Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä syynsä sille, että palsta menee kiinni 23! Erittäin hyvä päätös aikanaan. Kyllä ne ilkeimmät provoilit iltaa myöten esille ryömii.
Voihan asia kuitenkin olla, kuten täällä on aiemmin hieman fiksummin ja myöhemmin AV-tapaan esitetty: muut, jotka eivät APn perhettä kutsu tosiaankin pitävät keskenään ryyppyjuhlia ja ajattelevat, että AP ei siihen porukkaan istu.
Someen vaan laittavat alkuillan hienon kattauskuvan.Sitä voi sitten miettiä, kuka tässä on feikkaa hienostoa, AP vai "ystävänsä".
Ehkä ap on ihan ok yksinään, mutta hän ei sovi toisten seuraan ollenkaan. Ehkä hän on myös ihan ok hetken, ne pari tuntia, mutta se riittää pitkäksi ajaksi sitten.
Minulla oli yksi kaveri, joka oli pieninä pätkinä ihan ok ja silloin, kun siinä oli jotain muutakin asiaa mukana, mutta kylään tullessaan hän oli todella rasittava ja utelias höseltäjä. Hän oli juuri se tyyppi, joka katsoi oikeudekseen tutkia kaikki paikat, myös ne vessan kaapit vessassa käydessään.
Hänellä oli mielipide kaikista kotini asioista ja hän ehdotteli esimerkiksi miten kotimme voisi sisustaa feng shuin mukaan niin, että energia pääsee virtaamaan vapaasti. Meidän olisi pitänyt laittaa takan kulmalle viherkasvi ja vetää sohva pois seinästä, makuuhuoneessa sänky olisi pitänyt siirtää jonkun viivan päältä pois, sillä en kuulema voi nukkua sen viivan päällä hyvin ja huoneeseen olisi pitänyt tuoda vesiaihe. Tätä samaa se oli koko kyläreissu ja päätin, että se oli viimeinen kerta, kun hän meille tulee hössöttämään omiaan. Ap kertoi myös harrastavansa sisustamista, ehkä hän on samanlainen rasittava tapaus?
No me nyt täällä arvaillaan omien kokemuksiemme mukaan, mikä tietty on aika älytöntä, sillä ei me voida tietää.
Mutta suoraan sanottua, kyllä mäkin toni ryyppäysporukka-teorian helpommin uskon, koska iso osa ihmisistä, keitä mä taas tiedän, on kyllä semmoisia, että viina ne yhteen vetää enemmän kuin mikään sivistynyt ruokailu tai keskustelu.
Se on syy, miksi itse lopetin järjestelyt, en jaksanut laittaa kaikkea valmiiksi, selvästi odotettiin kaiken olevan vimpan päälle, mutta heti kun ruuat oli hyvä jos alas saatu, alettiin kysellä lisää viiniä ja onhan teillä jotain väkevää. Ja onhan meillä, mä olen viiniharrastaja ja mies viskin, joten kelpasi niitäkin tarjoamisia horia.
Yksi sitten sanoi kun kautta rantain kyselin vastakutsuja, että "no ne meidän bileet on vähän erilaisia, nyyttärimeiningillä".
Kyllä mulle nyyttäritkin kävisi, mutta toisaalta tietäisin, että sielläkin oltaisiin nokkimassa meidän tuomisia, joten ihan ok, jätetään väliin.
Meidän perheessä ei enää juoda alkoholia ja sekös harmittaa kahta ystäväperhettämme kovasti. Joimme ennen ja tottakai alkoholia oli myös tarjolla, mutta jossakin vaiheessa vain kyllästyimme siihen ja huomasimme, että elo ja olo on itseasiassa oikein mukavaa ilmankin. Elämästä tuli sen päätöksen myötä huoletonta, rahaa säästyi ja oli mukava, kun sai nukkua kunnolla ilman pöhnää.
Sen päätöksen myötä ystäväporukka vaihtui. Siinä kun ennen olimme vierailleet toisten luona ruuan, viinien/oluen ja vaikka saunomisen myötä, niin alkoholilla läträäminen alkoi tuntua teinimäiseltä ja meitä ei saanut enää millään kyläpaikkoihin, jossa homman nimi oli loppujen lopuksi juominen. Ehdotimme näille parille perheelle erilaisia urheilullisia ja ulkoilua sisältäviä mökkireissuja esimerkiksi lappiin, mutta se ei käynyt millään tavoin. Niinpä menimme omalla porukalla ja ajan mittaan ystävyys hiipui, emmekä saaneet enää kutsuja heille. Emme olisi kyllä menneetkään, sillä yhteisiä juttuja ei enää oikein löytynyt.
