Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kutsun ihmisiä kylään, niin että lupaan ohjelmaa mukana, esim retken luontoon, museon, kulttuurikihteen, lintutornin tms. Rakastan ruuanlaittoa ja kerron etukäteen ruokalistan esim villiriistaa ja karpalopiirakkaa sekä juomat ( viini, sampaanja). Kerron vierashuoneen yöpymismahdollisuuden aamupalalla ja kuljetuspalvelun esim asemalta. Silti juuri kukaan ei tule vieraaksi. Veljeni perhe ei ole tullut 160 kilometrin päästä kertaakaan, vaikka olen 20 vuotta kutsunut. Minä en ole tarpeeksi kiinnostava ihminen. Onneksi on sentään hyvä aviopuoliso, joten juodaan samppanja sitten kahdestaan. Harmittaa, kun ikinä ei käy vieraita eikä saa laittaa hienoja päivällisiä.
Me ollaan siskoni kanssa intohimoisia kotikokkeja. Kummallakin toistasataa keittokirjaa, joita selaillaan ja joista ammennetaan ideoita. Tykätään suunnitella, tykätään järjestää. Mutta eihän tämä toimisi, jos vain toinen meistä tykkäisi. Ei ainakaan silloin, jos toinen järjestäisi ja odottaisi, että toinenkin alkaa vastavuoroisesti järjestämään. Tässä ketjussa monen kommentista on tullut selväksi, että sillä sekunnilla, kun veljesi perheineen astuisi ovestasi sisään, veljelläsi olisi velvollisuus kutsua sinut ja perheesi hänen luokseen. Jos veljeäsi ei kiinnosta järjestää sellaista, ei hän voi vastata kutsuusi myöntävästikään.
Sun pitää vaan löytää sellaisia ihmisiä, jotka sekä tykkäävät kokkailusta ja järjestämisestä että haluavat toimia kanssasi vastavuoroisesti. Tai sitten tehdä erittäin selväksi, että et odota minkäänlaista vastavuoroisuutta. Et edes taskulämmintä Lidlin olutta ja kylmiä nakkeja tarjoiluksi.
Itselläni on ystävä, joka aivan uskomaton kokki, koti kuin siisustuslehdestä, pöytään istuttaessa vähintään neljät aterimet edessä.
Ei ole ollut koskaan mikään ongelma, että meillä ei ole, on sitä, mitä talo milloinkin tarjoaa, olen kasin kokki, mutta välillä mullakin on ollut hetkeni, joka naurattaa meitä kaikkia.
En ymmärrä siis tätä, että jo ennen kuin käydään jossain kylässä ollaan nenänyrpässä, että siellä on varmaan niin hienoa ja sitten oottavat vastavuoroa.
Hei uutinen nyt tässä kaikille: ihmiset on sellaisia, että kun ne osoittaa, että arvostavat teitä, he toivovat, että te teette samoin. Mutta tietty ei, kun te ootte maanläheisiä ronskeja räväköitä ja lapsenne tavoitteellisia, niin se tärkeintä ja ainut asia ja muut saakoot tuta.
Mä olen aina ajatellut, että kutsuja arvostaa kutsumalla ja kutsuttu arvostaa saapumalla. En kutsu ihmisiä kotiini päästäkseni heidän koteihinsa vaan koska haluan viettää aikaani heidän kanssaan. Silloin, kun mua ei huvita järjestää mitään, ehdotan ystävilleni ravintolassa syömistä tai ihan vaan viinilasillista kauniina kesäiltana ravintolan terassilla. Siskoni kanssa järjestetään toistemme perheille ihan vain siksi, että kumpikin tykkää kokkailusta ja useimmiten itse laitettuna saa parempaa ruokaa kuin jos lähdettäisiin porukalla ravintolaan syömään.
Justiin. Yliarvostat itseäsi, koska kuvittelet, että se, että saavut paikalle, on palkinto, arvostat siskosi perhettä, koska heille kokkaat parempaa ruokaa kuin ravintolassa saa, kutsujaa et arvosta, vaan ehdottelet vain ravintoloita.
No onko se muka jokin palkinto, että saa kutsun? Eikö kutsujakin silloin yliarvosta itseään, jos kuvittelee kutsun olevan kutsutulle jokin palkinto?
- eri
Sulleko ei ole palkinto, että joku kutsuu sinut, todennäköisesti siivoaa, laittaa ruokaa, kattaa pöydän, tarjoilee ruokaa, tiskaa astiat ja korjaa jälkesi?
Se selittääkin paljon. Sulle omasta mielestäsi varmaan tällainen lankeaa oikeudenmukaisesti automaattina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutsumme meille syömään sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on kiva jutella. Ruoka saa olla mielellään hyvää, mutta seurustelu on pääosassa. Kuuntelen mielelläni kiinnostavia ihmisiä. Nautin, kun keskustelu luistaa kuin itsestään. Nautin syvällisistä keskusteluista, jotka ravitsevat henkisesti. Ja on ihana nauraa yhdessä ystävien kanssa.
