Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!
30.08.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta ja suhdetta on takana vuoden päivät. Pääasiassa meillä menee hyvin, on puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ym., mutta kiintymystyylit ovat törmäyskurssilla. Luulen, että miehellä on välttelevä kiintymystyyli ja mulla puolestaan ristiriitainen. Ristiriitatilanteissa tämä näkyy selkeimmin, mies on pari kertaa ottanut isosti oma tilaa jättäen mut ahdistumaan ja miettimään suhteen tulevaisuutta. Ollaan jälkeenpäin jonkin verran juteltu tästä ja olen kertonut, miksi tuollainen ghostaaminen tuntuu musta hylkäämiseltä ja pahalta, vaikka mies itse kokisi sen olevan vain tervettä hapen ottoa.
Noh, nyt olemme oppineet toisistamme lisää, mutta edelleen mua vaivaa tietynlainen välinpitämättömän oloinen käytös miehen puolelta. Ja en ole varma, onko syynä se, että mies ei vaan tajua että kaipaisin enemmän huomiota ja yhteistä tekemistä, vai että tajuaa, muttei jostain syystä sitä kykene antamaan, vai eikö vaan ole kiinnostunut noita mulle antamaan. Alkuaikoina mies järjesti treffejä, osti lahjoja ja halusi nähdä usein viikon aikana. Tietysti on luonnollista, että alkuhuuman deittailuvaihe loppuu jossain vaiheessa ja en kaipaa unelmatreffejä saati lahjoja, mutta sitä kaipaan, että mies haluaisi oma-aloitteisesti viettää aikaa kanssani!
Nykyään minä olen se, joka kyselee viikon suunnitelmia, milloin ehdittäisiin nähdä, mitä meinaat tehdä viikonloppuna, mentäisiinkö paikkaan x tai y. Mies voi olla myös monta päivää laittamatta mitään viestiä jos hänellä on omia menoja. Ollaan puhuttu, että omaa aikaa pitää olla ja saa sanoa, jos kaipaa sitä, ja emme keskimäärin näekään kuin muutaman kerran viikossa, lähinnä iltaisin töiden jälkeen jos menen miehen luo.
Mies on joskus sanonut, että hänestä tuntuu riittämättömältä ja se ilmeisesti voi aiheuttaa tuota käytöstä. Mutta en tiedä mitä niin mahdotonta olen häneltä vaatinut, paitsi sen että haluaisi olla kanssani, viettää aikaa ja jutella, mitä normaaliin parisuhteeseen kuuluu...?
Onko kellään kokemuksia tällaisista miehistä tai tilanteista? Pitäisikö olla itse ehdottamatta mitään ja katsoa kauanko menee, vai ottaa lempeämpi ja ymmärtäväisempi kanta?
Kommentit (640)
Ajattelen myös niin, että se kunnioitus, jota tunnet itseäsi ja omia rajojasi kohtaan välittyy myös sille toiselle osapuolelle. Jos siedät huonoa, välinpitämätöntä kohtelua jo suhteen alkumetreillä se opettaa toiselle osapuolelle, että sun rajat on hyvin häilyvät, eikä niistä tarvitse välittää.
Ainakin siellä omassa nuoruudessani (silloin 80-luvulla) juuri niillä kilteillä, joustavilla, anteeksiantavilla naisilla oli ne kaikkein ikävimmät ja välinpitämättömimmät miehet. Kun se nainen teki suhteen eteen kaiken tunnetyön, mies sai olla vapaamatkustajana ja otti naisen itsestäänselvänä. Eihän hänen tunteistaan tarvinnut välittää kun mukanahan tuo roikkui vaikka sitä kohteli miten huonosti tahansa.
Miehesi on myös aika suoraan sanonut pitkän poissaolonsa jälkeen, että ei kai sitten kaivannut tarpeeksi ottaakseen yhteyttä suhun. Tuo olisi kyllä mulle ihan selvä red flag siitä, että eihän tuo nyt oikeasti välitä.
Olisin tuollaisen kommentin jälkeen nuorena ottanut ihan selkeästi etäisyyttä ja lakannut minäkin ottamasta yhteyttä. (Luultavasti olisin lopettanut suhteen siihen paikkaan, että viesti menee varmasti perille). Jos mua ei kaivata, niin piru vie, en sitten minäkään jää mitään seuraa anelemaan.
Juuri tuonkaltaiset tilanteet, jossa sinä ummistat silmäsi selvältä signaalilta ja yrität vaan ymmärtää miestä enemmän, ovat niitä tilanteita, joissa tingit rajoistasi ja annat toiselle kaiken vallan.
Miehelläsi voi hyvin ollakin välttelevä kiintymystyyli, joka toteutuu muissakin parisuhteissa, mutta tosiasiassa sinä et voi sitä muuttaa. Eikä sinun tule sitä edes yrittää sitä, vaan pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja miettiä minkälaista suhdetta sinä kaipaat.
Jos miehesi ei edes halua keskustella näistä suhteenne kipupisteistä rehellisesti ja suoraan, se kertoo, että hän ei ole valmis kohtaamaan ja työstämään niitä. Tuskin haluat jatkossa olla se osapuoli, joka tekee kaiken tunnetyön suhteessa ja tyytyy pieniin läsnäolon murusiin, joita hän silloin tällöin sinut muistaessaan heittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta, ja yksittäisenä kertana ei olisi niin paha. Näitä kun vaan on sattunut enemmänkin, ja kerran riidan yhteydessä mies ghostasi mut viikoksi-pariksi. Siksi olen näistä nyt enemmän varpaillani kuin jos olisivat aivan satunnaisia juttuja. Viime viikonloppuna oli sama, ei nähty lainkaan koska mies ei "jaksanut", vaikka oltiin puhuttu että nähdään. Myöhemmin perusteli sillä, että "en kai sitten halunnut niin kovasti nähdä nyt vkl, vaan tehdä omia juttuja". Koitin olla alunperin stressaamatta näistä koska on ihan normaalia haluta omaa tilaa, mutta tämä ketju sai nyt uusiin aatoksiin, että onko kuinka normaalia sittenkään.
AP
Ap, tässä on minusta tiivistettynä se, miksi sun kannattaisi jättää tuo mies. Lue tuo oma viestisi uudelleen.
Rakastunut ihminen ei toimi noin. On ihan normaalia, että välillä halutaan tehdä omia juttuja, mutta tuo käytös viestii täydellistä välinpitämättömyyttä.
Mulla on kokemusta hyvin samankaltaisesta miehestä, ja roikuin siinä suhteessa aivan liian pitkään ja rikoin itseni aika pahasti. Nykyään seurustelen sellaisen miehen kanssa, joka on yhtä kiinnostunut yhdessäolosta kuin minäkin. Olen onnellinen. Ainoa mitä kadun, on että en lopettanut tuota edeltävää surkeaa suhteentapaista jo paljon aikaisemmin.
Juuri näin. Itse tajusin onneksi aikaanaan nuorena heivata pois miehen joka ei useinkaan vain jaksanut nostaa takapuoltaan sohvalta sen vertaa että olisi tullut luoksen parin kilometrin päähän. Oli muuten kaikin puolin paperilla mies jollaisen ajattelin haluavani. Mutta jos ei nappaa niin ei nappaa. Kyllä sen puolison pitää oikeasti haluta olla yhdessä enemmän kuin löhötä sohvalla.
