Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!
30.08.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta ja suhdetta on takana vuoden päivät. Pääasiassa meillä menee hyvin, on puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ym., mutta kiintymystyylit ovat törmäyskurssilla. Luulen, että miehellä on välttelevä kiintymystyyli ja mulla puolestaan ristiriitainen. Ristiriitatilanteissa tämä näkyy selkeimmin, mies on pari kertaa ottanut isosti oma tilaa jättäen mut ahdistumaan ja miettimään suhteen tulevaisuutta. Ollaan jälkeenpäin jonkin verran juteltu tästä ja olen kertonut, miksi tuollainen ghostaaminen tuntuu musta hylkäämiseltä ja pahalta, vaikka mies itse kokisi sen olevan vain tervettä hapen ottoa.
Noh, nyt olemme oppineet toisistamme lisää, mutta edelleen mua vaivaa tietynlainen välinpitämättömän oloinen käytös miehen puolelta. Ja en ole varma, onko syynä se, että mies ei vaan tajua että kaipaisin enemmän huomiota ja yhteistä tekemistä, vai että tajuaa, muttei jostain syystä sitä kykene antamaan, vai eikö vaan ole kiinnostunut noita mulle antamaan. Alkuaikoina mies järjesti treffejä, osti lahjoja ja halusi nähdä usein viikon aikana. Tietysti on luonnollista, että alkuhuuman deittailuvaihe loppuu jossain vaiheessa ja en kaipaa unelmatreffejä saati lahjoja, mutta sitä kaipaan, että mies haluaisi oma-aloitteisesti viettää aikaa kanssani!
Nykyään minä olen se, joka kyselee viikon suunnitelmia, milloin ehdittäisiin nähdä, mitä meinaat tehdä viikonloppuna, mentäisiinkö paikkaan x tai y. Mies voi olla myös monta päivää laittamatta mitään viestiä jos hänellä on omia menoja. Ollaan puhuttu, että omaa aikaa pitää olla ja saa sanoa, jos kaipaa sitä, ja emme keskimäärin näekään kuin muutaman kerran viikossa, lähinnä iltaisin töiden jälkeen jos menen miehen luo.
Mies on joskus sanonut, että hänestä tuntuu riittämättömältä ja se ilmeisesti voi aiheuttaa tuota käytöstä. Mutta en tiedä mitä niin mahdotonta olen häneltä vaatinut, paitsi sen että haluaisi olla kanssani, viettää aikaa ja jutella, mitä normaaliin parisuhteeseen kuuluu...?
Onko kellään kokemuksia tällaisista miehistä tai tilanteista? Pitäisikö olla itse ehdottamatta mitään ja katsoa kauanko menee, vai ottaa lempeämpi ja ymmärtäväisempi kanta?
Kommentit (640)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin loppuun ja kiintymyssuhteet osaan samaistua jokseenkin. Jos hän ottaa etäisyyttä niin yritä sä et ahdistuis silti, yritä muuttaa sun tunnelukkoja. Miehesi pitäisi panostaa enemmän tai anna hänen kiinnostua susta enemmän. Älä oo yli aktiivinen tai aktiivinen jos hän sit olisi.. Emt
Oletko tosissasi vai harvinaisen pska trolli? Että tunnelukkoja pitäis muuttaa, se tässä kiikastaa? Ei suinkaan se että sokea kynnysmatto ap ei suostu näkemään olevansa miehen panopatja vaan turvautuu perinteisenä kynnysmattoämmänä juuri tuollaisiin tunnelukko-kiintymyssuhde-pskapuheeseen?
Ei Jeesus sentään, voiko noin typeriä ihmisiä kuin si edes olla? Että paras on muuttaa simppelit asiat (mies ei halua olla ap:n kanssa eikä kunnioita ap:ta, mm. VIIKKOJEN ghostaus yms) joksikin kyökkipsykologiahöppnlöpöksi, pelata pelejä ja muuttaa itseään? Ai että kun vtuttaa noin heikot ja typerät ihmiset kuin sinä. Hyvää elämää kynnysmattona, sua tullaan kohtelemaan samalla tavoin kuin ap:ta ellei kohdella jo. Ja jos ette muutu niin ette tosiaankaan saa ikinä kokea oikeaa rakkautta ja hyvää parisuhdetta. Mutta haluaako teidänlaiset piestävät kynnysmatot edes sellaista?