Joskus uusien ihmisten kanssa tulee virhearviointeja. Tapaamme kerran pari mutta suhteemme ei syvene, joten vastakutsu jää esittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kutsun ihmisiä kylään, niin että lupaan ohjelmaa mukana, esim retken luontoon, museon, kulttuurikihteen, lintutornin tms. Rakastan ruuanlaittoa ja kerron etukäteen ruokalistan esim villiriistaa ja karpalopiirakkaa sekä juomat ( viini, sampaanja). Kerron vierashuoneen yöpymismahdollisuuden aamupalalla ja kuljetuspalvelun esim asemalta. Silti juuri kukaan ei tule vieraaksi. Veljeni perhe ei ole tullut 160 kilometrin päästä kertaakaan, vaikka olen 20 vuotta kutsunut. Minä en ole tarpeeksi kiinnostava ihminen. Onneksi on sentään hyvä aviopuoliso, joten juodaan samppanja sitten kahdestaan. Harmittaa, kun ikinä ei käy vieraita eikä saa laittaa hienoja päivällisiä.
Me ollaan siskoni kanssa intohimoisia kotikokkeja. Kummallakin toistasataa keittokirjaa, joita selaillaan ja joista ammennetaan ideoita. Tykätään suunnitella, tykätään järjestää. Mutta eihän tämä toimisi, jos vain toinen meistä tykkäisi. Ei ainakaan silloin, jos toinen järjestäisi ja odottaisi, että toinenkin alkaa vastavuoroisesti järjestämään. Tässä ketjussa monen kommentista on tullut selväksi, että sillä sekunnilla, kun veljesi perheineen astuisi ovestasi sisään, veljelläsi olisi velvollisuus kutsua sinut ja perheesi hänen luokseen. Jos veljeäsi ei kiinnosta järjestää sellaista, ei hän voi vastata kutsuusi myöntävästikään.
Sun pitää vaan löytää sellaisia ihmisiä, jotka sekä tykkäävät kokkailusta ja järjestämisestä että haluavat toimia kanssasi vastavuoroisesti. Tai sitten tehdä erittäin selväksi, että et odota minkäänlaista vastavuoroisuutta. Et edes taskulämmintä Lidlin olutta ja kylmiä nakkeja tarjoiluksi.
Itselläni on ystävä, joka aivan uskomaton kokki, koti kuin siisustuslehdestä, pöytään istuttaessa vähintään neljät aterimet edessä.
Ei ole ollut koskaan mikään ongelma, että meillä ei ole, on sitä, mitä talo milloinkin tarjoaa, olen kasin kokki, mutta välillä mullakin on ollut hetkeni, joka naurattaa meitä kaikkia.
En ymmärrä siis tätä, että jo ennen kuin käydään jossain kylässä ollaan nenänyrpässä, että siellä on varmaan niin hienoa ja sitten oottavat vastavuoroa.
Hei uutinen nyt tässä kaikille: ihmiset on sellaisia, että kun ne osoittaa, että arvostavat teitä, he toivovat, että te teette samoin. Mutta tietty ei, kun te ootte maanläheisiä ronskeja räväköitä ja lapsenne tavoitteellisia, niin se tärkeintä ja ainut asia ja muut saakoot tuta.
Mä olen aina ajatellut, että kutsuja arvostaa kutsumalla ja kutsuttu arvostaa saapumalla. En kutsu ihmisiä kotiini päästäkseni heidän koteihinsa vaan koska haluan viettää aikaani heidän kanssaan. Silloin, kun mua ei huvita järjestää mitään, ehdotan ystävilleni ravintolassa syömistä tai ihan vaan viinilasillista kauniina kesäiltana ravintolan terassilla. Siskoni kanssa järjestetään toistemme perheille ihan vain siksi, että kumpikin tykkää kokkailusta ja useimmiten itse laitettuna saa parempaa ruokaa kuin jos lähdettäisiin porukalla ravintolaan syömään.
Justiin. Yliarvostat itseäsi, koska kuvittelet, että se, että saavut paikalle, on palkinto, arvostat siskosi perhettä, koska heille kokkaat parempaa ruokaa kuin ravintolassa saa, kutsujaa et arvosta, vaan ehdottelet vain ravintoloita.
No onko se muka jokin palkinto, että saa kutsun? Eikö kutsujakin silloin yliarvosta itseään, jos kuvittelee kutsun olevan kutsutulle jokin palkinto?