No onneksi ihan hetken myöhemmin tapasin miehen joka oli aina innoissaan tulossa joko luokseni tai minne vain sitten suunniteltiinkin menevämme. Silloin tajusin miten iso ero tässä on ja että ei kannata roikkua suhteessa jossa on toiselle aina se asia jota nähdään jos ei satu muuta olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Needy = vaativa
Väärin. Needy = tarvitseva.
Jos parisuhteessa ollaan, mitä helkkarin vikaa siinä on, että haluaa olla toisen kanssa ja jakaa asioita? Alkaa tuntua siltä, että nykyaikana edes parisuhde ei saisi olla muuta kuin kahden tehopakkauksen taituroima temppurata, jossa kumpikin maksimoi voittonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisas isäni opetti aina minulle ja siskolleni, että "miehellä on aina aikaa niille asioille, joita hän haluaa tehdä". Olen vuosien saatossa huomannut, että se pitää täysin paikkaansa. Jos mies haluaa olla kanssasi, hän on kanssasi, jos hän haluaa kuulla äänesi, hän kyllä soittaa ja tiedustelee kuulumisiasi tai jos ajattelee sinua, laittaa viestin.
Kertomasi perusteella et ole sellaisen kumppanin kanssa, jollaisen tarvitset. Haluat selkeästi miehen, joka viettää kanssasi enemmän aikaa, on aktiivisempi yhteisten juttujen suunnittelussa ja kommunikoi kanssasi enemmän. Kaikki me tarvitsemme myös omaa aikaa, mutta nykyinen kumppanisi vaikuttaa preferoivan omaa aikaa ja omia menoja teidän yhteisen aikanne sijasta.
Negatiivisia asioita ei valitettavasti voi elämässä välttää. Kaikki kohtaavat niitä. Kumppanisi on reaktiossaan lapsellinen; riitoja ja erimielisyyksiä voi aina tulla, kun kaksi ihmistä on jossakin tilanteessa läsnä. Hän selvästi pakenee niistä tilanteista ja parisuhteista, joissa ei saa haluamaansa.
Isäsi ei ollut kovinkaan viisas vaan seksistinen. Vanhakantaista sukupuoliroolitusta jossa miehelle sälytetään vastuu parisuhteen kannattelusta ja naisen holhoamisesta, vaikkakin vain tunnetasolla. Nainen ei ole mikään vauva.
Harvoin parisuhteessa ollaan tismalleen identtisiä. Yleensä ihmiset ovat persoonaltaan ja temperamentiltaan erilaisia parisuhteessakin. Toinen on aina aktiivisempi suunnittelussa ja tekemisessä tai omaa voimakkaamman tahdon ja tietää mitä haluaa. Vastaavasti toinen on aloitteettomampi ja enemmän ”kaikki käy”-tyyppiä. Siis aina. Tästä on turha repiä mitään ”jos se oikeasti välittäisi se olisi toisenlainen”-keittiöpsykadraamaa. Jos ero liiaksi häiritsee, niin ero on ratkaisu. Usein kyllä normaalin rajoissa tällainen toisen ominaisluonteen ja erilaisen temperamentin hyväksymättömyys on ihan oman pään sisäistä lehittymättömyyttä.
Yhdistelmäajoneuvossa on aina sekä vetoauto että perävaunu. Kahden perävaunun yhdistelmä ei toimi. Kaksi veturiakin toimii paremmin. Jos AP sekä miehensä ovat molemmat perävaunuja, ehkä silloin suhde on rikki korjaamattomasti. Sukupuolella ei ole kuitenkaan mitään väliä. Kumpi tahansa voi olla aktiivisempi veturi ja toinen perässävedettävä.
Isä oli erittäin viisas ja puhui miehen näkökulmasta, toki olisi ollut fiksua sanoa myös "ihmisellä on aina aikaa sille, mitä haluaa tehdä".
Ihan älytön on ajatuksesi siitä, että AINA on toinen aktiivisempi, mikä sääntö tuo nyt on. Kyllä temperamentiltaan ja persoonaltaan samanlaisetkin ihmiset voivat toisensa löytää. Yhdistelmäajaneuvosi ovat toimimattomia metaforia, eikä osu kuin pinnalle tässä keississä.
AP, täällä on ollut todella paljon hyviä huomioita, itse vielä korostan erästä omaasi: tämä suhde on herättänyt sinussa läheisriippuvuuden. Se varmasti johtuu monesta asiasta, eikä vähiten siitä, että kello käy. Jokaisesta suhteesta,minkä nuoruusvuosien jälkeen solmii, on luonnollisesti vaikeampi irrottautua, koska tietysti ne tuntuvat yhä "lopullisemmilta", ajatus siitä, että mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa on kumppania löytää, on myös osin aivan realistinen. Älä lankea tähän!
Minäkin kyllä on heidän kanssaan, jotka sanovat, että kuuntele, mitä mies sanoo. Voiko asiaa suoremmin ilmaista kuin sanoa, että no ei kai sitten vain vaan jaksa nähdä.
Kysymykseesi, mitä sanoa miehelle, ellet nyt ota vähään aikaan yhteyttä eikä hänkään, sanoisin, että kerro suoraan. Sano, että et jaksanut ottaa yhteyttä, sinäkään, kun tuntuu siltä, että rimpatat perässä ja toista ei kiinnosta yhtään. Kerro suoraan näistä turhautumisen tunteista.
Varmaan osittain mietin tuota kellon kulumista ja sitä, miten vaikeaa on ylipäätään löytää sopiva kumppani. Tilanteeni ei ole missään nimessä toivoton ja miehet kyllä kiinnostuvat minusta, mutta se, että tapailu kääntyy suhteeksi, on harvinaisempaa herkkua.
Tarkennan sen verran, että sillon kun mies on sanonut, että "ei tullut mieleen laittaa viestiä", kyseessä on ollut muutamien päivien hiljaisuus, mikä on (kai) sinänsä normaalia, paitsi silloin jos ollaan puhuttu, että nähtäisiin... Mutta on käynyt myös niin, että mies on tiennyt mun olevan lähinnä yksin esim. viikonlopun yli ja pakko hänen on tietää, että haluaisin nähdä, mutta on mielummin tehnyt omia juttujaan ja lepäillyt. Toisaalta tähän mies on sanonut, että jos mulla oli tylsää vkl, niin olisin laittanut hälle viestiä ja oltais voitu nähdä.
Silloin kun tuo isompi ghostaaminen tapahtui, niin mies soitti perään ja ehdotti näkemistä. Jälkeenpäin kun juteltiin, niin väitti, että ei ollut tajunnut miten pahalta se oli musta tuntunut. Hän itse koki sen ihan normaalina, että riidan jälkeen häipyi ottamaan happea ja ajatteli, että parempi niin, jotta tulehtunut ilmapiiri raukeaisi. Eikä ajatellut, että minä olisin tuskissani pelkäämässä suhteen perään.
No joo, yksittäisiä tapahtumia voi pyöritellä, mutta tietenki kokonaisuus on tässä se, mikä ratkaisee.
