Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.
Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.
En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.
Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.
Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.
No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.
Ihmiset on erilaisia. Mulla ei ole ystäväporukoita, joka kokoontuisi yhdessä. Isommalla porukalla kokoonnutaan vain mun ja mieheni sisarusten perheiden kanssa eikä kukaan tuo mukanaan edes omia ystäviään ja kavereitaan saatika sitten jotain uusia tuttavuuksia. Tilanne voisikin olla erilainen, jos olisi ystäväporukka, johon jokainen voisi tulla milloin kenenkin kanssa.
Oletko koskaan ajatellut, miksi noin? Mä kun en vaan käsitä. Kyllä siihen ystäväporukkaan lukeutuu siis myös sisareni miehineen kuten myös miehen veli ja sisar puolisoineen, jos sattuvat haluamaan/pääsemään tulla.
Ei meillä ole tarkkaa rajaa edes siitä, kuka on sukua, vaan miehen sisarukset ja heidän puolisonsa ovat myös ystäviäni ja toisin päin. En ajattele erikseen, että nyt kutsutaan sukua ja nyt kutsutaan ystäviä.
Olisi musta erittäin erikoista, että jos ollaan vaikka mökillä jollain sisarusmuodostelmalla (usein esim. miehen sisarukset perheineen ja me) joku alkaisi urputtamaan, jos haluaisin kutsua sinne myös ystäväpariskunnan.
Mitä se nimenomaan olisi heiltä pois?
En ole ajatellut. Tosin en keksi mitään syytäkään, miksi mun pitäisi ottaa ystäväni mukaan vaikkapa mökille, jos ollaan menossa sinne sisarusten perheiden kanssa. Ehkä mulla on jonkinlainen ajatus, että jos mä otan ystäväni mukaan, sitten kaikki muutkin voivat ottaa ystävänsä mukaan. Ja sen jälkeen jonkun pitää jäädä pois, koska kaikki eivät enää mahdu. Meillä siis suvun yhteinen mökki enkä mä voi sanoa sisaruksilleni, että vain minä saan tuoda ystäväni mukaan, mutta muut eivät. Lisäksi, kun olen sisarusteni perheiden kanssa mökillä, voin valvoa niin pitkään kuin hivttaa, nukkua niin myöhään kuin huvittaa ja nukkua vaikka päiväunte, jos huvittaa. Jos kutsuisin mukaan ystäviänikin, mun pitäisi huolehtia heidän viihtyvyydestään ja elää heidän rytminsä mukaan. Huolehtia, että heille on ruoka silloin, kun heillä on nälkä jne. Ystäviä voi pyytää mökille silloin, kun muut sisarukset perheineen eivät ole siellä.
Miksi taas mulla ei ole ystäväporukoita johtuu siitä, että ystäväni ovat hyvin erilaisia ihmisiä. Kaksi heistä on sellaisia, että eivät yksinkertaisesti tulisi toistensa kanssa toimeen. En kerro tarkemmin, mutta toinen heistä on hiljainen ja herkästi mielensä pahoittava ja toinen taas totuudentorvi, joka voi sanoa mitä mieleen juolahtaa. Ja heidän arvomaailmansa sekä elämäntapansa täysin päinvastaiset. En halua mitään draamaa, joten on parempi, että en pyydä näitä ihmisiä samaan aikaan samaan paikkaan. Aikoinaan järjestin silloisen työpaikkani työkavereille illanistujaiset enkä tiennyt, että yksi työkaverini alkoholia saatuaan muuttuu todella ilkeäksi. Olipa kiva katsoa, kun tämä keski-ikäinen nainen sai nuoremmat uudet työntekijät ilkeyksillään itkemään. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kutsuin sen porukan mihinkään.
Ei mekään kutsuta lisävieraita paikkaan johon on jo sovittu mentävän jollain sisarusporukalla. Sen sijaan siinä menee minulal raja, että esim. joulupyhiä tai juhannusta ei kenenkään joka minut tuntee, tarvitse yksin viettää. En pystyisi olemaan hyvillä mielin joulupöydässä jos tietäisin että kaverini istuu yksin kotona, vain siksi että meidän mukaan ei mahdu.
Mä ymmärrän. Meillä on niin pitkät jouluperinteet (siis vuosikymmeniä), että mun on vaikea kuvitella viettäväni joulua jonkun ystäväni tai kaverini kanssa eikä läheisteni kanssa. Meitä kun on jo neljässä sukupolvessa ja niin monta, että enää muutamaan vuoteen ei olla mahduttu meille viettämään joulua. Aiemmin vietettiin joka toinen vuosi meillä ja joka toinen siskollani, mutta nyt vietetään siskollani. Siskollani on isompi olohuone, joten sinne saa kaksi isoa ruokapäytää. Mun olohuoneeseeni mahtuu vain yksi 12 hengen ruokapöytä. Jo viime joulu oli hieman harmillinen, kun koronasuositusten vuoksi jouduttiin jakamaan porukka kahteen osaan ja viettämään erillään. Joulupukki vietti joulunsa meillä ja suvun pienet taas sikoni luona. Älypuhelinpukki onnistui ihan hyvin, mutta paljon mukavampaa on nähdä kaikki livenä eikä luurin kautta. Onneksi ystävissäni ja kavereissani ei ole ketään, joka joutuisi viettämään joulunsa ihan yksin. Juhannusta taas minä vietän erittäin mielelläni yksin. Nautin, kun pääkaupunkiseutu hiljenee ihmisten suunnatessa mökeilleen ja muualle.
- eri -Mulla ei ole yhtään sellaista perinnettä joka sisältää sen että ystäväni on tahtomattaan yksin jouluna. Myös omat sisarukseni ovat sitä mieltä, että tottakai heidän isoon taloon voi tulla ystäväkin, jos toinen vaihtoehto on se että ystävä on ihan yksin.
Itse en kyllä ikinä ole niin yksinäinen, että olisin valmis lähtemään varsinkaan jouluksi jonnekin ihmislauman, josta tunnen vain yhden. Miljoona kertaa mieluummin nautin joulurauhasta yksin kotona kuin lähden toisten nurkkiin pyörimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, tämä ketju on ihan l o i s t a v a !!!
Näiden ohjeiden perusteella lopetin Instassa seuraamasta enää tälläisten perheiden jorinat, jotka koko ihan pitävät mm pihajuhlia, joihin meitä 100m päässä asuvia ei olla koskaan kutsuttu mukaan!
Olen tätä heidän käytöstään tosin jo ihmetellyt ennen tätä ketjuakin, että huonot käytöstavat heillä. Muuten ihkutetaan miten hyviä ystäviä ollaan, mutta meidän kutsu hukkuu aina matkalla 😅🤷♀️
Samoin kälyn perhettä olen emännöinyt, ja vuosia ihmetellyt, kun meitä ei koskaan heille päin kutsuta kahville, vaikka asumme samalla suunnalla🙄
Olen jo viikon voinut paremmin ilman heidän seuraamistaan! Kiitos teidän kaikkien neuvot!
Seuraavaksi odotan soittoa ja Whatsappia näiltä, somen sijasta, jotka kokevat meidän perheen ystävikseen!
Ihan seuraavaksi laitan kutsut meidän babyshowereille kaikille sellaisille perheille, jotka ovat meidät tai lapsemme kutsuneet kylään
Viimeisen vuoden aikana! 🥳💕
Ah, tulee mieleen lapsuudenaikainen "ystäväni!" Kutsu hukkui todellakin aina matkalla :D Sen sijaan kelpasin kyllä sydänsurujen kuuntelijaksi, ja rahanlainaajaksi, ja usein tämä ihminen sanoikin minun olevan hänen "paras ystävä". Jännä ettei ikinä halunnut kutsua parasta ystäväänsä mihinkään, vaan joutui varmaan ihan pakosta tyytyö huonompiin vaihtoehtoihin kerta toisensa jälkeen :D
Somesta: Olen vain instassa, mutta kun laitan sinne jotain, laitan sen ihan tietoisena siitä miltä se näyttää, ja mitä se on. Eli kun laitan kuvan miehestäni ja minusta meren äärellä nokipannukahveilla, niin tiedän tasan tarkkaan että siinä "mainostetaan" meidän parisuhdetta, yhdessäviihtymistämme, ihanaa tunnelmaa rannalla, hyvää kahvia, ja nuotion tuoksua. Ei se ole mikään ajattelematon kuvan jakaminen, tai esitys että tässä sitä nyt vain tämmöistä, vaan ihan harkittu teko, jonka "sanoma" on minnulla aivan hyvin tiedossa.
