Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin teemaa laajemmin, en mitenkään ap:n perheen tilannetta.
Mulla on yksi ystävä, jolla tuntuu olevan kyltymätön seurantarve. Puheluksi ei riitä puolen tunnin puhelu, vaan pitäisi puhua pari tuntia kerrallaan. Arki-iltaisin olen yleensä noin klo 18-19 aikoihin kotona, siihen jos jonkun parin tunnin kaveripuhelun niin se ilta oli sitten paljolti siinä.
Samoin tapaamisen pitäisi olla tyyliin koko lauantaipäivä, ei vaikka kävelylenkki tai kahvilla käyminen. Jos hän ehdottaa, että tehdäänkö jotain viikonloppuna ja mä kysyn että mennäänkö kävelylenkille, hän vastaa että joo ja ehdottaa että mennään sen jälkeen syömään ulos ja sen jälkeen hänelle iltateelle jotta voidaan jutella kaikessa rauhassa. Vastaan, että itseasiassa mulla ei ole noin pitkään tapaamiseen aikaa, joten onnistuisiko vain lenkki. Sitten jos/kun mennään lenkille, hän saattaa monta kertaa sanoa tyyliin "no harmi kun sä oot niin kiireinen että heti lenkin jälkeen pitää lähteä", ja "olis kyllä ollut kiva viettää ihan rauhassa aikaa mutta kun sun kalenteri on niin täyteen buukattu". Ei, kalenterini ei ole täyteen buukattu vaan tarvitsen ja haluan aikaa myös itselleni.
Sitten jos kerron tälle kaverille, että tapaan viikonloppuna vaikka sukulaista tai jotain muuta ystävää, tulee taas epäsuoraa syyllistämistä siitä että preferoin jotain muuta ihmissuhdetta enkä häntä. Hänen on vaikea ymmärtää, että mulla on vielä läheisempiä ja tärkeämpiä ystäviä kuin hän, joille olen valmis antamaan enemmän aikaa. Tuollainen syyllistäminen ja hiljainen painostaminen tapaamisiin vie energiaa, on raskasta ja saa minut vain vetäytymään.
Viimeinen lauseesi kertoo mistä on kyse. Kaverillesi ei nyt ole ihan selvää millainen teidän suhteenne on sinun puoleltasi. Hän pitää sinua selkeästi sellaisena ystävänä jona itse pidät näitä "tärkeämpiä ja läheisempiä" ystäviä. Et ole tainut tätä kuitenkaan hänelle kertoa laisinkaan? Sano suoraan että hän ei ole sinulle kuin tuttava jota nähdä kerran kuussa kävelylenkin tiimoilta. Jos esität olevasi paras ystävä puheissasi, mutta käytöksesi kertoo muuta, on ristiriita hyvinkin mahdollinen.
Itse en ymmärtänyt että entinen ystävä joka sanoi minua usein parhaaksi kaverikseen, ja minä häntä, olikin yhtäkkiä muuttanut mieltään. Olisin toivonut että minulle olisi sanottu suoraan, eikä leikitty kissahiirileikkiä, jossa minä vaikutin tyypiltä joka ei tajua mitään. Omasta mielestäni kaveri olisi voinut sanoa ettei enää tunne olevansa sillä tavalla läheinen kanssani että jaksaisi yhteydenpitoa. Sen sijaan hän aina valitteli kiirettä, eli ihan suoraan valehteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, voipi olla vaan sitäkin, että ette ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Hyvät ystävät ovat melkein yhtä harvassa kuin rakastuminen. Aikuisena sitä ei viitsi hirveästi käyttää paukkuja tuttaviin; heidän luona voi kohteliaisuussyistä vierailla, mutta niin hyviä ystäviä he eivät ole, että homma ois vastavuoroista. Teillä on yksi ystäväperhe ja sen verran varmaan suurimmalla osalla on eikä sen enempää.
No hyi oksetus mitä ajattelua! Totta KAI olette vastakutsun velkaa tutuille ihan siinä missä ystävillekin! Kuitenkin siellä toisten rahoilla herkuttelette ja laitetussa kodissa viihdytte! Miksi tämä pitäisi toisille "maksaa takaisin" Ja toisille ei??... eri asia vähän jos on vaikea elämäntilanne, ero tullut ja rahat loppu jne... itsekään en aina vastakutsu mutta kärsinkin siitä huonoa omaatuntoa edes ja olen muuten mukava!
Mua kanssa kiinnostaisi, voisiko joku selventää mulle, mitä on tämä "kohteliasuus" jonka vuoksi voi kyllä mennä toisen luo mässäämään, mutta se ei kosketa vastakutsua?
Miksi sinne toisen luo pitää mennä ollenkaan, jos jo tietää, että aio kutsua vastavuoroisesti?
Ovatko nämä ihmiset yleensä niin "kohteliaita", että kyllä kahvihuoneessa ottavat aina tarjottavia, mutta eivät näe työkavereitaan sen arvoisiksi, että viitsisivät heille tarjota? Tai kyllä "kohteliaasti" ottavat avunk vastaan, mutta eivät he sen vuoksi, että ovat "kohteliaita" ole vasta-apua velkaa.
"Kohteliaat", neuvo teille: älkää menkö sinne kutsuttuun paikkaan. Parempi mieli kutsujalla.
Olen syntynyt 1960-luvun alussa, vanhempani 1920-luvun lopulla. Mulle jo lapsena opetettiin, että on epäkohteliasta vastata kutsuun kieltävästi. Kuten joku jo kirjoittikin, kutsusta kieltäytymiseen piti olla erittäin painava syy kuten just sairastuminen, lähiomaisen hautajaiset tms. Jos siis lapsena sai synttärikutsun joltain, joka ei ollut oikeasti kaveri eli jonka kanssa oli tekemissiä korkeintaan koulussa, olisi ollut epäkohteliasta olla menemättä. Silloin ajateltiin, että kutsuja loukkaantuu ja hänelle tulee paha mieli, jos kieltäydytään kutsusta. Samoin ajateltiin, että kummiudesta ei voi kieltätyä. Että kummius on niin suuri kohteliaisuus ja luottamuksen osoitus, ettei siitä voi kieltäytyä. Mullakin on useampi kummilapsi, vaikka kaksi olisi riittänyt oikein hyvin ja välillä suorastaan toivoin, että mua ei pyydettäisi kummiksi. Onneksi nykyisin on jo toisin ja mistä tahansa voi kieltäytyä, vaikka edelleen joillekin kutsusta kieltäytyminen aiheuttaa mielipahaa. Varsinkin vähemmän suosituille lapsille, joiden synttäreille tulee kahdestatoista kutsutusta vain yksi tai kaksi (ja nekin vain kohteliaisuudesta), tai aikuiselle, jonka illanistujaisiin ei tule kukaan. Omat lapseni ovat jo aikuisia ja täytyy tunnustaa, että aikoinaan minäkin jonkin verran painostin lapsiani menemään synttäreille, joille eivät olisi oikeasti halunneet mennä. Ja mulla tarkoituksena, että synttärisankarille olisi tosi kurjaa, jos hänen synttäreilleen ei tulisikaan porukkaa. Tekeepä niin tai näin, aina jonkun mielestä tekee väärin.