AP
"Tarkennan sen verran, että sillon kun mies on sanonut, että "ei tullut mieleen laittaa viestiä", kyseessä on ollut muutamien päivien hiljaisuus, mikä on (kai) sinänsä normaalia, paitsi silloin jos ollaan puhuttu, että nähtäisiin..."
Ap, lainaan ylle tähän sinua.
Kysy itseltäsi rehellisesti onko mielestäsi normaalia muutamien päivien hiljaisuus ja haluatko sinä suhteen, jossa harrastetaan näistä muutamien päivien hiljaisuuksia?
Viesteistäsi saa kuvan ettet todellakaan halua sellaista suhdetta.
Minä en ainakaan suostuisi muutamien päivien hiljaisuuteen erityisesti kun olette jo vuoden "suhteilleet".
Hanki sitä mitä sinä haluat. Ei sitä mitä tämä mies haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Needy = vaativa
Väärin. Needy = tarvitseva.
Jos parisuhteessa ollaan, mitä helkkarin vikaa siinä on, että haluaa olla toisen kanssa ja jakaa asioita? Alkaa tuntua siltä, että nykyaikana edes parisuhde ei saisi olla muuta kuin kahden tehopakkauksen taituroima temppurata, jossa kumpikin maksimoi voittonsa.
Nykypäivänä parisuhde ei ole enää välttämättömyys. Sen vuoksi parisuhteelta halutaan asioita, joita ei voi saada yksin eikä kenenkään muun (sukulaisten, ystävien tai kavereiden) kuin puolison kanssa. Ja nimenomaan hyviä asioita, ei huonoja. Parisuhteisiin kuitenkin liittyy aina myös joitain huonojakin asioita ja siksi hyviä asioita pitää olla huomattavasti enemmän kuin huonoja, jotta ne kompensoivat huonot asiat ja parisuhde tuntuu edelleen mielekkäämmältä kuin sinkkuna oleminen.
Mitä pidempään on ollut sinkkuna ja mitä myöhemmällä iällä pariutuu sitä hankalampaa voi olla sovittaa omia toiveitaan toisen toiveisiin. Ja omaa arkeaan toisen arkeen. Siskoni asui hääpäivänsä aamuna vielä lapsuudenkodissaan ja vasta sitten muutti miehensä kanssa yhteen. Tämä siis 1970-luvun alussa. Vaikka siskoni jäikin melko nuorena leskeksi (42v), on monesti sanonut, että avioliitto näin oli hänen elämänsä paras päätös. Olivat nuoria, tulevaisuus vielä auki ja hänen sanojensa mukaan he kasvoivat yhdessä aikuisiksi. Puolisonsa kuoleman jälkeen kesti vuosia ennenkuin hän yritti uutta suhdetta. Siitä ei tullut mitään, koska molemmilla oli niin omat tapansa, omat rutiininsa, omat asenteensa ja omat elämänsä, että niiden sovittaminen yhteen olisi vaatinut aivan liikaa kompromisseja, joihin lopulta kumpikaan ei olisi ollut tyytyväinen.
Mielestäni kannattaisi mennä terapiaan miettimään omaa kiintymyssuhdemallia (miehen toiminnan analysoinnin sijasta) miksi se saa tarrautumaan ihmiseen, joka viesteillään ja teoillaan kertoo, ettei normaalia vastavuoroista parisuhdetta ole luvassa. Ainoastaan itseään voi muuttaa, toisen psykologisointi on siksi aivan turhaa, kun hän ei edes mitään muutosta halua.
Tsemppiä sinulle, terapia auttaisi tosi paljon ymmärtämään omia reaktioita. Olen itsekin käynyt ja terapeutti sanoi, että aika usein käy niin, että terapian loppuvaiheessa se toivotunlainen suhde yllättäen löytyy (ja näin kävi minullekin, löysin miehen, joka kanssa menin naimisiin ja perustin perheen).
Sikäli tilanteeni oli erilainen, että en ollut etsimässä mitään parisuhdetta kuten sinä, vaan ajattelin pysyväni sinkkuna. Ehkä osittain taipumukseesi nähdä miehen käytökseen psykologisia syitä voi johtua siitä, että toivot niin kovasti parisuhdetta. Siksi et pysty päästämään irti ja miettimään rauhassa mikä on sinulle hyväksi. Tuollaiset suhteet rikkovat rajoja ja itsetuntoa, niissä ei juurikaan ole hyviä puolia, koska kaikki rakkaudessa kokemamme vaikuttaa meihin syvästi.
Paremman suhteen löytäminen vaikeutuu, kun haavoja tulee liikaa, koska oppii ajattelemaan, etten ansaitsekaan parempaa. Se myös heijastuu muihin eli alkaa vetää puoleensa vääränlaisia miehiä, juuri sellaisia kuin tämä nykyisesi. Ehkä sellaisia miehiä on ollut suhteessa kanssasi ennenkin, kun vaikutat niin tottuneelta tuollaiseen? Se on hankala kierre mistä omin avuin on ehkä mahdoton päästä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisas isäni opetti aina minulle ja siskolleni, että "miehellä on aina aikaa niille asioille, joita hän haluaa tehdä". Olen vuosien saatossa huomannut, että se pitää täysin paikkaansa. Jos mies haluaa olla kanssasi, hän on kanssasi, jos hän haluaa kuulla äänesi, hän kyllä soittaa ja tiedustelee kuulumisiasi tai jos ajattelee sinua, laittaa viestin.
Kertomasi perusteella et ole sellaisen kumppanin kanssa, jollaisen tarvitset. Haluat selkeästi miehen, joka viettää kanssasi enemmän aikaa, on aktiivisempi yhteisten juttujen suunnittelussa ja kommunikoi kanssasi enemmän. Kaikki me tarvitsemme myös omaa aikaa, mutta nykyinen kumppanisi vaikuttaa preferoivan omaa aikaa ja omia menoja teidän yhteisen aikanne sijasta.
Negatiivisia asioita ei valitettavasti voi elämässä välttää. Kaikki kohtaavat niitä. Kumppanisi on reaktiossaan lapsellinen; riitoja ja erimielisyyksiä voi aina tulla, kun kaksi ihmistä on jossakin tilanteessa läsnä. Hän selvästi pakenee niistä tilanteista ja parisuhteista, joissa ei saa haluamaansa.
Isäsi ei ollut kovinkaan viisas vaan seksistinen. Vanhakantaista sukupuoliroolitusta jossa miehelle sälytetään vastuu parisuhteen kannattelusta ja naisen holhoamisesta, vaikkakin vain tunnetasolla. Nainen ei ole mikään vauva.
Harvoin parisuhteessa ollaan tismalleen identtisiä. Yleensä ihmiset ovat persoonaltaan ja temperamentiltaan erilaisia parisuhteessakin. Toinen on aina aktiivisempi suunnittelussa ja tekemisessä tai omaa voimakkaamman tahdon ja tietää mitä haluaa. Vastaavasti toinen on aloitteettomampi ja enemmän ”kaikki käy”-tyyppiä. Siis aina. Tästä on turha repiä mitään ”jos se oikeasti välittäisi se olisi toisenlainen”-keittiöpsykadraamaa. Jos ero liiaksi häiritsee, niin ero on ratkaisu. Usein kyllä normaalin rajoissa tällainen toisen ominaisluonteen ja erilaisen temperamentin hyväksymättömyys on ihan oman pään sisäistä lehittymättömyyttä.