- eri
Häh? Siis kun toinen käyttää aikaa, vaivaa ja rahaa sinun vuoksesi, se ei ole palkinto? Mikä se sitten sinulle on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kutsun ihmisiä kylään, niin että lupaan ohjelmaa mukana, esim retken luontoon, museon, kulttuurikihteen, lintutornin tms. Rakastan ruuanlaittoa ja kerron etukäteen ruokalistan esim villiriistaa ja karpalopiirakkaa sekä juomat ( viini, sampaanja). Kerron vierashuoneen yöpymismahdollisuuden aamupalalla ja kuljetuspalvelun esim asemalta. Silti juuri kukaan ei tule vieraaksi. Veljeni perhe ei ole tullut 160 kilometrin päästä kertaakaan, vaikka olen 20 vuotta kutsunut. Minä en ole tarpeeksi kiinnostava ihminen. Onneksi on sentään hyvä aviopuoliso, joten juodaan samppanja sitten kahdestaan. Harmittaa, kun ikinä ei käy vieraita eikä saa laittaa hienoja päivällisiä.
Me ollaan siskoni kanssa intohimoisia kotikokkeja. Kummallakin toistasataa keittokirjaa, joita selaillaan ja joista ammennetaan ideoita. Tykätään suunnitella, tykätään järjestää. Mutta eihän tämä toimisi, jos vain toinen meistä tykkäisi. Ei ainakaan silloin, jos toinen järjestäisi ja odottaisi, että toinenkin alkaa vastavuoroisesti järjestämään. Tässä ketjussa monen kommentista on tullut selväksi, että sillä sekunnilla, kun veljesi perheineen astuisi ovestasi sisään, veljelläsi olisi velvollisuus kutsua sinut ja perheesi hänen luokseen. Jos veljeäsi ei kiinnosta järjestää sellaista, ei hän voi vastata kutsuusi myöntävästikään.
Sun pitää vaan löytää sellaisia ihmisiä, jotka sekä tykkäävät kokkailusta ja järjestämisestä että haluavat toimia kanssasi vastavuoroisesti. Tai sitten tehdä erittäin selväksi, että et odota minkäänlaista vastavuoroisuutta. Et edes taskulämmintä Lidlin olutta ja kylmiä nakkeja tarjoiluksi.
Itselläni on ystävä, joka aivan uskomaton kokki, koti kuin siisustuslehdestä, pöytään istuttaessa vähintään neljät aterimet edessä.
Ei ole ollut koskaan mikään ongelma, että meillä ei ole, on sitä, mitä talo milloinkin tarjoaa, olen kasin kokki, mutta välillä mullakin on ollut hetkeni, joka naurattaa meitä kaikkia.
En ymmärrä siis tätä, että jo ennen kuin käydään jossain kylässä ollaan nenänyrpässä, että siellä on varmaan niin hienoa ja sitten oottavat vastavuoroa.
Hei uutinen nyt tässä kaikille: ihmiset on sellaisia, että kun ne osoittaa, että arvostavat teitä, he toivovat, että te teette samoin. Mutta tietty ei, kun te ootte maanläheisiä ronskeja räväköitä ja lapsenne tavoitteellisia, niin se tärkeintä ja ainut asia ja muut saakoot tuta.
Mä olen aina ajatellut, että kutsuja arvostaa kutsumalla ja kutsuttu arvostaa saapumalla. En kutsu ihmisiä kotiini päästäkseni heidän koteihinsa vaan koska haluan viettää aikaani heidän kanssaan. Silloin, kun mua ei huvita järjestää mitään, ehdotan ystävilleni ravintolassa syömistä tai ihan vaan viinilasillista kauniina kesäiltana ravintolan terassilla. Siskoni kanssa järjestetään toistemme perheille ihan vain siksi, että kumpikin tykkää kokkailusta ja useimmiten itse laitettuna saa parempaa ruokaa kuin jos lähdettäisiin porukalla ravintolaan syömään.
Justiin. Yliarvostat itseäsi, koska kuvittelet, että se, että saavut paikalle, on palkinto, arvostat siskosi perhettä, koska heille kokkaat parempaa ruokaa kuin ravintolassa saa, kutsujaa et arvosta, vaan ehdottelet vain ravintoloita.
No onko se muka jokin palkinto, että saa kutsun? Eikö kutsujakin silloin yliarvosta itseään, jos kuvittelee kutsun olevan kutsutulle jokin palkinto?
- eriSulleko ei ole palkinto, että joku kutsuu sinut, todennäköisesti siivoaa, laittaa ruokaa, kattaa pöydän, tarjoilee ruokaa, tiskaa astiat ja korjaa jälkesi?
Se selittääkin paljon. Sulle omasta mielestäsi varmaan tällainen lankeaa oikeudenmukaisesti automaattina?