Jotkut synttärit ja illanistujaiset, minne tulee monta ja voi mennä joukon jatkona, pyörähtää vain paikalla, on toki suotavaa mennä kohteliaisuuttaan.
Mutta ei yksin tai pariskuntana nöpöttömään sohvan reunalle. Siitä on kohteliasta kieltäytyä, kun tietää, että samanlaista tapaamista ei aiokaan toisille järjestää.
Miten voi tälläiset normikohteliaisuussäännöt todellakin olla vaikeita aikuisille ihmisille?
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta sitten on näitä (kuten kommentoija 622), jotka haluaisivat järjestää kutsuja, mutta juuri kukaan ei halua tulla. Mä olen aikuisena opetellut, että en mene sellaisten ihmisten koteihin, joita en aio kutsua omaan kotiini. Voin hyvin tavata vaikka kahvilassa tai ravintolassakin eikä kumpikaan jää mitään kiitollisuudenvelkaan. En mene kenenkään mökillekään, koska mulla ei ole mökkiä, johon vastavuoroisesti voisin kutsua.
Musta toimit ihan oikein. Totta kai kieltäytymisestä tulee paha mieli, mutta vielä pahempi tulee, jos järkkää huolella kaikkea ja sitten ei olekaan mitään vastavuoroisuutta.
Toisaalta mitä net kertovat nauttivansa järjestämisestä ja ovat pahoillaan kun ihmiset eivät tule kutsumisesta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, voipi olla vaan sitäkin, että ette ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Hyvät ystävät ovat melkein yhtä harvassa kuin rakastuminen. Aikuisena sitä ei viitsi hirveästi käyttää paukkuja tuttaviin; heidän luona voi kohteliaisuussyistä vierailla, mutta niin hyviä ystäviä he eivät ole, että homma ois vastavuoroista. Teillä on yksi ystäväperhe ja sen verran varmaan suurimmalla osalla on eikä sen enempää.
No hyi oksetus mitä ajattelua! Totta KAI olette vastakutsun velkaa tutuille ihan siinä missä ystävillekin! Kuitenkin siellä toisten rahoilla herkuttelette ja laitetussa kodissa viihdytte! Miksi tämä pitäisi toisille "maksaa takaisin" Ja toisille ei??... eri asia vähän jos on vaikea elämäntilanne, ero tullut ja rahat loppu jne... itsekään en aina vastakutsu mutta kärsinkin siitä huonoa omaatuntoa edes ja olen muuten mukava!
Mua kanssa kiinnostaisi, voisiko joku selventää mulle, mitä on tämä "kohteliasuus" jonka vuoksi voi kyllä mennä toisen luo mässäämään, mutta se ei kosketa vastakutsua?
Miksi sinne toisen luo pitää mennä ollenkaan, jos jo tietää, että aio kutsua vastavuoroisesti?
Ovatko nämä ihmiset yleensä niin "kohteliaita", että kyllä kahvihuoneessa ottavat aina tarjottavia, mutta eivät näe työkavereitaan sen arvoisiksi, että viitsisivät heille tarjota? Tai kyllä "kohteliaasti" ottavat avunk vastaan, mutta eivät he sen vuoksi, että ovat "kohteliaita" ole vasta-apua velkaa.
"Kohteliaat", neuvo teille: älkää menkö sinne kutsuttuun paikkaan. Parempi mieli kutsujalla.
Olen syntynyt 1960-luvun alussa, vanhempani 1920-luvun lopulla. Mulle jo lapsena opetettiin, että on epäkohteliasta vastata kutsuun kieltävästi. Kuten joku jo kirjoittikin, kutsusta kieltäytymiseen piti olla erittäin painava syy kuten just sairastuminen, lähiomaisen hautajaiset tms. Jos siis lapsena sai synttärikutsun joltain, joka ei ollut oikeasti kaveri eli jonka kanssa oli tekemissiä korkeintaan koulussa, olisi ollut epäkohteliasta olla menemättä. Silloin ajateltiin, että kutsuja loukkaantuu ja hänelle tulee paha mieli, jos kieltäydytään kutsusta. Samoin ajateltiin, että kummiudesta ei voi kieltätyä. Että kummius on niin suuri kohteliaisuus ja luottamuksen osoitus, ettei siitä voi kieltäytyä. Mullakin on useampi kummilapsi, vaikka kaksi olisi riittänyt oikein hyvin ja välillä suorastaan toivoin, että mua ei pyydettäisi kummiksi. Onneksi nykyisin on jo toisin ja mistä tahansa voi kieltäytyä, vaikka edelleen joillekin kutsusta kieltäytyminen aiheuttaa mielipahaa. Varsinkin vähemmän suosituille lapsille, joiden synttäreille tulee kahdestatoista kutsutusta vain yksi tai kaksi (ja nekin vain kohteliaisuudesta), tai aikuiselle, jonka illanistujaisiin ei tule kukaan. Omat lapseni ovat jo aikuisia ja täytyy tunnustaa, että aikoinaan minäkin jonkin verran painostin lapsiani menemään synttäreille, joille eivät olisi oikeasti halunneet mennä. Ja mulla tarkoituksena, että synttärisankarille olisi tosi kurjaa, jos hänen synttäreilleen ei tulisikaan porukkaa. Tekeepä niin tai näin, aina jonkun mielestä tekee väärin.
Jotkut synttärit ja illanistujaiset, minne tulee monta ja voi mennä joukon jatkona, pyörähtää vain paikalla, on toki suotavaa mennä kohteliaisuuttaan.
Mutta ei yksin tai pariskuntana nöpöttömään sohvan reunalle. Siitä on kohteliasta kieltäytyä, kun tietää, että samanlaista tapaamista ei aiokaan toisille järjestää.
