Miten hevosena pystyn osallistumaan?

Luulen, että rata kuluu juoksemisesta. Päättelen niin siksi, että ole huomannut joillain pienillä sivuteillä kyltin, että ratsastaminen kielletty. Kai siihen pintaan tulee koloja, kun teillä on niin pieni ala suurelle painolle jalassa.

Myös kakkaa kertyy.

Omistajani teki minun ja suomentamman ja kiharahiuksisen ystävänsä kanssa tänään todella pitkän retken. Viime ajat liikuntamme onkin ollut kevyenpuoleista, mutta tänään sain kyllä panna parastani jaksaakseni koko päivän. Onneksi meillä oli pitkä rehutauko ja pari juomataukoa. Toinen juomatauko oli muuten loppumatkasta siellä, missä minulle kävi sen pyöräilleen tytön kanssa hassusti.

Perheen äiti toi pihassa meille molemmille kunnon sangolliset vettä ja tyttö katseli vierestä kun janoissamme hörpimme astiat tyhjiksi. Hän halusi taas paijata minua ja vaikka alkoi jo hämärtää, omistajani ei kai hennonut sitä kieltääkään. Oli mukava nähdä, ettei onnettomuus aiheuttanut hänelle pelkoa hevosia kohtaan!

Rauhallisilla käyntiosuuksilla omistajani puhui paljon ystävänsä kanssa ja kertoi olennaiset asiat myös suhteestaan peteriin. Ystävä kuulosti asiasta kuultuaan yllättyneeltä ja hyvin ilahtuneelta. Hän pysäytti siinä ihmetellessään vauhtinsa kuin seinään. Hän halusi saman tien halata omistajaani ja kysyi onnistuisiko se ratsailta. Onnistuihan se jotenkin kun kiilauduimme tamman kanssa aivan kyljikkäin ja he nojautuivat satuloista toisiaan kohti.

Vaikka asiaa puitiin enemmänkin, ainoa uusi asia jonka kuulin oli se, että peterin puoliso ja patrikin äiti kuoli kaksi ja puoli vuotta sitten keväällä johonkin sairauteen. Luulen että omistajani mainitsi syövän, mutta ohitse päristi juuri silloin joku poika kovaäänisen moponsa kanssa, joten en ole aivan varma. Sitten he puhuivat hoidoista paljon sellaista, mistä en ymmärtänyt juuri mitään. Lopulta hoidot oli kuitenkin päätetty lopettaa koska ne eivät tuoneet patrikin äidin tilaan parannusta. Viimeiset ajat olivat olleet sekä peterille että patrikille todella raskaat.

Olen nyt aika väsynyt, joten minun täytyy paneutua levolle. Tuodessaan iltaruokani lauri sanoi, että tämä viikko on hänellä kokonaisuudessaan kiireinen. On siis todennäköistä, että kaikkina iltoina tablettihuoltoni ei pelaa. Mutta se ei tarkoita ettenkö tulisi teitä tervehtimään heti ja aina kun se on mahdollista! Kiitos teille kaikille taas kivoista kysymyksistä ja kommenteista!

Kiitos jälleen kiinnostavasta tarinasta. Kovin surullista Peterin vaimon kohtalo.

Minua kiinnostaisi tietää, miten pitkän lenkin tänään teitte. Eli millaisia ovat jättilenkit omistajasi kanssa. Mukavaa, että hän vihdoin ratsasti kanssasi pidemmän lenkin pitkästä aikaa. Ja eka kertaa ystävänsä kanssa sinä aikana, kun olet ollut täällä ketjussa.

Millainen päivä sinulla tänään oli?

Eilen en sitten päässyt tänne, mutta siitähän lauri minua oli muistuttanutkin. Laite oli kyllä paikoillaan, mutta ihan valoton ja eloton. Iltapäivästä oli Helmin ratsastustunti ja pääsimmekin ihan tositoimiin tällä kertaa. Ennen lähtöä hän pyysi Oonaa vielä tarkistamaan varusteeni ja auttamaan selkään nousemisessa. Kun kaikki oli kunnossa, hän antoi minulle merkin lähteä liikkeelle ja hänen ensimmäinen kertansa selässäni ilman kenenkään ohjausta saattoi alkaa. Minulla oli helmin kanssa mukavaa. Vaikka hän ensimmäistä kertaa ratsasti itsenäisesti minulla, on hänellä silti jo kokemusta islantilaisesta ja vuonohevosesta. Hänelle oli ominaista se, ettei hän yrittänyt liikaa ja silläpä ei tullut myöskään tilanteita, missä hänen olisi tarvinnut alkaa jännittää tai olisi ilmennyt muita ongelmia.

