Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Hmm...en kutsu ihmisiä kotiini päästäkseni heidän koteihinsa. En järjestä juhlia saadakseni kutsun muiden juhliin. Kutsun ihmisiä kotiini, koska haluan tavata heitä enkä halua sillä kertaa lähteä heidän kanssaan ravintolaan tai kahvilaan. Ja järjestän juhlia, koska haluan juhlia jotain asiaa. En ole aiemmin ajatellutkaan, että tässä olisi jokin ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Luetun ymmärtäminen, kiitos. Missä kohtaa _toivoin_ kellekään eroa? Taisin mainita vain realiteetit. Puolet liitoista päättyy eroon.
Olen erakkoluonne ja niin on miehenikin. En kaipaa sosiaalista sirkusta ympärilleni.
On jännä, että joillekin toisen "erakkoluonne" on kuin punainen vaate, jota ei edes yritetä ymmärtää. Minäkin yritin tuolla aika ketjun alussa siitä kirjoittaa ja en edes ole periaatteessa erakko, sillä työssäni olen koko ajan vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. En vain jaksa enää vapaalla jutustella, vaikka se jutustelu olisikin varmasti ihan mukavaa.
Introverttejä ei myöskään haluta ymmärtää ollenkaan. Ihan kuin olisivat joku tuntematon uhka lörpöttelijöille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Ap kertoi että he ovat 40v 😂
Happamia, sanoi kettu.
Tunnut niin kovin kateelliselta ihmiseltä.
Ehkä tässä Ap syy? Onnellinen perheesi ärsyttää monia kuten tätäkin mammaa
40 v?? Herranjestas, teksti oli kuin teinin näppikseltä.
Samaa ajattelin. Olisin ottanut heti 15 vuotta iästä pois, tai 20 vuottakin. Ehkä siinä onkin se juju, eli nelikymppinen ap pienen lapsensa kanssa on kuin teinin asteelle jäänyt. Hän kaipailee vielä sellaisia teinimäisiä tyttöporukoita tai jostakin Sinkkuelämää tai Frendit -sarjoista tullutta tiivistä kaikki ovat kaikkien kanssa tosi hyviä kamuja -porukoita ja ei oikein ymmärrä sitä, että kaikki eivät kaipaa samanlaista.
Mulla on ystäväpiirissä pariskunta, jota ei kutsuta mihinkään. Tämä johtuu siitä että mies tässä parissa on yksinkertaisesti karmiva ihminen jota kukaan meistä naisen vanhoista kavereista ei voi sietää. Tavataan sitten aina erikseen tätä meidän ystävää, ilman sitä hirveää miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta on aina surullista, kun sitä, että joku haluaa ystäviä, pilkataan. Olin itse sellainen todella pitkään aina yksin ja yksinäinen. Sitten tapasin nykyisen mieheni, jolla on laaja ystäväpiiri, johon minäkin mahduin mukaan.
On ihan erilaista, kun silloin tällöin wa-viesti kilahtaa tai saa kutsun jonnekin.
Miksi pitää olla ilkeä, kun joku tästä avautuu, olkaa te erakot ihan rauhassa erakkoluolissanne, mutta älkää pilkatko ystävänkaipuuta!
Juuri näin! Olen aina ollut yksinäinen ja se, joka ei vaan mahdu porukkaan, vaan pudotetaan pois erilaisin keinoin ja sitten työkaveri kerran kutsui mukaansa illanviettoon ja sieltä löytyikin tosi samanhenkisiä tyyppejä.
Tämä työkaveri on onneksi aktiivinen ja energinen, ei tosin enää samassa työpaikassa, mutta vielä "pitää porukkaa kasassa", joten nyt mulla on menoja ja välillä ihan vaan mua kutsutaan, sillä sieltä löytyi myös tyyppejä, joilla on sama harrastus kuin mulla joka ei työkaveria taas kiinnosta.
Kai joku nyt tätäkin irvii että säälittävää poseerausta, mutta mä olen ikuisesti kiitollinen tälle työkaverille joka näki mut ja pyysi mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän kitkerästi täällä kommentoidaan sitä, että joku haluaisi perheystäviä enemmän kuin yhden pariskunnan.