Miten voi tälläiset normikohteliaisuussäännöt todellakin olla vaikeita aikuisille ihmisille?
Sanoppa muuta. Luulisi ,että on ihan normaalia kohteliasta käytöstä uskoa kerrasta kieltävä vastaus eikä jatkaa painostamista ja yrittää keinolla millä hyvänsä vängätä niitä vieraita tulemaan.
Tämä. Jos minä pyydän ihmisiä meille kylään ja vastaus on että ei käy. Sanon kohteliaasti että, ehkä joku toinen kerta sitten. Tämän jälkeen pallo on kieltäytymällä. Jos hän haluaa tavata tai tulla käymään, on hänen asiansa ehdottaa jotain.
Näin olen toiminut viimeiset vuodet, ja hyvin olen pärjännyt. Kutsuja ei ole tullut, mutta eipä tarvitse myöskään miettiä muiden ihmisten käytösten syitä :D
Yksinkertainen neuvo: kutsu kotiisi vasta sitten, kun sinut on ensin kutsuttu toisen kotiin. Jos joku pyytää sinut kanssaan ravintolaan syömään, älä kutsu häntä sen jälkeen kotiisi vaan pyydä vuorostasi ravintolaan syömään. Jos joku pyytää kanssaan kahvilaan kahville, älä kutsu häntä kotiisi äläkä ravintolaan syömään vaan vastavuoroisesti kahvilaan kahville.
Vierailija kirjoitti:
Kutsun ihmisiä kylään, niin että lupaan ohjelmaa mukana, esim retken luontoon, museon, kulttuurikihteen, lintutornin tms. Rakastan ruuanlaittoa ja kerron etukäteen ruokalistan esim villiriistaa ja karpalopiirakkaa sekä juomat ( viini, sampaanja). Kerron vierashuoneen yöpymismahdollisuuden aamupalalla ja kuljetuspalvelun esim asemalta. Silti juuri kukaan ei tule vieraaksi. Veljeni perhe ei ole tullut 160 kilometrin päästä kertaakaan, vaikka olen 20 vuotta kutsunut. Minä en ole tarpeeksi kiinnostava ihminen. Onneksi on sentään hyvä aviopuoliso, joten juodaan samppanja sitten kahdestaan. Harmittaa, kun ikinä ei käy vieraita eikä saa laittaa hienoja päivällisiä.
Sama täällä!
Kerro, missä asutte, me tullaan heti🤗💯
Joko joku on nyt koodannut tämän perheiden Tinderin? 🤗✌️🤗
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, voipi olla vaan sitäkin, että ette ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Hyvät ystävät ovat melkein yhtä harvassa kuin rakastuminen. Aikuisena sitä ei viitsi hirveästi käyttää paukkuja tuttaviin; heidän luona voi kohteliaisuussyistä vierailla, mutta niin hyviä ystäviä he eivät ole, että homma ois vastavuoroista. Teillä on yksi ystäväperhe ja sen verran varmaan suurimmalla osalla on eikä sen enempää.
No hyi oksetus mitä ajattelua! Totta KAI olette vastakutsun velkaa tutuille ihan siinä missä ystävillekin! Kuitenkin siellä toisten rahoilla herkuttelette ja laitetussa kodissa viihdytte! Miksi tämä pitäisi toisille "maksaa takaisin" Ja toisille ei??... eri asia vähän jos on vaikea elämäntilanne, ero tullut ja rahat loppu jne... itsekään en aina vastakutsu mutta kärsinkin siitä huonoa omaatuntoa edes ja olen muuten mukava!
Mua kanssa kiinnostaisi, voisiko joku selventää mulle, mitä on tämä "kohteliasuus" jonka vuoksi voi kyllä mennä toisen luo mässäämään, mutta se ei kosketa vastakutsua?
Miksi sinne toisen luo pitää mennä ollenkaan, jos jo tietää, että aio kutsua vastavuoroisesti?
Ovatko nämä ihmiset yleensä niin "kohteliaita", että kyllä kahvihuoneessa ottavat aina tarjottavia, mutta eivät näe työkavereitaan sen arvoisiksi, että viitsisivät heille tarjota? Tai kyllä "kohteliaasti" ottavat avunk vastaan, mutta eivät he sen vuoksi, että ovat "kohteliaita" ole vasta-apua velkaa.
"Kohteliaat", neuvo teille: älkää menkö sinne kutsuttuun paikkaan. Parempi mieli kutsujalla.
Kenelle muka tulee hyvä mieli siitä, että kutsuttu ei tule paikalle? En koskaan ajattele "kunpa tuo nyt ymmärtäisi kutsua minutkin", vaan nautin siitä, että olen pyytänyt toisen käymään. Sitä paitsi en pidä toisten luona vierailusta, joten olen mielissäni, jos joku tulee vaikka itse en mene mielelläni. Sosiaalisesti vähemmän ahdistavaa olla omassa kodissa.
Minä kyllästyin kahvilakutsuihin ja päätin, että edes joskus voisi tavata minun luonani. Kahvilareissut menivät kaverin suunnitelman mukaan enkä nauttinut niistä hirveästi.
No, esitin kutsun, mutta en saanut siihen mitään vastausta, joten tapaamiset loppuivat siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, voipi olla vaan sitäkin, että ette ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Hyvät ystävät ovat melkein yhtä harvassa kuin rakastuminen. Aikuisena sitä ei viitsi hirveästi käyttää paukkuja tuttaviin; heidän luona voi kohteliaisuussyistä vierailla, mutta niin hyviä ystäviä he eivät ole, että homma ois vastavuoroista. Teillä on yksi ystäväperhe ja sen verran varmaan suurimmalla osalla on eikä sen enempää.
No hyi oksetus mitä ajattelua! Totta KAI olette vastakutsun velkaa tutuille ihan siinä missä ystävillekin! Kuitenkin siellä toisten rahoilla herkuttelette ja laitetussa kodissa viihdytte! Miksi tämä pitäisi toisille "maksaa takaisin" Ja toisille ei??... eri asia vähän jos on vaikea elämäntilanne, ero tullut ja rahat loppu jne... itsekään en aina vastakutsu mutta kärsinkin siitä huonoa omaatuntoa edes ja olen muuten mukava!
Mua kanssa kiinnostaisi, voisiko joku selventää mulle, mitä on tämä "kohteliasuus" jonka vuoksi voi kyllä mennä toisen luo mässäämään, mutta se ei kosketa vastakutsua?
