Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Tätä jäin ihmettelemään. Miten niin lapsi ei oppisi tietämään ja tuntemaan perheystäviä vaikka metsäretkellä? Onko siis niin, että kotitapaamisissa lapset joutuvat istumaan selkä suorassa aikuisten juttuja kuunnellen, jotta he oppisivat tuntemaan toisen perheen?
Ensinnäkin kahvilat ja ruokapaikat ovat neutraaleja hyviä tapaamispaikkoja, jossa perheiden ei tarvitse päteä millään tavoin ja kilpavarustelua ei ole. Jokqinen ottaa ja syö mitä mieli tekee ja ei tarvitse miettiä enempää sapuskaa. Patikointireissut ovat tosi mieluisia liikkuville ja eläväisille lapsille, mutta myös aikuisille eväineen ja rennon ilmapiirin ansiosta. Metsässä on tilaa juosta, hyppiä ja kävellessä on helppo jutella vakaviakin asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Tätä jäin ihmettelemään. Miten niin lapsi ei oppisi tietämään ja tuntemaan perheystäviä vaikka metsäretkellä? Onko siis niin, että kotitapaamisissa lapset joutuvat istumaan selkä suorassa aikuisten juttuja kuunnellen, jotta he oppisivat tuntemaan toisen perheen?
Ensinnäkin kahvilat ja ruokapaikat ovat neutraaleja hyviä tapaamispaikkoja, jossa perheiden ei tarvitse päteä millään tavoin ja kilpavarustelua ei ole. Jokqinen ottaa ja syö mitä mieli tekee ja ei tarvitse miettiä enempää sapuskaa. Patikointireissut ovat tosi mieluisia liikkuville ja eläväisille lapsille, mutta myös aikuisille eväineen ja rennon ilmapiirin ansiosta. Metsässä on tilaa juosta, hyppiä ja kävellessä on helppo jutella vakaviakin asioita.
Niin, nämä käy niille, jotka näistä tykkää. Itse en tykännyt patikoinnista sen enempää lapsena kuin nytkään. Yhden ystäväperheen mökillä oli ihana leikkimökki, jossa saatiin leikkiä rauhassa omia leikkejä. Meidän mökillä oli saunamökki, jossa oli nukkekoti ja muita leluja paljon. Paljon kivempaa musta kuin patikointi aikuisten ohjauksessa.
Kotitapaamisissa moikattiin ovella ja käytiin syömässä, muuten leikittiin ulkona tai sisällä, miten milloin. Jos oli vain kahvittelua, saatiin hakea herkkuja leikkihuoneeseen, näin toimi meillä ja muilla. Perheisiin tutustuttiin vuosien varrella, koska oltiin paljon yhdessä. Aikuiset kun puhui ja jutteli kaikille lapsille esim. kolmen päivän mökkireissun yhteydessä. Joskus menin perheystäville myös yksin, esim. hiihtolomalla pariksi päiväksi tai heidän lapsi tuli meille.
Ensinnäkin kahviloissa ja ruokapaikoissa meille ainakin lapsena korostettiin kaunista, hiljaista ja siistiä käytöstä. Ei paljon kiinnostanut, että näin vanhemmat välttyy kilpavarustelulta, jota en kyllä koskaan havainnut, vaan jokaisella perheellä oli omat tapansa, ruokamieltymykset jne.
Aikuisena olen kyllä tosin oppinut, että ravintola näyttää olevan mainio paikka päteä, jos sitä tyyppiä on, esitellä, mitä minä osaan ja meillä on varaa tilata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Tätä jäin ihmettelemään. Miten niin lapsi ei oppisi tietämään ja tuntemaan perheystäviä vaikka metsäretkellä? Onko siis niin, että kotitapaamisissa lapset joutuvat istumaan selkä suorassa aikuisten juttuja kuunnellen, jotta he oppisivat tuntemaan toisen perheen?
Ensinnäkin kahvilat ja ruokapaikat ovat neutraaleja hyviä tapaamispaikkoja, jossa perheiden ei tarvitse päteä millään tavoin ja kilpavarustelua ei ole. Jokqinen ottaa ja syö mitä mieli tekee ja ei tarvitse miettiä enempää sapuskaa. Patikointireissut ovat tosi mieluisia liikkuville ja eläväisille lapsille, mutta myös aikuisille eväineen ja rennon ilmapiirin ansiosta. Metsässä on tilaa juosta, hyppiä ja kävellessä on helppo jutella vakaviakin asioita.
