Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!
30.08.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta ja suhdetta on takana vuoden päivät. Pääasiassa meillä menee hyvin, on puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ym., mutta kiintymystyylit ovat törmäyskurssilla. Luulen, että miehellä on välttelevä kiintymystyyli ja mulla puolestaan ristiriitainen. Ristiriitatilanteissa tämä näkyy selkeimmin, mies on pari kertaa ottanut isosti oma tilaa jättäen mut ahdistumaan ja miettimään suhteen tulevaisuutta. Ollaan jälkeenpäin jonkin verran juteltu tästä ja olen kertonut, miksi tuollainen ghostaaminen tuntuu musta hylkäämiseltä ja pahalta, vaikka mies itse kokisi sen olevan vain tervettä hapen ottoa.
Noh, nyt olemme oppineet toisistamme lisää, mutta edelleen mua vaivaa tietynlainen välinpitämättömän oloinen käytös miehen puolelta. Ja en ole varma, onko syynä se, että mies ei vaan tajua että kaipaisin enemmän huomiota ja yhteistä tekemistä, vai että tajuaa, muttei jostain syystä sitä kykene antamaan, vai eikö vaan ole kiinnostunut noita mulle antamaan. Alkuaikoina mies järjesti treffejä, osti lahjoja ja halusi nähdä usein viikon aikana. Tietysti on luonnollista, että alkuhuuman deittailuvaihe loppuu jossain vaiheessa ja en kaipaa unelmatreffejä saati lahjoja, mutta sitä kaipaan, että mies haluaisi oma-aloitteisesti viettää aikaa kanssani!
Nykyään minä olen se, joka kyselee viikon suunnitelmia, milloin ehdittäisiin nähdä, mitä meinaat tehdä viikonloppuna, mentäisiinkö paikkaan x tai y. Mies voi olla myös monta päivää laittamatta mitään viestiä jos hänellä on omia menoja. Ollaan puhuttu, että omaa aikaa pitää olla ja saa sanoa, jos kaipaa sitä, ja emme keskimäärin näekään kuin muutaman kerran viikossa, lähinnä iltaisin töiden jälkeen jos menen miehen luo.
Mies on joskus sanonut, että hänestä tuntuu riittämättömältä ja se ilmeisesti voi aiheuttaa tuota käytöstä. Mutta en tiedä mitä niin mahdotonta olen häneltä vaatinut, paitsi sen että haluaisi olla kanssani, viettää aikaa ja jutella, mitä normaaliin parisuhteeseen kuuluu...?
Onko kellään kokemuksia tällaisista miehistä tai tilanteista? Pitäisikö olla itse ehdottamatta mitään ja katsoa kauanko menee, vai ottaa lempeämpi ja ymmärtäväisempi kanta?
Kommentit (640)
Kovasti täällä ensin syytettiin mua turhasta psykologisoinnista ja nyt minä olen harhainen ja häiriöstä kärsivä. Sen allekirjoitan, että tämä suhde on todennäköisesti ensimmäistä kertaa laukaissut minussa jonkin asteista läheisriippuvaisuutta. Teen tuon testin kun ehdin, kiitos linkistä, mutta tunnistan jo nyt noita piirteitä, että mietin ihan liikaa miehen tunnetiloja ym. Yksin oloa en varsinaisesti pelkää, sinkkuelämä on minusta ihan mukavaa sekin, mutta toki näin 30+ iässä toive pysyvämmän parisuhteen löytymisestä on entistä vahvempi.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
P
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jos ihmisen persoona ja käytös muuttuu tosi paljon alun rakastumisvaiheen jälkeen se on osoitus, siitä, että ainakin osa siitä alun ihanuudesta on ollut feikkiä.
Aika monet ihmiset osaavat osittain alitajuisestikin laittaa sen hurmausvaihteen päälle niin kauan kun suhteen syntyminen on vielä epävarmaa. Toinen ihminen on haaste, joka täytyy voittaa.
Sitten kun suhde on vakiintunut, ei tarvitse enää yrittää mitään ja alkaa paljastua se todellinen persoona ongelmineen.
Ja tähän vaiheeseen aika monet naiset jäävät koukkuun. He alkavat tehdä jos mitä sirkustemppuja ja omaehtoista terapointia, että se alun ihana mies palaisi. He hyppäävät oitis ulos itsestään miehen pään sisään järjestelemään siellä mielestään asiat parempaan järjestykseen. He unohtavat itsensä kun ottavat miehen muuttamisen urakakseen.