Ihmiset muuttuvat ja ihmiset ovat erilaisia. Ehkä ap:n tapa elää ei ole kaikille mieleen ja keveät naamiaiset tai mukava alkoton illanvietto ei tyydytä, vaan halutaan pämpätä. Ehkä sen takia ap:n perhettä ei kutsuta muille?
Mulla on kummankin laisia kavereita, alkottomia ja reippaammin juhlivia, ja onhan se totta, että ei ne oikein samaan illanistujaisiin sovi.
Onneksi on voitu tästä ihan puhua, meitä kutsutaan molempiin ja molemmat taas toisaalta tietää, että ei ole tahallinen teko jättää kutsumatta ns. erilasiin bileisiin. Se vaihtelee, kumpia nähdään enemmän sitten ihan elämäntilanteiden ja sen mukaan, miten kellekin käy, kellä on kiire tai muuta vastaavaa.
Itse kutsutaan vastavuoroisesti myös molempia ja kivaahan on juuri se, että voi kutsua erilaisiin juttuihin, eli saa itsekin järjestää eri juttua eikä mene aina samalla kaavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Itse taas kavahdan kutsuja, ei niitä paljon olekaan, mutta joskus on.
En halua tavata ihmisiä ja kertoilla kuulumisia ja paljastaa asioita, joita haluan pitää itselläni. Heti, kun joku kysyy, minä kerron ja aina petyn vastaanottoon "Eihän tuo mitään" tai "Tee ja suhtaudu näin ja noin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Oikeasti? Hassu viesti! Ymmärrän ap:n halun löytää samankaltaisia perheystäviä, mutta jos näiden muutamien perheiden kanssa ei nappaa ja haluaa enemmän perheitä lähipiiriinsä kuin sen yhden perheen, niin kannattaisi tutustua muihinkin. Jossakin kirjoituksessa ehdotettiin valikoiman laajentamista perheistä vaikka vanhuksiin ja mielestäni se olisi hyvä ehdotus.
Meidän naapurissa asuu noin 85 vuotiaat seniorit ja heistä tuli perheemme ystäviä jo kun muutimme taloomme. Heilläon aina aikaa jutella, tulla kahville nopeallakin varoitusajalla ja heidän puoleensa myös lapsemme ovat oppineet kääntymään, jos vaikka kotiavain on jäänyt sisälle tai on tarvinnut haastatella jotain senioria koulutyötä varten. Lapset ovat istuneet siellä joskus myös jätskillä, kun rouva on huudellut tien yli kutsun ja muuta mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Eri, mutta ilmeisesti sua ei ole vielä avioero koskettanut? Entäs sitten kun koskettaa, mitäs sinulle sinänä sitten kuuluu? Uhoatko vielä ylimielistä minuuttasi vai myönnätkö, että olihan se toinenkin ihan kiva olemassa?
No, teillä varmaan toisenlainen ero on todennäköisempi sitten. Kokemuksesta vaan sanon, että ei ole helpompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Oikeasti? Hassu viesti! Ymmärrän ap:n halun löytää samankaltaisia perheystäviä, mutta jos näiden muutamien perheiden kanssa ei nappaa ja haluaa enemmän perheitä lähipiiriinsä kuin sen yhden perheen, niin kannattaisi tutustua muihinkin. Jossakin kirjoituksessa ehdotettiin valikoiman laajentamista perheistä vaikka vanhuksiin ja mielestäni se olisi hyvä ehdotus.
Meidän naapurissa asuu noin 85 vuotiaat seniorit ja heistä tuli perheemme ystäviä jo kun muutimme taloomme. Heilläon aina aikaa jutella, tulla kahville nopeallakin varoitusajalla ja heidän puoleensa myös lapsemme ovat oppineet kääntymään, jos vaikka kotiavain on jäänyt sisälle tai on tarvinnut haastatella jotain senioria koulutyötä varten. Lapset ovat istuneet siellä joskus myös jätskillä, kun rouva on huudellut tien yli kutsun ja muuta mukavaa.
Luetun ymmärtäminen. Tuossa viestissähän, mitä alun perin on alettu kommentoimaan, kirjoittaja leimasi APn halun löytää perheystäviä niskavillat pystyyn nostavaksi me-touhuiluksi. Eli hänen mukaansa sinäkin olet wanna be something-ihminen, jota ei ole vielä avioero koskettanut.
Kyllä se minussakin nostatti ajatuksen siitä, että kirjoittaja on todella kateellinen parisuhteessa oleville. Olkoonkin, että on selventänyt olleensa itse pelkkä minä 50 vuotta kestäneessä suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan niitä jotka käy enemmän toisilla kylässä kuin kutsuu itse. Syy on se että meillä on pienet tilat, vaatimaton asunto ja lisäksi puoliso on keräilijä/ hamstraaja. Tavaraa on niin paljon ettei meinaa sekaan mahtua. Toisilla on isot pihat ja omat mökit, kivempi siellä on tavata. On mieletön työ aina siivota jos kutsuu jonkun kylään. No, oma vika. (Siksi luenkin sitä Tavarapaljous-ketjua että saisin tukea asian hoitamiseksi).