Mennyt keskustelu jo siihen, että ei ystäviä edes tarvita, koska heidän tapaamisensahan on vain ihan poseeraamista.
Ei ihme, että Suomi on niin surullinen paikka.
En mahda sille mitään mutta minulla on aina ollut sellainen maku pariskuntien illanistujaisista että ne valuvat helposti tympeäksi pönöttämiseksi. En ole ikinä osannut sellaisia edes kaivata, ehkä olenkin vähän omituinen enkä perhettä perustanut. Äitiyttä olisin voinut kaivata mutta en tod mitään pariskuntana edustamista että tässä nyt kunnon pikkuperhe alleviivaa kunnollisuuttaan ja suurta rakkauttaan.
Ystävien kaipuun ymmärrän kyllä sitäkin paremmin. Vittumaistahan tämä nykytouhu on kun kaikki ovat niin epäluuloisia (osin syystäkin) jos ei suunnilleen nuoruudesta jo tunneta. Ja olin nuorena yksinäinen.
Työympyrät ovat minun oljenkorteni vaikka nuokin tuppaavat jäämään hyvänpäivän tutuiksi.
No sä olet itse tehnyt itsellesi pariskuntien illanistujaisista tollaisen mielikuvan, mutta ymmärräthän, että ellet sellaisin osallistu, et voi oikein tietää, minkalaisia ne on.
Luulisin, että suurin osa on kuten meillä: ydinporukka on tuntenut toisensa jo pidemmän aikaa ja puolisoita liittynyt sitten vuosien varrella mukaan. Perhettä on tullut samoin vuosien varrella osalle, osalle ei. Jotkut on sinkkuja, joko olleet pidemmän aikaa tai eronneet tms.
Eli vaikea niissä on "edustaa" yhtään mitään, kun tunnetaan toisemme ja sen vuoksi jää kyllä pönötyskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Luetun ymmärtäminen, kiitos. Missä kohtaa _toivoin_ kellekään eroa? Taisin mainita vain realiteetit. Puolet liitoista päättyy eroon.
Olen erakkoluonne ja niin on miehenikin. En kaipaa sosiaalista sirkusta ympärilleni.
On jännä, että joillekin toisen "erakkoluonne" on kuin punainen vaate, jota ei edes yritetä ymmärtää. Minäkin yritin tuolla aika ketjun alussa siitä kirjoittaa ja en edes ole periaatteessa erakko, sillä työssäni olen koko ajan vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. En vain jaksa enää vapaalla jutustella, vaikka se jutustelu olisikin varmasti ihan mukavaa.
Introverttejä ei myöskään haluta ymmärtää ollenkaan. Ihan kuin olisivat joku tuntematon uhka lörpöttelijöille.
Kyllä näitä molempia ymmärretään. Sitä vain ei ymmärretä, miksi erakon tarvitsee alkaa nälvimään toisen ystäväpiiristä, että se on pönöttämistä tai me-touhuilua tai wanna be something-juttua tai poseeraamista.
Eli ehkä jos introvertit ja erakot eivät niin kauheasti mollaisi toisten tapaa elää sen vuoksi, että he eivät elä näin, heitä ymmärrettäisiin enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän kitkerästi täällä kommentoidaan sitä, että joku haluaisi perheystäviä enemmän kuin yhden pariskunnan.
Mennyt keskustelu jo siihen, että ei ystäviä edes tarvita, koska heidän tapaamisensahan on vain ihan poseeraamista.
Ei ihme, että Suomi on niin surullinen paikka.
En mahda sille mitään mutta minulla on aina ollut sellainen maku pariskuntien illanistujaisista että ne valuvat helposti tympeäksi pönöttämiseksi. En ole ikinä osannut sellaisia edes kaivata, ehkä olenkin vähän omituinen enkä perhettä perustanut. Äitiyttä olisin voinut kaivata mutta en tod mitään pariskuntana edustamista että tässä nyt kunnon pikkuperhe alleviivaa kunnollisuuttaan ja suurta rakkauttaan.
