Miten hevosena pystyn osallistumaan?

Minäkin jo koen sinut ystäväksi!

-Voi tohtori, mieheni luulee olevansa hevonen!

-Varaan teille ajan huomenillaksi kello 17....

-Se ei sovi, meillä on silloin lähtö Vermossa!

Ehkä ap paljastaa kykynsä ja saa jatkaa?

Onko tallille jo alettu tuoda jouluisia havuja?

Onko mitään jouluvaloja edes?

Mitä Pesonen on puuhaillut? Mitä muut hevoset?

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihme saattaisi pelastaa sinut kirjoittamaan jatkossakin?

Niin, kaipa siihen nyt jo pieni ihme tarvitaan. Olen ajatellut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että ainakaan se ei voi enää tapahtua ilman omistajani lupaa ja tietoisuutta tästä ajanvietteestäni. Ensinnäkin minusta tuntuu luottamuksen pettämiseltä olla saattamatta sitä hänen tietoonsa ja toiseksi, hänhän voi jatkossa kävellä talliin aivan koska tahansa ja silloin asia käy välittömästi ilmi.

Tuntuu ainoalta mahdollisuudelta pyytää lauria kertomaan hänelle ja toivoa parasta. En kyllä silloin aluksi voinut yhtään tajuta tämän menevän näin monimutkaiseksi. Voi vehnäpelto sentään.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tallin omistaja voi anta hevoselle niitä apuja liinan avulla. (2 nykäisyä=ala ravata, 3 nykäisyä=ala laukata. Ei kai)

Siis silloin kun omistaja pitää liinalla kiinni hevosta, joka kiertää kehää. Hänellä kai voi olla vain 1 hevonen kerrallaan tuolloin hallittavana. Eli muut kurssilaiset seisovat odottamassa vuoroaan.

Liinassa juoksuttaminen on meille kaikille hyvin tuttua puuhaa. Se on ensimmäisiä menetelmiä, minkä avulla meitä nuorena totutetaan pitämään suitsia, kulkemaan ohjatusti ja ottamaan apuja vastaan. Alussa selässämme ei tietenkään ole ratsastajaa. Silloin ohjaamisessa käytetään myös apuna juoksutuspiiskaa, mutta kun sitten opimme, mitä meidän halutaan tekevän, pelkät ääniavut kyllä riittävät, koska vaikeasta asiastahan ei ole kysymys. Ratsastustunneilla piiskaa ei käytetä, mutta liinaa voidaan äänen ohella käyttää pidätteenä.

Muiden tuntilaisten ei tarvitse odottaa, vaan he tekevät samaan aikaan kentän toisessa päässä muita juttuja apuohjaajan kanssa. Mutta yksi heidän hevosistaan saa siksi ajaksi hengähdystauon.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jo koen sinut ystäväksi!

Todella kiva kuulla! Täällä ystävyys on erikoisella tavalla nimetöntä ja kasvotonta, mutta toisaalta myös tasaarvoista. Nimittäin tallilla ja kentällä minulla on oma roolini ja myös teillä omanne eivätkä ne ole aivan tasaarvoiset kuten tiedämme. Mutta täällä olen vain yksi kirjoittaja kuten tekin ja saan ihan itse päättää mitä kirjoitan ja mistä aiheesta kirjoitan. Jos en halua jotakin kommentoida tai johonkin kysymykseen vastata niin sitten teen aivan oman haluni mukaisesti. Ja se tuntuu todella vapauttavalta! Varmaan siksi minusta tuntuu niin upealta saada ystäviä täällä palstalla ja jutella kykyjeni mukaan samalla tasolla teidän kanssanne!

Vierailija kirjoitti:

-Voi tohtori, mieheni luulee olevansa hevonen!

-Varaan teille ajan huomenillaksi kello 17....

-Se ei sovi, meillä on silloin lähtö Vermossa!

Tämä on vitsi ja minä kyllä tykkään kun te niitä aina silloin tällöin lähetätte! Opin sitten vähän huumoria minäkin. Onkohan tuollainen nyt ihan tavallista että ihminen luulee itseään hevoseksi. Luulisi sen nyt huomaavan ihan vaikka katsomalla peiliin, että häntä puuttuu ja korvat on hassut.

