Kertokaa pelottavimpia tilanteita joita teille on sattunnut!

Lisää, nää on jänniä, etenkin noi vaisto/sattuma-tarinat.

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 17:41"][quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 17:35"]Olin yläasteella. Minua kiusasi noin nelihenkinen tyttöporukka, ja yhtenä päivänä sain tarpeekseni kidutuksesta. Luokanvalvoja jututti minua ja otti yhteyttä kiusaajien vanhempiin. Tästähän sen porukan johtaja raivostui. Käytävällä kävellessäni hän tönäisi minua rajusti takaapäin ja kävi käsiksi. Hän kaatoi minut lattialle, painoi polvillaan olkapääni maahan ja painoi minua tukasta ja kaulasta alaspäin. Menin ihan paniikkiin. Olin tätä tyttöä paljon lyhyempi ja pienempi (olinkin seiskaluokkalaiseksi varsin lyhyt, juuri ja juuri 154-senttinen). Luulin, että hän ihan oikeasti aikoo tappaa minut. Sain aivotärähdyksen, sillä pääni oli tönäisyn takia osunut maahan, ja koska tämä muija kuristi kaulaani, hapenpuutteessa pyörryin. Tämä kyseinen ämmä erotettiin tapauksen takia koulusta (oli ollut muutenkin hiukan väkivaltainen). Itse muutin kasiluokan jälkeen muualle enkä ole kiusaajistani sen jälkeen kuullut. Hyvä niin. Mutta näen yhä tapauksesta painajaisia. Siinä tilanteessa uskoin oikeasti, että voin kuolla. [/quote] No hyi vittu. Itsekin pyörtyisin ihan silkasta järkytyksestä, kun joku psykopaatti hyökkää kimppuun. [/quote] Nää on taas näitä kiusauksen "uhreja" jotka kiroilevat ja liioittelevat asioita, haukkuvat kiusaajiaan psykopaateiksi ja ties miksi ja sitten ihmetellään mikai heitä kiusataan.

[/quote]

jos ei ole haukkunut kenellekään ketään psykopaatiksi ja silti joutuu kiusatuksi niin mistä sitä voivat muut tietää kiusata juuri sitä? vai onko ne kiusatut niitä joilta puuttuu ihmisrakkautta ja kun eivät muita ihmisiä rakasta, heitä kiusataan? pitäskö olla joku vitun teuvo joka rakastaa kaikkia ja heittää aseet roskiin?

Muistan tämän edelleen kuin eilisen. Olin noin 10-vuotias ja olin Espoon Kulttuurikeskuksen 3-kerroksessa odottamassa soittotuntini alkamista äitini kanssa. Istuimme luokan läheisyydessä olevan pöydän ääressä. Äitini lähti palauttamaan 1. kerroksessa sijaitsevaan kirjastoon kirjoja ja minä sanoin jääväni odottamaan siksi ajaksi samaan paikkaan. Piirtelin siinä kaikessa rauhassa, mutta noin 2 minuuttia äitini lähdön jälkeen pöydän lähelle tuli ehkä noin 30-vuotias mies, joka näytti oudolta. Pitkähiukset ja kokonaan mustat vaatteet. Tämä mies siinä kierteli outo vinohymy kasvoillaan ja kurkisteli vihkooni ja mitä piirsin. Mies ei sanonut sanaakaan, mutta aistin heti silloin että jokin oli vinossa. Pöydän lähellä oli miesten- ja naistenvessa. Tämä mies meni naistenvessan sisälle ja kokeili avata ja sulkea oven lukkoa samalla kun virnuili minulle outo ilme naamaassaan. Äiti oli varoittanut minua tietenkin "pahooista sedistä" ja jokin tässä miehessä sai minulle semmoisen olon että tässä on semmoinen pahasetä josta äiti oli varoittanut. Mies alko taas kiertämään pöytää katsellen minua päästä varpaisiin ja mutisi jotain epämääräistä hiljaisella äänellä. Minä istuin kauhusta kankeana siinä ehkä pari minuuttia kun mies kulki vessan ja pöydän väliä hermostuneesti. Sitten mies teki jonkun äkkinäisen liikeen minua kohti ja samassa minä otin kintut alleni. Jätin kaikki tavarani pöydälle ja lähdin juoksemaan itkien niin kovaa kuin pääsin alakertaan ja äitini oli juuri tulossa ylös... Sain siinä sitten jotekuten kerrottua nyyhkien mitä oli tapahtunut ja lähdimme ylös, jotta olisin voinut näyttää miehen äidilleni ja talonmiehelle. Mies ei kuitenkaan enää ollut sieltä ja ikkunasta näin, että tämä mies käveli nopeasti ulos rakennuksesta mustan pitkän nahkatakin liepeet heiluen. Kyllä edelleen puistattaa tämä tapahtuma.... Varsinkin kun itselläni on nykyään pieni tyttö. Huh.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 00:13"]