Yhdistelmäajoneuvossa on aina sekä vetoauto että perävaunu. Kahden perävaunun yhdistelmä ei toimi. Kaksi veturiakin toimii paremmin. Jos AP sekä miehensä ovat molemmat perävaunuja, ehkä silloin suhde on rikki korjaamattomasti. Sukupuolella ei ole kuitenkaan mitään väliä. Kumpi tahansa voi olla aktiivisempi veturi ja toinen perässävedettävä.
Isä oli erittäin viisas ja puhui miehen näkökulmasta, toki olisi ollut fiksua sanoa myös "ihmisellä on aina aikaa sille, mitä haluaa tehdä".
Ihan älytön on ajatuksesi siitä, että AINA on toinen aktiivisempi, mikä sääntö tuo nyt on. Kyllä temperamentiltaan ja persoonaltaan samanlaisetkin ihmiset voivat toisensa löytää. Yhdistelmäajaneuvosi ovat toimimattomia metaforia, eikä osu kuin pinnalle tässä keississä.
AP, täällä on ollut todella paljon hyviä huomioita, itse vielä korostan erästä omaasi: tämä suhde on herättänyt sinussa läheisriippuvuuden. Se varmasti johtuu monesta asiasta, eikä vähiten siitä, että kello käy. Jokaisesta suhteesta,minkä nuoruusvuosien jälkeen solmii, on luonnollisesti vaikeampi irrottautua, koska tietysti ne tuntuvat yhä "lopullisemmilta", ajatus siitä, että mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa on kumppania löytää, on myös osin aivan realistinen. Älä lankea tähän!
Minäkin kyllä on heidän kanssaan, jotka sanovat, että kuuntele, mitä mies sanoo. Voiko asiaa suoremmin ilmaista kuin sanoa, että no ei kai sitten vain vaan jaksa nähdä.
Kysymykseesi, mitä sanoa miehelle, ellet nyt ota vähään aikaan yhteyttä eikä hänkään, sanoisin, että kerro suoraan. Sano, että et jaksanut ottaa yhteyttä, sinäkään, kun tuntuu siltä, että rimpatat perässä ja toista ei kiinnosta yhtään. Kerro suoraan näistä turhautumisen tunteista.
Ajatukseni ei ole älytön paitsi ehkä sellaiselle, joka ei hallitse logiikkaa ja enemmänkin tahtoo maailman olevan naiivin uskomuksensa kaltainen kuin havainnoi, millainen se on. Vaikka temperamentti ja luonne olisivat lähellä toisiaan, siitä huolimatta henkisesti identtisiä ihmisiä ei ole. Edes identtiset kaksoset (sama perimä ja sama kasvuympäristö) eivät yleensä ole täysin toistensa kopioita luonteeltaan. Vaikka ero olisi hyvin pieni, siitä huolimatta se näkyy nimenomaan tiiviissä vuorovaikutussuhteessa, kuten parisuhde.
Jos toinen saa aloiteidean vaikka vain sekunteja ennen toista ja ehtii sen sanoa ääneen, niin syntyy tunne siitä, että toinen on AINA aloitteellinen ja toinen AINA passiivinen. Vaikka kyse olisi sekunneista. Se aavistuksen hitaampi jää kuitenkin aina jalkoihin, eikä hänen aloitteellisuutensa keskimäärin juurikaan toteudu/ilmene, kun toinen ohittaa "rinnanmitalla".
Tai jos toinen tahtoo tiettyjä asioita kuvitteellisella kertoimella 88/100 ja toinen vain hitusen keveämmällä 86/100, niin ajan kanssa käy kuitenkin niin, että aavistuksen voimakastahtoisempi alkaa saada tahtoaan läpi enemmän, mikä on ihan luontevaa, ja se voi johtaa myös siihen, että kumpikin sopeutuu tähän tilaan ja heikompitahtoinen mukautuu valmiiksi keskimäärin useammin toisen tahtoon.
Ihmisellä on aikaa sille, mitä haluaa tehdä. Mutta jos kyse on siitä, että halu ei kohdistu tiettyyn TEKEMISEEN (aktiviteetti/kohde) vaan seuraan, jonka kanssa tekee, niin silloin ei välttämättä osaa ehdottaa toiselle oma-aloitteisesti mitään ja suhtautuu toisen ehdotuksiin suopeasti samalla luovuttaen päätösvallan sille, jolla se halu kohdistuu ensi sijassa aktiviteettiin/kohteeseen.
Minä ainakin teen kumppanin kanssa ihan mitä vaan. Minulla ei ole mitään rajattuja palavia intohimoja vaan nautin kaikesta tekemisestä maan päällä, ainakin oikeassa seurassa. Olen aina valmis kokeilemaan uusia ja outoja asioita. Jos kumppani ehdottaa jotain, yleensä mielellään osallistun ja innostun. En osaa itse kuitenkaan ehdottaa oikeastaan mitään. Tästä ei voi päätellä, että koska en preferoi tiettyä AKTIVITEETTIA yli muiden rajattomien vaihtoehtojen, en olisi halukas kumppanini kanssa yhdessä olemaan tai tekemään.
Jos olette olleet vasta vuoden yhdessä niin viikonloppuisin on aika yleistä olla yhdessä. Silloin pitäisi vielä olla kiinnostusta yhteiseen ajanviettoon.
Tietenkin välillä voi ja pitääkin olla kummallakin omia juttuja, mutta noin yleensä.
Tuo on vallankäyttöä mieheltä. Jos jo muutenkin sinä olet aktiivisempi pitämään yhteyttä ja ehdottamaan tekemistä niin mies ei edes viikonloppuna ITSE ehdota, että ollaan yhdessä/tehdään sitä tai tätä.
Mies on itsekseen kotona ja sitten kun sanot, että olisit halunnut olla yhdessä niin jälkeenpäin sanoo, että jos sinulla oli tylsää niin olisit soittanut, että haluat tulla tänne.
SILLLONKIN mies heittää pallon sinulle.
Hän syyllistää SINUA omasta laiskuudestaan, vapaudenhalustaan, mukavuudenhalustaan, välinpitämättömyydestään, haluttomuudestaan, kyllästymisestään, vallankäytön nautinnostaan, niin juuri, hänellä voi käydä mielessä ottaa yhteyttä, mutta antaa olla kun tietää, että joko otat yhteyttä tai kipuilet kotona. Mutta olet silti heti valmis tapaamaan miehen kun mies sitä haluaa. Tai siis kun nöyrryt ja otat yhteyttä ja ehdotat tapaamista.
Ei vain tullut mieleen laittaa viestiä, ei vain kait sitten tarpeeksi halunnut tavata, ei vain tullut ehdotetuksi viikonlopun viettoa...rehellisesti: milloin mies on itse, ilman sinun sysäystäsi jollain tapaa, ehdottanut jotain tai ottanut yhteyttä viimeaikoina?