Kuljimme melkein koko matkan rauhallista käyntiä, eikä helmi lumin tapaan kierrellyt ja kaarrellut ja kääntyillyt ja peruuttanut. Silti hän säilytti koko ajan hyvän asennon ja tuntuman minuun. Lopussa hän halusi minun ravaavan jonkin matkaa ja sekin sujui hienosti kevennystä myöten. Koko ajan hän jaksoi myös rohkaista ja kehua minua, mikä teki hänen kyyditsemisestään oikein miellyttävää. Jotkut ratsastajat tuntuvat kuvittelevan, että kyllästymme, jos he eivät koko ajan muuta askellajia tai tempoa tai teetä muuta normaalista matkanteosta poikkeavaa. Tai sitten he vain kyllästyvät tasaiseen kulkuun itse ja haluavat vaihtelua, mutta totuus on, että ainakin minä nautin ihan normaalista tasavauhtisesta käynnistä tai ravista, kunhan minun on muuten hyvä olla.

Illemmalla oli maneesissa vielä yksi tunti ja kun kyseessä olivat jo kokeneemmat kävijät, pääsin myös laukkaamaan ja hyppäämään matalien puomien yli. Friisiläinen ihanuus oli taas tunnilla meidän muitten mukana. Kenttää kierrettäessä harjoiteltiin samalla sopivan etäisyyden säilyttämistä seuraavaan ratsukkoon ja se oli suorastaan kiusallista, koska olisin mielelläni kulkenut kovin lähellä häntä. Aina kun välissämme oli suomalainen ystäväni, tai minua kehotettiin hidastamaan, jotten joutuisi liian lähelle, tunsin suoranaista pakkoa ohittaa tai kiihdyttää. Sellaisessa tilanteessa on kyllä todella vaikeaa ja vastenmielistä noudattaa pidätteitä. Mutta mitä lähemmäs pyrin, sitä kauemmas minun haluttiin jäävän.

Jos joku teistä nyt ihmettelee, miten voin ruunaamisesta huolimatta olla niin kiinnostunut tammasta niin se toimenpidehän ei aivan täysin poista halua yrittää hankkiutua tammojen läheisyyteen ja suosioon. Kun minäkin olin jo lähes kolmevuotias kun se tehtiin, osa oriaikaisesta käyttäytymisestäni tuntuu jääneen jäljelle. Aivan nuorena ruunatuille oreille sellainen käytös on käsittääkseni harvinaisempaa. Kumpi sitten olisi parempi, se että suhtautuisin tammoihin aivan välinpitämättömästi vai tämä, että kiinnostusta kuitenkin vähän on, mutta en saa siihen vastakaikua. En osaa varmasti sanoa. Ehkä pieni yksipuolinenkin ihastuminen on parempi kuin ei ihastumista ollenkaan.

Tänään oli sitten vastaalkajien tunnit ja siellä friisiläistä ei näkynyt. Osa tuntilaisista harjoitteli taas tasapainoa liinassa kulkevan hevosen selässä ilman jalustimia. Silloin he voivat keskittyä pelkästään oikeaan asentoon ja jättää apujen antamiseen liittyvät asiat kokonaan huomiotta. Ehkä olette jo päätelleetkin, että liinassa kulkeminen on minusta pitkästyttävää. Sitä myös tehdään apuohjien kanssa, jotka on kiinnitetty suitsista satulaan ja joiden kanssa saa olla koko ajan varovainen. Kiinnitetty ohja ei anna paljon periksi ja jos joudun liikkuessani korjaamaan nopeasti tasapainoa tai vain säikähdän jotakin, ne kyllä töytäisevät kuolaimet ikävästi kitalakeeni tai ikeniini. Onneksi nyt on taas työpäivä ohitse ja voin rentoutua tallissa. Ja täällä palstallakin tietysti. Hörähdys!