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 17:41"][quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 17:35"]Olin yläasteella. Minua kiusasi noin nelihenkinen tyttöporukka, ja yhtenä päivänä sain tarpeekseni kidutuksesta. Luokanvalvoja jututti minua ja otti yhteyttä kiusaajien vanhempiin. Tästähän sen porukan johtaja raivostui. Käytävällä kävellessäni hän tönäisi minua rajusti takaapäin ja kävi käsiksi. Hän kaatoi minut lattialle, painoi polvillaan olkapääni maahan ja painoi minua tukasta ja kaulasta alaspäin. Menin ihan paniikkiin. Olin tätä tyttöä paljon lyhyempi ja pienempi (olinkin seiskaluokkalaiseksi varsin lyhyt, juuri ja juuri 154-senttinen). Luulin, että hän ihan oikeasti aikoo tappaa minut. Sain aivotärähdyksen, sillä pääni oli tönäisyn takia osunut maahan, ja koska tämä muija kuristi kaulaani, hapenpuutteessa pyörryin. Tämä kyseinen ämmä erotettiin tapauksen takia koulusta (oli ollut muutenkin hiukan väkivaltainen). Itse muutin kasiluokan jälkeen muualle enkä ole kiusaajistani sen jälkeen kuullut. Hyvä niin. Mutta näen yhä tapauksesta painajaisia. Siinä tilanteessa uskoin oikeasti, että voin kuolla. [/quote] No hyi vittu. Itsekin pyörtyisin ihan silkasta järkytyksestä, kun joku psykopaatti hyökkää kimppuun. [/quote] Nää on taas näitä kiusauksen "uhreja" jotka kiroilevat ja liioittelevat asioita, haukkuvat kiusaajiaan psykopaateiksi ja ties miksi ja sitten ihmetellään mikai heitä kiusataan.

[/quote]

jos ei ole haukkunut kenellekään ketään psykopaatiksi ja silti joutuu kiusatuksi niin mistä sitä voivat muut tietää kiusata juuri sitä? vai onko ne kiusatut niitä joilta puuttuu ihmisrakkautta ja kun eivät muita ihmisiä rakasta, heitä kiusataan? pitäskö olla joku vitun teuvo joka rakastaa kaikkia ja heittää aseet roskiin?

[/quote]

onko oikein tuolla tavalla ylipäätään ketään kiusata? onko tosiaan niin, että ihmisellä on oltava downin syndrooma ennen kuin siihen kohdistuva kiusaaminen ei olisi oikeutettua?

Lisää näitä!

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 00:33"]

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 00:13"]

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 17:41"][quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 17:35"]Olin yläasteella. Minua kiusasi noin nelihenkinen tyttöporukka, ja yhtenä päivänä sain tarpeekseni kidutuksesta. Luokanvalvoja jututti minua ja otti yhteyttä kiusaajien vanhempiin. Tästähän sen porukan johtaja raivostui. Käytävällä kävellessäni hän tönäisi minua rajusti takaapäin ja kävi käsiksi. Hän kaatoi minut lattialle, painoi polvillaan olkapääni maahan ja painoi minua tukasta ja kaulasta alaspäin. Menin ihan paniikkiin. Olin tätä tyttöä paljon lyhyempi ja pienempi (olinkin seiskaluokkalaiseksi varsin lyhyt, juuri ja juuri 154-senttinen). Luulin, että hän ihan oikeasti aikoo tappaa minut. Sain aivotärähdyksen, sillä pääni oli tönäisyn takia osunut maahan, ja koska tämä muija kuristi kaulaani, hapenpuutteessa pyörryin. Tämä kyseinen ämmä erotettiin tapauksen takia koulusta (oli ollut muutenkin hiukan väkivaltainen). Itse muutin kasiluokan jälkeen muualle enkä ole kiusaajistani sen jälkeen kuullut. Hyvä niin. Mutta näen yhä tapauksesta painajaisia. Siinä tilanteessa uskoin oikeasti, että voin kuolla. [/quote] No hyi vittu. Itsekin pyörtyisin ihan silkasta järkytyksestä, kun joku psykopaatti hyökkää kimppuun. [/quote] Nää on taas näitä kiusauksen "uhreja" jotka kiroilevat ja liioittelevat asioita, haukkuvat kiusaajiaan psykopaateiksi ja ties miksi ja sitten ihmetellään mikai heitä kiusataan.