Oli miehen käytös mistä traumasta tai kiintymystyylistä hyvänsä johtuvaa sinä et ole eikä pitäisi olla se terapeutti ja sijaiskärsijä.
Vaikka kuinka rakastat niin rakkaus ei kaikkea paranna.
Ja rakkauden ei pitäisi yrittää parantaa parannettavaa ja sairastuttaa sitä parantajaa.
Rakkaudenhan nimenomaan pitäisi olla voimaa ja virkeyttä antava voima. Molemmille.
Tämä suhde vie, oletan niin, aloittajalta ihan kauheasti voimia. Ja itsetunnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Needy = vaativa
Väärin. Needy = tarvitseva.
Jos parisuhteessa ollaan, mitä helkkarin vikaa siinä on, että haluaa olla toisen kanssa ja jakaa asioita? Alkaa tuntua siltä, että nykyaikana edes parisuhde ei saisi olla muuta kuin kahden tehopakkauksen taituroima temppurata, jossa kumpikin maksimoi voittonsa.
Nykypäivänä parisuhde ei ole enää välttämättömyys. Sen vuoksi parisuhteelta halutaan asioita, joita ei voi saada yksin eikä kenenkään muun (sukulaisten, ystävien tai kavereiden) kuin puolison kanssa. Ja nimenomaan hyviä asioita, ei huonoja. Parisuhteisiin kuitenkin liittyy aina myös joitain huonojakin asioita ja siksi hyviä asioita pitää olla huomattavasti enemmän kuin huonoja, jotta ne kompensoivat huonot asiat ja parisuhde tuntuu edelleen mielekkäämmältä kuin sinkkuna oleminen.
Mitä pidempään on ollut sinkkuna ja mitä myöhemmällä iällä pariutuu sitä hankalampaa voi olla sovittaa omia toiveitaan toisen toiveisiin. Ja omaa arkeaan toisen arkeen. Siskoni asui hääpäivänsä aamuna vielä lapsuudenkodissaan ja vasta sitten muutti miehensä kanssa yhteen. Tämä siis 1970-luvun alussa. Vaikka siskoni jäikin melko nuorena leskeksi (42v), on monesti sanonut, että avioliitto näin oli hänen elämänsä paras päätös. Olivat nuoria, tulevaisuus vielä auki ja hänen sanojensa mukaan he kasvoivat yhdessä aikuisiksi. Puolisonsa kuoleman jälkeen kesti vuosia ennenkuin hän yritti uutta suhdetta. Siitä ei tullut mitään, koska molemmilla oli niin omat tapansa, omat rutiininsa, omat asenteensa ja omat elämänsä, että niiden sovittaminen yhteen olisi vaatinut aivan liikaa kompromisseja, joihin lopulta kumpikaan ei olisi ollut tyytyväinen.
Ymmärrän sisartasi!
Mutta eihän ihmissuhteiden pitäisi kai ihan tälläisiä olla, että terapiat pitää käydä, jotta onnistuu.
Tilantarpeessa, omissa tavoissa, jne ei ole mitään vikaa, mutta kylmä tosiasia on sitten, että jos tunteita, kuten ns. oikea rakkaus ja kiintymys ei ole, ole, niistä tulee joko suhteen kaatava tai kantava tekijä.
Jos minulla on varma tunne toisesta (kuten nykyisessä suhteessani on), ei se haittaa, että vkonloppuna ei viestitä, jos on omia menoja. Silti yleensä heitetään edes joku elonmerkki, esim. maisemakuva tms. sillä...noh, on vain kiva tietää, että toinen ajattelee minuaKIN. Siis ei aina vain minua, mutta myös minua.
Kysehän siis on vain siitä, mikä osa toisen elämästä minulla on. Olenko jotain, joka roikkuu vain mukana, on kätevä, muttei tärkeä, jne.
Minusta on omituista, että parisuhteessa ei saisi haluta olevansa tärkeä toiselle, jopa niin tärkeä, että joku omasta jutusta luopuminen ei olekaan raskaiden neuvottelujen kompromissitulos, vaan sen haluaa ihan tehdä, koska toisen elämä siitä helpottuu, esim.
Jatkan vielä: pahinta tässä on kun mies syyllistää aloittajaa ja itse ei koe mitään syytä itsessään. Tai ainakin tuntuu, että mies ei toimi mielestään mitenkään niin, että aloittajan pitäisi loukkaantua tai olla pahoillaan miehen toiminnasta.
Aina löytyy mieheltä selitys, että ai jaa, en vaan jaksanut, tajunnut tai huomannut, olisit tehnyt niin tai mikset itse sitten tehnyt niin tai näin jos...
Miksei se mies itse voi tehdä tai toimia niin, ette aloittajan tarvitse loukkaantua tai kokea pahaa mieltä?
Kuten joku sanoi: rakastunut ihminen ei toimi noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo minusta kuulosta välttelevältä, jos kuitenkin olette yhdessä noinkin usein. Sinä sen sijaan saatat olla ristiriitaisesti kiintynyt, ja se voi aiheuttaa ongelmia.
Mitä tapahtuu jos jätät aloitteiden tekemisen välillä miehen vastuulle? Kehität itsellesi omaa tekemistä jos hänestä ei kuulu. Et siis vain jää odottamaan ehdottaako mies jotain.
Eihän se, että haluaa viettää aikaa yhdessä, poista sitä mahdollisuutta, että ko. mies on välttelevästi kiintynyt. Tyyli tulee ilmi esim. vuorovaikutuksessa, miten käyttäytyy ristiriitatilanteissa, vetäytyykö, miten osaa tukea toista, kuunteleeko jne.
Ehkä osittain taipumukseesi nähdä miehen käytökseen psykologisia syitä voi johtua siitä, että toivot niin kovasti parisuhdetta. Siksi et pysty päästämään irti ja miettimään rauhassa mikä on sinulle hyväksi. Tuollaiset suhteet rikkovat rajoja ja itsetuntoa, niissä ei juurikaan ole hyviä puolia, koska kaikki rakkaudessa kokemamme vaikuttaa meihin syvästi.
Tämä on niin totta kuin olla voi.
Mietin juuri omaa nuoruuttani ja sitä, että löysin oikean rakkauden 36-vuotiaana, vaikka mulla ei ollut kokemusta pidemmistä suhteista ja yhdessä asumisesta sitä aikaisemmin.
Mä olin siinä vaiheessa jo aika tyynesti hyväksynyt, että että vietän loppuelämän yksin, mutta siitä olin ihan varma, että huonoa suhdetta en halua, en sellaisia (AP:n suhteen kaltaisia), joita paljon näin ympärilläni.
Kukaan ulkopuolinen ei uskonut alussa, että minä, hankala vanhapiika, voin löytää kestävän suhteen, koska en ollut valmis niihin myönnytyksiin, joita naiselta silloin vielä enemmän kuin nykyään odotettiin. Mutta tosiasiassa mä en ollut rikkonut itseäni noissa toivottomissa suhteissa suhteissa aiemmin.