Ystävien kaipuun ymmärrän kyllä sitäkin paremmin. Vittumaistahan tämä nykytouhu on kun kaikki ovat niin epäluuloisia (osin syystäkin) jos ei suunnilleen nuoruudesta jo tunneta. Ja olin nuorena yksinäinen.
Työympyrät ovat minun oljenkorteni vaikka nuokin tuppaavat jäämään hyvänpäivän tutuiksi.
Tätä tapaa ajatella mä en ymmärrä. Siis jos on pariskuntia, jotka on ystäviä, se tarkoittaa, illanistujaiset on tympeää pönötystä, mutta jos on kaksi henkilöä, jotka on ystäviä, se on sitä aitoa, jota voikin kaivata?
Onko se niin, että jos sitä ei ole kokenut, ei voi ymmärtää, että kaksi ihmistä, pariskunta, voi ystävystyä toisen kahden ihmisen kanssa, pariskunnan? Että automaattisesti parisuhde muuttaa ihmisiä siten, että heidän kanssaan illanvietto on tympeä?
Ehdotan, että ennakkoluulottomasti tutustut pariskuntiin. Voi käydä niin, että saat kaksi uutta ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä!? Me ei kyllä pönötetä yhtään vaikka meitä istuu usein 4 pariskuntaa saman pöydän ympärillä. Lisäksi juodaan viinejä, joskus on jopa avec jälkiruoan ja kahvin kanssa mutta ei silti olla missään humalassa tai seuraavana aamuna krapulassa. Kyllä useimmat aikuiset tuntee rajansa mutta näköjään tällä palstalla taas ollaan vaan niitä ääripäitä.
Se, mikä joskus saa jonkun pariskunnan putoamaan porukasta on se että lapset ovat eri ikäisiä ja samalla kiinnostuksen kohteet erilaiset. Tämäkin voi tosin taas muuttua jonkun vuoden kuluttua.
Ja kiitos, meille saa tuoda leipomuksia ja servettejä ja usein niitä tuleekin kun ystävät tietävät mistä pidän. Omituisena pidän ihmistä joku tuollaisestakin pahoittaa mielensä.
Taattua AVta. Kohta AP saa jonkun diagnoosin, koska hän haluaisi viettää aikaa ystävien kanssa myös perheenä, eikä viihdy vain omien kaverien kanssa tyttöjen illassa. Tosin sellaisissakin viihtyvä on kyseenalainen hahmo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Luetun ymmärtäminen, kiitos. Missä kohtaa _toivoin_ kellekään eroa? Taisin mainita vain realiteetit. Puolet liitoista päättyy eroon.
Olen erakkoluonne ja niin on miehenikin. En kaipaa sosiaalista sirkusta ympärilleni.
On jännä, että joillekin toisen "erakkoluonne" on kuin punainen vaate, jota ei edes yritetä ymmärtää. Minäkin yritin tuolla aika ketjun alussa siitä kirjoittaa ja en edes ole periaatteessa erakko, sillä työssäni olen koko ajan vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. En vain jaksa enää vapaalla jutustella, vaikka se jutustelu olisikin varmasti ihan mukavaa.
Introverttejä ei myöskään haluta ymmärtää ollenkaan. Ihan kuin olisivat joku tuntematon uhka lörpöttelijöille.
Kyllä näitä molempia ymmärretään. Sitä vain ei ymmärretä, miksi erakon tarvitsee alkaa nälvimään toisen ystäväpiiristä, että se on pönöttämistä tai me-touhuilua tai wanna be something-juttua tai poseeraamista.
Eli ehkä jos introvertit ja erakot eivät niin kauheasti mollaisi toisten tapaa elää sen vuoksi, että he eivät elä näin, heitä ymmärrettäisiin enemmän?
Taisi eräällä mennä tunteisiin? Vähästäpä tuo...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän kitkerästi täällä kommentoidaan sitä, että joku haluaisi perheystäviä enemmän kuin yhden pariskunnan.
Mennyt keskustelu jo siihen, että ei ystäviä edes tarvita, koska heidän tapaamisensahan on vain ihan poseeraamista.
Ei ihme, että Suomi on niin surullinen paikka.