Ei, mulle se ei ole mikään palkinto. Voin laittaa ruokaa itsekin, siivota, kattaa pöydän, tiskata astiat, korjata jälkeni jne Tai jos mua ei huvita, voin mennä ravintolaan syömään tai tilata Woltin kautta sapuskat. Kun mä kutsun ihmisiä kotiini, kutsun heitä, koska haluan kutsua ja haluan viettää aikaani heidän kanssa. En palkitakseni heitä jostain. Ihan oikeasti: ei kannata kutsua ihmisiä kotiinsa, jos tuntuu, että joutuu näkemään ihan liian paljon vaivaa. Helpommalla pääsee, jos ehdottaa tapaamista vaikka ravintolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kutsun ihmisiä kylään, niin että lupaan ohjelmaa mukana, esim retken luontoon, museon, kulttuurikihteen, lintutornin tms. Rakastan ruuanlaittoa ja kerron etukäteen ruokalistan esim villiriistaa ja karpalopiirakkaa sekä juomat ( viini, sampaanja). Kerron vierashuoneen yöpymismahdollisuuden aamupalalla ja kuljetuspalvelun esim asemalta. Silti juuri kukaan ei tule vieraaksi. Veljeni perhe ei ole tullut 160 kilometrin päästä kertaakaan, vaikka olen 20 vuotta kutsunut. Minä en ole tarpeeksi kiinnostava ihminen. Onneksi on sentään hyvä aviopuoliso, joten juodaan samppanja sitten kahdestaan. Harmittaa, kun ikinä ei käy vieraita eikä saa laittaa hienoja päivällisiä.
Me ollaan siskoni kanssa intohimoisia kotikokkeja. Kummallakin toistasataa keittokirjaa, joita selaillaan ja joista ammennetaan ideoita. Tykätään suunnitella, tykätään järjestää. Mutta eihän tämä toimisi, jos vain toinen meistä tykkäisi. Ei ainakaan silloin, jos toinen järjestäisi ja odottaisi, että toinenkin alkaa vastavuoroisesti järjestämään. Tässä ketjussa monen kommentista on tullut selväksi, että sillä sekunnilla, kun veljesi perheineen astuisi ovestasi sisään, veljelläsi olisi velvollisuus kutsua sinut ja perheesi hänen luokseen. Jos veljeäsi ei kiinnosta järjestää sellaista, ei hän voi vastata kutsuusi myöntävästikään.
Sun pitää vaan löytää sellaisia ihmisiä, jotka sekä tykkäävät kokkailusta ja järjestämisestä että haluavat toimia kanssasi vastavuoroisesti. Tai sitten tehdä erittäin selväksi, että et odota minkäänlaista vastavuoroisuutta. Et edes taskulämmintä Lidlin olutta ja kylmiä nakkeja tarjoiluksi.
Itselläni on ystävä, joka aivan uskomaton kokki, koti kuin siisustuslehdestä, pöytään istuttaessa vähintään neljät aterimet edessä.
Ei ole ollut koskaan mikään ongelma, että meillä ei ole, on sitä, mitä talo milloinkin tarjoaa, olen kasin kokki, mutta välillä mullakin on ollut hetkeni, joka naurattaa meitä kaikkia.
En ymmärrä siis tätä, että jo ennen kuin käydään jossain kylässä ollaan nenänyrpässä, että siellä on varmaan niin hienoa ja sitten oottavat vastavuoroa.
Hei uutinen nyt tässä kaikille: ihmiset on sellaisia, että kun ne osoittaa, että arvostavat teitä, he toivovat, että te teette samoin. Mutta tietty ei, kun te ootte maanläheisiä ronskeja räväköitä ja lapsenne tavoitteellisia, niin se tärkeintä ja ainut asia ja muut saakoot tuta.
Mä olen aina ajatellut, että kutsuja arvostaa kutsumalla ja kutsuttu arvostaa saapumalla. En kutsu ihmisiä kotiini päästäkseni heidän koteihinsa vaan koska haluan viettää aikaani heidän kanssaan. Silloin, kun mua ei huvita järjestää mitään, ehdotan ystävilleni ravintolassa syömistä tai ihan vaan viinilasillista kauniina kesäiltana ravintolan terassilla. Siskoni kanssa järjestetään toistemme perheille ihan vain siksi, että kumpikin tykkää kokkailusta ja useimmiten itse laitettuna saa parempaa ruokaa kuin jos lähdettäisiin porukalla ravintolaan syömään.
Justiin. Yliarvostat itseäsi, koska kuvittelet, että se, että saavut paikalle, on palkinto, arvostat siskosi perhettä, koska heille kokkaat parempaa ruokaa kuin ravintolassa saa, kutsujaa et arvosta, vaan ehdottelet vain ravintoloita.
No onko se muka jokin palkinto, että saa kutsun? Eikö kutsujakin silloin yliarvosta itseään, jos kuvittelee kutsun olevan kutsutulle jokin palkinto?
- eriHäh? Siis kun toinen käyttää aikaa, vaivaa ja rahaa sinun vuoksesi, se ei ole palkinto? Mikä se sitten sinulle on?
Minun vuokseni? Itsensä vuoksihan hän niin tekee. En mä ole koskaan pyytänyt ketään kutsumaan mua kotiinsa. Jos pyytäisin, sitten ymmärtäisin tuon sun ajattelutavan ja palkintoajattelun. Mä voin tavata toisia ihmisiä ihan vaikka vaan kävelyllä, jos joku rasittuu ihan liikaa ja joutuu käyttämään ihan liikaa rahaa siihen, että kutsuu mun kotiinsa. Ei pidä kutsua, jos se on liian vaivalloista. Ja kuten on jo ehdotettukin, tavata voi vaikka ravintolassa.