Viisas isäni opetti aina minulle ja siskolleni, että "miehellä on aina aikaa niille asioille, joita hän haluaa tehdä". Olen vuosien saatossa huomannut, että se pitää täysin paikkaansa. Jos mies haluaa olla kanssasi, hän on kanssasi, jos hän haluaa kuulla äänesi, hän kyllä soittaa ja tiedustelee kuulumisiasi tai jos ajattelee sinua, laittaa viestin.
Kertomasi perusteella et ole sellaisen kumppanin kanssa, jollaisen tarvitset. Haluat selkeästi miehen, joka viettää kanssasi enemmän aikaa, on aktiivisempi yhteisten juttujen suunnittelussa ja kommunikoi kanssasi enemmän. Kaikki me tarvitsemme myös omaa aikaa, mutta nykyinen kumppanisi vaikuttaa preferoivan omaa aikaa ja omia menoja teidän yhteisen aikanne sijasta.
Negatiivisia asioita ei valitettavasti voi elämässä välttää. Kaikki kohtaavat niitä. Kumppanisi on reaktiossaan lapsellinen; riitoja ja erimielisyyksiä voi aina tulla, kun kaksi ihmistä on jossakin tilanteessa läsnä. Hän selvästi pakenee niistä tilanteista ja parisuhteista, joissa ei saa haluamaansa.
197 jatkaa vielä.
Eli suosittelisin, että unohdat miehen olemassaolon hetkeksi siten, että lakkaat kyselemästä perään. Ei hän sitä vaivannäköä näytä arvostavan, joten lopeta.
Sen sijaan ota yhteyttä ystäviisi, lämmitä haalenneet ystävyyssuhteet ja yritä luoda uusia.
Etsi ehkä uusi harrastus tai aloita vaikka lenkkeily, tee jotain mikä on sinulle ikiomaa ja mistä nautit ihan vain itsesi vuoksi.
Täytä viikonloppusi tekemisellä! Jos mies kerran tekee viikonloppusuunnitelmansa ilman sinua, ala tehdä samoin. Älä kysy, onko hänellä aikaa sinulle, vaan oleta, ettei ole. Ja keksi omaa menoa ja tekemistä. Äläkä missään nimessä peru omia menojasi, jos miehelläsi sattuisikin olla aikaa sinulle, eihän hänkään jätä kaveritapaamisiaan väliin sinun vuoksesi.
Jos mies ehtii jatkossa sopia kanssasi menoa, pidä luvatusta kiinni. Jos sinä ehdit sopia tekemistä kavereidesi kanssa ennen kuin mies kyselee menojasi, älä peru mitään sopimaasi hänen vuokseen.
Käyttäydy itsenäisesti ja arvosta omaa aikaasi niin kuin haluaisit miehen sitä arvostavan. Hän joko ottaa opikseen tai lähtee - ja antaa sinulle mahdollisuuden löytää itsellesi parempi mies.
Win win win, tuli mitä tuli
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vähän surullista miten jotkut elävät koko elämänsä suhteessa, missä eivät koskaan saa täysin sitä haluavat, vaan elämä on jatkuvaa kompromissien tekemistä ja omista haaveistaan joustamista sekä tarpeidensa sivuuttamista.
Jep. Ja kiintymyssuhteiden, tunnelukkojen ja niin self help-pskan pyörittelyä. Kun voisi vaan naiset opetetaan sietämään tollasta, ikään kuin parisuhteessa olis normaalia jatkuva pelaaminen, analysointi ja pettymys.
Ap, vähemmän Maaret Kalliota tai kenen self help-myrkkyä ikinä kulutatkaan ja enemmän selkärankaa ja maalaisjärkeä. Ei toi oo mikään oikea parisuhde. ”Sun” mies ei kunnioita sua pätkän vertaa ja sä olet 30. Vaihda miestä, nyt vielä ehdit. Et voi olla oikeasti niin typerä kuin mitä sun kirjoitukset antaa ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se vielä tuli mieleen, että jos nyt en ota yhteyttä ja odotan että mies ottaa, vaikka menisi viikko tai enemmän, niin miten perustelen sen miehelle myöhemmin, että miksi tein niin? Sillä tavalla, että hän tajuaisi, että en tehnyt sitä veemäisyyttäni manipulointitarkoituksissa. Miten pukea fiksusti se, että halusin katsoa kauanko hällä menee yhteydenottoon. Ja miksi halusin testata sitä ylipäätään.
