Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Eri, mutta ilmeisesti sua ei ole vielä avioero koskettanut? Entäs sitten kun koskettaa, mitäs sinulle sinänä sitten kuuluu? Uhoatko vielä ylimielistä minuuttasi vai myönnätkö, että olihan se toinenkin ihan kiva olemassa?
No, teillä varmaan toisenlainen ero on todennäköisempi sitten. Kokemuksesta vaan sanon, että ei ole helpompi.
Oma kokemus on, että ne tiiviisti yhdessä eläneet jäävät erossa minänä ja sinänä todella yksin itsensä kanssa, koska ovat aikaisemmin imeneet voimaa siitä toisesta. Se toinen voi olla ihan kiva sinänsä, ei välttämättä koko ajan ulospäin esiteltynä osana meitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Luetun ymmärtäminen, kiitos. Missä kohtaa _toivoin_ kellekään eroa? Taisin mainita vain realiteetit. Puolet liitoista päättyy eroon.
Olen erakkoluonne ja niin on miehenikin. En kaipaa sosiaalista sirkusta ympärilleni.
Ja tästä syystä oletat, että he, jotka kaipaavat, ovat niskavillasi pystyyn nostattavia wannabe something-tyyppejä?
Sinä se tässä kyllä vaikutat me-touhuilijalta, kun sulle riittää miehesi. Toivotaan, että elämän realiteetit, eli se puolet liitoista eroon päättyminen, ei enää ennätä koskettaa. No, jompaa kumpaa teistä koskettanee se realiteetti, että vain kaksistaan touhuilevat jäävät jossakin vaiheessa yksikseen touhuilemaan.
Ystäviä voi olla, mutta kilpavarustelukutsut ovat kyllä juurikin sitä me-puuhastelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Eri, mutta ilmeisesti sua ei ole vielä avioero koskettanut? Entäs sitten kun koskettaa, mitäs sinulle sinänä sitten kuuluu? Uhoatko vielä ylimielistä minuuttasi vai myönnätkö, että olihan se toinenkin ihan kiva olemassa?
No, teillä varmaan toisenlainen ero on todennäköisempi sitten. Kokemuksesta vaan sanon, että ei ole helpompi.
Oma kokemus on, että ne tiiviisti yhdessä eläneet jäävät erossa minänä ja sinänä todella yksin itsensä kanssa, koska ovat aikaisemmin imeneet voimaa siitä toisesta. Se toinen voi olla ihan kiva sinänsä, ei välttämättä koko ajan ulospäin esiteltynä osana meitä.
Äitini oli tälläinen, ylpeili aina sillä, miten hän ei tarvitse elämäänsä ystäviä ja me lapsetkin saatiin tuntea olevamme aika turhia, kun oli tiivis suhde aviomieheen. Töissä ja muissa monet yrittivät edes tutustua, siihen aikaan oli vielä tavallista esim. työkavereiden kahvitella ja olla vähän tekemisissä myös töiden ulkopuolella.
Äitini aina tuhahteli näille kutsuille, kertoi, miten ei lähde sinne pönöttämään, arvosteli muiden avioliittoja ja juuri tuota "seurapiireissä pörräämistä",
Nyt 85-vuotiaana on hyvinkin eri mieltä, kun mies kuoli 9 vuotta sitten. Valittaa, että ei saa kontaktia ihmisiin niissä kerhoissa, missä laukkaa saadakseen päiviin jotain sisältöä. Ei kai, kun asenne paistaa edelleen läpi ja jutut ovat vain sitä, miten erinomainen pari he isäni kanssa olivat.
Enkä lähtisi vannomaan, että isäni oli samaa mieltä, lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Luetun ymmärtäminen, kiitos. Missä kohtaa _toivoin_ kellekään eroa? Taisin mainita vain realiteetit. Puolet liitoista päättyy eroon.
Olen erakkoluonne ja niin on miehenikin. En kaipaa sosiaalista sirkusta ympärilleni.
Ja tästä syystä oletat, että he, jotka kaipaavat, ovat niskavillasi pystyyn nostattavia wannabe something-tyyppejä?
Sinä se tässä kyllä vaikutat me-touhuilijalta, kun sulle riittää miehesi. Toivotaan, että elämän realiteetit, eli se puolet liitoista eroon päättyminen, ei enää ennätä koskettaa. No, jompaa kumpaa teistä koskettanee se realiteetti, että vain kaksistaan touhuilevat jäävät jossakin vaiheessa yksikseen touhuilemaan.Ystäviä voi olla, mutta kilpavarustelukutsut ovat kyllä juurikin sitä me-puuhastelua.