En hetkeäkään usko että porukka laittaa "vain jotain kuvia" someen, vaan kyllä siinä laittaessa on tiedossa varsin hyvin se mitä kuvaa itsestä ollaan antamassa.
Jos jakaisin kuvan pippaloistamme, niin tekisin sen tietäen että sen näkevät myös ne jotka eivät olleet kutsuttujen listalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monta hyvää vastausta tullut AP:lle. Kuten moni muukin, itsekin olen perheellisenä niin kiireinen ja urautunut omaan arkirytmiini, että kaikki muu on vaan jäänyt hyvin vähälle. Eniten nautin ihan vaan tavallisista viikonlopuista oman perheen kesken, siihen sisältyy kotitöitä, kuten pyykinpesua ja siivousta, ruuanlaittoa omalle perheelle, ehkä leipomistakin. Pääasia, että saadaan olla ilman aikatauluja ja tehdä mitä huvittaa. Säännöllisesti tapaamme perheenä vain isovanhempia ja sisarustemme perheitä. Yleensä ystäväperheitäkin perheenä vain silloin, kun on jonkun lapsen syntymäpäivät. Miehelläni on omia ystäviä, joihin hän pitää yhteyttä ja itselläni pari hyvää ystävää, joiden kanssa yhteydenpito on säännöllistä. Vuosien varrelta on jäänyt monia ihmisiä, jotka aikanaan olivat läheisempiä ystäviä, mutta elämä on kuljettanut eri suuntaan ja nykyään ollaan vaan tuttavia. En odota ystäviltäni kutsuja kahvipöytiin vaan ihan vain soittelua ja kuulumisten vaihtoa tai yhteisiä lenkkejä.
Minullakin on yksi tuttu, joka tuntuu olevan aivan samanlainen kuin AP. Miettii ihan liikaa mitä muut heistä ajattelee. Useammankin kerran facessa kysellyt seuraa ja tekemistä heidän perheelleen uudeksi vuodeksi, vapuksi tai juhannukseksi, mainostaen heidän olevan hyvin harmitonta ja mukavaa seuraa. Että mieluusti tulisivat jonkun mökille tms. Eikä se ollut edes vitsillä... Toisin sanoen liian epätoivoista mainostamista ja seuranhakua, mutta miksi? Itselleni tärkeintä on se oma perhe ja kuten alussa kerroin, nautin eniten oman perheen ja läheisteni seurasta, enkä voisi kuvitellakaan hakevani meille perheenä seuraa tai kyläpaikkaa facebookin kautta.
Olen itse siten onnekas, että perheellistymisen myötä ystävät eivät ole hävinneet, vaan osa on itsekin saanut lapsia, osa ei. Näin mökillä käynnit, vaput ja uudet vuodet ovat jatkuneet, vain niiden viettotavat ovat "vähän" muuttuneet omalla kohdalla.
Kun katson lapsiani, nyt 9 ja 12, näiden ystäväperheen lasten kanssa istumassa mökkirannassa laiturilla, tunnen heidän puolestaan syvää onnea. Heillä on jo nyt elämänpituisia ystävyyksiä. Sitähän ei tiedä, miten aika kuljettaa, mutta toisaalta omasta lapsuudestani ihmiset, joiden kanssa jaoin lapsuuteni, tulevat aina säilyttämään lämpimän nurkan sydämessäni, ollaanpa erillään tai tavataan.
Mietin, ajatteletteko te, että automaattisesti myös lapsille riittää vaikkapa esiteininä vanhempien ja isovanhempien seura vappuna tai uutena vuotena? Viikonloppuna siivoilu, pyykinpesu ja ruuanlaitto?
Sitten, kun se aika koittaa, on perheystävien aika jo ohi. Lapselta on mennyt ohi aika, jolloin hänellä on mahdollisuus saada läheisiä lapsuuden ystäviä, joiden kanssa on sadetta kuunnellen kerrottu kummitusjuttuja siskonpetissä.
Toki lapset saavat omia kavereita, luokkakavereita, vaihtuvia bestiksiä, pelikavereita, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ei ole lainkaan sama juttu kuin kaveri, jonka olet tuntenut niin kauan kuin elosta mitään muistat.
Ja muistaa kannattaa sitten se, että näillä kavereilla ei ole mitään yhteyskohtaa teihin, vanhemmat. Lapsi etääntyy hyvinkin nuorena sinne kaveripiiriinsä, jonne vanhemmilla ei ole asiaa, koska eihän sinne mitään luontevaa yhteyttä ole.
Jätit lukematta edellisen kirjoittajan kommentin lauseesta "Säännöllisesti tapaamme perheenä vain isovanhempia ja sisarustemme perheitä" ja-sanan jälkeisen osan. Meillä on ollut ihan sama tilanne kuin hänellä. Nyt serkukset ovat jo aikuisia ja edelleen hyvin paljon tekemisissä toistensa kanssa. Eivät he siis koskaan viettäneet aikaansa vain vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, vaan toistensa, omien kavereidensa sekä serkkujensa kanssa. Niin oli heidän lapsuudessaan, niin oli heidän teinivuosinaan ja niin on nyt aikuisenakin.
Teillä on onnea. Kaikilla ei ole sellaiset välit sisaruksiin, että kaikki juhlapyhät ja kivat juhlat vietettäisiin yhdessä. Uskallan jopa veikata, että harvemmilla on.
Kyllä pahaa pelkään, että suurin osa lapsista joutuu näiden kanssa, jotka vuolaasti kertovat viikonloppuna parhaiten viihtyvänsä kotitöiden parissa, etsimään seuraansa muualta kuin kotopiiristä.
Tiedän, että meillä on onnea kuten tuolla kirjoittajalla, jonka kommentista unohdettiin ja-sanan jälkeinen osa. Mutta se osa on juuri syy siihen, miksi hänen lastensa ei tarvitse ystävystyä hänen ystäviensä lasten kanssa. Mua ihmetyttää sun kommentissa, että mitä kamalaa siinä on, jos lapset etsivät seuransa muualta kuin kotopiiristä eli vanhempiensa järjestämänä? Olen aina kuvitellut, että lapsilla on omiakin kavereita. Ja että se on jopa toivottavaa ja suotavaa. Sanamuotosi "pahaa pelkään" on siis mielestäni outo, koska eihän siinä ole mitään pahaa, jos lapsi oppii jo varhain hankkimaan ystäviä ja kavereita ihan isekin. Niinhän lapsen pitääkin oppia, jotta osaa sitten myöhemmin - myös aikuisena - käyttää samoja taitoja jos ja kun elämä vie erilleen vaikkapa asuinpaikan vaihdoksen myötä. Jos vaikka muutat 300 km päähän ystävistäsi, saat lapsen ja kaipaat arkipäiviisi seuraa hiekkalaatikon reunalle, sun pitää kuitenkin etsiä seurasi sieltä etkä voi olettaa, että ystäväsi 300 km päästä tulevat pitämään sulle seuraa hiekkalaatikon reunalle.
Tarkoitin likinnä, että se aikuisten urautunut perhe-elämä viikonlopun pyykkeineen ja siivoiluineen, joka katkeaa vain lähisuvun tapaamisiin, ei kuitenkaan ole välttämättä lasten unelmaelämää.