Voin kuvitella miten mies sanoo, että olen lapsellinen, pelaan valtapelejä suhteessa tai koitan manipuloida. Että hän oli väsynyt ja kiireinen, mutta miksen minä ottanut yhteyttä jos kerta halusin ja alan nyt riidellä asiasta.
AP
Mitä niin ihmeellistä normaali ihmisestä miehesi tekee, jos hänellä ei ole isoa perhettä, jossa useita pikkulapsia, jos hänellä ei ole ollut viikonlopun jälkeen aikaa laittaa edes lyhyttä viestiä rakkaalleen. Tajua jo ap, ettei tuollainen ole normaalia käytöstä ja kun et itse halua tuollaista kohtelua niin älä jaa elämääsi sellaisen ihmisen kanssa.
Etsi sellainen kumppani, joka hoitaa parisuhdetta niinkuin sinä haluat. Samalla huolehdit että huolehdit itsekin sillä tavalla kuin sinä haluat. Tällöin ei ole ristiriitaa, koska haluatte molemmat samanlaista parisuhdetta. Lopulta tämä on hyvin yksinkertaista kun se oikea on osunut kohdalle.
Ap, nyt keräät ittes pystyyn. Annat sen ukon olla. Et laita yhtään viestiä. Et vaikka hän laittaisi sinulle etkä vastaa puheluihin. Haloo, onhan hän ghostannut sinutkin.
Alat raivolla elää omaa elämääsi. Keskity omiin juttuihisi, harrastuksiin, ystäviisi ja ammenna voimaa näistä.
Pidä mies poissa ajatuksistasi.
Kk kuluttua lähetät hänelle viestin "anteeksi etten ole ehtinyt olla yhteyksissä, ollut niin paljon kaikkea tekemistä ja kiirettä". Tämän jäljeen tapaa kasvokkain ja kerro, että ehkä tämä oli tässä ja lopeta suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et ota yhteyttä mieheen ja jäät odottamaan hänen yhteydenottoaan niin miten mies voisi kutsua sinua silloin lapselliseksi tai pelaajaksi kun itse tekee samaa?
On ghostannut sinut, ei vastaa viesteihin, ei ota itse yhteyttä, ei sovi tapaamisia ellet itse kysy. Tekee omia suunnitelmia viikonlopuiksi keskustelematta kanssasi. Ym...
Miksi pelkäät tai välität mitä mies sanoo? Kun mies itse toimii niinkuin toimii ei hänellä pitäisi olla kanttia sanoa mitään vaan olla pahoillaan.
Onko mies usein pois öisin kotoaan kun yövyt siellä yksin?
Tiedätkö missä hän on silloin ollut? Vai oletko mennyt sinne ja luullut miehen olevan kotonaan? Ja jäänyt odottamaan tuleeko kotiin.
En haluaisi pelotella, mutta ei kai ole muita naisia nyt tullut kuvioon. Mies ei sano sinulle vielä kun pystyy huseeraamaan kuinka tahtoo.
Ei pyydä asuntonsa avainta vielä pois, ettet epäile.
Vierailija kirjoitti:
Jos et ota yhteyttä mieheen ja jäät odottamaan hänen yhteydenottoaan niin miten mies voisi kutsua sinua silloin lapselliseksi tai pelaajaksi kun itse tekee samaa?
On ghostannut sinut, ei vastaa viesteihin, ei ota itse yhteyttä, ei sovi tapaamisia ellet itse kysy. Tekee omia suunnitelmia viikonlopuiksi keskustelematta kanssasi. Ym...
Miksi pelkäät tai välität mitä mies sanoo? Kun mies itse toimii niinkuin toimii ei hänellä pitäisi olla kanttia sanoa mitään vaan olla pahoillaan.Onko mies usein pois öisin kotoaan kun yövyt siellä yksin?
Tiedätkö missä hän on silloin ollut? Vai oletko mennyt sinne ja luullut miehen olevan kotonaan? Ja jäänyt odottamaan tuleeko kotiin.
