Kertokaa pelottavimpia tilanteita joita teille on sattunnut!

muutama vuosi sitten lähdin ajamaan pitkää matkaa ensimmäistä kertaa ( olin sitä ennen saanut juuri 4kk sitten ajokortin). Pitkään olin körötellyt pikkuiselle autollani rekan perässä. Hyvä tilaisuus ohittaa rekka. Lähdin ohittamaan ja samalla tuli outo tunne ja ihan kuin joku olisi minulle sanonut, että mene takasin, älä ohita. Menin takaisin rekan taakse ja samassa rekka ajoi peuraa päin. Sain auton juuri ja juuri pysähtymään niin etten olisi ollut rekan perään ajanut.
Ahdistaa edelleenkin se tapahtuma. Jollen olisi kuollut peurakolarissa, niin viimeistään sitten kun se rekka olisi tullut päälle.
Anteeksi sekava teksti.

Meille yritti murtautua kaksi hämärä hiipparia, kun olin noin 8 - vuotias. Asuimme tuolloin maalla keskellä ei mitään ja kaiken lisäksi olin yksin kotona! Onneksi koiramme piti sellaista mekkalaa, että tyypit jättivät murtautumisen sikseen. En muista, saatiinko näitä edes kiinni...

Olin joku 25 vuotias kun isäni ja äitipuoleni olivat matkoilla ja olin heidän talonvahtinaan ja huolehdin myös äitipuolen kahdesta pienestä koirasta. Oli kesä ja todella kuuma joten pidin takaovea auki joka johti terassille. Talo sijaitsi normaalilla omakotitaloalueella ei siis metsän keskellä.

Oli aamu ja menin alakertaan suihkuun, sauna ja suihku sijaitsivat kellarikerroksessa. Juuri kun olin saanut suihkun päälle kuulin yläkerrasta kuinka koirat alkoivat räksyttää hulluna. Mietin onko takapihalla toinen koira tai kissa mutta sitten kuulin kuinka joku käveli yläkerrassa kengät jalassa! Kuuntelin ja tosiaan joku siellä käveli ympäriinsä hitaasti ja koirat räksyttivät nyt vielä kovempaa.

Laitoin äkkiä yöpaidan takaisin päälle ja aloin hipsimään paljain jaloin yläkertaan. Mietin että rosvo voi tehdä minulle mitä vain sillä minulla ei ollut mitään kättä pidempää eikä edes kunnon vaatteita päällä. Kun pääsin yläkertaan kuulostelin kuuluuko askelia mutta mitään ei kuulunut. Avasin kellarin oven ja astuin ulos ja haistoin tupakan. Koirat räksyttivät nyt vähän vähemmän mutta se kuului terassilta joten hipsin sinne. Ja mitä näinkään, vaarini istui siellä tupakalla!

Hän oli tullut käymään kun oli ollut samalla suunnalla käymässä. Olin niin helpottunut etten tiennyt itkeäkkö vai nauraa.

nähtiin ystäväni kanssa samana yönä unta että kuolimme tai siis ystäväni näki että minä kuolin ja minä näin että ystäväni kuoli. emme olleet tuolloin nähnyt pitkään aikaan ja sitten kun näimme niin kerroimme toisillemme unet ja olimme ihan järkyttyneitä.

Kerran baarin narikkajonosta yksi mies lähti seuraamaan minua, kun lähdin kävelemään kotiin. Olisi halunnut tulla luokseni yöksi kuulemma eikä häipynyt vaikka sanoin asuvani mieheni kanssa (oikeasti ei ollut näin). Mikään puhe ei mennyt perille, roikkui vain aivan kiinni minussa. Asuin talossa, jossa oli lukittava sisäpihan portti ja sain sen läväytettyä juuri hänen nenänsä edestä kiinni. Tilanne oli kyllä pelottava ja sen jälkeen en uskaltanut pitkään aikaan kävellä lyhyttäkään matkaa yksin yöllä.

Lisää näitä. Itselleni kun ei ole mitään pelottavaa koskaan tapahtunut

Heikennyt näkö. Aivoaneurysma vasemman silmän takana. Riskinä vammautuminen tai äkkikuolema.

Labraan syöpätutkimuksia varten. Yksi tappavimmista syövistä, surkeat arvot ja erittäin huono elinaikaennuste. 

Sain diagnoosit kahden viikon välein.