Jaa. Vaihdoit sitten maalitolppien paikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Pitääkö olla "me" niin, että muut "me"t sen huomaavat ja voivat arvioida, miten paljon "me" jotkut toiset ovat vai riittääkö se, että olemme "me" toisillemme? En ole koskaan kokenut tarvetta osoittaa ulospäin ryhmäytymistämme enkä koe jääneeni vaille yhtään mitään, vaikka olemme "me" ensisijaisesti parisuhteessa ja todella vähän sen ulkopuolelle.
On sulla omituinen maailmankuva. Itse varmaan arvioit pariskunnista, kuinka paljon tai vähän me sinusta ovat?
Ystävyydessä kun ei olla ulkopuolella, vaan kaikki ovat sisäpuolella, samanarvoisina ja yhtä tärkeinä. Olisi ikävää, jos sen vuoksi, että haluan raivoisasti olla minä, pitäisi siis olla olematta me tilanteissa, joissa muutkin kokoontuvat.
Mitä sinä käytännössä edes haet: sitä että pariskuntien ei pitäisi tavata ystäviään yhdessä, koska se väistämättä on jotain kummallista me-poseeraamista? Pitäisikö siis toisen jäädä kotiin, että ei vain tulisi osoitettua jotain ulospäin?
Sinulle "me" on poseeraus, jotain, millä vertaat itseäsi muihin. Kirjoitit "Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä." Minua mietityttää, miksi sinulla on tarve olla me nimenomaan kavereille. Aivan kuin et aina uskaltaisi olla minä edes lähimmillesi, vaan menet "me"-termin taakse piiloon. Kirjoitit lisäksi "Ystävyydessä kun ei olla ulkopuolella, vaan kaikki ovat sisäpuolella, samanarvoisina ja yhtä tärkeinä." ja sitten heti perään ilmoitit, että ystävyydessä ei sitten voikaan olla minä, täytyy omma me - eli yksilö ei olekaan yhtä tärkeä kuin pariskunta.
Olisi kamala olla kaltaisesi ystävä. Tai siis minähän en edes kelpaisi, pitäisi olla se puoliso mukana, jotta olisin yhtä tärkeä kuin muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä ei kanssa kutsuta mihinkään, meitä kutsutaan "Pariskunta Hankalat" mutta ei se meitä oikein haittaa, urheilu syö elämästämme kaiken ajat ja olemme tyytyväisiä siihen, miten olemme valinneet elää elämäämme. Silloin harvoin kun meidät kutsutaan jonnekin, koemme ne tilanteet hieman rasittavina, sillä monet haluavat puhua vaan heidän omasta elämästään mutta ei kuulla meidän kuulumisia, toisin sanoen ne vierailut ovat vaan sellaisia monologeja - ja se on tosi tylsää. Kun kuulen että meitä ole kutsuttu johonkin x tilaisuuteen, olemme vaan lähinnä helpottuneita, kun vierailut tuntuvat heidän kanssaan olevan muutenkin rasittavia, rajaamme ne mieluiten kerran vuoteen. Joskus on myös niin, että vaan toinen pariskunnan osapuolista on se "monologi-tyyppi" ja sitten tavallaan toinenkin osapuoli kärsii siitä, kun toinen osapuoli pariskunnasta on vaan todella rasittava tyyppi, sitten on asia erikseen joista toinen osapuoli harjoittaa vaikka rasismia tai toisen osapuolen väheksyntää, sekin on henkisesti raskasta. Mutta jos koette että teidän sosiaalinen elämä on rajoittunutta, niin alkakaa itse harrastamaan eri lajeja, niin näette erilaisia ihmisiä eikä aina samoja sosiaalisia ympäryksiä, ehkä sitten kun oma elämän näkökulma laajenee niin sitten huomaa muitakin juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Ap kertoi että he ovat 40v 😂
Happamia, sanoi kettu.
Tunnut niin kovin kateelliselta ihmiseltä.
Ehkä tässä Ap syy? Onnellinen perheesi ärsyttää monia kuten tätäkin mammaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Ap kertoi että he ovat 40v 😂
Happamia, sanoi kettu.
