleviivaat hienosti sen missä menee vikaan kun suomessa on niin paljon yksinäisiä. Kiitos tästä. Ei kuulu minulle, minäminäminä. Juuri tästä on kyse. Tämä on syy miksi jo alakoulussa, jopa päiväkodissa lapset jättävät osan lapsista pois leikeistä. Vanhempien esimerkki ja malli. Samaa sarjaa kuin nimby.
Nykyään suuri osa ihmisistä on itsekeskeisiä. Edut otetaan, toisia ei huomioida. Mukavia ihmisiä käytetään hyväksi. Valitettavasti tyyli tarttuu. Harvassa ovat uhrautuvat ihmiset. Kiitos siitä heille! Koittakaa yhä jaksaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi tapa on se, että hiukan laajentaa elämänpiiriä. Jos kutsuttu ei tule, kolmannenkaan kerran jälkeen . Sitten breikille. Voi tämän jälkeen, esittää kutsun kerran kerran vuodessa.
Tämä jumittaminen on melko normaalia, ja liittyy ihan usein aikaansaamattomuuteen. On myös niinkin et toisten energiat ja kemiat eivät kohtaa samalla tavalla. Siksi kannattaa siirtyä seuraavaan.
Ite kun oon yrittäjänä, tapaan mielenkiintoisia ihmisiä, eri alojen ja oivallusten tiimoilta. Mut siltikään ei energia riitä niin kauheen paljon tavata ihmisiä, viikonloppu kutsujen muodossa.
Myöskin harrastus, itellä kuntosoutu tarjoaa vivahteen.
On hyvä, et tapaamisilla on joku nimittäjä, vaikka mustikassa / sienessä käynti.
Joskus ihan harrastuspiireistäkin, slowcooking. Hidas kokkaaminen ulkotulilla on jees.
Jotenkin vaan laajentaa elämänpiiriä, ja näkee muitakin.
Eli mahdollisia on sekä toiminnallinen tapaaminen että/tai istutaan valmiiden lihapatojen ääreen.
Suosittelen kokeilemaan toiminnallista tapaamisia, voi olla ihan lenkillä käyntiäkin.
Vierailija kirjoitti:
Yritä jäljitellä ystäväpiirissäsi suosittuja ihmisiä, jotka saavat kutsuja. Voit teeskennellä kiinnostusta samoihin asioihin ja aloittaa samat harrastukset kuin heillä. Älä unohda pukeutumista, hiuksia ja puhetapaa. Niiden opetteluun saat vauhtia olemalla kiinnostunut heidän ihanista vaateista ja siitä missä he käyvät kampaajalla. Puhetapaa voit harjoitella kotonasi toistamalla äänittämisi keskusteluja heidän kanssaan.
Jokaisen kannattaa etsiä sellaisia ystäviä, joille kelpaa omana itsenään.
Joidenkin ihmisten kanssa natsaa välittömästi ja ystävyyssuhde muodostuu välittömästi. Tuntuu kuin olisi aina tunnettu.
Toisten kanssa käy niin että näkee kyllä, että on mukava ja hyvä ihminen, mutta millään tasolla ei klikkaa. Ei persoonallisuus, mielenkiinnon kohteet tai muukaan. Tällöin jäädään luonnollisesti korkeintaan tuttaviksi.
Monilla tuntuu olevan niin kova halu ystävystyä, ettei se tuttavuus-taso ja satunnainen yhteydenpito riitä ja ladataan liian suuret odotukset siihen miten toisten pitäisi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritä jäljitellä ystäväpiirissäsi suosittuja ihmisiä, jotka saavat kutsuja. Voit teeskennellä kiinnostusta samoihin asioihin ja aloittaa samat harrastukset kuin heillä. Älä unohda pukeutumista, hiuksia ja puhetapaa. Niiden opetteluun saat vauhtia olemalla kiinnostunut heidän ihanista vaateista ja siitä missä he käyvät kampaajalla. Puhetapaa voit harjoitella kotonasi toistamalla äänittämisi keskusteluja heidän kanssaan.[/quot
Vihonviimeistä on teeskentely!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.
Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.
Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia
Minulla on paljon ystäviä eri puolilta maailmaa, eikä elämä näissä yltiösosiaalisissa kulttuureissakaan mitään herkkua ole heidän puheidensa perusteella. Ystävien, sukulaisten ja naapurien luona on velvollisuus vierailla useita kertoja viikossa. Esimerkiksi syntymäpäiviä saatetaan juhlia keskellä viikkoa, vaikka kyse ei olisi edes pyöreistä vuosista. Perheen tai pariskuntien omaa aikaa ei ole välttämättä ollenkaan. Anoppi tunkee mukaan lomamatkalle tai hääpäiväillalliselle.