Mutta kun se alun ihana mies ei palaa vaikka nainen päällään seisoisi. Jos mies ei itse näe tarvetta muutokseen, hän kokee naisen vain ärsyttäväksi vaatijaksi.
Se on sitten naisen oman päätös pystyykö tai jaksaako jaksaa suhdetta sitten kun miehen todellinen, ei-niin-ihana persoonallisuus on paljastunut.
Varmaan noinkin, mutta en ymmärrä aina tuota miehenkään syyllistämistä. Jos hän haluaa seksiä ja satunnaista tapailua naisen kanssa, niin eihän se väärin ole. Jokaisella on vastuu siitä millaiseen suhteeseen suostuu.
Tässäkin tarinassa kuullaan lisäksi vain naisen näkökulma. Harvempi mies haluaa tahallisesti loukata naista, vaan hän toivoo että nainen ymmärtäisi mitä hän sanoin ja teoin viestii eli että haluaa vain kevyen, seksiin ja seksiin perustuvan tapailusuhteen. Vaikka mies olisi sanonut sen selvällä suomen kielellä, ei nainen välttämättä silti usko. Hän alkaa vääntää miestä "sitoutumiskammoiseksi" tms. ja keksii ties mitä selityksiä omasta päästään.
Ystävätkin tekevät mielestäni väärin, jos alkavat mukaan tuohon leikkiin. Olen jo oppinut suodattamaan kaikki psykologiset selitysmallit näissä tapauksissa eli kun naisella on tämä häiriö, niin kaikki miehen sanomat on silloin ajettu tietyn sabluunan läpi, joka ei vastaa tosiasioita. Vaikka mies olisi sanonut, ettei etsi mitään vakavaa ja tapaamiset koostuisivat lähinnä seksistä, on naisella mielessään suuri rakkaustarina, joka vain pitää fiksata kuntoon.
Se on uskomatonta kuunneltavaa, kun nainen monesti on aivan ihana ja fiksu ihminen. Hänellä on tähän liittyvä sairaus tai häiriö, joka aiheuttaa paljon kärsimystä. Hänen kaikki suhteensa menevät jo alusta asti pieleen tämän häiriön takia, koska hän ei käyttäydy normaalisti, ei vain itse huomaa sitä. Mies, vaikka olisi alussa ollutkin ihastunut, ottaa etäisyyttä tälla tavalla käyttäytyvään naiseen, koska se on outoa käytöstä.
Usein siihen vielä liittyy painostusta eri tavoin, psykologisesti, koska nainen uskoo olevansa valtavan hyvä analysoimaan miehen käytöstä ja elämää. Hän pyrkii etsimään tietoa miehen menneisyydestä ja elämästä, jotta voisi käyttää näitä omassa painostuksessaan. Hän on niin syvällä tässä mallissa, että pitää omaa käytöstään aivan normaalina ja jopa auttavaisena ja empaattisena. Hän ei edes ymmärrä mikä tuossa voisi olla vikana eli ei ole käsitystä normaalista käyttäytymisestä parisuhteessa.
Se on pershäiriöistä huijata ja koukuttaa toinen ihmissuhteeseen, vaikka oikeasti hakee pelkkää seksiä. Etkö ymmärrä, että alkuhuuma sitoo paria yhteen ja jos tämä huuma on toisen puolelta enemmän tai vähemmän teeskenneltyä, niin se on väärin?
Millä tavalla mies huijaa suhteeseen ja koukuttaa, jos hän ei ole antanut mitään lupauksia eikä puhunut rakkaudesta kuin ehkä alkuun, jos silloinkaan. Se on pelkkää naisen toiveajattelua ja tulkintaa.
Normaalisti nainen ymmärtää, että on olemassa seksiin perustuvia suhteita eikä ala vääntää sitä toiseksi mitä se on. Seksin ja seuran haluaminen ei tarkoita rakkautta eikä ole huijaamista. Jos tietoisesti ja jatkuvasti luritellaan rakkaudesta ja lupaillaan ihan kohta muuttaa yhteen, on vasta huijaamista.