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta tajusin just että oon huono kutsumaan ja vähän sosiaalisestikin kömpelö.
Syynä varmaan huonot kokemukset aiemmin ja pettymykset kaverisuhteissa. Siksi tulee harvemmin esitettyä enää vastakutsua, kun oletan ettei ketään kiinnosta tulla meille, asutaankin aika syrjässä. Ja oon huono laittaa ruokaa.
Siksi pääasiassa treffailen ystäviä esim lounastreffeillä yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin teemaa laajemmin, en mitenkään ap:n perheen tilannetta.
Mulla on yksi ystävä, jolla tuntuu olevan kyltymätön seurantarve. Puheluksi ei riitä puolen tunnin puhelu, vaan pitäisi puhua pari tuntia kerrallaan. Arki-iltaisin olen yleensä noin klo 18-19 aikoihin kotona, siihen jos jonkun parin tunnin kaveripuhelun niin se ilta oli sitten paljolti siinä.
Samoin tapaamisen pitäisi olla tyyliin koko lauantaipäivä, ei vaikka kävelylenkki tai kahvilla käyminen. Jos hän ehdottaa, että tehdäänkö jotain viikonloppuna ja mä kysyn että mennäänkö kävelylenkille, hän vastaa että joo ja ehdottaa että mennään sen jälkeen syömään ulos ja sen jälkeen hänelle iltateelle jotta voidaan jutella kaikessa rauhassa. Vastaan, että itseasiassa mulla ei ole noin pitkään tapaamiseen aikaa, joten onnistuisiko vain lenkki. Sitten jos/kun mennään lenkille, hän saattaa monta kertaa sanoa tyyliin "no harmi kun sä oot niin kiireinen että heti lenkin jälkeen pitää lähteä", ja "olis kyllä ollut kiva viettää ihan rauhassa aikaa mutta kun sun kalenteri on niin täyteen buukattu". Ei, kalenterini ei ole täyteen buukattu vaan tarvitsen ja haluan aikaa myös itselleni.
Sitten jos kerron tälle kaverille, että tapaan viikonloppuna vaikka sukulaista tai jotain muuta ystävää, tulee taas epäsuoraa syyllistämistä siitä että preferoin jotain muuta ihmissuhdetta enkä häntä. Hänen on vaikea ymmärtää, että mulla on vielä läheisempiä ja tärkeämpiä ystäviä kuin hän, joille olen valmis antamaan enemmän aikaa. Tuollainen syyllistäminen ja hiljainen painostaminen tapaamisiin vie energiaa, on raskasta ja saa minut vain vetäytymään.
Viimeinen lauseesi kertoo mistä on kyse. Kaverillesi ei nyt ole ihan selvää millainen teidän suhteenne on sinun puoleltasi. Hän pitää sinua selkeästi sellaisena ystävänä jona itse pidät näitä "tärkeämpiä ja läheisempiä" ystäviä. Et ole tainut tätä kuitenkaan hänelle kertoa laisinkaan? Sano suoraan että hän ei ole sinulle kuin tuttava jota nähdä kerran kuussa kävelylenkin tiimoilta. Jos esität olevasi paras ystävä puheissasi, mutta käytöksesi kertoo muuta, on ristiriita hyvinkin mahdollinen.
Itse en ymmärtänyt että entinen ystävä joka sanoi minua usein parhaaksi kaverikseen, ja minä häntä, olikin yhtäkkiä muuttanut mieltään. Olisin toivonut että minulle olisi sanottu suoraan, eikä leikitty kissahiirileikkiä, jossa minä vaikutin tyypiltä joka ei tajua mitään. Omasta mielestäni kaveri olisi voinut sanoa ettei enää tunne olevansa sillä tavalla läheinen kanssani että jaksaisi yhteydenpitoa. Sen sijaan hän aina valitteli kiirettä, eli ihan suoraan valehteli.
Kirjoittajan kaveri vaikuttaa takertujalta, jolla on runsaasti omaa aikaa, ehkä liikaa eikä hän ymmärrä, että toisilla asiat ovat toisin.
"Kaverille ei ole selvää suhteen laatu.." -selitys ei tässä toimi, koska paraskin kaveri ymmärtää puhetta. Kirjoittaja on kertonut hänelle toiveensa ja perustellutkin ne, mutta seurauksena on ollut mankumista (mentäis nyt vielä, oltais vielä) ja marttyyriksi heittäyminen. Enpä jaksaisi tuollaista ollenkaan, mutta olenkin jo vanha, vanhat ei jaksa.
