Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Tätä jäin ihmettelemään. Miten niin lapsi ei oppisi tietämään ja tuntemaan perheystäviä vaikka metsäretkellä? Onko siis niin, että kotitapaamisissa lapset joutuvat istumaan selkä suorassa aikuisten juttuja kuunnellen, jotta he oppisivat tuntemaan toisen perheen?
Ensinnäkin kahvilat ja ruokapaikat ovat neutraaleja hyviä tapaamispaikkoja, jossa perheiden ei tarvitse päteä millään tavoin ja kilpavarustelua ei ole. Jokqinen ottaa ja syö mitä mieli tekee ja ei tarvitse miettiä enempää sapuskaa. Patikointireissut ovat tosi mieluisia liikkuville ja eläväisille lapsille, mutta myös aikuisille eväineen ja rennon ilmapiirin ansiosta. Metsässä on tilaa juosta, hyppiä ja kävellessä on helppo jutella vakaviakin asioita.
Tämä on niin tätä päivää. Ihmiset on unohtaneet kokonaan, mitä on kiireettömyys ja se, että ei suoriteta. Tai eivät ole sitä ehkä ikinä kohdanneetkaan?
Pitkää kesäpäivää perheystävien kanssa mökillä, kokkaillaan ja puuhailua rauhalliseen tahtiin, lapset pyörii mukana ja leikkii omiaan, joku nukkuu päikkärit, yksi lukee, pari rupattelee mökin terassilla. Kukaan ei ole menossa minnekään, mihinkään ei ole kiire, ei ole alkua ja loppua ja keskiosaa, joka suoritetaan.
Ei, tehokkaasti ja mukarennosti mennään pitkin metsiä tai istutaan kahviloissa ja ravintoloissa muiden seassa suorittamassa tapaaminen pois alta.
Nyt haiskahtaa lihavan ja huonokuntoisen selityksiltä. :)
Samaa nauroin! Tyyppi jaksaa vain hyvin rauhallista ja kiireettömän laiskaa oloa, mättöruokaa aamusta iltaan ja siihen mukaan tietenkin viiniä rutkasti hanalaatikosta.
Ei tarvitse ajaa autolla, eli olla selvinpäin ja niin kauan kuin ruokaa ja viiniä riittää, on ihanan leppoisaa olla. Yhtään ylimääräistä askeltakaan ei tarvita, vaan riittää, kun makaa jossakin aurinkotuolissa, avaa suutaan ja lihoo lisää. Urheilu ja liikkuminen on kauhistus ja jo sen ajattelemisesta tulee ikävä fiilis ja näppylöitä. Lapsikin on jo mukavan pyöreä äitinsä näköinen herkkusuu, joka sentään hieman lyllertää naama punaisena vatsamakkara roikkuen piukan paidan alta. Miehen massu on isompi kuin rouvalla oli raskausaikana, mutta sehän on vain ihanaa nallekarhumaisuutta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt täytyy kysyä onko ap töissä. Itse olen hoitajana periodivuorotyössä (aamua, iltaa , yövuoroja sikin sokin). Minun sukulaiseni oli kotiäitinä koko aikuisikänsä , jatkuvasti "milloin tulette käymään". Ei korvaansa lotkauttanut mun työvuoroille puhumattakaan että itse olisi kyläillyt missään. Minusta tuntui että minun olisi pitänyt vapaaherratarta vielä viihdyttää vapaa-ajallani. Minulla näinpäin. Minkälaiset työvuorot ap.n ystävillä on ?
Samaa kyselin aikaisemmin, mutta ap totesi olevansa korkeasti koulutettu, joten sillä vastauksella mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Tätä jäin ihmettelemään. Miten niin lapsi ei oppisi tietämään ja tuntemaan perheystäviä vaikka metsäretkellä? Onko siis niin, että kotitapaamisissa lapset joutuvat istumaan selkä suorassa aikuisten juttuja kuunnellen, jotta he oppisivat tuntemaan toisen perheen?
Ensinnäkin kahvilat ja ruokapaikat ovat neutraaleja hyviä tapaamispaikkoja, jossa perheiden ei tarvitse päteä millään tavoin ja kilpavarustelua ei ole. Jokqinen ottaa ja syö mitä mieli tekee ja ei tarvitse miettiä enempää sapuskaa. Patikointireissut ovat tosi mieluisia liikkuville ja eläväisille lapsille, mutta myös aikuisille eväineen ja rennon ilmapiirin ansiosta. Metsässä on tilaa juosta, hyppiä ja kävellessä on helppo jutella vakaviakin asioita.