Olet ilmeisesti patologinen auervaara, kun et ymmärrä asiaa. Jos mies tai nainen antaa ymmärtää tapailevansa toista seurustelumielessä ja puhuu rakkaudesta ja perheestä, niin silloin on kyse siitä, mistä on puhuttu. Jos ei tätä ole tarkoittanut, niin se on huijaamista ja valehtelua. Tietenkin normaaleilla tunteilla varustettu ihminen sitten lähtee mukaan, jos on kiinnostunut tästä ihmisestä. Ei ole mitään odotusarvoa, että tietenkin on vain seksisuhteita ja se pitäisi tietää. On rehellisiä suhteita ja on hyväksikäyttöä. Ei voi vastuuttaa toista omasta epärehellisestä käytöksestä.
Toin kyllä esille useasti että myös huijareita on. Mutta jos sinulla on tsrve pitää auervaarnana minua niin ole hyvä vain. Osa kuitenkin ymmärsi pointtini.
Valitettavasti nämä huijarit ovat ihan tavallisia miehiä ja naisia. Sanoisin, että kyse on maan tavasta. Tässä yritetään psykologisoida normaalia käytöstä, joka johtuu ihastumisesta/rakastumisesta ja siitä, että on yksinkertaisesti johdettu harhaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?
Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.
Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
Niin, eikä vetäytyvä, ei yhteyttä pitävä voi muuttaa innokasta lähelle pyrkijää muutoin kuin kertomalla suoraan, että lähestymistä ei voi tapahtua.
Miksi vain ystävyyttä haluava tai rakastunut on se, jonka pitää nähdä realiteetit? Realiteetti yhtä lailla on, että se, jonka perässä roikutaan, antaa vääriä signaaleja. Jokaisesta pääsee eroon, jos todella haluaa.
Minä olen tuossa tilanteessa useinkin, että ystäväksi pyritään liian innokkaasti. Silloin olen hyvin varovainen, että vahingossakaan en anna mitään rohkaisevaa signaalia, joka antaisi ymmärtää, että syvempi ystävyys on mahdollinen. En vastaa viesteihin kuin muutamalla sanalla viiveellä, missään nimessä en suostu mihinkään kahvitteluhin tms.
En ehdottele, että mikset soittaisi, ihan hyvinhän me voitais nähdä, juu tule vain tänne minun luokse iltaa istumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?
Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.
Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin.
Olen nuorempi, mutta silti on vieras tuollainen sooimuskulttuuri kuten kerroin. Mutta minua opastettiin, että sopimus on ollut, kun kerran piti erosta ilmoittaa 😆
No joo, mutta olen taipuvainen ajattelemaan että tarve sopia viestii itse asiassa ongelmista ja epävarmuuksista. Mikä voi liittyä deittipalveluihin että esim sovitaan ettei ole siellä enää profiilia. Itse en ole deittipalveluja käyttänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
Niin, eikä vetäytyvä, ei yhteyttä pitävä voi muuttaa innokasta lähelle pyrkijää muutoin kuin kertomalla suoraan, että lähestymistä ei voi tapahtua.
Miksi vain ystävyyttä haluava tai rakastunut on se, jonka pitää nähdä realiteetit? Realiteetti yhtä lailla on, että se, jonka perässä roikutaan, antaa vääriä signaaleja. Jokaisesta pääsee eroon, jos todella haluaa.
Minä olen tuossa tilanteessa useinkin, että ystäväksi pyritään liian innokkaasti. Silloin olen hyvin varovainen, että vahingossakaan en anna mitään rohkaisevaa signaalia, joka antaisi ymmärtää, että syvempi ystävyys on mahdollinen. En vastaa viesteihin kuin muutamalla sanalla viiveellä, missään nimessä en suostu mihinkään kahvitteluhin tms.
En ehdottele, että mikset soittaisi, ihan hyvinhän me voitais nähdä, juu tule vain tänne minun luokse iltaa istumaan.
Toinen osapuolihan näkee realiteetit eli hän näkee että toinen on valmis seksisuhteeseen ja selittämään kaiken parhain päin. Hän on tyytyväinen tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.
Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.
Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.
Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan.
Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.
Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.
Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän.