Miksi sinne toisen luo pitää mennä ollenkaan, jos jo tietää, että aio kutsua vastavuoroisesti?
Ovatko nämä ihmiset yleensä niin "kohteliaita", että kyllä kahvihuoneessa ottavat aina tarjottavia, mutta eivät näe työkavereitaan sen arvoisiksi, että viitsisivät heille tarjota? Tai kyllä "kohteliaasti" ottavat avunk vastaan, mutta eivät he sen vuoksi, että ovat "kohteliaita" ole vasta-apua velkaa.
"Kohteliaat", neuvo teille: älkää menkö sinne kutsuttuun paikkaan. Parempi mieli kutsujalla.
Kenelle muka tulee hyvä mieli siitä, että kutsuttu ei tule paikalle? En koskaan ajattele "kunpa tuo nyt ymmärtäisi kutsua minutkin", vaan nautin siitä, että olen pyytänyt toisen käymään. Sitä paitsi en pidä toisten luona vierailusta, joten olen mielissäni, jos joku tulee vaikka itse en mene mielelläni. Sosiaalisesti vähemmän ahdistavaa olla omassa kodissa.
Varmaankin niille, jotka ovat kutsuneet toisen vain kohteliaisuudesta ja heille on aivan sama, tuleeko kutsuttu vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllästyin kahvilakutsuihin ja päätin, että edes joskus voisi tavata minun luonani. Kahvilareissut menivät kaverin suunnitelman mukaan enkä nauttinut niistä hirveästi.
No, esitin kutsun, mutta en saanut siihen mitään vastausta, joten tapaamiset loppuivat siihen.
Positiivistahan tuossa on, että sun ei tarvitse enää käydä kahviloissa eikä tuhlata aikaasi ko ihmiseen vaan voit kutsua kotiisi kahville muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin teemaa laajemmin, en mitenkään ap:n perheen tilannetta.
Mulla on yksi ystävä, jolla tuntuu olevan kyltymätön seurantarve. Puheluksi ei riitä puolen tunnin puhelu, vaan pitäisi puhua pari tuntia kerrallaan. Arki-iltaisin olen yleensä noin klo 18-19 aikoihin kotona, siihen jos jonkun parin tunnin kaveripuhelun niin se ilta oli sitten paljolti siinä.
Samoin tapaamisen pitäisi olla tyyliin koko lauantaipäivä, ei vaikka kävelylenkki tai kahvilla käyminen. Jos hän ehdottaa, että tehdäänkö jotain viikonloppuna ja mä kysyn että mennäänkö kävelylenkille, hän vastaa että joo ja ehdottaa että mennään sen jälkeen syömään ulos ja sen jälkeen hänelle iltateelle jotta voidaan jutella kaikessa rauhassa. Vastaan, että itseasiassa mulla ei ole noin pitkään tapaamiseen aikaa, joten onnistuisiko vain lenkki. Sitten jos/kun mennään lenkille, hän saattaa monta kertaa sanoa tyyliin "no harmi kun sä oot niin kiireinen että heti lenkin jälkeen pitää lähteä", ja "olis kyllä ollut kiva viettää ihan rauhassa aikaa mutta kun sun kalenteri on niin täyteen buukattu". Ei, kalenterini ei ole täyteen buukattu vaan tarvitsen ja haluan aikaa myös itselleni.
Sitten jos kerron tälle kaverille, että tapaan viikonloppuna vaikka sukulaista tai jotain muuta ystävää, tulee taas epäsuoraa syyllistämistä siitä että preferoin jotain muuta ihmissuhdetta enkä häntä. Hänen on vaikea ymmärtää, että mulla on vielä läheisempiä ja tärkeämpiä ystäviä kuin hän, joille olen valmis antamaan enemmän aikaa. Tuollainen syyllistäminen ja hiljainen painostaminen tapaamisiin vie energiaa, on raskasta ja saa minut vain vetäytymään.
Viimeinen lauseesi kertoo mistä on kyse. Kaverillesi ei nyt ole ihan selvää millainen teidän suhteenne on sinun puoleltasi. Hän pitää sinua selkeästi sellaisena ystävänä jona itse pidät näitä "tärkeämpiä ja läheisempiä" ystäviä. Et ole tainut tätä kuitenkaan hänelle kertoa laisinkaan? Sano suoraan että hän ei ole sinulle kuin tuttava jota nähdä kerran kuussa kävelylenkin tiimoilta. Jos esität olevasi paras ystävä puheissasi, mutta käytöksesi kertoo muuta, on ristiriita hyvinkin mahdollinen.
Itse en ymmärtänyt että entinen ystävä joka sanoi minua usein parhaaksi kaverikseen, ja minä häntä, olikin yhtäkkiä muuttanut mieltään. Olisin toivonut että minulle olisi sanottu suoraan, eikä leikitty kissahiirileikkiä, jossa minä vaikutin tyypiltä joka ei tajua mitään. Omasta mielestäni kaveri olisi voinut sanoa ettei enää tunne olevansa sillä tavalla läheinen kanssani että jaksaisi yhteydenpitoa. Sen sijaan hän aina valitteli kiirettä, eli ihan suoraan valehteli.
Kirjoittajan kaveri vaikuttaa takertujalta, jolla on runsaasti omaa aikaa, ehkä liikaa eikä hän ymmärrä, että toisilla asiat ovat toisin.
"Kaverille ei ole selvää suhteen laatu.." -selitys ei tässä toimi, koska paraskin kaveri ymmärtää puhetta. Kirjoittaja on kertonut hänelle toiveensa ja perustellutkin ne, mutta seurauksena on ollut mankumista (mentäis nyt vielä, oltais vielä) ja marttyyriksi heittäyminen. Enpä jaksaisi tuollaista ollenkaan, mutta olenkin jo vanha, vanhat ei jaksa.
Is Your CPTSD/Clinging Behavior PUSHING PEOPLE AWAY?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kutsun ihmisiä kylään, niin että lupaan ohjelmaa mukana, esim retken luontoon, museon, kulttuurikihteen, lintutornin tms. Rakastan ruuanlaittoa ja kerron etukäteen ruokalistan esim villiriistaa ja karpalopiirakkaa sekä juomat ( viini, sampaanja). Kerron vierashuoneen yöpymismahdollisuuden aamupalalla ja kuljetuspalvelun esim asemalta. Silti juuri kukaan ei tule vieraaksi. Veljeni perhe ei ole tullut 160 kilometrin päästä kertaakaan, vaikka olen 20 vuotta kutsunut. Minä en ole tarpeeksi kiinnostava ihminen. Onneksi on sentään hyvä aviopuoliso, joten juodaan samppanja sitten kahdestaan. Harmittaa, kun ikinä ei käy vieraita eikä saa laittaa hienoja päivällisiä.