En haluaisi pelotella, mutta ei kai ole muita naisia nyt tullut kuvioon. Mies ei sano sinulle vielä kun pystyy huseeraamaan kuinka tahtoo.
Ei pyydä asuntonsa avainta vielä pois, ettet epäile.
Niin, kai mä pelkään tossa sitä, että jos minäkään en ota yhteyttä ja panosta tähän, niin homma kuivuu kasaan. Mutta ymmärrän, että ei sen niin pitäis mennä ja siinä tapauksessa parempi olisi että kuivuu. Pahalta vaan tuntuu ajatus siitä kun miestä rakastan, eikä se sormia napsauttamalla lopu, valitettavasti.
Tuo ghostaaminen oli paha juttu, mutta sen verran nyt puolustan miestä, että en sinä aikana soittanut hänelle tai laittanut viestiä, jossa olisin vaatinut puhumista. Kuulemma olisi tottakai vastannut jos olisin vaatinut, mutta halusi "ottaa itse vaan kunnolla happea" riidan jälkeen. En tiedä toki miten olisi oikeasti mennyt ja paskaa tuo oli silti.
Silloin kun olen ollut miehen luona yksin, niin hän on ollut esim. mökillä. Että ei ole ollut outoja öisiä häipymisiä, vaikka mistä noista ikinä tietää mitä puuhaavat.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä tulikin tunkkainen tuulahdus 80-luvulta!
Olen siis itse jo 60-vuotias ja elin nuoruuttani 80-luvulla ja kaikilla mun tuntemilla naisystävillä oli juuri AP:n kaltaisia parisuhteita, toki maustettuna vielä ajankohdan seksismillä, joka ei nykyään olisi mitenkään hyväksyttäviä.
Itse seurasin vierestä kauhusta jäykkänä sinkkuna näitä sekoiluja ja mietin, että en ainakaan itse voisi ikinä olla tollaisessa suhteessa, jossa mies menee menojaan, on välinpitämätön, etäinen ja töykeä etc. ja nainen vaan venyy ja antaa anteeksi ja etsii vikaa itsestään.
Mua ei kukaan tietenkään ystäväpiirissä pitänyt minään kun mulla ei ollut sitä miestä, vaan olin vanhapiika, joka ei miehistä mitään ymmärrä.
No kyllä mullakin oli muutama lyhyeeseen päättynyt viritys. Ja ne päättyivät juuri siihen, että mua ei voinut kohdella kuin muita naisia. Yksikin dissaus, ohari tai etäisyyden otto ja minä läksin kävelemään, enkä perääni katsonut. Yksin sitten nuolin haavani ja jatkoin yksinäistä elämääni.
Saavutin sitten kypsän 36 vuoden iän, kun kohtasin yöelämässä tulevan mieheni. Jo ensimmäisellä silmänräpäyksellä tajusin, että tässä suhteessa on kaikki toisin.
Tiesin heti, että kun tämä mies sanoo soittavansa, en sekuntiakaan epäillyt häntä. Alettiin tuon yön jälkeen seurustella, parin vuoden päästä mentiin naimisiin ja ollaan yhä onnellisena yhdessä 24 vuoden jälkeen.
Ennen tätä suhdetta en ollut asunut kenenkään miehen kanssa, eikä kukaan uskonut, että suhde voi kestää mukaanlukien äitini. Minähän olin se hankala vanhapiika, joka ei miehistä mitään ymmärrä, eikä jousta ja anna anteeksi kuten toiset naiset.
Kuitenkin minä olen ystäväpiiristäni lähes ainut, joka on yhä edelleen onnellisessa parisuhteessa kun ne joustavat, miehiä ymmärtävät naiset ovat eronneet kärvisteltyään erilaisissa suhdevirityksissä aikansa.
Itse luulen, että syy tähän on se, että mulla vaan oli äärettömän tarkka tutka miesten suhteen. Vanhemmillani oli tosi onneton avioliitto ja äiti joutui kärsimään paljon, henkistä ja joskus fyysistäkin väkivaltaa.
Jo lapsena päätin, että mua ei kukaan mies tule kohtelemaan kaltoin. Mieluummin olen sitten yksin.