AP
Millaisista aiheista mies tykkää keskustella muiden ihmisten kanssa? Ystäviensä ja kavereidensa? Vanhempiensa ja sisarustensa? Kerroit, että teillä on miehen kanssa ollut oikein hyviäkin keskusteluja. Mistä aiheista? Siis muista kuin suhteestanne tai tunteistanne?
Kavereiden kanssa puhuvat harrastuksista, urheilusta, töistä, vähän riippuen kaverista, läheisimpien kanssa kai syvällisempiäkin juttuja. Perheensä kanssa lähinnä käytännön asioita, ainakaan miehen kertoman mukaan hän ei ole ikinä perheensä kanssa puhunut tunteista ym. asioista.
Olen iloinen, että ollaan puhuttu yleisesti elämästä, miksi joku ihminen toimii tietyllä tavalla, harrastuksista, historiasta, politiikasta, työelämästä, ihmissuhteista ja muiden asioista myös heh. Mielestäni miehen kans on kiva jutella, mutta sitten jos puhe kääntyy suhteeseen niin vastaus on usein "en tiedä, en oo miettiny", mikä voi olla ihan tottakin.
AP
Voi olla totta kyllä. Mutta miksi ei ole miettinyt? Eikö yhteinen tulevaisuus kiinnosta? Oman kokemuksen mukaan kun mies on tosissaan niin kyllä sitä suhdetta ja sen tulevaisuutta mies miettii yhdessä ja itsekseen. Mulla oli itseasiassa keskustelu tästä asiasta joskus isovanhempieni ja vanhempieni kanssa ja yksimielinen kokemus oli se, että kun mies on vakavissaan niin kyllä se miettii yhteistä tulevaisuutta ja parisuhteen tilaa. Omista suhteista on sen verran kokemusta, että aina kun miehen kanssa keskustelut parisuhteesta tai tulevaisuudesta oli nihkeitä niin eipä se suhde kauaa kestänyt. Aviomies tiesi 3kk:n seurustelun jälkeen, että menee minun kanssani naimisiin ja kaikki hää-, talo- ja lapsiasiat käytiin läpi aika heti ja niistä keskusteltiin tasaisesti pitkin suhdetta aina välillä. Ylipäätään käytiin heti läpi minkälainen parisuhde halutaan ja mitä me voidaan tehdä, että parisuhde pysyy hyvänä. Niitä asioita on sitten oikeasti toteutettu. Helpompi elää arkea kun kaikki osapuolet tietävät missä mennään ja mikä se yhteinen tavoite on ja miten siihen päästään.
Jos mun mies olisi 3 kuukauden seurustelun jälkeen alkanut puhua hää-, talo- ja lapsiasioista, olisin juossut karkuun. Mutta oltiinkin siihen aikaan vielä opiskelijoita eikä kummallakaan vielä tietoa edes siitä. mille paikkakunnalle päädytään töihin. Päädyttiin Helsinkiin, mutta ei meillä tule olemaan koskaan niin suuret tulot, että olisi varaa ostaa pääkaupunkiseudulta omakotitalo.
No me oltiinkin 28 kun alettiin seurustelemaan ja tiedettiin mitä haluttiin. Neljän vuoden jälkeen mentiin naimisiin. Otettiin vaan alussa jo selville mitä kumpikin haluaa ja mihin suuntaan ollaan menossa. Aikuisena nämä asiat tulee esille aika nopeasti.
No minä tapasin nykyisen mieheni ollessani 28, hän on vuoden vanhempi. Meillä meni kolme vuotta siihen, että muutettiin yhteen, silloin tosin ostettiin yhdessä talo. Kolmen kuukauden kohdalla en olisi itse osannut nähdä mitään hirveän kauaskantoista, ehkä siksi etten kovin paljoa muutenkaan suunnittele tulevaa. Jos minulle olisi siinä vaiheessa esitelty tulevaisuus muodossa x, olisi varmasti ahdistanut. Tämä tosin ehkä siksikin, että omalla kohdalla ne miehet, jotka ovat suunnilleen ensimmäisen viikon aikana hehkuttaneet olevansa rakastuneita jne, ovat pääsääntöisesti olleet niitä, jotka rakastuvat tunteeseen ja johonkin haavekuvaan, eivät niinkään todelliseen ihmiseen. Mun mies on suorastaan ällöttävän rationaalinen, tasainen ja tunneskaalaltaan minua suppeampi. Pakko myöntää, että joskus aina mietin, millaista olisi elää vähän toisen tyyppisen ihmisen kanssa. Sitten mietin itseäni (olen varmaan malliesimerkki ristiriitaisen kiintymyssuhteen omaavasta ihmisestä), ja totean että ei tulisi mitään. Vaikka joskus tuntuisikin lattealta, tarvitsen tuollaisen "peruskallion", johon omat ahdistukseni ja myllerrykseni eivät tartu, vaikka se kieltämättä ärsyttääkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jos ihmisen persoona ja käytös muuttuu tosi paljon alun rakastumisvaiheen jälkeen se on osoitus, siitä, että ainakin osa siitä alun ihanuudesta on ollut feikkiä.