Aikuisille se varmasti kätevästi sopii, mutta lapsille on takuulla aika puuduttavaa. Tätä ystäväperheet katkaisevat. Omilla lapsilla on paitsi serkut, myös ystäväperheiden lapset. Tämä tarkoittaa, että heillä on tuplasti välittäviä aikuisia ja kavereita.
Ja juu, jotenkin ennakoin, että kun ensin ollaan noin tiivisti perheenä, kaikki kiva tapahtuu perheenä tai perhepiirissä, voi vanhemmille tulla ikävänä yllätyksenä se, että tämä muuttuu. Kun lapset lähtevätkin pois tästä perhepiiristä.
Olisikin suositeltavaa, että lapsilla siis olisi muitakin kavereita kuin serkut jo varhaislapsuudesta lähtien.
Näillä tiiviissä perheyhteisössä kasvavilla lapsilla on myös harrastuksia. Esim. Omat muksut harrastavat useita joukkue- ja yksilölajeja tavoitteellisesti plus soittotunnit lisäksi. Useimpina arki-iltoina me vanhemmat kuskaamme lapsia harjoituksiin ja ohjaamme näitä harjoituksia. Viikonloppuisin on yleensä pelireissuja. Lapsilla on runsaasti myös omia kavereita. Vapaa-aika vietetään sitten tiiviisti perheen ja lähisuvun kesken.
Wau. Mun 5 veen, joka marisee, että meillä on vkonloppuisin tylsää, täytyykin ottaa sitten mallia sun lapsista ja lähteä harrastamaan tavoitteellisesti ja ottaa soittotunnit päälle. Tosin voi tehdä tiukkaa löytää sille noita kavereita, joiden harkkoja pääsis ohjaamaan ja pelireissuja kuskaamaan.
Kun siinä on se, että lapset ei pysy ekaksi vauvana ja sitten hupsahda tavoitteelliseksi urheilijoiksi, niin sillä toivoisin, että meillä olisi perheystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on kyllä on mainio aikansa kuva.
Voittopuolisesti vaikuttaa siltä, että ystävyys on negatiivinen juttu. Siihen sisältyy vastavuoroisuutta, jota ei haluta useasta syystä. siihen sisältyy ystävien kuuntelua tms. läsnäoloa, jolle oikein ei millään olisi aikaa, passausta ja edes mökillä ei saa nukkua koska haluaa, jne.
Jos ystävyyttä nyt kuitenkin on pakko olla, pitää miettiä, miten taktisesti sen helpoiten hoitaisi: missä tavataan, että se on helppoa ja ennen kaikkea, miten siitä tilanteesta pääsee helposti pois.
Pahin mahdollinen tyyppi on sellainen, joka tahtoo kutsua sinut kotiinsa, laittaa tarjoilut hyvin ja vielä ajattelee kattausta tai jotain muuta vastaavaa. Just just voi mennä kahvit eriparimukeista, jos tyyppi on miun maun mukkaa kyldyrelli.
Ei jukolauta ihme, että tässä maassa kuluu masennuspilleriä kuin leipää.
Ongelma ei ole ystävyys tai vastavuoroisuus vaan se, että ihmisillä on erilaiset käsitykset sen ystävyyden laadusta. AP haluaa vastavuoroisia vierailuja koko perheen voimin. Toiset ei tähän veny heidän perheen kohdalla. Heillä on muita ystäviä, joiden kanssa ollaan APN haluamalla tavalla läheisiä. Ylipäätään ystävyyden pitää olla jo syvemmällä tasolla ennenkuin aletaan vaatia muilta ihmisiltä ekstra vaivaa ja vaivannäkemistä kyläilyn muodossa. APN kannattaa etsiä ystäviä, jotka ovat halukkaita kestityksiin.
Esim. Minulla on ystävä 20 vuoden takaa. Asutaan suht lähellä toisiamme maalla. Meillä on yhdet samanikäiset lapset ja lasten harrastusten vuoksi aluksi tutustuttiin. Kuskataan lapsia vuorotellen, lapset leikkii keskenään silloin tällöin ja me aikuiset kahvitellaan. Miehet ja minun poikani eivät ole tässä millään tavalla mukana. Ei heitä kiinnosta. Tämä ystävyys riittää näin ilman koko perheen vierailuja.
Eli vanhimmat lapsenne on 25v, ja edelleen osa lapsistanne LEIKKII toistensa kanssa? Oletteko uskovainen perhe?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, tämä ketju on ihan l o i s t a v a !!!
Näiden ohjeiden perusteella lopetin Instassa seuraamasta enää tälläisten perheiden jorinat, jotka koko ihan pitävät mm pihajuhlia, joihin meitä 100m päässä asuvia ei olla koskaan kutsuttu mukaan!
Olen tätä heidän käytöstään tosin jo ihmetellyt ennen tätä ketjuakin, että huonot käytöstavat heillä. Muuten ihkutetaan miten hyviä ystäviä ollaan, mutta meidän kutsu hukkuu aina matkalla 😅🤷♀️
Samoin kälyn perhettä olen emännöinyt, ja vuosia ihmetellyt, kun meitä ei koskaan heille päin kutsuta kahville, vaikka asumme samalla suunnalla🙄
Olen jo viikon voinut paremmin ilman heidän seuraamistaan! Kiitos teidän kaikkien neuvot!
Seuraavaksi odotan soittoa ja Whatsappia näiltä, somen sijasta, jotka kokevat meidän perheen ystävikseen!
Ihan seuraavaksi laitan kutsut meidän babyshowereille kaikille sellaisille perheille, jotka ovat meidät tai lapsemme kutsuneet kylään
Viimeisen vuoden aikana! 🥳💕Tämä. Ystävyyden ja yhteydenpidon pitää olla iloa antava asia, ei ikävä velvollisuus.
Tämä on niin hvyin sanottu!
Itse keskityin niin paljon olemaan ystävien silmissä haluttu, ja pitämään heihin yhteyttä vaikka he yrittivät feidata minua jo pitkään, että unohdin kokonaan että ystävyyden pitää antaa iloa minulle itselleni. Lopetin nämä kaikki yhteydenpidot nyt alkukesästä, ja hyvin on mennyt. Välillä käy mielessä yksinäisinä päivinä soittaa että mitäs sinulle kuuluu, mutta en sitä aio tehdä. Se on heidän vuoronsa nyt, ja mikäli puhelua ei kuulu, siirrän heidät entisten ystävien pitenevään listaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monta hyvää vastausta tullut AP:lle. Kuten moni muukin, itsekin olen perheellisenä niin kiireinen ja urautunut omaan arkirytmiini, että kaikki muu on vaan jäänyt hyvin vähälle. Eniten nautin ihan vaan tavallisista viikonlopuista oman perheen kesken, siihen sisältyy kotitöitä, kuten pyykinpesua ja siivousta, ruuanlaittoa omalle perheelle, ehkä leipomistakin. Pääasia, että saadaan olla ilman aikatauluja ja tehdä mitä huvittaa. Säännöllisesti tapaamme perheenä vain isovanhempia ja sisarustemme perheitä. Yleensä ystäväperheitäkin perheenä vain silloin, kun on jonkun lapsen syntymäpäivät. Miehelläni on omia ystäviä, joihin hän pitää yhteyttä ja itselläni pari hyvää ystävää, joiden kanssa yhteydenpito on säännöllistä. Vuosien varrelta on jäänyt monia ihmisiä, jotka aikanaan olivat läheisempiä ystäviä, mutta elämä on kuljettanut eri suuntaan ja nykyään ollaan vaan tuttavia. En odota ystäviltäni kutsuja kahvipöytiin vaan ihan vain soittelua ja kuulumisten vaihtoa tai yhteisiä lenkkejä.