Mä en löytänyt kirjoituksesta kohtaa jossa kirjoittaja olisi kertonut kaverilleen muuta kuin valitellut kiirettään, jota kaveri on harmitellut, eikä ole ymmärtänyt valheeksi. Ei siitä voi kaveria syyttää. Olen huomannut että moni kerää ympärilleen "roikkujia" . Sitten niistä purnataan, vaikka itse roikotetaan ihmisiä valehtelemalla "kavereina".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, voipi olla vaan sitäkin, että ette ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Hyvät ystävät ovat melkein yhtä harvassa kuin rakastuminen. Aikuisena sitä ei viitsi hirveästi käyttää paukkuja tuttaviin; heidän luona voi kohteliaisuussyistä vierailla, mutta niin hyviä ystäviä he eivät ole, että homma ois vastavuoroista. Teillä on yksi ystäväperhe ja sen verran varmaan suurimmalla osalla on eikä sen enempää.
No hyi oksetus mitä ajattelua! Totta KAI olette vastakutsun velkaa tutuille ihan siinä missä ystävillekin! Kuitenkin siellä toisten rahoilla herkuttelette ja laitetussa kodissa viihdytte! Miksi tämä pitäisi toisille "maksaa takaisin" Ja toisille ei??... eri asia vähän jos on vaikea elämäntilanne, ero tullut ja rahat loppu jne... itsekään en aina vastakutsu mutta kärsinkin siitä huonoa omaatuntoa edes ja olen muuten mukava!
Mua kanssa kiinnostaisi, voisiko joku selventää mulle, mitä on tämä "kohteliasuus" jonka vuoksi voi kyllä mennä toisen luo mässäämään, mutta se ei kosketa vastakutsua?
Miksi sinne toisen luo pitää mennä ollenkaan, jos jo tietää, että aio kutsua vastavuoroisesti?
Ovatko nämä ihmiset yleensä niin "kohteliaita", että kyllä kahvihuoneessa ottavat aina tarjottavia, mutta eivät näe työkavereitaan sen arvoisiksi, että viitsisivät heille tarjota? Tai kyllä "kohteliaasti" ottavat avunk vastaan, mutta eivät he sen vuoksi, että ovat "kohteliaita" ole vasta-apua velkaa.
"Kohteliaat", neuvo teille: älkää menkö sinne kutsuttuun paikkaan. Parempi mieli kutsujalla.
Eihän ole. Tässäkin ketjussa useampikin kutsuja valittaa kun ei tulla kun kutsutaan. Koettakaas päättää mikä on hyvä? Ei ole hyvä mennä kohteliaasti kun kutsutaan. Tuskin kukaan sen takia menee ettei kotonaan saisi ihan vastaavia tarjoomuksia. Jos taas ei mene kutsuja valittaa kun ei tulla ja pahimmassa tapauksessa painostaa joka välissä tulemaan. Esim. Itse en voi syödä vehnää enkä laktoosia, joten en taatusti "mässäile" kenenkään kahvipöydässä
Vielä useampi valittaa, kun tullaan, mutta ei koskaan kutsuta vastavuoroisesti.
Jättäkää te kohteliaat ihan oikeasti menemästä ja syökää siellä kotonanne vastaavia tarjoomuksia, varsin, kun se emäntä todennäköisesti sun takia vielä on vääntänyt erikoistarjoomukset, joita siellä närpit.
Pysy siis kotona, se on hyvä.
Minun takiani ei tarvitse vääntää erikoistarjoomuksia. En niitä syö.
Mutta uskallatko sanoa suoraan, että ei kiinnosta, jos tulen, niin kohteliaisuudesta tulen?
Pitää olla kohtuullisen vähä-älyinen, mikäli ei sitä itse tajua.
Itseäni kiinnostaa, mikä on sun insentiivi mennä sinne sohvalle kohteliaisuudesta istumaan? Mitä sinä siitä saat?
En yhtään mitään. Mutta toivon tämän kutsujan lopettavan jatkuvan kutsupommituksen. Toki useimmiten näkyä on turhaa odottaa mitään käytöstapoja.
Mikä sinua estää sanomasta, että kiitos kutsusta, mutta en aio tulla? Miksi et kykene suorasanaisesti kieltäytymään?
Jotkut eivät vaan tyydy suorasanaiseenkaan kieltoon vaan jatkavat ja jatkavat.
No sitten vaan estot päälle.
Onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa sanoa, että lopeta nyt jumalauta toi jankuttaminen, minä sanoin ei?
Näyttäis olevan :D
Kyllä se vaan niin on , että on vain n 10% ihmisistä ,jotka haluavat kutsua kotiinsa vastavierailulle. Siispä, kun kerran huomaat tämän, kuulostele .Jos soitat pitkän ajan kuluttua, kyselet niitä näitä ,miten menee tai mitä kuuluu. Sitten ,haluatko tavata? Vastauksesta saat heti selväksi missä mennään. Jos sanoo ,milloin me voitais tavata, niin sinä voit vasta,että me voidaan kyllä tulla teille ,kun vaan sopii( jos on teidän vuoro mennä kylään) . Mikäli ei heille sovi , niin et myöskään kutsu itsekään ja tapaatte muualla, jos vielä kiinnosta. Ei tarvi kynnysmatoksi ryhtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en jaksanut lukea koko ketjua ja voi olla tästä täällä jo puhuttu. Mutta odotatteko aina, että teidät kutsutaan koko perheenä ja onko ystäviesi teillä käydessä myös miehesi paikalla? Eli onko pakko aina tavata perhekunnittain? Ei siinä jos se on kaikille kivaa mutta voihan olla jotkut vaivaantuu jos aina pitää kutsua puolisokin ja lapset, jos haluavat nähdä sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin teemaa laajemmin, en mitenkään ap:n perheen tilannetta.