Tunnut niin kovin kateelliselta ihmiseltä.
Ehkä tässä Ap syy? Onnellinen perheesi ärsyttää monia kuten tätäkin mammaa
Itkeekö onnellinen äiti nettipalstalla ystävien puutetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Pitääkö olla "me" niin, että muut "me"t sen huomaavat ja voivat arvioida, miten paljon "me" jotkut toiset ovat vai riittääkö se, että olemme "me" toisillemme? En ole koskaan kokenut tarvetta osoittaa ulospäin ryhmäytymistämme enkä koe jääneeni vaille yhtään mitään, vaikka olemme "me" ensisijaisesti parisuhteessa ja todella vähän sen ulkopuolelle.
On sulla omituinen maailmankuva. Itse varmaan arvioit pariskunnista, kuinka paljon tai vähän me sinusta ovat?
Ystävyydessä kun ei olla ulkopuolella, vaan kaikki ovat sisäpuolella, samanarvoisina ja yhtä tärkeinä. Olisi ikävää, jos sen vuoksi, että haluan raivoisasti olla minä, pitäisi siis olla olematta me tilanteissa, joissa muutkin kokoontuvat.
Mitä sinä käytännössä edes haet: sitä että pariskuntien ei pitäisi tavata ystäviään yhdessä, koska se väistämättä on jotain kummallista me-poseeraamista? Pitäisikö siis toisen jäädä kotiin, että ei vain tulisi osoitettua jotain ulospäin?
Sinulle "me" on poseeraus, jotain, millä vertaat itseäsi muihin. Kirjoitit "Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä." Minua mietityttää, miksi sinulla on tarve olla me nimenomaan kavereille. Aivan kuin et aina uskaltaisi olla minä edes lähimmillesi, vaan menet "me"-termin taakse piiloon. Kirjoitit lisäksi "Ystävyydessä kun ei olla ulkopuolella, vaan kaikki ovat sisäpuolella, samanarvoisina ja yhtä tärkeinä." ja sitten heti perään ilmoitit, että ystävyydessä ei sitten voikaan olla minä, täytyy omma me - eli yksilö ei olekaan yhtä tärkeä kuin pariskunta.
Olisi kamala olla kaltaisesi ystävä. Tai siis minähän en edes kelpaisi, pitäisi olla se puoliso mukana, jotta olisin yhtä tärkeä kuin muut.
Sinä tulkitset minulle ihan vieraan elämänkatsomuksen kautta.
Minusta on kiva olla me kavereiden kanssa, koska minusta on kivaa joskus olla yhdessä, pariskuntana, vaikkapa illanvietossa. Siis niin, että molemmat ovat läsnä, eikä niin että tapaisin ystäviä vain yksin. Siitä huolimatta minusta on kivaa toisinaan tavata myös yksin ystäviä, ei siis aina pariskuntana. Molemmissa tapauksissa, tapaanpa ystäviä yksin vaiko puolison kanssa, ystävät ovat tärkeä voimavara, he ovat arvokkaita, eiväkä koskaan ulkopuolisia joille poseerataan.
Ilmeisesti sinun maailmassasi pariskunnat eivät nauti yhdessä ystävien tapaamisesta, vaan se on aina jotain hämärää poseeraamista.
Tuota loppuhorinaa en sori vaan ymmärtänyt yhtään. Tämä on se syy, miksi meistä tuskin tulisi edes kavereita ja tuttunakin sinua välttelisin, tulkitset toisen sanomaa tiukasti oman, aika erikoisen näkökulmasi takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Ap kertoi että he ovat 40v 😂
Happamia, sanoi kettu.
Tunnut niin kovin kateelliselta ihmiseltä.
Ehkä tässä Ap syy? Onnellinen perheesi ärsyttää monia kuten tätäkin mammaa
Itkeekö onnellinen äiti nettipalstalla ystävien puutetta?
Itkisi. Äitiys ja ystävyys kun eivät sulje mitenkään toisiaan pois. Aika useat haluaisivat olla molempia, onnellinen äiti ja onnellinen ystävä.
Yllättävän kitkerästi täällä kommentoidaan sitä, että joku haluaisi perheystäviä enemmän kuin yhden pariskunnan.
Mennyt keskustelu jo siihen, että ei ystäviä edes tarvita, koska heidän tapaamisensahan on vain ihan poseeraamista.