Minullakin on yksi tuttu, joka tuntuu olevan aivan samanlainen kuin AP. Miettii ihan liikaa mitä muut heistä ajattelee. Useammankin kerran facessa kysellyt seuraa ja tekemistä heidän perheelleen uudeksi vuodeksi, vapuksi tai juhannukseksi, mainostaen heidän olevan hyvin harmitonta ja mukavaa seuraa. Että mieluusti tulisivat jonkun mökille tms. Eikä se ollut edes vitsillä... Toisin sanoen liian epätoivoista mainostamista ja seuranhakua, mutta miksi? Itselleni tärkeintä on se oma perhe ja kuten alussa kerroin, nautin eniten oman perheen ja läheisteni seurasta, enkä voisi kuvitellakaan hakevani meille perheenä seuraa tai kyläpaikkaa facebookin kautta.
Olipa omahyväinen kirjoitus. Kaikilla ei ole niitä isovanhempia tai sisaruksia. Itsekin olen tällainen. Kyllä tällaisessa tilanteessa on ihan ok että perhe etsii seuraa. Itse en mihinkään facebookiin kehtaisi laittaa mutta siis ymmärrän tuota kenestä kerroit.
Se ettei kaikilla ole isovanhempia ja sisaruksia ei ole niiden vika ,joilla niillä on. Turha syyllistää ihmisiä siitä, että asettavat perheensä ja läheisensä ykköseksi kanssakäymisessä.
Onneksi mun perhe ja lähipiiri ymmärtää, että mun elämässäni on muutakin kuin he, että he eivät aina voi olla ykkösenä, vaan joskus ystävät menevät ohi.
Esimerkiksi kun ystäväni sairastui rintasyöpään, kyllä siskoni ymmärsi, että meidän jotkut viikottaiset jutut tms. on jäähyllä. Tätä jatkui aika pitkään. Ja on vain yksi esimerkki.
Lisäksi mun perhe ja lähipiiri myös arvostaa meidän yhteisiä ystäviä tai molempien omia ystäviä.
Mä en kanssa tajua tätä jakoa sisaruksiin ja ystäviin ja kun toisia tavataan, ei voi tavata toisia. Onko näillä jotenkin iso ikäero, vai mikä sen tekee?
Jos mulla on illanistujaiset, kutsun omat ja miehen sisarukset ja ystäviä. Ne tulee, joille sopii. En mä ymmärrä, miksi mun erikseen pitäisi kutsua ystävät illanviettoon ja toisena hetkenä sisarukset.
Ja näin kun on, niin kyllä nämä kaksi, sisarukset ja ystävät, tuntevatkin toisensa. Eivät nyt erikseen juuri pidä yhteyttä, mutta jos tarve olisi niin kyllä varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monta hyvää vastausta tullut AP:lle. Kuten moni muukin, itsekin olen perheellisenä niin kiireinen ja urautunut omaan arkirytmiini, että kaikki muu on vaan jäänyt hyvin vähälle. Eniten nautin ihan vaan tavallisista viikonlopuista oman perheen kesken, siihen sisältyy kotitöitä, kuten pyykinpesua ja siivousta, ruuanlaittoa omalle perheelle, ehkä leipomistakin. Pääasia, että saadaan olla ilman aikatauluja ja tehdä mitä huvittaa. Säännöllisesti tapaamme perheenä vain isovanhempia ja sisarustemme perheitä. Yleensä ystäväperheitäkin perheenä vain silloin, kun on jonkun lapsen syntymäpäivät. Miehelläni on omia ystäviä, joihin hän pitää yhteyttä ja itselläni pari hyvää ystävää, joiden kanssa yhteydenpito on säännöllistä. Vuosien varrelta on jäänyt monia ihmisiä, jotka aikanaan olivat läheisempiä ystäviä, mutta elämä on kuljettanut eri suuntaan ja nykyään ollaan vaan tuttavia. En odota ystäviltäni kutsuja kahvipöytiin vaan ihan vain soittelua ja kuulumisten vaihtoa tai yhteisiä lenkkejä.
Minullakin on yksi tuttu, joka tuntuu olevan aivan samanlainen kuin AP. Miettii ihan liikaa mitä muut heistä ajattelee. Useammankin kerran facessa kysellyt seuraa ja tekemistä heidän perheelleen uudeksi vuodeksi, vapuksi tai juhannukseksi, mainostaen heidän olevan hyvin harmitonta ja mukavaa seuraa. Että mieluusti tulisivat jonkun mökille tms. Eikä se ollut edes vitsillä... Toisin sanoen liian epätoivoista mainostamista ja seuranhakua, mutta miksi? Itselleni tärkeintä on se oma perhe ja kuten alussa kerroin, nautin eniten oman perheen ja läheisteni seurasta, enkä voisi kuvitellakaan hakevani meille perheenä seuraa tai kyläpaikkaa facebookin kautta.
Olen itse siten onnekas, että perheellistymisen myötä ystävät eivät ole hävinneet, vaan osa on itsekin saanut lapsia, osa ei. Näin mökillä käynnit, vaput ja uudet vuodet ovat jatkuneet, vain niiden viettotavat ovat "vähän" muuttuneet omalla kohdalla.
Kun katson lapsiani, nyt 9 ja 12, näiden ystäväperheen lasten kanssa istumassa mökkirannassa laiturilla, tunnen heidän puolestaan syvää onnea. Heillä on jo nyt elämänpituisia ystävyyksiä. Sitähän ei tiedä, miten aika kuljettaa, mutta toisaalta omasta lapsuudestani ihmiset, joiden kanssa jaoin lapsuuteni, tulevat aina säilyttämään lämpimän nurkan sydämessäni, ollaanpa erillään tai tavataan.
Mietin, ajatteletteko te, että automaattisesti myös lapsille riittää vaikkapa esiteininä vanhempien ja isovanhempien seura vappuna tai uutena vuotena? Viikonloppuna siivoilu, pyykinpesu ja ruuanlaitto?
Sitten, kun se aika koittaa, on perheystävien aika jo ohi. Lapselta on mennyt ohi aika, jolloin hänellä on mahdollisuus saada läheisiä lapsuuden ystäviä, joiden kanssa on sadetta kuunnellen kerrottu kummitusjuttuja siskonpetissä.
Toki lapset saavat omia kavereita, luokkakavereita, vaihtuvia bestiksiä, pelikavereita, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ei ole lainkaan sama juttu kuin kaveri, jonka olet tuntenut niin kauan kuin elosta mitään muistat.
Ja muistaa kannattaa sitten se, että näillä kavereilla ei ole mitään yhteyskohtaa teihin, vanhemmat. Lapsi etääntyy hyvinkin nuorena sinne kaveripiiriinsä, jonne vanhemmilla ei ole asiaa, koska eihän sinne mitään luontevaa yhteyttä ole.
Jätit lukematta edellisen kirjoittajan kommentin lauseesta "Säännöllisesti tapaamme perheenä vain isovanhempia ja sisarustemme perheitä" ja-sanan jälkeisen osan. Meillä on ollut ihan sama tilanne kuin hänellä. Nyt serkukset ovat jo aikuisia ja edelleen hyvin paljon tekemisissä toistensa kanssa. Eivät he siis koskaan viettäneet aikaansa vain vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, vaan toistensa, omien kavereidensa sekä serkkujensa kanssa. Niin oli heidän lapsuudessaan, niin oli heidän teinivuosinaan ja niin on nyt aikuisenakin.
Teillä on onnea. Kaikilla ei ole sellaiset välit sisaruksiin, että kaikki juhlapyhät ja kivat juhlat vietettäisiin yhdessä. Uskallan jopa veikata, että harvemmilla on.
Kyllä pahaa pelkään, että suurin osa lapsista joutuu näiden kanssa, jotka vuolaasti kertovat viikonloppuna parhaiten viihtyvänsä kotitöiden parissa, etsimään seuraansa muualta kuin kotopiiristä.