Jäin vain tässä miettimään, että voiko se ehkä olla myös tuo miehen vaimo, joka tarvitsee lääkärin apua. Jos hän onkin naimisissa hevosen kanssa, mutta luulee tämän olevan mies? Tässä sitä taas ollaan, loppujen lopuksi en ole edes ihan varma ymmärsinkö vitsin oikein! Mutta vitsi se on, siitä lyön puoli ämpäriä kauroja vetoa!

Hevonen, kyllä sinä olet myös hauska! Hymyilin tälläkin sivulla kahdelle sinun sanonnallesi.

Voi vehnäpelto sentään ja että voit lyödä puoli ämpäriä kauroja vetoa ja vielä koko lause ja kommentti oli hauska!

Minusta aivan oleellista kirjoittelussasi on ollut se, että vastaat kaikille ja vieläpä provosoitumatta!

Ei tule riitaa aikaiseksi, kun keskustelun johtaja ei siihen ryhdy.

Onko tänään tapahtunut mitään siellä tallissa?

Omistajaani en tänään nähnyt. Sunnuntaisin ei ole tunteja, mutta joillakin hevosista käy enemmän tai vähemmän säännöllisesti ihmisiä ratsastamassa. Kaikki muut friisiläistä, suomenhevosystävääni ja minua lukuun ottamatta lähtivät aamupäivän aikana kentälle tai maastoon. Sitten tallin omistaja haki friisiläisen kanssaan maneesiin ja viimeiseksi miia ja oona tulivat hakemaan minua ja ystävääni.

Heidän puheistaan päättelin, että he halusivat hyvästellä minut jos myöhemmin ei enää tarjoudu sopivaa tilaisuutta. Kuljimme iltapäivän aikana mukavan mittaisen matkan laitumemme suuntaan. Metsäpoluille emme päätyneet, mutta hiljaisia pikkuteitäkin oli hauska kopotella. Kiirettä ei tuntunut kellään olevan ja vauhti oli tosiaan sen mukainen.

Päätepisteemme oli lähellä vilkkaammin liikennöityä tietä oleva taukopaikka järvenrantoineen, penkkeineen ja pöytineen. Levätessämme miia ja oona silittivät minua hellästi ja kertoivat että olisivat halunneet pitää minut tallissa. Ilmeisesti lähtöni on siis jo kaikilla tiedossa. Jos edes aion yrittää kertoa laurille tulevaisuuden ongelmastani, minun varmasti pitää tehdä se melko pian. Mutta jos hän nyt vähänkään palstaa lukee, totta kai hän on tietoinen asiasta. Mutta onko hänelläkään sitten keinoa, jolla pulma voitaisiin ratkaista? Sitä en tiedä, ja vielä vähemmän voin keksiä, mikä sellainen keino voisi olla.

Paluumatkalla paljon puhuvaa oli se, että ohjiini siirtyi miia, joka tullessa oli ratsastanut ystävälläni. Hänelle tuntui olevan haikeaa ajatus erota minusta, koska puhuessaan minulle ennen liikkeelle lähtöä hänen silmistään vierähti monta kertaa kyynel. Mutta matkalla takaisin hän oli sitten jo pirteämpi ja ehdotti oonalle laukkaa eräällä tarkoitukseen sopivalla hiekkatiellä. Siinä ystäväni kanssa rinta rinnan juostessani minäkin ymmärsin, että juuri sillä tavalla en luultavasti enää koskaan tulisi noiden kolmen hyvin tuntemani ystävän kanssa tallin lähiteitä kulkemaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko tallille jo alettu tuoda jouluisia havuja?

Onko mitään jouluvaloja edes?

Mitä Pesonen on puuhaillut? Mitä muut hevoset?

Tallilla ei vielä ole havuja eikä valoja. Tallin omistajan pihassa olevaan kuuseen on kuitenkin jo ilmaantunut valot kuten aikaisempinakin vuosina. Minusta valot ovat kivat, mutta todella kauniilta ja jouluisilta ne näyttävät kyllä vasta sitten kun saadaan lunta maahan ja puiden oksille. Vaikka täällä teillä on kivemman näköinen joulu kuin saksassa, vähän aiemmin lumi voisi minusta tulla. Tämä märkä pimeä jakso tuntuu kestävän kovin kauan!