Hei taas!

Oli mukava lukea päivästäsi. Tuntuu niin eriliselta elämältä kuin kaupungissa asuvalle ihmisellä on.

Miten siellä maaseudulla onnistuu ratsastaa näin pimeänä vuodenaikana. Ratsastatteko maastossa ainoastaan valoisaan aikaan?

Osaat selittää rauhallisesti ja seikkaperäisesti. Olen kyllä ihmetellyt tuota kiinnostustasi tammaan.

Varmaan vähän ikävä tilanne, kun et ole ori enää, mutta toisalta olen ketjustasi ymmärtänyt, että vain johtaja ori pystyy valloittamaan tamman, joten heva orkkaan siis menestyy. Ja oreja pidetään muutenkin eri tiloissa ainakin teidän tulevassa uudessa tallissanne.

*harva orikaan

Luin muutama päivä sitten paperisesta Turun sanomasta, että joku kirjoitti kanojensa elelystä kirjan. Kyllä hevosen kirjoittama olisi mielenkiintoisempi. Mutta toivottavasti et ala kirjailijaksi, kun on niin hauskaa, kun kirjoitat tänne.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että rata kuluu juoksemisesta. Päättelen niin siksi, että ole huomannut joillain pienillä sivuteillä kyltin, että ratsastaminen kielletty. Kai siihen pintaan tulee koloja, kun teillä on niin pieni ala suurelle painolle jalassa.

Myös kakkaa kertyy.

Kyllä hyvässä kunnossa oleva rata pitäisikin tasata juoksemiseni jälkeen, mutta se käyttämämme paikka on vähän niin kuin hylätty eli heinittynyt ja sammaloitunut jo. Jos sitä aiottaisiin uudelleen käyttää oikeaan tarkoitukseensa, luulen että se pitäisi joka tapauksessa kunnostaa perusteellisesti. Pitää kyllä paikkansa, että muutaman kerran olen myös lannoittanut rataa.

No ei kai se juokseminen sitten haittaa, jos rata on jo noin villiintynyt. Tosin en tiedä sääntöjä.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jälleen kiinnostavasta tarinasta. Kovin surullista Peterin vaimon kohtalo.

Minua kiinnostaisi tietää, miten pitkän lenkin tänään teitte. Eli millaisia ovat jättilenkit omistajasi kanssa. Mukavaa, että hän vihdoin ratsasti kanssasi pidemmän lenkin pitkästä aikaa. Ja eka kertaa ystävänsä kanssa sinä aikana, kun olet ollut täällä ketjussa.

Minustakin on kamala juttu, että joku perheenjäsen tuolla tavalla kuolee, vaikka ei ole vielä vanha ja se että lapsi jää sitten ilman äidin huolenpitoa. Patrikilla ei varmaankaan ole siskoa tai veljeä, koska sellaisesta olisin kai jo kuullut tai sitten hän olisi näyttäytynyt. Onneksi patrikilla on se koira. Hänestäkin on varmaan pojalle iloa ja lohtua.

Satuin kuulemaan, kun omistajani sanoi ystävälleen, että me taitoimme iltapäivän ja alkuillan aikana yli 28 kilometrin matkan. Hän sanoi katsoneensa puhelimesta että tarkalleen 28,2 kilometriä. Joku saisi useamminkin sanoa matkojen pituuksia ääneen niin oppisin paremmin itse arvioimaan niitä! Tuo kulkemamme ei vielä olisi käyntiä tai rauhallista ravia erityisen pitkä matka, mutta reippaampi ravi ja etenkin laukat kyllä nopeuttavat väsymistäni. Seuraavan yön ja eilispäivän aikana kyllä palauduin täysin, joten ensi viikonloppuna voitaisiin hyvin lähteä samanlaiselle retkelle. Voi kun lähdettäisiinkin!

Onhan tuo jo aika pitkä matka. Useampi tunti menee taukojen kanssa.