Me ollaan siskoni kanssa intohimoisia kotikokkeja. Kummallakin toistasataa keittokirjaa, joita selaillaan ja joista ammennetaan ideoita. Tykätään suunnitella, tykätään järjestää. Mutta eihän tämä toimisi, jos vain toinen meistä tykkäisi. Ei ainakaan silloin, jos toinen järjestäisi ja odottaisi, että toinenkin alkaa vastavuoroisesti järjestämään. Tässä ketjussa monen kommentista on tullut selväksi, että sillä sekunnilla, kun veljesi perheineen astuisi ovestasi sisään, veljelläsi olisi velvollisuus kutsua sinut ja perheesi hänen luokseen. Jos veljeäsi ei kiinnosta järjestää sellaista, ei hän voi vastata kutsuusi myöntävästikään.
Sun pitää vaan löytää sellaisia ihmisiä, jotka sekä tykkäävät kokkailusta ja järjestämisestä että haluavat toimia kanssasi vastavuoroisesti. Tai sitten tehdä erittäin selväksi, että et odota minkäänlaista vastavuoroisuutta. Et edes taskulämmintä Lidlin olutta ja kylmiä nakkeja tarjoiluksi.
Itselläni on ystävä, joka aivan uskomaton kokki, koti kuin siisustuslehdestä, pöytään istuttaessa vähintään neljät aterimet edessä.
Ei ole ollut koskaan mikään ongelma, että meillä ei ole, on sitä, mitä talo milloinkin tarjoaa, olen kasin kokki, mutta välillä mullakin on ollut hetkeni, joka naurattaa meitä kaikkia.
En ymmärrä siis tätä, että jo ennen kuin käydään jossain kylässä ollaan nenänyrpässä, että siellä on varmaan niin hienoa ja sitten oottavat vastavuoroa.
Hei uutinen nyt tässä kaikille: ihmiset on sellaisia, että kun ne osoittaa, että arvostavat teitä, he toivovat, että te teette samoin. Mutta tietty ei, kun te ootte maanläheisiä ronskeja räväköitä ja lapsenne tavoitteellisia, niin se tärkeintä ja ainut asia ja muut saakoot tuta.
Mä olen aina ajatellut, että kutsuja arvostaa kutsumalla ja kutsuttu arvostaa saapumalla. En kutsu ihmisiä kotiini päästäkseni heidän koteihinsa vaan koska haluan viettää aikaani heidän kanssaan. Silloin, kun mua ei huvita järjestää mitään, ehdotan ystävilleni ravintolassa syömistä tai ihan vaan viinilasillista kauniina kesäiltana ravintolan terassilla. Siskoni kanssa järjestetään toistemme perheille ihan vain siksi, että kumpikin tykkää kokkailusta ja useimmiten itse laitettuna saa parempaa ruokaa kuin jos lähdettäisiin porukalla ravintolaan syömään.
Justiin. Yliarvostat itseäsi, koska kuvittelet, että se, että saavut paikalle, on palkinto, arvostat siskosi perhettä, koska heille kokkaat parempaa ruokaa kuin ravintolassa saa, kutsujaa et arvosta, vaan ehdottelet vain ravintoloita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, voipi olla vaan sitäkin, että ette ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Hyvät ystävät ovat melkein yhtä harvassa kuin rakastuminen. Aikuisena sitä ei viitsi hirveästi käyttää paukkuja tuttaviin; heidän luona voi kohteliaisuussyistä vierailla, mutta niin hyviä ystäviä he eivät ole, että homma ois vastavuoroista. Teillä on yksi ystäväperhe ja sen verran varmaan suurimmalla osalla on eikä sen enempää.
No hyi oksetus mitä ajattelua! Totta KAI olette vastakutsun velkaa tutuille ihan siinä missä ystävillekin! Kuitenkin siellä toisten rahoilla herkuttelette ja laitetussa kodissa viihdytte! Miksi tämä pitäisi toisille "maksaa takaisin" Ja toisille ei??... eri asia vähän jos on vaikea elämäntilanne, ero tullut ja rahat loppu jne... itsekään en aina vastakutsu mutta kärsinkin siitä huonoa omaatuntoa edes ja olen muuten mukava!
Mua kanssa kiinnostaisi, voisiko joku selventää mulle, mitä on tämä "kohteliasuus" jonka vuoksi voi kyllä mennä toisen luo mässäämään, mutta se ei kosketa vastakutsua?
Miksi sinne toisen luo pitää mennä ollenkaan, jos jo tietää, että aio kutsua vastavuoroisesti?
Ovatko nämä ihmiset yleensä niin "kohteliaita", että kyllä kahvihuoneessa ottavat aina tarjottavia, mutta eivät näe työkavereitaan sen arvoisiksi, että viitsisivät heille tarjota? Tai kyllä "kohteliaasti" ottavat avunk vastaan, mutta eivät he sen vuoksi, että ovat "kohteliaita" ole vasta-apua velkaa.
"Kohteliaat", neuvo teille: älkää menkö sinne kutsuttuun paikkaan. Parempi mieli kutsujalla.
Eihän ole. Tässäkin ketjussa useampikin kutsuja valittaa kun ei tulla kun kutsutaan. Koettakaas päättää mikä on hyvä? Ei ole hyvä mennä kohteliaasti kun kutsutaan. Tuskin kukaan sen takia menee ettei kotonaan saisi ihan vastaavia tarjoomuksia. Jos taas ei mene kutsuja valittaa kun ei tulla ja pahimmassa tapauksessa painostaa joka välissä tulemaan. Esim. Itse en voi syödä vehnää enkä laktoosia, joten en taatusti "mässäile" kenenkään kahvipöydässä
Vielä useampi valittaa, kun tullaan, mutta ei koskaan kutsuta vastavuoroisesti.
Jättäkää te kohteliaat ihan oikeasti menemästä ja syökää siellä kotonanne vastaavia tarjoomuksia, varsin, kun se emäntä todennäköisesti sun takia vielä on vääntänyt erikoistarjoomukset, joita siellä närpit.
Pysy siis kotona, se on hyvä.