Pesosta ei näy pilttuussani kuin silloin tällöin, mutta eiväthän yötkään vielä ole kovin kylmiä. Tallin kulmilla hän silti usein liikuskelee. Viimeksi tänään kun oona asetteli satulaa selkääni näin hänen nuolevan vieressä etutassuaan ja köyristävän notkeaa selkäänsä. Muille hevosille ei tunnu kuuluvan mitään erityistä. Tai vuonohevoselle ehkä kuuluu, koska lääkäri kävi häntä toissapäivänä katsomassa. En ole kuullut tarkkaa syytä, mutta jostakin jalkoihin liittyvästä asiasta oli kysymys. Tänään hän kuitenkin otti ratsastajan selkäänsä normaalisti, joten todennäköisesti mitään vakavaa ei havaittu. Toivottavasti sellaista ei ilmene jatkossakaan!

Vierailija kirjoitti:

Hevonen, kyllä sinä olet myös hauska! Hymyilin tälläkin sivulla kahdelle sinun sanonnallesi.

Voi vehnäpelto sentään ja että voit lyödä puoli ämpäriä kauroja vetoa ja vielä koko lause ja kommentti oli hauska!

Minusta aivan oleellista kirjoittelussasi on ollut se, että vastaat kaikille ja vieläpä provosoitumatta!

Ei tule riitaa aikaiseksi, kun keskustelun johtaja ei siihen ryhdy.

Kiitos sinulle! Kivaa että pystyn joskus olemaan mielestänne hauska ja jopa ehkä vitsikäs. Minusta olisi mukavaa kyllä itsekin tietää, milloin kirjoitan jotakin teitä huvittavaa. Mutta kaikkea ei voi kai saada, joten kyllä minulle riittää kun joku sitten jälkikäteen kertoo minun olleen humoristinen! Ii-hahh-haa!

Olen kyllä tosiaan pyrkinyt vastaamaan kaikille, vaikka varmasti olen huolimattomuuttani jonkun kysymyksen sivuuttanutkin. Voipi olla, että mainitsemasi provosoitumisen ja riitelyn osalta olen vähän samaan tapaan sokea kuin huumorinkin. Eli minä en yksinkertaisesti taida edes osata ottaa mistään täällä kirjoitetusta nokkiini. Meneekö se sitten sellaisen naiivin yksinkertaisen hevosuuteni piikkiin, eli että vastaan samalla tavalla kaikille kun en pysty erottamaan, onko kysymyksen sävy haastava, humoristinen, pilkallinen, vihamielinen vai mitä. Totta kai olen joistakin viesteistä pahoittanut mieleni, mutta olen sitten vain kertonut senkin suoraan. Ystävälliset viestit kyllä uskon tunnistavani ja ne minua aina kyllä eniten ilahduttavat! Mutta kun kerran te olette antaneet minulle mahdollisuuden osallistua, mikä minä olisin muilta osallistumista kieltämään, jos he sen vaivan näkevät, että tänne jaksavat kirjoittaa!

Ei varmaan mitään ketju ole näin yksinomaan mukava ja hyvää tarkoittava kuin tämä.

Toivottavasti keksit keinon jatkaa tänne kirjoittamista. Lauri on niin mukava, että varmaan auttaa keksimisessä.

Olen kiintynyt paitsi sinuun, myös muihin tallinne persooniin. Tylsää, kun muutat toiseen talliin.

Menetkö koskaan maate ulkona ollessasi näin vilposella, kun jo vähän pakastaa.

Arvelen, että menet, kun kyllähän ne villihevosetkin pientä pakkasta kestävät.