Aika monet ihmiset osaavat osittain alitajuisestikin laittaa sen hurmausvaihteen päälle niin kauan kun suhteen syntyminen on vielä epävarmaa. Toinen ihminen on haaste, joka täytyy voittaa.
Sitten kun suhde on vakiintunut, ei tarvitse enää yrittää mitään ja alkaa paljastua se todellinen persoona ongelmineen.
Ja tähän vaiheeseen aika monet naiset jäävät koukkuun. He alkavat tehdä jos mitä sirkustemppuja ja omaehtoista terapointia, että se alun ihana mies palaisi. He hyppäävät oitis ulos itsestään miehen pään sisään järjestelemään siellä mielestään asiat parempaan järjestykseen. He unohtavat itsensä kun ottavat miehen muuttamisen urakakseen.
Mutta kun se alun ihana mies ei palaa vaikka nainen päällään seisoisi. Jos mies ei itse näe tarvetta muutokseen, hän kokee naisen vain ärsyttäväksi vaatijaksi.
Se on sitten naisen oman päätös pystyykö tai jaksaako jaksaa suhdetta sitten kun miehen todellinen, ei-niin-ihana persoonallisuus on paljastunut.
Varmaan noinkin, mutta en ymmärrä aina tuota miehenkään syyllistämistä. Jos hän haluaa seksiä ja satunnaista tapailua naisen kanssa, niin eihän se väärin ole. Jokaisella on vastuu siitä millaiseen suhteeseen suostuu.
Tässäkin tarinassa kuullaan lisäksi vain naisen näkökulma. Harvempi mies haluaa tahallisesti loukata naista, vaan hän toivoo että nainen ymmärtäisi mitä hän sanoin ja teoin viestii eli että haluaa vain kevyen, seksiin ja seksiin perustuvan tapailusuhteen. Vaikka mies olisi sanonut sen selvällä suomen kielellä, ei nainen välttämättä silti usko. Hän alkaa vääntää miestä "sitoutumiskammoiseksi" tms. ja keksii ties mitä selityksiä omasta päästään.
Ystävätkin tekevät mielestäni väärin, jos alkavat mukaan tuohon leikkiin. Olen jo oppinut suodattamaan kaikki psykologiset selitysmallit näissä tapauksissa eli kun naisella on tämä häiriö, niin kaikki miehen sanomat on silloin ajettu tietyn sabluunan läpi, joka ei vastaa tosiasioita. Vaikka mies olisi sanonut, ettei etsi mitään vakavaa ja tapaamiset koostuisivat lähinnä seksistä, on naisella mielessään suuri rakkaustarina, joka vain pitää fiksata kuntoon.
Se on uskomatonta kuunneltavaa, kun nainen monesti on aivan ihana ja fiksu ihminen. Hänellä on tähän liittyvä sairaus tai häiriö, joka aiheuttaa paljon kärsimystä. Hänen kaikki suhteensa menevät jo alusta asti pieleen tämän häiriön takia, koska hän ei käyttäydy normaalisti, ei vain itse huomaa sitä. Mies, vaikka olisi alussa ollutkin ihastunut, ottaa etäisyyttä tälla tavalla käyttäytyvään naiseen, koska se on outoa käytöstä.
Usein siihen vielä liittyy painostusta eri tavoin, psykologisesti, koska nainen uskoo olevansa valtavan hyvä analysoimaan miehen käytöstä ja elämää. Hän pyrkii etsimään tietoa miehen menneisyydestä ja elämästä, jotta voisi käyttää näitä omassa painostuksessaan. Hän on niin syvällä tässä mallissa, että pitää omaa käytöstään aivan normaalina ja jopa auttavaisena ja empaattisena. Hän ei edes ymmärrä mikä tuossa voisi olla vikana eli ei ole käsitystä normaalista käyttäytymisestä parisuhteessa.