Minusta tää on ihan ok ja sen voi suoraan kertoa, ei nyt tartte kaikesta avautua, ellei tahdo, mutta ihan hyvin voi sanoa, että meillä on niin pienet tilat, että kestitseminen ei tunnu kivalta.
Jos APn tilannetta ajatellaan, niin sehän on sikäli eri, että ette te varmaan sitten kutsu muutakaan porukkaa, eli ei tarvitse tuntea olevansa ainut, jota ei kutsuta.
Ei mua vaivaa kestitä ihmisiä, joiden syyt tiedän, miksi ei olla vastavuoroisia ja niitä syitä nyt on monia. Esim mun ystävä sanoi, että inhoaa niin hemmetisti ruuanlaittoa, että ei halua kutsua. Musta se on ok, en mä halua, että ystävä tekee hampaat irvessä jotain mitä ei tahdo. Tosin pari kertaa olemme olleet heillä niin, että mä vien esivalmistellut ruuat ja teen ne loppuun siellä.
Mekin viedään hyvät tuliaiset ettei kukaan ajattelisi että lokkeillaan. Viinejä, säilyvää ruokaa, itse tehtyjä leipomuksia, suklaata, kahvia ja servettejä. Niin että kaikille jää hyvä mieli, tiedetään suunnilleen kuitenkin mistä kukakin pitää. Toivottavasti.
Kun kutsun vieraita ja sitten saan tuollaisen tuliaislahjan, niin tiedän, että vieraalla on vain halu näpäyttää minua. Leipomuksia, servettejä - siis tullaan sillä mielellä, että en osaa edes pöytää kattaa, joten me vähän autetaan. Näitä vieraita en koskaan kutsu uudestaan!
No sulla on varmaan muutenkin sellainen tunnelma kutsuillasi, että vieraat eivät tosiaankaan toista kertaa erehdy teille tunkemaan tuliaisineen.
Totta, meillä on kivaa ja juhlavaa, kankaiset servetit ja kaunis kattaus - mutta vain niille, jotka oikeasti ovat ystäviämme ja joiden kanssa on oikeasti mukavaa. Omien ruokien ja juomien tai pöytäkoristeiden kanssa meille tulevat eivät ole sitä väkeä, jonka kanssa on mukava olla ja viihtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Luetun ymmärtäminen, kiitos. Missä kohtaa _toivoin_ kellekään eroa? Taisin mainita vain realiteetit. Puolet liitoista päättyy eroon.
Olen erakkoluonne ja niin on miehenikin. En kaipaa sosiaalista sirkusta ympärilleni.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko muut tunteneet toisensa kauemmin ja te olette uusin tuttavaperhe. Ihmisillä on tapana pysytellä vanhoissa piireissä ja tosi nihkeästi pääsee mukaan. Tämän huomaa jokainen, joka muuttaa uudelle paikkakunnalle. Hankala on päästä piireihin.
Tämä meilläkin on varmaan syynä siihen, ettei meitä kutsuta. Kaikilla kavereilla tuntuu olevan illanistujaisissa sisaruksia, serkkuja, lapsuudesta tai nuoresta aikuisesta asti mukana kulkeneita ystäviä jne. Ymmärrän, ettei ruuhkavuosia elävillä ole aikaa tai jaksamista järjestää kutsuja tai tavata tuttavia määräänsä enempää, joten ne läheisimmät ihmissuhteet priorisoidaan. Harmittaa tietysti, kun itsellä ei ole lähellä sukua tai lapsuudenystäviä, mutta en sinänsä ole loukkaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla, siis voi, että olette tylsiä. Nauraako ihmiset seurassanne? Soljuuko keskustelu vaivatta? Kiinnostaako teitä samat asiat tai saatteko luotua hyvää krskustelua eri näkökulmista? Onko miehesi keskusteleva vai hiljaa? Entä sinä? Osaatteko kuunnella vai puhutteko vain omista jutuista?
Minä en jaksa seurustella ihmisten kanssa, jotka ovat:
- sivistymättömiä, eivät tiedä edes perusasioita tai seuraa aikaansa
- totuuden torvia, laukovat mielipiteitä perustelematta tai tutkimatta asiaa
- seinää, ei ole mitään mielipiteitä tai ajatuksia mistään
- tylsiä, ei ymmärrä huumoria, eikä osaa sanoa mitään nokkelaa tai hauskaa
- itseensä täynnä, puhuvat vain itsestään tai töistään, eivät kysy mitä kuuluu tai ole kiinnostuneet muista
- mykkiä, eivät puhu mitään, toisen pitää haastatella
- änkyriä, kaikesta ollaan eri mieltä
- ylienergisiä, puhutaan taukoamatta ja paljon
Ei niin, että olette tällaisia. Se on vaan mahdollinen syy tai sitten ei.