Tämä on niin tätä päivää. Ihmiset on unohtaneet kokonaan, mitä on kiireettömyys ja se, että ei suoriteta. Tai eivät ole sitä ehkä ikinä kohdanneetkaan?
Pitkää kesäpäivää perheystävien kanssa mökillä, kokkaillaan ja puuhailua rauhalliseen tahtiin, lapset pyörii mukana ja leikkii omiaan, joku nukkuu päikkärit, yksi lukee, pari rupattelee mökin terassilla. Kukaan ei ole menossa minnekään, mihinkään ei ole kiire, ei ole alkua ja loppua ja keskiosaa, joka suoritetaan.
Ei, tehokkaasti ja mukarennosti mennään pitkin metsiä tai istutaan kahviloissa ja ravintoloissa muiden seassa suorittamassa tapaaminen pois alta.
Mä rakastan ravintolassa käymistä. Kaikki siihen liittyvä on mielestäni ihanaa. Mutta en pidä siitä ystäväperheen kanssa, koska lapsia on suoraan sanottuna ihan saakurillista pitää kasassa. Kun näkevät toiset lapset, villiintyvät väkisin, kiemurtelevat pöydässä, pakko olla ravintola, jossa on leikkinurkka vähintään ja muutenkin ruokailu menee lasten ehdoilla.
Ehkä sitten, kun lapset on vähän isompia on tämäkin hyvä vaihtoehto, mutta nyt tässä vaiheessa kyllä näen mieluummin jomman kumman kotona tai mökillä.
Käytättekö alkoholia? Jos ette, niin kutsut ovat vähissä. Suurimmalle osalle ihmisistä ” juhliminen” tarkoittaa ryyppäämistä. Jos sitä ei ole tiedossa, olette tylsimyksiä, joita ei juhliin kaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä voi olla koronavälttelyä. Osa ei ole varmaan tottunut vuoroin kylään -tapaan ja tarjoilujen valmistamiseen. Entä heidän arkikiireet. Onko heillä tiedossa pätevä syy, että missä lapsen äiti on, koska osa voi ajatella että isä vei lapsen äidiltä – että pelkääkö joku sitä asiaa. Varmasti on lapselle ja sinulle vielä uusia kavereita tiedossa, onneksi on se yksi kiva jo. Joskus se vaatii vähän etsimistä että sopiiko toisten kanssa yhteen ja onko yhtä aktiivinen kyläilijä.
Luepa aloittajan viesti uudelleen. Perheeseen kuuluu kolme henkilöä: AP= ”minä”, hänellä on mies ja pieni lapsi. Äiti ei siis ole kadonnut minnekään vaan äiti on tuo AP:).
Minkälainen keskustelu tästä virisikään. Viestejä tulvii niin paljon, että tuntuu, ettei ehdi lukemaan. On ollut niin ihana lukea fiksuja, ajatuksella kirjoitettuja viestejänne, ja kokemuksianne perheystävistä.
Teimme myös itsetutkiskelua eilen, ja kysyin mieheltäni teidän kysymiänne asioita, laitan oheen mitä hän sanoi:
”Meitä ei kutsuta, koska arki töissä ja pienten lasten kanssa on useimmille niin rankkaa, että kaikki (helsinkiläiset) jos he kutsuvat, he haluavat mieluummin kutsua omia perheenjäseniään ja 30 vuotta tuntemiaan lähiystäviä, mutta meissä ei ole mitään vikaa”
”Minä olen aivan tyytyväinen ilman liikoja kyläilyjä, oman perheen kanssa, haluan levätä” 😁
Laitan tähän tosiseikkoja, niin voitte vielä antaa tarkempaa kommenttia mitä mahdollisesti tehdä toisin:
- Olemme korkeakoulutettuja
- Kotimme on pieni (ei valtava lukaali, mutta ei kaksiokaan) ja aika hieno. Eli remontoitu ja sisustettu, siististi ja erikoisesti. Joku voi kai tosiaan pitää tätä liian hienona ja luulla, että haluamme vastaavaa kylässä tai että olemme jollain lailla pyrkyreitä (emme ole) Myös Villeroyn astiat muun ohella löytyy 😅
- Emme ole juoppoja. Käytämme vain kohtuudella alkoholia. Pienen lapsen kanssa arjessa alkoholi ei juuri ole missään roolissa.