Se on pershäiriöistä huijata ja koukuttaa toinen ihmissuhteeseen, vaikka oikeasti hakee pelkkää seksiä. Etkö ymmärrä, että alkuhuuma sitoo paria yhteen ja jos tämä huuma on toisen puolelta enemmän tai vähemmän teeskenneltyä, niin se on väärin?
Millä tavalla mies huijaa suhteeseen ja koukuttaa, jos hän ei ole antanut mitään lupauksia eikä puhunut rakkaudesta kuin ehkä alkuun, jos silloinkaan. Se on pelkkää naisen toiveajattelua ja tulkintaa.
Normaalisti nainen ymmärtää, että on olemassa seksiin perustuvia suhteita eikä ala vääntää sitä toiseksi mitä se on. Seksin ja seuran haluaminen ei tarkoita rakkautta eikä ole huijaamista. Jos tietoisesti ja jatkuvasti luritellaan rakkaudesta ja lupaillaan ihan kohta muuttaa yhteen, on vasta huijaamista.
Mutta kun suurin osa miehistä itse alkuhuumassa uskovat ne supattelut, miten koskaan ei ole kohdannut tälläistä naista, miten ensi kesänä meillä on varmaan jo yhteinen koti, miten sitten kun-jotakin-niin-tehdään-sitä-ja-tätä.
Luonnonlaki tuntuu olevan, että miehet siitä alkuhuumasta enemmän sekaisin menevät, naiset yleensä jopa stoppauttelevat, mutta kun mies innokkaasti jatkaa ja huumailee, pikku hiljaa vetäytyvät mukaan. Tosiasia on myös, että mitä enemmän seksiä (useammin ja pidempään, siis), sitä enemmän nainen kiintyy ja mies alkaa menettää kiinnostustaan.
Eli toki, naisten pitäisi vaan jaksaa pitää pää kylmänä, tulipa sieltä alkuvaiheessa miten ihanaa luritusta tahansa miten huomaavaiselta, juuri oikealta tai rakastuneelta hyvänsä. Mutta reilua olisi myös samaan syssyyn vaatia miehiltä, että tunnistaisivat tämän dynamiikan ja laittaisivat vähän sordiinoa siihen alkuajan ihanuuteen, joka vaan ei kestä.
Eihän sitä alussa voi tietää jos vaikka kestääkin.
Ja itselleni on itsestäänselvyys, että suhde ja tunteet voivat muuttua ja useimmiten muuttuvatkin kun tutustutaan paremmin. Siihen ei voi mitenkään vedota, se tuntuu trollaukselta jopa.Ap ta epäilen trolliksi ja ehkä hän kirjoittaa myös ison osan näistä muista viesteistä. Kiinnostava aihe silti, koska olen miettinyt kovasti tätä aihetta irl, miten voisin tukea ja auttaa ko häiriöstä kärsivää naista. Logiikka onnsen verran erikoinen että joka kerta se yllättää.
Ei voi tietää ei, mutta kun sitten ei kestä ja ollaan pahoilla mielen, miten johtopäätös voi olla, että vika on vain hänen, joka nämä alkuhuumailun jutut uskoi?
Järjestään jokaisessa suhteessa, mikä minulla miehiin on ollut, on kokemus, että miehet menevät alkuhuumasta aivan tolaltaan. Samoin ystäväpiirissä: kyllä se on miehet, jotka ensihuumassa jättävät perheensä kalliolle,
Ja ongelmahan on juuri tuo minkä itsekin heti kuin näihen alkuhuuhaa-miesten puolustukseksi nostat: niin mistä sen voi tietää, että ei kestä? JOS vaikka tällä kertaa kestäisikin? Kun mies on niiiiiiin vakuuttava ja tätä on jatkunut jo vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.
Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.
Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.
Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan.
Kyse on monesti siitä, että toisen tulkinta koko tilanteesta on täysin erilainen. Jos molemmat tulkitsevat tilanteen samoin ei näitä tilanteita synny että kokee tulleensa huijatuksi tai muuten kaltoin kohdelluksi.