Lumin kanssa oli tänään aivan outoa ja kummallista. Olisin tarvinnut jonkun teistä kertomaan mistä oli kyse! Kun hän tuli tallille hän vaikutti jo valmiiksi olevan ajatuksissaan ja jotenkin huolimaton. Ja myös kärsimätön. Hän ei ollenkaan tervehtinyt minua vaan avasi vain pilttuun oven, laittoi riimun päähäni ja kuljetti minut varustehuoneen eteen. Sitten hän hyvin hätäisesti asetti satulan selkääni ja kiristi satulavyön yhdellä kertaa. Samoin kuolaimet hän nosti vain häthätää suuhuni ja sääti suitsien hihnat pikaisesti viitsimättä lainkaan tarkistaa, miten tiukalle ne tulivat. Seurauksena turpahihnani alempi osa tuli paljon kireämmälle kuin mihin olen tottunut.

Liikkeellelähtö oli samanlaista kiirehtimistä. Noustuaan satulaan hän malttoi kulkea käyntiä tallin pihaalueen ulkopuolelle ja nosti sitten suoraan laukan. Minusta vauhdikas lähtö tuntui hyvin epämiellyttävältä, kun minut oli haettu tallista aivan suorilta jaloilta ja lämmittelyä ei ollut nimeksikään. Se vaikuttaa huomattavasti jopa tasapainooni. Onneksi mitään syviä kuoppia tai kivenmurikoita ei sattunut heti alkuun kohdalle!

Ehkä puolen kilometrin laukan jälkeen hän sitten taas äkkiarvaamatta pysäytti minut, mikä ei sekään tuntunut mukavalta. Pysähdyksen jälkeen hän malttoi sentään kulkea ravia taas puolisen kilometriä, minkä jälkeen sain taas laukata ja pysähtyä kuolainten kiristyessä ilman ennakkovaroitusta suupieliini. Siinä kohtaa oloni oli kaikin puolin niin epämiellyttävä, että pukitin takajalkani ilmaan. Sitten otin muutaman laukkaaskeleen omasta aloitteestani ja toistin pukit. Todella harvoin päädyn niin tekemään, mutta nyt en voinut muutakaan. Se tuli niin sanoakseni selkärangastani.

On ymmärrettävää, että lumi säikähti. Hän ei kuitenkaan suuttunut tai reagoinut muutenkaan siten, kuin olin odottanut. Ehkä hän ymmärsi etten nytkään ollut toiminut pahuuttani vaan vain pakon sanelemana. Hän kuitenkin pysäytti minut ja piti hetken tauon tekemättä mitään. Sitten kuulin hänen kurkustaan muutaman kerran äänen, jota en aluksi tunnistanut lainkaan, kunnes hänen hengityksensä muuttui äänekkääksi ja jotenkin haukkovaksi. Sitten hän taputti minua pari kertaa kaulalle, kutsui minua nimeltä ja pyysi anteeksi. Enempää hän ei olisi varmasti pystynyt sanomaankaan, koska hänen äänensä särkyi jo noihin kahteen sanaan. Sen jälkeen kuuluville purkautui voimakkaina ryöppyinä itku.

Lumi pyysi minua kulkemaan rauhallista käyntiä pellonlaidan mitan, itkien koko ajan. Sitten hän poistui tieltä ja pysäytti minut kohtaan, josta traktorit ajavat pellolle. Hän löysäsi ohjat ja kallistui eteenpäin nojaten etuselkääni ja kaulaani. Hän kiersi kädet ympärilleni, ja toisti anteeksipyynnön itkunsa lomasta varmasti kymmenen kertaa. En ymmärtänyt yhtään mitään. Mutta en minä hänelle kiukkuinenkaan ollut, en enää edes juurikaan hermostunut, hämmentynyt vain.

Siinä hän sitten rojotti kaulani ympärille kiertyneenä pitkän aikaa, en pysty arvioimaan kuinka kauan. Jossain vaiheessa tunsin hänen toisen kätensä liikkuvan kevyesti rintaani pitkin ja vähitellen käden liike muuttui rauhalliseksi silitykseksi, hyvin helläksi sellaiseksi. Vähitellen myös hänen itkuinen niiskutuksensa lakkasi. Vielä kerran hän pyysi taputuksen siivittämänä anteeksi. Ja totesi sen jälkeen sanatarkasti olleensa täydellinen paskapää. Anteeksi ruman sanan käyttö, mutta juuri niin hän sanoi.