[/quote]

jos ei ole haukkunut kenellekään ketään psykopaatiksi ja silti joutuu kiusatuksi niin mistä sitä voivat muut tietää kiusata juuri sitä? vai onko ne kiusatut niitä joilta puuttuu ihmisrakkautta ja kun eivät muita ihmisiä rakasta, heitä kiusataan? pitäskö olla joku vitun teuvo joka rakastaa kaikkia ja heittää aseet roskiin?

[/quote]

onko oikein tuolla tavalla ylipäätään ketään kiusata? onko tosiaan niin, että ihmisellä on oltava downin syndrooma ennen kuin siihen kohdistuva kiusaaminen ei olisi oikeutettua?

[/quote]

Minä olen ihan samaa mieltä. Koskaan ei voi mennä sanomaan toiselle, että "sinun kärsimyksesi ei ole mitään" kun me ihmiset ollaan erilaisia. Jollekin toiselle sama mikä sinun kohalla ei tunnu missään, voi toiselle olla kova paikka, näin on, vaikka olis se toinen n.s tervekin ihminen, ilman mitään diagnooseja.

Rakenneultrassa kun hoitaja sanoi, että nyt on kyllä haettava lääkäri paikalle.

Mies sekosi ja alkoi hakkaamaan. Yritin suojata mahaani, koska olin raskaana. Mies kuristi ja juuri ennen kuin taju meinasi lähteä, päästi irti. Vedin henkeä ja huusin apua niin kovaa kuin jaksoin. Mies kuristi uudelleen. En muista mitä seuraavaksi tapahtui. Jossain vaiheessa pääsin juoksemaan ulos paljain jaloin

Olin 8 vuotiaana kirjastossa (90 -luvun lopulla) kun huomasin isokokoisen, keski-ikäisen miehen tuijottavan minua. Kirjasto oli pieni, mutta sokkeloinen ja kun liikuin hyllyjen välissä, näin kuinka mies vaihtoi välillä paikkaa jotta hän näkisi minut koko ajan. Muistan olleeni pakokauhun vallassa, mutta en älynnyt mennä sanomaan kirjaston tädeille asiasta. Lopulta lähdin hirveää kyytiä ulos kirjastosta ja näin ikkunasta kun mies nousi pöydästään. Onneksi koti oli tien toisella puolella ja olin nopea kintuistani. Kerroin kotona äidilleni asiasta ja sanoi että tuollaisessa tilanteessa pitää mennä sanomaan kirjastotädille. Tuntuu ettei äitini tainnut oikein uskoa minua (oma vikani kun valehtelin pienenä aina välillä erilaisista asioista). Vieläkin välillä mietin, että mitä hirveää minulle olisi voinut käydä sen miehen kynsissä. Hui hyi.