En mahda sille mitään mutta minulla on aina ollut sellainen maku pariskuntien illanistujaisista että ne valuvat helposti tympeäksi pönöttämiseksi. En ole ikinä osannut sellaisia edes kaivata, ehkä olenkin vähän omituinen enkä perhettä perustanut. Äitiyttä olisin voinut kaivata mutta en tod mitään pariskuntana edustamista että tässä nyt kunnon pikkuperhe alleviivaa kunnollisuuttaan ja suurta rakkauttaan.
Ystävien kaipuun ymmärrän kyllä sitäkin paremmin. Vittumaistahan tämä nykytouhu on kun kaikki ovat niin epäluuloisia (osin syystäkin) jos ei suunnilleen nuoruudesta jo tunneta. Ja olin nuorena yksinäinen.
Työympyrät ovat minun oljenkorteni vaikka nuokin tuppaavat jäämään hyvänpäivän tutuiksi.Tätä tapaa ajatella mä en ymmärrä. Siis jos on pariskuntia, jotka on ystäviä, se tarkoittaa, illanistujaiset on tympeää pönötystä, mutta jos on kaksi henkilöä, jotka on ystäviä, se on sitä aitoa, jota voikin kaivata?
Onko se niin, että jos sitä ei ole kokenut, ei voi ymmärtää, että kaksi ihmistä, pariskunta, voi ystävystyä toisen kahden ihmisen kanssa, pariskunnan? Että automaattisesti parisuhde muuttaa ihmisiä siten, että heidän kanssaan illanvietto on tympeä?
Ehdotan, että ennakkoluulottomasti tutustut pariskuntiin. Voi käydä niin, että saat kaksi uutta ystävää.
Heh, mulle kävi näin. Törmäsin lapsuudenystävään, jota en ollut nähnyt muutamaan vuoteen ja hetken mielenhäiriössä lupaudun mennä hänen luokseen seuraavana viikonloppuna grillailemaan, kun "tulee muitakin". Agstasin menoa koko viikon, mutten kehdannut tai saanut perutuksi.
Oli älyttömän kiva ilta ja aloin viettämään enemmän aikaa ystäväni ja hänen miehensä kanssa. Miehestä tuli minulle myös ystävä ja tutustuin heidän kauttaan uusiin ihmisiin, joista parin vuoden päästä löytyi myös parisuhde.
Ei näissä kannata tosiaankaan olla ennakkoluuloinen ja varma, että pariskunnat vain pönöttää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan niitä jotka käy enemmän toisilla kylässä kuin kutsuu itse. Syy on se että meillä on pienet tilat, vaatimaton asunto ja lisäksi puoliso on keräilijä/ hamstraaja. Tavaraa on niin paljon ettei meinaa sekaan mahtua. Toisilla on isot pihat ja omat mökit, kivempi siellä on tavata. On mieletön työ aina siivota jos kutsuu jonkun kylään. No, oma vika. (Siksi luenkin sitä Tavarapaljous-ketjua että saisin tukea asian hoitamiseksi).
Minusta tää on ihan ok ja sen voi suoraan kertoa, ei nyt tartte kaikesta avautua, ellei tahdo, mutta ihan hyvin voi sanoa, että meillä on niin pienet tilat, että kestitseminen ei tunnu kivalta.
Jos APn tilannetta ajatellaan, niin sehän on sikäli eri, että ette te varmaan sitten kutsu muutakaan porukkaa, eli ei tarvitse tuntea olevansa ainut, jota ei kutsuta.
Ei mua vaivaa kestitä ihmisiä, joiden syyt tiedän, miksi ei olla vastavuoroisia ja niitä syitä nyt on monia. Esim mun ystävä sanoi, että inhoaa niin hemmetisti ruuanlaittoa, että ei halua kutsua. Musta se on ok, en mä halua, että ystävä tekee hampaat irvessä jotain mitä ei tahdo. Tosin pari kertaa olemme olleet heillä niin, että mä vien esivalmistellut ruuat ja teen ne loppuun siellä.