Jokaiselle näitä sattuu, vuoroin milemmissa rooleissa esim ystävyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.
Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.
Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.
Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan.
Rakkaussuhteessa muuten en ole milloinkaan käyttäytynyt kuten kuvaat ekassa kappaleessa.
Ehkä siksi onkin niin vaikea ymmärtää tätä käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.
Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.
j
Miksi koko suhde olisi ollut pilalla? Senkö vuoksi, että halusit elätellä mielikuvaa muunlaisesta suhteesta?
En kyllä ymmärrä sinun ajatuksenjuoksuasi: on ok olla vain panosuhteessa, vaikka toinen on selvästi rakastunut, kunhan sitä vain ei sanota ja toinen saa ymmärtää ihan itse, että hei, mähän olen vain panosuhteessa, eikä tuo toinen halua musta muuta?
Ja tärkeintä tämä on tehdä siten, että ei vaan vahingossakaan panosuhteilija joudu ikävään tilanteeseen, jossa loukkaa toista kertomalla totuuden.
Jos missä niin tässä on kyllä joku defenssi, jossa vakuutellaan, että oma kestokyky on parempi kuin se onkaan, halu hallita tilanteita (älä kerro mulle totuutta, mä tajuan sen ajallani kyllä) ja epäilen, että aika kullannut muistot kertomalla itselle tarinaa, miten hyvin menikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?
Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.
Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin.
Olen nuorempi, mutta silti on vieras tuollainen sooimuskulttuuri kuten kerroin. Mutta minua opastettiin, että sopimus on ollut, kun kerran piti erosta ilmoittaa 😆
No joo, mutta olen taipuvainen ajattelemaan että tarve sopia viestii itse asiassa ongelmista ja epävarmuuksista. Mikä voi liittyä deittipalveluihin että esim sovitaan ettei ole siellä enää profiilia. Itse en ole deittipalveluja käyttänyt.
Totta. Minusta erosta ilmoitetaan sen vuoksi, ettei toinen enää turhaan ota yhteyttä tai kuvittele, että suhde jatkuu kuten ennenkin. Ja jos on vaikka toisen luona jotain omia tavaroita, voi käydä hakemassa ne pois. Eikä toinen osapuoli hämmästy tai pahoita mieltään, jos exä tuleekin vastaan jonkun toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.
Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.
Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.
Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan.
Rakkaussuhteessa muuten en ole milloinkaan käyttäytynyt kuten kuvaat ekassa kappaleessa.
Ehkä siksi onkin niin vaikea ymmärtää tätä käytöstä.
Mutta kuitenkin panosuhde olisi ollut pilalla, jos toinen olisi suoraan sanonut sen olevan panosuhde? Mikä logiikka tässä on? Eli miksi tosiasian suoraan sanominen olisi tehnyt suhteesta sinulle huonomman?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.
Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.
Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.
Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan.
Minä kirjotin muuten että on kypsymätöntä odottaa toisen loukkaavan itseään turhaan sanomalla että en halua sinusta kuin seksiä. Sitähän edellä ehdotettiin ja esitin kantani siihen.
Se taas ei ole kypsymätöntä, että asioista puhutaan ja niitä käsitellään. Mutta se riippuu suhteen laadusta halutaanko sitä. Jos vastassa on ihminen joka yrittää vääntää kaiken sanotun toiseksi (jo kolmesti minullekin käynyt tässä
Keskustelussa) tai jota ei koe läheiseksi lainkaan niin omat rajat on syytä vetää tiukemmin. En ainakaan suhtautuisi myönteisesri kehenkään joka tietää minun asiani paremmin kuin minä itse. Ja tuostahan po häiriössä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.
Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.
Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.
Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan.
Rakkaussuhteessa muuten en ole milloinkaan käyttäytynyt kuten kuvaat ekassa kappaleessa.
Ehkä siksi onkin niin vaikea ymmärtää tätä käytöstä.Mutta kuitenkin panosuhde olisi ollut pilalla, jos toinen olisi suoraan sanonut sen olevan panosuhde? Mikä logiikka tässä on? Eli miksi tosiasian suoraan sanominen olisi tehnyt suhteesta sinulle huonomman?
Koska se olisi romuttanut sen illusion, jossa hän sai elää hetken ja tuntea itsensä rakastetuksi ja halutuksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?
Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.
Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin.