Minun takiani ei tarvitse vääntää erikoistarjoomuksia. En niitä syö.
Mutta uskallatko sanoa suoraan, että ei kiinnosta, jos tulen, niin kohteliaisuudesta tulen?
Pitää olla kohtuullisen vähä-älyinen, mikäli ei sitä itse tajua.
Itseäni kiinnostaa, mikä on sun insentiivi mennä sinne sohvalle kohteliaisuudesta istumaan? Mitä sinä siitä saat?
En yhtään mitään. Mutta toivon tämän kutsujan lopettavan jatkuvan kutsupommituksen. Toki useimmiten näkyä on turhaa odottaa mitään käytöstapoja.
Mikä sinua estää sanomasta, että kiitos kutsusta, mutta en aio tulla? Miksi et kykene suorasanaisesti kieltäytymään?
Jotkut eivät vaan tyydy suorasanaiseenkaan kieltoon vaan jatkavat ja jatkavat.
No sitten vaan estot päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, voipi olla vaan sitäkin, että ette ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Hyvät ystävät ovat melkein yhtä harvassa kuin rakastuminen. Aikuisena sitä ei viitsi hirveästi käyttää paukkuja tuttaviin; heidän luona voi kohteliaisuussyistä vierailla, mutta niin hyviä ystäviä he eivät ole, että homma ois vastavuoroista. Teillä on yksi ystäväperhe ja sen verran varmaan suurimmalla osalla on eikä sen enempää.
No hyi oksetus mitä ajattelua! Totta KAI olette vastakutsun velkaa tutuille ihan siinä missä ystävillekin! Kuitenkin siellä toisten rahoilla herkuttelette ja laitetussa kodissa viihdytte! Miksi tämä pitäisi toisille "maksaa takaisin" Ja toisille ei??... eri asia vähän jos on vaikea elämäntilanne, ero tullut ja rahat loppu jne... itsekään en aina vastakutsu mutta kärsinkin siitä huonoa omaatuntoa edes ja olen muuten mukava!
Mua kanssa kiinnostaisi, voisiko joku selventää mulle, mitä on tämä "kohteliasuus" jonka vuoksi voi kyllä mennä toisen luo mässäämään, mutta se ei kosketa vastakutsua?
Miksi sinne toisen luo pitää mennä ollenkaan, jos jo tietää, että aio kutsua vastavuoroisesti?
Ovatko nämä ihmiset yleensä niin "kohteliaita", että kyllä kahvihuoneessa ottavat aina tarjottavia, mutta eivät näe työkavereitaan sen arvoisiksi, että viitsisivät heille tarjota? Tai kyllä "kohteliaasti" ottavat avunk vastaan, mutta eivät he sen vuoksi, että ovat "kohteliaita" ole vasta-apua velkaa.
"Kohteliaat", neuvo teille: älkää menkö sinne kutsuttuun paikkaan. Parempi mieli kutsujalla.
Olen syntynyt 1960-luvun alussa, vanhempani 1920-luvun lopulla. Mulle jo lapsena opetettiin, että on epäkohteliasta vastata kutsuun kieltävästi. Kuten joku jo kirjoittikin, kutsusta kieltäytymiseen piti olla erittäin painava syy kuten just sairastuminen, lähiomaisen hautajaiset tms. Jos siis lapsena sai synttärikutsun joltain, joka ei ollut oikeasti kaveri eli jonka kanssa oli tekemissiä korkeintaan koulussa, olisi ollut epäkohteliasta olla menemättä. Silloin ajateltiin, että kutsuja loukkaantuu ja hänelle tulee paha mieli, jos kieltäydytään kutsusta. Samoin ajateltiin, että kummiudesta ei voi kieltätyä. Että kummius on niin suuri kohteliaisuus ja luottamuksen osoitus, ettei siitä voi kieltäytyä. Mullakin on useampi kummilapsi, vaikka kaksi olisi riittänyt oikein hyvin ja välillä suorastaan toivoin, että mua ei pyydettäisi kummiksi. Onneksi nykyisin on jo toisin ja mistä tahansa voi kieltäytyä, vaikka edelleen joillekin kutsusta kieltäytyminen aiheuttaa mielipahaa. Varsinkin vähemmän suosituille lapsille, joiden synttäreille tulee kahdestatoista kutsutusta vain yksi tai kaksi (ja nekin vain kohteliaisuudesta), tai aikuiselle, jonka illanistujaisiin ei tule kukaan. Omat lapseni ovat jo aikuisia ja täytyy tunnustaa, että aikoinaan minäkin jonkin verran painostin lapsiani menemään synttäreille, joille eivät olisi oikeasti halunneet mennä. Ja mulla tarkoituksena, että synttärisankarille olisi tosi kurjaa, jos hänen synttäreilleen ei tulisikaan porukkaa. Tekeepä niin tai näin, aina jonkun mielestä tekee väärin.
Jotkut synttärit ja illanistujaiset, minne tulee monta ja voi mennä joukon jatkona, pyörähtää vain paikalla, on toki suotavaa mennä kohteliaisuuttaan.
Mutta ei yksin tai pariskuntana nöpöttömään sohvan reunalle. Siitä on kohteliasta kieltäytyä, kun tietää, että samanlaista tapaamista ei aiokaan toisille järjestää.
Miten voi tälläiset normikohteliaisuussäännöt todellakin olla vaikeita aikuisille ihmisille?
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta sitten on näitä (kuten kommentoija 622), jotka haluaisivat järjestää kutsuja, mutta juuri kukaan ei halua tulla. Mä olen aikuisena opetellut, että en mene sellaisten ihmisten koteihin, joita en aio kutsua omaan kotiini. Voin hyvin tavata vaikka kahvilassa tai ravintolassakin eikä kumpikaan jää mitään kiitollisuudenvelkaan. En mene kenenkään mökillekään, koska mulla ei ole mökkiä, johon vastavuoroisesti voisin kutsua.
Musta toimit ihan oikein. Totta kai kieltäytymisestä tulee paha mieli, mutta vielä pahempi tulee, jos järkkää huolella kaikkea ja sitten ei olekaan mitään vastavuoroisuutta.
Toisaalta mitä net kertovat nauttivansa järjestämisestä ja ovat pahoillaan kun ihmiset eivät tule kutsumisesta huolimatta.
Niin ovat. Mutta vaikka nauttivatkin järjestämisestä, ovat enemmän pahoillaan, kun ei tule vastavuoroisuutta.