Ei ihme, että Suomi on niin surullinen paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Pitääkö olla "me" niin, että muut "me"t sen huomaavat ja voivat arvioida, miten paljon "me" jotkut toiset ovat vai riittääkö se, että olemme "me" toisillemme? En ole koskaan kokenut tarvetta osoittaa ulospäin ryhmäytymistämme enkä koe jääneeni vaille yhtään mitään, vaikka olemme "me" ensisijaisesti parisuhteessa ja todella vähän sen ulkopuolelle.
On sulla omituinen maailmankuva. Itse varmaan arvioit pariskunnista, kuinka paljon tai vähän me sinusta ovat?
Ystävyydessä kun ei olla ulkopuolella, vaan kaikki ovat sisäpuolella, samanarvoisina ja yhtä tärkeinä. Olisi ikävää, jos sen vuoksi, että haluan raivoisasti olla minä, pitäisi siis olla olematta me tilanteissa, joissa muutkin kokoontuvat.
Mitä sinä käytännössä edes haet: sitä että pariskuntien ei pitäisi tavata ystäviään yhdessä, koska se väistämättä on jotain kummallista me-poseeraamista? Pitäisikö siis toisen jäädä kotiin, että ei vain tulisi osoitettua jotain ulospäin?
Sinulle "me" on poseeraus, jotain, millä vertaat itseäsi muihin. Kirjoitit "Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä." Minua mietityttää, miksi sinulla on tarve olla me nimenomaan kavereille. Aivan kuin et aina uskaltaisi olla minä edes lähimmillesi, vaan menet "me"-termin taakse piiloon. Kirjoitit lisäksi "Ystävyydessä kun ei olla ulkopuolella, vaan kaikki ovat sisäpuolella, samanarvoisina ja yhtä tärkeinä." ja sitten heti perään ilmoitit, että ystävyydessä ei sitten voikaan olla minä, täytyy omma me - eli yksilö ei olekaan yhtä tärkeä kuin pariskunta.
Olisi kamala olla kaltaisesi ystävä. Tai siis minähän en edes kelpaisi, pitäisi olla se puoliso mukana, jotta olisin yhtä tärkeä kuin muut.
Olet kyllä omituinen höpöttäjä. Tekisi hyvää vilkaista sieltä miehen selän takaa erakkoluolasta välillä ulkomaailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Ap kertoi että he ovat 40v 😂
Happamia, sanoi kettu.
Tunnut niin kovin kateelliselta ihmiseltä.
Ehkä tässä Ap syy? Onnellinen perheesi ärsyttää monia kuten tätäkin mammaa
40 v?? Herranjestas, teksti oli kuin teinin näppikseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Ap kertoi että he ovat 40v 😂
Happamia, sanoi kettu.
Tunnut niin kovin kateelliselta ihmiseltä.
Ehkä tässä Ap syy? Onnellinen perheesi ärsyttää monia kuten tätäkin mammaa
40 v?? Herranjestas, teksti oli kuin teinin näppikseltä.
Teiniä on vain tämä sinun harrastama haukkuminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Pitääkö olla "me" niin, että muut "me"t sen huomaavat ja voivat arvioida, miten paljon "me" jotkut toiset ovat vai riittääkö se, että olemme "me" toisillemme? En ole koskaan kokenut tarvetta osoittaa ulospäin ryhmäytymistämme enkä koe jääneeni vaille yhtään mitään, vaikka olemme "me" ensisijaisesti parisuhteessa ja todella vähän sen ulkopuolelle.
On sulla omituinen maailmankuva. Itse varmaan arvioit pariskunnista, kuinka paljon tai vähän me sinusta ovat?
Ystävyydessä kun ei olla ulkopuolella, vaan kaikki ovat sisäpuolella, samanarvoisina ja yhtä tärkeinä. Olisi ikävää, jos sen vuoksi, että haluan raivoisasti olla minä, pitäisi siis olla olematta me tilanteissa, joissa muutkin kokoontuvat.
Mitä sinä käytännössä edes haet: sitä että pariskuntien ei pitäisi tavata ystäviään yhdessä, koska se väistämättä on jotain kummallista me-poseeraamista? Pitäisikö siis toisen jäädä kotiin, että ei vain tulisi osoitettua jotain ulospäin?
