Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka olette jättäneet sairaan kumppanin: jätittekö hänet sairaudesta johtuen vai siitä huolimatta? Mikä sairaus oli kyseessä?
30.08.2021 |
Tuntistteko syyllisyyttä tai häpeää siitä, ettette jatkaneet suhdetta? Miksi suhde loppui?
Kiinnostaisi kovasti kuulla kokemuksia, koska meillä saattaa olla ero tulossa.
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
En ikinä jäisi huonoon suhteeseen vain siksi, että kumppanini on sairas.
mutta kummasti huomasit suhteen "huonouden" VASTA kun sairaus iski? Selvästikin se ei ollut tarpeeksi huono sinun erota, ennen kun hän sairastui, eikö niin? HEHEH, jäit kiinni, moukka!
Olitkin vaan pelkkä hyväksikäyttäjä, vapaamatkustaja ihmissuhteissa. Otit sen mitä irti lähti niin kauan kun otettavaa oli, mutta kun olisi tullut aika sinun antaa, olikin liikaa sulle? FIUH!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä alapeukutetaan jos on syövän takia jättänyt kumppanin mutta jos mielenterveysongelman takia niin yläpeukkuja satelee. Mikä teitä vaivaa? Hirveitä ihmisiä. Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ihana mies ja hyvä avioliitto. Olis aika kamalaa jos mies minut sairauteni takia jättäisi. Mikä siitä syövästä tekee niin eri asian?
Se että harvoin syöpään sairastunut uhkaa toista fyysisellä väkivallalla tai toimii täysin arvaamattomasti. Täällä on yläpeukutettu niitä mielenterveystapauksesta eronneita joissa mielenterveysongelmainen ei suostu hakemaan apua mutta olettaa että puoliso toimii aina tarvittaessa terapeuttina (esim aamuyöllä vaikka puolisolla aikainen työhönlähtö). Tai jos jätetty on ollut esim väkivaltainen.
Itse voisin seurustella mielenterveysongelmasta kärsivän kanssa jos hän hoitaa aktiivisesti omaa tilaansa eikä ole väkivaltainen. Lisäksi elämän suhteessa pitäisi olla kummallekin miellyttävää eli ei pelkkää murhetta ja itkua.
kummasti mädät ihmiset paljastaa sielunsa mädännäisyyden tässä ketjussa, ja oikein ylpeileevät sillä!
Ymmärrän jonkun sairauden joka on niin vaikea ettei omasta elämästä tai lasten elämästä tule mitään, tai nekin huononee, kuten alkoholismi josta on yritetty ensin kaikin keinoin päästä pois. Tai joku niin vakava skitsofrenia, jonka johdosta puoliso on pysyvänä mieliairaalan asukkaana (vaikkei nykyään tätä ole enää) eikä ota lääkkeitä, riskeeraa lasten terveyden. Ja ymmärrän eron pelkän seurustelun aikana, ennen kun ollaan edes ehditty sitoutua. Mutta nämä muut, kuten esim. 15 vuotta yhdessä hyvää elämää eläneet ja lapsia tehneet, on vain väärin paeta paikalta kun toinen sairastuu vakavasti kuten esim. syöpään. Avioliittolupaus on: myötä ja vastamäessä. Mitäs lupasit! Ette saa multa mitään arvostusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään.
On siinä touhua kun jokainen ”sairas” kumppani pitää jättää 😅 Raskas on tuo totaalisen terveyden vaatimus.
Ei pidä. Ihan eri asia, jos sairauden takia jättää. Olisi kamalaa, jos joku pyörisi jaloissa pelkästä velvollisuuden tunteesta. Sairasta siinä sitten. Mielummin olisin yksin.
Niin niin, onhan se helppo sanoa, 2-kymppisenä, kun ajatuskin omasta kuolemasta on niin utopistinen vielä. Mutta oottakaahan, kaikki te nuoret jotka selvästikin tähän ketjuun kirjoittelee, sairaudet iskee jo 3-kymppisenä, 4-kymppisenä jokaisella on jotakin. Voi tulla myös yllättävä mielisairaus, vaikka fyysisesti täysin terve. Tulkaahan sitten kertomaan miten katkeria olette kun mies hylkäsi vaikka teit 3 lasta hänelle, ja löysi nuoren terveen juuri kun olisit tarvinnut eniten tukea. Et enää ole tuota mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisolleni diagnosoitiin syöpä, ja jätin hänet viikkoa myöhemmin. Tuntui, että se pitää tehdä heti. Olin miettinyt eroa jo viikkoja sitä ennen enkä halunnut jäädä jumiin suhteeseen, jossa en halunnut olla.
Tämä on ihan oikein. Ei kenenkään kuulu jäädä suhteeseen, josta haluaa pois, vain sen vuoksi, että kumppani sattuu olemaan sairas. Useimmilla ihmisillä on vähän väliä jonkinlainen sairaus päällä joka tapauksessa. Se on vain normaalia elämää.