Olen nuorempi, mutta silti on vieras tuollainen sooimuskulttuuri kuten kerroin. Mutta minua opastettiin, että sopimus on ollut, kun kerran piti erosta ilmoittaa 😆
No joo, mutta olen taipuvainen ajattelemaan että tarve sopia viestii itse asiassa ongelmista ja epävarmuuksista. Mikä voi liittyä deittipalveluihin että esim sovitaan ettei ole siellä enää profiilia. Itse en ole deittipalveluja käyttänyt.
Totta. Minusta erosta ilmoitetaan sen vuoksi, ettei toinen enää turhaan ota yhteyttä tai kuvittele, että suhde jatkuu kuten ennenkin. Ja jos on vaikka toisen luona jotain omia tavaroita, voi käydä hakemassa ne pois. Eikä toinen osapuoli hämmästy tai pahoita mieltään, jos exä tuleekin vastaan jonkun toisen kanssa.
Miten ne tavarat ovat joutuneet sinne toisen luo, miten niitä yhteyksiä on pidetty, miten se toinen osapuoli hämmästyisi tai pahoittaisi mielensä, jos minkäänlaista yhteistä käsitystä siitä, että tässä on ollut suhde, joka nyt päättyy, ei ole ollut?
On hiustenhalkomista kutsutaanko tätä yhteisymmärrystä, että suhde on, joka päättyy, sopimukseksi vai joksikin muuksi, mutta useimmat meistä kyllä ymmärtävät, että sopimus on tässä kohtaa ihan käypä nimike.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.
Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.
Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.
Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan.
Rakkaussuhteessa muuten en ole milloinkaan käyttäytynyt kuten kuvaat ekassa kappaleessa.
Ehkä siksi onkin niin vaikea ymmärtää tätä käytöstä.Mutta kuitenkin panosuhde olisi ollut pilalla, jos toinen olisi suoraan sanonut sen olevan panosuhde? Mikä logiikka tässä on? Eli miksi tosiasian suoraan sanominen olisi tehnyt suhteesta sinulle huonomman?
Jos kaikki toimii ei suhdetta tarvitse vatvoa ja määritellä. Se vain toimii ja ollaan tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.
Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.
Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa.
Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.
Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.
Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.
Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.
Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan.
Rakkaussuhteessa muuten en ole milloinkaan käyttäytynyt kuten kuvaat ekassa kappaleessa.
Ehkä siksi onkin niin vaikea ymmärtää tätä käytöstä.Mutta kuitenkin panosuhde olisi ollut pilalla, jos toinen olisi suoraan sanonut sen olevan panosuhde? Mikä logiikka tässä on? Eli miksi tosiasian suoraan sanominen olisi tehnyt suhteesta sinulle huonomman?
Koska se olisi romuttanut sen illusion, jossa hän sai elää hetken ja tuntea itsensä rakastetuksi ja halutuksi?
Keittiöpsykologit täällä tosiaan koolla 😅
Pitkässä parisuhteessa elävänä ja monia parisuhteita sivusta seurattuani olen tullut siihen tulokseen, että usein sillä hetkessä jalat alta lyövällä rakkaudella on huonompi ennuste kuin niillä, jotka ovat alkaneet vähän rauhallisemmin molempien osapuolten osalta.
Mä ainakin olisin ollut karvat pystyssä jos mies mies olisi heti hirveästi lemmestä lurittelyt tyylin olet elämäni nainen ja kohta meillä on yhteinen koti jne.. Vaikka siis mies itse uskoisikin siihen.
Me kyllä sitouduttiin ihan eka yön jälkeen ja molemmat tiesi, että yhdessä jatketaan, mutta se oli sellaista hiljaista onnea ja alitajuista perusluottamusta toiseen ja se on jatkunut tässä 24 vuotta, vaikka toki kaikkea tässä matkan varrella on tapahtunut ja kriisejäkin on ollut.
Usein ne dramaattiset ja ulospäin superonnelliselta näyttävät suhteet palavat loppuunkin nopeasti jos ne eivät perustu todelliseen toisen ihmisen syvälliseen tuntemiseen ja hyväksymiseen vaan enemmänkin omiin haaveisiin joita toiseen heijaistetaan.
Todellinen rakkaus alkaa vasta kun toisen tuntee oikeasti, eikä vaan sitä alun kiiltokuvaa.