90-luvulla olin yksin matkalla Intiassa ja kadulla kohtaamani joogi ennusti mulle kädestä ja sanoi, että olen hyvä ihmistuntija ja kykenen tunnistamaan aidon rakkauden. Nuo asiat tuntuivat silloin aika oudoilta, koska siihen mennessä, en todellakaan ollut kohdannut aitoa rakkautta. Mutta muutaman vuoden päästä asia kävikin toteen.
Laittoiko mies viestiä tänään maanantai illalla?
Minä en kyllä suostuisi tuollaisessa suhteessa elämään. Ja vaikka nyt koet, että rakastat miestä niin tuollaista rakkauttako haluat häneltä tai keneltäkään? Minkä arvoisena pidät itseäsi...
Auttaisiko, jos mietit aiempia suhteitasi ja muistelet miten vaikea oli ne lopettaa, että samalla tavalla pääset tästäkin suhteesta yli ajan kanssa ja jonka jälkeen näet asiat huomattavasti objektiivisemmin?
Tsemppiä ap kuitenkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös se ole parempi kuolettaa se rakkaus mahdollisimman pian kuin kärvistellä tuossa kärsimässä pidempään?
Voimaannu kamomilla teen ja Celine Dionin musiikin avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laittoiko mies viestiä tänään maanantai illalla?
Minä en kyllä suostuisi tuollaisessa suhteessa elämään. Ja vaikka nyt koet, että rakastat miestä niin tuollaista rakkauttako haluat häneltä tai keneltäkään? Minkä arvoisena pidät itseäsi...
Auttaisiko, jos mietit aiempia suhteitasi ja muistelet miten vaikea oli ne lopettaa, että samalla tavalla pääset tästäkin suhteesta yli ajan kanssa ja jonka jälkeen näet asiat huomattavasti objektiivisemmin?
Tsemppiä ap kuitenkin!
Ei ole laittanut mitään, mun viesti lauantai-aamulta on viimeinen kommunikaatio. En ole ikinä ajatellut, että musta voisi tulla nainen, joka ei arvosta itseään, sillä pidän kyllä itsestäni paljon ja olen mielestäni hyvä tyyppi, joka ansaitsee rakkautta. Ehkä olen ollut kaikesta huolimatta liian joustava/lapanen, kun tuon ghostauksen jälkeen mies otti yhteyttä niin vastasin ja sovittiin milloin nähdään ym. heti, ei joutunut siinäkään yhtään kärvistelemään.
Kyllä tämä oli silmiä avaava ketju, jonka kommentteihin täytyy palata myöhemminkin. Saa toki vieläkin jatkaa keskustelua, toivottavasti tästä on jollekin muulle hyötyä! Ja voin raportoida, jos muistan tai kehtaan, miten tässä käy.
AP
Kun Ap puhuit kehtaamisesta...mitä hävettävää tilanteessasi olisi. Suurin osa ihmisistä kaipaa turvallista parisuhdetta. Useimmat menevät sekaisin ihastuksesta alussa ja objektiivinen ajattelu jää vähälle. Sit ajan kanssa toiseen kiintyy ja on hankala irrottautua vaikka ei saisi suhteelta sitä mitä oikeasti itse haluaa ja hakee ja vaikka koko homma kääntyy päälaelleen aiheuttaen stressiä ja liikaa epäilyksiä.
Ehkä sinun kannattaisi nyt miettiä rauhassa minkälaisen parisuhteen SINÄ haluat ja erityisesti siellä tunne puolella. Tämän jälkeen jätät tämän miehen kun ei kuulosta olevan sopiva sinulle. Suret surusi ja otat opiksesi, jotta seuraavalla kerralla et astu samaan. Puhu luotettavalle ystäville/perheen jäsenille, jotta saat puhdistettua mieltäsi.
Ihastuessa kannattaa olla myös jonkin verran varuillaan ihan alkumetreiltä lähtien. Se on tervettä itsensä suojelua ja auttaa löytämään sen sopivan kumppanin itselle kuluttamasta hukkaan vuosia vääriin ihmisiin.
Ehkä te molemmat roikutte tuossa suhteessa ja kumpikaan ei ole tyytyväinen. Molempien tulisi olla täysin tyytyväisiä.