Mun parisuhdeitsetuntoa ei siihen mennessä kukaan mies ollut onnistunut murskaamaan. Mä en itse epäillyt yhtään kykyäni suhteeseen kun löysin miehen, joka ei pelaillut, vaan oli valmis olemaan rehellinen ja sitoutumaan. Ei tarvinnut miettiä haluaako tavata vai ei, yhdessä jatkaminen oli molemmille selvää jo eka yön jälkeen.
Mun vinkki Ap:lle on, että keskity itseesi ja omiin toiveisiisi, siihen mitä itse haluat ja lopeta miehen käyttäytymisen puntarointi.
Mua auttoi nuoruudessani myös se, että hyväksyin myös sen ajatuksen, että ehkä en saakaan parisuhdetta.
Usein sellaiset ihmiset, jotka ovat nk. haku päällä vetävät jostain syystä puoleensa ongelmallisia tyyppejä. Välttelijät löytävät rajoistaan häilyvät ja päinvaistoin.
Jos sä uskot omaan arvokkuuteesi ja rajoihisi sä vedät puoleesi saman kaltaisia miehiäkin. Tämä vetovoiman lain paikkansapitävyyden olen kyllä tässä 60 elinvuoden aikana huomannut kerta toisensa jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisas isäni opetti aina minulle ja siskolleni, että "miehellä on aina aikaa niille asioille, joita hän haluaa tehdä". Olen vuosien saatossa huomannut, että se pitää täysin paikkaansa. Jos mies haluaa olla kanssasi, hän on kanssasi, jos hän haluaa kuulla äänesi, hän kyllä soittaa ja tiedustelee kuulumisiasi tai jos ajattelee sinua, laittaa viestin.
Kertomasi perusteella et ole sellaisen kumppanin kanssa, jollaisen tarvitset. Haluat selkeästi miehen, joka viettää kanssasi enemmän aikaa, on aktiivisempi yhteisten juttujen suunnittelussa ja kommunikoi kanssasi enemmän. Kaikki me tarvitsemme myös omaa aikaa, mutta nykyinen kumppanisi vaikuttaa preferoivan omaa aikaa ja omia menoja teidän yhteisen aikanne sijasta.
Negatiivisia asioita ei valitettavasti voi elämässä välttää. Kaikki kohtaavat niitä. Kumppanisi on reaktiossaan lapsellinen; riitoja ja erimielisyyksiä voi aina tulla, kun kaksi ihmistä on jossakin tilanteessa läsnä. Hän selvästi pakenee niistä tilanteista ja parisuhteista, joissa ei saa haluamaansa.
Isäsi ei ollut kovinkaan viisas vaan seksistinen. Vanhakantaista sukupuoliroolitusta jossa miehelle sälytetään vastuu parisuhteen kannattelusta ja naisen holhoamisesta, vaikkakin vain tunnetasolla. Nainen ei ole mikään vauva.
Harvoin parisuhteessa ollaan tismalleen identtisiä. Yleensä ihmiset ovat persoonaltaan ja temperamentiltaan erilaisia parisuhteessakin. Toinen on aina aktiivisempi suunnittelussa ja tekemisessä tai omaa voimakkaamman tahdon ja tietää mitä haluaa. Vastaavasti toinen on aloitteettomampi ja enemmän ”kaikki käy”-tyyppiä. Siis aina. Tästä on turha repiä mitään ”jos se oikeasti välittäisi se olisi toisenlainen”-keittiöpsykadraamaa. Jos ero liiaksi häiritsee, niin ero on ratkaisu. Usein kyllä normaalin rajoissa tällainen toisen ominaisluonteen ja erilaisen temperamentin hyväksymättömyys on ihan oman pään sisäistä lehittymättömyyttä.
Yhdistelmäajoneuvossa on aina sekä vetoauto että perävaunu. Kahden perävaunun yhdistelmä ei toimi. Kaksi veturiakin toimii paremmin. Jos AP sekä miehensä ovat molemmat perävaunuja, ehkä silloin suhde on rikki korjaamattomasti. Sukupuolella ei ole kuitenkaan mitään väliä. Kumpi tahansa voi olla aktiivisempi veturi ja toinen perässävedettävä.
Isä oli erittäin viisas ja puhui miehen näkökulmasta, toki olisi ollut fiksua sanoa myös "ihmisellä on aina aikaa sille, mitä haluaa tehdä".
Ihan älytön on ajatuksesi siitä, että AINA on toinen aktiivisempi, mikä sääntö tuo nyt on. Kyllä temperamentiltaan ja persoonaltaan samanlaisetkin ihmiset voivat toisensa löytää. Yhdistelmäajaneuvosi ovat toimimattomia metaforia, eikä osu kuin pinnalle tässä keississä.
AP, täällä on ollut todella paljon hyviä huomioita, itse vielä korostan erästä omaasi: tämä suhde on herättänyt sinussa läheisriippuvuuden. Se varmasti johtuu monesta asiasta, eikä vähiten siitä, että kello käy. Jokaisesta suhteesta,minkä nuoruusvuosien jälkeen solmii, on luonnollisesti vaikeampi irrottautua, koska tietysti ne tuntuvat yhä "lopullisemmilta", ajatus siitä, että mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa on kumppania löytää, on myös osin aivan realistinen. Älä lankea tähän!
Minäkin kyllä on heidän kanssaan, jotka sanovat, että kuuntele, mitä mies sanoo. Voiko asiaa suoremmin ilmaista kuin sanoa, että no ei kai sitten vain vaan jaksa nähdä.
Kysymykseesi, mitä sanoa miehelle, ellet nyt ota vähään aikaan yhteyttä eikä hänkään, sanoisin, että kerro suoraan. Sano, että et jaksanut ottaa yhteyttä, sinäkään, kun tuntuu siltä, että rimpatat perässä ja toista ei kiinnosta yhtään. Kerro suoraan näistä turhautumisen tunteista.
Ajatukseni ei ole älytön paitsi ehkä sellaiselle, joka ei hallitse logiikkaa ja enemmänkin tahtoo maailman olevan naiivin uskomuksensa kaltainen kuin havainnoi, millainen se on. Vaikka temperamentti ja luonne olisivat lähellä toisiaan, siitä huolimatta henkisesti identtisiä ihmisiä ei ole. Edes identtiset kaksoset (sama perimä ja sama kasvuympäristö) eivät yleensä ole täysin toistensa kopioita luonteeltaan. Vaikka ero olisi hyvin pieni, siitä huolimatta se näkyy nimenomaan tiiviissä vuorovaikutussuhteessa, kuten parisuhde.
Jos toinen saa aloiteidean vaikka vain sekunteja ennen toista ja ehtii sen sanoa ääneen, niin syntyy tunne siitä, että toinen on AINA aloitteellinen ja toinen AINA passiivinen. Vaikka kyse olisi sekunneista. Se aavistuksen hitaampi jää kuitenkin aina jalkoihin, eikä hänen aloitteellisuutensa keskimäärin juurikaan toteudu/ilmene, kun toinen ohittaa "rinnanmitalla".
Tai jos toinen tahtoo tiettyjä asioita kuvitteellisella kertoimella 88/100 ja toinen vain hitusen keveämmällä 86/100, niin ajan kanssa käy kuitenkin niin, että aavistuksen voimakastahtoisempi alkaa saada tahtoaan läpi enemmän, mikä on ihan luontevaa, ja se voi johtaa myös siihen, että kumpikin sopeutuu tähän tilaan ja heikompitahtoinen mukautuu valmiiksi keskimäärin useammin toisen tahtoon.