Tämä on niin tätä päivää. Ihmiset on unohtaneet kokonaan, mitä on kiireettömyys ja se, että ei suoriteta. Tai eivät ole sitä ehkä ikinä kohdanneetkaan?
Pitkää kesäpäivää perheystävien kanssa mökillä, kokkaillaan ja puuhailua rauhalliseen tahtiin, lapset pyörii mukana ja leikkii omiaan, joku nukkuu päikkärit, yksi lukee, pari rupattelee mökin terassilla. Kukaan ei ole menossa minnekään, mihinkään ei ole kiire, ei ole alkua ja loppua ja keskiosaa, joka suoritetaan.
Ei, tehokkaasti ja mukarennosti mennään pitkin metsiä tai istutaan kahviloissa ja ravintoloissa muiden seassa suorittamassa tapaaminen pois alta.
Nyt haiskahtaa lihavan ja huonokuntoisen selityksiltä. :)
Sinulla on aina tämä yksi ja sama kommentti. Aina pyrkimys loukata ihmisiä muka heidän ylipainoisuutensa vuoksi. Asiasi ovat todella huonosti. Olet monomaani ja ylikontrolloiva. Käväise psykoterapiassa tai ihan vaan kasvatusneuvolassa, joka sopii myös.
Okei, eli massaa löytyy ja paljon. Pärjäile!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta AP. on leuhka ja tyrkky, jos kirjoitustyylistä voi päätellä. Tusina-astiamerkki ei tuo sivistystä, päinvastoin.
Ok. Kiitos kommentistasi.
Ap kirjoitti ohessa, että muitakin astioita heiltä löytyy. Taisi olla tuo analyysi kateudesta oikein. Sinäkin pidät ”leuhakana ja tyrkkynä” koulutettua perheellistä ihmistä, joka toivoo itselleen ja lapselleen enemmän ystäviä 🙄
Kyllähän tuo AP:n kirjoitustyyli vaan tekee itseään tykö. Ei astioita, koulutuksia tai omistuksia tarvitse normaalin aikuisen erikseen luetella. Aidossa ystävyydessä tämmöiset porvarillisen elämän hyveet? ovat irrelevantteja.
Ap vastasi vain teidän nostamiin pointteihin.
Villeroyt ovat aivan tavallinen astiasto. Ja juu,
pääosalla pk-seudulla on korkeakoulutus. Kyllä ne ovat normaaleja asioita, ei mitään ”porvareiden hyveitä” repsMulle ei kyllä passaa Villeroy & Boch. Mautonta!
Mautonta-luonnehdinta sopii todella hyvin sinuun.
Tämän on nyt aikuisten keskustelu, joten ehkä menet johonkin muuhun ketjuun, jossa voit jatkaa amatsujorotustasi.
Sarkasmin taju on joskus hyvästä. 😂
Se oli ironiaa.
Ainoa perhe, jonka kanssa meidän koko perhe on viettänyt aikaa ja kyläillyt, oli paritalon toisen puoliskon asukkaat. Hauskaa oli yhdessä, mutta tarvittiin sellainen rentous yhdessä oloon. Ei kutsuttu toisia erikseen kylään vaan törmättiin esim. pihalla ja pyydettiin lasilliselle tai kahville. Tultiin ja mentiin rennosti. Varsinkin uusien tuttavuuksien kanssa oikeiden suunniteltujen kyläilyjen järjestäminen on hirveän stressaavaa ja ahdistavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Tätä jäin ihmettelemään. Miten niin lapsi ei oppisi tietämään ja tuntemaan perheystäviä vaikka metsäretkellä? Onko siis niin, että kotitapaamisissa lapset joutuvat istumaan selkä suorassa aikuisten juttuja kuunnellen, jotta he oppisivat tuntemaan toisen perheen?
Ensinnäkin kahvilat ja ruokapaikat ovat neutraaleja hyviä tapaamispaikkoja, jossa perheiden ei tarvitse päteä millään tavoin ja kilpavarustelua ei ole. Jokqinen ottaa ja syö mitä mieli tekee ja ei tarvitse miettiä enempää sapuskaa. Patikointireissut ovat tosi mieluisia liikkuville ja eläväisille lapsille, mutta myös aikuisille eväineen ja rennon ilmapiirin ansiosta. Metsässä on tilaa juosta, hyppiä ja kävellessä on helppo jutella vakaviakin asioita.