Tapahtui viime talvena Lahessa. Olin kaverilla iltaa viettämässä ja tuli istuttua jutellen ainakin 3tuntia. Kello oli 10 illalla kun lähdin kotiin, päätin kuitenkin kiertää keskustan kautta lenkin. En mennyt suorinta reittiä koska tunsin tarvitsevani raitista ilmaa. Olen yleensä varovainen ja ajattelen onko turvallista tehdä niin tai näin, mutta ajattelin ettei arki-iltana hiljaisessa Lahen keskustassa mitään pahaa voi sattua.
Pipo päässä kävelin linja-assan kohdalla kun vastaan käveli mies. Pukeutuneena siniseen pusakkaan, suoriin housuihin ja kädet taskuissa. Otin etäisyyttä ettei tarvitse läheltä kävellä ja kuuntelin musiikkia, kunnes huomasin miehen puhuvan mulle. Musat pois korvilta ja hidastin vähän kävelyä.. en kerennyt sanoa sanaakaan kun tämä saastainen paska sanoi:
"Onko sulla karvaton pillu?! Onko posliini??"
Katsoi suoraan silmiin ja en saanut sanaakaan suustani, olin lähellä itkeä!! Kiristin kävelyvauhtia ja vilkuilin taakseni, näin kun pervo huusi perääni samaa lorua aikansa, kunnes kääntyi kulman taakse.
Olin lähellä soittaa häkeen ja kun maltoin vitutukselta, kuvotukselta miettiä että voisin estää jotain vielä pahempaa, lähdin kiertämään korttelia. Kävelin kuin vastaan tätä paskakasaa. Hiljaisilla kaduilla ei vain näkynyt enää tätä miestä, varmaan vain hyvä niin.

Taksin logo rintamuksessa prodeerattuna, niin limaisen nilkin näköinen kuvotus. Sut jos joskus vielä tapaan, en jää sanattomaksi :(

Olin sen ikäinen, että kävin ala-astetta ja olimme kaverin kanssa leikkimässä illalla koulun pihassa. (Koti oli alle kilometrin päässä) Oli kuitenkin aika mennä kotiin, sillä alkoi hämärtyä. Koulutiellä oli pysähtyneenä pakettiauto, jossa takaovet olivat auki ja mies tuli luoksemme. Hän kyseli omituisia kysymyksiä liikkuen koko ajan lähemmäksi ja tajusin, että tämä on sellainen tilanne josta äiti on varoittanut. Niinpä tartuin kaverin käteen ja lähdettiin juoksemaan niin lujaa kuin jaloista ikinä pääsimme.

Jälkeenpäin olen tajunnut, että mies oli aivan varmasti pedofiili. Tilanteelle ei ole mitään muuta selitystä. Miksi kukaan keski-ikäinen mies norkoilee koulun luona pakettiauton kanssa? Takaovet aukinaisina? Kyselee pieniltä lapsilta kysymyksiä, joissa ei ole mitään järkeä ja koittaa varovasti samalla tulla todella lähelle? En halua edes kuvitella, mitä olisi tapahtunut jos en olisi lähtenyt juoksemaan kaverini kanssa pakoon. Sekin on pelottavaa, että näitä samanlaisia läheltä piti -tilanteita näyttää olevan monilla.

Olin serkkuni luona toisessa kaupungissa viikonloppua viettämässä, kuten perheellämme oli usein tapana. Tapana oli myös, että vanhempamme juopottelivat, ja me likat saatiin melko lailla tehdä mitä huvittaa. Olimme varhaisteinejä. Seikkailimme loppukesän yömyöhään ulkona kylillä, ja päädyimme paikallisen kosken rantaan kalliolle istumaan. Laitettiin siinä risuista nuotiota. Tuli minun vuoroni mennä siihen läheisen metsän reunaan hakemaan risuja. Pilkkopimeää, ja näkökenttä rajoittui siihen muutamaan metriin. Keräsin risuja kyykistyneenä, ja kun nousin, näin edessäni villapaidan. Siinä siis seisoi  mies villapaidassa, hiljaa paikallaan. Säikähdin ja läksin tyttöjä kohti huutaen että apua täällä on joku ukko - pelkäsin ihan todella! Jostain syystä muut tytöt eivät uskoneet tai säikähtäneet, eivät korvaansa lotkauttaneet tälle kohtaukselle. Siinä sitten jouduin kauhuissani istumaan nuotiolla kunnes lähdimme pois. Yhä tänäkään päivänä en ymmärrä mikseivät uskoneet ja ottaneet tosissaan. Huh, se sekunnin murto-osa, kun tajuat että joku seisoo ihan nenäsi edessä siinä pimeässä ryteikössä, ihan hiljaa, liikkumatta... Muistan vieläkin sen villapaidan, muuta en miehestä nähnytkään.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 02:44"]

Olin serkkuni luona toisessa kaupungissa viikonloppua viettämässä, kuten perheellämme oli usein tapana. Tapana oli myös, että vanhempamme juopottelivat, ja me likat saatiin melko lailla tehdä mitä huvittaa. Olimme varhaisteinejä. Seikkailimme loppukesän yömyöhään ulkona kylillä, ja päädyimme paikallisen kosken rantaan kalliolle istumaan. Laitettiin siinä risuista nuotiota. 