Jos olisit ihminen, niin ymmärtäisit miten typerä olet. Nyt täytyy sitten vain toivoa, ettei ”homma” osu omaan nilkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no muistakaapa sitten kaikki te nuoret naiset, kun postpartum depressio iskee hormonimyllerryksen takia, että miehesi saa häipyä heti ja jättää vastasyntyneen ja sinut, koska olit vain taakka. Sitä odotellessa!
Sitä ollaan niin varmoja omasta terveydestä ja sen pysyvyydestä...
Jätin vaimoni Vauva-palsta addktion takia. Kirjoitteli kännykällä kokoajan tälle palstalle, eikä olut ns. normaali enää. Oltiin naimisissa pitkään ja lapsiakin. Eikä suostunut hakemaan apua addiktioonsa tai suostunut lopettamaan. Alkoi haitata parisuhdetta ja lastenkin elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisolleni diagnosoitiin syöpä, ja jätin hänet viikkoa myöhemmin. Tuntui, että se pitää tehdä heti. Olin miettinyt eroa jo viikkoja sitä ennen enkä halunnut jäädä jumiin suhteeseen, jossa en halunnut olla.
Selvisikö ex-puoliso syövästä?
Onpas täällä paljon marttyyreita ja sairaudella kiristäjiä. Ei sairaus ole mikään kahle, jonka varjolla saa sidottua itseensä ihmisen, joka haluaa lähteä.
Ehkä sairaat ihmiset sitten lähtökohtaisesti ajattelevat niin, että heillä on parisuhteessa erityisasema. Pekka Hyysalohan valitti ihan kirjassaan sitä kuinka tyttöystävä jätti. Ettäs kehtasi, vaikka Pekalla oli vamma, joka suorastaan velvoitti jäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?
Miten omat vanhemmat voi jättää? Olisi mielenkiintoista kuulla. Olen lähtenyt kotoa 18-vuotiaana, joten jättäminen on tässä tilanteessa vähän vaikeaa.
Ja kysymykseen, onko vanhempien hoitoon sitoutuminen eri asia kuin kumppanin. Joo, on se. Vanhempien hoitaminen ei tukahduta rakkauselämääni, vaan voin rakastaa sellaista kumppania kuin haluan. Jos olisin kiinni puolisossa, josta haluaisin oikeasti eron, olisin silloin suhteessa jumissa myös henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Jätin vaimoni Vauva-palsta addktion takia. Kirjoitteli kännykällä kokoajan tälle palstalle, eikä olut ns. normaali enää. Oltiin naimisissa pitkään ja lapsiakin. Eikä suostunut hakemaan apua addiktioonsa tai suostunut lopettamaan. Alkoi haitata parisuhdetta ja lastenkin elämää.
Tämä on paha vastus. Minäkin ilmoitan Tinderissä että vaimoani kiinnostaa enemmän vauva.fi sivusto kuin oma suihkun raikkaana sängyssä odottava monta kertaa päivässä haluava miehensä ja useiden yritysteni jälkeen päätin ulkoistaa seksielämäni...
Kyllä tämän palstan vuoksi on tarpeeksi hyvä syy hypätä vieraaseen sänkyyn. M33v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä keskustelussa on tullut selväksi, että jos mies jättää naisen sairauden takia, on se todella tuomittavaa, mutta jos nainen jättää miehen sairauden takia, on se täysin hyväksyttävää.
Naisen sairaus saa olla parisuhteen kannalta vaikka kuinka merkittävä ja tappaa jopa koko parisuhteen, mutta silti mies ei saisi jättää. Ei h*lvetti teitä...
Lastaan tai muuta perhettään ei jätetä sairauden vuoksi, mutta puolison voi jättää. Puolison rakkaus ei ole yhtä syvää ja luonnon määräämää, vaan siihen liittyy vahvasti seksuaalinen halu, joka on erillään rakkaudesta. Siksi niin moni parisuhde päättyykin eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennusdiagnoosi hänellä oli saatuna noin puoli vuotta ennen eroa. Lisäksi vähän fyysistä kremppaa jonka takia oli sairauslomalla.
Mä en sanoisi että jätin hänet masennuksen takia vaikka niin asia tuttavapiirille ja suvulle esiteltiin. Ja kaikki asiat joista olin tyytymätön pistettiin masennuksen piikkiin, vaikka olisivat tapahtuneet 10v ennen masennusdiagnoosia.
Sanoisin että erosin masennuksesta huolimatta ja kokonaisuudesta johtuen. Miehellä on myös diagnoosi epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, josta kuitenkin harva tietää. Miehen omasta mielestä väärä diagnoosi ja tuskin monikaan hänet tunteva sitä uskoisi hänellä olevan. Ulospäin hän aina näyttäytyy niin huomaavaisena ja ystävällisenä, auttavaisena tyyppinä. Totuus kodin seinien sisällä oli sitten toinen, mikä ex:n mielestä todistetusti johtui vain musta ja mun ongelmista. Se että hän muiden silmissä on niin pidetty ja sosiaalinen kertoo vain että mussa täytyy olla todella paljon vikaa kun kotona ilmapiiri on muuta. Ja se että hän mun vioista huolimatta sietää mua ja yrittää ohjata mua oikeaan suuntaan kertoo siitä kuinka rakastava ja välittävä kumppani hän on, Silloinkin kun mä en osaa arvostaa ja olla kiitollinen. Mä en ikinä tulisi pärjäämään ilman häntä ja jos ero tulee hän saisi lapset. Koska koko tuttavapiiri olisi todistamassa hänen olevan meistä se parempi vanhempi.