Mekin viedään hyvät tuliaiset ettei kukaan ajattelisi että lokkeillaan. Viinejä, säilyvää ruokaa, itse tehtyjä leipomuksia, suklaata, kahvia ja servettejä. Niin että kaikille jää hyvä mieli, tiedetään suunnilleen kuitenkin mistä kukakin pitää. Toivottavasti.
Kun kutsun vieraita ja sitten saan tuollaisen tuliaislahjan, niin tiedän, että vieraalla on vain halu näpäyttää minua. Leipomuksia, servettejä - siis tullaan sillä mielellä, että en osaa edes pöytää kattaa, joten me vähän autetaan. Näitä vieraita en koskaan kutsu uudestaan!
No kerrohan mitä sulle voisi tuoda tuliaisiksi ilman että vedät hernettä nenään? Tai mitä viet itse, ilmeisesti sulla on takataskussa hyviä ideoita kun olet noin mustavalkoinen. Suurin osa ihmisistä kun ei halua mennä kylään ainoastaan käsiä heilutellen. Taidat olla sitä porukkaa jolle lahjaksi kelpaa vain raha. Kukat suljen nyt pois allergioiden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä syynsä sille, että palsta menee kiinni 23! Erittäin hyvä päätös aikanaan. Kyllä ne ilkeimmät provoilit iltaa myöten esille ryömii.
Voihan asia kuitenkin olla, kuten täällä on aiemmin hieman fiksummin ja myöhemmin AV-tapaan esitetty: muut, jotka eivät APn perhettä kutsu tosiaankin pitävät keskenään ryyppyjuhlia ja ajattelevat, että AP ei siihen porukkaan istu.
Someen vaan laittavat alkuillan hienon kattauskuvan.Sitä voi sitten miettiä, kuka tässä on feikkaa hienostoa, AP vai "ystävänsä".
Ehkä ap on ihan ok yksinään, mutta hän ei sovi toisten seuraan ollenkaan. Ehkä hän on myös ihan ok hetken, ne pari tuntia, mutta se riittää pitkäksi ajaksi sitten.
Minulla oli yksi kaveri, joka oli pieninä pätkinä ihan ok ja silloin, kun siinä oli jotain muutakin asiaa mukana, mutta kylään tullessaan hän oli todella rasittava ja utelias höseltäjä. Hän oli juuri se tyyppi, joka katsoi oikeudekseen tutkia kaikki paikat, myös ne vessan kaapit vessassa käydessään.
Hänellä oli mielipide kaikista kotini asioista ja hän ehdotteli esimerkiksi miten kotimme voisi sisustaa feng shuin mukaan niin, että energia pääsee virtaamaan vapaasti. Meidän olisi pitänyt laittaa takan kulmalle viherkasvi ja vetää sohva pois seinästä, makuuhuoneessa sänky olisi pitänyt siirtää jonkun viivan päältä pois, sillä en kuulema voi nukkua sen viivan päällä hyvin ja huoneeseen olisi pitänyt tuoda vesiaihe. Tätä samaa se oli koko kyläreissu ja päätin, että se oli viimeinen kerta, kun hän meille tulee hössöttämään omiaan. Ap kertoi myös harrastavansa sisustamista, ehkä hän on samanlainen rasittava tapaus?
No me nyt täällä arvaillaan omien kokemuksiemme mukaan, mikä tietty on aika älytöntä, sillä ei me voida tietää.
Mutta suoraan sanottua, kyllä mäkin toni ryyppäysporukka-teorian helpommin uskon, koska iso osa ihmisistä, keitä mä taas tiedän, on kyllä semmoisia, että viina ne yhteen vetää enemmän kuin mikään sivistynyt ruokailu tai keskustelu.
Se on syy, miksi itse lopetin järjestelyt, en jaksanut laittaa kaikkea valmiiksi, selvästi odotettiin kaiken olevan vimpan päälle, mutta heti kun ruuat oli hyvä jos alas saatu, alettiin kysellä lisää viiniä ja onhan teillä jotain väkevää. Ja onhan meillä, mä olen viiniharrastaja ja mies viskin, joten kelpasi niitäkin tarjoamisia horia.
Yksi sitten sanoi kun kautta rantain kyselin vastakutsuja, että "no ne meidän bileet on vähän erilaisia, nyyttärimeiningillä".