Ja tietysti siitä, jos huomaavat toisten tulevan kohteliaisuudesta eikä siksi, että haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, voipi olla vaan sitäkin, että ette ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Hyvät ystävät ovat melkein yhtä harvassa kuin rakastuminen. Aikuisena sitä ei viitsi hirveästi käyttää paukkuja tuttaviin; heidän luona voi kohteliaisuussyistä vierailla, mutta niin hyviä ystäviä he eivät ole, että homma ois vastavuoroista. Teillä on yksi ystäväperhe ja sen verran varmaan suurimmalla osalla on eikä sen enempää.
No hyi oksetus mitä ajattelua! Totta KAI olette vastakutsun velkaa tutuille ihan siinä missä ystävillekin! Kuitenkin siellä toisten rahoilla herkuttelette ja laitetussa kodissa viihdytte! Miksi tämä pitäisi toisille "maksaa takaisin" Ja toisille ei??... eri asia vähän jos on vaikea elämäntilanne, ero tullut ja rahat loppu jne... itsekään en aina vastakutsu mutta kärsinkin siitä huonoa omaatuntoa edes ja olen muuten mukava!
Mua kanssa kiinnostaisi, voisiko joku selventää mulle, mitä on tämä "kohteliasuus" jonka vuoksi voi kyllä mennä toisen luo mässäämään, mutta se ei kosketa vastakutsua?
Miksi sinne toisen luo pitää mennä ollenkaan, jos jo tietää, että aio kutsua vastavuoroisesti?
Ovatko nämä ihmiset yleensä niin "kohteliaita", että kyllä kahvihuoneessa ottavat aina tarjottavia, mutta eivät näe työkavereitaan sen arvoisiksi, että viitsisivät heille tarjota? Tai kyllä "kohteliaasti" ottavat avunk vastaan, mutta eivät he sen vuoksi, että ovat "kohteliaita" ole vasta-apua velkaa.
"Kohteliaat", neuvo teille: älkää menkö sinne kutsuttuun paikkaan. Parempi mieli kutsujalla.
Eihän ole. Tässäkin ketjussa useampikin kutsuja valittaa kun ei tulla kun kutsutaan. Koettakaas päättää mikä on hyvä? Ei ole hyvä mennä kohteliaasti kun kutsutaan. Tuskin kukaan sen takia menee ettei kotonaan saisi ihan vastaavia tarjoomuksia. Jos taas ei mene kutsuja valittaa kun ei tulla ja pahimmassa tapauksessa painostaa joka välissä tulemaan. Esim. Itse en voi syödä vehnää enkä laktoosia, joten en taatusti "mässäile" kenenkään kahvipöydässä
Vielä useampi valittaa, kun tullaan, mutta ei koskaan kutsuta vastavuoroisesti.
Jättäkää te kohteliaat ihan oikeasti menemästä ja syökää siellä kotonanne vastaavia tarjoomuksia, varsin, kun se emäntä todennäköisesti sun takia vielä on vääntänyt erikoistarjoomukset, joita siellä närpit.
Pysy siis kotona, se on hyvä.
Minun takiani ei tarvitse vääntää erikoistarjoomuksia. En niitä syö.
Mutta uskallatko sanoa suoraan, että ei kiinnosta, jos tulen, niin kohteliaisuudesta tulen?
Pitää olla kohtuullisen vähä-älyinen, mikäli ei sitä itse tajua.
Itseäni kiinnostaa, mikä on sun insentiivi mennä sinne sohvalle kohteliaisuudesta istumaan? Mitä sinä siitä saat?
En yhtään mitään. Mutta toivon tämän kutsujan lopettavan jatkuvan kutsupommituksen. Toki useimmiten näkyä on turhaa odottaa mitään käytöstapoja.
Mikä sinua estää sanomasta, että kiitos kutsusta, mutta en aio tulla? Miksi et kykene suorasanaisesti kieltäytymään?
Jotkut eivät vaan tyydy suorasanaiseenkaan kieltoon vaan jatkavat ja jatkavat.
No sitten vaan estot päälle.
Onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa sanoa, että lopeta nyt jumalauta toi jankuttaminen, minä sanoin ei?
Meillä yksi sukulaisperhe, joiden seurassa emme kovin hyvin viihdy. Mies ei puhu. Vaimonsa puhuu hänenkin edestään mutta on aika naivi. Puheenaiheet pyörivät lasten ja työn ympärillä. Siis tämä perheenäiti puhuu työstään.
Pyytelee meitä jatkuvasti käymään ja välillä on pakko suostua, koska olemme heidän lastensa kummeja. Ja välillä on pakko pyytää heitä vastavierailulle, jolloin he viipyvät tuntikausia. Olen noiden vierailujen jälkeen aina puhkipoikki.
Meillä ei oikein ole yhteisiä kiinnostuksen aiheita, puheet liikkuvat hyvin pinnallisella tasolla. Heidän maailmankuvansa on aika mustavalkoinen. Suoraan sanoen tylsä perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kutsun ihmisiä kylään, niin että lupaan ohjelmaa mukana, esim retken luontoon, museon, kulttuurikihteen, lintutornin tms. Rakastan ruuanlaittoa ja kerron etukäteen ruokalistan esim villiriistaa ja karpalopiirakkaa sekä juomat ( viini, sampaanja). Kerron vierashuoneen yöpymismahdollisuuden aamupalalla ja kuljetuspalvelun esim asemalta. Silti juuri kukaan ei tule vieraaksi. Veljeni perhe ei ole tullut 160 kilometrin päästä kertaakaan, vaikka olen 20 vuotta kutsunut. Minä en ole tarpeeksi kiinnostava ihminen. Onneksi on sentään hyvä aviopuoliso, joten juodaan samppanja sitten kahdestaan. Harmittaa, kun ikinä ei käy vieraita eikä saa laittaa hienoja päivällisiä.
Me ollaan siskoni kanssa intohimoisia kotikokkeja. Kummallakin toistasataa keittokirjaa, joita selaillaan ja joista ammennetaan ideoita. Tykätään suunnitella, tykätään järjestää. Mutta eihän tämä toimisi, jos vain toinen meistä tykkäisi. Ei ainakaan silloin, jos toinen järjestäisi ja odottaisi, että toinenkin alkaa vastavuoroisesti järjestämään. Tässä ketjussa monen kommentista on tullut selväksi, että sillä sekunnilla, kun veljesi perheineen astuisi ovestasi sisään, veljelläsi olisi velvollisuus kutsua sinut ja perheesi hänen luokseen. Jos veljeäsi ei kiinnosta järjestää sellaista, ei hän voi vastata kutsuusi myöntävästikään.