Mulla on yksi ystävä, jolla tuntuu olevan kyltymätön seurantarve. Puheluksi ei riitä puolen tunnin puhelu, vaan pitäisi puhua pari tuntia kerrallaan. Arki-iltaisin olen yleensä noin klo 18-19 aikoihin kotona, siihen jos jonkun parin tunnin kaveripuhelun niin se ilta oli sitten paljolti siinä.
Samoin tapaamisen pitäisi olla tyyliin koko lauantaipäivä, ei vaikka kävelylenkki tai kahvilla käyminen. Jos hän ehdottaa, että tehdäänkö jotain viikonloppuna ja mä kysyn että mennäänkö kävelylenkille, hän vastaa että joo ja ehdottaa että mennään sen jälkeen syömään ulos ja sen jälkeen hänelle iltateelle jotta voidaan jutella kaikessa rauhassa. Vastaan, että itseasiassa mulla ei ole noin pitkään tapaamiseen aikaa, joten onnistuisiko vain lenkki. Sitten jos/kun mennään lenkille, hän saattaa monta kertaa sanoa tyyliin "no harmi kun sä oot niin kiireinen että heti lenkin jälkeen pitää lähteä", ja "olis kyllä ollut kiva viettää ihan rauhassa aikaa mutta kun sun kalenteri on niin täyteen buukattu". Ei, kalenterini ei ole täyteen buukattu vaan tarvitsen ja haluan aikaa myös itselleni.
Sitten jos kerron tälle kaverille, että tapaan viikonloppuna vaikka sukulaista tai jotain muuta ystävää, tulee taas epäsuoraa syyllistämistä siitä että preferoin jotain muuta ihmissuhdetta enkä häntä. Hänen on vaikea ymmärtää, että mulla on vielä läheisempiä ja tärkeämpiä ystäviä kuin hän, joille olen valmis antamaan enemmän aikaa. Tuollainen syyllistäminen ja hiljainen painostaminen tapaamisiin vie energiaa, on raskasta ja saa minut vain vetäytymään.
Viimeinen lauseesi kertoo mistä on kyse. Kaverillesi ei nyt ole ihan selvää millainen teidän suhteenne on sinun puoleltasi. Hän pitää sinua selkeästi sellaisena ystävänä jona itse pidät näitä "tärkeämpiä ja läheisempiä" ystäviä. Et ole tainut tätä kuitenkaan hänelle kertoa laisinkaan? Sano suoraan että hän ei ole sinulle kuin tuttava jota nähdä kerran kuussa kävelylenkin tiimoilta. Jos esität olevasi paras ystävä puheissasi, mutta käytöksesi kertoo muuta, on ristiriita hyvinkin mahdollinen.
Itse en ymmärtänyt että entinen ystävä joka sanoi minua usein parhaaksi kaverikseen, ja minä häntä, olikin yhtäkkiä muuttanut mieltään. Olisin toivonut että minulle olisi sanottu suoraan, eikä leikitty kissahiirileikkiä, jossa minä vaikutin tyypiltä joka ei tajua mitään. Omasta mielestäni kaveri olisi voinut sanoa ettei enää tunne olevansa sillä tavalla läheinen kanssani että jaksaisi yhteydenpitoa. Sen sijaan hän aina valitteli kiirettä, eli ihan suoraan valehteli.
Kirjoittajan kaveri vaikuttaa takertujalta, jolla on runsaasti omaa aikaa, ehkä liikaa eikä hän ymmärrä, että toisilla asiat ovat toisin.
"Kaverille ei ole selvää suhteen laatu.." -selitys ei tässä toimi, koska paraskin kaveri ymmärtää puhetta. Kirjoittaja on kertonut hänelle toiveensa ja perustellutkin ne, mutta seurauksena on ollut mankumista (mentäis nyt vielä, oltais vielä) ja marttyyriksi heittäyminen. Enpä jaksaisi tuollaista ollenkaan, mutta olenkin jo vanha, vanhat ei jaksa.
Mä en löytänyt kirjoituksesta kohtaa jossa kirjoittaja olisi kertonut kaverilleen muuta kuin valitellut kiirettään, jota kaveri on harmitellut, eikä ole ymmärtänyt valheeksi. Ei siitä voi kaveria syyttää. Olen huomannut että moni kerää ympärilleen "roikkujia" . Sitten niistä purnataan, vaikka itse roikotetaan ihmisiä valehtelemalla "kavereina".