Kyllä mulle nyyttäritkin kävisi, mutta toisaalta tietäisin, että sielläkin oltaisiin nokkimassa meidän tuomisia, joten ihan ok, jätetään väliin.
Meidän perheessä ei enää juoda alkoholia ja sekös harmittaa kahta ystäväperhettämme kovasti. Joimme ennen ja tottakai alkoholia oli myös tarjolla, mutta jossakin vaiheessa vain kyllästyimme siihen ja huomasimme, että elo ja olo on itseasiassa oikein mukavaa ilmankin. Elämästä tuli sen päätöksen myötä huoletonta, rahaa säästyi ja oli mukava, kun sai nukkua kunnolla ilman pöhnää.
Sen päätöksen myötä ystäväporukka vaihtui. Siinä kun ennen olimme vierailleet toisten luona ruuan, viinien/oluen ja vaikka saunomisen myötä, niin alkoholilla läträäminen alkoi tuntua teinimäiseltä ja meitä ei saanut enää millään kyläpaikkoihin, jossa homman nimi oli loppujen lopuksi juominen. Ehdotimme näille parille perheelle erilaisia urheilullisia ja ulkoilua sisältäviä mökkireissuja esimerkiksi lappiin, mutta se ei käynyt millään tavoin. Niinpä menimme omalla porukalla ja ajan mittaan ystävyys hiipui, emmekä saaneet enää kutsuja heille. Emme olisi kyllä menneetkään, sillä yhteisiä juttuja ei enää oikein löytynyt.
Ihmiset muuttuvat ja ihmiset ovat erilaisia. Ehkä ap:n tapa elää ei ole kaikille mieleen ja keveät naamiaiset tai mukava alkoton illanvietto ei tyydytä, vaan halutaan pämpätä. Ehkä sen takia ap:n perhettä ei kutsuta muille?
Mulla on kummankin laisia kavereita, alkottomia ja reippaammin juhlivia, ja onhan se totta, että ei ne oikein samaan illanistujaisiin sovi.
Onneksi on voitu tästä ihan puhua, meitä kutsutaan molempiin ja molemmat taas toisaalta tietää, että ei ole tahallinen teko jättää kutsumatta ns. erilasiin bileisiin. Se vaihtelee, kumpia nähdään enemmän sitten ihan elämäntilanteiden ja sen mukaan, miten kellekin käy, kellä on kiire tai muuta vastaavaa.
Itse kutsutaan vastavuoroisesti myös molempia ja kivaahan on juuri se, että voi kutsua erilaisiin juttuihin, eli saa itsekin järjestää eri juttua eikä mene aina samalla kaavalla.
Tää olisi mun unelmatilanne. Valitettavasti kuitenkin alkottomat ystävät sittenkin otti loukkauksena sen, että meillä on myös toisenlaista elämää.
Heitä kun tavattiin ja tuli puhe, mitä tehty, tyyliin "oltiin illanvietossa yy ja xx kanssa" niin heittelivät piikkejä, että siinähän se meni sekin ilta sitten ryypätessä (vaikka itse asiassa ei mennyt, koska kaikilla oli muuta ohjelmaa seur päivänä). Näiden vuoksi ystävyys hiipui, koska en tykännyt tuomitsevista puheista koskien muita ystäviämme ja tietysti siinä sivussa meitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan niitä jotka käy enemmän toisilla kylässä kuin kutsuu itse. Syy on se että meillä on pienet tilat, vaatimaton asunto ja lisäksi puoliso on keräilijä/ hamstraaja. Tavaraa on niin paljon ettei meinaa sekaan mahtua. Toisilla on isot pihat ja omat mökit, kivempi siellä on tavata. On mieletön työ aina siivota jos kutsuu jonkun kylään. No, oma vika. (Siksi luenkin sitä Tavarapaljous-ketjua että saisin tukea asian hoitamiseksi).
Minusta tää on ihan ok ja sen voi suoraan kertoa, ei nyt tartte kaikesta avautua, ellei tahdo, mutta ihan hyvin voi sanoa, että meillä on niin pienet tilat, että kestitseminen ei tunnu kivalta.