Itsetutkiskelu on hyvä asia.
Ehkä AP. löytäisi apua ongelmaan psykoterapiassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Luetun ymmärtäminen, kiitos. Missä kohtaa _toivoin_ kellekään eroa? Taisin mainita vain realiteetit. Puolet liitoista päättyy eroon.
Olen erakkoluonne ja niin on miehenikin. En kaipaa sosiaalista sirkusta ympärilleni.
Ja tästä syystä oletat, että he, jotka kaipaavat, ovat niskavillasi pystyyn nostattavia wannabe something-tyyppejä?
Sinä se tässä kyllä vaikutat me-touhuilijalta, kun sulle riittää miehesi. Toivotaan, että elämän realiteetit, eli se puolet liitoista eroon päättyminen, ei enää ennätä koskettaa. No, jompaa kumpaa teistä koskettanee se realiteetti, että vain kaksistaan touhuilevat jäävät jossakin vaiheessa yksikseen touhuilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Luetun ymmärtäminen, kiitos. Missä kohtaa _toivoin_ kellekään eroa? Taisin mainita vain realiteetit. Puolet liitoista päättyy eroon.
Olen erakkoluonne ja niin on miehenikin. En kaipaa sosiaalista sirkusta ympärilleni.
Meille ystävät eivät ole sosiaalinen sirkus, vaan elämän iso voimavara.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa kovin wanna be something -ihmiseltä. Nousee niskavillat pystyyn moisesta me-touhuilusta. Ei ole vissiin avioero vielä koskettanut? Mitäs sitten, kun ei enää ollakaan me?
No jos noin kateellinen on toisten parisuhteesta, ei tietenkään kannata olla pariskuntien kanssa tekemisissä. Löytyy ystäviksi toisia kateellisia, kateellisia exiä, joiden kanssa pariskuntia haukkua.
Itse vietin tuossa kyllä jo 50-vuotishääpäivääni. Minulla vaan ei ole tarvetta pönkittää omaa elämääni leikkimällä parisuhdeleikkejä toisten kanssa. Kateellinen junnuille en todellakaan ole. Totesin vaan sen tosiasian, että elämä ei ole me-muodossa.
Siis vietit juuri 50 vuotishääpäivää, mutta elämäsi ei ole me-muodossa? Tosiasia lienee, että ainakin toiselle teistä parisuhde on yksinäinen paikka.
Itselleni ystävät, jotka ovat myös mieheni ystäviä ja joiden kanssa meillä on toisinaan ilo viettää aikaa ei todellakaan ole mikään leikki, vaan parisuhteeni ohella elämän tärkein ja kallein, kultaisin elämän lanka.
Kyllä olen edelleen minä. Minä ja sinä toimivat liitossa oikein hyvin
Niin toimiikin ja toimii vielä paremmin, kun on läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi välillä olla me ja toisinaan taas minä.
Jos en koskaan saisi tunnetta, että olemme me, jäisin kyllä jotain elämässäni vaille. Minä olen saanut olla minä koko elämäni ja tulen olemaan minä koko elämäni. Kun joskus saan kokea olevani me, ajattelen, että olen kahdesti onnekas.
Mutta näemmä ei sinua nimenomaan ole ero koskettanut, ehkä siitä syystä sitä toisille toivottelet, kun et ymmärrä, mitä meidän menettäminen tarkoittaa.
Pitääkö olla "me" niin, että muut "me"t sen huomaavat ja voivat arvioida, miten paljon "me" jotkut toiset ovat vai riittääkö se, että olemme "me" toisillemme? En ole koskaan kokenut tarvetta osoittaa ulospäin ryhmäytymistämme enkä koe jääneeni vaille yhtään mitään, vaikka olemme "me" ensisijaisesti parisuhteessa ja todella vähän sen ulkopuolelle.
Musta on aina surullista, kun sitä, että joku haluaa ystäviä, pilkataan. Olin itse sellainen todella pitkään aina yksin ja yksinäinen. Sitten tapasin nykyisen mieheni, jolla on laaja ystäväpiiri, johon minäkin mahduin mukaan.
On ihan erilaista, kun silloin tällöin wa-viesti kilahtaa tai saa kutsun jonnekin.
Miksi pitää olla ilkeä, kun joku tästä avautuu, olkaa te erakot ihan rauhassa erakkoluolissanne, mutta älkää pilkatko ystävänkaipuuta!
Alue: Aihe vapaa
No sulla on varmaan muutenkin sellainen tunnelma kutsuillasi, että vieraat eivät tosiaankaan toista kertaa erehdy teille tunkemaan tuliaisineen.