Tiedän, että meillä on onnea kuten tuolla kirjoittajalla, jonka kommentista unohdettiin ja-sanan jälkeinen osa. Mutta se osa on juuri syy siihen, miksi hänen lastensa ei tarvitse ystävystyä hänen ystäviensä lasten kanssa. Mua ihmetyttää sun kommentissa, että mitä kamalaa siinä on, jos lapset etsivät seuransa muualta kuin kotopiiristä eli vanhempiensa järjestämänä? Olen aina kuvitellut, että lapsilla on omiakin kavereita. Ja että se on jopa toivottavaa ja suotavaa. Sanamuotosi "pahaa pelkään" on siis mielestäni outo, koska eihän siinä ole mitään pahaa, jos lapsi oppii jo varhain hankkimaan ystäviä ja kavereita ihan isekin. Niinhän lapsen pitääkin oppia, jotta osaa sitten myöhemmin - myös aikuisena - käyttää samoja taitoja jos ja kun elämä vie erilleen vaikkapa asuinpaikan vaihdoksen myötä. Jos vaikka muutat 300 km päähän ystävistäsi, saat lapsen ja kaipaat arkipäiviisi seuraa hiekkalaatikon reunalle, sun pitää kuitenkin etsiä seurasi sieltä etkä voi olettaa, että ystäväsi 300 km päästä tulevat pitämään sulle seuraa hiekkalaatikon reunalle.
Tarkoitin likinnä, että se aikuisten urautunut perhe-elämä viikonlopun pyykkeineen ja siivoiluineen, joka katkeaa vain lähisuvun tapaamisiin, ei kuitenkaan ole välttämättä lasten unelmaelämää.
Aikuisille se varmasti kätevästi sopii, mutta lapsille on takuulla aika puuduttavaa. Tätä ystäväperheet katkaisevat. Omilla lapsilla on paitsi serkut, myös ystäväperheiden lapset. Tämä tarkoittaa, että heillä on tuplasti välittäviä aikuisia ja kavereita.
Ja juu, jotenkin ennakoin, että kun ensin ollaan noin tiivisti perheenä, kaikki kiva tapahtuu perheenä tai perhepiirissä, voi vanhemmille tulla ikävänä yllätyksenä se, että tämä muuttuu. Kun lapset lähtevätkin pois tästä perhepiiristä.
Olisikin suositeltavaa, että lapsilla siis olisi muitakin kavereita kuin serkut jo varhaislapsuudesta lähtien.
Näillä tiiviissä perheyhteisössä kasvavilla lapsilla on myös harrastuksia. Esim. Omat muksut harrastavat useita joukkue- ja yksilölajeja tavoitteellisesti plus soittotunnit lisäksi. Useimpina arki-iltoina me vanhemmat kuskaamme lapsia harjoituksiin ja ohjaamme näitä harjoituksia. Viikonloppuisin on yleensä pelireissuja. Lapsilla on runsaasti myös omia kavereita. Vapaa-aika vietetään sitten tiiviisti perheen ja lähisuvun kesken.
Wau. Mun 5 veen, joka marisee, että meillä on vkonloppuisin tylsää, täytyykin ottaa sitten mallia sun lapsista ja lähteä harrastamaan tavoitteellisesti ja ottaa soittotunnit päälle. Tosin voi tehdä tiukkaa löytää sille noita kavereita, joiden harkkoja pääsis ohjaamaan ja pelireissuja kuskaamaan.
Kun siinä on se, että lapset ei pysy ekaksi vauvana ja sitten hupsahda tavoitteelliseksi urheilijoiksi, niin sillä toivoisin, että meillä olisi perheystäviä.
No ihan ne urheiluharrastukset on aloitettu vanhempi -lapsijumpista ja muskareista lasten ollessa suunnilleen 1 vuotiaita. Siitä sitten on siirrytty satujumppaan, luistelukouluun ja soittotunneille pikkuhiljaa. Toimi ntaa on ihan kaiken ikäisille se ikäryhmä huomioiden. Kunhan vanhemmat saa prceensä ja muksunsa raahattua sinne toimintaan mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monta hyvää vastausta tullut AP:lle. Kuten moni muukin, itsekin olen perheellisenä niin kiireinen ja urautunut omaan arkirytmiini, että kaikki muu on vaan jäänyt hyvin vähälle. Eniten nautin ihan vaan tavallisista viikonlopuista oman perheen kesken, siihen sisältyy kotitöitä, kuten pyykinpesua ja siivousta, ruuanlaittoa omalle perheelle, ehkä leipomistakin. Pääasia, että saadaan olla ilman aikatauluja ja tehdä mitä huvittaa. Säännöllisesti tapaamme perheenä vain isovanhempia ja sisarustemme perheitä. Yleensä ystäväperheitäkin perheenä vain silloin, kun on jonkun lapsen syntymäpäivät. Miehelläni on omia ystäviä, joihin hän pitää yhteyttä ja itselläni pari hyvää ystävää, joiden kanssa yhteydenpito on säännöllistä. Vuosien varrelta on jäänyt monia ihmisiä, jotka aikanaan olivat läheisempiä ystäviä, mutta elämä on kuljettanut eri suuntaan ja nykyään ollaan vaan tuttavia. En odota ystäviltäni kutsuja kahvipöytiin vaan ihan vain soittelua ja kuulumisten vaihtoa tai yhteisiä lenkkejä.
Minullakin on yksi tuttu, joka tuntuu olevan aivan samanlainen kuin AP. Miettii ihan liikaa mitä muut heistä ajattelee. Useammankin kerran facessa kysellyt seuraa ja tekemistä heidän perheelleen uudeksi vuodeksi, vapuksi tai juhannukseksi, mainostaen heidän olevan hyvin harmitonta ja mukavaa seuraa. Että mieluusti tulisivat jonkun mökille tms. Eikä se ollut edes vitsillä... Toisin sanoen liian epätoivoista mainostamista ja seuranhakua, mutta miksi? Itselleni tärkeintä on se oma perhe ja kuten alussa kerroin, nautin eniten oman perheen ja läheisteni seurasta, enkä voisi kuvitellakaan hakevani meille perheenä seuraa tai kyläpaikkaa facebookin kautta.
Olipa omahyväinen kirjoitus. Kaikilla ei ole niitä isovanhempia tai sisaruksia. Itsekin olen tällainen. Kyllä tällaisessa tilanteessa on ihan ok että perhe etsii seuraa. Itse en mihinkään facebookiin kehtaisi laittaa mutta siis ymmärrän tuota kenestä kerroit.
Se ettei kaikilla ole isovanhempia ja sisaruksia ei ole niiden vika ,joilla niillä on. Turha syyllistää ihmisiä siitä, että asettavat perheensä ja läheisensä ykköseksi kanssakäymisessä.
Onneksi mun perhe ja lähipiiri ymmärtää, että mun elämässäni on muutakin kuin he, että he eivät aina voi olla ykkösenä, vaan joskus ystävät menevät ohi.
Esimerkiksi kun ystäväni sairastui rintasyöpään, kyllä siskoni ymmärsi, että meidän jotkut viikottaiset jutut tms. on jäähyllä. Tätä jatkui aika pitkään. Ja on vain yksi esimerkki.
Lisäksi mun perhe ja lähipiiri myös arvostaa meidän yhteisiä ystäviä tai molempien omia ystäviä.
Mä en kanssa tajua tätä jakoa sisaruksiin ja ystäviin ja kun toisia tavataan, ei voi tavata toisia. Onko näillä jotenkin iso ikäero, vai mikä sen tekee?
Jos mulla on illanistujaiset, kutsun omat ja miehen sisarukset ja ystäviä. Ne tulee, joille sopii. En mä ymmärrä, miksi mun erikseen pitäisi kutsua ystävät illanviettoon ja toisena hetkenä sisarukset.
Ja näin kun on, niin kyllä nämä kaksi, sisarukset ja ystävät, tuntevatkin toisensa. Eivät nyt erikseen juuri pidä yhteyttä, mutta jos tarve olisi niin kyllä varmaan.