Jos APn tilannetta ajatellaan, niin sehän on sikäli eri, että ette te varmaan sitten kutsu muutakaan porukkaa, eli ei tarvitse tuntea olevansa ainut, jota ei kutsuta.
Ei mua vaivaa kestitä ihmisiä, joiden syyt tiedän, miksi ei olla vastavuoroisia ja niitä syitä nyt on monia. Esim mun ystävä sanoi, että inhoaa niin hemmetisti ruuanlaittoa, että ei halua kutsua. Musta se on ok, en mä halua, että ystävä tekee hampaat irvessä jotain mitä ei tahdo. Tosin pari kertaa olemme olleet heillä niin, että mä vien esivalmistellut ruuat ja teen ne loppuun siellä.
Mekin viedään hyvät tuliaiset ettei kukaan ajattelisi että lokkeillaan. Viinejä, säilyvää ruokaa, itse tehtyjä leipomuksia, suklaata, kahvia ja servettejä. Niin että kaikille jää hyvä mieli, tiedetään suunnilleen kuitenkin mistä kukakin pitää. Toivottavasti.
Kun kutsun vieraita ja sitten saan tuollaisen tuliaislahjan, niin tiedän, että vieraalla on vain halu näpäyttää minua. Leipomuksia, servettejä - siis tullaan sillä mielellä, että en osaa edes pöytää kattaa, joten me vähän autetaan. Näitä vieraita en koskaan kutsu uudestaan!
No kerrohan mitä sulle voisi tuoda tuliaisiksi ilman että vedät hernettä nenään? Tai mitä viet itse, ilmeisesti sulla on takataskussa hyviä ideoita kun olet noin mustavalkoinen. Suurin osa ihmisistä kun ei halua mennä kylään ainoastaan käsiä heilutellen. Taidat olla sitä porukkaa jolle lahjaksi kelpaa vain raha. Kukat suljen nyt pois allergioiden vuoksi.
Ei tietenkään mitään ja sitten valitetaan, että tulevat meille tyhjin käsin lokkeilemaan.
Mulle kelpaa myös aina servetit ja leipomukset tai ihan mikä vaan, mitä vieras keksii tai haluaa tuoda. Ele tässäkin tärkein on, en katso lahjahevosia suuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan niitä jotka käy enemmän toisilla kylässä kuin kutsuu itse. Syy on se että meillä on pienet tilat, vaatimaton asunto ja lisäksi puoliso on keräilijä/ hamstraaja. Tavaraa on niin paljon ettei meinaa sekaan mahtua. Toisilla on isot pihat ja omat mökit, kivempi siellä on tavata. On mieletön työ aina siivota jos kutsuu jonkun kylään. No, oma vika. (Siksi luenkin sitä Tavarapaljous-ketjua että saisin tukea asian hoitamiseksi).
Minusta tää on ihan ok ja sen voi suoraan kertoa, ei nyt tartte kaikesta avautua, ellei tahdo, mutta ihan hyvin voi sanoa, että meillä on niin pienet tilat, että kestitseminen ei tunnu kivalta.
Jos APn tilannetta ajatellaan, niin sehän on sikäli eri, että ette te varmaan sitten kutsu muutakaan porukkaa, eli ei tarvitse tuntea olevansa ainut, jota ei kutsuta.
Ei mua vaivaa kestitä ihmisiä, joiden syyt tiedän, miksi ei olla vastavuoroisia ja niitä syitä nyt on monia. Esim mun ystävä sanoi, että inhoaa niin hemmetisti ruuanlaittoa, että ei halua kutsua. Musta se on ok, en mä halua, että ystävä tekee hampaat irvessä jotain mitä ei tahdo. Tosin pari kertaa olemme olleet heillä niin, että mä vien esivalmistellut ruuat ja teen ne loppuun siellä.
Mekin viedään hyvät tuliaiset ettei kukaan ajattelisi että lokkeillaan. Viinejä, säilyvää ruokaa, itse tehtyjä leipomuksia, suklaata, kahvia ja servettejä. Niin että kaikille jää hyvä mieli, tiedetään suunnilleen kuitenkin mistä kukakin pitää. Toivottavasti.