Miksi edes haluat tulevaisuutta ja yhteistä elämää tuollaisen miehen kanssa? Hän ei pidä sinusta huolta niin kuin elämänkumppanista tulisi pitää huolta. Vuodenkaan jälkeen ei välitä tarpeeksi, että pitäisi itsensä kartalla elämästäsi. Sen sijaan saat ghostausta eikä mies ole yhteydessä jos et itse tee aloitetta. Muista että noiden pitkien hiljaisuuksiensa aikana miehellä ei ole mitään tietoa siitä miten sinulla menee. Elämä on arvaamatonta, voisit olla sairas, vaikeuksissa, vaikka kuollut ja hän ei siitä tietäisi mitään. Miten tuollaiseen ihmiseen voi luottaa?
Vierailija kirjoitti:
Viisas isäni opetti aina minulle ja siskolleni, että "miehellä on aina aikaa niille asioille, joita hän haluaa tehdä". Olen vuosien saatossa huomannut, että se pitää täysin paikkaansa. Jos mies haluaa olla kanssasi, hän on kanssasi, jos hän haluaa kuulla äänesi, hän kyllä soittaa ja tiedustelee kuulumisiasi tai jos ajattelee sinua, laittaa viestin.
Kertomasi perusteella et ole sellaisen kumppanin kanssa, jollaisen tarvitset. Haluat selkeästi miehen, joka viettää kanssasi enemmän aikaa, on aktiivisempi yhteisten juttujen suunnittelussa ja kommunikoi kanssasi enemmän. Kaikki me tarvitsemme myös omaa aikaa, mutta nykyinen kumppanisi vaikuttaa preferoivan omaa aikaa ja omia menoja teidän yhteisen aikanne sijasta.
Negatiivisia asioita ei valitettavasti voi elämässä välttää. Kaikki kohtaavat niitä. Kumppanisi on reaktiossaan lapsellinen; riitoja ja erimielisyyksiä voi aina tulla, kun kaksi ihmistä on jossakin tilanteessa läsnä. Hän selvästi pakenee niistä tilanteista ja parisuhteista, joissa ei saa haluamaansa.
Isäsi ei ollut kovinkaan viisas vaan seksistinen. Vanhakantaista sukupuoliroolitusta jossa miehelle sälytetään vastuu parisuhteen kannattelusta ja naisen holhoamisesta, vaikkakin vain tunnetasolla. Nainen ei ole mikään vauva.
Harvoin parisuhteessa ollaan tismalleen identtisiä. Yleensä ihmiset ovat persoonaltaan ja temperamentiltaan erilaisia parisuhteessakin. Toinen on aina aktiivisempi suunnittelussa ja tekemisessä tai omaa voimakkaamman tahdon ja tietää mitä haluaa. Vastaavasti toinen on aloitteettomampi ja enemmän ”kaikki käy”-tyyppiä. Siis aina. Tästä on turha repiä mitään ”jos se oikeasti välittäisi se olisi toisenlainen”-keittiöpsykadraamaa. Jos ero liiaksi häiritsee, niin ero on ratkaisu. Usein kyllä normaalin rajoissa tällainen toisen ominaisluonteen ja erilaisen temperamentin hyväksymättömyys on ihan oman pään sisäistä lehittymättömyyttä.
Yhdistelmäajoneuvossa on aina sekä vetoauto että perävaunu. Kahden perävaunun yhdistelmä ei toimi. Kaksi veturiakin toimii paremmin. Jos AP sekä miehensä ovat molemmat perävaunuja, ehkä silloin suhde on rikki korjaamattomasti. Sukupuolella ei ole kuitenkaan mitään väliä. Kumpi tahansa voi olla aktiivisempi veturi ja toinen perässävedettävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisas isäni opetti aina minulle ja siskolleni, että "miehellä on aina aikaa niille asioille, joita hän haluaa tehdä". Olen vuosien saatossa huomannut, että se pitää täysin paikkaansa. Jos mies haluaa olla kanssasi, hän on kanssasi, jos hän haluaa kuulla äänesi, hän kyllä soittaa ja tiedustelee kuulumisiasi tai jos ajattelee sinua, laittaa viestin.