Tämä on niin tätä päivää. Ihmiset on unohtaneet kokonaan, mitä on kiireettömyys ja se, että ei suoriteta. Tai eivät ole sitä ehkä ikinä kohdanneetkaan?
Pitkää kesäpäivää perheystävien kanssa mökillä, kokkaillaan ja puuhailua rauhalliseen tahtiin, lapset pyörii mukana ja leikkii omiaan, joku nukkuu päikkärit, yksi lukee, pari rupattelee mökin terassilla. Kukaan ei ole menossa minnekään, mihinkään ei ole kiire, ei ole alkua ja loppua ja keskiosaa, joka suoritetaan.
Ei, tehokkaasti ja mukarennosti mennään pitkin metsiä tai istutaan kahviloissa ja ravintoloissa muiden seassa suorittamassa tapaaminen pois alta.
Nyt haiskahtaa lihavan ja huonokuntoisen selityksiltä. :)
Eri, mutta nauroin ääneen. Harrastan patikointia ja kyllä siellä poluilla näkee just näitä lihavia mammapareja kersat ympärillä taapertamassa voisarvet ja sokerimehut kassissa enemmän kuin meidän kaveripiirin mökeillä rentoja kesäpäiviä viettämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Tätä jäin ihmettelemään. Miten niin lapsi ei oppisi tietämään ja tuntemaan perheystäviä vaikka metsäretkellä? Onko siis niin, että kotitapaamisissa lapset joutuvat istumaan selkä suorassa aikuisten juttuja kuunnellen, jotta he oppisivat tuntemaan toisen perheen?
Ensinnäkin kahvilat ja ruokapaikat ovat neutraaleja hyviä tapaamispaikkoja, jossa perheiden ei tarvitse päteä millään tavoin ja kilpavarustelua ei ole. Jokqinen ottaa ja syö mitä mieli tekee ja ei tarvitse miettiä enempää sapuskaa. Patikointireissut ovat tosi mieluisia liikkuville ja eläväisille lapsille, mutta myös aikuisille eväineen ja rennon ilmapiirin ansiosta. Metsässä on tilaa juosta, hyppiä ja kävellessä on helppo jutella vakaviakin asioita.
Tämä on niin tätä päivää. Ihmiset on unohtaneet kokonaan, mitä on kiireettömyys ja se, että ei suoriteta. Tai eivät ole sitä ehkä ikinä kohdanneetkaan?
Pitkää kesäpäivää perheystävien kanssa mökillä, kokkaillaan ja puuhailua rauhalliseen tahtiin, lapset pyörii mukana ja leikkii omiaan, joku nukkuu päikkärit, yksi lukee, pari rupattelee mökin terassilla. Kukaan ei ole menossa minnekään, mihinkään ei ole kiire, ei ole alkua ja loppua ja keskiosaa, joka suoritetaan.
Ei, tehokkaasti ja mukarennosti mennään pitkin metsiä tai istutaan kahviloissa ja ravintoloissa muiden seassa suorittamassa tapaaminen pois alta.
Nyt haiskahtaa lihavan ja huonokuntoisen selityksiltä. :)
Samaa nauroin! Tyyppi jaksaa vain hyvin rauhallista ja kiireettömän laiskaa oloa, mättöruokaa aamusta iltaan ja siihen mukaan tietenkin viiniä rutkasti hanalaatikosta.
Ei tarvitse ajaa autolla, eli olla selvinpäin ja niin kauan kuin ruokaa ja viiniä riittää, on ihanan leppoisaa olla. Yhtään ylimääräistä askeltakaan ei tarvita, vaan riittää, kun makaa jossakin aurinkotuolissa, avaa suutaan ja lihoo lisää. Urheilu ja liikkuminen on kauhistus ja jo sen ajattelemisesta tulee ikävä fiilis ja näppylöitä. Lapsikin on jo mukavan pyöreä äitinsä näköinen herkkusuu, joka sentään hieman lyllertää naama punaisena vatsamakkara roikkuen piukan paidan alta. Miehen massu on isompi kuin rouvalla oli raskausaikana, mutta sehän on vain ihanaa nallekarhumaisuutta!
Tälläistä se jälki sitten on, kun kotona ei ole sosiaalistunut tippaakaan, ystäviä ei ole, eikä elämässä juurikaan mitään muuta odotettavaa kuin verenmaku suussa suorittaminen. Toisaalta urheilusuoritukseksi kelpaa "reipas patikointi"pikkulasten kanssa.