Oli toi persoonallisuushäiriö sitten vikadiagnoosi tai ei niin koen että se olisi ollut mulla syynä eroon enemmän kuin masennus tai selkävaivat.
En koe huonoa omaatuntoa, helpotusta vain. Ero ei ollut helppo ja mut tuomittiin siitä lähes koko tuttavapiirin puolesta. Syytettiin pettämisestä koska ex kertoi sitä epäilleensä, todellisuudessa ex oli itse se ainoa joka kävi vieraissa suhteemme aikana. Siitä kuinka jätin vuosia mua elättäneen kumppanin tämän sairastumisen takia. Todellisuudessa olin kokoajan maksanut pienempipalkkaisena isoimman osan perheen menoista. Estin lapsia tapaamasta isää. Isää joka itse viime hetkellä aina perui tapaamiset ja väitti minun tehneen sen.
Nyt onneksi erosta aikaa, olen löytänyt uusia ystäviä ja alkanut tapailla uutta miestäkin.
Vierailija kirjoitti:
Lastaan tai muuta perhettään ei jätetä sairauden vuoksi, mutta puolison voi jättää. Puolison rakkaus ei ole yhtä syvää ja luonnon määräämää, vaan siihen liittyy vahvasti seksuaalinen halu, joka on erillään rakkaudesta. Siksi niin moni parisuhde päättyykin eroon.
Varovasti väitän, että pitkä parisuhde/liitto suojelee erolta tässäkin tilanteessa paremmin. Toisen kanssa on koettu jo elämää pitkästi ja on ollut myös pitkiä hyviä aikoja terveenä. Jos taas on kyseessä tuoreempi suhde niin on varmasti hankalampi sitoutua ihmiseen, jos jo kohta suhteen alettua sairaus alkaa rajoittaa sitä ja yhteistä tekemistä. On myös ihan tervettä miettiä, miltä pohjalta suhteeseen alkaa. Mikäli uudessa suhteessa olisi hetken päästä kyse huolto- tai hoivasuhteesta ns. normaalin parisuhteen sijaan niin on lupa myös harkita, onko sellaiseen valmis lähtemään sikälikin, että elämän- ja terveystilanteet ovat aivan päinvastaiset ja tasapuolinen ja -painoinen suhde ei mahdollistuisi.
Itse en oikein voisi jättää kumppaniani sairauden vuoksi. Se on jotenkin aika sydämetöntä ja myös synnistä kiinni pitämistä, mitä haluan välttää. Ymmärrän ihmisiä, jotka toimivat näin, eikä kukaan ole täydellinen. Kuitenkin pyrin toimimaan oikein, jos vain pystyn. Helppoahan se ei aina ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätin vaimoni Vauva-palsta addktion takia. Kirjoitteli kännykällä kokoajan tälle palstalle, eikä olut ns. normaali enää. Oltiin naimisissa pitkään ja lapsiakin. Eikä suostunut hakemaan apua addiktioonsa tai suostunut lopettamaan. Alkoi haitata parisuhdetta ja lastenkin elämää.
Tämä on paha vastus. Minäkin ilmoitan Tinderissä että vaimoani kiinnostaa enemmän vauva.fi sivusto kuin oma suihkun raikkaana sängyssä odottava monta kertaa päivässä haluava miehensä ja useiden yritysteni jälkeen päätin ulkoistaa seksielämäni...
Kyllä tämän palstan vuoksi on tarpeeksi hyvä syy hypätä vieraaseen sänkyyn. M33v
Toimintasi on yhtä väärin kuin niiden miesten, jotka jättävät naisen synnytyksen jälkeisen masennuksen takia tai naisten, jotka jättävät miehensä työttömyyden tai masennuksen takia. Nykyään ihmiset tsemppaavat tekoja, jotka ovat eettisesti väärin.
Minkä ikäiset tänne oikein kirjoittelee? Oma tai kumppanin sairastuminen on jotakuinkin vain ajan kysymys, jos eletään oikeasti pitkässä suhteessa. Olen ollut mieheni kanssa yli 30 vuotta ja olemme saaneet olla terveenä. Mutta eihän se tule jatkumaan, sen verran on jo elämänkokemusta, että sen käsittää.
Oikea liitto meinaa sitä, että toinen autetaan hautaan. Kumpi hoitaa ja kumpi hautaa on kohtalon sanelema sattuma.
Toki hoitokoti voi olla lopussa parempi kuin yhdessä asuminen, mutta ei se liitto silti siihen lopu.
En minäkään vaarallisen ihmisen kanssa olisi tai sietäisi henkistä väkivaltaa. Mutta sairaus sinänsä on väistämättä osa elämää ja tulee osumaan myös omalle kohdalleni, enkä voi kuvitella sen olevan eron syy.
kun laiva uppoaa, rotat hyppäävät ekana pois kyydistä