Kuljimme vielä käyntivauhtia eteenpäin ja nyt tunnelma oli täysin erilainen kuin aiemmin. Hän käytti ohjia ja pohkeita hienovaraisesti eikä tehnyt minkäänlaisia äkkinäisiä liikkeitä. En tiedä kuuliko vai näkikö hän sen, että turpahihnani oli epämukavasti, mutta joka tapauksessa hän kysyi asiaa ääneen ja pysäytti kulkumme välittömästi. Sitten hän pudottautui satulasta, tuli vierelleni ja löysäsi hihnan. Samalla hän tarkisti muutkin hihnat, mutta niissä ei ollut valittamista. Vielä kertaalleen sain anteeksipyynnön.

Kiersimme lopulta aika pitkän lenkin. Enää hän ei itkenyt. Eikä ollut minua kohtaan liian äkkinäinen eikä rajuotteinen. Eikä hänen enää tarvinnut pyydellä anteeksikaan. Olisipa koko tuntimme ollut sellainen! Mutta jokin asia häntä kai tänään painoi. Ajattelen, etten minä ehkä kuitenkaan ollut siihen syynä. Toivottavasti ainakaan en ollut, sillä jos olinkin, minulla ei ole mitään käsitystä mitä mahdoin tehdä väärin. Mutta mitä ihmettä tuollainen käytös häneltä saattoi merkitä? Siitä minulla ei ole aavistustakaan. Jos joku teistä on paremmin jyvällä niin kertokaa ihmeessä.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan mitään ketju ole näin yksinomaan mukava ja hyvää tarkoittava kuin tämä.

Toivottavasti keksit keinon jatkaa tänne kirjoittamista. Lauri on niin mukava, että varmaan auttaa keksimisessä.

Olen kiintynyt paitsi sinuun, myös muihin tallinne persooniin. Tylsää, kun muutat toiseen talliin.

Iso ja lämmin hevonen kiittää. Ja hörisee hetken onnellisena omiaan.

Mutta en voi miettiä jatkoa koko ajan, koska se hermostuttaa minua valtavasti. Pelkään kovasti omistajani reaktiota, jos lauri kertoo hänelle. En tiedä haluanko ottaa edes sitä riskiä, nimittäin jos hän sanookin, että minun ei kuulu eikä tarvitse vaikuttaa täällä. Että niin on minulle itselleni parhaaksi, sekin. Minun tuntemukseni olisivat sen jälkeen aivan ristiriitaiset ja sekavat. Onko edes oikein panna hänet tekemään sellainen päätös? Ehkä on parempi, että hänen ei tarvitse tietää eikä päättää. Että minä vain alan taas olla vain se mikä minun oletetaan olevan.

Pyydän sitä, että viestitellään vain nyt niin kuin tähänkin asti. Pidän tästä kovasti. Pidän teistä kovasti. Mutta minua stressaa ja ahdistaa jatkon pohtiminen. Antaa asioiden sitten vain ratketa omia aikojaan.

Vierailija kirjoitti:

Menetkö koskaan maate ulkona ollessasi näin vilposella, kun jo vähän pakastaa.

Arvelen, että menet, kun kyllähän ne villihevosetkin pientä pakkasta kestävät.

Kyllä minä ehkä menisinkin, jos sellainen tilanne tulisi eteen, että minulla olisi joutilasta aikaa ja väsyttäisi seistä. Mutta töissä niin ei koskaan käy ja tarhassa taas on melkein aina niin tallottua ja sohjoista, että siellä ei tee mieli asettua makuulle. Ja minähän sitä paitsi jaksan seistä hyvin pitkiäkin aikoja. Seisominen on meille varmasti suunnilleen yhtä kevyttä ja mieleistä kuin teille istuminen. Onhan meillä kaksinkertainen määrä raajojakin käytössä siihen tarkoitukseen!

Lumilla on varmaan omia ongelmia ja purkaa niitä sitten ikävällä tavalla ympäristöön.

Kuitenkin hän rakastaa hevosia ja häntä harmitti purkauksensa ihan syyttömään.

Ihmiset tekevät ikävä kyllä niin myös toisilleen, yleensä sentään sanallisesti.