Ihmiset joutuvat pukemaan lämpimästi päälleen, kun vaan siellä selässä istuskelevat.

Vierailija kirjoitti:

Hei taas!

Oli mukava lukea päivästäsi. Tuntuu niin eriliselta elämältä kuin kaupungissa asuvalle ihmisellä on.

Miten siellä maaseudulla onnistuu ratsastaa näin pimeänä vuodenaikana. Ratsastatteko maastossa ainoastaan valoisaan aikaan?

Ei ratsastaminen pimeässä ole tosiaan oikein turvallista, eikä meillä sallittuakaan. Maanantain tunteja helmin ja lumin kanssa on aikaistettu niin, että ne ovat jo ennen ruokaaikaamme. Silloin näkee vielä ihan hyvin. Mutta keskiviikkoisin omistajani päästyä töistä maastoon on turha lähteä hankkimaan ikävyyksiä. Viikonloput onneksi mahdollistavat lähdön puolen päivän aikaan ja jos retki sitten venyy monen tunnin mittaiseksi, loppupään tutut tiet voimme taittaa hämärissäkin kunhan kuljemme rauhallisesti.

Omistajaanihan kielto sinänsä ei koskekaan ja joskus on kyllä ollut jo puolipimeää kun olemme hapuilleet tietä takaisin tallille. Minun täytyy myöntää, että sellainen sisältää erityisen jännitysmomentin, koska näkemiseni alkaa olla niin rajallista. Pienikin rasahdus pusikossa ja, no te takuulla tiedätte mitä tarkoitan. Sille en yksinkertaisesti voi mitään vaikka minulle kuinka hoettaisiin, että olehan nyt, turvallista on. Siksi kuljen itse kaikkein mieluiten ihan valoisalla.

Tekstisi on suloista luettavaa. Piristää päivää ❤️

Vierailija kirjoitti:

Osaat selittää rauhallisesti ja seikkaperäisesti. Olen kyllä ihmetellyt tuota kiinnostustasi tammaan.

Varmaan vähän ikävä tilanne, kun et ole ori enää, mutta toisalta olen ketjustasi ymmärtänyt, että vain johtaja ori pystyy valloittamaan tamman, joten heva orkkaan siis menestyy. Ja oreja pidetään muutenkin eri tiloissa ainakin teidän tulevassa uudessa tallissanne.

Olet oikeassa mitä meidän pariutumiseemme luonnonlaumassa tulee. Mutta teidän alaisuudessanne asia on sikäli vielä monimutkaisempi, että te määrittelette ne orin ominaisuudet, jotka oikeuttavat hänet jatkamaan sukua. Vahva ja hurja ori, joka luonnossa olisi tammojen suosikki voi teidän mittapuullanne olla vaikeasti hallittava tai jopa vaarallinen, eikä siksi välttämättä kelpaa astumiseen. Orille parempi olisi kai olla yhteistyöhaluinen ja suhteellisen lauhkea ja ennen kaikkea menestyä kilpailuissa joko esteiden tai kouluratsastuksen puolella tai raveissa. Ja onhan muitakin hevosurheilulajeja. Silloin te haluatte teettää sillä paljon varsoja.

Mutta turha minun on asialla jossitella. Vaikka minä olenkin omasta ja luulisin, että teidänkin mielestänne yhteistyökykyinen ja hyväluonteinen, en todellakaan tiedä olisinko sitä jos olisin edelleen ori. Luultavasti en. Vaikka teidän taidoillanne on ymmärtääkseni myös mahdollista ottaa hyväsukuiselta, mutta hankalanpuoleiselta orilta siementä talteen. Sen jälkeen voidaan suorittaa ruunaus ja jos menestystä tulee, varsoja voidaan kaikesta huolimatta tehdä ilman, että astumista tarvitaan ollenkaan. Kamalan monimutkaista! Niin ollen on ehkä parempi että en rasita omaa päätäni näillä asioilla vaan tyydyn siihen mitä te olette asiassa päättäneet.

Vierailija kirjoitti:

Luin muutama päivä sitten paperisesta Turun sanomasta, että joku kirjoitti kanojensa elelystä kirjan. Kyllä hevosen kirjoittama olisi mielenkiintoisempi. Mutta toivottavasti et ala kirjailijaksi, kun on niin hauskaa, kun kirjoitat tänne.