Monilla ihmisillä tilat kotona on sen verran pienet ettei mahdu suurta määrää ihmisiä yhtä aikaa kotiin. Minun sisarukseni perheineen ja vanhempani tulevat aina pitemmän matkan takaa meille ja jäävät useimmiten pariksi yöksi. Tällöin yksinkertaisesti ei ole tilaa kutsua paikallisia ystäviä meille kotiin yhtäaikaa. Mikäli KSI heitä edes kutsuisinkaan koska läheisempi eivät heitä tunne? Enkä minä vastaavasti tunne sisarusteni perheiden ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monta hyvää vastausta tullut AP:lle. Kuten moni muukin, itsekin olen perheellisenä niin kiireinen ja urautunut omaan arkirytmiini, että kaikki muu on vaan jäänyt hyvin vähälle. Eniten nautin ihan vaan tavallisista viikonlopuista oman perheen kesken, siihen sisältyy kotitöitä, kuten pyykinpesua ja siivousta, ruuanlaittoa omalle perheelle, ehkä leipomistakin. Pääasia, että saadaan olla ilman aikatauluja ja tehdä mitä huvittaa. Säännöllisesti tapaamme perheenä vain isovanhempia ja sisarustemme perheitä. Yleensä ystäväperheitäkin perheenä vain silloin, kun on jonkun lapsen syntymäpäivät. Miehelläni on omia ystäviä, joihin hän pitää yhteyttä ja itselläni pari hyvää ystävää, joiden kanssa yhteydenpito on säännöllistä. Vuosien varrelta on jäänyt monia ihmisiä, jotka aikanaan olivat läheisempiä ystäviä, mutta elämä on kuljettanut eri suuntaan ja nykyään ollaan vaan tuttavia. En odota ystäviltäni kutsuja kahvipöytiin vaan ihan vain soittelua ja kuulumisten vaihtoa tai yhteisiä lenkkejä.
Minullakin on yksi tuttu, joka tuntuu olevan aivan samanlainen kuin AP. Miettii ihan liikaa mitä muut heistä ajattelee. Useammankin kerran facessa kysellyt seuraa ja tekemistä heidän perheelleen uudeksi vuodeksi, vapuksi tai juhannukseksi, mainostaen heidän olevan hyvin harmitonta ja mukavaa seuraa. Että mieluusti tulisivat jonkun mökille tms. Eikä se ollut edes vitsillä... Toisin sanoen liian epätoivoista mainostamista ja seuranhakua, mutta miksi? Itselleni tärkeintä on se oma perhe ja kuten alussa kerroin, nautin eniten oman perheen ja läheisteni seurasta, enkä voisi kuvitellakaan hakevani meille perheenä seuraa tai kyläpaikkaa facebookin kautta.
Ap varmaan enemmän miettii sitä että ne ihmiset joita hän on luullut ystävikseen eivät sellaisia olekaan.
Tuo tuttusi saattaa olla myäs sellainen jolla ei ole ystäviä. Sehän ei tarkoita sitä ettei hänen perheensä olisi hänelle kaikkein tärkein. Somesta haetaan nykyään aika paljon kaikenlaista seuraa, joten mitä ihmeellistä siinä pitäisi enää näin vuonna 2021 olla että myös kaveriseuraa haetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[kuulostaa nyt jotenkin siltä että täällä moni on kokenut elämän varrella yksinäisyyttä.
Niitä kavereita ei siltikään voi ostaa, sellainen käytös näkyy läpi ja karkottaa ihmisiä.
Kannattaa olla ihan oma itsensä vaan ja antaa varsinkin lasten tehdä omia valintojaan. Heillä ei ole mitään velvollisuutta olla ystävä lapsuuden kaverien kanssa. Vaan nimenomaan hankkia omat ystävänsä sellaisista jotka hälle sopii.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, voipi olla vaan sitäkin, että ette ole tarpeeksi hyviä ystäviä. Hyvät ystävät ovat melkein yhtä harvassa kuin rakastuminen. Aikuisena sitä ei viitsi hirveästi käyttää paukkuja tuttaviin; heidän luona voi kohteliaisuussyistä vierailla, mutta niin hyviä ystäviä he eivät ole, että homma ois vastavuoroista. Teillä on yksi ystäväperhe ja sen verran varmaan suurimmalla osalla on eikä sen enempää.
No hyi oksetus mitä ajattelua! Totta KAI olette vastakutsun velkaa tutuille ihan siinä missä ystävillekin! Kuitenkin siellä toisten rahoilla herkuttelette ja laitetussa kodissa viihdytte! Miksi tämä pitäisi toisille "maksaa takaisin" Ja toisille ei??... eri asia vähän jos on vaikea elämäntilanne, ero tullut ja rahat loppu jne... itsekään en aina vastakutsu mutta kärsinkin siitä huonoa omaatuntoa edes ja olen muuten mukava!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ylläpitänyt ystävyyssuhteita vaikkei ne olekaan vastavuoroisia. Ei elämässä aina saa ”takaisin” samaa minkä panostaa tai sijoittaa. Hyväksyn tämän ja olen usein se antava osapuoli, en niinkään saava. Mulle tää ei ole niin justiinsa ja jos joki sitten tästä saa idean hyväksikäyttää minua ja anteliaisuuttani niin käyttäkööt sitten :)
Elämä on palvelufunktio ;) olemme täällä palvelemassa ja auttamassa ihmisiä ja ihmiskuntaa.
Niin mäkin olen, vuosia ja taas vuosia. Eräs ystäväni ei oikeastaan koskaan käy luonani, koska asumme kaukana toisistamme, mutta minä käyn hänen luonaan 1-2kertaa vuodessa. Molemmat kuitenkin soittelemme toisillemme, jos toisesta ei ole kuulunut viikkokausiin mitään. Laitamme myös harvakseltaan wa-viestejä, lähinnä kuvia jostain mikä toistakin saattaa kiinnostaa, ja hauskoja juttuja.
Yhteen kaveriin pidin yhteyttä viitisen vuotta yksipuolisesti, ja lopetin sen sitten kun oli niin kiireinen elämäntilanne, että se suhde oli helppo jättää, kun ei toisestakaan koskaan mitään kuulunut. Meni varmaan vuoden verran, ja kaveri aktivoitui, ja on sen jälkeen ollut selkeästi se enemmän yhteyttäpitävä osapuoli.
Näin ne tilanteet muuttuu, ja osalla voi oikeasti olla niin voimat vähissä, ettei jaksa, vaikka haluaisikin. Tuollainen tilanne ei kuitenkaan kestä vuosikymmenistä toiseen, ja sitten yhteydenpitokin tasoittuu.
Yhteen kaveriini en nyt enää ole jaksanut pitää yhteyttä, koska olen ollut jo vuosia se joka kyselee kuulumiset, toinen ei koskaan. En nyt enää jaksanut sitä, sillä olemme etääntyneet mielestäni nyt siihen pisteeseen etten minäkään enää välitä kuulumisia kysellä, kun toinen on jo melko tuntematon. Tiedän paremmin mitä naapurilleni kuuluu kuin hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monta hyvää vastausta tullut AP:lle. Kuten moni muukin, itsekin olen perheellisenä niin kiireinen ja urautunut omaan arkirytmiini, että kaikki muu on vaan jäänyt hyvin vähälle. Eniten nautin ihan vaan tavallisista viikonlopuista oman perheen kesken, siihen sisältyy kotitöitä, kuten pyykinpesua ja siivousta, ruuanlaittoa omalle perheelle, ehkä leipomistakin. Pääasia, että saadaan olla ilman aikatauluja ja tehdä mitä huvittaa. Säännöllisesti tapaamme perheenä vain isovanhempia ja sisarustemme perheitä. Yleensä ystäväperheitäkin perheenä vain silloin, kun on jonkun lapsen syntymäpäivät. Miehelläni on omia ystäviä, joihin hän pitää yhteyttä ja itselläni pari hyvää ystävää, joiden kanssa yhteydenpito on säännöllistä. Vuosien varrelta on jäänyt monia ihmisiä, jotka aikanaan olivat läheisempiä ystäviä, mutta elämä on kuljettanut eri suuntaan ja nykyään ollaan vaan tuttavia. En odota ystäviltäni kutsuja kahvipöytiin vaan ihan vain soittelua ja kuulumisten vaihtoa tai yhteisiä lenkkejä.