- Lapsemme ei ole huonotapainen tai millään tavalla sotke tai riehu kenenkään luona. Kädet pestään, eikä anneta töhriä kenenkään koteja. Lapsi voi jäädä myös hoitoon, tai jomman kumman vanhemman kanssa. Näillä jotka kokoontuvat (ilman meitä) on kyllä myös pieniä lapsia.. lapsemme lapsuudenystäviä🥺 Myös hänen puolestaan kärsin…
- En/ emme puhu pelkästään lapsista tai keskeytä juttua jos taapero tekee jotain.
- Minun on vaikea soitella. Odotan myös viestittelyssäkin jonkun kaverin kanssa vuorovaikutteisuutta, ja tuntuu heti että ketään ei kiinnosta, jos joutuu itse aina lähestymään esim lapsen kaverin vanhempia. Luovutan helposti. Loukkaannun? Tai paremminkin vetäydyn seurasta.
- Puhumme molemmat aika paljon, ja olemme energisiä. Varmaan siis energiasyöppöjä jonkun mielestä? Tai ehkä aktiivisia, yritteliäitä toisen mielestä.
Hmm, mitähän muuta? Olen linjoilla hetken, jos jäi jotain olennaista kertomatta. Mitä aiomme tehdä jatkossa toisin?
- Pyydämme vielä 1-2 kertaa meille tai mökillemme sellaisia ystäviä, joista todella pidämme, vaikka meitä ei olisi kutsuttu heille. Annamme uuden mahdollisuuden ja menemme puolitiehen vastaan. Sitten jos ei vieläkään pyydetä, voisi vielä kerran ehdottaa jotain, ja kokeilla kutsua itseään heille, eli esittää yhteistä tekemistä ja päivämäärää ja sen jälkeen kysyä ”jos me tulisimme Munkkiniemeen tms”
- Tarjoilut matalammalla kynnyksellä esim täällä ehdotettu muusi ja kylmät juomat. Tai kahvi ja pullat vain.
- Laitamme Instassa mykistykselle ne, eli emme enää edes seuraa sellaisia ihmisiä, joilla on ollut kymmeniä mahdollisuuksia kutsua meitä, tai jotka asuvat lähellä ja/tai käyttävät koko ajan somea, mutta eivät laita meille viestiä tai pyydä meitä koskaan mukaan. Eli selkeästi valikoivat pyrkyrit, joilla on laskelmoiva ja ilkeä luonne, ja jotka joka viikko viimeisen vuoden ajan ovat löytäneet aikaa kuitenkin tavata muita kavereita, mutta me emme ole mahtuneet mukaan edes pihajuhliin.
- Pyrimme tutustumaan avoimemmin vanhempiin tai huomaamattomampiin ihmisiin, sekä kutsumaan naapureita ja sellaisia vilpittömiä ihmisiä jotka ovat tavalla tai toisella esim auttaneet meitä jossain. Tunnistamaan paremmin tämän, että emme itse olisi vain statuksen takia vailla kutsua jonkun lähipiiriin, joka ei meistä todella välitä.
Tuhannesti kiitos vielä kaikista asiallisista vastauksista ❤️
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on äärimmäisen vaikea hankkia uusia ystäviä aikuisiällä. Ja vanhatkin ystävät ovat monesti käytännössä entisiä ystäviä. Omissa oloissa kyyhöttäminen on maan tapa.
Eikä ole. Suomessa on päinvastoin erittäin helppoa hankkia uusia ystäviä aikuisiällä. Itse asiassa lapsuudessa saadut ystävät ovat nyt yhtä lukuunottamatta pitkin poikin maailmaa ja ystävyys on hiipunut suurinpiirtein vain joulukorttien lähettämiseksi.