[/quote]

Luulin tarinan loppuvan niin, että sytytitte siinä sitten metsäpalon...

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 09:00"]

muutama vuosi sitten lähdin ajamaan pitkää matkaa ensimmäistä kertaa ( olin sitä ennen saanut juuri 4kk sitten ajokortin). Pitkään olin körötellyt pikkuiselle autollani rekan perässä. Hyvä tilaisuus ohittaa rekka. Lähdin ohittamaan ja samalla tuli outo tunne ja ihan kuin joku olisi minulle sanonut, että mene takasin, älä ohita. Menin takaisin rekan taakse ja samassa rekka ajoi peuraa päin. Sain auton juuri ja juuri pysähtymään niin etten olisi ollut rekan perään ajanut. Ahdistaa edelleenkin se tapahtuma. Jollen olisi kuollut peurakolarissa, niin viimeistään sitten kun se rekka olisi tullut päälle. Anteeksi sekava teksti.

[/quote]

Miten niin sä olisit kuollut peurakolarissa? Jos sä ehdit palata takaisin rekan taakse, niin sä olisit ihan yhtä hyvin ehtinyt ohittaa sen rekan ja se rekka olisi ajanut peuran päälle siellä sun takana. Eikä se rekka sun päälle olisi tullut, kun sullahan oli selvästi suurempi nopeus, jos kerran olit ohittamaan lähtenyt. Suurempi riski jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä se, että olisit törmännyt sen rekan perään...
[/quote]

Jarrutusmatka hiukan eri rekalla ja henkilöautolla..Ja peura on iso eläin tuulilasissa.. Oman turvallisuutesi vuoksi toivon, ettei sulla ole ajokorttia. Rekan takana turvavälin kanssa on yleensä hyvin turvallista ajaa.

Tämä on tositapahtuma ja tapahtui Helsingissä 13 vuotta sitten. Seurustelin miehen kanssa, ja tämä mies asui kerrostalossa erään puiston lähellä. Minulla oli koira ja ulkoilutin usein pientä koiraani tässä puistossa myöhään yöllä, kun kotiuduimme leffasta tai illanvietosta. Yhtenä iltana olin tulossa takaisin lenkiltä, kun huomasin pitkän, nuorehkon, epäsiistin miehen ensin notkuvan läheisen puun alla ja sitten alkavan seuraamaan minua. Kiihdytin askeleita ehtiäkseni ovelle. Otin avaimen valmiiksi ajoissa, laitoin sen oveen, käänsin. Livahdin nopeasti sisälle ja vedin ulko-oven väkisin kiinni. Se oli sellainen ovi, jossa on hidastus, joten sen kiinni saaminen nopeasti vaati voimia. Juuri kun olin saanut oven kiinni, mies tuli oven toiselle puolelle, veti kahvasta ja kun huomasi, että ovi oli lukossa, hän alkoi molemmin käsin hakata oveen. Tyyppi oli selvästi pettynyt, ettei saanut mua kiinni. Tuohon taloon hänellä ei ollut asiaa, siitä olen varma.

Kaksi viikkoa myöhemmin luin Hesarista, että tuossa puistossa oli tapahtunut raiskauksia uhreille tuntemattoman tekijän toimesta. Tekijä saatiin kiinni.

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 09:00"]

muutama vuosi sitten lähdin ajamaan pitkää matkaa ensimmäistä kertaa ( olin sitä ennen saanut juuri 4kk sitten ajokortin). Pitkään olin körötellyt pikkuiselle autollani rekan perässä. Hyvä tilaisuus ohittaa rekka. Lähdin ohittamaan ja samalla tuli outo tunne ja ihan kuin joku olisi minulle sanonut, että mene takasin, älä ohita. Menin takaisin rekan taakse ja samassa rekka ajoi peuraa päin. Sain auton juuri ja juuri pysähtymään niin etten olisi ollut rekan perään ajanut. Ahdistaa edelleenkin se tapahtuma. Jollen olisi kuollut peurakolarissa, niin viimeistään sitten kun se rekka olisi tullut päälle. Anteeksi sekava teksti.