Minullakin on yksi tuttu, joka tuntuu olevan aivan samanlainen kuin AP. Miettii ihan liikaa mitä muut heistä ajattelee. Useammankin kerran facessa kysellyt seuraa ja tekemistä heidän perheelleen uudeksi vuodeksi, vapuksi tai juhannukseksi, mainostaen heidän olevan hyvin harmitonta ja mukavaa seuraa. Että mieluusti tulisivat jonkun mökille tms. Eikä se ollut edes vitsillä... Toisin sanoen liian epätoivoista mainostamista ja seuranhakua, mutta miksi? Itselleni tärkeintä on se oma perhe ja kuten alussa kerroin, nautin eniten oman perheen ja läheisteni seurasta, enkä voisi kuvitellakaan hakevani meille perheenä seuraa tai kyläpaikkaa facebookin kautta.
Olipa omahyväinen kirjoitus. Kaikilla ei ole niitä isovanhempia tai sisaruksia. Itsekin olen tällainen. Kyllä tällaisessa tilanteessa on ihan ok että perhe etsii seuraa. Itse en mihinkään facebookiin kehtaisi laittaa mutta siis ymmärrän tuota kenestä kerroit.
Se ettei kaikilla ole isovanhempia ja sisaruksia ei ole niiden vika ,joilla niillä on. Turha syyllistää ihmisiä siitä, että asettavat perheensä ja läheisensä ykköseksi kanssakäymisessä.
Onneksi mun perhe ja lähipiiri ymmärtää, että mun elämässäni on muutakin kuin he, että he eivät aina voi olla ykkösenä, vaan joskus ystävät menevät ohi.
Esimerkiksi kun ystäväni sairastui rintasyöpään, kyllä siskoni ymmärsi, että meidän jotkut viikottaiset jutut tms. on jäähyllä. Tätä jatkui aika pitkään. Ja on vain yksi esimerkki.
Lisäksi mun perhe ja lähipiiri myös arvostaa meidän yhteisiä ystäviä tai molempien omia ystäviä.
Mä en kanssa tajua tätä jakoa sisaruksiin ja ystäviin ja kun toisia tavataan, ei voi tavata toisia. Onko näillä jotenkin iso ikäero, vai mikä sen tekee?
Jos mulla on illanistujaiset, kutsun omat ja miehen sisarukset ja ystäviä. Ne tulee, joille sopii. En mä ymmärrä, miksi mun erikseen pitäisi kutsua ystävät illanviettoon ja toisena hetkenä sisarukset.
Ja näin kun on, niin kyllä nämä kaksi, sisarukset ja ystävät, tuntevatkin toisensa. Eivät nyt erikseen juuri pidä yhteyttä, mutta jos tarve olisi niin kyllä varmaan.
Monilla ihmisillä tilat kotona on sen verran pienet ettei mahdu suurta määrää ihmisiä yhtä aikaa kotiin. Minun sisarukseni perheineen ja vanhempani tulevat aina pitemmän matkan takaa meille ja jäävät useimmiten pariksi yöksi. Tällöin yksinkertaisesti ei ole tilaa kutsua paikallisia ystäviä meille kotiin yhtäaikaa. Mikäli KSI heitä edes kutsuisinkaan koska läheisempi eivät heitä tunne? Enkä minä vastaavasti tunne sisarusteni perheiden ystäviä.
No kutsu sitten erikseen ne jotka ovat kutsuneet sinut ensin. -ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monelle tämä keskustelu näyttää menneen tunteisiin. Ikävä tosiasia on, että ihmiset ovat erilaisia. Kaikista tuottavista ei ikinä tule ystäviä ja voi olla monella eri tapaa ystävä. AP kaipaa kahvittelua ja vierailuja ja perheittäin seurustelua yksinoikeudella. Toisille riittää, että käydään ystävän kanssa lenkillä tai harrastuksessa eikä vedetä muuta perhettä mukaan. Kannattaa siis hakea sellaista seuraa joka toimii samoin.
Vierailija kirjoitti:
Aika monelle tämä keskustelu näyttää menneen tunteisiin. Ikävä tosiasia on, että ihmiset ovat erilaisia. Kaikista tuttavista ei ikinä tule ystäviä ja voi olla monella eri tapaa ystävä. AP kaipaa kahvittelua ja vierailuja ja perheittäin seurustelua yksinoikeudella. Toisille riittää, että käydään ystävän kanssa lenkillä tai harrastuksessa eikä vedetä muuta perhettä mukaan. Kannattaa siis hakea sellaista seuraa joka toimii samoin. Korjattu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monta hyvää vastausta tullut AP:lle. Kuten moni muukin, itsekin olen perheellisenä niin kiireinen ja urautunut omaan arkirytmiini, että kaikki muu on vaan jäänyt hyvin vähälle. Eniten nautin ihan vaan tavallisista viikonlopuista oman perheen kesken, siihen sisältyy kotitöitä, kuten pyykinpesua ja siivousta, ruuanlaittoa omalle perheelle, ehkä leipomistakin. Pääasia, että saadaan olla ilman aikatauluja ja tehdä mitä huvittaa. Säännöllisesti tapaamme perheenä vain isovanhempia ja sisarustemme perheitä. Yleensä ystäväperheitäkin perheenä vain silloin, kun on jonkun lapsen syntymäpäivät. Miehelläni on omia ystäviä, joihin hän pitää yhteyttä ja itselläni pari hyvää ystävää, joiden kanssa yhteydenpito on säännöllistä. Vuosien varrelta on jäänyt monia ihmisiä, jotka aikanaan olivat läheisempiä ystäviä, mutta elämä on kuljettanut eri suuntaan ja nykyään ollaan vaan tuttavia. En odota ystäviltäni kutsuja kahvipöytiin vaan ihan vain soittelua ja kuulumisten vaihtoa tai yhteisiä lenkkejä.
Minullakin on yksi tuttu, joka tuntuu olevan aivan samanlainen kuin AP. Miettii ihan liikaa mitä muut heistä ajattelee. Useammankin kerran facessa kysellyt seuraa ja tekemistä heidän perheelleen uudeksi vuodeksi, vapuksi tai juhannukseksi, mainostaen heidän olevan hyvin harmitonta ja mukavaa seuraa. Että mieluusti tulisivat jonkun mökille tms. Eikä se ollut edes vitsillä... Toisin sanoen liian epätoivoista mainostamista ja seuranhakua, mutta miksi? Itselleni tärkeintä on se oma perhe ja kuten alussa kerroin, nautin eniten oman perheen ja läheisteni seurasta, enkä voisi kuvitellakaan hakevani meille perheenä seuraa tai kyläpaikkaa facebookin kautta.
Olipa omahyväinen kirjoitus. Kaikilla ei ole niitä isovanhempia tai sisaruksia. Itsekin olen tällainen. Kyllä tällaisessa tilanteessa on ihan ok että perhe etsii seuraa. Itse en mihinkään facebookiin kehtaisi laittaa mutta siis ymmärrän tuota kenestä kerroit.
Se ettei kaikilla ole isovanhempia ja sisaruksia ei ole niiden vika ,joilla niillä on. Turha syyllistää ihmisiä siitä, että asettavat perheensä ja läheisensä ykköseksi kanssakäymisessä.