Surullista on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jäin miettimään tuota erityistä kylään pyytämistä. Meillä on tapana lähinnä laittaa viestiä "nähdäänkö/tehdäänkö jotain viikonloppuna". Jos toisille sopii, niin sen jälkeen sitten yhdessä mietitään ollaanko jompienkumpien kotona vai jossain muualla. Ja siinä yhteydessä myös saatetaan miettiä mitä syödään tms. ja toki yhdessä valmistetaan. Kokeile AP vaan ehdottaa vapaammin ilman kylään pyytämistä.
On loppujen lopuksi aika vaikea löytää sellainen kokonainen perhe, jossa kaikkien välit natsaisivat. Vaimot voivat olla vaikka miten hyvät ystävät, mutta miehet ehkä eivät sytykään toisilleen. Tai miten päin vaan ja ristiin rastiin. Siinä pitää aika monta muuttujaa sovittaa yhteen! Ja voi olla, niin kuin usein varmasti onkin, että jonkun osapuolen mielestä uudet ihmiset olivat "ihan kivoja", mutta se ei vaan riitä sytyttämään tosi ystävyyttä.
Meillä kaikki tapaavat omia ystäviään (sekä aikuiset että lapset), sukua tavataan yhdessä. Ja sitten vietetään paljon aikaa oman perheen kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse jäin miettimään tuota erityistä kylään pyytämistä. Meillä on tapana lähinnä laittaa viestiä "nähdäänkö/tehdäänkö jotain viikonloppuna". Jos toisille sopii, niin sen jälkeen sitten yhdessä mietitään ollaanko jompienkumpien kotona vai jossain muualla. Ja siinä yhteydessä myös saatetaan miettiä mitä syödään tms. ja toki yhdessä valmistetaan. Kokeile AP vaan ehdottaa vapaammin ilman kylään pyytämistä.
Tämä on todella hyvä neuvo! Itsekin vähän ahdistun siitä, että kolmen viikon päähän on sovittu jotain, koak ei halua olla epäluotettava peruja, mutta kun ei tiedä, mitä lapsiperhe-elämässä tapahtuu. Sen sijaan vähän ex tempore parin päivän päähän on mukavaa ja innostavaa ja yleensä onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa juu. Aika usein huomaan miettiväni, että tosi moni täällä kirjoittava vaikuttaa kovin kaapissa kasvaneelta. Ei ole ollut ystävien ja tuttavien piiriä, joiden luona olisi käyty ja joiden kanssa olisi auteltu puolin ja toisin toisiaan ja oltu tekemisissä. Lapset kasvavat ymmärtämättä omaan perheensä sosiaalisia suhteita ympäristöön ja jäävät tältä osin vammautetuiksi, alimmaksi paarialuokaksi jonka kanssa kukaan ei ole tekemisissä. Ei tämä ole normaalia laumaeläimille.
Sitten lähetetään päivähoitoon ja kouluun arka lapsi, jolle on vakuuteltu että hän on arvokas ja tärkeä (vaikka perhe ei ole koska kukaan ei edes käy kylässä eikä itse käydä missään eikä edes tervehditä vastaantulijoita). Siinä tulee valtava sisäinen ristiriita, jonka lapsi helposti ratkaisee ylimielistymällä ja ahdistumalla. Seuraukset ovat sitten ikäviä.
Olisi kiva tietää, moniko täällä ihmisiä vihaava on kasvanut juuri näin.
Miten kehtaat kirjoittaa noin - Häpeä.
Jos "perheystävä"tyypit ovat tuollaisia muiden alentajia ja itsensä ylentäjiä, toivon todella, ettei koko outoa käsitettä olekaan ja sitä myöten enempää kaltaisiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Tätä jäin ihmettelemään. Miten niin lapsi ei oppisi tietämään ja tuntemaan perheystäviä vaikka metsäretkellä? Onko siis niin, että kotitapaamisissa lapset joutuvat istumaan selkä suorassa aikuisten juttuja kuunnellen, jotta he oppisivat tuntemaan toisen perheen?
Ensinnäkin kahvilat ja ruokapaikat ovat neutraaleja hyviä tapaamispaikkoja, jossa perheiden ei tarvitse päteä millään tavoin ja kilpavarustelua ei ole. Jokqinen ottaa ja syö mitä mieli tekee ja ei tarvitse miettiä enempää sapuskaa. Patikointireissut ovat tosi mieluisia liikkuville ja eläväisille lapsille, mutta myös aikuisille eväineen ja rennon ilmapiirin ansiosta. Metsässä on tilaa juosta, hyppiä ja kävellessä on helppo jutella vakaviakin asioita.