Kysyppä heiltä olisivatko he mieluummin vasten tahtoaan aina yksin.
Nämähän eivät ole ainoat vaihtoehdot. On myös se vaihtoehto, joka Suomessa on yleisin eli tasapaino perheen oman ajan sekä ystävien ja sukulaisten kanssa vietetyn ajan kesken. Se, että ei ole mitään läheisiä ihmissuhteita, on aika harvinaista, ja yleensä syy tähän on ihmisessä itsessään ainakin osittain. En minä ainakaan haluaisi pitää velvollisuudentunnosta yhteyttä tuttuihin ja sukulaisiin, joiden seurasta en itse nauti. Sama asia kuin että sinkkuna pitäisi tapailla treffikumppaneita, joista ei ole kiinnostunut, vain jotta näille ei tulisi paha mieli.
Tämä. Nämä yksinäiset eivät millään halua miettiä olisiko vikaa heissä itsessään. Kun tälläisen lauseen kirjoittaa alkaa paskamyrsky ja selostus "meissä ei ole mitään vikaa , me olemme kivoja". Joku syy siihen on ettei kutsuja tipu. On olemassa ihmisten välistä kemiaa , se joko toimii tai sitten ei. On harrastuksia joista varmasti kiva ja mukava ihminen löytää kavereita joiden kanssa myöhemmin ystävystytään. Tähänkään ei auta jankkaus "mutta kun meissä ei ole mitään vikaa kun me olemme niin kivoja".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Palaan taas ketjuun. Täällä kerskutaan sillä, miten mä en tarvi, mulla on, mä voin tavata lenkkipoluilla ja ravintoissa, ei ole mulle mitään se, että joku kutsuu kotiinsa ja laittaa valmiiksi ruuat, itsehän teen varmasti parempaa.
Olen se, joka on kerran otettu porukoihin ja se muutti mun koko elämän. SIlloin mäkin tajusin, että juuri tuosta on kyse, että jotkut vain valikoituu pois jäämään. Ja suurimman (?) osan mielestä se on ihan ok, mitäs ovat semmoisia.
Tajusin senkin, miten harvinaisia on sinun kaltaiset ihmiset, jotka ajattelee toisin. Sanon vain, että iso kiitos siitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Ja silti, jokainen saa ottaa mukaan niitä ketä haluaa. Yksinäisen vaan on löydettävä niitä, jotka haluaa olla hänen kanssaan. Se ,että olet yksin, ei velvoita muita yhtään mihinkään.
Alleviivaat hienosti sen missä menee vikaan kun suomessa on niin paljon yksinäisiä. Kiitos tästä. Ei kuulu minulle, minäminäminä. Juuri tästä on kyse. Tämä on syy miksi jo alakoulussa, jopa päiväkodissa lapset jättävät osan lapsista pois leikeistä. Vanhempien esimerkki ja malli. Samaa sarjaa kuin nimby.
Kerropa miksi ,jonkun randomin ihmisen yksinäisyys kuuluisi minulle. Mistä minä voin kenenkään asioita edes tietää. Yhtälailla itsekästä on ajatella että muut on minulle velkaa brunsseja, kyläilyjä ja ystävyyttä. Minä ,minä, minä. Ystävyys ei toimi niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.
Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.
Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia
Kyllähän tähän vaikuttaa kulttuuri. Eikös ulkomailla ole tapana myös viettää aikaa enemmän ravintoloissa ja pubeissa niin ystävien kuin suvunkin kesken. Näin tila riittää useammalle. Lähes vuoden ympäri voidaan myös jossain Välimeren maissa seurustella ulkona ja taas tila riittää useammalle ihmiselle. Suomessa asunnot ovat merkittävästi pienempiä kuin muualla ja lisäksi noin 9 kk vuodessa on aikaa ettei edes voi ulkotiloissa syödä muuta kuin eväitä. Kyllä täällä ihan oikeasti joutuu miettimään montako ihmistä kerrallaan sinne kotiin mahtuu. Ravintolat taas on niin kalliita, ettei läheskään kaikilla ole varaa niissä kestitä edes perhettään saatuja randomeista tuttavista.