Onneksi mun perhe ja lähipiiri ymmärtää, että mun elämässäni on muutakin kuin he, että he eivät aina voi olla ykkösenä, vaan joskus ystävät menevät ohi.
Esimerkiksi kun ystäväni sairastui rintasyöpään, kyllä siskoni ymmärsi, että meidän jotkut viikottaiset jutut tms. on jäähyllä. Tätä jatkui aika pitkään. Ja on vain yksi esimerkki.
Lisäksi mun perhe ja lähipiiri myös arvostaa meidän yhteisiä ystäviä tai molempien omia ystäviä.
Mä en kanssa tajua tätä jakoa sisaruksiin ja ystäviin ja kun toisia tavataan, ei voi tavata toisia. Onko näillä jotenkin iso ikäero, vai mikä sen tekee?
Jos mulla on illanistujaiset, kutsun omat ja miehen sisarukset ja ystäviä. Ne tulee, joille sopii. En mä ymmärrä, miksi mun erikseen pitäisi kutsua ystävät illanviettoon ja toisena hetkenä sisarukset.
Ja näin kun on, niin kyllä nämä kaksi, sisarukset ja ystävät, tuntevatkin toisensa. Eivät nyt erikseen juuri pidä yhteyttä, mutta jos tarve olisi niin kyllä varmaan.
Monilla ihmisillä tilat kotona on sen verran pienet ettei mahdu suurta määrää ihmisiä yhtä aikaa kotiin. Minun sisarukseni perheineen ja vanhempani tulevat aina pitemmän matkan takaa meille ja jäävät useimmiten pariksi yöksi. Tällöin yksinkertaisesti ei ole tilaa kutsua paikallisia ystäviä meille kotiin yhtäaikaa. Mikäli KSI heitä edes kutsuisinkaan koska läheisempi eivät heitä tunne? Enkä minä vastaavasti tunne sisarusteni perheiden ystäviä.
No kutsu sitten erikseen ne jotka ovat kutsuneet sinut ensin. -ei ap
En itse harrasta kyläilyä toisten kotona vaan tapaan heitä esim harrastuksissa tai muussa yhteisessä toiminnassa. En ota kutsuja vastaan enkä kutsu muita.
Ilmiantakaa tuo sairas trolli niin saadaan se blokkiin. Alkaa olla rikosilmoituksen paikka. Lapsipornoa jakaa. Sairas tyyppi.
Meillä on sukulaisperheitä, isovanhemmat, ystäväperhe ja kaikilla perheensäsenillä on luonnollisesti omat ystävänsä. Lapset ovat viihtyneet hyvin saman ikäisten serkkujensa kanssa niin lapsina kuin nyt lähes aikuisinakin, samoin myös ystäväperheen saman ikäisten lasten kanssa, mutta he viihtyvät myös omien ystäviensä kanssa.
Eivät lapset ole mielestäni koskaan mitenkään arvottaneet keskenään vaikka serkkua ja kouluaikaista tai harrastuksen kautta ystäväksi tullutta ystäväänsä, vaan ihan yhtä tärkeitä ja mieluisia kaikki ovat, olivat he tunteneet sitten 17 tai 7 vuotta. Kaikkien kanssa tekemiset ja jutut ovat hieman erilaisia tietenkin, mutta yhteistä on, että yhdessä on mukavaa. Valitettavasti lapsemme ovat joutuneet sietämään myös aikaa, "kun ei ole mitään tekemistä", ei ole kavereita, sisarusten kanssa ei viitsi ja halua olla ja on vain tyhjää aikaa. En ole edes yrittänyt äitinä alkaa viihdyttämään tai keksimään siihen mitään tekemistä, vaan nuo hetket ovat olleet jälkeenpäin ajateltuna tosi hyviä.
Lapsemme viihtyvät kuitenkin yhä vieläkin meidän vanhempiensa kanssa tosi hyvin ja olemmekin koko perheenä paljon nyt vielä kun voimme olla. Ensi vuonna tilanne voi olla jo se, että vanhin on opiskelemassa muualla ja perheemme arki ja vapaat ovat erilaisia. Ihan parhaita ovat myös hetket, kun minulla on vain yksi teineistä mukanani ja teemme ihan kahdestaan jotain molemmille mieleistä.
Vaihtoehtoja olisi siis ap:n tapauksessakin monia ja paikoilleen jämähtänyt "eka te tuutte meille, sitten me tullaan teille" -ajattelu on tylsää. Samoin se, että kaikkien tulee viihtyä kaikkien kanssa, tuli mitä tuli. Kaikki eivät halua ja jaksa sellaista, mutta jos asiaa ei ymmärrä, niin minkäs sille voi.
Vierailija kirjoitti:
Tätä tämä nykyaika on. Jaksoin vuosia olla se järjestävä taho, Meillä oli juhlia, sai tulla istumaan iltaa ja kyläilemään spontaanisti. Monta perhettä kävi usean vuoden ajan monta kertaa vuodessa ja heistä oli aina hauskaa. Juuri koskaan emme saaneet vastakutsua. Sitten vain lopetin olemasta se ainainen järkkääjä koronan varjolla.
Ihmiset on pommittaneet ja kyselleet koska nähdään. Kun vastaan, että olisi tosiaan kivaa nähdä pitkästä aikaa, milloin teille sopisi tulla, niin kukaan ei vastaa mitään, lähinnä ympäripyöreää välttelyä. Eli tahtovat meille, mutta eivät itse järjestää mitään.
Minkä tälle nyt sitten voi.. Ei varmaan paljon mitään.
Minä en järjestä kotonamme enää mitään illanistujaisia, ja syy on siinä että teen sen aina turhaan. Ensin kutsutut ovat tulossa, mutta sitten kun olen hoitanut kaiken, ostanut tarjottavat, siivonnut, järjestänyt, niin alkaa perumisia tulemaan tipotellen. Oikeat syyt ymmärrän, sairastumisen jne. mutta näistä ei ole kertaakaan ollut kyse, vaan perumiset ovat olleet tekosyitä.
Viimeisin oli tältä kesältä, kun kaverini kutsui miedät heille vuosi sitten kesällä, ja sovittiin että seuraavalla kerralla sitten meillä. Hän nimen omaan sitä itse pyysi. Kävin esittämässä kutsun henkilökohtaisesti, ja sovittiin että soitellaan sitten sinä päivänä että mihin aikaan ovat tulossa. Kaveri ei vastannut puhelimeensa enää, eikä viesteihin. Mieheni soitti sitten illanviettoiltana tälle kaverini miehelle, ja he olivat molemmat viettämässä kesäiltaa toisen kaveripariskunnan luona. Kaverin mies harmitteli miehelleni että nyt meni näin päällekkäin, mutta onhan tässä kesää vielä jäljellä.
Tuosta on nyt yli 2kk, eikä kaveristani ole kuulunut enää mitään.
Tämä on enemmän sääntö kuin poikkeus ollut kohdallani aina. Myös miehelläni on samansuuntaiset kokemukset. En yksinkertaisesti järjestä turhaan enää ikinä koskaan mitään, en vaikka minut kutsuttaisiin tuhat kertaa jonnekin, ja menisin.
Poikkeuksen tekee mieheni harrastusporukka, joka käy vaimojensa kanssa silloin tällöin meillä, tai me heillä iltaa istumassa, sekä miehen puolen sukulaiset, joiden kanssa ei ole koskaan ollut tätä perumisongelmaa.
Näillä tiiviissä perheyhteisössä kasvavilla lapsilla on myös harrastuksia. Esim. Omat muksut harrastavat useita joukkue- ja yksilölajeja tavoitteellisesti plus soittotunnit lisäksi. Useimpina arki-iltoina me vanhemmat kuskaamme lapsia harjoituksiin ja ohjaamme näitä harjoituksia. Viikonloppuisin on yleensä pelireissuja. Lapsilla on runsaasti myös omia kavereita. Vapaa-aika vietetään sitten tiiviisti perheen ja lähisuvun kesken.