Kertomasi perusteella et ole sellaisen kumppanin kanssa, jollaisen tarvitset. Haluat selkeästi miehen, joka viettää kanssasi enemmän aikaa, on aktiivisempi yhteisten juttujen suunnittelussa ja kommunikoi kanssasi enemmän. Kaikki me tarvitsemme myös omaa aikaa, mutta nykyinen kumppanisi vaikuttaa preferoivan omaa aikaa ja omia menoja teidän yhteisen aikanne sijasta.
Negatiivisia asioita ei valitettavasti voi elämässä välttää. Kaikki kohtaavat niitä. Kumppanisi on reaktiossaan lapsellinen; riitoja ja erimielisyyksiä voi aina tulla, kun kaksi ihmistä on jossakin tilanteessa läsnä. Hän selvästi pakenee niistä tilanteista ja parisuhteista, joissa ei saa haluamaansa.
Isäsi ei ollut kovinkaan viisas vaan seksistinen. Vanhakantaista sukupuoliroolitusta jossa miehelle sälytetään vastuu parisuhteen kannattelusta ja naisen holhoamisesta, vaikkakin vain tunnetasolla. Nainen ei ole mikään vauva.
Harvoin parisuhteessa ollaan tismalleen identtisiä. Yleensä ihmiset ovat persoonaltaan ja temperamentiltaan erilaisia parisuhteessakin. Toinen on aina aktiivisempi suunnittelussa ja tekemisessä tai omaa voimakkaamman tahdon ja tietää mitä haluaa. Vastaavasti toinen on aloitteettomampi ja enemmän ”kaikki käy”-tyyppiä. Siis aina. Tästä on turha repiä mitään ”jos se oikeasti välittäisi se olisi toisenlainen”-keittiöpsykadraamaa. Jos ero liiaksi häiritsee, niin ero on ratkaisu. Usein kyllä normaalin rajoissa tällainen toisen ominaisluonteen ja erilaisen temperamentin hyväksymättömyys on ihan oman pään sisäistä lehittymättömyyttä.
Yhdistelmäajoneuvossa on aina sekä vetoauto että perävaunu. Kahden perävaunun yhdistelmä ei toimi. Kaksi veturiakin toimii paremmin. Jos AP sekä miehensä ovat molemmat perävaunuja, ehkä silloin suhde on rikki korjaamattomasti. Sukupuolella ei ole kuitenkaan mitään väliä. Kumpi tahansa voi olla aktiivisempi veturi ja toinen perässävedettävä.
Isä oli erittäin viisas ja puhui miehen näkökulmasta, toki olisi ollut fiksua sanoa myös "ihmisellä on aina aikaa sille, mitä haluaa tehdä".
Ihan älytön on ajatuksesi siitä, että AINA on toinen aktiivisempi, mikä sääntö tuo nyt on. Kyllä temperamentiltaan ja persoonaltaan samanlaisetkin ihmiset voivat toisensa löytää. Yhdistelmäajaneuvosi ovat toimimattomia metaforia, eikä osu kuin pinnalle tässä keississä.
AP, täällä on ollut todella paljon hyviä huomioita, itse vielä korostan erästä omaasi: tämä suhde on herättänyt sinussa läheisriippuvuuden. Se varmasti johtuu monesta asiasta, eikä vähiten siitä, että kello käy. Jokaisesta suhteesta,minkä nuoruusvuosien jälkeen solmii, on luonnollisesti vaikeampi irrottautua, koska tietysti ne tuntuvat yhä "lopullisemmilta", ajatus siitä, että mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa on kumppania löytää, on myös osin aivan realistinen. Älä lankea tähän!
Minäkin kyllä on heidän kanssaan, jotka sanovat, että kuuntele, mitä mies sanoo. Voiko asiaa suoremmin ilmaista kuin sanoa, että no ei kai sitten vain vaan jaksa nähdä.
Kysymykseesi, mitä sanoa miehelle, ellet nyt ota vähään aikaan yhteyttä eikä hänkään, sanoisin, että kerro suoraan. Sano, että et jaksanut ottaa yhteyttä, sinäkään, kun tuntuu siltä, että rimpatat perässä ja toista ei kiinnosta yhtään. Kerro suoraan näistä turhautumisen tunteista.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tulikin tunkkainen tuulahdus 80-luvulta!