Se vaan on karu fakta, että on ihmisiä, jotka tykkäävät ns. hyötyä ylikilteistä ihmisistä. Esimerkiksi juuri niin, että illanistujaiset kutsuttuna toisen luona kelpaa, muttei ole tarpeeksi hienoja tyyppejä vastavuoroisesti heidän kotiin ja sinne kusutaan ne paremmat tuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään suuri osa ihmisistä on itsekeskeisiä. Edut otetaan, toisia ei huomioida. Mukavia ihmisiä käytetään hyväksi. Valitettavasti tyyli tarttuu. Harvassa ovat uhrautuvat ihmiset. Kiitos siitä heille! Koittakaa yhä jaksaa..
Jos tuttavuuden tai ystävyyden ylläpito tuntuu uhrautumiselta niin varmaan kannattaa lopettaa se touhu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.
Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.
Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia
Minulla on paljon ystäviä eri puolilta maailmaa, eikä elämä näissä yltiösosiaalisissa kulttuureissakaan mitään herkkua ole heidän puheidensa perusteella. Ystävien, sukulaisten ja naapurien luona on velvollisuus vierailla useita kertoja viikossa. Esimerkiksi syntymäpäiviä saatetaan juhlia keskellä viikkoa, vaikka kyse ei olisi edes pyöreistä vuosista. Perheen tai pariskuntien omaa aikaa ei ole välttämättä ollenkaan. Anoppi tunkee mukaan lomamatkalle tai hääpäiväillalliselle.
Kysyppä heiltä olisivatko he mieluummin vasten tahtoaan aina yksin.
Nämähän eivät ole ainoat vaihtoehdot. On myös se vaihtoehto, joka Suomessa on yleisin eli tasapaino perheen oman ajan sekä ystävien ja sukulaisten kanssa vietetyn ajan kesken. Se, että ei ole mitään läheisiä ihmissuhteita, on aika harvinaista, ja yleensä syy tähän on ihmisessä itsessään ainakin osittain. En minä ainakaan haluaisi pitää velvollisuudentunnosta yhteyttä tuttuihin ja sukulaisiin, joiden seurasta en itse nauti. Sama asia kuin että sinkkuna pitäisi tapailla treffikumppaneita, joista ei ole kiinnostunut, vain jotta näille ei tulisi paha mieli.
Ei olekaan, mutta sillä kuitenki lähdit vastaamaan. Olen surullinen yksinäisenä, - no ei kuule ole helppoa sosiaalisenakaan.
Jos syy on yksinäisessä itsessään, niin miksei noissa sinun tuntemissasi sosiaalisissa maissa ole yksinäisyysongelmaa? On ihan eri asia ottaa koulussa, töissä, aikuiselämässä kaikki mukaan kuin tapailla väkisin sopimattomia treffikumppaneita.
Tarkoitan omalla syyllä sitä, että Suomen kaltaisissa maissa ajatellaan jokaisen olevan vastuussa sosiaalisista suhteistaan. Taustalla tässä on se, että vaikeissa elämäntilanteissa saamme apua viranomaisilta. Monissa muissa maissa joudutaan turvautumaan sukulaisiin, minkä seurauksena on pakko pysyä väleissä kaikkien kanssa, halusi tai ei.
Sen yksinäisen elämänlaatua varmasti parantaisi, jos kaikki olisi "pakko" ottaa mukaan, mutta vastaavasti niiden, jotka ovat tyytyväisiä sosiaaliseen elämäänsä, elämänlaatua tämä heikentäisi. Olen pahoillani puolestasi, mutta olen oikeasti todella onnellinen, että en joudu viettämään iltojani tuttavien ja sukulaisten kissanristiäisissä vaan saan itse valita, miten vapaa-aikaani vietän.
Minä otan kaikki mukaan, joten minulla on kyllä seuraa ihan riittämiin. Olen pahoillani niiden yksinäisten puolesta jotka jätetään ulkopuolelle vastoin omaa tahoaan.
Valehtelet. Kukaan ei pysty kaikkia ottamaan mukaan. Kukaan ei pysty edes kaikkia tuntemaan ihmisiä ottamaan mukaan. Kenenkään aika ja resurssit ei siihen riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vrt. Ulkomaihin, jossa kaikki tutut ja vieraamman kutsutaan, ydinkaveriporukoita myöten. Miksi? Koska siellä ollaan avoimempia ihmisille, vieraanvaraisempia, ystävällisempiä.