Nykyiset todella hyvät ystäväni olen löytänyt aikuisena. Mies on tietenkin paras ystäväni, hänet löysin noin 23 vuotiaana, naapurin rouva löytyi ystäväkseni ollessani 30 vuotias, aikuisopiskelujen parista löysin todella hyvän ystäväni 35 vuotiaana ja sen jälkeen ystäviä ja hyviä kavereita on tullut lisää työni kautta.
En ole ronkeli ystävieni suhteen. Vain yksi ystäväni on samaa ikäluokkaa kuin minä ja muut ovat 10-40 vuotta vanhempia. En ole edes ajatellut tehdä heistä mitään perheeni ystäviä, vaan he ovat minun ystäviäni ihan niin kuin miehellä on omat ystävänsä. En ole valitettavasti edes kiinnostunut tutustumaan heidän puolisoihinsa, vaan ystävät ovat minulle yksilöinä ystäviä. Olen tänään jutellut yhden ystäväni kanssa puhelimessa tunnin, eilen juttelin toisen kanssa pari tuntia ja maanantaina olin senioriystäväni luona muutaman tunnin auttamassa.
Perheystäviä meillä on vain yksi perhe, mutta hekin asuvat nyt toisella puolella Suomea ja emme ole nähneet pariin vuoteen. Sukulaisperheitä on kolme ja heidän lapset ovat saman ikäisiä kuin meidän ja näemme silloin tällöin yleensä ollessamme veneilemässä tai sukujuhlissa.
Olen onnellinen ystävistäni ja mukavasta elämästäni.
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen keskustelu tästä virisikään. Viestejä tulvii niin paljon, että tuntuu, ettei ehdi lukemaan. On ollut niin ihana lukea fiksuja, ajatuksella kirjoitettuja viestejänne, ja kokemuksianne perheystävistä.
Teimme myös itsetutkiskelua eilen, ja kysyin mieheltäni teidän kysymiänne asioita, laitan oheen mitä hän sanoi:
”Meitä ei kutsuta, koska arki töissä ja pienten lasten kanssa on useimmille niin rankkaa, että kaikki (helsinkiläiset) jos he kutsuvat, he haluavat mieluummin kutsua omia perheenjäseniään ja 30 vuotta tuntemiaan lähiystäviä, mutta meissä ei ole mitään vikaa”
”Minä olen aivan tyytyväinen ilman liikoja kyläilyjä, oman perheen kanssa, haluan levätä” 😁
Laitan tähän tosiseikkoja, niin voitte vielä antaa tarkempaa kommenttia mitä mahdollisesti tehdä toisin:
- Olemme korkeakoulutettuja
- Kotimme on pieni (ei valtava lukaali, mutta ei kaksiokaan) ja aika hieno. Eli remontoitu ja sisustettu, siististi ja erikoisesti. Joku voi kai tosiaan pitää tätä liian hienona ja luulla, että haluamme vastaavaa kylässä tai että olemme jollain lailla pyrkyreitä (emme ole) Myös Villeroyn astiat muun ohella löytyy 😅
- Emme ole juoppoja. Käytämme vain kohtuudella alkoholia. Pienen lapsen kanssa arjessa alkoholi ei juuri ole missään roolissa.
- Lapsemme ei ole huonotapainen tai millään tavalla sotke tai riehu kenenkään luona. Kädet pestään, eikä anneta töhriä kenenkään koteja. Lapsi voi jäädä myös hoitoon, tai jomman kumman vanhemman kanssa. Näillä jotka kokoontuvat (ilman meitä) on kyllä myös pieniä lapsia.. lapsemme lapsuudenystäviä🥺 Myös hänen puolestaan kärsin…
- En/ emme puhu pelkästään lapsista tai keskeytä juttua jos taapero tekee jotain.
- Minun on vaikea soitella. Odotan myös viestittelyssäkin jonkun kaverin kanssa vuorovaikutteisuutta, ja tuntuu heti että ketään ei kiinnosta, jos joutuu itse aina lähestymään esim lapsen kaverin vanhempia. Luovutan helposti. Loukkaannun? Tai paremminkin vetäydyn seurasta.
- Puhumme molemmat aika paljon, ja olemme energisiä. Varmaan siis energiasyöppöjä jonkun mielestä? Tai ehkä aktiivisia, yritteliäitä toisen mielestä.Hmm, mitähän muuta? Olen linjoilla hetken, jos jäi jotain olennaista kertomatta. Mitä aiomme tehdä jatkossa toisin?