Sun pitää vaan löytää sellaisia ihmisiä, jotka sekä tykkäävät kokkailusta ja järjestämisestä että haluavat toimia kanssasi vastavuoroisesti. Tai sitten tehdä erittäin selväksi, että et odota minkäänlaista vastavuoroisuutta. Et edes taskulämmintä Lidlin olutta ja kylmiä nakkeja tarjoiluksi.
Itselläni on ystävä, joka aivan uskomaton kokki, koti kuin siisustuslehdestä, pöytään istuttaessa vähintään neljät aterimet edessä.
Ei ole ollut koskaan mikään ongelma, että meillä ei ole, on sitä, mitä talo milloinkin tarjoaa, olen kasin kokki, mutta välillä mullakin on ollut hetkeni, joka naurattaa meitä kaikkia.
En ymmärrä siis tätä, että jo ennen kuin käydään jossain kylässä ollaan nenänyrpässä, että siellä on varmaan niin hienoa ja sitten oottavat vastavuoroa.
Hei uutinen nyt tässä kaikille: ihmiset on sellaisia, että kun ne osoittaa, että arvostavat teitä, he toivovat, että te teette samoin. Mutta tietty ei, kun te ootte maanläheisiä ronskeja räväköitä ja lapsenne tavoitteellisia, niin se tärkeintä ja ainut asia ja muut saakoot tuta.
Mä olen aina ajatellut, että kutsuja arvostaa kutsumalla ja kutsuttu arvostaa saapumalla. En kutsu ihmisiä kotiini päästäkseni heidän koteihinsa vaan koska haluan viettää aikaani heidän kanssaan. Silloin, kun mua ei huvita järjestää mitään, ehdotan ystävilleni ravintolassa syömistä tai ihan vaan viinilasillista kauniina kesäiltana ravintolan terassilla. Siskoni kanssa järjestetään toistemme perheille ihan vain siksi, että kumpikin tykkää kokkailusta ja useimmiten itse laitettuna saa parempaa ruokaa kuin jos lähdettäisiin porukalla ravintolaan syömään.
Justiin. Yliarvostat itseäsi, koska kuvittelet, että se, että saavut paikalle, on palkinto, arvostat siskosi perhettä, koska heille kokkaat parempaa ruokaa kuin ravintolassa saa, kutsujaa et arvosta, vaan ehdottelet vain ravintoloita.
No onko se muka jokin palkinto, että saa kutsun? Eikö kutsujakin silloin yliarvosta itseään, jos kuvittelee kutsun olevan kutsutulle jokin palkinto?
- eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin teemaa laajemmin, en mitenkään ap:n perheen tilannetta.
Mulla on yksi ystävä, jolla tuntuu olevan kyltymätön seurantarve. Puheluksi ei riitä puolen tunnin puhelu, vaan pitäisi puhua pari tuntia kerrallaan. Arki-iltaisin olen yleensä noin klo 18-19 aikoihin kotona, siihen jos jonkun parin tunnin kaveripuhelun niin se ilta oli sitten paljolti siinä.
Samoin tapaamisen pitäisi olla tyyliin koko lauantaipäivä, ei vaikka kävelylenkki tai kahvilla käyminen. Jos hän ehdottaa, että tehdäänkö jotain viikonloppuna ja mä kysyn että mennäänkö kävelylenkille, hän vastaa että joo ja ehdottaa että mennään sen jälkeen syömään ulos ja sen jälkeen hänelle iltateelle jotta voidaan jutella kaikessa rauhassa. Vastaan, että itseasiassa mulla ei ole noin pitkään tapaamiseen aikaa, joten onnistuisiko vain lenkki. Sitten jos/kun mennään lenkille, hän saattaa monta kertaa sanoa tyyliin "no harmi kun sä oot niin kiireinen että heti lenkin jälkeen pitää lähteä", ja "olis kyllä ollut kiva viettää ihan rauhassa aikaa mutta kun sun kalenteri on niin täyteen buukattu". Ei, kalenterini ei ole täyteen buukattu vaan tarvitsen ja haluan aikaa myös itselleni.
Sitten jos kerron tälle kaverille, että tapaan viikonloppuna vaikka sukulaista tai jotain muuta ystävää, tulee taas epäsuoraa syyllistämistä siitä että preferoin jotain muuta ihmissuhdetta enkä häntä. Hänen on vaikea ymmärtää, että mulla on vielä läheisempiä ja tärkeämpiä ystäviä kuin hän, joille olen valmis antamaan enemmän aikaa. Tuollainen syyllistäminen ja hiljainen painostaminen tapaamisiin vie energiaa, on raskasta ja saa minut vain vetäytymään.
Viimeinen lauseesi kertoo mistä on kyse. Kaverillesi ei nyt ole ihan selvää millainen teidän suhteenne on sinun puoleltasi. Hän pitää sinua selkeästi sellaisena ystävänä jona itse pidät näitä "tärkeämpiä ja läheisempiä" ystäviä. Et ole tainut tätä kuitenkaan hänelle kertoa laisinkaan? Sano suoraan että hän ei ole sinulle kuin tuttava jota nähdä kerran kuussa kävelylenkin tiimoilta. Jos esität olevasi paras ystävä puheissasi, mutta käytöksesi kertoo muuta, on ristiriita hyvinkin mahdollinen.
Itse en ymmärtänyt että entinen ystävä joka sanoi minua usein parhaaksi kaverikseen, ja minä häntä, olikin yhtäkkiä muuttanut mieltään. Olisin toivonut että minulle olisi sanottu suoraan, eikä leikitty kissahiirileikkiä, jossa minä vaikutin tyypiltä joka ei tajua mitään. Omasta mielestäni kaveri olisi voinut sanoa ettei enää tunne olevansa sillä tavalla läheinen kanssani että jaksaisi yhteydenpitoa. Sen sijaan hän aina valitteli kiirettä, eli ihan suoraan valehteli.
Komppaan tätä 100%, itsellä myös ollut sama kokemus.
Tämä. Jos minä pyydän ihmisiä meille kylään ja vastaus on että ei käy. Sanon kohteliaasti että, ehkä joku toinen kerta sitten. Tämän jälkeen pallo on kieltäytymällä. Jos hän haluaa tavata tai tulla käymään, on hänen asiansa ehdottaa jotain.