Suomi sijoittuu empatiakyvyssä Euroopan häntäpäähän. Eli ei yllätä.
Vika ei ole teissä. Sama kokemus. Te ootte vaan väliinputoajia
Minulla on paljon ystäviä eri puolilta maailmaa, eikä elämä näissä yltiösosiaalisissa kulttuureissakaan mitään herkkua ole heidän puheidensa perusteella. Ystävien, sukulaisten ja naapurien luona on velvollisuus vierailla useita kertoja viikossa. Esimerkiksi syntymäpäiviä saatetaan juhlia keskellä viikkoa, vaikka kyse ei olisi edes pyöreistä vuosista. Perheen tai pariskuntien omaa aikaa ei ole välttämättä ollenkaan. Anoppi tunkee mukaan lomamatkalle tai hääpäiväillalliselle.
Kysyppä heiltä olisivatko he mieluummin vasten tahtoaan aina yksin.
Nämähän eivät ole ainoat vaihtoehdot. On myös se vaihtoehto, joka Suomessa on yleisin eli tasapaino perheen oman ajan sekä ystävien ja sukulaisten kanssa vietetyn ajan kesken. Se, että ei ole mitään läheisiä ihmissuhteita, on aika harvinaista, ja yleensä syy tähän on ihmisessä itsessään ainakin osittain. En minä ainakaan haluaisi pitää velvollisuudentunnosta yhteyttä tuttuihin ja sukulaisiin, joiden seurasta en itse nauti. Sama asia kuin että sinkkuna pitäisi tapailla treffikumppaneita, joista ei ole kiinnostunut, vain jotta näille ei tulisi paha mieli.
Ei olekaan, mutta sillä kuitenki lähdit vastaamaan. Olen surullinen yksinäisenä, - no ei kuule ole helppoa sosiaalisenakaan.
Jos syy on yksinäisessä itsessään, niin miksei noissa sinun tuntemissasi sosiaalisissa maissa ole yksinäisyysongelmaa? On ihan eri asia ottaa koulussa, töissä, aikuiselämässä kaikki mukaan kuin tapailla väkisin sopimattomia treffikumppaneita.
Tarkoitan omalla syyllä sitä, että Suomen kaltaisissa maissa ajatellaan jokaisen olevan vastuussa sosiaalisista suhteistaan. Taustalla tässä on se, että vaikeissa elämäntilanteissa saamme apua viranomaisilta. Monissa muissa maissa joudutaan turvautumaan sukulaisiin, minkä seurauksena on pakko pysyä väleissä kaikkien kanssa, halusi tai ei.
Sen yksinäisen elämänlaatua varmasti parantaisi, jos kaikki olisi "pakko" ottaa mukaan, mutta vastaavasti niiden, jotka ovat tyytyväisiä sosiaaliseen elämäänsä, elämänlaatua tämä heikentäisi. Olen pahoillani puolestasi, mutta olen oikeasti todella onnellinen, että en joudu viettämään iltojani tuttavien ja sukulaisten kissanristiäisissä vaan saan itse valita, miten vapaa-aikaani vietän.
Minä otan kaikki mukaan, joten minulla on kyllä seuraa ihan riittämiin. Olen pahoillani niiden yksinäisten puolesta jotka jätetään ulkopuolelle vastoin omaa tahoaan.
Valehtelet. Kukaan ei pysty kaikkia ottamaan mukaan. Kukaan ei pysty edes kaikkia tuntemiaan ihmisiä ottamaan mukaan. Kenenkään aika ja resurssit ei siihen riitä. Korjattu
Aloittaja ei ole yksin asian kanssa. Meilläkin, puolisollani ja minulla on tai oli useita perheitä "ystävinä" jotka tulivat viivana kylään ja mielestäni viihtyivät ja oli kivaa. Itse olivat huonoja kutsumaan tai eivät kutsuneet lainkaan. Sama päti puheluihin, eivät juurikaan soitelleet, ainoastaan silloin jos tarvitsivat neuvon tai muuta apua puolisoltani (on erään alan asiantuntija). Päätimme sitten itse, että odotellaan rauhassa kuulumisia ja kutsuja, ja lopetetaan itse yhteydenpito. Lopputulos: useita perheitä on jäänyt kokonaan "unholaan" eikä yhtään harmita. Joitakin tosi ystäviä on jäljellä ja se riittää. Mielestäni se on yksinomaan moukkamaista käytöstä, että ei noudata sanontaa vuoroin vieraissa käydään.