Nimenomaan. Passiivis-aggressiivista touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Hirveitä tyyppejä😡
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, millaisia hirviöitä suomalaiset ovat. Ilkeitä, sadistisia🤮🤮
Meillä: mies ollut viimeisen VUODEN toisella paikkakunnalla kiinni vaativassa projektissa.
Meillä on reilu 1v lapsi, jonka kanssa olen ollut yksin koko tämän ajan. Perheeni asuu kaukana.
Miehen veli samalla paikkakunnalla perheineen, eivät kertaakaan ole kutsuneet kylään minua, tai erityisesti lastamme: eivät kertakaan. Eivät keväällä kun olin hyvin yksin, eivät kesällä, eivät syksyllä. Voin kertoa, eivät varmasti tule kutsutuksi enää meillekään päin. Miehen veljen vaimo vaan tavatessa naureskeli ”teillä on varmaan ollut yksinäistä he he” He he? On, joo. Ollut todella mutta teitä en enää elämääni kaipaa.
Ystävättäreni naapurissa, jolla samanikäinen lapsi. Koronaturvallisuuden vuoksi meitä ei ole voinut tavata koko vuonna. Muiden naapureiden ja kavereidensa kanssa kahvitella on voinut koko vuoden. Sitten puhuu, miten lapsemme ovat niin hyviä lapsuudenystäviä😵💫. Olen todella pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan. Todella, todella. Heitä en enää elämääni kaipaa.
Hankin parempia ystäviä, trust me
Mäkin olen törmännyt vastaavaanuseita kertoja elämäni aikana. Siis että erikseen keerron olevani yksinäinen tai kaipaavani kontaktia ihmisiin, ja jopa ihan kaverit vain ymmärtäväisinä nyökyttelevät, mutta eivät ota mukaan.
Minäkin olen pienen taaperon kanssa yksin. Kaverini sisko järjestää koko ajan brunsseja ym johon menevät 4 naista. Minua ei kutsuta vaan mätänen yksin vauvani kanssa. Hän on kuitenkin itse, tämä sisko, ollut kutsuttuna mm babyshowereillani. Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut miten hirveä tyyppi, ja samoin tämä ”kaveri” joka tietää että olen lapsen kanssa yksin brunssipaikam lähellä kaikki viikonloput, mutta meitä ei kutsuta mukaan.
Näistä kokemuksista johtuen olen aina valmis ottamaan ihmiset mukaan porukkaan, eli toteutan kiusaamattomuutta edelleen aikuisen lapsen äitinä. Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten edelleen kiusaaminen Suomessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tiesittekö muuten että kiusaaminen työelämässä aiheuttaa vuosittain kymmenien MILJARDIEN kustannukset. Kukaan ei voi siis kiistää etteikö Suomessa kiusattaisi ja paljon. Mitähän nämä tuhannet työpaikkakiusaajat tekevät siviilissä? Olisiko liikaa oletettu että kiusaavat sielläkin muita? Tuskin.
Suomessa jos et ole osa sitä ydinkaveriporukkaa alusta lähtien, ei ole mitään jakoa päästä osaksi sitä, yksinkertaisesti.
Suomalaisen ihmissuhteet kuvaa tämä lausahdus, jonka kuulin aikanaan eräältä ihmiseltä, johon tutustuin: ”Mulla on jo tarpeeksi kavereita enkä tarvitse niitä enempää.”
Ne ei kutsu teitä siks, että te ette yksinkertaisesti ole olleet tarpeeks onnekkaita jossain kaverisuhteiden arpajaisissa, jossa noi paikat jaettiin.
Ap:ssa ei välttämättä ole mitään suoranaista vikaa, mutta ehkä hän perheineen ei vain ole näille kavereille niin läheisiä, että heidän seuraansa erityisesti kaivattaisiin. Onneksi elämme kulttuurissa, jossa kutsuun ei ole pakko vastata vastakutsulla! Vapaa-aikaa on niin vähän, että sen haluaa viettää itselle mielekkäällä tavalla, itselle merkityksellisten ihmisten kanssa. Jos nämä tuttavat todella nauttisivat ap:n ja tämän perheen seurasta, heitä kyllä kutsuttaisiin vastavierailulle. Voivottelu ja tuttavien syyllistäminen ei muuta asiaa miksikään. Ystävyyttä ei voi pakottaa, eikä muilla ole velvollisuutta ystävystyä ap:n kanssa vain siksi, että tämä itse sitä toivoo.
Voih, eihän tuo ole kaverisi vika, eikä hän ole mitenkään erityisen takertuva. Sinä vain et pidä hänestä yhtä paljon kuin muista kavereistasi. Jos joku tällainen a-luokan kaveri ehdottaisi sulle samanlaista, niin suostuisit varmaan heti.
Tuntuu ettet ole ihan rehellinen itsellesikään, kun aluksi sepität että kaipaat omaa aikaa, mutta sitten myönnätkin ettet oikeastaan vaan jaksa nähdä just tuota tyyppiä niin kauheasti. Se on kaikki ihan ok, mutta jos olet rehellinen asiasta, pääset hänestä kyllä eroon.