- Pyydämme vielä 1-2 kertaa meille tai mökillemme sellaisia ystäviä, joista todella pidämme, vaikka meitä ei olisi kutsuttu heille. Annamme uuden mahdollisuuden ja menemme puolitiehen vastaan. Sitten jos ei vieläkään pyydetä, voisi vielä kerran ehdottaa jotain, ja kokeilla kutsua itseään heille, eli esittää yhteistä tekemistä ja päivämäärää ja sen jälkeen kysyä ”jos me tulisimme Munkkiniemeen tms”
- Tarjoilut matalammalla kynnyksellä esim täällä ehdotettu muusi ja kylmät juomat. Tai kahvi ja pullat vain.
- Laitamme Instassa mykistykselle ne, eli emme enää edes seuraa sellaisia ihmisiä, joilla on ollut kymmeniä mahdollisuuksia kutsua meitä, tai jotka asuvat lähellä ja/tai käyttävät koko ajan somea, mutta eivät laita meille viestiä tai pyydä meitä koskaan mukaan. Eli selkeästi valikoivat pyrkyrit, joilla on laskelmoiva ja ilkeä luonne, ja jotka joka viikko viimeisen vuoden ajan ovat löytäneet aikaa kuitenkin tavata muita kavereita, mutta me emme ole mahtuneet mukaan edes pihajuhliin.
- Pyrimme tutustumaan avoimemmin vanhempiin tai huomaamattomampiin ihmisiin, sekä kutsumaan naapureita ja sellaisia vilpittömiä ihmisiä jotka ovat tavalla tai toisella esim auttaneet meitä jossain. Tunnistamaan paremmin tämän, että emme itse olisi vain statuksen takia vailla kutsua jonkun lähipiiriin, joka ei meistä todella välitä.Tuhannesti kiitos vielä kaikista asiallisista vastauksista ❤️
Ap
Kiva AP, kun vastailit!
Yksi huomio vielä tuohon kerran vielä- kutsuun: jos kutsu otetaan vastaan, kannattaa vaivihkaa yrittää kysyä, miksi suhde ei ole vastavuoroinen. Vähän vaikeaa,mutta jotenkin ujuttaa keskusteluun asia, sillä saattaa todellakin olla, että ystävillä oikeasti on jokin syy. Jos ja sen saa tietää, helpottaa tulevaisuuden kanssakäymistä!
Ennen kaikkea tsemppiä ennakkoluulottomaan tutustumiin, mitä erilaisimmista ihmisistä voi tulla elinikäisiä ystäviä, olen saanut tämän onnekseni itse kokea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen keskustelu tästä virisikään. Viestejä tulvii niin paljon, että tuntuu, ettei ehdi lukemaan. On ollut niin ihana lukea fiksuja, ajatuksella kirjoitettuja viestejänne, ja kokemuksianne perheystävistä.
Teimme myös itsetutkiskelua eilen, ja kysyin mieheltäni teidän kysymiänne asioita, laitan oheen mitä hän sanoi:
”Meitä ei kutsuta, koska arki töissä ja pienten lasten kanssa on useimmille niin rankkaa, että kaikki (helsinkiläiset) jos he kutsuvat, he haluavat mieluummin kutsua omia perheenjäseniään ja 30 vuotta tuntemiaan lähiystäviä, mutta meissä ei ole mitään vikaa”
”Minä olen aivan tyytyväinen ilman liikoja kyläilyjä, oman perheen kanssa, haluan levätä” 😁
Laitan tähän tosiseikkoja, niin voitte vielä antaa tarkempaa kommenttia mitä mahdollisesti tehdä toisin:
- Olemme korkeakoulutettuja
- Kotimme on pieni (ei valtava lukaali, mutta ei kaksiokaan) ja aika hieno. Eli remontoitu ja sisustettu, siististi ja erikoisesti. Joku voi kai tosiaan pitää tätä liian hienona ja luulla, että haluamme vastaavaa kylässä tai että olemme jollain lailla pyrkyreitä (emme ole) Myös Villeroyn astiat muun ohella löytyy 😅
- Emme ole juoppoja. Käytämme vain kohtuudella alkoholia. Pienen lapsen kanssa arjessa alkoholi ei juuri ole missään roolissa.