Ihmisellä on aikaa sille, mitä haluaa tehdä. Mutta jos kyse on siitä, että halu ei kohdistu tiettyyn TEKEMISEEN (aktiviteetti/kohde) vaan seuraan, jonka kanssa tekee, niin silloin ei välttämättä osaa ehdottaa toiselle oma-aloitteisesti mitään ja suhtautuu toisen ehdotuksiin suopeasti samalla luovuttaen päätösvallan sille, jolla se halu kohdistuu ensi sijassa aktiviteettiin/kohteeseen.
Minä ainakin teen kumppanin kanssa ihan mitä vaan. Minulla ei ole mitään rajattuja palavia intohimoja vaan nautin kaikesta tekemisestä maan päällä, ainakin oikeassa seurassa. Olen aina valmis kokeilemaan uusia ja outoja asioita. Jos kumppani ehdottaa jotain, yleensä mielellään osallistun ja innostun. En osaa itse kuitenkaan ehdottaa oikeastaan mitään. Tästä ei voi päätellä, että koska en preferoi tiettyä AKTIVITEETTIA yli muiden rajattomien vaihtoehtojen, en olisi halukas kumppanini kanssa yhdessä olemaan tai tekemään.
Mitä ihmettä? Hölönpölöä, josta logiikka on kaukana.
Siis että jos toinen kerkiää ennen minua sanomaan asian, jota itsekin ajattelin, olen hidas ja jään toisen jalkoihin? Ihan älytöntä. Meillä käy näin koko ajan, isoissa ja pienissä asioissa. Kuittaamme sen sanomalla: justiin meinasin ajatella, joka tarkoittaa, että kumpikin on samoilla linjoilla ja eikun toteuttamaan ajatusta.
Toisinaan sitten jompi kumpi ehdottaa jotain, jota toinen ei ole ajatellut ja siitä jutellaan, että kiinnostaako sitä toista vai ei. Joskus kiinnostaa, ja asia tehdään yhdessä, joskus ei, jolloin sen toinen tekee joko yksin tai jää tekemättä molemmilta.
Ei tällä ole mitään tekemistä heikko- tai vahvaluonteisuuden kanssa. Jos taas yrität sanoa, että koska sinä olet passiivisempi teillä ja toinen aktiivisempi, niin entäs sitten. Näin ei ole kaikilla, vaan joskus kuten meillä, molemmat ovat aika aktiivisia, mutta kumpikin päättää puolestaan, mikä kiinnostaa. Yhdessä tekemistä kahdelle aktiiviselle kuitenkin löytyy.
On ihan ok olla passiivisempi, joka odottaa toisen nykäisyä toimintaan, jos se aktiivisemmalle sopii. Mutta se on eri asia kuin se, että tietää toisen kaipaavan yhdessä oloa, mutta sen sijaan välttelee toista, ei ota yhteyttä jne. Ei näitä pidäkään keskenään sotkea.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä: pahinta tässä on kun mies syyllistää aloittajaa ja itse ei koe mitään syytä itsessään. Tai ainakin tuntuu, että mies ei toimi mielestään mitenkään niin, että aloittajan pitäisi loukkaantua tai olla pahoillaan miehen toiminnasta.
Aina löytyy mieheltä selitys, että ai jaa, en vaan jaksanut, tajunnut tai huomannut, olisit tehnyt niin tai mikset itse sitten tehnyt niin tai näin jos...
Miksei se mies itse voi tehdä tai toimia niin, ette aloittajan tarvitse loukkaantua tai kokea pahaa mieltä?
Kuten joku sanoi: rakastunut ihminen ei toimi noin.
Täsmällensä.
Lisäksi ihmettelen, mikä helkkarin pyhä lehmä tämä "oma tila" on oikein nykyään, jolla tunnutaan oikeuttavan aivan minkälainen käytös tahansa. Jos häipyy riidan aikana, jättää siis asiat käsittelemättä, toisen kipuilemaan näiden käsittelemättömien asioiden kanssa, sehän on ihan ok, kun katsokaas tarvittiin omaa tilaa.
Pahinta oikeastaan mitä tuossa voikaan tehdä, on juuri tuo, että antaa ymmärtää, että kyllähän sulle olisi ollut rakkautta, läheisyyttä, kiintymystä, yhteistä aikaa, jne saatavilla, jos vaan olisit toiminut oikein, eli rangaistaan pahan mielen päälle.
Ja miten AP olisi voinut soitella, mieshän sanoi olevansa kavereiden kanssa mökillä? Ei kai sinne nyt voi soitella perään mitään parisuhdepyyntöjä, kun mieshän siellä viettää OMAA AIKAA.
Tuommoiset ihmiset on usein joko tunne-elämältään hieman vajaita, eli eivät kykene tuntemaan suuria tunteita, tai sitten se klassinen "He's just not that into you". Kuitenkin asia tuntuu sinua ap vaivaavan paljon, ja mieskään tuskin pystyy muuttumaan, ei suhteessa voi alkaa esittämään sellaista mitä ei ole. Mies ei voi siis alkaa esittämään hellää rakastajaa, ja sinä et voi alkaa esittämään välinpitämätöntä. Se olisi ihan täyttä feikkausta koko suhde. Voi olla, että jos alkaisit esittämään kylmää ja välinpitämätöntä, niin mies alkaisikin huomioimaan sinua, mutta se huomionti loppuisi heti kun olet taas normaali ja mies palaisi kylmäksi itsekseen.
Olen ollut suhteessa, joka oli jatkuvaa tunteiden "Kissa hiiri leikkiä", eli kun minä olin rakastava ja huomioiva, niin mies oli kylmä ja tunteeton. Kun minä olin kylmä ja tunteeton, niin silloin miehestä tuli huomioiva ja rakastava. En jaksanut yhtään tuollaista peliä, ei se paremmaksi koskaan muuttunut vaan pahemmaksi ja itsekin aloin tulla jo hulluksi, ja mieskin oli taitava saamaan minut tuntemaan itseni hulluksi takiaiseksi. Jos jo aikaisessa vaiheessa tuntuu, ettet saa suhteelta tarpeeksi niin ei vaikuta hyvältä jatkon suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Keittiöpsykologia leikin kyllä tässä, mutta mitä olen lukenut kiintymystyyleistä niin mielestäni miehellä on ihan selkeä välttelevä tyyli, perua lapsuudesta. Ollaan vähän näistä juteltu ja mies on tunnistanut itsensä tästä. Hänellä on mm. vaikea kestää omia tai muiden negatiivisia tunteita ja silloin tulee pakoreaktio.
En mielestäni ole mitenkään yli-innokas, en soittele tai viestittele jatkuvasti ja minulla on (onneksi) myös omia kavereita ja harrastuksia. Mutta siksi haluaisinkin priorisoida yhteistä aikaa, ettei menot menisi ristiin ja sitten huomataan, ettei olla nähty kunnolla useampaan viikkoon. Mies ei tunnu huolehtivan tuollaisista.