Tämä on niin tätä päivää. Ihmiset on unohtaneet kokonaan, mitä on kiireettömyys ja se, että ei suoriteta. Tai eivät ole sitä ehkä ikinä kohdanneetkaan?
Pitkää kesäpäivää perheystävien kanssa mökillä, kokkaillaan ja puuhailua rauhalliseen tahtiin, lapset pyörii mukana ja leikkii omiaan, joku nukkuu päikkärit, yksi lukee, pari rupattelee mökin terassilla. Kukaan ei ole menossa minnekään, mihinkään ei ole kiire, ei ole alkua ja loppua ja keskiosaa, joka suoritetaan.
Ei, tehokkaasti ja mukarennosti mennään pitkin metsiä tai istutaan kahviloissa ja ravintoloissa muiden seassa suorittamassa tapaaminen pois alta.
Nyt haiskahtaa lihavan ja huonokuntoisen selityksiltä. :)
Samaa nauroin! Tyyppi jaksaa vain hyvin rauhallista ja kiireettömän laiskaa oloa, mättöruokaa aamusta iltaan ja siihen mukaan tietenkin viiniä rutkasti hanalaatikosta.
Ei tarvitse ajaa autolla, eli olla selvinpäin ja niin kauan kuin ruokaa ja viiniä riittää, on ihanan leppoisaa olla. Yhtään ylimääräistä askeltakaan ei tarvita, vaan riittää, kun makaa jossakin aurinkotuolissa, avaa suutaan ja lihoo lisää. Urheilu ja liikkuminen on kauhistus ja jo sen ajattelemisesta tulee ikävä fiilis ja näppylöitä. Lapsikin on jo mukavan pyöreä äitinsä näköinen herkkusuu, joka sentään hieman lyllertää naama punaisena vatsamakkara roikkuen piukan paidan alta. Miehen massu on isompi kuin rouvalla oli raskausaikana, mutta sehän on vain ihanaa nallekarhumaisuutta!
Miten kehtaat kirjoittaa noin - hyi! Jos te lenkkipoluilla ystävyyttänne toteuttavat olette tuollaisia ihmisiä totisesti toivon, että teitä ei ole olemassakaan!
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen keskustelu tästä virisikään.
...
Ap
Hyvin olet ap poiminut täältä juttuja eli asia on selvästi tärkeä ja käynyt vielä miehenkin kanssa läpi.
Ainoa, jonka ehdottaisin jättämään pois, on se, että yrittäisitte itse kutsua itsenne tuttavien luokse vihjailevaan tyyliin.
Tule joskus vielä kertomaan, miten kävi. Ja pitäkää kiinni siitä hyvästä tuttavapariskunnasta.
Syysterveisin,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen itse ainakin aika huono tekemään aloitteita, kun elämässä on niin kiirettä muutenkin. Ei tarkoita kuitenkaan sitä, että en haluaisi tavata tai en nauttisi ystävien seurasta. Tiedän että on olemassa paljon minunlaisia ihmisiä, eli voi olla että osa kavereistasi on tällaisia.
Rapujuhliin ei ole tännekään kyllä tullut kutsua :D ehkä ne ovat kuitenkin vähän harvinaisempaa herkkua ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Ookoo, teille naamatusten istuminen pullavadin edessä on se juttu. Meille taas liikunta ja ulkoilu on tärkeää ja mukavaa, samoin meidän ystäväperheelle. Olemme nähneet myös esimerkiksi ruokaravintolassa ja lähteneet sen jälkeen katsomaan Abban musikaalia tai menneet yhdessä katsomaan jääkiekkoa.
En oikeasti ymmärrä miksi joidenkin pitää istua naamatusten sohvalla voidakseen puhua. Itse koen sohvalla joutilaana istumisen tympeänä ja teennäisenä.
Minustakin nämä kotivierailut perheittäin on todella tylsiä. Mieluummin otan lasten kavereita yksin leikkimään lasten kanssa pariksi tunniksi kuin seurustelen väkinäisesti vanhempien kanssa, joiden kanssa yleensä ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Sisarusten perheet ja muu lähisuku on toki eri juttu. Ehkäpä siitä syystä että nähdään kerran kaksi vuodessa. Silloinkaan ei jäykistellä vaan yhdessä touhutaan ,laitetaan ruokaa , käydään shoppailemassa, katsomassa paikallisia nähtävyyksiä ja oikeasti on kertynyt paljon kaikenlaisia kuulumisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä liian hienoa? Siis että ne vois tuntea kotinsa vaatimattomaksi?