Olen siis itse jo 60-vuotias ja elin nuoruuttani 80-luvulla ja kaikilla mun tuntemilla naisystävillä oli juuri AP:n kaltaisia parisuhteita, toki maustettuna vielä ajankohdan seksismillä, joka ei nykyään olisi mitenkään hyväksyttäviä.
Itse seurasin vierestä kauhusta jäykkänä sinkkuna näitä sekoiluja ja mietin, että en ainakaan itse voisi ikinä olla tollaisessa suhteessa, jossa mies menee menojaan, on välinpitämätön, etäinen ja töykeä etc. ja nainen vaan venyy ja antaa anteeksi ja etsii vikaa itsestään.
Mua ei kukaan tietenkään ystäväpiirissä pitänyt minään kun mulla ei ollut sitä miestä, vaan olin vanhapiika, joka ei miehistä mitään ymmärrä.
No kyllä mullakin oli muutama lyhyeeseen päättynyt viritys. Ja ne päättyivät juuri siihen, että mua ei voinut kohdella kuin muita naisia. Yksikin dissaus, ohari tai etäisyyden otto ja minä läksin kävelemään, enkä perääni katsonut. Yksin sitten nuolin haavani ja jatkoin yksinäistä elämääni.
Saavutin sitten kypsän 36 vuoden iän, kun kohtasin yöelämässä tulevan mieheni. Jo ensimmäisellä silmänräpäyksellä tajusin, että tässä suhteessa on kaikki toisin.
Tiesin heti, että kun tämä mies sanoo soittavansa, en sekuntiakaan epäillyt häntä. Alettiin tuon yön jälkeen seurustella, parin vuoden päästä mentiin naimisiin ja ollaan yhä onnellisena yhdessä 24 vuoden jälkeen.
Ennen tätä suhdetta en ollut asunut kenenkään miehen kanssa, eikä kukaan uskonut, että suhde voi kestää mukaanlukien äitini. Minähän olin se hankala vanhapiika, joka ei miehistä mitään ymmärrä, eikä jousta ja anna anteeksi kuten toiset naiset.
Kuitenkin minä olen ystäväpiiristäni lähes ainut, joka on yhä edelleen onnellisessa parisuhteessa kun ne joustavat, miehiä ymmärtävät naiset ovat eronneet kärvisteltyään erilaisissa suhdevirityksissä aikansa.
Itse luulen, että syy tähän on se, että mulla vaan oli äärettömän tarkka tutka miesten suhteen. Vanhemmillani oli tosi onneton avioliitto ja äiti joutui kärsimään paljon, henkistä ja joskus fyysistäkin väkivaltaa.
Jo lapsena päätin, että mua ei kukaan mies tule kohtelemaan kaltoin. Mieluummin olen sitten yksin.
90-luvulla olin yksin matkalla Intiassa ja kadulla kohtaamani joogi ennusti mulle kädestä ja sanoi, että olen hyvä ihmistuntija ja kykenen tunnistamaan aidon rakkauden. Nuo asiat tuntuivat silloin aika oudoilta, koska siihen mennessä, en todellakaan ollut kohdannut aitoa rakkautta. Mutta muutaman vuoden päästä asia kävikin toteen.
Huh, oletpas oikeassa!
Oma tarinani on vähän erilainen (ja tavallaan samanlainen), pariuduin kyllä "ajallaan", mutta suhteemme oli koko ajan kaveripiirin hampaissa, kun en venynyt ja vanunut ja annoin kuulua, mitä mieltä asioista olen. En todellakaan sietänyt dissauksia, ohareita, kavereille ilmoittamatta yöksi jäämistä tai sitä, että minun olisi pitänyt laittaa omat tavoitteet tms. sivuun parisuhteen vuoksi.
Mieheni sai koko ajan sääliä suorastaan kamalien kotiolojensa vuoksi, kun olen niin ranstakka. Tämä sen vuoksi, että elin suhteessa aivan samoilla säännöillä kuin mieskin.
Ja sama havainto: monet, suurin osa, ovat eronneet, me juhlimme elokuun puolessa välissä 40 v yhteiseloa.
Yksinkertaista. Mies ei ole kiinnostunut. Lopeta suhde kaikessa ystävyydessä. Hän kyllä ymmärtää.