Toisessa kotimaassani olin matkustamassa tavallisena päivänä bussilla kotoa mummon luo. Mummo asuu kahden pysäkin puolivälissä, jäin aina vaihtelun vuoksi vuorotellen kummalakin pysäkillä pois. Tuolla kertaa jäin pois ekalla pysäkillä. Kävelin mummolaa kohti. Bussi jatkoi matkaa sille toiselle pysäkille. En ollut ihan mummolan kohdalla kun kuulin miten räjähti ja näin bussista lentävän osia. (Pari tietä alapuolella) Luojan kiitos jäin sillä ekalla pysäkillä, muuten en välttämättä olisi tässä nyt. Sen verran kova pamahdus se silti oli, että kuuloon jäi vaurioita. Ja toki mieleen, kyllä tuosta painajaisia näkee edelleen. :( 

Mulla näitä olis nyt useampiki pelottava tilanne, mut kerrotaan nyt vaikka se kaikista todellisin.
Menin kevättalvella 2009 silloisen poikaystäväni luokse yöksi. Vietimme iltaa useamman tunnin teevetä katsellen ja pelejä pelaten. Kaikki oli hyvin ja ilta sujunut rattoisasti kunnes minua alkoi yhtäkkiä aivan valtavasti suututtaa. Siis tuli sellainen hillitön paha olo ja riidanhakuisuus kuin salamana kirkkaalta taivaalta. Siinä sitten aikani vängättyä tämän mielialan kanssa en enää halunnut jäädä hänen luokseen yöksi, tahdoin kotiin. Poikaystävänikin pahoitti mielensä, ja ihan syystä, koska ei sen paremmin kuin minäkään ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Hän päätti lähteä saattamaan minua kotiin vanhempieni luokse ja sain jotenkin siinä matkan aikana rauhotuttua ja sovittua, että hänkin jää sinne yöksi.
No, tulimme vanhempieni keskustassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon, jossa tiesin äitini ja 4-vuotiaan pikkusiskoni olevan. Isä oli työmatkoilla. Kello oli jo reippaasti yli puolen yön ja siksi hieman säikähdinkin, kun näin äitini seisovan keitiössä. Siinä hän nojaili lavuaaria vasten tajunnan rajamailla ja sanoi voivansa huonosti. Tiputin kaikki tavarat lattialle ja kiirehdin hänen luokseen. Hän pyysi minua viemään hänet takaisin sänkyyn ja otinkin hänet kunnon talutusotteeseen. Pikkusiskoni huoneesta kuului lapsen ääntä, joten tiesin hänen heränneen johonkin. Käskin poikaystäväni sinne tätä rauhoittelemaan. Lähdin äitiä raahaamaan makuuhuoneeseen, joka sijaitsee toisella puolen asuntoa, kun hän rojahti ihan totaalisesti. Jotenkin siinä tilanteessa ei tajunnut heti reagoida aivan oikein, ja esimerkiksi jättää häntä niille sijoilleen ja auttaa siinä, vaan minun pitäisi saada hänet sinne makuuhuoneeseen koska äiti niin pyysi.
No siinä minä sitten raahasin kaikilla voimillani raskasrakenteista äitiäni makuuhuonetta kohden vaikka itse olin tuolloin vielä aikamoinen vinkuheinä. Sain pitkällisen ponnistelun jälkeen hänet sängyn laidalle istumaan, josta hän rojahtikin saman tien aivan veltoksi ja liikkumattomaksi sängylle. Hän itki hysteerisesti ja sanoi, ettei mikään liiku. Ei saanut siis mitään raajoja liikuteltua. Soitin asianmukaiset hätäpuhelut sun muut ensiavut ja jäimme apua odottamaan. Ne oli varmaan pisimmät minuutit mitä olen vähään aikaan kokenut. Äiti siinä jätti jäähyväiset, sanoi rakastavansa ja muisti kertoa, että hyviä tyttöjä ollaan. Halusi vielä, että hommaan isän puhelimen päähän ja siinä vieressä sitten pitelin puhelinta hänen korvallaan ja kuuntelin kuinka isälle neuvoja antoi, miten jatkaa ilman häntä.
En itkenyt, enkä hätääntynyt vaan toimin rationaalisesti. En näyttänyt pelkoa, vaikka olin sisältä aivan kauhuissani. Ensihoito tuli paikalle ja väistyin sivuun. Pikkusisko istui olohuoneessa poikakaverin sylissä muumeja katsellen aivan kuin ei mitään. Poikakaverini oli siis onnistunut tehtävässään, luojan kiitos. Äiti vietiin sairaalaan ja kyseessä oli ollut jokin aivoperäinen toimintahäiriö ja sitä seurannut halvaus. Hän toipui nopean avunsaannin takia täysin ennalleen.
Näin jälkeenpäin kaikki tuntuu omituiselta. Se selittämätön halu mennä kotiin. Onneksi kuuntelin itseäni ja lähdin. Tämä oli minun tilanteeni, jolloin pelkäsin eniten. Menettämisenpelkoa, sitä se kai oli äitini kohdalla. Sehän on ihan kauhea vaje elää ilman sitä. Tai sellaista rakkautta..