- Lapsemme ei ole huonotapainen tai millään tavalla sotke tai riehu kenenkään luona. Kädet pestään, eikä anneta töhriä kenenkään koteja. Lapsi voi jäädä myös hoitoon, tai jomman kumman vanhemman kanssa. Näillä jotka kokoontuvat (ilman meitä) on kyllä myös pieniä lapsia.. lapsemme lapsuudenystäviä🥺 Myös hänen puolestaan kärsin…
- En/ emme puhu pelkästään lapsista tai keskeytä juttua jos taapero tekee jotain.
- Minun on vaikea soitella. Odotan myös viestittelyssäkin jonkun kaverin kanssa vuorovaikutteisuutta, ja tuntuu heti että ketään ei kiinnosta, jos joutuu itse aina lähestymään esim lapsen kaverin vanhempia. Luovutan helposti. Loukkaannun? Tai paremminkin vetäydyn seurasta.
- Puhumme molemmat aika paljon, ja olemme energisiä. Varmaan siis energiasyöppöjä jonkun mielestä? Tai ehkä aktiivisia, yritteliäitä toisen mielestä.Hmm, mitähän muuta? Olen linjoilla hetken, jos jäi jotain olennaista kertomatta. Mitä aiomme tehdä jatkossa toisin?
- Pyydämme vielä 1-2 kertaa meille tai mökillemme sellaisia ystäviä, joista todella pidämme, vaikka meitä ei olisi kutsuttu heille. Annamme uuden mahdollisuuden ja menemme puolitiehen vastaan. Sitten jos ei vieläkään pyydetä, voisi vielä kerran ehdottaa jotain, ja kokeilla kutsua itseään heille, eli esittää yhteistä tekemistä ja päivämäärää ja sen jälkeen kysyä ”jos me tulisimme Munkkiniemeen tms”
- Tarjoilut matalammalla kynnyksellä esim täällä ehdotettu muusi ja kylmät juomat. Tai kahvi ja pullat vain.
- Laitamme Instassa mykistykselle ne, eli emme enää edes seuraa sellaisia ihmisiä, joilla on ollut kymmeniä mahdollisuuksia kutsua meitä, tai jotka asuvat lähellä ja/tai käyttävät koko ajan somea, mutta eivät laita meille viestiä tai pyydä meitä koskaan mukaan. Eli selkeästi valikoivat pyrkyrit, joilla on laskelmoiva ja ilkeä luonne, ja jotka joka viikko viimeisen vuoden ajan ovat löytäneet aikaa kuitenkin tavata muita kavereita, mutta me emme ole mahtuneet mukaan edes pihajuhliin.
- Pyrimme tutustumaan avoimemmin vanhempiin tai huomaamattomampiin ihmisiin, sekä kutsumaan naapureita ja sellaisia vilpittömiä ihmisiä jotka ovat tavalla tai toisella esim auttaneet meitä jossain. Tunnistamaan paremmin tämän, että emme itse olisi vain statuksen takia vailla kutsua jonkun lähipiiriin, joka ei meistä todella välitä.Tuhannesti kiitos vielä kaikista asiallisista vastauksista ❤️
Ap
No niin, Ap on oikeasti tosi fiksun oloinen. Ja Ap:n mies on varmasti oikeassa, yksi syy on että olette opiskelleet pitkään ja olette maalta, ystävät jääneet maalle, ja ette ole helsinkiläisiä. He kutsuvat lapsuudenkavereitaan se on totta!
Olen melko varma myös että yksi syy on kateus.
Olette aikaansaapia: korkeat tutkinnot, lapsi, remontti. Oma kaunis koti, monella Helsingissä on vain se ihan pieni asunto, jos sitäkään. Ja oma mökki noin nuorena. Kerrot myös, että olette energisiä ja yritteliäitä. Teidän kanssa tunnetaan vajausta, olette oikeasti reippaita. Tämä tunne tuli minulle. Teissä ei ole vikaa.
Minun neuvo: panosta kaikki sellaisiin jotka pyytävät myös teitä. Etsi vähemmän kateellisia, hyväitsetuntoisia ihmisiä kaveriksi.