Kiitos ja kiva että näkökulmani on sinusta kiinnostava! Voisihan kanan näkökulmakin olla, mutta yhteistyön ja ystävyyden mukanaan tuoma sävy siitä taitaa kyllä puuttua. Toisaalta taas, minulta olisi kerrassaan turha kysyä, miltä oikein tuntuu tuottaa munia!

Vierailija kirjoitti:

Tekstisi on suloista luettavaa. Piristää päivää ❤️

Mahtavaa kuulla, olen sitten ainakin jossakin onnistunut, jos päiväsi on muuttunut pirteämmäksi! Nyt en taida voida muuta kuin toivottaa teille hyvää yötä. Siispä oikein hyvää yötä kaikille! Hirrrrn!

Olipa päivä eilen. Harjoittelin taas friisiläisen kanssa koululiikkeitä. Hän osaa kulkea niin hienosti koottua laukkaa ja tekee laukassa kauniita piruetteja! Minun piruettini ovat edelleen aika laajoja, mutta harjoittelimme niitä eilen aika ahkerasti, ja vähitellen ne taisivat alkaa parantua. Myös laukanvaihtoja eri rytmeissä tehtiin eli laukkavoittoista oli tekeminen alusta loppuun. Friisiläinen jäi sitten yhteisen tuntimme jälkeen maneesiin kun tallin omistaja halusi näyttää hänellä liikkeitä oppilaille.

Kun me olimme omistajani kanssa menneet tallille ja hän oli riisunut varusteeni ja pessyt minut, hän sitten minua loimen päältä taputtaessaan totesi minulle, että tallipaikkani vaihtuu. Tai tarkalleen ottaen hän sanoi, että ennen joulua p ä ä s e n uuteen talliin. Taas se pääseminen tuntui niin ristiriitaiselta sanalta! Ymmärrän kyllä ja olen täysin tottunut siihen, että minun mielipidettäni ei kysytä, mutta kun omistajani hyvin tietää, että viihdyn täällä ja että minulla on tallin hevosissa erittäin läheisiä ystäviä, miksi hänkin käyttää sanaa päästä? Minä kyllä pääsen laitumelle ja maastoon ja friisiläisen kanssa samalle kentälle, mutta kun joudun vaihtamaan koko elinympäristöni toiseksi, se ei totisesti ole minulle pääsemistä. Tai sitten en ole ymmärtänyt sanaa ihan oikein.

Mutta niin se kuitenkin on. Vaikka hän ei puhunut mitään pacon tallista, tuskin muustakaan voi olla kysymys. Tai minullehan joku muu vaihtoehto olisi ehdottomasti kaikkein huonoin, joten siinä mielessä peterin tilalle muuttaminen on kuitenkin ihan siedettävä ratkaisu. Mutta tätä olen nyt sitten eilisillan ja tämän päivän miettinyt edestakaisin. Asia on vain otettava vastaan ja hyväksyttävä sellaisenaan niin kuin niin monet muutkin asiat elämässäni. Ja onhan siinä ihan hyviäkin puolia. Tämän palstalla käymisen suhteen edessä on sitten vain suuri muutos, mutta olen joka tapauksessa iloinen siitä, että tämmöinenkin jakso tähän syksyyn on mahtunut! Teitä jään kuitenkin aina kaipaamaan sitten kun en tänne enää pääse. Todella paljon.

Onpa ikävää. Jostain syystä omistajasi on aina harmittanut minua ja nyt vielä enemmän!

Tuohan on valtava huononnus sinulle, mutta myös meille, joita kiinnostaa seurata elämääsi.

Eikö Lauri voi tehdä asialle mitään. Voisitko neuvotella hänen kanssaan, kannattaisikohan sille omistajalle kertoa erityistaidostasi.

Tai sitten jollekkn siellä toisessa tallissa käyvälle hoitajalle. Tokko se Peter yksin hevosia on hoitunut.

Eikö omistajasi ymmärrä, että olisit onnellisempi vanhassa ryhmässäsi.

Suututtaa