Up

Lisää näitä :-)

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 16:47"]

En ala sen kummemmin aukomaan näitä, mutta pelottavimmat tapaukset on sattunut töissä. Olen siis hoitajana psykiatrisessa sairaalassa. Osastollamme hoidetaan kaikkein vaativimmat psykoosipotilaat sekä kriminaalipotilaita (henkirikoksen tehneitä). Toisinaan tulee tiukkoja paikkoja potilaiden kanssa kun jokaisella heistä on jonkinlaista väkivaltaista käyttäytymistä historiassaan. Arkielämäni onkin sitten todella tylsää ja innolla odotan kaikenlaisia kertomuksia tänne ketjuun!

[/quote]Samoin. Paljon olisi kerrottavaa puukoista aseisiin, mutta en halua kertoa edes tapauksia,,vaikka se toki on sallittua. Vaitiolovelvollisuus on kohdallani tiukka..

2

Olin 12 tai 13 ja pikkuveljeni oli 5-6-vuotias. Siivosin äidin kanssa kotona ja veli lähti kaverinsa ja tämän äidin kanssa läheiseen leikkipuistoon. Päälle puoli tuntia siinä siivottiin ja äiti katsoi välillä ikkunasta leikkikentlle, jonne oli suora näköyhteys meiltä. Yhtäkkiä äiti sanoi mulle, että mene heti hakemaan veli puistosta ja kertoi, että poika oli siellä nyt yksin ja puiston laidalla seisoi joku tosi hämärän näköinen mies auton kanssa ja tuijotti poikaa.
Pyöräilin nopeasti leikkikentälle veljeni luo ja äijä lähti äkkiä pois kun tajusi, että tunnen pojan. Kysyin veljeltä, että tekikö äijä sille mitään, niin hän kertoi, etä mies oli kysellyt, että haluaisiko poika tulla vähän auttelemaan miestä auton korjaamisessa ja, että takapenkillä olisi myös palkkio pojalle. Olin varmaan ihan kalpea kun poika oli saanut kerrottua
Okei, ehkä tämä ei tunnu niin pelottavalta ulkopuolisrlle mutta minusta tämä oli järkyttävää, koska olisin ihan hyvin voinut menettää veljeni.
Ja sori jos teksti on sekava ja täynnä kirjoitusvirheitä

2

Uppista

2sivulle

Tämä sattui useampi vuosi sitten. Nukutin esikoisvauvaani vaunuissa takapihalla, ja itkuhälytin oli päällä. Puuhailin itse keittiössä samaan aikaan, kun yhtäkkiä hälytin rätisi ja poika alkoi hieman vaikeroida. Hän teki sitä monesti unissaan joten en mennyt heti katsomaan. 

Yhtäkkiä itku voimistui, ja  hälyttimsestä kuului naisen ääni "shh, shh ei mitään hätää"! Kauhusta kalpeana juoksin salamana takapihalle ja suoraan vaunujen ääreen, jossa poika nukkui itsekseen aivan rauhallisena eikä ketään lähimaillakaan. Otin oitis yhteyttä Philipsin asiakaspalveluun epäluotettavasta itkuhälyttimestä ;).

2

Tää ei varsinaisesti oo kauhee juttu, mutta oltiin lapsena (ehkä 12v?) meidän mökillä Hirvensalmella. Yhtenä iltana lueskelin kahdestaan hiljaisessa mökissä, kumpikin omassa rauhassaan. Kunnes pitkän hiljaisuuden rikkoi molempien tismalleen samanaikainen laulahdus: et voi tulla rajan taa.. Muistellaan tätä vieläkin huvittuneina.