Me ollaan vähän nuorempia ja meillä on pienempi lapsi, mut ollaan havaittu hyväksi ehdottaa puistotapaamisia eri leikkipuistoissa kaveriperheiden kanssa. Hyvin harvoin jos koskaan mennään kenellekään sisälle. Yhteydenpitoa eniten whatsapissa viestitellen ja uusia tapaamisia sopien, matalalla kynnyksellä. On paljon helpompaa kaikille nähdä pari tuntia puistossa (+koronariskit pois) kuin sisällä. Lapset leikkii ja aikuiset seurailee heitä jutellen, eväitä voi olla mukana. Näitä tapaamisia on myös helppo siirtää tai perua, kun aika usein joku tulee kipeäksi, työvuorot muuttuu tms. Niin ei harmita, kukaan ei oo siivonnut tai kokannut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on tehnyt asiasta ongelman. Ei hyviä ystäväperheitä kasva puussa. Sellaista se on. Useat ei jaksa hoitaa suhteita ruuhkavuosina ja puuhaavat vain ihan lähipiirissä. Turha vertailla somen perusteella muihin. Viihtykää keskenänne ja vaalikaa niitä muutamia hyviä kontakteja.
Minusta AP. on leuhka ja tyrkky, jos kirjoitustyylistä voi päätellä. Tusina-astiamerkki ei tuo sivistystä, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta AP. on leuhka ja tyrkky, jos kirjoitustyylistä voi päätellä. Tusina-astiamerkki ei tuo sivistystä, päinvastoin.
Ok. Kiitos kommentistasi.
Ap kirjoitti ohessa, että muitakin astioita heiltä löytyy. Taisi olla tuo analyysi kateudesta oikein. Sinäkin pidät ”leuhakana ja tyrkkynä” koulutettua perheellistä ihmistä, joka toivoo itselleen ja lapselleen enemmän ystäviä 🙄
Vierailija kirjoitti:
Minusta AP. on leuhka ja tyrkky, jos kirjoitustyylistä voi päätellä. Tusina-astiamerkki ei tuo sivistystä, päinvastoin.
Höpö höpö
Vierailija kirjoitti:
Minusta AP. on leuhka ja tyrkky, jos kirjoitustyylistä voi päätellä. Tusina-astiamerkki ei tuo sivistystä, päinvastoin.
Ap:n vastauksen jälkeen ajattelin samoin. Ymmärrän hyvin, että heitä ei haluta kutsua kylään.
Eivät pidä ap:n miehestä. Kun olin exän kanssa, meitä ei kutsuttu mun kavereille eikä sukulaisiin eivätkä tahtoneet tulla meille. Tilanne muuttui saman tien, kun erosin exästä. Monet sitten sanoivatkin, etteivät jaksaneet tyyppiä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta AP. on leuhka ja tyrkky, jos kirjoitustyylistä voi päätellä. Tusina-astiamerkki ei tuo sivistystä, päinvastoin.
Höpö höpö
Terv. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta AP. on leuhka ja tyrkky, jos kirjoitustyylistä voi päätellä. Tusina-astiamerkki ei tuo sivistystä, päinvastoin.
Ok. Kiitos kommentistasi.
Ap kirjoitti ohessa, että muitakin astioita heiltä löytyy. Taisi olla tuo analyysi kateudesta oikein. Sinäkin pidät ”leuhakana ja tyrkkynä” koulutettua perheellistä ihmistä, joka toivoo itselleen ja lapselleen enemmän ystäviä 🙄
Kyllähän tuo AP:n kirjoitustyyli vaan tekee itseään tykö. Ei astioita, koulutuksia tai omistuksia tarvitse normaalin aikuisen erikseen luetella. Aidossa ystävyydessä tämmöiset porvarillisen elämän hyveet? ovat irrelevantteja.
Kaikilla ei ole asuntoa, johon voi kutsua lapsia. Putoamisvaaraa, särkyviä esineitä ym. Ehkä lapsiperheelle vaikea ymmärtää, mutta kaikki eivät halua kotiinsa räkänokkaa, joka pyyhkii likaisia käsiään seiniin ja sohvaan.