Kun kutsun vieraita ja sitten saan tuollaisen tuliaislahjan, niin tiedän, että vieraalla on vain halu näpäyttää minua. Leipomuksia, servettejä - siis tullaan sillä mielellä, että en osaa edes pöytää kattaa, joten me vähän autetaan. Näitä vieraita en koskaan kutsu uudestaan!
Vähän samoilla linjoilla. Jonkun viinipullon vieminen on vielä ihan ok. Mutta jos on syömään kutsuttu, eikä ole nyyttäreistä sovittu, niin minusta on loukkaavaa illan järjestäjää kohtaan, jos joku tuo omia leipomuksia tullessaan.
Samaa mieltä kyllä olen, vaikka ajatus tietysti voi olla kauniskin. Mutta jos kutsun jonkun syömään, olen JO varannut ruokaa. Joidenkin ihmisten kanssa on niin, että sanon järjestäväni kaiken ja sitten hommaan vaikka paljon juustoja, niin vieras tuo ne ihan samat juustot, no sepä kiva... Ja on siis ne järjestänyt jo niin, että ne on pakko syödä, eivät ole pakkauksissaan tms. Tai jotain viinirypäleitä on kilokaupalla. Asia on tietysti eri, jos tuomisista sovitaan. Säilyvistä jutuista en toki pahastu, mutta on jotenkin loukkaavaa tuoda heti syötäviä juttuja, ihan kuin ei luotettaisi siihen, että saadaan kelvollista ruokaa.
Suomessa on äärimmäisen vaikea hankkia uusia ystäviä aikuisiällä. Ja vanhatkin ystävät ovat monesti käytännössä entisiä ystäviä. Omissa oloissa kyyhöttäminen on maan tapa.
Joskus käy niin että kerää ympärille ihmisiä,joiden kanssa sama tilanne minulla oli vuodet 1972- 2018. Oli mukavaa kun lapset pieniä ja olin yksinhuoltaja äiti 2 lapselle.Kävin raskas työ, lapset oli päiväkodissa.Kivaa kotiini tultiin viikonloppuna,usein jättivät omat lapsensa siihen yöksi.Kun lähtivät itse pailaa. Sama kuin aloitteen tekijällä.Lapsteeni kasvaessa,Edeleen ei vuoroin vieraissa.Toisen lapseni pienet lapsoset 2kpl.Oli minulla paljon.Ystäväni alko tulee omien lasten lastensa kanssa.Silloin toppasin hänen lapsen lapset.Kotini pieni, Sanoin ei sopivaa tulla lasten lastesi kanssa.Vuodet vieri siis omani ovat jo kotoa oleet vuosia pois.Samat henkilöt kotiini,ei vuoroin vieraissa.Vähän mua kehutiin ruuasta,pullasta ,kahvista.Aina pistin paremaksi seuraavat kerrat.Joskus joku tunsi kai häpeää,kun sanoi kutsun sinut kylään kun olen siivonnut.Taisi tuo siivousaika 15 v, 3 kertaa kerkisi tuo aika muutakin ja edeleen siivosi,Joillain oli taktiikka ,kun asut yksin kiva tulla sun luokse.jne. Olin siis satama jonne toivat murheensa,ravintuna lähtivät pois.Kesä 2018 lopetin .Sanoin kotini osaan yksinkin olla.Ei tarvitse vuoro vierailua,Tehdään yhdessä jotain.Omakustanushintaan kahvilat,lounaat ymm.Ulkoilua.Katosivat kiireen taa ja 3 vuotta sit jo oleet kadoksissa,Uusi yritäjiä en kotiini ota.(lukihäiriöni syy teksi virheet jos on,anteeksi,
Alue: Aihe vapaa
Suhde alkoholiin on kyllä sellainen joka jakaa oikeasti ihmisiä. Itse kans halua olla raitis ja se tarkoittaa sitä että aika iso osa illanvieton perussetistä muuttuu absurdiksi.
Ihmiset jotka eivät kestä kohdata selvinpäin saavat minun puolestani silti jäädä. Ei sitä onttoa draamaamista jää yhtään ikävä.