Sinulle "me" on poseeraus, jotain, millä vertaat itseäsi muihin. Kirjoitit "Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä." Minua mietityttää, miksi sinulla on tarve olla me nimenomaan kavereille. Aivan kuin et aina uskaltaisi olla minä edes lähimmillesi, vaan menet "me"-termin taakse piiloon. Kirjoitit lisäksi "Ystävyydessä kun ei olla ulkopuolella, vaan kaikki ovat sisäpuolella, samanarvoisina ja yhtä tärkeinä." ja sitten heti perään ilmoitit, että ystävyydessä ei sitten voikaan olla minä, täytyy omma me - eli yksilö ei olekaan yhtä tärkeä kuin pariskunta.
Olisi kamala olla kaltaisesi ystävä. Tai siis minähän en edes kelpaisi, pitäisi olla se puoliso mukana, jotta olisin yhtä tärkeä kuin muut.
Olet kyllä omituinen höpöttäjä. Tekisi hyvää vilkaista sieltä miehen selän takaa erakkoluolasta välillä ulkomaailmaa.
Mua joka kerta hämmentää, että nää "olemme olleet 50 vuotta yhdessä, emme tarvitse muita kuin toisemme"-ihmiset näkevät kamalan mieluusti toisten parisuhteet huonoina, näyttelynä, feikkauksena, poseerauksena...luulis että olis ihan toisin, kun itsellä on hyvä erakkosuhde niin olettaisi muidenkin suhteiden olevan hyviä, mutta ei.
Kai siinä on se, että jos puoli vuosisataa kökkii vain saman ihmisen kanssa erakkona, on aivan mahdotonta ymmärtää, että muunlaisia ihmisiä edes on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Ap kertoi että he ovat 40v 😂
Happamia, sanoi kettu.
Tunnut niin kovin kateelliselta ihmiseltä.
Ehkä tässä Ap syy? Onnellinen perheesi ärsyttää monia kuten tätäkin mammaa
40 v?? Herranjestas, teksti oli kuin teinin näppikseltä.
Teiniä on vain tämä sinun harrastama haukkuminen
Sinä? Taitaa olla aika monta "haukkujaa". Nähdäkseni täällä keskustellaan, eikä eri mieltä oleminen ole "haukkumista".
Vierailija kirjoitti:
😞
Minulle tuli halu halata aloittajaa jo noiden hymiöiden takia..
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän kitkerästi täällä kommentoidaan sitä, että joku haluaisi perheystäviä enemmän kuin yhden pariskunnan.
Mennyt keskustelu jo siihen, että ei ystäviä edes tarvita, koska heidän tapaamisensahan on vain ihan poseeraamista.
Ei ihme, että Suomi on niin surullinen paikka.
En mahda sille mitään mutta minulla on aina ollut sellainen maku pariskuntien illanistujaisista että ne valuvat helposti tympeäksi pönöttämiseksi. En ole ikinä osannut sellaisia edes kaivata, ehkä olenkin vähän omituinen enkä perhettä perustanut. Äitiyttä olisin voinut kaivata mutta en tod mitään pariskuntana edustamista että tässä nyt kunnon pikkuperhe alleviivaa kunnollisuuttaan ja suurta rakkauttaan.
Ystävien kaipuun ymmärrän kyllä sitäkin paremmin. Vittumaistahan tämä nykytouhu on kun kaikki ovat niin epäluuloisia (osin syystäkin) jos ei suunnilleen nuoruudesta jo tunneta. Ja olin nuorena yksinäinen.
Työympyrät ovat minun oljenkorteni vaikka nuokin tuppaavat jäämään hyvänpäivän tutuiksi.
Alue: Aihe vapaa
On sulla omituinen maailmankuva. Itse varmaan arvioit pariskunnista, kuinka paljon tai vähän me sinusta ovat?
Ystävyydessä kun ei olla ulkopuolella, vaan kaikki ovat sisäpuolella, samanarvoisina ja yhtä tärkeinä. Olisi ikävää, jos sen vuoksi, että haluan raivoisasti olla minä, pitäisi siis olla olematta me tilanteissa, joissa muutkin kokoontuvat.
Mitä sinä käytännössä edes haet: sitä että pariskuntien ei pitäisi tavata ystäviään yhdessä, koska se väistämättä on jotain kummallista me-poseeraamista? Pitäisikö siis toisen jäädä kotiin, että ei vain tulisi osoitettua jotain ulospäin?