Meillä on siistiä ja harrastan sisustamista, ja tykkään panostaa myös esteettisesti kauniisiin tarjoiluihin, mutta lähes kaikilla heillä jotka luettelin, on paljon ”hienompaa” eli isompi asunto esim kattohuoneisto tai omakotitalo.
Ette siis usko miten olen surrut tätä. Olen miettinyt miten ollaan loukattu, olemmeko sanoneet jotain tyhmää, haukkuneet jotain, onko mies päästänyt jonkun typerän vitsin, puhunut päälle. Olen hakenut vikoja vaikka mistä 🥺☹️
Toisaalta tuo yksi perhe on, jossa molemmat vanhemmat ovat tosi reippaita, ja he aina haluavat tulla meille. Se pistää miettimään että jos meissä ei olekaan vikaa? Miten lähestyä näitä ihmisiä (enää?) jotka ovat meillä olleet mutta eivät kutsu heille..? Ei mitenkään vai pyytää kerta toisensa perään yksipuolisesti
Ap kiittää
Jos haluat heitä kutsua, niin kutsu vaan. Enemmänkin voisit loukkaantua, että miksei ole vastavuoroisuutta. Eli sinussa ei ole vikaa, muut ovat vaan laiskoja ja antavat sinun järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Mitä on perheystävät? Onko se jokin pakollinen ystävämuoto, mikä pitää jo lapsuudessa oppia?
Kyllä on! Toki on. Eivät kaikki halua lapsestaan juuretonta, joka tapaa pari kerta vuodessa vanhempien kaveria kahvilassa…
Minkä ihmeen takia lapsen pitäisi tavata vanhempiensa kavereita? Lapselle kutsutaan kotiin leikkimään lapsen omia kavereita. Ilman niitä vanhempia. Toki tämä onnistuu vasta lähempänä eskari-ikää.
Selkeästi tässä keskustelussa nyt kulkee kaksi lankaa, yhdessä puhuvat he, joilla aidostii on ystäväpariskuntia, perheystäviä, joiden kanssa kanssakäyminen on heille tärkeää, sitä pidetään yllä ja arvostetaan, haetaan erilaisia ratkaisuja, jne.
Toisessa puhuvat he, joiden kanssakäyminen on enemmän tuttavatasolla, lasten kaverien vanhemmat, etäisemmät sukulaiset, jne joiden kanssa kanssakäyminen on vähän kiusallista, pakottavan tuntuista, jne. ja näin ollen pitävät turhana koko hommaa.
Tietenkään nämä kaksi eivät kohtaa.
Sillä kuitenkaan ei ole mitään merkitystä, sillä nyt puhuttiin apsta, joka kertoi nimenomaan haluavansa ensimmäisen kaltaisia perheystäviä enemmän kuin yksi pariskunta.
Jostain syystä tämä tuntuu olevan porukan kaksi mielestä todella ärsyttävää ja sitä pitää pilkata, mennen niin pitkälle, että perheystävistään kertovia ruvetaan kuvailemaan kovin ikävästi. Tietysti kiinnostavaa olisi tietää, miksi asia herättää näin voimakkaan reaktion, mutta ehkä se ole ketjun aihe eikä siitä ole aplle apua.
Monta hyvää neuvoa on tullut, niistä minäkin komppaan neuvoja lisätä rentoutta kanssakäymiseen mahdollisimman paljon lähtien aina tapaamisen ehdottamisesta.
Puhu heidän lempiaiheestaan; heistä itsestään.
Yht'äkkiä oletkin hyvä tyyppi, luulevat sinua samanlaiseksi,
kun eivät hoksaa puhuneen itsestään koko ajan.
Nyt täytyy kysyä onko ap töissä. Itse olen hoitajana periodivuorotyössä (aamua, iltaa , yövuoroja sikin sokin). Minun sukulaiseni oli kotiäitinä koko aikuisikänsä , jatkuvasti "milloin tulette käymään". Ei korvaansa lotkauttanut mun työvuoroille puhumattakaan että itse olisi kyläillyt missään. Minusta tuntui että minun olisi pitänyt vapaaherratarta vielä viihdyttää vapaa-ajallani. Minulla näinpäin. Minkälaiset työvuorot ap.n ystävillä on ?