AP
Minulla on itselläni alunperin vahvasti välttelevä kiintymyssuhdetyyli, jota olen kyllä pyrkinyt kehittämään turvallisemmaksi, mutta ilman tietoisuutta siitä, niin en kyllä keksi mitä kumppanini olisi voinut tehdä, jotta suhde olisi muuttunut, koska juuri se kumppanin "tekeminen" triggeröi sitä välttelevyyttä, varsinkin jos siihen kuuluu yhtään ahdistuneen kumppanin vaativuutta. Se on niin tukahduttavaa. Ehkä vain se että olisi antanut olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keittiöpsykologia leikin kyllä tässä, mutta mitä olen lukenut kiintymystyyleistä niin mielestäni miehellä on ihan selkeä välttelevä tyyli, perua lapsuudesta. Ollaan vähän näistä juteltu ja mies on tunnistanut itsensä tästä. Hänellä on mm. vaikea kestää omia tai muiden negatiivisia tunteita ja silloin tulee pakoreaktio.
En mielestäni ole mitenkään yli-innokas, en soittele tai viestittele jatkuvasti ja minulla on (onneksi) myös omia kavereita ja harrastuksia. Mutta siksi haluaisinkin priorisoida yhteistä aikaa, ettei menot menisi ristiin ja sitten huomataan, ettei olla nähty kunnolla useampaan viikkoon. Mies ei tunnu huolehtivan tuollaisista.
AP
Minulla on itselläni alunperin vahvasti välttelevä kiintymyssuhdetyyli, jota olen kyllä pyrkinyt kehittämään turvallisemmaksi, mutta ilman tietoisuutta siitä, niin en kyllä keksi mitä kumppanini olisi voinut tehdä, jotta suhde olisi muuttunut, koska juuri se kumppanin "tekeminen" triggeröi sitä välttelevyyttä, varsinkin jos siihen kuuluu yhtään ahdistuneen kumppanin vaativuutta. Se on niin tukahduttavaa. Ehkä vain se että olisi antanut olla rauhassa.
Mä olen ollut myös välttelevän kiintynyt niissä sjuhteissa, joissa en oikeasti ole halunnut olla. Eli kun kumppani on ollut ihan ok, paperilla hyvä, muita ei ole näköpiirissä, olen ollut sitä mieltä, että nähdään vain harvemmin ja pliis, anna mun olla.
Sitten kummallisesti jopa ilman terapiaa tämä kiintymyssuhdetyyli häviää, kun tapaan kumppanin, joka saa hengästymään pelkällä äänensävyllään niin olen ravannut luoksensa oitis ilman näitä oireita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä: pahinta tässä on kun mies syyllistää aloittajaa ja itse ei koe mitään syytä itsessään. Tai ainakin tuntuu, että mies ei toimi mielestään mitenkään niin, että aloittajan pitäisi loukkaantua tai olla pahoillaan miehen toiminnasta.
Aina löytyy mieheltä selitys, että ai jaa, en vaan jaksanut, tajunnut tai huomannut, olisit tehnyt niin tai mikset itse sitten tehnyt niin tai näin jos...
Miksei se mies itse voi tehdä tai toimia niin, ette aloittajan tarvitse loukkaantua tai kokea pahaa mieltä?
Kuten joku sanoi: rakastunut ihminen ei toimi noin.Täsmällensä.
Lisäksi ihmettelen, mikä helkkarin pyhä lehmä tämä "oma tila" on oikein nykyään, jolla tunnutaan oikeuttavan aivan minkälainen käytös tahansa. Jos häipyy riidan aikana, jättää siis asiat käsittelemättä, toisen kipuilemaan näiden käsittelemättömien asioiden kanssa, sehän on ihan ok, kun katsokaas tarvittiin omaa tilaa.
Pahinta oikeastaan mitä tuossa voikaan tehdä, on juuri tuo, että antaa ymmärtää, että kyllähän sulle olisi ollut rakkautta, läheisyyttä, kiintymystä, yhteistä aikaa, jne saatavilla, jos vaan olisit toiminut oikein, eli rangaistaan pahan mielen päälle.
Ja miten AP olisi voinut soitella, mieshän sanoi olevansa kavereiden kanssa mökillä? Ei kai sinne nyt voi soitella perään mitään parisuhdepyyntöjä, kun mieshän siellä viettää OMAA AIKAA.
Tämä! Mieshän ihan täysillä ehdollistaa ja sumuttaa "rakkautensa".
Muka rakkautta, välittämistä, halua olla yhdessä kyllä olisi kunhan aloittaja vain joka tilanteessa ymmärtäisi toimia oikein. Tai ymmärtäisi mitä mies sanoillaan tarkoittaa. Eli olisi ansainnut miehen rakkaiden ja yhteisen ajan olemalla tarpeeksi tarkkana.
Koko ajan olisi tuntosarvet pystyssä: tarkoittikohan mies nyt kun haluaa omaa aikaa kuitenkin, että sille voi soittaa?
Vai tarkoittikohan oma aika nyt tällä kertaa sitä, että haluaa tosiaan olla rauhassa?
Aivan järjetöntä ja todella itsekästä edes vaatia toiseltä tämänkaltaista toimintaa ja pähkäilyä.
Tuo miehen käyttämä metodi on myös todella tehokas pitää oma kaula aina puhtaana ja saada aloittaja tuntemaan aina itsensä sekä tyhmäksi, että liian vaativaksi.
Aaargghhhh!
Muistan kun olin vastaavantyyppisen miehen kanssa, onneksi vain jonkin aikaa. Asuimme siis eri paikkakunnilla.
Kerran olin kauttarantain ja suoremminkin tiedustellut erään juhlapyhän viettoa yhdessä. Mieheltä en saanut oikein juuta enkä jaata, käsitin ettei ollut halukas että ole aan silloin yhdessä.
Varasin sitten laivareissun kaverini kanssa siihen ajankohtaan.
Mies sitten sattuikin soittamaan kun olin laivalla. Kerroin, missä olen ja sanoin, että lähdin kun en viitsinyt yksin kotonakaan olla.
Mies sanoi siihen muka hyvin yllättyneenä, että mikset sanonut, olisihan hän hyvin voinut tulla pyhiksi luokseni.
Juu niin varmaan, oli hyvä nyt sanoa kun tiesi, että olin jo laivalla.
Tyypillistä toimintaa näille tyypeille, kuten aloittajan miehellekin.
Ap, tässä on minusta tiivistettynä se, miksi sun kannattaisi jättää tuo mies. Lue tuo oma viestisi uudelleen.
Rakastunut ihminen ei toimi noin. On ihan normaalia, että välillä halutaan tehdä omia juttuja, mutta tuo käytös viestii täydellistä välinpitämättömyyttä.
Mulla on kokemusta hyvin samankaltaisesta miehestä, ja roikuin siinä suhteessa aivan liian pitkään ja rikoin itseni aika pahasti. Nykyään seurustelen sellaisen miehen kanssa, joka on yhtä kiinnostunut yhdessäolosta kuin minäkin. Olen onnellinen. Ainoa mitä kadun, on että en lopettanut tuota edeltävää surkeaa suhteentapaista jo paljon aikaisemmin.