[/quote]

Miten niin sä olisit kuollut peurakolarissa? Jos sä ehdit palata takaisin rekan taakse, niin sä olisit ihan yhtä hyvin ehtinyt ohittaa sen rekan ja se rekka olisi ajanut peuran päälle siellä sun takana. Eikä se rekka sun päälle olisi tullut, kun sullahan oli selvästi suurempi nopeus, jos kerran olit ohittamaan lähtenyt. Suurempi riski jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä se, että olisit törmännyt sen rekan perään...
[/quote]

Ootko vähän tyhmä? Jos ois rekan lähteny ohittamaan niin tod.näk. tää ois ajanu peuraa päin eikä rekka. Ja jos iso peura läjähtää tuulilasista sisään ni siitä on leikki kaukana. Myös rekka ois ajanu päälle, koska rekka ei noin vaan pysähy vaan jarrutusmatka on mieletön. Vai luuletko et jos ajaa peuraa päin niin auto vaan jatkaa matkaa samaa vauhtia eteenpäin?

Up

Olin kerran tulossa noin klo 22-23 aikaan töistä kotiin bussilla (vaihdoin eräällä juna-asemalla). Odottelin bussia pysäkillä kännykkääni selaten parin muun ihmisen kanssa. Yhtäkkiä eteeni, siis 10cm päähän naamastani, tuli seisomaan joku tummaihoinen mies. Mies vaan tuijotti suoraan silmiini eikä sanonut mitään. Loin vihaisen katseeni ja siirryin pari metriä pois päin tyypistä. Bussi tuli ja menin bussiin sisään. Istuin ihan eteen oikealle, niin että tunsin bussikuskista olevan turvaa minulle. Se tumma tyyppi tuli myös bussiin sisään ja seisahti siihen kohdalleni taas tuijottamaan hetkeksi ja näytti myös siltä että yrittäisi viereeni istumaan (istuin käytäväpaikalle ettei se voisi tehdä niin). Näin siitä pleksistä heijastuksena miten tyyppi riviä taaempana sivulla tuijotti minua koko ajan ja mietin jo että menen vaikka linjaa päästä päähän kymmenen kertaa, mutta en jää bussista ennenkuin ko tyyppi jää! Kerroin miehelleni (joka oli vauvan kanssa kotona) viestillä ko tyypistä ja suunnitelmastani. Yhtäkkiä n. Puolivälissä matkaa tyyppi nousi, tuli viereeni seisomaan ja tuijotti taas minua. Samassa bussikuski pysäytti seuraavalle pysäkille ja avasi etuoven, silloin sain itsekin sanottua jotain "joo mee vaan pois!". Hetken tuijotettuaan tyyppi astui edelleen tuijottaen ulos bussista ja hakkasi vielä viereistäni ikkunaa pari kertaa saatteena ja lähti pois.. Huokaisin helpotuksesta! Olen aina ollut ihan hermoraunio yöllä yksin liikkuessa (esim kerron miehelle aina milloin/mistä lähden ja matkan varrelta "etappeja" missä olen että osaa sitten neuvoa poliisia missä olen kadonnut jos minulle sattuu jotain :D) mutta tuon jälkeen ilmoitin pomolleni etten tee enää iltavuoroa jos pitää mennä julkisilla kotiin. Onneksi se sopi pomolle hyvin.. Nykyään liikun aina autolla iltaisin niin on vähän helpompi olo.

Nostelen.

Heräsimme eräänä lauantaiaamuna kodistamme ja mies huomasi ulko-oven olevan raollaan. Asialle ei löytynyt selitystä, tavallisesti olemme oven kanssa vainoharhaisuuteen asti huolellisia, eikä alkoholilla ollut asiassa osaa eikä arpaa. Mitään ei ollut kadonnut ja nukuimme rauhallisesti koko yön. Kuittasimme unohduksena, kunnes viikon päästä naapuri kertoi tarkalleen samasta kokemuksesta. Selvisi, että vuosi sitten Turussa oli mies tiirikoitunut asuntoihin öisin katselemaan ihmisiä nukkumassa. Asuimme tuolloin Espoossa.